JHLCOLORIZING COLORIZED HISTORY

Many lives were lost in the midst of war, at a time when the future of the entire nation was at stake. Their dreams and futures remained unfulfilled when duty called them to defend their homes and homeland.

The war years touched nearly every Finnish home. Not everyone ever returned from the front, and not all were laid to rest in the soil of their home region. Nearly every cemetery in Finland has rows of military graves, reminding us of the sacrifice made for the homeland.

Upon their sacrifice were built peace, independence, and the opportunity to live in a free Finland. Every military grave and memorial reminds us of the losses endured and of the price that has been paid for freedom.

A fallen soldier is placed in a coffin at the evacuation center for the fallen in Uuksujärvi, Parikkavaara, July 16, 1944. •••••••• Monen elämä katkesi sodan keskellä aikana, jolloin koko kansakunnan tulevaisuus oli vaakalaudalla. Heidän unelmansa ja tulevaisuutensa jäivät toteutumatta, kun velvollisuus kutsui puolustamaan kotia ja isänmaata.

Sodan vuodet koskettivat lähes jokaista suomalaista kotia. Kaikki eivät koskaan palanneet rintamalta, eivätkä kaikki saaneet viimeistä leposijaansa kotiseudultaan. Lähes jokaisella suomalaisella hautausmaalla on sankarihautojen rivistö muistuttamassa siitä uhrista, joka isänmaan puolesta annettiin.

Heidän uhrauksiensa varaan rakentui rauha, itsenäisyys ja mahdollisuus elää vapaassa Suomessa. Jokainen sankarihauta ja muistomerkki muistuttaa meitä menetyksistä sekä siitä hinnasta, joka vapaudesta on maksettu.

On Mother’s Day, 10 May 1942, in the midst of the turmoil of war, one of the most exceptional Mother’s Days in Finnish history was observed. On that day, Field Marshal C.G.E. Mannerheim issued an Order of the Day in which he expressed his gratitude to all Finnish mothers and awarded them collectively the Cross of Liberty, an honour unique on a global scale.

Mannerheim understood that the front could not endure on the battlefield alone. On the home front, mothers carried families, homes and the entire society through the most difficult years. Many performed heavy farm labour, cared for children, and lived in constant uncertainty while their loved ones served at the front.

The Order of the Day stated:

“To the mothers of Finland!

As we this year celebrate the second Sunday of May as a day dedicated to the mothers of Finland, the defenders of our Fatherland on the battlefields fall silent with solemn minds and deep love in their hearts, remembering you, mothers.

You have given much to this country. From the cradle onwards, you have raised the generation through which this land is free. During our ongoing struggle for freedom - while your husbands fight at the front - you are raising in your homes a new generation for the Fatherland, who may be allowed to cultivate and build this country under more peaceful conditions than the present generation has been given.

Through your work and prayers during these years of struggle, you have supported your sons and daughters standing guard in defence of our country. From these loved ones, you have had to part for the sake of the nation during our time of trial. Your blessing has followed your children to the battlefields and given them the strength of heroism in the defence of the Fatherland and in securing lasting peace. On this day, I wish to extend my greetings and my deepest sympathy especially to those Finnish mothers whose dearest ones, as heroes, have sacrificed their lives for the Fatherland and its future.

The work of all of you has been, and is, immeasurably great in our nation’s struggle, and your sacrifice beyond measure.

In the name of the Finnish Army, as a sign of great gratitude and respect, I hereby award to the mothers of our Fatherland, collectively,

THE CROSS OF LIBERTY.

May it serve for future generations as a symbol of the sacred duty of a mother to raise in the children of this nation a burning will for freedom, which for all time shall safeguard the dearly won independence of our land and the inner greatness of our people.”

The wall of the Lotta canteen is adorned with the Field Marshal of Finland’s Order of the Day to the mothers of Finland. An honour guard stands beside the plaque. Terijoki, 9 May 1943. •••••••• Äitienpäivänä 10.5.1942, keskellä sodan melskeitä, vietettiin poikkeuksellista äitienpäivää Suomen historiassa. Tuona päivänä sotamarsalkka C.G.E. Mannerheim antoi päiväkäskyn, jossa hän osoitti kiitollisuutensa kaikille Suomen äideille ja myönsi heille Vapaudenristin, kunnianosoituksen, joka oli ainutlaatuinen koko maailman mittakaavassa.

Mannerheim ymmärsi, ettei rintama kestänyt yksin sotatantereella. Kotirintamalla äidit kannattelivat perheitä, koteja ja koko yhteiskuntaa vaikeimpien vuosien läpi. Monet tekivät raskaita maatilan töitä, huolehtivat lapsista ja elivät jatkuvan epävarmuuden keskellä samalla, kun omat läheiset olivat rintamalla.

Päiväkäskyssä todettiin:

Suomen äideille!

Viettäessämme tänä vuonna toukokuun toista sunnuntaita Suomen äideille omistettuna merkkipäivänä isänmaamme puolustajat hiljenevät sodan kentillä hartain mielin ja syvä rakkaus rinnassaan muistamaan Teitä, äidit.

