Veri ja tuli

Hartaudessa kapteeni Riku pohtii Jeesuksessa toteutuneiden profetioiden sekä Jeesuksen taivaaseenastumisen merkityksiä. Siunattua helatorstaita.

Kristinusko on historiaan liittyvää uskoa. Uusi testamentti, ja erityisesti neljä evankeliumia, kertoo Jeesuksen historian. Tärkeimmät uskontunnustukset sisältävät myös hänen elämänsä pääpiirteet. Jeesuksen elämää koskevan kertomuksen kertominen on evankeliumin julistamista, sillä kristinusko perustuu sille, mitä todella tapahtui Jeesuksen Kristuksen elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa.

Tänään me keskitymme Jeesuksen taivaaseen astumiseen. Kun kerromme Jeesuksen elämästä, julistamme evankeliumia. Kerromme hänen toiminnastaan maan päällä ihmisenä ja silti myös Jumalana. Tiedämme, ettei hänen kuolemansa ollut onnettomuus tai järkyttävä erehdys. Jeesus kuoli ristillä täysin luottaen siihen, että Jumalan päämäärät toteutuisivat hänen kuolemansa ja kuuliaisuutensa kautta. Jeesuksen kuolema ei ollut kertomuksen loppu. Ylösnousemus täytti profetian, mutta niin täytti myös taivaaseen astuminen 40 päivää ristiinnaulitsemisen jälkeen. Danielin kirjasta voimme lukea:

Raamatunluku Danielin kirja 7:13–14

Useita muitakin profetioita Jeesuksen taivaaseen astumisesta löytyy Vanhasta testamentista. Nämä profetiat ja profetiat yleensäkin, jotka täyttyivät Jeesuksessa, ovat merkittäviä koska

ne vahvistavat Jumalan suunnitelman. Ne osoittavat, ettei Jeesuksen tulo ja työ maailmassa olleet sattumanvaraisia tapahtumia. Jumala ohjaa ja toimii keskuudessamme. Voimme nähdä profetioiden täyttymisessä hänen lupaustensa täyttymisen.

ne vahvistavat Jeesuksen aseman messiaana. Ne ennustivat hänen syntymänsä, elämänsä, kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa sekä taivaaseen astumisensakin, kuten juuri edellä Danielin kirjasta luettuna kuulimme.

ne vakuuttavat Jumalan uskollisuudesta. Profetioiden täyttyminen Jeesuksessa osoittaa Jumalan uskollisuuden ja luotettavuuden. Raamattu on hänen innoittamansa. Raamatun sanoma vahvistuu, kun voimme nähdä profetioiden täyttyvän.

ne antavat meille ymmärrystä Jeesuksen työn syvemmistä merkityksistä ja Jumalan suunnitelmasta meitä varten. Lopulta on kyse vain minun tai sinun tulevaisuudestasi, miten juuri sinä haluat viettää iankaikkisuuden, joka alkaa jo täällä maan päällä.

Keskustelemme hetken päästä siitä täällä salissa, mutta siirrymme lopuksi tuonne alakerran kahvilaan kahvikupin äärelle. Jatkakaa kaikkia täällä aloitettuja keskusteluja vielä sielläkin.

Tänään on helatorstai. Päivä, jona Jeesus palasi Isän luo taivaaseen. Jeesuksen taivaaseenastuminen oli merkkinä hänen ylösnousemuksensa jälkeisten ilmestymistensä päättymisestä, joista evankeliumit todistavat, ja Pojan paluusta kirkkauteen, jonka hän jakaa ikuisesti Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Helatorstain tapahtumat myös valmistivat kirkkoa ymmärtämään, että Kristus jatkaa toimintaansa esirukoilijana taivaassa.

Luen seuraavaksi Psalmin 47. Se juhlistaa Jumalan hallintaa ja valtaa ja liittyy näin Jeesuksen taivaaseenastumiseen. Yritetään psalmin sanoin keskittyä Jumalan ylivertaiseen voimaan ja hänen hallintansa ja valtansa merkitykseen elämässämme.

Raamatunluku Psalmi 47

Yhteislaulu 342 Tulkaa laulamaan!

Rukous

Raamatunluku Ap.t. 1:6–11

Tänään olemme kokoontuneet yhteen juhlimaan helatorstaipäivää ja pohtimaan sen merkitystä kristillisessä uskossa ja ihan jokaisen meidän arkipäiväisessä elämässä. Helatorstai liittyy Jeesuksen taivaaseenastumiseen, joka oli hetki, jolloin hän nousi ylös taivaaseen Isänsä luo 40 päivää pääsiäisen jälkeen.

Jeesuksen taivaaseenastuminen on tärkeä tapahtuma, joka osoittaa hänen jumalallisen voimansa ja valtansa. Se oli vahva merkki hänen lunastustyönsä täyttymisestä ja samalla viesti meille. Olen valinnut kolme merkitystä, jotka välittyvät taivaaseenastumisesta.

1) Taivaaseenastuminen vahvistaa Jeesuksen jumaluuden. Hän, joka syntyi maailmaan ihmiseksi ja kulki keskuudessamme, nousi ylös taivaaseen ja yhdistyi jälleen iankaikkiseen Isäänsä. Tämä tapahtuma osoittaa, että Jeesus on itse Jumala ja hallitsee kaiken. Hänellä on valta ja voima vaikuttaa meidän elämäämme tänäkin päivänä.

Voin samalla mainostaa ensi sunnuntain jumalanpalvelusta, johon saamme päämajasta vieraaksi kapteeni Kati Kivestön. Hän saarnaa meille Pelastusarmeijan kolmannesta opinkappaleesta eli puhumme silloin kolminaisuudesta

2) Taivaaseenastuminen avaa meille uuden tulevaisuuden toivon. Jeesuksen noustessa ylös taivaaseen, hän lupasi lähettää Pyhän Hengen, lohduttajan ja neuvonantajan, joka tulisi olemaan kanssamme aina. Pyhä Henki vahvistaa uskoamme, antaa meille voimaa ja rohkaisee meitä elämän haasteissa. Hänen läsnäolonsa luo meille toivon, että emme ole yksin, vaan Jumala itse kulkee rinnallamme kaikissa elämämme vaiheissa.

3) Taivaaseenastuminen kutsuu meitä levittämään evankeliumia ja kasvattamaan opetuslapsia. Jeesus antoi meille tehtävän mennä ja julistaa ilosanomaa kaikille kansoille. Taivaaseenastumisen myötä Jeesus vahvisti tämän tehtävän merkityksen ja antoi meille voiman ja rohkeuden tehdä sitä. Meillä on kutsu olla hänen todistajiaan tässä maailmassa ja jakaa rakkautta, armoa ja totuutta, jotka hän on meille ilmoittanut.

Nämä kolme asiaa tulivat minulla mieleen, kun pohdin Jeesuksen taivaaseenastumisen merkitystä. Kannustan meitä kaikkia miettimään, mitä tämä tapahtuma tarkoittaa juuri minun henkilökohtaisessa elämässäni, miten se vaikuttaa minun arjessani.

Jeesuksen taivaaseenastuminen tarjoaa meille toivoa ja lohdutusta vaikeuksien keskellä. Silloin kun kohtaamme haasteita, huolia ja suruja, voimme luottaa siihen, että Jeesus on kanssamme. Hän näkee meidän kärsimyksemme, kuulee rukouksemme ja taistelee puolestamme taivaallisessa valtakunnassa. Voimme turvata itsemme häneen ja luottaa siihen, että hänellä on suunnitelma meidän elämäämme varten.

Olen valmistellut muutaman keskustelukysymyksen, joita toivon, että nyt pohdit. Käänny vierustoverisi puoleen ja keskustele hänen kanssaan tai jos mieluummin pohdit vain hiljaa omassa mielessäsi, on sekin OK. Nämä keskustelukysymykset auttavat meitä pohtimaan Jeesuksen taivaaseenastumisen merkitystä ja soveltamaan sitä käytännön elämään. Kysyn jokaisen kysymyksen kohdalla, voisiko joku teistä jakaa omat ajatuksensa toistenkin kanssa.

Kuinka Jeesuksen taivaaseenastuminen ja hänen jumalallinen valtansa vaikuttavat sinun uskoosi ja elämääsi?

Mikä merkitys Pyhällä Hengellä on sinun elämässäsi ja kuinka hän vaikuttaa uskoosi?

Kuinka voimme omalla elämällämme olla Jeesuksen todistajia ja levittää evankeliumia ympärillämme?

Miten voimme jakaa Jeesuksen rakkautta ja armoa erityisesti omissa toimintaympäristöissämme?

majuri Anna-Liisa Setälän muistotilaisuudessa Pelastusarmeijan Helsingin osastossa lauantaina 5.3.2022

Anna-Liisa syntyi 11. marraskuuta 1925. Pelastusarmeijan upseeriksi hän valmistui keväällä 1947. Hän teki merkittävän työuran Pelastusarmeijassa lasten parissa: poikakodissa Leppävaarassa Espoossa, äitikodissa ja lastenseimessä Helsingissä, pientenlastenkodissa Espoossa ja lastenkoti Ekebossa Porvoossa.

Nämä kaikki olivat lyhyitä työmääräyksiä verrattuna määräykseen Pukinmäessä sijaitsevaan lastenkoti Koivurinteeseen. Ensin Anna-Liisa määrättiin avustajaksi vuonna 1960 ja Koivurinteen johtajaksi hän sai määräyksen vuonna 1966.

Koivurinteestä tuli Anna-Liisan elämäntehtävä. 25 Vuoden ajan hän sai toimia Koivurinteessä kasvattajana ja sijaisäitinä suurelle joukolle lapsia ja nuoria. Koivurinteen lastenkodin toiminta päättyi vuonna 1985. Sen jälkeen Anna-Liisa työskenteli Pelastusarmeijan päämajassa viisi vuotta eläköitymiseensä asti ja vielä eläkkeellä hän veti lasten kesäleirejä lomakodissa Kurussa.

Niin vaikuttavaa oli hänen työnsä lasten hyväksi, että hänelle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein. Mitalia oli puuhamassa joukko Koivurinteen lapsia.

Majuri Anna-Liisa Setälä ylennettiin kirkkauteen 27. joulukuuta 2021 96 vuoden ikäisenä.

Anna-Liisa, Majuri Setälä, Anttu, Liis-täti, Liisa. Luultavasti unohdin jonkin kutsumanimen, joka hänellä oli. Aion tästä eteenpäin käyttää nimeä Liisa, koska sillä nimellä minä hänet tunsin. Useat muut nimet viittaavat siihen, että Liisalla oli paljon ihmisiä ympärillään. Oli useita erilaisia ryhmiä ja kokoonpanoja, joihin hän kuului ja joissa jokaisessa oli hänellä oma kutsumanimensä.

Tämä kertoo Liisasta paljon. Se kertoo, että hän oli sosiaalinen ihminen ja piti siitä, että ympärillä oli ihmisiä ja menoa. Se oli varmasti hänen perimässään, mutta 25-vuotta Koivurinteen perheessä varmasti myös totutti hänet ihmisiin ja ääniin.

Siitä huolimatta, että hänellä oli paljon ystäviä – yksittäisiä ja ryhmiä. Minulla oli aina hänen kanssaan ollessaan tunne, että hän antoi minulle kaiken aikansa. Kerron seuraavaksi lyhyesti omasta suhteestani Liisaan ja hänen vaikutuksestaan minuun. Toivon, että vapaan sanan osuudessa kahvin jälkeen, sinä jaat omia muistojasi Liisasta ja kerrot, millä nimellä häntä kutsuit, niin että kaikki edellä mainitut ja unohtamanikin nimet tulevat esitellyiksi.

Minä tunsin Liisan koko elämäni ajan. Hän oli läsnä kaikissa elämäni suurissa tilaisuuksissa ja vielä useammassa ihan arkipäiväisessä tapahtumassakin. Ritva-äitini, joka Akselin ja Annan myötä, on saanut kutsumanimen famu, oli määrättynä yhdessä Liisan kanssa Koivurinteen lastenkodissa. Sitä kautta alkoi famun ja Liisan hieman vajaa 60 vuotta kestänyt ystävyys ja sitä kautta minä sain tutustua Liisaan.

Jollain tavalla lasken itseni kuuluvaksi Puksun porukkaan. Osin lastenkodin, mutta vielä enemmän Liisan kodin kautta. Liisa asui pitkään Pukinmäessä lastenkodin lopettamisenkin jälkeen. Liisan kodista tuli minullekin koti aina, kun kävimme Helsingissä.

Ikävä on kova. Olin famun luona, kun hän sai sairaalasta puhelinsoiton, että Liisa oli nukkunut pois. Olimme muutama tunti aiemmin olleet vielä Liisan luona. Itkimme ja kaivoimme famun arkistoista valokuvia, joissa Liisa oli. Niitä oli melkoinen pino. Muisteluhetki famun kanssa auttoi ymmärtämään, ettei luultavasti ollut yhtäkään asiaa, jonka Liisa olisi vielä halunnut tehdä. Hän eli rikkaan elämän. Hän oli valmis.

Liisa eli elämänsä seuraten Jumalalta saamaansa kutsua. Hän sai mahdollisuuden palvella Jumalaa Pelastusarmeijan upseerina niissä useissa työtehtävissä, jotka aluksi mainitsin. Hän oli kummini ja oli kastetilaisuudessa pukeutunut univormuun. Hänellä on iso merkitys siihen, että minä ja vaimoni Kaisu olemme nyt täällä Pelastusarmeijan upseerin univormussa.

En tiedä, miten hyvin tiesitte, että Pelastusarmeijan upseeri on kirkon nimeltä Pelastusarmeija pastori. Tämä on kovin mielenkiintoista, koska seuraavaksi aion kysyä teiltä: Kuinka moni on kuullut Liisan saarnaavan? Enkä tarkoita nyt niitä nuhdesaarnoja, joita Koivurinteessä varmasti silloin tällöin kuultiin. Ritva varmasti tietää, saarnasiko Liisa koskaan? Minä en yhtäkään hänen saarnaansa ole kuullut. Pystyn näkemään, miten Liisa itse olisi päivitellyt, jos olisin häneltä kysynyt. MINÄKÖ SAARNAISIN! PÖH!

Se, että en kuullut hänen täältä pulpetista käsin saarnaavan, ei tarkoita, etteikö hän olisi saarnannut. Hän saarnasi voimakkaasti koko elämällään.

5. Moos. 15:10–11

Anna mielelläsi hänelle [lähimmäisellesi], älköönkä sydämesi olko vastahakoinen antaessasi, sillä lahjasi tähden on Herra, sinun Jumalasi, siunaava sinua kaikissa töissäsi, kaikessa, mihin ryhdyt.

Koska köyhiä ei koskaan puutu maasta, sen tähden käsken minä sinua näin: Avaa auliisti kätesi veljellesi, kurjalle ja köyhälle, joita sinun maassasi on.

Everstiluutnantti Arja Laukkanen siunaustilaisuudessa muisteli, miten Liisa oli jollain leirillä toiminut keittäjänä. Ehkä olin tämän kuullut, mutta vähän se hymyilytti, koska tiedän, että Liisa itse ei pitänyt itseään kummoisenakaan keittäjänä. Siitä huolimatta hän oli aina valmis tarjoamaan.

Usein, kun Kaisun kanssa kävimme täällä osastolla sunnuntaina jumalanpalveluksessa, menimme Liisan luo tuohon A-rappuun lounaalle jumalanpalveluksen jälkeen. Ensimmäisillä kerroilla Liisa osin vitsaillen kertoi, miten hänellä oli B-suunnitelma eli einesruoka valmiina, jos A-suunnitelma, hänen itse tekemänsä ruoka, epäonnistuisi. Hänen huumorinsa oli kuivaa ja kovin usein kumpusi hänen omista kokemuksistaan – epäonnistumisistaan ja epävarmuudestaan. Hän osasi nauraa itselleen.

