Sanasto
Avoin data tarkoittaa yritykselle, organisaatiolle tai muulle taholle kertynyttä informaatiota, jota ei ole jalostettu ja joka on avattu ulkopuolisille maksutta käytettäväksi.
Avainsanat ovat niitä sanoja, sanayhdistelmiä tai lauseita, joiden avulla kävijät tulevat yrityksen sivuille hakukoneista. Tärkeää on määritellä, millä avainsanoilla yrityksen sivujen pitäisi löytyä.
Big Data on valtavien, järjestelemättömien ja jatkuvasti lisääntyvien tietomassojen keräämistä, säilyttämistä, jakamista, etsimistä, analysointia sekä esittämistä tilastotiedettä ja tietotekniikkaa hyödyntäen.
Botti on tekoälyyn (Artificial Intelligence, AI) perustuva tekniikka, jota käytetään palveluiden tai sovellusten kehittämiseen ja joka suorittaa tiettyjä tehtäviä määriteltyjen ohjeiden mukaan ainakin osittain itsenäisesti eli ilman ihmisen myötävaikutusta.
Digitaalinen asiakaskokemus on asiakkaan kokema kohtaamisten summa erilaisissa digitaalisissa kanavissa. Katso myös asiakaskokemus.
Digitaalisuus on datan syöttämisessä, käsittelyssä, siirrossa, tallennuksessa ja esittämisessä käytettävä menetelmä, jossa data esitetään täsmällisinä arvoina, joita on rajallinen määrä.
Digitalisaatio on toimintaa, jossa hyödynnetään eri tavoin digitaalista informaatiota eli tietokoneen ymmärtämää tietoa. Digitalisaatiossa asiakas on keskiössä ja yksinkertaistettuna digitalisaation vaikutus muuttaa arkeamme
Digitoinnilla tarkoitetaan analogisen konvertointia digitaaliseen muotoon. Digitoinnissa usein tiedon määrä on suppeampi kuin digitalisoinnissa.
Empatia tarkoittaa kykyä asettaa itsensä toisen asemaan. Empatia on kykyä ymmärtää toisen tunteita, kyky ymmärtää toista sisällisesti. Empatia voi olla sekä tietoista yritystä asettua toisen asemaan että emotionaalista reagoivuutta, jossa vastataan toisen tunteisiin luonnollisesti pohtimatta tätä tietoisesti.
Hakukoneoptimointi (SEO) on prosessi, jonka avulla pyritään ohjaamaan halutunlaista liikennettä tiettyyn verkkosivustoon. Hakukoneoptimoinnin ytimessä on pyrkiä nostamaan sivujen näkyvyyttä ylemmäksi hakukoneiden (kuten Google) orgaanisissa hakutuloksissa.
Käyttäjäkokemus tarkoittaa jonkin tuotteen tai palvelun käyttämiseen tai kuluttamiseen liittyvää kokonaisvaltaista kokemusta.
Liiketoiminnan digitalisointi on prosessi, jossa perinteinen liiketoimintakonsepti innovoidaan uudelleen muuntaen sitä määrätietoisesti hyödyntämään digitaalisia keinoja toiminnan ydinprosesseissa ja käyttäen digitaaliteknologiaa osana strategiaa. Liiketoiminnan digitalisoimiseen liittyy mm. avoimuus, verkostomaisuus, digitaalisen liiketoiminnan konsepti, asiakaskokemus ja muutosnopeuden kiihtyminen.
Mobiilisovellus tarkoittaa ohjelmistoa, joka on suunniteltu toimimaan mobiililaitteilla, kuten esimerkiksi matkapuhelimilla, tableteilla tai kelloilla.
Tekoäly eli AI on tietokoneohjelma, joka kykenee tekemään älykkäitä toimintoja itsenäisesti.
Tunneäly on kykyä tunnistaa tunteiden merkitystä ja käyttää näitä tietoja hyväksi ongelmanratkaisussa
Verkkopalvelu on yleistermi, joka kuvaa oikeastaan mitä tahansa Internetissä olevaa verkkosivustokokonaisuutta.
Älyohjelma on automatisoitu palvelu, joka suorittaa itsenäisesti tehtäviä kerättyjen tietojen pohjalta