Te olette paljon antaneet tälle maalle. Te olette kehdosta alkaen kasvattaneet sen polven, jonka ansiosta maa on vapaa. Parhaillaan käytävän vapaustaistelumme aikana - miestenne taistellessa rintamalla - Te kasvatatte kodeissa isänmaalle uutta polvea, jonka sallittakoon viljellä ja rakentaa tätä maata rauhallisemmissa oloissa kuin mitä nykyinen polvi on saanut tehdä.

Töin ja rukouksin Te olette näinä taistelun vuosina tukeneet puolustusvartiossa seisovia poikianne ja tyttäriänne. Näistä rakkaistanne Teidän on ollut luovuttava maan hyväksi kansamme koettelemuksen ajaksi. Teidän siunauksenne on seurannut lapsianne taistelukentille ja antanut heille sankariuden voimaa isänmaan pelastamiseksi ja kestävän rauhan turvaamiseksi. Tahdon tänä päivänä erikseen lausua tervehdykseni ja syvän osanottoni niille Suomen äideille, joiden rakkaimmat sankareina ovat uhranneet henkensä isänmaan ja sen tulevaisuuden puolesta.

Kaikkien teidän työnne on ja on ollut kansamme taisteluissa arvioimattoman suuri ja uhrinne mittaamaton.

Suomen armeijan nimessä, suuren kiitollisuuden ja kunnioituksen osoituksena annan tänä päivänä Isänmaamme äideille yhteisesti omistettuna

VAPAUDENRISTIN.

Olkoon se tuleville sukupolville tunnuskuvana äidin pyhästä kutsumuksesta kasvattaa tämän kansan lapsiin palava vapaudentahto, joka ikuisiksi ajoiksi on turvaava maallemme kalliisti lunastetun itsenäisyyden ja kansallemme sisäisen suuruuden.

Young soldiers who took part in the capture of Enso, August 23, 1941. The capture of Enso was part of the offensive phase of the Continuation War.

••••••••

Nuoria Enson valloittajia, huhtikuun alokkaita 23.8.1941. Enson valtaus oli osa jatkosodan hyökkäysvaihetta.

••••••••

Karelians returning to their homes in the early stages of the Continuation War, to areas that had been regained. A few years later, they were once again forced to leave. Käppäselkä, 28 November 1941.

During the Second World War, Finland lost extensive territories. Approximately 430,000 people were permanently evacuated and nearly 200,000 temporarily.

Karelian evacuees and their descendants have played a key role in building Finnish society. Despite profound loss, they rebuilt their lives, contributed across the country, and helped strengthen Finland. Karelian openness, sense of community, and zest for life carried them through difficult years. The Flag Day for evacuees reminds us how resilience and hope can create new vitality for an entire society. ••••••••

Karjalaisia palaamassa koteihinsa jatkosodan alkuvaiheessa takaisin vallatuille alueille. Muutamaa vuotta myöhemmin edessä oli jälleen lähtö. Käppäselkä 28.11.1941.

Toisen maailmansodan aikana Suomi menetti laajoja alueita. Pysyvästi evakuoitiin noin 430 000 ja väliaikaisesti lähes 200 000 ihmistä.

Three Lotta Svärd members, January 13, 1942.

Lotta Svärd was a voluntary women’s national defense organization active from 1920 to 1944, which had a wide influence across various areas of the war.

During the war years, the lottas worked in many roles, some under particularly demanding and dangerous conditions. Even younger girls, aged 8-16, called “little lottas,” participated in the organization’s activities and supported the work of the lottas in their hometowns.

The work of the lottas was a crucial part of the overall war effort, enabling thousands of men to be deployed to combat duties and strengthening the home front.

The Lotta Svärd organization was disbanded in the autumn of 1944 in accordance with the terms of the Moscow Armistice. •••••••• Kolme Lotta Svärd -lottaa lumipuvuissa, 13.1.1942.

Lotta Svärd oli vuosina 1920-1944 toiminut naisten vapaaehtoinen maanpuolustusjärjestö, joka vaikutti laajasti sodan eri alueilla.

Sotavuosina lotat työskentelivät monissa tehtävissä, ja osa teki työtä erityisen vaativissa ja vaarallisissa oloissa. Myös nuoremmat, 8-16-vuotiaat pikkulotat, osallistuivat järjestön toimintaan ja tukivat lottatyötä kotipaikkakunnillaan.

Lottien työ oli ratkaiseva osa sodan kokonaisuutta, ja se mahdollisti tuhansien miesten siirtymisen taistelutehtäviin sekä vahvisti kotirintaman toimintaa.

Lottajärjestö lakkautettiin syksyllä 1944 Moskovan välirauhansopimuksen ehtojen mukaisesti.

Kaksi maineikasta kaukopartiomiestä Mikkelin Rauhaniemessä 17.11.1942.