Liisan luona käydessä yhteinen puheenaihe usein oli Pelastusarmeija-maailman viimeisimmät käänteet. Muistan Kaisun ihmetelleen, tunnetteko te kaikki pelastusarmeijalaiset. Kyllä tunsimme, ei Pelastusarmeija Suomessa niin kovin iso ole. Oli meillä muitakin puheenaiheita. Liisa kuunteli eikä koskaan kyseenalaistanut. Hän osoitti aidon kiinnostuksen asiaan tai asioihin, jotka kulloinkin olivat mielenpäällä. Hän varauksettomasti tuki kaikkia haaveitani, toiveitani ja ponnistelujani niiden saavuttamiseksi. Hän otti aina avosylin vastaan kaiken tuomani – lämmöllä ja rakkaudella: opiskeluni, haaveen vaimosta, Kaisun, haaveen upseerin urasta Pelastusarmeijassa, kaikki työmääräykset, Akselin ja Annan.

Lapsetkin aina pohtivat, kun ajoimme Helsinkiin, että jossain välissä varmasti käymme moikkaamassa Liisaa. Aina lasten kanssa vieraillessa etsittiin lelulaatikko ja levitettiin olohuoneen lattialle. Juotiin mehua ja kahvia ja syötiin herkkuja.

Tuntui, että kaikki mitä minulla oli, kaikki mitä minussa oli ja kaikki mitä minä olin, oli hänelle rakasta ja arvokasta.

Liisa oli liikkuva ihminen. Hän piti kaikista liikkumisen muodoista. Vaellukset, hiihto, kävelyt ja pyöräilyt kuuluivat hänen säännölliseen ohjelmaansa. Useat pyöräretket hänen kanssaan ovat hyvin mielessäni. Hän liikkui myös autolla. Voisi häntä kai kuvata autoihmiseksikin. Itse muistan vihreän Golfin, harmaan Volkswagen Derbyn ja kaksi valkoista Poloa. Tiesitkö, että Poloja oli kaksi?

Erityisesti valkoiset Polot muistan hyvin. Niillä tehtiin monia reissuja pitkin Suomea. Minä opiskelin Helsingissä ja Ritva-äitini asui Porissa. Kävin usein viikonloppuisin äitiä tervehtimässä ja samalla täydentämässä ruokavarastoja. Saatoinpa viedä Poriin pyykättävääkin. Kantamukseni olivat raskaat. Silloin kun ne olivat aivan erityisen raskaat, oli Liisa asemalla vastassa ja vei minut Pololla kotiin.

Tällaiset pienet ystävälliset teot, pyyteettömät eikä aina edes itselle mieluisat, ovat todistus Liisan uskosta ja luottamuksesta Jumalaan. Hän luotti, että Jumala on hänen kanssaan, vaikka tunsi itsensä epävarmaksi. Oli helppo vitsailla tekemisistään, kun oli näin mahtava auttaja vierellä.

Kun mietin sitä suunnatonta määrää hyvää, jota Liisa teki, tulee lähes sanaton olo. Kiitollisuus valtaa mielen. Odotan, että saan vielä tänään kuulla, mitä hyvää Liisa on sinulle tehnyt. Ajattelen, että jos kykenen edes yhdelle ihmiselle olemaan yhtä hyvä kuin Liisa oli minulle, on se tavattoman paljon.

Rakkaat pelastusarmeijalaiset ja ystävät

Hiljaisen viikon tervehdys sinulle. Tuntuu erityisen kurjalta näin pääsiäisenä se, ettemme voi kokoontua yhteen emmekä tavata sukulaisia. Meillä kotona unohtui pääsiäisruohon istutuskin kaiken poikkeuksellisuuden keskellä. Kun koko maailma on myllerryksen vallassa, on melkein vaikea tajuta, että aika kulkee tavallista kulkuaan, kevät on tullut – vaikkakin hyvin keikkuen. Toisaalta me Jeesukseen uskovat saamme nyt olla erityisen kiitollisia uskon lahjastamme. Jos juhlamme merkitys olisi siinä, että lapset saavat kiertää virpomassa tai siinä, että suku kokoontuu aterialle yhdessä tai siinä, että pääsee lomailemaan Lappiin, ei juhlaa nyt tulisi lainkaan. Ylösnousemuksen ihmettä voi kuitenkin juhlia sydämessään ja sen riemun tuntea, vaikka maailma makaisi miten. Sitä riemua toivomme teille kaikille olosuhteista riippumatta!

Pääsiäiseksi annamme teille yhden ohjelmavinkin. Toisena pääsiäispäivänä 13.4. klo 19.02 alkavassa Yle Radio 1:n Dokkari-illassa esitetään dokumentti Jumalan soturit, joka kertoo uusista pelastusarmeijalaisista. Haastateltavina ovat luutnantti Kaisu Leino, kadetti Ari Kulmala sekä hänen tyttärensä sotilas Enni Kulmala. Ohjelman nauhoittamisesta on pitkä aika. Asuimme silloin Kuopiossa ja Kaisu oli äitiyslomalla. Toimittaja oli meillä kaksi päivää ja Kaisu puhui paljon. Te, jotka tunnette meidät henkilökohtaisesti, tiedätte, että Kaisulla kyllä puhetta riittää. Meitä jännittääkin aika paljon, mitä ohjelmaan on valikoitunut, varsinkin, kun se tehtiin vauva-ajan yövalvomisten keskellä.

Kuulumisia Pelastusarmeijasta

Pelastusarmeijan kuulumiset ovat tällä hetkellä kahtalaisia. On surullista kertoa, että esim. Nummelan lomakodin kaikki kesäleirit on jouduttu peruttamaan, samoin nuorten Eye-suurtapahtuma Hollannissa, johon yksi meidänkin osastomme nuorista oli osallistumassa. Monia muita leirejä, koulutuksia ja tapahtumia on jouduttu perumaan tai siirtämään. Toisaalta on hienoa seurata uutisia Suomesta ja maailmalta, miten Pelastusarmeijan osastot ovat tarttuneet tilanteeseen ja tekevät kaikkensa auttaakseen ihmisiä kriisin keskellä. Virossa kadettikouluaikainen ystäväni luutnantti Annelil Aavik ruokkii väsymättömästi nälkäisiä. Kun ihmiset eivät voi kokoontua sisälle syömään, heille jaetaan ruokaa mukaan ovelta. Etelä-Koreassa on otettu joulupadat esiin, mutta niihin ei nyt kerätä rahaa, vaan hengityssuojaimia.  Kaikkialla videoidaan hartauksia ja jumalanpalveluksia, jotta ihmiset voivat osallistua niihin kotonaan internetin välityksellä. Poikkeustilanteen vuoksi myös Sotahuuto on nyt kokonaan luettavissa Internetissä. Myös vanhojen lehtien arkisto on auki. Jos käytössäsi on tietokone, älypuhelin tai tabletti, pääset lukemaan lehtiä osoitteessa: https://issuu.com/sotahuuto

Me tunnemme välillä syvää riittämättömyyttä tilanteen edessä. Meillä on pienet lapset, joita haluamme suojella. Tuntuu silti pahalta kohdata apua tarvitsevat ihmiset pelkästään sähköisiä kanavia ja puhelinlinjoja myöten. Tällä hetkellä se tuntuu kuitenkin ainoalta mahdolliselta tavalta toimia. Vääränlainen urheus ei tässä tilanteessa auta ketään. Olemme kokeneet, että nyt on myös aika rukouksessa valmistautua tulevaan. Kriisin jälkeen tulee olemaan paljon avun tarpeessa olevia ihmisiä. Tässä rukoustyössä kutsumme teitä olemaan mukana. Toivomme, että muistatte rukouksin myös osastomme sosiaaliohjaaja Veeraa, joka etulinjassa ottaa vastaan ihmisten hädän.

Perhearkea

Meitä on ilahduttanut paljon se, että Jumala on antanut meille tässä tilanteessa työnäyn, jota voimme toteuttaa yhdessä lasten kanssa kotoa käsin. Tämä kuva on pysäytyskuva toisen sohvahartautemme videosta. Menossa on reipas laulu. Riku ja lapset liehuttavat Pelastusarmeijan lippuja. Lattialla olevassa korissa odottavat askartelutarvikkeet. Puheen aikana lapsilla on siis omaa puuhaa. Koskaan emme nauhoittamaan ryhtyessämme tiedä, mitä lopputuloksesta tulee. Yksi- ja neljävuotiaat apurimme eivät aina toimi käsikirjoituksen mukaan. Jumala on kuitenkin siunannut työtämme. Saamme siitä itse paljon iloa ja myös rohkaisevaa palautetta katsojilta. 

Välillä jatkuva kotona olo kiristää pinnaa. Rimaa on laskettava ihan kaikessa. Meillä ei tosiaankaan ole kovin siistiä (paitsi nauhoituspäivinä olohuoneessa) ja olemme hyvin kiitollisia laadukkaiden lasten televisio-ohjelmien paljoudesta, joka nykyisen tekniikan avulla on käytettävissämme koko ajan. Olennaista on huumorin säilyminen arjessa. Hassuttelu ja nauraminen estävät mielialaa painumasta miinukselle. 

Rohkaisemmekin myös sinua näkemään asioiden huvittavat puolet. Huumorin kautta löytyy usein myös kiitollisuus. Kun nauraa, tuntee olevansa elossa. Jos asut yksin, soita ystävälle ja muistelkaa yhdessä jotakin vanhaa hauskaa tilannetta, niin että saatte nauraa yhdessä. Se keventää mieltä.

Tuoreeks terveeks – hartaus kotisohvalta

Kaisu Leino

Voit katsoa koko sohvahartauden Tampereen osaston Youtube-kanvalla osoitteessa https://youtu.be/Kj3zKIN4s0M

Virvon varvon viisahasti, taputtelen taitavasti, tuoreeks, terveeks tulevaks vuueks.

Luulenpa, että minään elämäni vuonna ei tuon lapsuudessa opitun virpomalorun toivotus ole ollut niin kouriintuntuvan ajankohtainen kuin nyt. Terveyttä! Sitä me nyt joukolla toivomme ja rukoilemme itsellemme ja lähimmäisillemme – koko maailmalle. Mummollani oli tapana vointia kysyttäessä vastata: ”Täshä mie, tämmöses vanhuue terveyes.” Toisin sanoen asiat olivat ennallaan, olemassa olevat vaivat jo sellaisia, joiden kanssa oli tottunut elämään. Ei ollut tapahtunut mitään huolestuttavaa. Saman sisältöisiä vastauksia, toki vähän hämäläisemmin ilmaistuna, olen ilokseni saanut nyt, kun olen puhunut joidenkin teidän kanssanne. Haluan sydämestäni ihan kaikille teille toivottaa: tuoreeks, terveeks!

Tuoreus taitaa tulla tämän kriisiajan jälkeen aivan pyytämättä. Kukaan ei ole täysin entisellään tämän kaiken jälkeen. Tuoreus voi olla heiveröisyyttä, pienillä voimilla uuteen elämään ponnistelua, vaikeuksista selviytymistä, mutta se voi olla myös pysyvän ja horjumattoman näkemistä uusin silmin, hyvää uudistumista, tervetullutta uutta näkökulmaa. 

Ajankohtaiselta ja kohti tulevalta tuntuu tänään myös kertomus ihmisistä, jotka Jerusalemin kaduilla rientävät vastaanottamaan Jeesusta, odotettua messiasta, hoosianna-huudoin. Voit lukea kertomuksen kaikista evankeliumeista, esim. Mark. 11: 1–11.

Hoosianna! on hepreankielinen huudahdus, joka varsinaisesti merkitsee "oi auta" tai "pelasta", mutta sitä alettiin jo varhain käyttää myös riemu- ja ylistyshuutona. Kuinka voikaan yhteen sanaan, yhteen huutoon, sisältyä niin paljon olennaista meidän suhteestamme Jumalaan! Nyt me ihmiskuntana riennämme hänen luokseen tuo huuto huulillamme. 

Jumalan ylistäminen tekee meille ihmisille hyvää. Raamatussa meitä kehotetaan siihen jatkuvasti. Paavali ylisti vankilassakin, kahlittuna surkeaan tyrmään, ja sen seurauksena vankilan muurit murtuivat ja kahleet kirposivat. Hän pääsi vapauteen. Se on hyvin voimakas kuva siitä, mitä ylistys voi meissä tehdä.

Minä olen nyt alkanut laulaa ylistyslauluja ääneen itsekseni niinä harvoina hetkinä, kun olen yksin. Ne rauhoittavat mieltä. Lauluissa puhutaan siitä, kuinka Jeesus on Herrojen herra ja kuningasten kuningas, kuinka hän on pyhä, kaikkivaltias ja hallitsee koko maailmaa, kuinka hän on suuri ja ihmeellinen, siitä, kuinka täynnä rakkautta hän on, siitä, kuinka Pyhä Henki voi tehdä ihmeitä minunkin sydämessäni. Ylistys asettaa ihmisen oikealle paikalleen: pieneksi, mutta rakastetuksi suuren, ihmeellisen Jumalan hellään syliin.

Siinä sylissä on lupa huutaa tai kuiskata: auta minua! En pärjää yksin. Pelasta minut, minua pelottaa. Siinä sylissä voivat silmät avautua myös näkemään niitä asioita, joista huolen keskellä voi olla kiitollinen. Siinä sylissä voi sydämeen syttyä kutsumus, ymmärrys siitä, mitä itse voi tehdä, millä tavoin olla Vapahtajan työtoverina juuri tässä ajassa, omien ja yhteisten rajoitusten alaisena.

Minulle on syntynyt tämän poikkeustilanteen myötä hyvä ja juurruttava arkinen tapa. Olen opetellut pesemään kädet riittävän huolellisesti. Se tarkoittaa, että käsiä pitää pestä pitkään. Helppo tapa malttaa hangata ja vaahdottaa riittävästi on laulaa pestessään jokin sopivan pituinen laulu. Minun käsienpesulauluni on Pelastusarmeijan vanhan laulukirjan viimeinen laulu.

Ylistyslauluni riemuiten soikoon Jumalan kunniaksi. Uskollisuutensa rakkautensa sama on ainaisesti. Nöyränä, alttiina palvella tahdon Jumalan kunniaksi, Jumalan kunniaksi, lähimmäisteni parhaaksi.

Kädet ja sydän puhdistuvat samalla kertaa! Missä kohtaa sinun arjessasi on tilaa ylistykselle? Millaista on sinun ylistyksesi? Onko se laulua, hiljaisuutta, liikettä, kuvia? Mikä auttaa sinua asettumaan oikealle paikalle suhteessa Jumalaan?

Toivotan sinulle siunausta hiljaiseen viikkoon. Joillekuille se on nyt aivan erityisen hiljainen, osan meistä voi olla nyt erityisen haastavaa löytää aikaa hiljentymiselle. Minä uskon, että Jeesus haluaa kaikkiin tilanteisiimme ratsastaa kuninkaana ja pelastajana, antaa esimerkin nöyrästä olosuhteisiin suostumisesta, vahvasta uskosta ja rohkeasta oman kutsumuksen toteuttamisesta.

Rukoilemme. Rakas Jeesus, kiitos, että saan huutaa sinulle, hoosianna. Tule minua lähelle tänä pääsiäisenä. Rohkaise läsnäolollasi. Tee ihmeitä, paranna, lohduta, varjele, auta. Minä tarvitsen sinua. Me kaikki tarvitsemme. Anna pääsiäisen avata sieluni Hengen keväälle. Tee hengellisyydestäni tuoretta ja tervettä, sellaista, joka näkyy rakkauden lisääntymisenä. Aamen.

