#viiltely

Kävin hiljattain lääkärissä ja sieltä annettiin hyödyllinen moniste ahdistuksen hallintakeinoihin ilman lääkkeitä! Ajattelin jakaa sen koska siinä on listattu monta hyödyllistä tapaa, joita ei netistä yhdellä hakusanalla löydä.

Purista jääpalaa kädessäsi. Se puuduttaa ja kääntää tehokkaasti ajatukset muualle.

Pistä chiliä suuhun (pulveri, palko, mausteet nuudelipussista, tuliset chilikarkit...) Voit kokeilla samaa myös esimerkiksi piparjuuri- tai wasabitahnalla, sitruunamehulla yms.

pidätä henkeäsi ja jännitä koko vartalosi 15-20 sekunnin ajaksi, sitten päästä rennoksi. Toista useita kertoja.

Liiku läkähdyksiin saakka: juokse portaita ylös alas, vedä pihalla sprinttejä, lyö nyrkkeilysäkkiä, tee haarahyppyjä tms.

mene (jää)kylmään suihkuun tai vuorottele kylmä ja kuuman välillä.

käy avannossa tai uimahallin kylmäaltaassa

huuda kurkku suorana tyynyyn tai huuda paikassa, missä kukaan ei sinua kuule, kuten autossa.

Heitä kaikin voimin pehmeitä esineitä kuten esim. tyynyjä ja sukkamyttyjä seinään.

Jos ei tee mieli käyttää mitään keinoja, listaa senkin hyvät ja huonot puolet.

Puhu jollekulle: ystävälle, läheiselle, omahoitajalle... kaikista ei tarvitse selviytyä yksin!

Tee palleahengitys: laita kätesi vatsan päälle ja hengitä niin, että kätesi nousevat ja laskevat hengityksesi mukaan. Tämä saa sinut hengittämään syvään, mikä vähentää fyysistä ahdistusta. Voit laskea mielessäni 1-2-3 sisäänhengityksen aikana, 1-2-3 uloshengityksen aikana.

Älä taistele ahdistusta vastaan- se taistelee takaisin. Ota vastaan ja rohkaise itseäsi: ”tämä menee ohi”, ”olen ennenkin selvinnyt tästä”, ”vaikkei tunnu mukavalta, tämä ei ole vaarallista” jne.

jos pystyt, itke. Itku vapauttaa stressihormoneja.

Myös kiroilu tutkitusti vähentää stressiä. Tee sitä kuitenkin mielummin yksin :)

tee jotakin, johon pystyt uppoutumaan: pelaa peliä, katso elokuvaa, kuuntele musiikkia yms. voit kokeilla mieleen tarttuvan kappaleen uudelleen ja uudelleen kuuntelemista

käytä piikkimattoa ja tunnustele piikkien tuntumaa ihoa vasten

käy lämpimässä suihkussa, kylvyssä tai saunassa.

Järjestä itsellesi aistinautintoja esim. tuoksukynttilöitä, kukilla, yrttiteellä yms.

tee jotakin käsilläsi: virkkaa, kudo, askartele yms.

harrasta liikuntaa

tee mindfullness- harjoituksia. Esim. aikuisten värityskirjoja, tutkiskele taulua tai käsityötämitä ikinä teetkin, tee se keskittyneesti, täydellä huomiolla ja yksi asia kerrallaan.

laita kuminauha ranteeseen ja räpsäytä se rannettasi vasten.

Kaiva kynnellä käsivartta rikkomatta ihoa.

Jos sinulla on taipumus viillellä, ota tussi ja piirrä viiltelyjälkiä. Halutessasi voit maalailla kynsilakalla ”haavasta vuotavaa verta”. Sen jälkeen ”tikitä” haava mustalla tussilla piirrellenjos tekee mieli vahingoittaa itseäsi, listaa sen plussat ja miinukset keskittyen seurauksiin: mitä se tuottaa lyhyellä aikavälillä? Entäs pitkällä? Pyri olemaan objektiivinen niin puolesta kuin vastaan.