Arvo Mörö (1917–2002) ja Paavo Suoranta (1914–1980) nimitettiin Mannerheim-ristin ritareiksi ansioistaan poikkeuksellisen vaativissa kaukopartiotehtävissä, jotka sisälsivät tiedustelua, sabotaasia ja vihollisen huoltoreittien häirintää syvällä selustassa.

Suoranta oli jo ennen nimitystään tehnyt noin 20 kaukopartiomatkaa, tuhonnut vihollisosastoja ja tukikohtia sekä hankkinut erittäin arvokkaita tietoja vihollisen liikkeistä ja ryhmityksistä. Hän oli valpas ja nopea väistämään uhkaavia tilanteita, poikkeuksellisen sitkeä ja auttoi usein uupuneita tovereitaan kantaen taakkoja ja raivaten latuja, samalla ylläpitäen partion taistelutahtoa.

Mörö hankki ratkaisevia tiedustelutietoja vihollisen toiminnasta, suisti junia raiteilta, toi vankeja kuulusteltaviksi ja johti partionsa taitavasti ulos saartotilanteista ilman tappioita. Hänen johtamistaitonsa, harkintakykynsä ja kylmäverisyytensä vaikeissa tilanteissa olivat ratkaisevia partion selviytymiselle. Yksi hänen vaativimmista matkoistaan kesti 31 vuorokautta ja ulottui 120 kilometrin päähän vihollisen selustaan.

Kaukopartiotoiminta oli elintärkeää Suomen puolustukselle. Se sitoi vihollisen joukkoja selustaan, häiritsi merkittävästi sen toimintaa ja antoi Päämajalle ratkaisevaa tietoa, jonka avulla tehtiin tärkeitä strategisia päätöksiä. Ilman näitä tiedustelu- ja sabotointitehtäviä monet ratkaisut olisivat olleet mahdottomia, ja osa sotatoimista olisi voinut päättyä toisin. Kaukopartiomiesten rohkeus ja osaaminen olivat siten korvaamattomia Suomen puolustukselle. Toiminnan suurta arvoa kuvaa se, että sota-aikana 19 kauko- ja tiedustelupartiomiestä nimitettiin Mannerheim-ristin ritareiksi: kahdeksan heistä kuului Päämajan kaukopartiomiehiin ja yksitoista muiden yksiköiden kaukopartio-osastoihin. •••••••• Two renowned long-range reconnaissance soldiers in Rauhaniemi, Mikkeli, 17 November 1942.

Arvo Mörö (1917–2002) and Paavo Suoranta (1914–1980) were awarded the Mannerheim Cross for exceptional service in demanding long-range reconnaissance missions involving intelligence gathering, sabotage, and disruption of enemy supply routes deep behind enemy lines. Before his decoration, Suoranta had completed around 20 such missions, destroying enemy units and positions and obtaining highly valuable intelligence on enemy movements and deployments. He was vigilant, quick to react, remarkably resilient, and often assisted exhausted comrades while sustaining morale.

Mörö gathered crucial intelligence, derailed trains, captured prisoners for interrogation, and skillfully led his patrol out of encirclements without losses. His leadership and composure under pressure were decisive for the patrol’s survival. One of his most demanding missions lasted 31 days and reached 120 km into enemy territory.

A Finnish Guard at the Front Line with a Submachine Gun, Metsäpirtti, 17 January 1942

In December 1941, the front lines stabilized, and the war became a positional conflict in Metsäpirtti as well. Guard duty and patrolling continued relentlessly day and night in the cold, snowy forest, testing the men constantly. In some sectors, fierce clashes still took place. A single mistake could jeopardize the front line, making constant vigilance essential. •••••••• Pohjalainen vartiomies etulinjassa konepistoolin kanssa, Metsäpirtti 17.1.1942

Merry Christmas, warm thanks to followers and partners for the past year, and a happy New Year 2026!

A soldier carries a Christmas tree to the dugout on the Aunus Isthmus on Christmas Eve, 24 December 1942, bringing a brief moment of holiday spirit to the front. •••••••• Hyvää ja rauhallista joulua, lämmin kiitos seuraajille ja yhteistyökumppaneille kuluneesta vuodesta sekä hyvää uutta vuotta 2026!

Finland celebrates today 108 years of independence. As a symbol of freedom, thousands of blue-and-white flags flutter from flagpoles across the country. We remember the Finns who fell in wars and the veterans of our conflicts, whose sacrifices have made our freedom possible.

Finland's journey as an independent nation has not been easy. The greatest trials, both before and after independence, have come from the east. History reminds us that the readiness to defend our country and its values must never be allowed to weaken. Independence has been defended with arms and unwavering determination, and it will continue to be defended in the future. Our war veterans have left us a lasting example of courage and selflessness, and thanks to their efforts, our freedom has endured.

It is our duty to honor these memories and this tradition of respect, and to pass them on to future generations.

Happy Independence Day, Finland!

Finnish soldiers from South Ostrobothnia on guard at the Tappari sector in Metsäpirtti, Karelian Isthmus, 17 January 1942. •••••••• Suomi juhlistaa tänään 108 itsenäisyyden vuottaan. Itsenäisyyden merkiksi siniristiliput hulmuavat lipputangoissa ympäri maan. Muistamme sodissa kaatuneita suomalaisia sekä sotiemme veteraaneja, joiden uhraukset ovat mahdollistaneet vapautemme.

