#aktivismi

Kansalaisaloite-palvelussa on tällä hetkellä (10.4.2021) muutamia tärkeitä aloitteita, joiden kannattaminen olisi tärkeää, mm. Translain muutoksesta ja YLEn tekstisisältöjen suojelemisesta kaupallisen media paskaa vastaan. En laita tähän linkkejä, koska Tumblr edelleen piilottaa sisällöt joissa on linkkejä.

Elämme keskellä kiihtyvää lajikatoa, ilmastonmuutosta ja muita kriisejä. Miten ihminen voisi parhaiten selvitä niistä yhdessä muiden lajien kanssa? Miten kriisien ja huolen lisäksi jäisi tilaa myös ilolle, surulle, uteliaisuudelle, kasvulle ja tavalliselle elämälle?

Mia Takula, the original kettutyttö, kirjoittaa hyvin henkilökohtaisesta näkökulmasta kirjan aktivismista, lajikadosta, ilmastonmuutoksesta ja tulevaisuudesta. Pidin pohdiskelevasta kirjoitustyylistä, jossa esitettiin paljon kysymyksiä, mutta ei aina vastauksia. Mia laukoo moneen suuntaan kritiikkiä, myös eläinoikeusliikettä kohtaan. Kirja on rankkaa luettavaa, mutta suosittelen silti jokaiselle, jota aihe liippaa. Hetkonen, sehän on me kaikki.

ML:n viikonlopputapaamisessa pohdittiin toimeentulosta aktivismin parissa. E sanoi siinä keskustelussa jotain hyvin samaistuttavaa, mikä naksautti jotain paikalleen: tuntuu, että perinteinen työelämä järjestään sairastuttaa, ja aktivistinen työyhteisö on ainoanlainen, jossa voisi kuvitella voivansa hyvin.

Tämä on dilemma mihin olen vuosikausia törmännyt jatkuvasti: en ole osannut kuvitella sellaista tulevaisuutta, jossa 1) taloudellinen toimeentuloni on vakaa, 2) teen merkityksellistä työtä ja 3) voin henkisesti hyvin. Kapitalistisen yhteiskunnan normit eivät anna kuvitella muita vaihtoehtoja, kuin täysipäiväisen palkkatyön, sairaseläkkeen (mikä vaatisi ensin täyttä loppuunpalamista) tai epämääräisen keikka- ja osa-aikatyölimbon, joista jokaisesta jää puuttumaan jokin ikigain osasista.

Ensimmäinen podcast-vierailu, tai oikeastaan mikään julkinen puhumistilaisuus. Heti nauhoituksen jälkeen iski häpeä, nolotus ja epävarmuus. Mietin, että olinko tarpeeksi aktivistinen, puhuinko vanhojen metsien kriteereistä ja muista ajankohtaisista poliittisista kysymyksistä. Olinko liian kyyninen ja turhautunut dialogipesuun ja talouskasvuun, enkö puhunut kuitenkin tarpeeksi toiveikkaalla ja toimintaan kannustavalla tavalla. Jos olisin ollut paremmin valmistautunut, olisinko saanut aiheeseen terävämmän tulokulman, kirkkaamman teatteri- ja taiteilijaväkeä kiinnostavan perspektiivin.

Toisaalta yksi lause jäi mieleen toimittajalta: ”Ei tässä olla mikään mainostoimiston koneisto vaan rakentamassa parempaa maailmaa.” Ehkä tehtäväni ei ollutkaan keskustelussa olla lobbaamassa aktivismin aatetta, vaan olla siinä ihan omana itsenäni, kertoa oma mielipiteeni ja spontaanit ajatukseni esityksestä. Ehkä sillä on arvoa sinällään, sillä kuka minä persoonana olen, ei ainoastaan miten loistelias aktivisti olen. Ja loistinhan minä niissä kohdissa, missä pääsin puhumaan minulle tärkeistä asioista: pienistä söhryisistä elämänmuodoista, metsäkartoituksesta, sanattomuudesta ja taiteen merkityksestä. Niistä asioista, jotka tekevät minusta minut.

Tänään tuli taas opeteltua epätäydellisyyttä. Eikä häpeäänkään taida kuolla.