Siunattua pääsiäistä sinulle. Jaksa ja malta pysyä kotona. Älä ole väärällä tavalla vaatimaton, vaan pyydä apua kauppa- ja apteekkiasioiden hoitoon, jos olet yli 70-vuotias tai kuulut riskiryhmiin. Meillä ei ole teidän kaikkien puhelinnumeroita. Soita siis rohkeasti meille, jos haluat jutella tai tarvitset apua. Jeesus sinua runsaasti siunatkoon!

Nokialla 3.4.2020

Rakkaat pelastusarmeijalaiset ja ystävät

Tämä on Pelastusarmeijan Tampereen osaston ensimmäinen poikkeusajan tervehdyskirje jäsenilleen ja ystävilleen. Erityisesti haluamme muistaa teitä, joilla ei ole mahdollisuutta tietokoneen välityksellä saada ajankohtaista tietoa ja osallistua hartauksiin. Joukossanne on ystäviä Tampereen alueen ulkopuolelta ja koska vasta hiljan olemme aloittaneet työn Tampereella, on myös teitä, joita emme ole vielä ehtineet lainkaan tavata. Nyt tutustumme näin kirjeen välityksellä.

Kirjeessä kerromme vähän sekä meidän perheen että osaston ja Pelastusarmeijan kuulumisia ja mukana on myös edellisen sunnuntain internethartauden puhe. Julkaisemme hartauden aina pyhäaamuisin 

Tampereen osaston uudella Youtube-kanavalla: https://www.youtube.com/channel/UCZGtnUV6NeQfMzkghTM2j1g 

Facebook-sivullamme: https://www.facebook.com/PATampere 

ja osaston kotisivuilla: https://www.pelastusarmeija.fi/tampere 

Voitte siis vinkata hartaudesta sellaisille ystävillenne, joilla on tietokone ja internetyhteys.

Kaikki on tapahtunut tavattoman nopeasti. Yhtenä päivänä osaston työ oli täydessä vauhdissa, ja sitten kuin veitsellä leikaten kaikki piti keskeyttää ja organisoida uudelleen. Työkenttä ei ole hävinnyt mihinkään ja ihmiset tarvitsevat apua ja tukea nyt erityisen paljon. Julkinen palvelumme on nyt kaikki internetin, puhelimen ja postin kautta tapahtuvaa:

Keskusteluapupuhelimeen vastaavat vuorotellen Kaisu, Riku ja osaston sosiaaliohjaaja Veera. Se on myös teitä varten! Haluamme kuitenkin aivan erityisesti tukea teitä omiamme. Moni teistä asuu yksin ja on yli 70-vuotias. Edessä on siis pitkä yksinäinen aika, kun on pysyteltävä kotosalla. 

Meidän perheellemme kuuluu tämän kaiken keskellä yllättävän hyvää. Lapset ovat vielä niin pieniä, että heille tärkeintä on oma perhe. Akseli jo vähän kaipailee kavereita, mutta sisarukset ovat toisaalta saaneet nyt ihan erityisen mahdollisuuden kasvaa yhdessä, kun Akselikaan ei ole päiväkodissa, vaan molemmat viettävät kaikki päivät kotona. ”Anna on minun paras leikkikaverini”, tuumasi Akseli eräänä päivänä. Hän on oppinut keksimään leikkejä, joissa pikkusisko pysyy mukana, mutta rapatessa roiskuu ja kiistoja selvitellään yhtenään. Kerran illalla lasten nukahdettua pohdimme kulunutta päivää ja totesimme, että kun joskus pitkän ajan kuluttua katsomme tätä kevättä taaksepäin, olemme ehkä unohtaneet huolen ja eristäytymisen ahdistuksen ja muistamme tätä kevättä aikana, jolloin vietimme paljon aikaa perheenä ja lapset nauttivat yhdessäolosta ja kiireettömistä aamuista.

Lasten kanssa päivän rytmi on tärkeä asia, ja rutiinit pitävät myös meidän aikuisten arjenhallintaa ja mielialaa yllä. Suosittelemmekin ihan kaikille teillekin päivärytmissä pysymistä, vaikka päivien sisältö olisikin muuttunut. Meidän päiviämme rytmittävät ulkoilut, ruokailut ja lasten päiväunet. Yleensä arkipäivisin toinen meistä aikuisista on töissä ja toinen hoitaa lapsia. Koska osastolla ei nyt ole mitään ohjelmaa, käymme vuorotellen siellä hommissa. Se tarjoaa pienen irrottautumisen kodista ja paremman mahdollisuuden keskittyä kuin kotona oleva työhuone, mutta typötyhjässä osastossa yksin työskentely nostaa helposti myös melankoliaa pintaan. Tuntuu aina hyvältä palata kodin äänen ja elämän täytteiseen ilmapiiriin, vaikka olisi helpotuksesta huokaisten sieltä aamulla lähtenyt.

Raskaaltakin tämä nimittäin välillä tuntuu. Lapsia ei voi nyt viedä hoitoon edes pariksi tunniksi. Isovanhemmat eivät voi tulla kylään. Aikuisten hengähtämispaikat ovat käyneet vähäisiksi. Silti rakkaus lapsiin tuntuu nyt erityisen pakahduttavalta. Olemme heistä äärettömän onnellisia ja kiitollisia.

Muodonmuutos – hartaus kotisohvalta

Yksi lastemme suosikkikirjoista kertoo perhosen muodonmuutoksesta. Siinä on muna, josta kuoriutuu toukka. Toukka syö ja vahvistuu ja rakentaa sitten itselleen pienen talon, kotelon. Siellä se on piilossa pitkän aikaa, kunnes se tekee kotelon seinään reiän, ja siitä onkin tullut suuri ihana perhonen.

Minulla on sellainen olo, että meidät ihmiset, koko ihmiskunta oikeastaan, on nyt laitettu kotelovaiheeseen. Monen on pakko pysyä seinien sisällä kokonaan ja kaikkien muidenkin niin paljon kuin mahdollista. Toistaiseksi puhutaan vielä näkymättömistä seinistä. Sellaisista seinistä, jotka erottavat meidät toisten ihmisten tapaamisesta. Ulkoilla saamme ja nauttia keväästä. Monissa maissa on nyt jo se tilanne, että kotelon seinät ovat konkreettiset oman kodin seinät. On pysyteltävä sisällä.

Minussa tämä kaikki on herättänyt paljon erilaisia tunteita, kun seuraan ystävien ja tuttavien kipuiluja ja ilon aiheita etätyö- ja etäkouluelämässä, kun ajattelen omia rakkaitani, erityisesti ikäihmisiä, kun pohdin palvelutehtävääni ja kaiken arkisen yhtäkkistä pysähtymistä. Elämä on monella tavalla mullistunut aivan kokonaan ja monella tavalla se on edelleen tuttua ja tavallista. Olen jo nyt joutunut vastatusten oman itseni ja oman sisimpäni kanssa ja arvaan, että se on vasta alkusoittoa. Tämä tilanne ei päästä meistä ketään ravistelematta jollakin tapaa.

Lapset askartelivat perhosia hartauden aikana.

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika on istuttaa ja aika repiä maasta, aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa, aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa, aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään, aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua, aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla. Saarn. 3: 1–8

Mille asialle sinun elämässäsi on nyt aika? Minkä asian pitää kypsyä ja kokea muodonmuutos kotelon sisällä?

Muutos tapahtuu harvoin helposti. Minun sydämeni särkyy, kun ajattelen kaikkea sitä surua ja pelkoa, jota ihmiset nyt joutuvat käymään läpi. Samalla minussa elää vahva ja varma toivo. Jeesus kävi läpi kaikkein raskaimman tien. Hänen kotelonsa oli hauta ja tuskansa sen sisällä kuoleman tuska. Hän kärsi, jotta me emme omien koettelemustemme keskellä olisi yksin. Hän on erityisen lähellä silloin, kun pelko ja suru ottavat vallan.

Jeesus on voittanut kuoleman. Hän nousi kolmantena päivänä kuolleista. Hän elää! Siinä on meidän ihmeellinen, kaiken kattava toivomme. Kun uskomme Jeesukseen, kuolemalla ei ole meihin valtaa.

Päästäkseen pois kotelosta, rikkoakseen seinät, perhonen joutuu ponnistelemaan aika tavalla, mutta siitä sen siivet voimistuvat niin, että ne ovat valmiit lentoon, kun kotelo vihdoin murtuu. Haluan toivottaa voimia ja siunausta sinun ponnisteluusi, minkä laatuista se ikinä onkaan. Lainaan Paavalia, joka kirjoittaa Timoteukselle näin: ”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen” (Tim. 1: 7). Luota siihen, että Pyhä Henki on voimanasi, kun turvaat Jeesukseen. Vielä koittaa päivä, kun ihana perhonen lähtee lentoon!

”Mä turvassa oon kädessään. Jos kuinka käyneekin, oon kädessään. Myös päivän huomisen jaan kanssa Jeesuksen. Siksi nyt pelkää en, oon kädessään. ”

Stanley Ditmer Pelastusarmeijan laulukirja 38

Noudatathan tarkoin viranomaisten antamia ohjeita ja pidät hyvää huolta itsestäsi. Muistetaan rukouksessa toisiamme. Siunausta, varjelusta, rauhaa ja kestävyyttä toivomme sinulle Jeesuksen nimessä.

Nokialla 27.3.2020

Tidningen Gemenskap 4/2019: Löjtnantens kommentarer, Kaisu Leino

På väggen ovanför mitt skrivbord hänger mitt officersförbundslöfte inom glas och ram. Det är sällan jag läser det, men ibland kan det hända att jag stannar upp inför det. För ett tag sedan stod det klart för mig att jag fortfarande inte helt förstår innebörden av mitt förbundslöfte, trots att jag kan texten utantill. Gud undervisar mig steg för steg vad ett förbundsliv för med sig. Den här hösten har jag varit med om tre lärorika händelser som har format mig och öppnat mitt hjärta. Dessa ögonblicksbilder från min vardag får utgöra löjtnantens kommentarer den här gången.

Vi har samarbetat med en närliggande skola. Initiativet togs av en aktiv mamma. I våras donerade eleverna i en andraklass var och en ett mjukisdjur att delas ut till familjer som sökt hjälp hos Frälsningsarmén. Denna höst fick samarbetet en fortsättning. Vi ombads komma till skolan och hålla morgonsamlingen och berätta om hur mjukisdjuren har det nu. Samtidigt startade en ny insamling i hela skolan. Evenemanget fick inte ha något religiöst innehåll. Jag skrev alltså ner tankar om kärlek, att ta hand om de svagare, att hjälpa och att varje människa är unik och värdefull. Jag hade en stark förnimmelse av att trots att Jesu namn inte nämndes var han närvarande i varje ord. Jag kände varken sorg eller irritation över en sekulariserad skolvärld. Jag kände glädje och kärlek.Förbundsliv är liv där Jesus är närvarande med sin godhet och skönhet, också där han inte genast känns igen.

På väg till officerarnas visionsdagar stannade vi för en mat- och lekpaus på en stor servicestation. Det är både stressande och kraftprövande att resa långa sträckor med små barn. Jag lämnade Riku och barnen i lekparken och gick och handlade. Vid kassan stod en ung man som bad att få ladda sin mobil. Jag märkte att allt inte stod rätt till med honom. Jag har aldrig haft någon stark kallelse till socialt hjälparbete. Det har varit en självklar del av mitt officersskap, men inte ett arbete som på något särskilt vis skulle sätta mitt hjärta i brand. Jag har ibland haft dåligt samvete för det. Nu fick jag emellertid i en för mig mycket opassande situation en absolut klar ingivelse att jag måste hjälpa mannen. Alltså beslöt jag mig för att bjuda honom på frukost och prata bort en stund med honom. Jag har aldrig tidigare gjort något sådant helt spontant. Gud älskar olyckliga människor så mycket att han förmår mjuka upp också det hårdaste hjärta när han behöver ett par hjälpande händer. Förbundsliv innebär att öppna sig för kärleken.

Nyligen hamnade jag i en situation där jag blev helt fel och illa behandlad. Jag blev beskylld för saker som inte stämde och jag fick inte själv förklara mig. Personen som betedde sig på det här viset mot mig hade upplevt många svårigheter i livet och led också av en svag hälsa. Jag förstod att hatet inte riktade sig mot mig personligen, utan att jag ”å tjänstens vägnar” var ett passligt objekt att ösa ur sig bitterheten på. Utbrottet var ändå sårande och gjorde mig arg. För att dämpa det kaos som uppstod i mitt inre tog jag i bruk den metod som jag hade lärt mig av min kloka mor. När jag utgjöt mina tankar för Gud sade jag tre gånger: ”Jag förlåter personen ifråga”. Jag har nu upprepat dessa ord många gånger och jag känner att de har börjat inverka på mig. Stoltheten ger vika för kärleken så småningom. Förbundsliv är att leva som förlåten och förlåtande.

Yhteys-lehti 4/2019: Luutnantin kuulumisia, Kaisu Leino

Työpöytäni yläpuolella seinällä on kehyksissä upseerin liittolupaukseni. Harvoin sitä silmäilen, mutta joskus sentään tulee pysähdyttyä sen äärellä. Aivan hiljattain olen ymmärtänyt, etten vielä täysin tiedä, mitä liittolupaukseni pitää sisällään, vaikka sen teksti on minulle läpeensä tuttu. Jumala opettaa minua vähitellen ymmärtämään, millaista on liiton elämä. Olen saanut tänä syksynä kolme oppituntia, jotka ovat muokanneet minua ja avanneet sydäntäni. Nämä pienet yksityiskohdat arjestani olkoot tällä kertaa ne kuulumiset, jotka teille kerron.

Olemme tehneet yhteistyötä paikallisen koulun kanssa. Eräs aktiivinen äiti aloitti sen. Viime keväänä yhden kakkosluokan oppilaat lahjoittivat jokainen omista leluistaan yhden pehmoeläimen jaettavaksi Pelastusarmeijasta apua hakeville perheille. Tänä syksynä yhteistyö sai jatkoa. Meitä pyydettiin koululle pitämään päivänavaus ja kertomaan, mitä pehmoeläimille nyt kuuluu. Samalla avattiin uusi keräys koko koululle. Mitään uskonnollista sisältöä ei saanut olla. Niinpä kirjoitin päivänavauksen rakkaudesta, heikoista huolen pitämisestä, auttamisesta ja siitä, että jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja arvokas. Koin vahvasti, että vaikka Jeesuksen nimeä ei mainittu, hän oli läsnä ihan jokaisessa sanassa. En tuntenut surua enkä ärtymystä maallistuneesta koulumaailmasta. Tunsin iloa ja rakkautta. Liiton elämä on elämää, jossa Jeesus on hyvyytenä ja kauneutena läsnä silloinkin, kun maailma ei häntä heti tunnista.

Matkalla upseerien visiopäivään pysähdyimme ruoka- ja leikkitauolle isolle huoltoasemalle. Lasten kanssa pitkien matkojen matkustaminen on stressaavaa ja voimia vievää. Jätin Rikun ja lapset leikkipaikalle ja kävin kaupassa. Kassalla oli nuori mies pyytämässä, että saisi ladata kännykkänsä. Tajusin, että hänellä ei ole kaikki hyvin. Minä en ole koskaan tuntenut sosiaaliseen auttamistyöhön palavaa kutsumusta. Se on ollut itsestään selvästi osa upseeriuttani, mutta ei se osa työstäni, joka erityisellä tavalla sytyttää sydämeni. Olen kokenut tästä myös syyllisyyttä. Nyt kuitenkin, tällä minun kannaltani hyvin epäsopivalla hetkellä, koin vastaansanomattoman vahvasti, että minun pitää auttaa tuota miestä. Niinpä päädyin tarjoamaan hänelle aamiaisen ja juttelin hänen kanssaan hetken. En ole koskaan ennen toiminut samalla tavalla spontaanisti. Jumalan rakkaus kurjia ihmisiä kohtaan on niin suuri, että hän kykenee pehmittämään kovimmankin sydämen, kun tarvitsee käsiä heitä varten. Liiton elämä on rakkaudelle avautumista.