Suomen matka itsenäisenä kansakuntana ei ole ollut helppo. Suurimmat koettelemukset, niin ennen itsenäistymistä kuin sen jälkeen, ovat tulleet idästä. Historia muistuttaa meitä siitä, ettei valmiutta puolustaa omaa maata ja sen arvoja saa koskaan päästää heikkenemään. Itsenäisyyttä on puolustettu asein ja lujalla tahdonvoimalla, ja sitä tullaan puolustamaan myös tulevaisuudessa. Sotiemme veteraanit ovat jättäneet meille pysyvän esimerkin rohkeudesta ja uhrautuvaisuudesta, ja heidän työnsä ansiosta vapaus on säilynyt.

On meidän velvollisuutemme vaalia näitä muistoja ja kunnioituksen perinnettä sekä kuljettaa ne eteenpäin tuleville sukupolville.

Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi!

On 26 November 1939, the Soviet Union staged the Mainila shelling in the village of Mainila and falsely accused Finland of being responsible, which led to the unilateral termination of the non-aggression pact and the outbreak of the Winter War. The Soviets later admitted that it had been their own staged artillery attack, intended to make Finland appear as the aggressor.

On 31 August 1941, Finland “finally fired the Mainila shots” for real. On the orders of Colonel Pajari, five shells were fired into the village of Mainila, with the word “To Mainila” painted on their sides as a reminder of the alleged shots of November 1939. •••••••• 26.11.1939 Neuvostoliitto lavasti Mainilan laukaukset Mainilan kylässä ja väitti Suomea syylliseksi, mikä johti hyökkäämättömyyssopimuksen yksipuoliseen purkamiseen ja Talvisodan syttymiseen. Venäläiset ovat myöhemmin myöntäneet, että kyseessä oli heidän itse lavastamansa tykistöisku, jonka tarkoituksena oli saada Suomi näyttämään hyökkääjältä.

Sleeping Soldier in the Village of Pajari, 4 August 1941

Colonel Hersalo’s 15th Division crossed the state border on the last day of July 1941 and began its offensive as part of the II Army Corps (II AK). Infantry Regiment 36 (JR 36) had already conducted a violent reconnaissance operation in the Pajari area the previous day.

In planning the offensive, a rapid breakthrough was anticipated. The unofficial objective was to reach Hiitola, located about 25 kilometres away, already on the first day. However, the terrain around Pajari and Änkilänsalo was extremely difficult: the few roads, swamps, steep hills, and dense forests slowed the advance, while the enemy stubbornly held its positions. JR 36 became bogged down in fighting around Pajari.

After heavy fighting, the enemy’s defence finally began to break, and JR 36 captured the village of Pajari early in the morning of 3 August. During the first week of the offensive, JR 36 suffered its heaviest losses of the campaign in the areas of Simpele and Rautjärvi, particularly around Pajari. In total, about 200 men were killed. •••••••• Nukkuva sotilas Pajarin kylässä, 4.8.1941

Eversti Hersalon komentama 15. divisioona ylitti valtakunnan rajan heinäkuun viimeisenä päivänä vuonna 1941 ja aloitti hyökkäyksensä osana II armeijakuntaa (II AK). Jalkaväkirykmentti 36 (JR 36) oli kuitenkin tehnyt jo edellisenä päivänä väkivaltaista tiedustelua Pajarin maastossa.

Hyökkäyksen suunnittelussa uskottiin nopeaan läpimurtoon. Epävirallisena tavoitteena oli saavuttaa noin 25 kilometrin päässä sijaitseva Hiitola jo ensimmäisen päivän aikana. Pajarin ja Änkilänsalon maasto oli kuitenkin erittäin vaikeakulkuista: harvat tiet, suot, jyrkät kukkulat ja tiheät metsät hidastivat etenemistä, samalla kun vihollinen piti sitkeästi asemansa. JR 36 juuttui taisteluun Pajarin alueelle.

Anti-Tank Troops near Ihantala, 30 June 1944

The Soviet Union launched a massive offensive against Finland in June 1944. Stalin aimed to crush the country and force it into surrender. In the northeast of Viipuri, around Tali and Ihantala, one of the decisive battles of the summer of 1944 in Europe took place.

Although the Soviets achieved some local victories, they failed to break the Finnish defense or force the country to surrender. German anti-tank weapons in Finnish hands, improved air power, and support from the German Luftwaffe detachment Kuhlmey played a key role. Combined with artillery, infantry, armored units, and air support, these measures prevented Soviet advances on the Karelian Isthmus.

