#nuoret

Paskaboomerit kun aikuiset häiriköi ja kiusaa ilmastonuoria masennuksen&ahdistuksen partaalle : Ei ole 16v mikään lapsi enää mitäs läksi lyttyyn vaan lempiharrastukseni on murskata nuorison itsetunto ja sulkea silmät ilmastokatastrofilta

4 Verkkopalvelut ja SEO -tehtäväpaketti 

 DNA on tilannut tutkimuksen suomalaisten kuluttajien puhelimen käytöstä, digitaalisesta asioinnista ja tulevaisuuden käytöstä NEPA:lta. NEPA on  Tukholmassa perustettu markkinakäyttäytymistä tutkiva yritys, joka tarjoaa konsultointi palveluita muille yrityksille. 

Luin tutkimusraportin, silmäilin läpi diagrammit sekä taulukot. Tutkimuksen ilmaisevat tulokset eivät niinkään yllätteet minua. Ne olivat hyvin itsestäänselvät minulle, nuoret kokevat digitaaliset palvelut ja asioinnin digikanavissa arkea helpottavina eivätkä lainkaan pelottavina kanavina, toisin kuin vanhempi väestö. Keski-ikäiset hyväksyvät ja käyttävät jokapäivä enemmän gidikanavia ja palveluita, jotta pysyvät “ajan hermoilla”. Usein keski-ikäisiltä kuulee etteivät halua pudota työelämästä pois ja sen vuoksi on pysyttävä digimaailmassa mukana. Yli 65 vuotiaat suosivat ajanvarauksia, ftf -tapaamisia ja ylipäätään asiointeja kivijalkakonttoreissa.

Tutkimuksessa ilmeni, että eniten ihmiset hoitavat mobiilissa ja verkossa pankkiasioitaan. Suurimman muutoksen tällä vuosituhannella on tosiaan kokenut pankit, toimintamalli on muuttunut täysin. Aihe kiinnostaa minua erityisesti, koska työskentelen itse pankissa. Pankki oli ennen paikka, johon ihmiset tulivat smartcasual asuissaan tapaamaan neuvojia haeten heiltä apuja talouden asioiden hoitoon kuten lainan maksumuutoksissa, laskujen maksuissa, palkan nosto tehtiin joskus käteisenä kirjekuoreen...voi noita aikoja. Pankit ovat muuttaneet asioinnin entistä enemmän digitaalisemmaksi. Lähes kaikki pankkiasiat voi hoitaa tällä hetkellä verkossa tai mobiilisti. Sen vuoksi konttoreita suljetaan ja iäkkäämpi sukupolvi kokee, ettei heidän tarpeitaan asiakkaina oteta enää huomioon... 

Nuoret 16-24 vuotiaat kokevat digitaaliset kanavat ja asioinnin mobiilisti ja verkossa helpottavan arkea. Luonnollisesti, he olivat syntyneet digitaaliseen maailmaan. 90-luvun lapset muistavat enää vain millaista oli omistaa vanha NOKIA puhelin tai laatikkotietokone, joka latasi sivua yli 10 s. Tuo diginuoriso, on nopeasti oppivat, omaksuva, heitä ei tiheästi tapahtuvat muutokset maailmassa hetkauta koska he ovat syntyneet päivitysten ja viikottain vaihtuvien ohjelmistopohjien maailmaan. Jos digiasiointi ei olisi mahdollista, voisiko olla että nuoriso ei osaisi hakeutua oikeisiin paikkoihin hoitamaan asioitaan, koska ovat tottuneet hoitamaan kaiken Internetissä?

Ensitapaaminen (Hietala fan-fiction)

Genre: Rakkaus, nuoret

Hahmot/paritukset: Koskela/Hietanen, Jaloja KooKoon miähiä

Fandom: Tuntematon Sotilas, modern AU (eräänlainen nuoriso-AU)

Muuta: Tuntematon Sotilas on Väinö Linnan käsialaa, kunnioittakaamme häntä. Saan tästä vain iloisia itkukohtauksia.