Hiljattain jouduin tilanteeseen, jossa minua kohdeltiin huonosti ja väärin. Sain osakseni syytöksiä, jotka eivät pitäneet paikkaansa enkä tullut lainkaan kuulluksi. Ihminen, joka minua kohtaan näin käyttäytyi, oli elämässään paljon vaikeuksia kohdannut ja monella tavalla heikko. Ymmärsin, että hänen vihansa ei johtunut minusta, vaan olin työni vuoksi sopiva kohde monenlaisten tunteiden purkautumiselle. Purkaus kuitenkin satutti ja suututti. Helpottaakseni kuohuvaa mieltäni otin käyttöön viisaalta äidiltäni oppimani menetelmän. Vuodattaessani tätä asiaa Jumalalle, sanoin kolme kertaa ääneen: ”Annan hänelle anteeksi.” Olen nyt toistanut noita sanoja jo monta kertaa ja tunnen niiden alkavan vaikuttaa minussa. Ylpeys antaa tilaa rakkaudelle vähitellen. Liiton elämää on armahdettuna elämisen ja armahtamisen elämää.

Pelastusarmeijan Kuopion osasto toivottaa hyvää joulua.

Våren är här och min moderskapsledighet är snart slut. I juni är jag tillbaka på jobb. Efter att vi har haft vår gemensamma årssemester blir Riku på faderskapsledighet i sex veckor. Vi behöver alltså inte riktigt ännu fundera på hur vi ska få vardagens pusselbitar att passa ihop. Det får hösten utvisa, och då börjar också vår förstfödde på dagis. Tillsvidare turas vi om att sköta honom hemma och tar honom med till jobbet när situationen kräver det. Det känns nog redan lite spännande, men samtidigt är jag tacksam över att ha fått sköta barnen hemma så länge. Livet kan på många sätt vara ganska krävande för ett officerspar, men det finns också rum för flexibilitet i arbetet.

Som småbarnsföräldrar har våra ögon öppnats för familjernas hjälpbehov på ett helt nytt sätt. Tillsammans med Riku har vi planerat en kampanj för att komma i kontakt med familjer. Att utveckla familjearbetet står vårt hjärta nära, och dessutom är det också hela territoriets målsättning. Generalen har ju gett familjearbetet högsta prioritet inom hela den världsvida Frälsningsarmén.

Vår kampanj fick namnet Lepohetki (Vilostunden). En gång i månaden erbjuder vi en fattig mor eller far en paus från familjens vardag. En dag då mor kan till exempel först gå på massage, sedan äta lunch på en trevlig restaurang och därefter ta sig en eftermiddagsvila i en skönt bäddad säng eller se en film på kåren. Medan mor slappnar av tar ett team bestående av frivilliga från kåren sig an familjens barn, fyller kylskåpet och städar bostaden, allt i äkta slumsysteranda. Många lokala företag har ställt upp så utbudet av tjänster för välbefinnande är gott och kylskåpet fylls av donerade varor. Städandet har gått undan med gott humör och trevligt sällskap.

Media har gett Vilostunden stor uppmärksamhet och många har lagt märke till oss. Det igen har gett oss nya samarbetskontakter. Att synas är absolut väsentligt om man vill nå människor. Vi hoppas att vår synlighet kommer att bära oss genom nästa vinter då vi har planer på att starta en familjeklubb. Vi har lärt oss att om vi satsar på pressmeddelanden och kampanjer i sociala media, är det lättare att starta en ny arbetsform. Kårens medlemmar som alla är äldre, har backat upp vårt arbete med ihärdig bön.

Jag berättar om allt det här som om jag själv skulle ha varit med och utarbetat det. Min medverkan har ändå bara varit i kulisserna, hemifrån. Jag har varit idéspruta, uppmuntrat, sparrat, deltagit i att lösa svåra frågor, och så har jag haft drömmar. Riku har varit enormt modig när han har satt igång det här helt ensam. Ansökningsblankett till Vilostunden och reklamkampanjen på Internet startar samtidigt som sökning efter volontärer. Ett synligt arbetssätt är stressigt eftersom också misslyckandena blir synliga. Gud är god, för vi har fått glädjas över att ha lyckats.

När jag har arbetat hemifrån har jag kommit att tänka på forna tiders officersmödrar. De har inte haft en egen order och deras soldatgrader har bestämts av de äkta männens grader. Ändå var deras arbetsbörda stor. Jag är glad att jämställdheten har nått också Frälsningsarméns gifta kvinnor, men jag vill också tänka att trots de strukturella ojämlikheterna har det alltid funnits sådana officerspar för vilka arbetet har varit en gemensam passion, och där man delat på både besluten och bördorna. ”Bär varandras bördor, så uppfyller ni Kristi lag”, skriver Paulus (Gal.6:2). För Riku och mig är framgång och ork i arbetet helt beroende av att vi stöder varandra. Tillsammans orkar vi också hjälpa andra…

Kevät on tullut, ja äitiyslomani on loppumassa. Kesäkuussa palaan työhön. Kesällä vietämme kuitenkin myös yhteistä vuosilomaa, ja sen jälkeen Riku jää kuudeksi viikoksi isyyslomalle. Ihan vielä ei siis tarvitse rakennella uuden arjen kuvioita. Syksyllä se on edessä. Silloin esikoisemme aloittaa päiväkotitaipaleensa. Kuopusta hoidamme vielä kotona vuorotellen, ja kiikutamme häntä mukaan töihin tarpeen vaatiessa. Etukäteen jo vähän hikoiluttaa. Samalla olen kiitollinen mahdollisuudesta hoitaa lapsia kotona pitkään. Osastoupseeripariskuntana eläminen on monella tavalla vaativaa, mutta työssä on myös joustoa.

Pienten lasten vanhempina silmämme ovat avautuneet perheiden avuntarpeelle aivan uudella tavalla. Ideoimmekin yhdessä Rikun kanssa kampanjan perheiden tavoittamiseksi. Perhetyön kehittäminen on paitsi meidän sydämellämme, myös koko territoriossa tavoitteena. Kenraali on itse asiassa asettanut perhetyön koko maailmanlaajuisessa Pelastusarmeijassa tärkeysjärjestyksen kärkeen.

Meidän kampanjamme nimi on Lepohetki. Tarjoamme noin kerran kuussa yhdelle vähävaraiselle äidille tai isälle pienen tauon perheen arjesta. Äiti pääsee muutamaksi tunniksi hemmoteltavaksi, esimerkiksi ensin hierontaan, sitten lounaalle kivaan ravintolaan ja sen jälkeen saa osastolle pedatussa sängyssä ottaa päiväunet tai katsoa elokuvaa. Sillä aikaa, kun äiti rentoutuu, vapaaehtoisten tiimi siivoaa slummisisarhengessä perheen kodin, hoitaa lapset ja täyttää jääkaapin. Paljon paikallisia yrityksiä on lähtenyt mukaan, joten hemmottelupalveluvalikoimamme on mukava ja jääkaappi täyttyy lahjoitustavaralla. Siivoushommat ovat sujuneet rennossa tunnelmassa, kun ne on tehty porukalla.

Lepohetki on saanut paljon näkyvyyttä mediassa, ja moni on huomannut meidät. Siitä on poikinut muutakin yhteistyötä eri tahojen kanssa. Näkyväksi tuleminen on olennaista, jos haluaa tavoittaa ihmisiä. Toivomme, että näkyvyys kantaa ensi talveen, jolloin suunnitelmissamme on aloittaa perhekerho. Olemme oppineet, että uuden työmuodon aloittamista auttaa paljon, jos panostaa lehdistötiedotteisiin ja somekampanjoihin. Osaston väki, joka suurimmaksi osaksi on jo iäkästä, on pönkittänyt työtä jatkuvalla rukoustuella.

Kerron tästä kaikesta aivan, kuin olisin itse ollut sitä tekemässä. Olen kuitenkin osallistunut vain kulisseista, kotoa käsin. Olen ideoinut, kannustanut, rohkaissut, sparrannut, osallistunut kiperien kysymysten ratkaisemiseen ja unelmoinut. Riku on ollut tavattoman rohkea ryhtyessään kaikkeen tähän yksin. Hakukaavake Lepohetkeen ja somemainoskampanja käynnistyivät samaan aikaan kuin vapaaehtoisten haku. Näkyvä tekeminen on stressaavaa, sillä myös epäonnistuminen on silloin näkyvää. Jumala on hyvä, sillä olemme saaneet iloita onnistumisista.

Kotoa osallistuminen on saanut minut ajattelemaan entisaikojen upseeriäitejä. Heillä ei ollut omaa määräystä, ja heidän sotilasarvonsa määräytyi heidän aviomiehensä mukaan. Työtä he silti tekivät paljon. Olen iloinen, että tasa-arvo on saavuttanut Pelastusarmeijassa myös naimisissa olevat naiset, mutta haluan ajatella, että rakenteiden epätasa-arvosta huolimatta aina on ollut sellaisia upseeripariskuntia, joissa työ on ollut yhteinen intohimo ja sekä päätöksenteko että taakat jaettuja. ”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain”, kirjoittaa Paavali (Gal. 6:2). Meille Rikun kanssa toinen toistemme tuki on työssä onnistumisen ja jaksamisen ehdoton edellytys. Yhdessä jaksamme auttaa myös toisia.

Pelastusarmeijan Kuopion osasto saa uudet johtajat, kun 3.6.2018 klo 15 alkavassa tilaisuudessa tehtävään asetetaan luutnantit Riku ja Kaisu Leino. Tehtävään asettamisen suorittaa kapteeni Saga Lippo Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion päämajasta Helsingistä. Tilaisuus on avoin kaikille.

– Pelastusarmeijan tehtävä on yhä sama, joka se oli järjestön alkuaikoina. On ihmisiä, jotka ovat pudonneet kaikkien turvaverkkojen ulkopuolelle. Me haluamme auttaa heitä, kertoo Riku Leino.

Kuopioon Leinot siirtyvät Kouvolasta, jossa he työskentelivät osaston johtajina hieman vajaat viisi vuotta. Rikun ja Kaisun mukana Kuopioon muuttaa heidän kaksivuotias poikansa Akseli.

– Pelastusarmeijan upseerin tehtävä on olla rinnalla kulkija. Kohtaamme paljon yksinäisiä ihmisiä, mutta yhä enemmän on myös perheitä, joilla ei ole tukiverkkoja. Kuopiossa haluaisin kehittää työtämme niin, että voisimme tavoittaa näitä perheitä, pohtii Kaisu Leino, jonka ensimmäinen vuosi Kuopiossa kuluu oman perheen parissa, sillä elokuussa odotetaan syntyväksi perheen kuopusta.

– Ymmärrän äitinä hyvin vertaistuen ja tukiverkkojen tarpeen. Olenhan niitä itsekin nyt uudella paikkakunnalla etsimässä ja rakentamassa.

Kuopion osaston edellinen johtaja majuri Pirjo Mikkonen aloittaa Rovaniemen osaston johtajana 1.6.2018. Pelastusarmeijan upseerit työskentelevät määräysjärjestelmässä. Upseeri on sitoutunut menemään sinne, missä heitä kulloinkin tarvitaan.

Pelastusarmeija toimii kristilliseltä arvopohjalta. Se kohtaa jokaisen ihmisen ja ilman mitään erottelua pyrkii vastaamaan hänen tarpeisiinsa. Avustustyön ohella Pelastusarmeija tunnetaan erityisesti Joulupatakeräyksestä, jolla sosiaalista työtä rahoitetaan. Pelastusarmeija on myös kristillinen seurakunta, jonka tärkein viikoittainen tilaisuus Kuopiossa on sunnuntain Jumalanpalvelus klo 15.

Rakkaat sotilastoverit ja ystävät

Talvi on jäänyt taakse ja maailma muuttunut vihreäksi. Pelastusarmeijan Kouvolan osastossa talven toimintakausi on päättynyt ja kevätjuhlat vietetty. Upeasti kaikui Suvivirsi! Oli aivan kuin se olisi saanut ihan erityistä pontta pitkään odotetusta auringosta, joka kevätjuhlapäivänä meitä helli. Lämmin kiitos kaikille kauden aikana mukana olleille. Olemme saaneet paljon apua, rukoustukea ja kannustusta.

Tämä vuosi on meidän viides vuotemme Kouvolassa ja samalla viimeinen. Kesäkuun alussa meistä tulee savolaisia! Olemme saaneet uuden määräyksen. 1.6. alkaen olemme Pelastusarmeijan Kuopion osaston johtajia. Aikamme Kouvolassa on ollut oppimisen aikaa. Olemme olleet ensimmäisessä määräyksessämme ja käyneet työn ohessa läpi Pelastusarmeijan upseerikoulun. Annoimme upseerin liittolupauksen ja meidät vihittiin upseereiksi. Akseli syntyi vuoden ensimmäisenä kouvolalaisena 1.1.2016. Hän on Kouvolan kaupungin kummilapsi.  Täällä saimme myös aloittaa toisen lapsen odotuksen. Nämä ovat kaikki valtavan suuria henkilökohtaisia kokemuksia meille. Te olette jakaneet ne meidän kanssamme ja tukeneet meitä kaikissa niihin liittyneissä, voimiakin vieneissä vaiheissa. Olette olleet meille todellisia veljiä ja sisaria Kristuksessa. On ollut hyvä oppia ja kasvaa tässä perheessä.

Jumala on ollut meille hyvä ja monella tavalla osoittanut meille, että kun hän kutsuu, hän myös pitää huolen kutsutuistaan. Matkan varrella olemme saaneet monia ihania rukousvastauksia. Moni käytännön asia on järjestynyt ihmeellisellä tavalla. Olemme saaneet apua odottamattomilta ulkopuolisilta tahoilta. Ennen kaikkea olemme kuitenkin saaneet iloita siitä, että Kouvolan osastossa työ on yhteistä työtä. Tämä on osasto, jonka jäsenet ymmärtävät olevansa osa Armeijaa, jolla on yhteinen tehtävä ja ovat valmiit toimimaan sen hyväksi. Erityisesti ovat mieleemme jääneet monet juhlat, joita on yhdessä isolla porukalla järjestetty. Hienoa on myös ollut ihan tavallinen ja toimiva arki, jota olemme saaneet myös suunnitella yhdessä teidän kanssanne rukoillen ja Jumalalta suuntaa kysellen. Olemme tietenkin työssämme kohdanneet myös valtavan määrän inhimillistä kärsimystä ja kulkeneet rinnalla monen monta kriisiä ja ahdistusta erilaisten ihmisten elämässä. Maailma tarvitsee rakkautta! Työtä on edelleen paljon eikä se lopu tekemällä. Siitä ei saa lannistua. Jokainen pieni hyvä teko on suolana ja valona olemista tässä maailmassa ja askel oikeaan suuntaan.

Yhtään hetkeä emme ole katuneet sitä, että päätimme lähteä seuraamaan saamaamme kutsumusta ja jätimme turvallisen virkamieselämän ja sievän oman rivitalonpäädyn taaksemme. Meistä tuli seikkailijoita. Näemme aina vain pienen matkan eteenpäin, mutta se riittää meille. Tiedämme, että Jumalalla on koko tie tarkasti suunniteltuna.

