Eksopolitiikka

Uusi tutkimus paljastaa mahdollisia UAP-ilmiöiden käyttäytymismalleja

Tutkimuksen otsikko on ”UAP:n operatiivinen läsnäolo, 1945–1975”, ja siinä keskitytään arvioimaan UAP:ien käyttäytymistä sekä niiden kohtaamia resurssirajoitteita.

Hyödyntämällä Sparksin Project Blue Book -hankkeesta peräisin olevaa ”tuntemattomien” tapausten tietokantaa, NICAP:n täydentäviä arkistoja sekä neljää aiempaa SCU:n julkaisua tutkimuksen tekijät — Ian M. Porritt, Larry J. Hancock ja Sean Grosvenor — analysoivat yhteensä 1 163 UAP-ilmoitusta.

Ian M. Porritt on valmistunut Masseyn yliopistosta. Hän on erikoistunut teknisten tietojen analysointiin tutkimus- ja kehitystarkoituksiin. Hän tarjoaa asiantuntemustaan useille organisaatioille, muun muassa SCU:lle, ja osallistuu Galileo-hankkeeseen. Larry Hancock on valmistunut New Mexicon yliopistosta historian ja kulttuuriantropologian aloilta. Hän on tehnyt tutkimusta ja kirjoittanut kirjoja kylmän sodan historiasta ja kansallisista turvallisuuskysymyksistä. Hän on työskennellyt uransa aikana teknisen koulutuksen, tietotekniikan, viestinnän ja teknologian markkinoinnin parissa. Sean Grosvenor on rikostekninen konsultti ja entinen Illinoisin osavaltion poliisin jäsen. Hän neuvoo useita organisaatioita tutkimuksissa ja tiedustelutiedon arvioinnissa ja on ollut mukana tutkimuksissa, joissa on selvitetty ihmisen ulkopuolisen älykkyyden kehittyneitä muotoja.

Kirjoittajien tavoitteena oli tunnistaa käyttäytymismalleja, toimintarytmejä ja mahdollisia resurssirajoitteita, jotka liittyvät muiden kuin ihmisten älykkyyksien (NHI) esiintymiseen.

Vaikka näissä tietokannoissa luetellaan tapauksia, jotka jäävät selittämättömiksi sen jälkeen, kun perinteiset selitykset on suljettu pois, tämä ei välttämättä tarkoita, että jokainen raportti heijastaisi NHI:n osallisuutta. Siksi kirjoittajat keskittyivät useissa tapauksissa toistuviin malleihin ja vertasivat niitä strategisesta analyysistä ja ihmisen älykkyydestä johdettuihin käsitteisiin, kuten tiedustelun logiikkaan, operatiivisiin rajoitteisiin ja käyttöönottomalleihin.

Menetelmällisen selkeyden vuoksi mahdollisuutta, että kyseessä olisi paljastamaton ihmisen kehittämä teknologia, ei pidetä uskottavana selitysmallina. Vuosina 1945–1975 millään valtiolla ei ollut käytössään sellaista propulsiofysiikkaa, laukaisualuetta tai toiminnan johdonmukaisuutta, jotka olisivat riittäneet selittämään havaitut jäljet.

Tietojen mukaan ydinaseohjelman sekä ohjus- ja lentokonetestien alkuvuosina niissä harvoissa Yhdysvaltain sotilastukikohdissa, jotka olivat mukana ydinsodankäynnissä, havaittiin neljästä kahdeksaan kertaa enemmän UAP-ilmiöitä kuin kaikissa muissa sotilastukikohdissa yhteensä. Vaikka UAP-ilmiöt eivät keskittyneet yksinomaan näihin kohteisiin, tämä suuntaus jatkui myös seuraavina vuosina.

Tutkimuksessa on havaittu useita useita päiviä kestäneitä aktiivisuuden piikkejä, jotka ovat osuneet ajallisesti yhteen Yhdysvaltojen ydinsodankäynnin merkittävien kehitysvaiheiden kanssa, kuten vuosina 1949–1951 (ydinaselaitosten laajennus), vuonna 1952 (kansallinen aalto), vuonna 1957 (ICBM-ohjusten käyttöönotto) sekä loka-marraskuussa 1975 tapahtuneiden Northern Tier -tapauksien yhteydessä.

Näiden vilkkaampien jaksojen aikana käytettävissä olevista tiedoista ei käy ilmi selviä viitteitä siitä, että toiminta olisi ollut jatkuvaa ja samanaikaista useilla paikoilla. Vaikka samana päivänä raportoitaisiin useita tapauksia, raportit koskevat usein tapahtumia, joiden välillä on useita tunteja ja suuria etäisyyksiä.

Jos käynnissä olisi ollut laajempi, useilla paikoilla samanaikaisesti toteutettu operaatio – vaikka monet tapaukset olisivatkin jääneet huomaamatta – tuloksena oleva kuvio poikkeaisi huomattavasti siitä tiukasti järjestyneestä, yhdellä paikalla etenevästä tapahtumaketjusta, joka näkyy aineistossa. Samanaikaiselta operaatiolta voitaisiin odottaa, että se tuottaisi ainakin jonkin verran päällekkäistä tai osittain samanaikaista toimintaa eri toimipisteissä, vaikka sen havaittavuus olisi vähäistä.