Pidä hyvää huolta kehostasi! Terveet elämäntavat kuten terveellinen ruokailu (älä jätä aterioita väliin), liikunta, normaali päivärytmi ja riittävät yöunet tasapainottavat niin kehoa kuin mieltä.

Varaa päivittäin vartti aikaa murehtimiseen. Muina aikoina yksinkertaisesti siirrät mieleesi tulevat murheet huolihetkeesi. Tämä auttaa rauhoittamaan päivääsi ja toimii paremmin kuin se, että yrittäisit olla murehtimatta kokonaan. Murehtiessasi mieti jokaisen murheen kohdalla onko se asia jolle voit tehdä jotain. Jos on mieti mitä voisit tehdä, jos ei ole niin ei voi mitään- jatka eteenpäin.

Jos kärsit ahdistuksesta niin vältä seuraavia asioita.

Kahvia, energiajuomia ym. piristeitä sisältäviä juomia. Kehosi on jo valmiiksi ylivirittynyt.ja kofeiini pahentaa tilannetta. Suositus on, että kaksi kuppia olisi maksimipäiväannos.

Alkoholia ja muita päihteitä.

Jos pystyt niin vältä tai vähennä tupakointia joka pidemmän päälle altistaa ahdistukseen.

Tunnet lämpimän kallion selkäsi alla. Kuulet kuinka pienen pieni joki solisee vieressäsi. Pystyt nähdä auringon säteitä lehtien välistä. Tunnet kuinka puristat sormiesi välissä jotain. Nostat jotain huulillesi ja vedät syvään henkeä. Tunnet kuinka kemikaalit täyttävät keuhkosi. Pidätät hetken hengitystä, kunnes päästät kemikaalihöyryt pois keuhkoistasi.

Nostat kätesi vieressä olevan kirjeen silmiesi ulottuville. Luet kirjeen vielä kerran, samaanaikaan kun hengität kymmeniätuhansia kemikaaleja. ”Sori äiti ja isä, mun oli pakko tehä tää. En vaa pystyny enää jatkaa. Rakastan teitä. Tiiän että tää on itsekästä, mutta en voi enää jatkaa. Rakastan teitä aina ja ikuisesti”

Luettuasi kirjeen, nouset istumaan. Heität palavan savukkeen virtaavaan jokeen ja nostat reppusi kalliolle viereesi. Repustasi kaivat pussillisen pillereitä ja viinapullon.

Avaat viinapullon ensimmäisenä ja otat hiukan. Neste tuntu kirvelevältä kurkussasi. Nielaiset sen vaikka sinun tekisi mieli oksentaa se ulos. Tunnet kuinka kitkerä juoma liikkuu kurkustasi alas. Juuri nyt avaat pilleri pussin ja otat yhden pillerin. Laitat pillerin kielellesi ja avaat viinapullon jälleen. Otat suuren kulauksen nestettä ja nielaiset pillerin ja nesteen.

Yhtäkkiä puhelimesi alkaa soida. Päätät vastata.

” Mitä ikinä teetkin, älä tee itelles mitään!”

”Miks en? Mulla ei oo täällä enää mitää syytä elää”

”Sulla on mut”

”Paskat mulla on sua”

”Kyllä on”

”No ei ole”

Lyöt luurin korvaan vedet silmissä. Pääsi alkaa täyttyä ajatuksista. Haluat päästä eroon ajatuksista, joten otat pilleri pussin vierestäsi. Otat viisi pilleriä ja tunget ne suuhusi. Juot sekaan vielä ison kulauksen viinaa.

Sun ajatukset ei vaan lopu. Juot lisää viinaa ja vedät lisää pillereitä. Päihteet ei enään tunnu auttavan, joten kaivat esiin terävän ystäväsi.

Nostat hihaasi ja samantien näet ne sadat arvet. Sinua kuvottaa ajatus, mutta nyt tarvitset ajatuksesi muualle. Laitat terän ihoasi vasten. Sitten painat ja vedät. Näet kuinka ranteessasi olevaan viiltoo alkaa kerääntyä punaisia pilkkuja. Punaiset pilkut suurenevat pikkuhiljaa. Nyt tunnet viiltävän kivun, se tuntuu hyvältä.