Haluamme rohkaista ihan jokaista etsimään Jumalan suunnitelmaa ja tahtoa omaan elämäänsä. Kaikkia ei kutsuta kokoaikaiseen Jumalan valtakunnan työhön, mutta kaikki kutsutaan seikkailulle. Jumalalla on suunnitelma ja tehtävä jokaiselle, ja jokaisen kutsumus on yhtä arvokas. Sitoudu, palvele ja kuuntele Pyhän Hengen ääntä. Kun uskallat antaa elämäsi ohjat Jeesukselle ja tosissasi rukoilla: ”Herra, ota minut käyttöösi”, voi vastaan tulla niin mahtavia juttuja, ettet osaa niistä nyt edes haaveilla. Niin meille kävi. Ole rohkea ja luota Jumalaan! Hänen armonsa on mittaamaton. Hän voi antaa uuden alun ja näyttää uuden suunnan. Hän osoittaa jokaiselle oman tavan palvella, juuri sellaisen, joka sopii omaan elämäntilanteeseen ja omiin voimavaroihin. Jumala ei vaadi eikä pakota. Hän rohkaisee ja varustaa.

Pyydämme, että kannatte tätä herkkää johtajanvaihdosaikaa rukouksissanne. Osaston johtajana aloittaa 1.6. kapteeni Maarit Vuollet. Tervetulokokous on su 3.6. klo 16. Ottakaa hänet vastaan yhtä suurella rakkaudella, kuin otitte meidätkin, niin teillä on edessänne ihana yhteinen aika. Kadetti Welma Mäkiö jatkaa edelleen osaston avustajana ja opiskelee samalla upseerikoulussa. Heidän yhteisellä vastuullaan on kesäkuun alusta lähtien myös Kotkan osaston ohjelma. Kouvolan osaston työntekijäresurssi siis selvästi vähenee. Tekijöitä on vähemmän ja työtä enemmän. Se tarkoittaa väistämättä myös muutoksia ohjelmassa. Auttakaa Maaritia, rohkaiskaa häntä, tukekaa häntä rukouksin ja käytännössä. Jumala on edeltä valmistanut tämän ajan, ja hänen suunnitelmansa tätä osastoa kohtaan ovat hyvät. Kysele ja kuuntele, mikä on hänen tahtonsa juuri sinulle uudessa tilanteessa.

Meidän sydämeemme Jumala on antanut luottamuksen ja rauhan Kouvolan osaston tulevaisuudesta. Tiedämme, että osasto on hyvissä käsissä. Sen todellinen johtaja on aina Jeesus. Hänen jäähyväisiään ei koskaan tarvitse viettää. Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä maailman loppuun asti! Häneen esimerkkiään noudattaen osasto voi hyvin ja sen työ menee eteenpäin.

Meidän jäähyväiskokouksemme on helluntaina, 20.5. klo 16. Olet lämpimästi tervetullut Jumalan sanan äärelle, ylistämään ja rukoilemaan yhdessä vielä kerran. Yhteytemme ei toki kokonaan katkea, vaikka tovi voikin vierähtää, ennen kuin seuraavan kerran näemme. Odotamme kuopustamme syntyväksi elokuun alussa. Niinpä tulevaisuus on meille ennen kaikkea perheen aikaa. Työ Kuopiossa alkaa Kaisun osalta äitiysvapaalla.

Kiitos teille kaikille kuluneista vuosista. Kouvola ja sen ihmiset jäävät ikuisesti sydämiimme. ”Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.”  1. Tess. 5: 16–18

Kouvolassa 13.5.2018

Kaisu Leino Yhteys 4/2017

I höstas fick jag delta i en kompletteringskurs för officerare i England. Kursen hölls på landsbygden, och det var underbart att under några dagar, mitt i en arbetsfylld vardag, bara ha ansvar för sig själv och om morgnarna som första intryck se det öppna landskapet. Gud visade på många sätt att han var nära och hade omsorg om mig dessa dagar. Före flygresan hem övernattade jag på officersskolan i London. Via facebook frågade jag om någon av mina bekanta möjligen råkade befinna sig i London. Jag hoppades på middagssällskap. Så råkade det sig att en kanadensisk löjtnant, som är stationerad i Tyskland och som jag blev bekant med på Catherinekursen i Holland för några år sedan, läste min fråga. Hon igen är god vän med en brittisk officer, som bor på officersskolan i London och arbetar på högkvarteret. ”Hon är en bussig person och fylld av den helige Ande”, skrev min vän från Tyskland, ”jag skickar dina kontaktuppgifter till henne.” Resultatet blev att jag fick inbjudan till en för mig helt okänd kvinnas hem på kvällsmat. Den kvällen berättade vi om våra liv för varandra, diskuterade kallelsens betydelse och bad en lång stund tillsammans. Igen en gång fick jag uppleva att tron på Jesus och kallelsen till officer är så starka förenande faktorer att alla andra gränser försvinner.

Nuförtiden representerar jag Frälsningsarmén i Ekumeniska rådets i Finland sektion för fostran. Det har varit mycket intressant att sitta kring samma bord med docenter, professorer och ledare. De olika samfunden turas om att vara värd, och andakten hålls alltid enligt den kyrkas tradition som står för inbjudan. När jag var med första gången fick jag ta del av en ortodox aftonandakt. Jag blev djupt berörd. Inför vår store Gud var alla deltagare så små trots all sakkunskap och olika roller. I oktober samlades vi i Frälsningsarmén. Jag var stolt över att få presentera Templet och berätta om vår historia. Jag fick också leda denna ärevördiga skara i en glad sång och be en enkel bön på vardagsspråk. Alla tycktes bli uppmuntrade av det. Min uppgift är för det mesta att vara åhörare, men det är jag mycket gärna.

Många nya samarbetskanaler med närbelägna kårer och officerare har öppnat sig för oss denna höst. Det gläder mig mycket! I en liten kår grips man lätt av en känsla av att vara isolerad och åtskild från den större egna gemenskapen. Då gäller det att gripa tag om ortens samkristna aktiviteter, och att söka sig utåt från den egna staden, till grannkårerna, för att bredda sina egna tankegångar och därmed också ge den egna kåren regelbundna fräscha vindpustar är en absolut nödvändighet. Till och med problemen ter sig annorlunda när proportionerna ibland förändras. Sedda ur ett alltför snävt perspektiv blir små problem lätt förstorade.

Kaisu Leino Julkaistu ensimmäisen kerran Yhteys-lehdessä 4/2017

Tänä syksynä sain osallistua upseerien täydennyskoulutukseen Englannissa. Kurssi järjestettiin maaseudulla, ja kiireisen arjen keskellä oli ihmeellinen kokemus olla muutaman päivän vastuussa vain itsestään ja aloittaa jokainen aamu avaria peltomaisemia tuijotellen. Jumala osoitti minulle läsnäolonsa ja huolenpitonsa monin tavoin tuon viikon aikana. Ennen kotiin lentämistä yövyin Lontoossa upseerikoululla. Kyselin Facebookissa, olisiko kukaan tuttavani Lontoossa. Toivoin löytäväni illallisseuraa. Lopputulos oli, että eräs Saksassa työskentelevä kanadalainen luutnantti, jonka kanssa ystävystyin Hollannissa järjestetyllä Catherine-kurssilla muutama vuosi sitten, luki kysymykseni. Hänen hyvä ystävänsä on brittiupseeri, joka asuu Lontoon upseerikoululla ja työskentelee päämajassa. ”Hän on mahtava tyyppi ja täynnä Pyhää Henkeä”, kirjoitti ystäväni minulle Saksasta, ”lähetän sinun yhteystietosi hänelle.” Lopputulos oli, että sain kutsun illalliselle minulle ventovieraan naisen kotiin. Illan aikana jaoimme elämäntarinamme, puhuimme paljon kutsumuksesta ja rukoilimme pitkään yhdessä. Sain jälleen kerran kokea, että usko Jeesukseen ja upseerikutsumus ovat niin vahvoja yhdistäjiä, että kaikki muut rajat häipyvät niiden tieltä.

Kuulun nykyisin Pelastusarmeijan edustajana Suomen ekumeenisen neuvoston kasvatusasioiden jaostoon. On ollut todella mielenkiintoista istua samassa pöydässä dosenttien, professorien ja johtajien kanssa. Eri kirkot isännöivät kokousta vuorotellen. Tapana on, että kokouksessa vietetään hartaushetki sen kirkon traditioiden mukaisesti, jonka vieraana ollaan. Kun ensimmäisen kerran olin mukana, sain osallistua ortodoksiseen iltahartauteen. Se kosketti minua syvästi. Kaiken asiantuntijuutensa ja erilaisten rooliensa alla jokainen osallistuja oli pieni ihminen suuren Jumalan edessä. Lokakuussa kokoonnuimme Pelastusarmeijassa. Tunsin ylpeyttä esitellessäni temppeliä ja kertoessani historiastamme. Sain myös johtaa tuon arvovaltaisen joukon iloiseen lauluun ja yksinkertaiseen, arkikieliseen rukoukseen. Kaikki tuntuivat virkistyvän siitä. Suurimmaksi osaksi osani on olla jaostossa oppijan roolissa, mutta olen sitä hyvin mielelläni.

Tänä syksynä on avautunut useita uusia yhteistyön kanavia meitä lähellä olevien osastojen ja upseerien kesken. Olen siitä todella iloinen! Pienessä osastossa tulee helposti eristyneisyyden ja irrallaan olemisen tunne. On tartuttava kaupungin yhteiskristillisiin mahdollisuuksiin ja on ehdottomasti kurotettava myös oman kaupungin ulkopuolelle, lähiosastoihin, jotta oma ajatus pysyy riittävän avarana, ja sen kautta myös osaston ilmapiiri saa säännöllisesti raikkaita tuulahduksia. Ongelmatkin näyttävät erilaisilta, kun mittasuhteet välillä muuttuvat. Liian pieni näkökenttä kasvattaa kärpäsistä härkäsiä.

Kaisu Leino  Julkaistu ensimmäisen kerran Yhteys-lehdessä 2/2017

Äitiysvapaani päättymisestä on nyt puolisen vuotta.  Niin kuin aina, puoleen vuoteen mahtuu Pelastusarmeijan osastossa paljon. Tällä kertaa paljon on mahtunut myös kotielämään. Puoli vuotta on pienen lapsen elämässä pitkä aika. Aivan viime aikoina olen myös havahtunut siihen, että minussa ja meissä Rikun kanssa yhdessä, on tapahtunut paljon. Olemme joutuneet opettelemaan uuden tavan tehdä työtä ja uuden tavan järjestää arkemme.

Olemme tavattoman kiitollisia siitä, että meillä on mahdollisuus järjestää työmme niin, että saamme hoitaa Akseli-poikaamme kotona. Se tarkoittaa sitä, että teemme vuorotyötä sekä töissä että kotona. Kun toinen lähtee, toinen tulee. Akseli on tietysti myös mukana osaston tilaisuuksissa. Tänään meillä on sotilaskokous, ja sen ohjelmaa suunnittelemme samalla tavalla kuin työpäiviämme: kun toinen on vastuussa johtamisesta, toinen on vastuussa liikkuvaisesta taaperosta. Uniformupaitojamme pestään nykyisin paljon useammin kuin ennen, sillä meillä tulee usein töissä hiki.

Meidän on siis ollut pakko vähentää työtuntejamme siitä, mihin olimme aikaisemmin tottuneet. Tarvitsemme aikaa myös koko perheen yhdessä ololle. Välillä siitä tulee huono omatunto. Tuntuu vaikealta lähteä töistä kotiin, kun työlistalla on paljon asioita ja mieli on vielä virkeä ja orientoitunut. Minua on vahvistanut ja auttanut valtavasti se tuki, jota olemme tässä tilanteessa saaneet johtajiltamme. Meitä on rohkaistu pitämään oman lapsemme hoivaamista ja oman perheemme hyvinvointia ensimmäisellä sijalla ja muistutettu siitä, että tämä aika, jonka lapsemme on pieni, menee nopeasti ohi.

Samaan aikaan iloitsen siitä, että Jumala on siunannut osastoamme monilla tekevillä käsillä. Meillä on yhteistyötä kahden eri viranomaisen kanssa ja näiden lähettämänä työssä nuoria ihmisiä, joita me voimme tukea ja jotka ovat suureksi avuksi meille. Osastossa on tällä hetkellä myös sotilasavustajana lahjakas ja tarmokas kokelas, jolla on palava kutsumus.  Sitten on tietysti osaston oma aktiivinen väki ja monet vapaaehtoiset, jotka silloin tällöin antavat aikaansa meille. Yhä enemmän meidän työmme onkin olla toisten työn johtajia. Me suunnittelemme ja organisoimme, ohjaamme ja opastamme, motivoimme ja kannustamme. Se on vastuullista mutta tavattoman tyydyttävää työtä.

Kevät on kasvun ja rakentumisen aikaa luonnossa. Nämä aiheet ovat monesti myös läsnä puheissamme ja keskusteluissamme, jotka koskevat omaa elämäämme. Hiljalleen lisääntynyt auringonvalo kutsuu meitä liikkumaan ja kysymään, kuinka juuri minä voin tänään. Meitä ympäröivä Jumalan antama kasvun ja kukoistuksen ihme antaa ymmärtää, että kasvu on annettu meille jokaiselle. Saamme kasvaa kohti sitä kukoistusta, jonka Jumala on kullekin meistä varannut.

Osaston kevätkauden toiminta päättyy pian ja kesäkausi on alkamassa. Kokoonnumme yhteen rukoilemaan ja pohtimaan osaston kesää maanantaina 8.5. klo 17 alkavaan kaikille avoimeen sotilaskokoukseen.

Olemme Armeija! Kenraali André Cox kutsuu jokaista armeijansa jäsentä liikkeelle herättämään nukkuvan maailman. Pelastusarmeija-maailman vuoden 2017 teema on ”Koko maailma liikkeelle!”. Kouvolassa saamme opetusta teemaan liittyen äitienpäivänä 14.5. klo 16 alkaen, jolloin jumalanpalvelusvieraiksi saapuvat territorion ylisihteeri ja naistyön sihteeri everstiluutnantit Ced ja Lyn Hills. Toivomme, että mahdollisimman moni tulisi paikalle tervehtimään johtajiamme.  

Kevätkauden tärkeitä päivämääriä ja tilaisuuksia. Tervetuloa!

Avoin sotilaskokous ma 8.5. klo 17

Ylisihteeri ja naistyön sihteeri vierailevat Kouvolassa su 14.5. klo 16

Kesän jumalanpalvelusten suunnittelu- ja rukouspäivä ti 16.5. klo 10 alkaen

Jumalanpalvelus ja osaston kevätjuhla su 21.5. klo 16

Retki Sanan päivään Mikkeliin helatorstaina 25.5. Ilmoittaudu osastolla tai soita 044 7577 908. Bussissa on vielä runsaasti vapaita paikkoja. Kysy myös ystäviäsi mukaan.

Tulevan syys- ja talvikauden suunnitteluryhmät

Tulevan syys- ja talvikauden suunnittelu käynnistyy pian. Kutsumme teitä mukaan suunnittelutyöhön. Suunnitteluryhmät on tarkoitettu kaikille, jotka tuntevat Pelastusarmeijan Kouvolan osaston hengelliseksi kodikseen. Työryhmissä on mahdollisuus vaikuttaa tulevan kauden toimintaan ja osallistua rukoillen sen valmisteluun.  Ryhmään mukaan tuleminen voi auttaa löytämään oman palvelupaikan myös toimintakauden aikana.

Jokaiseen suunnittelupäivään sisältyy lounas ja siksi niihin pitää ilmoittautua. Voit halutessasi ilmoittautua useaan ryhmään. Ilmoittautua voi osastolla olevaan listaan, soittamalla tai lähettämällä viestin johtajille. Tarvitsemme apua myös lounaan valmistamisessa, tarjoilussa ja siistimisessä. Keittiötehtäviinkin voi ilmoittautua!

Ma 19.6. klo 10–14 Jumalanpalvelustyöryhmä Työryhmässä pohditaan osaston hengellisiä tarpeita ja jumalanpalveluskulttuuria sekä rakennetaan yhdessä rukoillen tulevan kauden jumalanpalveluskalenterin runko.