Tutkimusajanjakson 1945–1975 kuratoidun aineiston 11 322 päivän aikana vain 27 päivänä kirjattiin samana päivänä enemmän kuin kaksi Yhdysvaltain armeijaan liittyvää raporttia, ja vain seitsemänä päivänä niitä oli enemmän kuin kolme.

Vuoden 1975 Northern Tier -tapahtumat — jotka kesti 27. lokakuuta – 12. marraskuuta ja joihin liittyi neljä strategista ydinsodankäynnin laitosta — ovat selkein esimerkki: UAP-ilmiöt etenivät porrastetusti paikasta toiseen sen sijaan, että ne olisivat ilmenneet useissa paikoissa samanaikaisesti.

UAP-ilmiöiden toimintaa leimaa jatkuva läsnäolo, jota värittävät lyhyet suunnitellut aktiivisuuspiikit. Tämä on ristiriidassa oletuksen kanssa, jonka mukaan kyseessä olisi jatkuva, laajamittainen läsnäolo, ja viittaa sen sijaan siihen, että kyseessä on pieni, liikkuva tiedustelujoukko, joka toimii rajallisilla resursseilla.

Kirjoittajat kuitenkin korostavat, että tätä ilmeistä pidättyvyyttä ei pidä tulkita osoitukseksi niiden täysimääräisestä potentiaalista tai hyväntahtoisista aikeista. Se saattaa yksinkertaisesti kuvata niiden nykyisiä rajallisia resursseja.

1960-luvun puoliväliin mennessä UAP-operaatiot olivat siirtyneet 1940-luvun lopun hyvin näkyvistä manöövereistä kirkkaassa päivänvalossa pääasiassa yöllisiin ja huonon näkyvyyden olosuhteissa suoritettaviin operaatioihin.

UAP-operaatiot siirtyivät 1940-luvun lopun hyvin näkyvistä päiväsaikaan suoritettavista liikkeistä pääasiassa yöllä toteutettaviin, huomaamattomampiin operaatioihin 1960-luvun puoliväliin mennessä.

Tämä suuntaus on hyvin selvä. Päivänvalossa suoritetut lentoliikkeet muodostivat yli 60 prosenttia raporteista vuosina 1945–1949. Tämä luku kuitenkin laski tasaisesti, ja vuoteen 1975 mennessä niiden osuus PAN:n toiminnasta oli enää 5 prosenttia.

Erityisesti on huomattava, että UAP-valot sammuivat aina, kun torjuntahävittäjät lähestyivät, ja syttyivät uudelleen, kun lentokoneet lähtivät pois. Tämä käyttäytyminen viittaa siihen, että valaistus oli tarkoituksellisesti ohjattua ja joko suunniteltu siten, että alukset olivat ”näkyvissä” rajoitetusti, tai että valaistus oli tehtävän kannalta välttämätöntä (tehtävä vaati sitä) tai alukseen liittyvää (aluksen toiminta vaati sitä), mutta silti kytkettävissä pois päältä havaitsemisen välttämiseksi. […]

Olipa valaistuksen tarkoituksena sitten tehtävän suorittaminen tai läsnäolon ilmoittaminen, tämä käyttäytyminen viittaa siihen, että UAP:n näkyvyys on valikoivaa, ei passiivista. Ohjaajat sallivat itsensä näkyvän kaukaa, mutta välttivät lähikontaktia, mikä sopii yhteen sekä hallitun näkyvyyden osoittamisen (tai väistämättömän näkyvyyden) että selkeän haluttomuuden tulla pysäytetyksi kanssa.

Valikoiva näkyvyyden hallinta näyttää viittaavan sekä toiminnalliseen pidättyvyyteen että mahdolliseen haavoittuvuuteen. Sotilaallisten yhteenottojen historia viittaa kuitenkin siihen, että UAP:t näyttävät pystyvän välttämään vahinkoja jopa hyökkäyksen kohteena ollessaan. Tämä viittaa siihen, että pitkän aikavälin siirtyminen yhä useampiin yöllisiin operaatioihin herättää jonkin muun huolenaiheen.

Aktiivisuuden huippukausina havainnot ulottuvat useisiin osavaltioihin ja ilmapuolustussektoreihin, mikä viittaa koordinoituun tiedusteluun pikemminkin kuin yksittäisiin poikkeamiin. Muissa tapauksissa havainnot koskevat useita kohteita tai muodostelmalentoa, mikä viittaa koordinoituun ryhmätoimintaan, vaikkakin se rajoittuu edelleen kerrallaan yhteen alueeseen.