The battles of Tali–Ihantala ended in a Finnish defensive victory. The largest battle in Nordic history, it claimed the lives of thousands of Finnish soldiers and inflicted several times higher casualties on the Soviet army. Holding the line ensured Finland remained independent. ••••••••

Panssarintorjuntamiehet Ihantalan suunnalla, 30.6.1944

Neuvostoliiton suurhyökkäys Suomeen alkoi kesäkuussa 1944 valtavalla ylivoimalla. Stalin oli päättänyt murskata Suomen ja pakottaa maan antautumaan. Viipurin koillispuolella, Talin ja Ihantalan alueella, käytiin yksi Euroopan kesän 1944 ratkaisevista taisteluista.

Vaikka Neuvostoliitto saavutti paikallisia voittoja, se ei onnistunut murtamaan suomalaisten puolustusta eikä pakottamaan maata antautumaan. Merkittävään rooliin nousivat suomalaisten käytössä olleet panssarikauhut ja -nyrkit, parantunut ilmavoimien teho sekä saksalaisen lento-osasto Kuhlmeyn tuki. Yhdistettynä tykistön, jalkaväen, panssarivoimien ja ilmavoimien toimintaan nämä tekijät estivät vihollisen etenemisen Kannaksella.

Mannerheim Cross Knight, observer, Lieutenant Paavo Kahla at Värtsilä airfield on August 2, 1944. Only 82 days after this moment, he took to the sky for his final flight – a flight from which he would never return.

Early in the morning, on October 23, 1944, Kemi airfield was shrouded in fog, the clouds hanging low and visibility poor. Yet a small Fokker C.X reconnaissance plane (FK-104) prepared for takeoff. Its mission was to fly all the way to the Käsivarsi region and return with observations of German troop movements.

At six o’clock the plane lifted off. Sergeant Jouko Liinamaa was at the controls, with Captain Paavo Kahla at the observer’s position. Twenty minutes later, the aircraft was still sighted from the Kaakamovaara air surveillance station – and then the sky fell silent. That was the last confirmed sighting. The plane disappeared.

Later, Finnish radio intelligence intercepted a message from the Germans: “Finnish reconnaissance plane shot down.” Precise information about the aircraft’s fate was not known. It was only in the autumn of 1945 that a farmer discovered the wreck near Aakenustunturi in Kittilä. The remains of the crew were found among the wreckage, and Jouko Liinamaa’s wristwatch had stopped at 7:37.

Paavo Kahla was 25 years old. He had already packed his belongings in preparation for demobilization, but out of a sense of duty, he took one last flight, despite the poor weather. He became the last Mannerheim Cross Knight to fall in combat.

During his career, Kahla flew a total of 314 missions in the Winter War, Continuation War, and Lapland War. Most of these flights were reconnaissance missions, though some involved dive-bombing. On one daring mission, a low-altitude fire killed the plane’s pilot. Kahla moved from the observer’s seat to the pilot’s position and successfully brought the aircraft safely back to its home airfield.

Mannerheim Cross Knight number 54, Captain Paavo Elias Kahla, born in Lohtaja, was laid to rest on November 24, 1945, in the hero’s cemetery at St. Mary’s in Kokkola. Jouko Liinamaa was buried on the same day in his birthplace, Ylihärmä.

••••••••

Mannerheim-ristin ritari, tähystäjä, luutnantti Paavo Kahla Värtsilän lentokentällä 2.8.1944. Vain 82 päivää tämän hetken jälkeen hän nousi viimeiselle lennolleen – lennolle, jolta ei koskaan palannut.

Varhainen aamu, 23. lokakuuta 1944. Kemin lentokenttä on sumun peitossa, pilvet roikkuvat matalalla ja näkyvyys on huono. Silti pieni Fokker C.X -tiedustelukone (FK-104) valmistautuu lähtöön. Sen tehtävänä on lentää Käsivarren alueelle asti ja palata mukanaan havaintoja saksalaisjoukkojen liikkeistä.

Kello kuusi kone nousee ilmaan. Ohjaajana toimii kersantti Jouko Liinamaa, ja hänen vierellään tähystäjän paikalla istuu kapteeni Paavo Kahla. Parikymmentä minuuttia myöhemmin kone havaitaan vielä Kaakamovaaran ilmavalvonta-asemalta – ja sitten taivas hiljenee. Viimeinen varma havainto on tehty. Kone katoaa.

Myöhemmin suomalainen radiotiedustelu kuulee saksalaisten viestin: ”Suomalainen tiedustelukone ammuttu alas.” Varmaa tietoa koneen kohtalosta ei kuitenkaan ole. Vasta syksyllä 1945 eräs maanviljelijä löytää hylyn Kittilän Aakenustunturin läheiseltä suolta. Lentäjien jäännökset löytyvät koneen seasta, ja Jouko Liinamaan rannekello on pysähtynyt aikaan 7.37.

Paavo Kahla oli tuolloin 25-vuotias. Hän oli jo pakannut tavaransa kotiutusta varten, mutta päätti velvollisuudentunnosta tehdä vielä yhden lennon, vaikka sää ei suosinut. Hänestä tuli samalla viimeinen taistelutoimissa kaatunut Mannerheim-ristin ritari.