Ti 20.6. klo 10–14 Lapsityön työryhmä Työryhmässä pohditaan lapsityön kokonaisuutta ja rukoillaan osaston lapsityön puolesta sekä rakennetaan yhdessä tulevan kauden pyhäkoulukalenterin runko. Suunnitellaan myös kerhotoiminnan aloittamista.

Ke 21.6. klo 10–14 Aikuistyön työryhmä Työryhmässä pohditaan osaston aikuisille tarkoitettua toimintaa kokonaisuutena ja rukoillaan työn puolesta. Tarvittaessa jakaudutaan pienempiin ryhmiin (esim. nais- ja miestyö). Ryhmä suunnittelee tulevan kauden viikko-ohjelman. Toivomme, että erityisesti kaikki ne, jotka ovat kantaneet vastuuta jonkin pienryhmän vetämisestä, osallistuisivat tähän ryhmään.

Jumala on luonut sinut ja sinä olet hänelle rakas ja arvokas. Olet ainutlaatuinen yksilö. Jumala on johdattanut sinut Pelastusarmeijaan ja me iloitsemme sinusta. Olemme varmoja siitä, että sinulla on annettavaa ja että Jumala voi toimia sinun kauttasi. Tule siis rohkeasti mukaan toimintaan ja sen suunnitteluun. 

Talvi on mennyt, sade on laannut, se on kaikonnut pois. Kukat nousevat maasta, laulun aika on tullut, joka puolella huhuavat metsäkyyhkyt. (Laul. 2:11–12)

Ajatuksia Israelin matkasta keväällä 2017, Riku Leino

Viikon opintomatka Israeliin on takana. Matkustimme parhaaseen mahdolliseen aikaan. Oli helppo kuvitella vakoojien kertovan Moosekselle, miten maa on ”tulvillaan maitoa ja hunajaa” (2. Moos. 3:8). Ilma Israelissa oli kuin hyvänä kesäpäivänä Suomessa. Paljon muita yhtäläisyyksiä Israelin ja Suomen väliltä ei löytynytkään. Matkan alkupäivät vietimme Jerusalemissa ja viimeiset päivät Tiberiaassa tehden sieltä päivämatkoja ympäri Galileaa.

Ristiriitojen maa

Moni paikka siunasi ja haastoi – Betlehem ehkä kaikkein eniten. Ennen Betlehemiä vierailimme vainojen museossa Yad Vashemissa, joka päättyy kauniiseen näkymään vihreän laakson yli Israelilaiseen kylään. Betlehem on tänä päivänä kaupunki Palestiinan Länsirannalla. Valtaosa sen asukkaista on palestiinalaisia, mutta ennen palestiinalaisia enemmistö asukkaista on ollut juutalaisia (Jeesuksen aikana) ja ennen palestiinalaisenemmistöä Betlehem oli kristittyjen kaupunki. ”Tämä muistuttaa meitä varsin tehokkaasti siitä, että Jeesus syntyi ja kuoli meitä aivan jokaista varten”, jakoi kapteeni Kati Kivestö ajatuksiaan iltahartaudessa päivän päätteeksi.

Juutalaisille Israelin maa-alue on pyhin kaikista eivätkä he voi itseään moittimatta katsella, miten pakanat ovat ottaneet siitä oman osansa. Tämä ajaa juutalaisia itsetutkiskeluun ja herätykseen. Tämän ajatuksen luin matkalukemiseksi valitsemastani Tom Holménin kirjasta Jeesus. Ymmärsin, miten maa-ideologian kautta osaksi uskonnon harjoittamista ovat tulleet politiikka ja nationalismi. Minä koen, että Jeesus on vapauttanut meidät juuri tämänkaltaisista asioista. On hyvä myös muistaa, että sota ja aseelliset välienselvittelyt ovat osa politiikkaa, kun ongelmiin ei muilla keinoilla voida löytää ratkaisua. Nämä ajatukset toivat mieleeni lainauksen kirjasta Jeesuksen Kristuksen sotilas (s. 56):

Kansainvälisen järjestön jäsenenä pelastusarmeijalainen ei ole kiihkokansallinen. Jumalalle kuuluvana hän on ensi kädessä maailmankansalainen. Pelastusarmeijalainen pitää sotaa pahana ja tuomitsee asevoimien käytön kansakuntien erimielisyyksien selvittämisessä.

Toivoisin kovin, että Israelissa kyettäisiin näkemään jo ilmestynyt Messias, Jeesus Kristus. Uudessa testamentissa tätä asiaa käsitellään paljon[1]. Väkivalta ei koskaan ole ratkaisu eikä ihmisten eristäminen. Jeesuksessa Kristuksessa ei ihmisiä suljeta aitojen taakse eikä yksikään kansa ole toista parempi. Jokainen ihminen pelastuu ainoastaan Jeesuksen kautta.

Jeesuksen Kristuksen perintö

Kristinusko lähti leviämään Jeesuksen työn seurauksena. Hänen pääasiallinen työmaansa oli Galilean maakunta Israelissa. Sieltä hän valitsi mukaansa kaksitoista opetuslasta. Luemme Jeesuksen opetuksia opetuslapsilleen liittäen itsemme opetuslasten joukkoon. Mekin olemme Jeesuksen seuraajia. Nämä ajatukset mielessäni lähdin tutustumaan Galileaan. Pohdin, miten oma kutsuni näkyi täällä ja Raamatun opetuslasten kutsumisissa, unohtamatta niitä Jumalan kutsuja, joita Vanhasta testamentistakin voimme lukea.

Ensimmäinen aamumme Tiberiaassa valkeni Genesaretinjärvellä Jeesuksen ajan malliin rakennetulla kalastusveneellä. Saimme pienen aavistuksen, miltä kalastajan työ on tuntunut. Pääosassa kuitenkin olivat jylhät maisemat, kukkulat ja vuoret, joista kauimmaisena erottui Hermon lumisen huippunsa kanssa. Hermonin rinteillä vierailimme Danin luonnonpuistossa, jossa sijaitsevat Jordanjoen alkulähteet. Joki ei vierailumme aikana juossut mitenkään erityisen villinä ja leveänä, mutta siitä huolimatta se tuo veden Genesaretinjärveen ja on merkittävä makean veden lähden israelilaisille.

Samalla se muistuttaa väkivaltaisesta historiasta. Yksi Kuuden päivän sodan syttymisen syistä olivat Syyrian uhkailut muuttaa näiden Jordan-joen alkulähteiden virtaamissuuntaa. Olimme jälleen kosketuksissa rauhan ja sen tarpeen kanssa – asian, josta Jeesus voimakkaasti julisti. Ympäristön paine Jeesusta kohtaan oli varmasti monin verroin suurempi kuin paine, jota itse koimme meille tarjotulla opintomatkalla, jossa kaikki tekemisemme oli aikataulutettu. Siitä huolimatta huomasin monesti huokaisseeni Jeesuksen puoleen lyhyen rukouksen tämän maan ja sen asukkaiden puolesta.

Jeesuksen rauha ja kristittyjen yhteys olivat parasta osaa matkallamme. Omaa uskoani ja ymmärrystä Jumalasta vahvistivat erityisesti kaksi kohdetta. Pyhän haudan kirkon jakavat kreikkalaisortodoksit, armenialaisapostoliset, katoliset, koptit, Etiopian ortodoksit ja syyrialais-ortodoksit. Kristittyjen seniorien Ebenezer-kodista Haifassa viedään vanhuksia sunnuntaisin jumalanpalveluksiin ainakin viiteentoista eri seurakuntaan. Jeesuksen perintö on rauha kaikkien ihmisten välillä. Ilman häntä se ei näytä olevan mahdollinen.

Tämän olen puhunut teille, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa rohkeat: minä olen voittanut maailman. (Joh. 16:33)

Catherine Boothin saarnoja kirjasta Hyökkäävä Kristillisyys ilm. 1880 suom. 1928

Hyökkäävää kristillisyyttä Puhdasta evankeliumia Menettelytapojen sovelluttaminen Pelastuksen varmuus Kristus aikaansaa enemmän kuin laki Kristuksen liittymisen hedelmät Kristuksen todistajia Hengellä täyttyneitä Maailman tarve Pyhä Henki

Puhdasta evankeliumia

Niin minä sanoin: ”Kuka olet, Herra?” Ja Herra sanoi: Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.

Mutta nouse ja seiso jaloillasi, sillä sen vuoksi olen ilmestynyt, sinulle, että asettaisin sinut palvelijakseni ja todistamaan sekä siitä, minkä olet nähnyt, että siitä, minkä minä vastedes ilmestyen olen sinulle ilmaiseva.

Ja minä pelastan sinut kansasi ja pakanain käsistä, joiden luo sinut lähetän, avaamaan heidän silmänsä, jotta kääntyisivät pimeästä valoon ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat minuun uskoen synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa."

Sen tähden, kuningas Agrippa, minä tottelin taivaallista näkyä, ja saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille ja sitten koko Judean maassa ja pakanoille, että heidän on tehtävä parannus ja käännyttävä Jumalan puoleen tehden parannuksen arvoisia tekoja. (Apt. 26: 15–20)

Toinen hyökkäävän kristillisyyden välttämätön ehto, johon nyt tahdon kiinnittää huomionne, on puhdas evankeliumi. Tarkoitan tällä Jumalan omaa, puhdasta metallia – Jeesuksen Kristuksen väärentämätöntä evankeliumia.

Näyttää siltä kuin sekä kirkon että maailman ihmisillä olisi yhtä monenmoisia käsitteitä evankeliumista, kuin on toisarvoisistakin asioista ja vähäpätöisistä opinkappaleista. Yhdellä ihmisellä on yksi mielipide evankeliumista, toisella toinen, ja niin on syntynyt hirvittävää hämmennystä niiden mielissä, jotka alati kuuntelevat n. s. evankeliumin saarnaa. Auttakoon Jumalan henki meitä nyt puolueettomasti ja tarkoin tutkimaan tätä asiaa.

Sallikaa minun ensiksikin koettaa selittää, mitä. evankeliumi on. »Oi», sanovat ihmiset, »evankeliumihan on hyvä sanoma!» Niin. Herralle kiitos, sitä se todellakin on! Se on sanoma, jota paitsi kaikki olisimme kadotettuja. Se on sanoma vapaasta, rajattomasta, ansaitsemattomasta sovittavasta armosta, minkä Jumala tarjoaa minulle Poikansa rajattoman, ihanan sijaisuhrin perusteella, jotta pelastuisin synnistä tässä elämässä ja helvetistä tämän elämän jälkeen. Mutta tähän sanomaan sisältyy niin paljon. Se on sanoma määrätystä, käytännöllisestä tarkoitusperästä määrättyine edellytyksineen, sillä hyväkin sanoma sisältää minuun nähden erityisiä ehtoja, joita minun on täytettävä, voidakseni hyötyä siitä hyvästä, mistä sanoma kertoo. Toiseksi tahdon koettaa selittää niitä ehtoja, joilla minäkin saan omistaa evankeliumin.

Sallikaa minun kuvata tätä, sillä tahdon välttämättömästi saada teidät kaikki käsittämään asian. Otaksukaamme, että jokin maakunta valtakunnassa kapinoi laillista hallitsijaansa vastaan. Otaksukaamme, että tuon maakunnan asukkaat ovat tallanneet maansa lait jalkojensa alle ja vastahakoisuudessaan laatineet itselleen omia lakeja. Otaksukaamme vielä, että hallitsija on niin suopea, ettei tahdo tuhota kapinallisia, vaan haluaa pelastaa heidät; mikä olisi heidän pelastuksensa asiainmukainen, välttämätön ja ehdoton ehto?

Pelkkä armahdus-julistus ei riittäisi. Tämä olisi kyllä ylevä askel päämäärää kohti, mutta tarvittaisiin jotain muutakin, sillä pelkkä armahdusjulistus soisi mieltänsä muuttamattomille kapimallisille vain suuremmat tilaisuudet jatkaa kapinoimistaan. Asia on ilmeisesti sen luontoinen, että kapinallisten itsensä täytyy muuttaa mieltään, sillä hallitsija ei pelkästään tahdo pelastaa heitä tuhosta, hän tahtoo myöskin voittaa takaisin heidän uskollisuutensa ja kuuliaisuutensa. Ellei hän kykene tekemään tätä, ei kapinallisista milloinkaan voi tulla uskollisia ja tottelevaisia alamaisia. Ellei kapinallisissa tapahdu mielenmuutosta, ei tässä maakunnassa milloinkaan ole oleva muuta kuin laittomuutta, levottomuutta ja kapinoimista. Asukkaat täytyy siis välttämättä saada uskollisiksi ja kuuliaisiksi lailliselle esivallalleen jälleen.

Samoin on laita Jumalankin pelastussanoman. Paha on meissä. Katsokaamme vertausta tuhlaajapojasta! Vika oli kokonaan hänessä, eikä lainkaan isässä. Isä rakasti poikaa jo ennen kuin poika lähti kotoa, ja rakasti häntä myöskin jälkeenpäin. Isän lempeä sydän ikävöi poikaa kaiken aikaa pojan poissa ollessakin, ja ihmetellen itsekseen palaisiko poika enää milloinkaan, nousi hän useinkin talonsa katolle silmätäkseen ulos tielle, jota myöten kapinoiva poika oli poistunut kotoa. Isän sydän ikävöi häntä kaiken aikaa. Mistä johtui, että hän ei voinut osallistua isän rakkaudesta tai saada takaisin lapsioikeuttaan? Siitä, että hänessä itsessään ensin täytyi tapahtua sydämen ja mielen muutos. Jos hän olisi palannut kotiinsa yhtä kapinallisena kuin läksikin sieltä, yhä edelleenkin haluten vapautua isän valvonnasta ja ollen yhtä haluton kuin ennenkin taipumaan isän vallan ja kurin alle, olisi hän edelleenkin ollut kapinoiva tuhlaajapoika. Asia oli sen luontoinen, että ymmärtäväinen ja vanhurskas isä ei voinut antaa anteeksi, ennen kuin välttämätön muutos oli tapahtunut. Rakastipa poikaansa miten hellästi tahansa, täytyi hänen kuitenkin vaatia määrättyä mielenmuutosta, ennen kuin anteeksiantaminen voi tulla kysymykseenkään.

Sielunelämäämme koskevat lait ovat aivan samanlaiset, noudattipa Jumala tai ihminen näitä lakeja. Tämä ei ole Jumalan saattamista pakon alaiseksi, sillä hän on itse säätänyt lain. Hän on luonut meidät, ja erikoisen mielenlaatumme tähden hänen täytyy sovelluttaa pelastuksemme ehdot ja välikappaleet sen mukaisesti, muutenhan hän mustaisi omaa viisauttaan, joka on antanut ihmiselle tällaisen mielen. Pelastaessaan ihmisen, täytyy hänen pelastaa hänet, kuten ihmistä on pelastettava, eikä sillä tavoin kuin hän menettelisi pelastaessaan eläimen tai koneen. Hänen täytyy pelastaa hänet ihmisenä, ja niin ollen laatia suunnitelma, mikä soveltuu ihmisen luonteeseen. Isä ei voinut antaa anteeksi tuhlaajapojalle kiinnittämättä huomiota tämän mielen- ja sydämenlaatuun, eikä Jumalakaan voi antaa anteeksi syntiselle, välittämättä vähääkään hänen mielenlaadustaan tai sydämensä tilasta.