Laajan maantieteellisen kattavuuden tai päivittäisten samanaikaisten hyökkäysten puuttuminen viittaa siihen, ettei kyseessä ollut laajamittainen ja pitkäkestoinen läsnäolo. Vaikka rajoitettua samanaikaisuutta ei voida sulkea pois, selkeän usean kohteen päällekkäisyyden puuttuminen – jopa vilkkaimpien valtakunnallisten aaltojen aikana – vahvistaa voimakkaasti arviota, jonka mukaan NHI-operaatiot toteutettiin todennäköisesti vaatimattomassa mittakaavassa, mikä ilmeni pikemminkin alueiden välisinä porrastettuina liikkeinä kuin laajana rinnakkaisena kattavuutena.

Kuukausiraporttien yhdenmukaiset lukumäärät ja havaittu vaiheittainen kehitys tukevat entisestään jatkuvaa operatiivista läsnäoloa. Vaikka raportoidut NHI-kuvaukset ovat moninaisia, käyttäytymismallien vakaus eri indikaattoreiden välillä viittaa siihen, että toiminnasta vastaa yksi ainoa toimintaryhmä eikä useita itsenäisiä toimijoita.

Tutkimuksen tekijät esittävät, että tunnistetut tekijät – pienimuotoinen käyttöönotto, todennäköiset resurssirajoitukset, kolme vuosikymmentä kestänyt jatkuva läsnäolo sekä nopea vetäytyminen häiriöiden sattuessa – edellyttäisivät vakaata toimintapohjaa.

Yhdessä nämä todisteet viittaavat lähes jatkuvaan, mutta vähäiseen toimintaan: paikallisesta keskuksesta tai salaisesta tukikohdasta käsin toteutettuun, huomaamattomaan ja jaksottaiseen liikkuvien voimavarojen käyttöönottoon.

Tämä tutkimus rajoittuu Yhdysvaltojen mantereella tehtyihin toimiin. Kirjoittajat huomauttavat:

UAP-ilmiöitä raportoitiin vuosina 1945–1975 myös maailmanlaajuisesti, Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja muualla, ja samanaikaiset ilmiöt muilla alueilla saattavat viitata laajempaan maailmanlaajuiseen käyttöönottokapasiteettiin kuin mitä Yhdysvaltojen osajoukosta käy ilmi. Vaikka niitä ei ole sisällytetty tähän tutkimukseen, vuoden 1954 eurooppalaista UAP-aaltoa koskevat riippumattomat analyysit (esim. Vallée 1969; Michel 1958; Clarke 2015; Ballester Olmos) kuvaavat johdonmukaisesti peräkkäistä, alueittain etenevää kehitystä pikemminkin kuin laajaa samanaikaista toimintaa.

Havainnot tiivistyivät tietyllä alueella useiden päivien ajan, ennen kuin ne vähenivät ja ilmenivät uudelleen muualla; tämä rakenne viittaa pikemminkin porrastettuihin kuin samanaikaisiin monialueisiin operaatioihin. Kuitenkaan ei ole tehty kokonaisvaltaista arviointia sen selvittämiseksi, ovatko eri alueiden väliset raportit porrastettuja vai samanaikaisia; tämä lisäarviointi syventää ymmärrystämme laajemmasta operatiivisesta läsnäolosta.

Kirjoittajat myöntävätkin, että vain laajamittainen, maailmanlaajuinen tutkimus, joka kattaa useita ajanjaksoja useiden vuosien tai vuosikymmenien ajalta, voisi paljastaa:

Käyttöintensiteetin pitkän aikavälin trendit

Maantieteellisen painopisteen muutokset

Suosiko NHI pysyviä tukikohtia vai fly-in/fly-out-tyyppisiä tehtäviä

Tämä lähestymistapa tarjoaisi vankan viitekehyksen UAP-toiminnan laajuuden, etenemisvauhdin ja kehityksen arvioimiseksi. Sen avulla analyytikot voivat myös erottaa toisistaan paikalliset tiedustelutoimet, maailmanlaajuisen seurannan ja strategiset toimintamallit, mikä on ratkaisevan tärkeää resurssien kohdentamisen ja operatiivisten aikomusten arvioinnin kannalta.

Tällainen tutkimus edellyttäisi kuratoidun ja yhdenmukaistetun maailmanlaajuisen UAP-tietokannan luomista, joka sisältäisi runsaasti metatietoja, standardoituja luokituksia ja tarkkoja aikaleimoja. Sen avulla analyytikot voisivat vahvistaa Yhdysvalloissa havaitun käyttäytymismallin tai paljastaa erilaisen toimintaprofiilin.

Tietoa UAP-tutkimusten tieteellisestä yhteenliittymästä (SCU):

The Scientific Coalition for UAP Studies on voittoa tavoittelematon monialainen tutkimusorganisaatio, joka keskittyy tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden (UAP) tieteelliseen tutkimukseen. SCU koostuu tiedemiehistä, insinööreistä, entisistä sotilas- ja tiedusteluammattilaisista sekä lainvalvontaviranomaisten asiantuntijoista.

  Artikkelin julkaissut Sentinel News