Kahla lensi urallaan yhteensä 314 lentoa talvi- ja jatkosodassa sekä Lapin sodassa. Suurin osa lennoista oli tiedustelutehtäviä, mutta joukossa oli myös syöksypommituslentoja. Yhdellä huimista lennoista matalalentotuli surmasi koneen ohjaajan. Kahla hivuttautui ulkokautta tähystäjän paikalta kuolleen ohjaajan paikalle ja onnistui ohjaamaan koneen turvallisesti takaisin kotikentälle.

Mannerheim-ristin ritari numero 54, Lohtajalla syntynyt kapteeni Paavo Elias Kahla siunattiin 24.11.1945 Kokkolan Marian hautausmaan sankarihautaan. Jouko Liinamaa haudattiin samana päivänä syntymäkunnassaan Ylihärmässä.

••••••

Fanni Luukkonen (1882–1947) työpöytänsä ääressä Helsingin Ullanlinnassa, 7.11.1941.

Luukkonen, jota kutsuttiin myös nimellä "lottakenraali", oli mukana Lotta Svärdin toiminnassa alusta asti. Vuonna 1929 järjestön sisällä päädyttiin yksimielisesti kannattamaan hänen valintaansa puheenjohtajaksi. Hänen johdollaan jäsenmäärä kasvoi 60 000:sta yli 240 000:een, ja jatkosodan aikaan Lotta Svärd oli maailman suurin vapaaehtoinen naisten maanpuolustusjärjestö.

Lotat vapauttivat armeijaa kymmenien tuhansien miesten verran huolto-, esikunta- ja avustustehtävissä, työskennellen sairaanhoidossa, ilmapuolustuksessa, viestinnässä ja monissa muissa tehtävissä kotirintamalla ja rintamalla.

Vuonna 1944 järjestö lakkautettiin Moskovan välirauhan ehtojen mukaisesti, ja myös kotimaiset kommunistit jahtasivat lottia ja vaativat järjestön lopettamista. Monelle lotalle tämä oli vaikea hetki: teet kaikkesi toisten auttamiseksi, ja yhtäkkiä tekemäsi työ muuttuu julkisesti ikään kuin rikolliseksi. Fanni Luukkonen oli tällöin 62-vuotias, ja lakkauttaminen koski häntä kenties kipeämmin kuin kehenkään muuta. Hän eli Helsingissä lotilta saamansa pienen eläkkeen turvin ja teki mm. tilapäisiä käännös- ja kirjallisia töitä. Sodanjälkeiset vuodet olivat henkisesti raskaita, ja hän sai myös nimettömiä herjauskirjeitä ja häirikkösoittoja. Kaikesta huolimatta hän koetti säilyttää optimisminsa: "Se kansa kestää, jonka kodit kestävät."

Ajan henkinen paine heikensi hänen terveyttään, joka oli jo ennestään heikko. Vuonna 1945 hän totesi: "Suuriin ponnistuksiin en enää pysty." Noin kolme vuotta Lotta Svärdin lakkauttamisen jälkeen, lokakuussa 1947, hän kuoli sydäninfarktiin 65-vuotiaana. Fanni Luukkonen on haudattu Iin Kruununsaareen, ja hautakiveen on kaiverrettu lause: “Isänmaa on Jumalan ajatus.”

Tänään tulee kuluneeksi 105 vuotta siitä, kun valtakunnallinen Lotta Svärd -yhdistys rekisteröitiin 9. syyskuuta 1920. Tämä merkittävä naisjärjestö Suomen historiassa on arvokkaan perintönsä vuoksi yhä vaalimisen arvoinen. •••••••• Fanni Luukkonen (1882–1947) at her desk in Ullanlinna, Helsinki, 7 November 1941.

Luukkonen, also known as the "Lotta General," had been involved in Lotta Svärd activities from the very beginning. In 1929, the organization unanimously supported her election as chairwoman. Under her leadership, membership grew from 60,000 to over 240,000, and during the Continuation War, Lotta Svärd was the world’s largest voluntary women’s defense organization.

The Lotta women freed tens of thousands of men for military service, working in logistics, headquarters, and support roles, as well as in healthcare, air defense, communications, and many other tasks on both the home front and the front lines.

In 1944, the organization was disbanded under Soviet pressure, and domestic communists also targeted the Lottas, demanding the organization's closure. For many Lottas, this must have been a difficult moment: you do everything to help others, and suddenly your work is publicly treated as if it were a crime. Fanni Luukkonen was 62 at the time, and the closure affected her perhaps more than anyone else. She lived the rest of her life in Helsinki on a small pension from the Lottas and did temporary translation and writing work. The post-war years were mentally exhausting, and she also received anonymous harassing letters and nuisance calls. Despite everything, she tried to maintain her optimism: "A nation endures through its homes."

The psychological strain of the time weakened her already fragile health. In 1945 she said: "I can no longer undertake great efforts." About three years after the dissolution of Lotta Svärd, in October 1947, she died of a heart attack at the age of 65. She was buried in Kruununsaari, Ii, and her gravestone bears the inscription: “The Fatherland is God’s idea.”