Oltuani henkilökohtaisesti kosketuksissa satojen sielujen kanssa, tiedän olevan aivan arveluttavan | paljon väärinkäsitystä juuri tässä suhteessa, ja minä tahtoisin kutsua sitä Kristuksen evankeliumin vääräksi ymmärtämiseksi. Onhan teillä puhujia, jotka selityksittä ja rajoituksetta julistavat: »Usko ainoastaan, niin pelastut!» »Jokaisella, joka uskoo, on iankaikkinen elämä.» Tämä on siunattu ja ihana totuus, kun se sovellutetaan oikealla tavalla ja oikeisiin luonteisiin, mutta minun mielestäni vaarallinen harhaoppi, kun sitä erotuksetta sovellutetaan heräämättömiinkin, katumattomiin ja kapinallisiin syntisiin. Olen joka taholla nähnyt tämän julistuksen turmiollisia seurauksia, niin turmiollisia, että en tahdo kertoa niistä täällä. Sanon kuitenkin, että meidän on oltava varuillamme ja huolehdittava siitä, että saamme ihmiset ymmärtämään, mitä tarkoitamme evankeliumilla.

Minä puolestani en uskalla olla välinpitämätön sen suhteen. Olen niin varma siitä, että tuhannet sielut tulevat petetyiksi juuri tässä suhteessa, enkä siis, niin kauan kuin jumala antaa minun pitää ääneni puhuakseni, uskalla muuta kuin varoittaa heitä ja osoittaa heille, miten hirvittävästi he erehtyvät.

Palatkaamme kuvaukseemme! Sanot: »Ihminen on niin sanoaksemme kuollut synneissä ja ylitsekäymisissä. Miten hän voi käsittää erehdyksensä? Miten hän voi riisua kapinalliset aseensa? Miten hän itsestään voi palata isänsä luo?» Niin, itsestään hän ei voikaan. Siksipä Jumala, antaessaan ihmiselle Henkensä lahjan, viisaudessaan ja rakkaudessaan onkin antanut hänelle avun, millä. hän voi voittaa kykenemättömyyden, joka on seuraus hänen kapinoimisestaan. Sanot ehkä: »Kuvaus, jota käytät ja asia, jota tahdot kuvata, eivät oikein sovi yhteen.» Eivät kylläkään tässä suhteessa, sillä maalliset kapinoitsijat voivat itsestään huomata käytöksensä mielettömyyden ja pahuuden. He voivat huomata, minne tiensä johtaa, nähdä turmiolliset seuraukset ja surra eksymistään väärälle tielle. He voivat riisua kapinalliset aseensa ja sovelluttaa käytöksensä niiden ehtojen mukaan, joilla hallitsija on luvannut armahtaa heitä. Vastaat: »Niin, he voivat tehdä sen, mutta ihminen on sellaisessa suhteessa Jumalaan, että hän ei voi.» Ei tietystikään, sillä hän on paaduttanut sydämensä niin, ettei ilman Jumalan Hengen apua tahdo, vaikka voisikin. Siksipä Jumala onkin armahtanut meitä ja lähettänyt Henkensä maailmaan »näyttääkseen maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.» Hän avaa täten silmämme ja osoittaa meille kadotetun tilamme. Kun näin Pyhän siengen avulla olemme oppineet käsittämään epätoivoisen tilamme, kohtaa evankeliumi meidät sellaisina kuin olemme sillä ehdolla, että hylkäämme pahat työmme ja teemme parannuksen töitä. Näitä kykenemme tekemään ja kapinalliset aseemme voimme riisua Pyhän Hengen avulla. Pyhän Hengen avulla voimme vastaanottaa Kristuksen, taivuttaa niskamme hänen ikeensä alle ja koko sydämestämme sitoutua uskollisesti seuraamaan häntä kaikkina elämämme päivinä. Nämä ovat ehdot, tämä on päämäärä, mihin evankeliumi tähtää, ja näette sen tässä suhteessa täyttävän tarkoituksensa. Kapinoivan sydän on voitettu takaisin Herralle, ja ehdoton muutos on tapahtunut hänessä. Ihminen on palannut Jumalan luokse. Hänen silmänsä ovat avautuneet näkemään synnin pahuuden ja oman, epätoivoisen asemansa. Väsyneenä itseensä ja väsyneenä jumalattomaan vaellukseensa, kuten tuhlaajapoika sikotarhaansa, hän nousee, luopuu synnistään ja palaa isänsä luokse.

Nyt minun on pysähdyttävä käsittelemään vaikeutta, minkä tiedän ahdistavan montaa vilpitöntä sydäntä. Olen itse mustasukkaisuuteen saakka tarkka siitä, että Jumalan täytyy saada kaikki kunnia, ja siksi kunnioitan tätä tunnetta toisissakin. Jos joku Jumalan kunnian tähden ei voisi suostua mielipiteisiini tai siihen tapaan, millä niitä esitän, suon hänelle syvimmän kunnioitukseni. Sanot: »Jos voimme hyljätä jumalattomat tiemme ja riisua kapinalliset aseemme, emmekö silloin pelasta itseämme?» Emme toki! Se on jotain aivan toista. Kiinnitä huomiota siihen, että luetussa sekä monessa muussakin raamatunpaikassa esitetään väärien teiden hylkäämistä pelastuksen ehtona. Mitä väärien teiden hylkäämisellä tarkoitetaan? Muuan herrasmies kirjoitti minulle: »Emme voi pelastaa itseämme sydämen synnistä.» Myönnän, että emme voi tehdä sitä. Mutta voimme tahtoa pelastua siitäkin. Ero sellaisten sydämen syntien välillä, jotka eivät ole tahallisia ja tahallisten uudestisyntymättömien ihmisten harjoittaminen Jumalan lain rikkomisien välillä on suuri. Jumala asettaa pelastuksen ehdoksi, että luovun kaikesta, mistä voin luopua, ja pelastaessaan hän sitten antaa minulle voiman luopua kaikesta siitä, mistä en aikaisemmin ole voinut luopua. Tuhlaajapojan täytyi tulla pois sikotarhasta, hylätä tarhan likaisuus ja palkohedelmät, ennen kuin voi tulla isänsä huoneeseen ja istuutua isänsä pitopöytään. Vasta sitten, kun poika oli tehnyt tämän, sanoi isänsä hänelle: »Käy sisään!» puetti hänet parhaisiin vaatteisiin, teurasti syötetyn vasikan ja pani anteeksiannon sormuksen hänen sormeensa. Sinun on siis, mikäli vain voit, »odotettava Jumalaa hänen käskyjensä tiellä», tottelevaisuuden tiellä, kuten muinoiset jumaluusoppineet sanovat. Onko todellakaan mitään muuta mahdollisuutta? Voiko juomari odottaa Herraa viipyessään väkijuomien ääressä? Voiko varas odottaa häntä jatkaessaan yhä edelleen perkeleellistä ammattiaan? Voiko kukaan, joka elää tahallisissa julkisynneissä, löytää Herran? Eikö hänen, kuten Vapahtaja sanoo, ensin pidä hakata pois se oikea käsi ja puhkaista se oikea silmä? Hän ei milloinkaan voi vapautua syyllisyydestä, mutta hän voi hakata pois oikean kätensä, ja kun hän tekee sen, on Pyhä Henki astuva sisälle ja Jumalan Pojan veren kautta toimeenpaneva puhdistuksen.

Huomaat siis, että evankeliumin tarkoitus on, ei vain pelastaa meidät, mutta myöskin parantaa meidät. Jos se pelkästään pelastaisi, eikä parantaisi, olisiko se silloin mainittavalla tavalla voinut hyödyttää minua? Ellei evankeliumi siveellisesti vaikuttaen minuun, voi tehdä minua vanhurskaaksi, ei se myöskään voi tehdä minua iäisesti onnelliseksi. Vaikka minut siirrettäisiin istuimen eteen kaikkien ylienkelien joukkoon tuntiessani sydämeni olevan väärässä ja ristiriidassa Jumalan lakien kanssa maailmassa, olisin yhtä onneton kuin jos olisin helvetissä, ja toivoisin silloin pääseväni pois taivaasta. Minun täytyy tulla vanhurskautetuksi ja minua on kohdeltava vanhurskaana. Minun täytyy sekä muuttua että tulla vanhurskautetuksi. Tämä on evankeliumia, ja raamatunpaikkamme esittää sen niin selvästi kuin suinkin, samoin myöskin kaikki Paavalin, tuon suuren uskon-vanhurskauden saarnaajan kirjeet. Evankeliumin armonjärjestyksen täydellisesti astuttua voimaan, vastaanotti suuri pakanain apostoli ylösnousseen ja kirkastetun Herran omilta huulilta tämän käskyn: »Joiden luo sinut lähetän, avaamaan heidän silmänsä». Mitä näkemään? Syntinsä. Avaamaan, aivan kuten Pietari helluntaipäivänä avasi niiden silmät, jotka olivat murhanneet Herramme, »hänet, jonka te ristiinnaulitsitte ja tapoitte», ja ahdisti heitä Jumalan tuomitsevalla totuudella, kunnes he tuskissaan huusivat: »Mitä meidän on tekeminen?» Hän riisti heiltä siteet, joilla saatana oli sitonut heidän silmänsä, ja ajoi heitä kurittajan ruoskalla, kunnes sai heidät Ristiinnaulitun ristille. »Avaamaan heidän silmänsä» – se on ensimmäinen tehtävä. Oi, miten usein sieluni onkaan vavissut ja itkenyt, ajatellessani sitä hirvittävän suurta vastuuta, minkä nämä sanat laskevat hartioillemme, kristittyjen hartioille. Maailma nukkuu. Ystävämme, omaisemme, naapurimme nukkuvat. Muut asiat askarruttavat heitä. Heidän mielensä on täynnä tätä maailmaa ja kaikkea, mitä maailmaan kuuluu. He eivät tahdo ajatella – he eivät tahdo nähdä – he eivät tahdo tutkia elämän sanaa. Tämä tekee vastuusi kymmenkertaiseksi. Mene ja herätä heidät! Voit tehdä sen, jos Pyhä Henki asuu sinussa.

Jotkut aikamme ihmisistä olisivat sanoneet Herralle Jeesukselle: »Kovin suurin toivein suhtaudut inhimilliseen apuun, onhan Paavali vain ihminen, ja sinä lähetät hänet avaamaan kääntymättömien silmät ja johtamaan heidät pimeydestä valoon, saatanan vallasta Jumalan luokse. Etköhän vain luota liiaksi paljon inhimillisiin ponnistuksiin?» Mutta Herra Jeesus tiesi, mitä teki. Hän tiesi Paavalin omistavan voiman, minkä jokainen todellisesti uudestisyntynyt Jumalan lapsi omistaa – Pyhän Hengen – joka teki hänet kelvolliseksi tähän työhön. Siksipä hän sanoikin: »Joiden luo sinut lähetän, avaamaan heidän silmänsä.» Mene ja herätä heidät huomaamaan vaaransa! Tartu kuvaannollisesti puhuen heidän kaulukseensa, ravista heitä ja saa heidät käsittämään vaaranalainen asemansa, aivan kuten tekisit, jos he nukkuisivat palavassa talossa. Ja herätettyäsi heidät, mitä sinun sitten on tehtävä? Saatko jättää heidät oman onnensa nojaan? Ei, Kristuksen tähden ei! Käy heidän kimppuunsa koko siveellisen houkuttelukykysi, kiivailusi, rakkautesi ja tarmosi voimalla ja käännytä heidät synnistä ja saatanasta Jumalan puoleen.

Jeesus Kristus antoi tämän Paavalin tehtäväksi, ja Paavali teki sen. Hän sanoo: »Kun siis tiedämme, mitä on Herran pelko, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan.» Hän ei esittänyt totuutta hempeämielisesti ja lauhkeasti, antaen ihmisten menetellä mielensä mukaan. »Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen; yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet». Miten Herra antoikaan hänen rohkean ponnistuksensa onnistua! Miten suuria joukkoja hän saikaan vakuutetuiksi ja käännetyiksi pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö! Käännytä heidät! »Mutta», sanonee kukaties joku, jos he ovat käännetyt pimeydestä, toisin sanoin pahuudesta valkeuteen, Vanhurskauteen, eivätkö he silloin ole pelastettuja? Eivät, eivät vielä! Tämä on vain heidän tahtoonsa nähden aikaansaatu muutos, jota Paavali niin ihanasti kuvaa Room. 7 luv. He tahtovat mielellään noudattaa lakia, totella Jumalaa, tehdä hänen tahtoaan ja seurata häntä; he pyrkivät tekemään sen, mutta eivät voi. Vaikka ovatkin kääntyneet pois pahasta, eivätkä enää vapaaehtoisesti palvele saatanaa; vaikka nyt vapaasta tahdostaan valitsevakin vanhurskauden ja tahtovat palvella Jumalaa, eivät he kuitenkaan kykene palvelemaan häntä.

Ei, ystäväni, älkää väittäkö minun sanoneen, että kykenemme tekemään tämän. Älkää vääristelkö sanojani, kuten muutamat tekevät. Koetan sanoa sanottavani selvästi ja väitän, että on suuri erotus itsensä pelastamisen ja sen välillä, että ihminen sallii Jeesuksen Kristuksen pelastaa synnistä. Tämän tahdon muuttumisen on Jumala juuri asettanut voimansa osoituksen ehdoksi. Se on kaikkien ihmeitten ehto. »Tahdotko tulla terveeksi?» Miehelle, jolla on kuivettunut käsi, Mestari sanoo: »Ojenna kätesi!» Mies olisi voinut vastata: »Herra, pyyntösi on järjetön. Pilkkaamaanko tulitkin minua, onnetonta?» Mutta Jeesus Kristus tiesi, mitä hän tahtoi herättää miehessä. Hän tahtoi saada miehen tahdon yhteistoimintaan voimansa kanssa. Hän tahtoi saada hänet sanomaan: »Tahdon!» Kun mies teki tämän, täytti Herra hänen lihaksensa voimalla niin, että hän ojensi kätensä ja oli terve. Monet sielut ovat tulleet juuri tähän kohtaan, mutta eivät tahdo antaa Herralle myöntävää vastausta ja suostua ehtoon, minkä Pyhä Henki esittää heille. Voin kertoa teille useita sydäntä särkeviä esimerkkejä, juuri tästä. Olen varmasti vakuutettu, että evankelisesti valistunut maamme on täynnä ihmisiä, jotka ovat takertuneet kiinni juuri tähän kohtaan. He tulevat itkien ja rukoillen ja sanovat ikävöivänsä Jumalaa. He tulevat Jeesuksen Kristuksen tykö yhä uudestaan. He koettavat uskoa; he tahtovat seurata häntä, mutta heitä pidättää oikea käsi ja oikea silmä, joista Pyhä Henki vaatii luopumaan, jotta Herra voisi vastaanottaa heidät. Sitä he eivät tahdo tehdä, ja siksi he aina ovat oppimassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen. Tahtosi täytyy luopua pahasta. Sinun täytyy tahtoa totella totuutta. Sinun on annettava Herralle myöntävä vastaus.