Luomesi alkavat tuntua raskailta. Heittäydyt selällesi kalliolle. Annat silmiesi mennä hiljalleen kiinni. Tunnet lämpimän veren valuvat pitkin kalliota. Tunnet myös puhelimesi värinän vieressäsi, mutta raajasi tuntuvat liian raskailta. Tunnet kuinka alat painua enemmän ja enemmän kallioon kiinni. Nyt tunnet suurta lämpöä sisälläsi. Et pysty liikuttamaan raajojasi. Tunnet vain lämpöä.

Yhtäkkiä kuulet tutun äänen. Ääni huutaa nimeäsi. Et pysty liikuttamaan raajojasi vaikka kuinka haluisit. Ääni tulee yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, kunnes se on aivan vieressäsi. Tunnet kuinka äänen tekiä ravistelee sinua ja huutaa nimeäsi. Taistelet kaikin voimin jotta saisit silmäsi auki, mutta et saa niitä edes hitusen raolleen.

Huomaat kuinka alat menettämään tajuntaasi. Aistit alkavat hämärtyä. Ei nyt. Nyt et halua luovuttaa vaan yrität taistella vastaan, mutta et voi. Tunnet kuinka irtaannut kehostasi. Näet kuinka ensihoitajat juoksevat ruumiisi luo. Näet myös pojan ruumiisi vieressä. Näet kuinka hän tarttuu sinun ranteesta kokeillakseen pulssiasi. Näet hänen kauhistuneen ilmeen ja kyyneleet hänen silmissään.

Kävelet yksin, pimeässä. Et näe mitään muuta kun vaan pari olematonta tähteä taivaalla, musiikki korvissa ja kyyneleet silmissä.

Et pelkää vaikka kaatuisitkin oksaan tai kompastuisit kuoppaan, koska olet jo kaatunut.

Veri valuu kädessä, mutta ei sillä ole merkitystä, ei enään, anna sen vain olla niin kaikki on paremmin. Kävelet ja katselet ympärillesi, ei mitään. Tuntuisi kuin olisit jo kuollut, ei mitään ympärillä... pelkkää mustaa, rauha ja helpotus.

Auto ajaa ohi ja olet taas todellisuudessa, haluat kuolla ja olla rauhassa, yksin.

Miten maailmassa enään voi elää jos pelkää jokaista nurkkaa ja on väsynyt kävelemään eteenpäin, et jaksa enään. Luovutatko? 

Vaikea kysymys valtaa koko pään ja naurahdat ajatukselle. "Mitä helvetin väliä sillä on jos olen poissa?" Kysyt itseltäsi ja tunnet kuinka lämmin veri pysähtyy.

"Ehkä niistä ois pitäny vain tehdä syvemmät." Sanot itsellesi ja katsot pettyneenä kättäsi.

Tekee mieli huutaa, tekee mieli juosta pakoon todellisuutta ja hypätä pois kaikelta, mutta mistä saisin sen voiman hypätä? Olen liian heikko, liian hauras ja olematon tekemään mitään. "Kuole paska, susta ei oo mihinkään." Huudat melkein itsellesi ja lisää verta alkaa valua. 

Hetkellinen rauha ei kestänytkään niin pitkään kun ajattelit, teet uuden viillon ja toisen heti sen perään.

Katsot kätesi uusia ja vanhoja viiltoja. Tunnet olosi epäonnistuneeksi ja teet uuden. Ei sillä enään ole väliä, tehty mikä tehty. Ne ei poistu kehostasi...koskaan. Ne vain pysyy siinä ihan kuin sillä olisi jonkin merkitys. Ehkä onkin?