Lieutenant Kokko at Syväri, September 11, 1942

Lieutenant Lauri (Lassi) Albin Kokko (June 12, 1913, Kontiolahti - May 20, 2004, Kouvola) was a fearless and determined officer in the Continuation War, who led his men from the front, even in the toughest battles. His exemplary courage and relentless offensive spirit repeatedly turned the tide in critical moments.

Kokko took part in numerous assaults, personally clearing enemy positions at close range. In one pursuit, he cut off the retreat route of three enemy tanks, destroying one and capturing two intact for use.

Due to these and many other combat achievements, Commander-in-Chief C. G. E. Mannerheim appointed him a Knight of the Mannerheim Cross (No. 31) on August 31, 1942.

Kokko passed away at the age of 90 on May 20, 2004, in Kouvola and is buried at Joensuu Cemetery. •••••••• Luutnantti Kokko Syvärillä, 11.9.1942.

Luutnantti Lauri (Lassi) Albin Kokko (12.6.1913 Kontiolahti - 20.5.2004 Kouvola) oli jatkosodan peloton ja päättäväinen upseeri, joka johti miehensä edestä, myös kaikkein vaikeimmissa taisteluissa. Hänen esimerkillinen rohkeutensa ja tinkimätön hyökkäyshalunsa ratkaisivat kerta toisensa jälkeen vaativia tilanteita.

Kokko osallistui useisiin hyökkäyksiin, joissa vihollisen asemat puhdistettiin läheltä. Eräässä takaa-ajotilanteessa hän katkaisi kolmen panssarivaunun perääntymistien, yksi vaunu tuhottiin ja kaksi vallattiin käyttökelpoisina.

Näiden ja monien muiden taistelusaavutustensa ansiosta ylipäällikkö C. G. E. Mannerheim nimitti hänet Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi 31. elokuuta 1942.

"Luutnantti Kokko on toiminut, henkilökohtaista urhoollisuutta ja oikeata oma-aloitteisuutta osoittaen, menestyksellisesti komppanianpäällikkönä koko sodan ajan. Häikäilemättömän ja aloiterikkaan hyökkäyshalunsa ansiosta hänen on usein onnistunut saartaa vahvojakin vihollisosastoja ja tuhota ne saaden saaliiksi mm. useampia täysin kunnossa olevia hyökkäysvaunuja. Johtaessaan kerran tilapäisesti pataljoonaa murtautui hän yöllä vihollisen lujasti varustettujen asemien sisään, jossa saarrettuna pysyi seuraavaan aamuun saakka ja tällöin pakotti vihollisen jättämään miinoilla, hyökkäysvaunuesteillä ja katetuilla korsuilla varustetut asemansa. Luomalla komppaniaansa oikean isku- ja hyökkäyshengen on hänen onnistunut aina voittajana selviytyä hänelle uskotuista taistelutehtävistä.”

Anti-Tank Gunner, Corporal Rytöniemi at the Viipurinlahti Coast, August 16, 1944

Jaakko Esko Rytöniemi (October 15, 1918, Sysmä – September 17, 1999, Helsinki) served as an anti-tank gunner in the 32nd Artillery Company of the 10th Division during the Continuation War. In the summer of 1944, during the Soviet Union’s major offensive, he took part in intense defensive battles on the Karelian Isthmus.

Rytöniemi distinguished himself particularly in the areas of Mustamäki, Peippolanmäki, and Tammisuo between June 16 and 21, 1944. During this time, he destroyed 11 enemy tanks in less than a week, severely damaged at least two others, scored several hits on additional vehicles, and effectively supported infantry operations despite the anti-tank position being subjected to intense enemy fire.

The Commander-in-Chief awarded Rytöniemi the Mannerheim Cross (number 176) on December 21, 1944.

"Corporal Rytöniemi has proven to be an exceptionally fearless, skilled, and effective tank destroyer. During the heavy battles from the Rajajoki River to Juustila, he was continuously engaged without significant rest, demonstrating through his determined actions his capability for great feats in combat.

On June 16, 1944, during a fierce enemy assault at Mustamäki supported by tanks, Corporal Rytöniemi destroyed two heavy tanks and damaged a third, despite the intense fire directed at his gun position. The following day, at Peippolanmäki in Uusikirkko, he destroyed two of the five attacking tanks, while our other weapons destroyed the rest.

On June 20, during an enemy attack at Tammisuo, Corporal Rytöniemi was once again involved in repelling the tank offensive, taking out two heavy tanks and badly damaging a third. The next day, the enemy attacked again with strong armored formations. From the first wave, despite the incoming fire, Corporal Rytöniemi shot and destroyed two tanks, causing the rest to retreat. Later the same day, the enemy renewed their assault, during which Corporal Rytöniemi destroyed all three leading tanks.

In total, Corporal Rytöniemi has destroyed 11 enemy tanks, severely damaged two others, scored numerous hits on additional vehicles, and provided effective support to the infantry by eliminating several enemy machine gun positions with fragmentation grenades."