Pidin kerran länsi-Englannissa sarjan aamupäiväkokouksia. Aloimme nämä kokoukset 10.30. Eräänä päivänä oli kokouksemme erinomaisen siunausrikas. Kokousta jatkettiin klo 17.30 saakka iltapäivällä, emmekä sen kestäessä tunteneet nälkää eikä janoa. Herran läsnäolo täytti kaikki tarpeet. Läsnä olevien joukossa oli myöskin muuan herrasmies, jonka ulkonäköön kiinnitin erikoista huomiota. Hän oli pitkä ja älykkään näköinen noin 40–50-vuotias mies. Juhlallisella vakavuudella, mutta ilmaisematta minkäänlaista liikutusta hän polvistui alttariaidan päähän. Kokouksien kestäessä olin puhunut siitä, miten ihmiset vaeltavat pimeydessä siksi, että sotivat Pyhää Henkeä vastaan. Sanoin hänelle: »Hyvä herra, oletteko Te sotinut Pyhää Henkeä vastaan?» »Olen», vastasi hän, »viisitoista pitkää vuotta. Häpeän tunnustaa sitä. Se on riistänyt kaiken ilon ja voiman kristillisestä elämästäni niin, että olen ollut hedelmätön puu toisten tiellä.» Sain vasta jälkeenpäin tietää, että tämä mies, joka oli tullut esille koko seurakunnan nähden, oli yksi kirkon diakoneista. Vastasin hänelle: »Hyvä herra, tunnette evankeliumin yhtä hyvin kuin minäkin. Teille ei kannata saarnata uskosta, ennen kuin olette valmis luopumaan epäjumalastanne.» »Tiedän sen», vastasi hän mitä suurimmalla painolla. »Oletteko valmis luopumaan?» kysyin häneltä. Miten hellittämättömästi ihmissydän pitääkään kiinni epäjumalistaan! Mies epäröi vieläkin, vaikka oli polvistunut alttarikehän ääreen koko seurakunnan nähden, ollen syvästi Jumalan Hengen vaikutuksen alaisena. »Hyvä herra, Teidän on nyt päätettävä. Teidän on nyt valittava epäjumalanne, mikä se sitten lieneekään, ja Kristuksen välillä.» Vetäydyin hetkiseksi syrjään jättäen hänet kahden kesken Jumalan kanssa. Sydämessäni rukoilin koko ajan hänen puolestaan ja kotvasen kuluttua palasin takaisin kysymään häneltä: »Tahdotteko luopua?» Kohottaen kasvonsa taivasta kohti ja tarttuen lujasti alttarin kehään hän vastasi: »Jumalan avulla teen sen.» Koko hänen ruumiinsa vapisi mielenliikutuksesta. Vapautuminen tapahtui tuokiossa. Siunattu Vapahtaja odotti häntä avosylin. Vain tuo Jumalan kiroama paha oli erottanut heidät toisistaan. Tallatessaan sen jalkojensa alle ja ollessaan valmis luopumaan siitä, vaipui hän heti luopumisensa suoranaisena seurauksena iäisten käsivarsien varaan ja sai vakuutuksen siitä, että oli pelastunut. Seuraavana neljänätoista päivänä puhuttiin tästä tapahtumasta kaikkialla kaupungissa. Ihmiset sanoivat toisilleen: »Oletteko milloinkaan nähnyt ihmisen muuttuvan, kuten herra P. on muuttunut? Hän on kuin uusi mies. Hän rukoilee niin lämpimästi rukouskokouksissa. Hän seisoo ovella puhuen pois lähteville kääntymättömille ja kehottaen heitä palaamaan takaisin. Hän käy ihmisten luona heidän kodeissaan kaikkialla kaupungilla – hän on kuin uusi ihminen.» Oliko evankeliumi jossakin suhteessa muuttunut? Oliko hän saanut uutta valoa? Ei, tässä toistui vain tuo vanha tarina. Hän oli luopunut epäjumalastaan, tallannut jalkoihinsa sen, mikä siihen saakka oli estänyt jumalallista elinvoimaa pääsemästä hänen sieluunsa.

Tässä on toinen samankaltainen esimerkki. Viisi viikkoa kestävän kokoussarjan aikana oli eräällä herralla, jolla oli suuria summia kiinni laittomassa liikkeessä, tapana olla läsnä jokaisessa iltakokouksessa. Hän istui aina epätoivoisen ja onnettoman näköisenä myöhäiseen iltaan saakka, ja ystävänsä rupesivat vähitellen pelkäämään, että hän menettäisi järkensä. Hän kulki edes takaisin kotonaankin makuuhuoneessaan avoin Raamattu kädessään. Silloin tällöin hän painui polvilleen, taistellen, otellen Jumalan kanssa ja koettaen uskoa, mutta joka kerta kun jumalaton liikeyritys, josta hän ei voinut luopua, muistui hänen mieleensä, joutui hän epätoivon valtaan ajatellessaan rahojensa menetystä ja siitä johtuvia seurauksia perheellensä. Vihdoin hän sanoi: »Maksoi, mitä maksoikaan! Luovun siitä!» Hän luopui liikkeestään, polvistui katumuspenkin ääreen ja pelastui heti paikalla.

Arvelen näiden esimerkkien osoittavan, mitä tarkoitan pahan hylkäämisellä, pahasta luopumisella ja vanhurskauteen suostumisella, mikä on pelastuksen ehdoton ehto. Pyhä Henki pitääkin siitä syystä lujasti kiinni määräyksestä: »avaamaan heidän silmänsä, jotta kääntyisivät pimeästä valoon ja saatanan vallasta Jumalan tykö, ja saisivat minuun uskoen synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.» Huomaatte, miten suuri ero on tämän välillä ja Kristuksen esittämisen välillä ihmisille, sellaisina kuin he ovat ja silloin kun he vielä tekevät, mitä heitä haluttaa. Evankeliumi vaatii, että pahasta on täydellisesti luovuttava, että se on hyljättävä, jotta Jeesus Kristus vastaanottaisi syntisen. Tällaista oli Paavalin evankeliumi. Voitteko kuvata sitä toisin? Voitteko selittää asian paremmalla tavalla? Paavali osoittaa edelleen, miten hän on käsittänyt asian: »Sen tähden kuningas Agrippa, minä tottelin taivaallista näkyä, ja saarnasin kaikille, ja sitten koko Juudean maassa ja pakanoille, että heidän on tehtävä parannus ja käännyttävä Jumalan puoleen tehden parannuksen arvoisia tekoja! Merkitseekö tämä samaa kuin jos hän sanoisi: »Uskokaa ainoastaan!» vaatimatta mitään edelläkäypää mielenmuutosta? Voiko joku osoittaa minulle ainoatakaan lain saarnaa tarpeettomana pitävään suuntaan vivahtavaa väitettä Paavalin lausunnoissa? Ei suinkaan hän voinut esittää oman oppinsa kanssa ristiriitaisia väitteitä. Sen, mitä hän kirjoittaa uskosta, täytyy olla sopusoinnussa tämän juutalaisille ja pakanoille selvästi saarnaamansa evankeliumin kanssa. Sitä paitsi, kehottiko Paavali Agrippaa ja Festusta uskomaan ilman muuta? Ei, hänen sanansa vain peljästyttivät heitä, sillä he eivät olleet valmiit hylkäämään syntejään ja luopumaan siitä, mikä oli kirottua. Mutta filippiläiselle vanginvartijalle, joka sanoi: »Herrat, mitä minun on tekeminen, jotta pelastuisin?» joka vei heidät ulos vankilasta ja alkoi pestä heidän haavojaan tehden täten heti parannuksen tekoja, hän sanoi: »Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut.» Ystäväni, voit kuolinhetkeesi saakka koettaa uskoa Kristukseen ja kuitenkin lopullisesti joutua kadotukseen siksi, että pidät kiinni epäjumalistasi. Jos Jumala olisi voinut pelastaa meidät sillä tavalla, emme olisi tarvinneet Kristusta lainkaan. Olisimme vapahtajattakin voineet päästä taivaaseen. Mutta hän tuli pelastaakseen kansansa heidän synneistään. Niin kauvan kuin rakastat syntejäsi, saat taistella ja peljätä Agripan, Feliksin ja nuoren lainoppineen tavoin, ja kohtalosi on oleva sama kuin heidänkin. Sinun on luovuttava epäjumalistasi ja sinun täytyy sallia Jeesuksen pelastaa sinut, ei alhaalla synnin loassa ja saastassa, vaan ylös siitä. Sinun täytyy antaa hänen pestä ja puhdistaa sekä varjella sinut puhtaana. Hänen täytyy saada ympärileikata sydämesi ja kirjoittaa lakinsa sinne. Silloin vasta saat kokea hänen pelastuksensa iloa.

Useat ihmiset ovat kirjeenvaihdossa kanssani juuri näistä asioista. Jos jotkut heistä sattuisivat olemaan täällä tänä iltana, haluan sanoa heille, että heidän on luovuttava epäjumalistaan ja sanottava, kuten yksi niistä henkilöistä, joista olen kertonut teille: »Olinpa rikas tai köyhä, kävipä liikkeeni miten tahansa, säilytin tai menetinpä yhteiskunnallisen asemani, tulipa osakseni kärsimyksiä tai hyvä toimeentulo, vähät siitä – Kristus, Kristus, luovun kaikesta tähtesi!»

Oletko luopunut pahasta? Oletko katkaissut oikean kätesi? Oletko puhkaissut oikean silmäsi? Ihmiset tulevat usein tällaisissa kokouksissa luokseni huokaillen ja toisinaan niin riutuneina, että muistuttavat luurankoja. He kertovat olevansa synnin hädässä, he ovat joutuneet orjuuteen, he eivät omaa iloa Jumalassa eivätkä jokapäiväistä yhteyttä hänen kanssansa. Kun kysyn heiltä syytä, saan useimmiten seuraavan vastauksen: »En oikein tiedä; uskon puutetta se lienee.» Tavallisesti sanon silloin: »Ottakaamme selvää mistä se johtuu. Joku syy siinä tietysti täytyy olla. Pelkään synnin olevan ovella.» Kun käyn asian ytimeen, huomaan useimmiten, että joku epäjumala, elämänsuunta tai epäilyttävä teko erottaa Jumalan sielusta. Niin pian kuin synti on tunnustettu ja hyljätty, on Jumalan läsnäolo ollut ilmeinen, ja he ovat menneet tiehensä iloiten Jumalassa. Näin on miltei aina. Jumala ei mielivaltaisesti lymyile lapsiltaan. Hän haluaa asua heissä. Me olemme hänen oikea asumasijansa. Hän on luvannut tulla asumaan omiensa luokse. Ellei hän tee sitä, voit varmasti tietää, että temppelissä on jotain hänelle vastenmielistä, jotakin, jonka kanssa hän ei halua asua. Oletko valmis heittämään sen, oletko valmis vihkimään sydämesi Herralle tänään, hänen temppelikseen, yksinomaan siksi? Tahdotko jättää kaikki seuraukset hänen asiakseen? Hän kykenee kyllä huolehtimaan omistaan.

Kun olette tehneet tämän päätöksen, katsokaa silloin Kristukseen elääksenne. Heittäytykää ristiinnaulitun syliin! Levottomille sieluille, jotka vuosikausia ovat olleet Hengen vetämisen alaisia, lienee vaikeinta luopua omasta tahdosta. He ovat tottuneet tinkimään Jumalan kanssa, he ovat menettäneet lapsellisen mielen, he epäröivät, kun viimeinen askel olisi astuttava, he seisovat ristin luona tietoisina siitä, että on jotain, mikä erottaa heidät Kristuksesta. Mitä sinä olet tekevä? Oletko noudattava Paavalin neuvoa vanginvartijalle Filipissä: »Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen?» Vastaat ehkä: »Mitä usko on? Miten minun on uskottava?» On ihmeellistä, miten mutkikkaaksi teemme yksinkertaisen asian. Mitä on uskottava? Aivan yksinkertaisesti, että Herra tarkoittaa, mitä sanoo ja vastaanottaa sinut, kun vain tulet hänen luoksensa; ei, että hän teki sen eilen tai että hän on tekevä sen huomenna, vaan että hän tekee sen juuri nyt, tällä hetkellä. Milloin hän, vaeltaessaan täällä maan päällä, vastaanotti luoksensa tulevat syntiset? Silloin kun he tulivat. Silloin hän on vastaanottava sinutkin. »Mutta», väittänet ehkä. »En tunne olevani oikeassa asemassa.» Et tietystikään. Etkö käsitä, että sinun on pelastuttava uskon kautta? Jos mielit pelastua uskon kautta, on sinun uskottava, ennen kuin pelastut. Jos mielit pelastua uskon kautta, on sinun uskottava ensin; vasta sitten pelastut, vaikka se tapahtuukin jo seuraavassa tuokiossa. »Mutta», sanot, »en tunne sitä». Et tunnekaan, mutta olet tunteva vastaanotettuasi pelastuksen. Ennen kuin voit vastaanottaa, on sinun uskottava, luottaen hänen lupaukseensa, että hän ei ole heittävä ulos ketään luoksensa tulevaa. »Nyt tulen, Herra, olen heittänyt menemään epäjumalani, olen raivannut tieltä pois kaiken, minkä tiesin erottavan meidät toisistamme. Tahdon palvella sinua. Tahdon seurata sinua. Tahdon taipua ikeesi alle ainaiseksi. En tahdo kysellä kauemmin, vaan olen antava sinun johtaa minne tahdot. Nyt tulen, Herra, ja sinä vastaanotat minut.» Hyppää omien ponnistustesi, oman vanhurskautesi, synnillisyytesi, arvottomuutesi ja kaiken omasi kurjasta laivahylystä ihanaan pelastusvenheeseen. Se on aallon harjalla. Hyppäys vain, ja olet tunteva, miten rakastava Vapahtaja sulkee sinut syliinsä. Usko on luottamusta, luottamusta! Hän on tekevä puolestasi, mitä on luvannut. Usko, että Jumala siunatun Poikansa uhrin tähden vastaanottaa sinut nyt, että hän ansiottasi vanhurskauttaa sinut kaikesta siitä, mistä et voinut vanhurskautua lain kautta. Olet tuomittu, syntien rasittama, helvetin ansainnut rikollinen, eikä mikään muu kuin Jumalan vapaa, rajaton armo voi pelastaa sinua. Heittäydy sen varaan! Samassa silmänräpäyksessä kuin totisesti uskoen teet tämän, olet myöskin oleva pelastettu. Vastaat ehkä, kuten eräs valtiokirkon pappi kirjoitti minulle viime viikolla: »En tahdo pelastua todistelujen avulla.» Amen! Amen! Niin minäkin sanoin ja taistelin kahdeksan viikkoa, sillä halusin omata elävän, persoonallisen Kristuksen. Ihailen päättäväisyyttäsi, veljeni, mutta jos olet täällä, niin anna tämän todistelun auttaa itseäsi: »Jos tulen, on Jeesus Kristus luvannut vastaanottaa minut. Tulen siis, ja hän vastaanottaa, sillä hän ei voi valehdella.» Auttakoon tämä sinua. Usko ei ole todistelua, mutta todistelu voi auttaa uskoa.

Miten iloinen olisinkaan, jos jotkut teistä tänä iltapäivänä rientäisivät Jeesuksen syliin. Tapahtuu usein, että sielut puhuessani tulevat Jumalan armon arkkiin, ja myöhemmin kertovat minulle suullisesti tai kirjeellisesti, että Henki on tullut, joka huutaa: »Abba, rakas Isä!» että he nyt tietävät käyneensä kuolemasta elämään. He eivät enää tarvitse mitään todisteluja. He omaavat silloin todellisuuden. Tultuasi siihen kohtaan, missä pelastava usko on mahdollinen, ei sinun enää tarvitse tehdä mitään, kärsiä mitään, maksaa mitään. Pelastumme yksinkertaisesti luottamuksen avulla. Kaikki pyhät maailmassa ovat pelastuneet samalla tavalla, ja säilymme pelastettunakin jokapäiväisen, elävän, kuuliaisen uskon kautta. Saakoon Herra nyt auttaa juuri sinua! Hylkää epäjumalat! Luovu jumalattomista tovereista! Lakkaa harjoittamasta laitonta liikettä, lakkaa tavoittelemasta maailmanmukaisuutta. Heitä pois kaikki, mikä erottaa sinut Jeesuksesta! Tallaa se jalkojesi alle ja tunkeudu vaikeuksien paljouden läpi, mene sinäkin kuten nainen muinoin suoraan Mestarin luokse ja kosketa häntä uskon kädellä, niin olet elävä ja tietävä parantuneesi. Evankeliumi on silloin oleva hyvä sanoma sinullekin, ja Jeesus on toden teolla oleva iäinen pelastuksesi siksi, että tottelet häntä.

Catherine Boothin saarnoja kirjasta Hyökkäävä Kristillisyys ilm. 1880 suom. 1928