Vähän lisää digitalisaatiosta
Pureudutaan vähän lisää itse digitalisaatioon, sillä siitä kirjoitetaan ja puhutaan nykyään vähän joka yhteydessä. Varsinkin nyt poikkeusaikana sille asetetaan paljon paineita ja sen toivotaan auttavan meitä yhä enenevässä määrin selviämään niin työelämän, kouluelämän kuin myös arjen haasteista. Ja voidaankin jo nyt todeta, että monet digitaaliset palvelut saavat nyt mahdollisuuden nousta esiin tuoden digitalisaatiota yhä enenevässä määrin käyttöömme.
Voidaan näin alkuun todeta, että digitalisaatiolla tarkoitetaan Isossa mittakaavassa sitä, että saadaan parannettua laatua, saadaan joustavuutta, säästöjä ja tuottavuuden nostoa. Tämä koskee lähinnä yritysmaailmaa, kun taas jokapäiväisessä elämässä digitalisaatio näkyy muun muassa tiedon haussa ja arjen asioiden sujuvoittamisessa.
Digitalisaatio on siis lyhyesti ja ytimekkäästi toimintaa, jossa hyödynnetään eri tavoin digitaalista informaatiota. Tällä siis tarkoitetaan tietokoneen ymmärtämää tietoa. Digitalisaatio näkyy konkreettisesti siinä, että digitaalisia ratkaisuja ovat kaikki mikä on ratkaistu tietokoneen avulla.
Digitalisaation myötä saatavilla olevan tiedon määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, mutta siitä huolimatta matkaa on vielä jäljellä ja kehittymismahdollisuuksia on paljon ennen kuin digitalisaatio tulee täysin arkipäiväiseksi. Tähän siis menee vielä aikaa, sillä on vielä valitettavan paljon tietoa ja toimintaprosesseja, jotka ovat edelleen paperipohjaisessa maailmassa ja menee aikaa ennen kuin kaikki hyödyllinen saadaan digitaaliseen muotoon. Digitalisaation lähtökohtana on digitaalinen data ja toimintaympäristöt rakentuvat sen ympärille ja tämän vuoksi haasteena ja myös mahdollisuutena on se, että on tehtävä oikeita valintoja eli valittava asioita, mitä lähdetään ratkaisemaan ja mihin lähdetään panostamaan.
Digitalisaatiolla on tärkeä rooli ja on todella tärkeää, että sen avulla haetaan ratkaisuja juuri niihin ongelmiin, joita ei ole vielä ratkaistu ja joissa siitä olisi apua ja on muistettava, että digitalisaatiolla itsellään ei ole arvoa vaan sen arvo tulee sen tarpeellisuudesta ja sen tavoite ei ole aiheuttaa uusia ongelmia vaan ratkaista olemassa olevia ongelmia. Digitalisaation arvo on siis sen käyttöarvo.
Lähde:
https://www.saimia.fi/suunta/nakokulma-digitalisaatio-on-ratkaisu-mika-on-ongelma/