Kirjoittaja: Se, joka jaksaa turinoida metsassa, eli Turinametsa

Koskela oli jo lukiossa, kun tapasi Hänet erään ylä-asteikäisen kaverinsa kautta. Koskela haki heille kaljat kaupasta, ja lopulta kävi niin, että Hän sammui lukiolaisen sohvalle. Siitä asti he olivat kai olleet parhaita kavereita.

Vilho Koskelalla oli jo pitkään ollut eräänlainen kamppailu itsensä kanssa opiskelun ohessa, niin kuin monilla muillakin nuorilla. Ei oikein tiennyt, mikä on, tai mihin kuuluisi. Tai mitä edes tekisi, elämässä ja muutoinkin. Painetta suuntaan ja toiseen tuli suunnasta tai toisesta, ja se sai herkkämielisen nuoren entistä enemmän hämilleen.

Isä ja perhe olisivat halunneet hänestä jotain suurta (varmaan ydinfyysikkoa), kun olivat kustantaneet hänen lukio-opiskeluitaan (asunto toiselta paikkakunnalta, koulutarvikkeet – ja kirjat, nykyopiskelijalle välttämätön läppäri, ruokarahat....). Ne vähäiset kaverit taas odottivat häntä joka perjantai mukaansa kaikenmaailman bileisiin ja pirskeisiin, kun jollakulla oli "käty". Hassua siinä oli vain se, että suurin osa näistä hänen niin sanotuista kavereista oli alaikäisiä, tarkemmin sanottuna vasta yläasteella. Ei Vilho kuitenkaan jaksanut ihmetellä, mistä tämä pahin näistä kavereista taikoi juomat juhliinsa.

Lehto oli vasta kahdeksannella luokalla, mutta tuntui kokeneen elämässään paljon enemmän, kuin muut ikäisensä. Ei tuota naurattaneet mitkään homovitsit, toisin kuin tuon samanikäisiä kavereita, joita tuo kumminkin useimmiten homoiksi haukkui. Lehto ei useimminkaan puhunut elämästään, mutta oli tullut ilmi, että osan lapsuudestaan tuo oli viettänyt lastenkodissa, jonka kautta oli päätynyt sijoitusperheeseen. Uskonnollisesta sijoitusperheestään Lehto jaksoi kännissä jauhaa paskaa ylitsevuotavaisesti, mutta aina tarvittaessa Vilho istui tuon seurassa kuuntelemassa. Itkemiseksi valittaminen ei koskaan kuitenkaan yltänyt, sillä Lehdon kasvoilla oli aina niin kivikova ilme, ettei itku varmastikaan pääsisi esiin.

Lehdon kautta Vilho palasi osaltaan yläasteikäisten maailmaan, mistä oli kolmisen vuotta sitten päässyt eroon, ja tutustumaan Lehdon kavereihinkin. Hänestä oli tullut monille pojista kalja- ja nuuskakuski, puoliksi haluamattaan. Ei Vilho kokenut olevansa lasten päihdejuoksijana, hän vain kaipasi parempaa, kaltaistaan, seuraa kuin lukiolaiset nirppanokat. Ei Vilho ollut löytänyt lukiostaan kahdenkaan vuoden aikana yhtään kaveria, mutta tuttuja kyllä riitti – esimerkiksi eräs Henrik Lammio kuului hänen tuttavapiiriinsä, mutta ei tuon kanssa kyennyt puhumaan mistään arkisesta. Henrikin ajatukset pyörivät vain tulevaisuuden ammatissa, joka oli jotain sellaista, mihin Vilho ei olisi koskaan voinut yltää.