Katsot ympärillesi ja tuntuisi kuin jokin olisi lähellä, joku joka aiheuttaa kaiken tämän ja ohjaa sinua huonomalle tielle. Et näe enään valoa, vaan suljet silmät. Vedät viimeisen viillon valtimon kohdalle, annat sen valua niin kauan kuin sinusta on voimia enään jäljellä.

Pieni hymy leviää kasvoillesi. Olet yksin, olet rauhassa.

Puristat kirjettä kädessäsi ja kyynel tipahtaa poskelta.

Kirje on anteeksipyyntö parhaalle kaverillesi.

"Hei, nyt kun luet tätä olen jo poissa, ehkä paremmassa paikassa. En ole varma, mutta sen haluan sanoa, että en olisi selvinnyt näin pitkälle ilman sinua. 

Autoit minua joka päivä, jokaisen askeleen ja autoit minua näkemään pienen ilon. Kiitos.

Mutta nyt annan sinun olla rauhassa, sinun ei tarvitse enään huolehtia minusta. Muista että tämä oli minun päätös ja itse halusin tämän tapahtuvan. Turha tätä on surra. Tehty mikä tehty?

Kiitos kaikesta ja nähdään joskus." 

Hengityksesi pysähtyi ja hymy jäi kasvoille, kuolit onnellisena.

Laitoin juuri kuvan viiltelyhaavoistani. Kun katsoin kuvaa henkeäni ahdisti, mutta saman tien kun luin kuvan alle kirjoittamani rohkaisun "hop hop, paranemaan siitä", purskahdin täysin itkuun. Itkuni ei kuitenkaan ollut surullista, negatiivista. Se oli helpotuksen vapautumista, kun tuntui siltä että vihdoin joku (eli minä itse) ymmärsin ongelmani ja todistin sekä itselleni että näennäisesti maailmalle, että minä en halua olla se ihminen. Totta kai olin jo aiemmin ajatellut, että haluan päästä eroon viiltelystäni, mutta tämä tuntui konkreettiselta askeleelta hoidon suhteen.

Internetiin postattuna päätökselleni tulee vielä enemmän painoarvoa, kun se on esille ihmisten katsottavaksi. Kiitos, minä itse, että jaksan yrittää ja astua eteenpäin.

Punnitsin pitkään haluanko postata tätä kuvaa, lopulta päädyin siihen että haluan arkistoida tämän terapeuttisessa mielessä. Toivottavasti jo muutaman viikon, erityisesti kuukausien päästä katson tätä kuvaa puistatusten myötä ja ihmettelen, miten ikinä pystyinkään tuohon.

Viiiltely on äärimmäisen addiktoiva, vahingollinen tapa eikä siitä seuraa mitään positiivista. Se antaa vallan tunteen viiltelijälle vain ja ainoastaan itse tapahtuman ajan, eikä "positiivinen" vaikutus pidä. Pitkällä aikavälillä häpeä, epäterve ongelmanhoitokeino ja ahdistus vain pahenee. Toivon kuvan viiltojen olevan viimeiset, joita itselleni elämäni aikana aiheutan.

Ajattelen sitä joka päivä. Miten, milloin ja missä minä kuolen? Tekisinko sen nyt vai huomenna? Kun istun yksin pimeässä huoneessa tyhjyys valtaa joka soluni. Kun istun täydessä luokkahuoneessa, nauran ja hymyilen, mutta tahtoisin vain kiljua kunnes minuun ei satu enää. Se on mahdotonta. Minuun sattuu aina.

Kipua on ollut liian kauan, en kestä enää sekuntiakaan. Mutta silti olen tässä. Elossa. Olen liian suuri, olen liian arvoton, liian huono, liian ruma. Liian vähän liian myöhään. Haluan oksentaa, sisälläni on liikaa, liian paljon. Haluan viiltää, ahdistus tekee minut liian turraksi tuntemaan.

Tahdon sanoa hyvästit ja lipua pois. Hyvästi äiti, hyvästi isä, hyvästi ystävät (mitkä ystävät?) Hyvästi ahdistus, hyvästi haavat, hyvästi sielua pakottava tyhjyys. Hyvästi elämä.