When once asked how he found the courage to hold his position in the toughest phases of battle, he calmly replied: “How could I have explained to the people of Sysmä if I had abandoned my post?”

After the war, Rytöniemi worked as a police officer and later in the restaurant industry in Helsinki. He died of a serious illness in 1999 and is buried in Honkanummi Cemetery.

••••••••

Panssarintorjuntatykin ampuja, korpraali Rytöniemi Viipurinlahden rannikolla, 16.8.1944.

Jaakko Esko Rytöniemi (15.10.1918 Sysmä – 17.9.1999 Helsinki) palveli jatkosodassa 10. divisioonan 32. tykkikomppaniassa panssarintorjuntatykin ampujana. Kesällä 1944, Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikana, hän osallistui raskaaseen puolustustaisteluun Karjalan kannaksella.

Rytöniemi kunnostautui erityisesti Mustamäen, Peippolanmäen ja Tammisuon alueilla 16.–21. kesäkuuta 1944. Tänä aikana hän tuhosi 11 vihollisen panssarivaunua vajaassa viikossa, vaurioitti pahoin ainakin kahta, sai useita osumia muihin vaunuihin ja tuki tehokkaasti jalkaväen taistelua huolimatta tykkiasemaan kohdistetusta hirvittävästä tulesta.

Ylipäällikkö nimitti Rytöniemen Mannerheim-ristin ritariksi (nro 176) 21. joulukuuta 1944.

"Korpraali Rytöniemi on osoittautunut harvinaisen pelottomaksi, taitavaksi ja tulokselliseksi panssarintuhoojaksi. Raskaissa taisteluissa Rajajoelta Juustilaan oli hän mukana koko ajan ilman sanottavaa lepoa näyttäen sisukkaalla toiminnallaan pystyväisyytensä suuriin taistelutekoihin. 16.6.44 vihollisen kiivaasti hyökätessä Mustamäessä panssarien turvin korpraali Rytöniemi tuhosi kaksi raskasta panssaria ja vaurioitti kolmatta huolimatta tykkiasemaan kohdistetusta hirvittävästä tulesta. Seuraavana päivänä hän Uudenkirkon Peippolanmäessä tuhosi viidestä hyökänneestä vaunusta kaksi toisten aseittemme tuhotessa loput. 20.6. vihollisen hyökätessä Tammisuolla oli korpraali Rytöniemi jälleen panssareiden hyökkäystä torjumassa saaden tililleen kaksi raskasta vaunua ja vaurioittaen yhtä pahoin. Seuraavana päivänä hyökkäsi vihollinen jälleen voimakkaiden panssarimuodostelmien turvin. Ensimmäisestä aallosta ampui korpraali Rytöniemi alkavasta tulesta huolimatta kaksi vaunua, jolloin toiset perääntyivät. Myöhemmin samana päivänä vihollinen uudisti yrityksensä, jolloin korpraali Rytöniemi tuhosi kaikki kolme keulassa edennyttä vaunua. Yhteensä on korpraali Rytöniemi siis tuhonnut 11 vihollisen panssarivaunua, vaurioittanut pahoin kahta, saanut lukuisia osumia muihin ja tukenut tehokkaasti jalkaväen taistelua tuhoamalla sirpalekranaatein lukuisia vihollisen konetuliaseita.”

Kerran Rytöniemeltä kysyttiin, mistä hän oli saanut rohkeutensa pysyä asemissaan vaikeimmissa taisteluvaiheissa. Hän vastasi tyynesti: "Mitenhän minä olisin sysmäläisille selittänyt sen, jos olisin jättänyt paikkani."

Sodan jälkeen Rytöniemi toimi Helsingissä poliisina ja myöhemmin ravintola-alalla. Hän kuoli vaikeaan sairauteen vuonna 1999 ja on haudattu Honkanummen hautausmaalle.

Happy Flag Day of the Finnish Defence Forces and Marshal Mannerheim’s Birthday!

The Flag Day of the Finnish Defence Forces is celebrated annually on June 4th. It is the official day of celebration and flag flying for the Defence Forces, and it also honors the birthday of Marshal Mannerheim.

Before the current date, the occasion was celebrated from 1919 to 1939 on May 16th, known then as the Army Flag Day. The date was based on the victory parade held by the White Army in Helsinki on May 16, 1918.

In the photo: Finland’s first tanks, Renault FT-17 models, in a parade in Helsinki in 1920. •••••••• Hyvää Puolustusvoimien lippujuhlan päivää ja marsalkka Mannerheimin syntymäpäivää!

Puolustusvoimain lippujuhlan päivää vietetään vuosittain 4. kesäkuuta. Se on puolustusvoimien virallinen juhlapäivä ja liputuspäivä, jota vietetään myös marsalkka Mannerheimin syntymäpäivän kunniaksi.

Ennen nykyistä ajankohtaa juhlapäivää vietettiin vuosina 1919–1939 16. toukokuuta, niin sanottuna armeijan lippujuhlan päivänä. Päivä perustui valkoisen armeijan voitonparaatiin, joka järjestettiin Helsingissä 16. toukokuuta 1918.