Lehdon kavereihin Vilho ei ollut kuitenkaan vielä kunnolla tutustunut, ujona persoonana hän ei tykännyt puhua vieraille ihmisille, ja nämä vieraat joutuivat yleensä tekemään aloitteen tutustumisessa. Lehdon kaveriporukan poikien nimiä hän kuitenkin tiesi – oli joku fuckboy Janne Rahikainen, oli meemimestari Johannes Vanhala, oli joku Lehdon mukaan raukka Risto Riitaoja, jonka ei periaatteessa kuuluisi edes olla siinä porukassa. Lisäksi joukossa, mikä muodosti yhden luokan poikavoimat oli pikkuvanha jätkä Yrjö Lahtinen, joka yritti käännyttää kavereitaan kommunisteiksi ja oli koko luokka-asteen paras historianörtti, sekä joku pienikokoinen, mutta äärimmäisen vahva Aatos Määttä, joka voitti kaikki haastajansa painissa ja kädenväännössä. Ne viisi teinipoikaa olivat koulussaan Lehdon lisäksi näkyvimpiä, vaikkakin heidän porukkaansa kuului ainakin väliaikaisesti joku hujoppi hikkepoika, jonka nimeä Vilho ei ollut vieläkään kuullut, sillä Lehto sanoi tuota vain "hikeksi" tai "honkkeliksi". Porukan hiljaisimmat pojat olivat Matias Salo sekä Viljami Sihvonen, joihin kukaan ei koskaan kiinnittänyt huomiota. Sen vuoksi he pääsivät kaikista helpointen pois pälkähästä.

Vilho oli vajonnut ajatuksiinsa psykologian tunnilla, ja kun opettaja oli hiljentynyt tuijottamaan häntä kysyvän näköisenä, hän tajusi palata siihen hetkeen.

"Ajattelitkos sä jotain syvällisiä?" opettaja kysyi huvittuneena ja Vilho pudisti päätään hitaasti:

"Sori, mä nukuin huonosti."

"Koitas kuunnella jatkossa. No, menkäähän."

Luokka tyhjeni nopeasti, ja Vilho asteli viimeisenä ulos.

Iltapäivä oli jo pitkällä, ja aurinko loi ikkunoiden ristikoista pitkiä varjoja tyhjille, ahdistaville seinille Vilhon astellessa etuovia päin. Koulupäivä oli loppunut, ja omituinen olo oli vallannut hänet. Hänestä tuntui, että hän tarvitsi niin kipeästi raitista ilmaa, että hän lähestulkoon juoksi ulos keväiseen lämpöön. Kesti hetken, ennen kuin Vilho tajusi seisovansa tyhmänä ulkona, ja tuijottavansa ikivanhaa, ruosteista, vihreää ladaa.

"Tulithan sie vihdoinki!" Ladan kuski huikkasi ja laskeutui alas ladan kuluneelta konepelliltä tiputtaen sätkänsä maahan. Vilho asteli amistuttujensa luokse ja kopautti kiusallaan auton kattoa.

"Vieläki tällä romulla ajelet", hän totesi huvittuneena, ja tuttu tuhahti ylimielisesti.

"Kyl hää iha kestäv peli o. Vasen takaov ei voan aukee, kaik muu o kunnos! Pitäs vaan hoitaa noi kolhut, sit hää onki taas simmone kaunotar, jot hitto!"

Vilho kiersi auton oikealle puolelle ja istahti takapenkille, sillä pelkääjän paikka oli varattu.

Antero "Antti" Rokka oli raksamies, kuten tuon vaitelias toverinsakin, Tapio Susi, jota Antti kutsui jostain kumman syystä Tassuksi. Nuo olivat varmaan ainoat melkein samanikäiset ihmiset, joiden kanssa Vilho tuli toimeen. He olivat tutustuneet amiksessa kolme vuotta takaperin, kun Vilho oli ensin sinne eksynyt. Lukio oli kuitenkin tuntunut vastaavan enemmän Vilhon luonnetta, jonka vuoksi hän oli vaihtanut oppilaitosta. Turhaan kai, mutta tehty mikä tehty.

Antti rakasti sitä, kuinka pääsi aina Vilhoa nähdessään kuittailemaan tuolle tuon elämänvalinnoista.

"No, jokos siusta se ydinfyysikko o tulos?"

"Ei musta semmoseen ole", Vilho hymähti kurottautuessaan nojaamaan etupenkkeihin. Hän katsoi hetken aikaa pelkääjän paikalla puhelinta räpläävää Tassua.

"Tassul o joku muija taas", Antti sivisti huomattuaan Vilhon kysyvän ilmeen.

"Jaaha."

Tassu vilkaisi Anttia terävästi, kuin rankaistaakseen ystäväänsä.

"No, onks siul mitää perjantaisuunnitelmii?" Antti kysyi, ja Vilho kohautti olkiaan.

"Eipä ihmeellisiä. Käyn moikkaa skidejä, vissiinni. Niin se Lehto koodas, pitäs hakee viinat niille."

"Kai sie tiijät, jot rikot lakii noil siul touhuillas. Mut mikäs siin, kyl miekii lapsen join. Tärpätitkii isän koapista, ei se hirveest tykänny."

"Sie melkein kuolit siihe myrkytykseen", Tassu huomautti ohimennen, mutta upposi takaisin chattiinsa. Vilho vilkaisi tuon puhelimen näyttöä, ja huomasi melko tutun nimen sieltä:

Tyyne.

"Kyllähän te jaksatte lukiolaisia mollata, mut sun kaverillas onki lukiolainen heila", Vilho huomautti Antille, joka yritti keskittyä ajamiseen, mutta oli ajaa ojaan kuullessaan tuon.

"TASSU MIT SIE OOT MÄN TEKEE?"

"Hullu", Tassu hymähti ja otti auton oven kahvasta kiinni – ties vaikka Antti innostuisi hurjastelemaan, ja silloin ladan ovet meinasivat irrota. "Ja Tyynel o sitäpaitti kaver, joka varmast tykkäis siust."

Antti pysäytti ladansa bussipysäkille ja sanahti vaativaan sävyyn:

"Näytä."

"No katos ny", Tassu pyöräytti silmiään ja näytti ystävälleen kuvaa vaaleasta tytöstä.

"Ai että ku o nät! Mikäs hään nim o?"

"Lyyti se on", Vilho totesi kuvan nähdessään.

"Tunnetsie häät? Annas miul sen numero!"

"Älä innostu. Ei mulla sitä oo, kysyköön Tassu Tyyneltä."

"Kysyin jo, ei se sit ann. Loukkaa kuulem yksityisyyttä.

"Ai perkele. Mie ajankii mutkat suoriks", Antti huokaisi dramaattisesti polkaistessaan kaasua liian rajusti, niin että auto nytkähti huolimattomasti takaisin tielle. Takaa tullut auto joutui tekemään äkkijarrutuksen, mutta se sai vain ladaansa kiihdyttävän Antin nauramaan mukamas katkerasti. Vilho tarrautui rystyset valkeina selkänojiin, ja irrotti vasta, kun lada kurvasi "tyylikkäästi" Alkon parkkiin. Tai oikeastaan se oli pikku kyläpahasen S-market, minkä yhteydessä Alko oli.

Lada jäi lukitsematta, kun he lähtivät hakemaan viikonloppujuomiaan kaupasta. Vilho osti huoletta kaksi pakkia ässästä, ja lisäksi jotain vahvempaa Alkonsa. Papereitakaan ei enää tarvinnut tutuille myyjille näyttää, niin usein Vilho oli siellä ennättänyt asioimaan täytettyään 18. Häntä kaksi vuotta vanhemmat Antti ja Tassu joutuivat kuitenkin näyttämään paperinsa, sillä Antin säälittävät amisviikset eivät myyjätärtä saaneet ikää uskomaan.

Antti raivosi hetken, mutta suostui näyttämään ajokorttinsa, ja lopulta he pääsivät jatkamaan matkaansa sinne, missä joku Lehdon täysi-ikäinen kaveri asui. Lehto kavereineen oli kuulemma siellä, ja sinne Vilhoakin oli pyydetty saapumaan. Autossa istuessaan Vilho otti hetkeksi surkean samsungin puhelimensa esiin, tutki hetken pikkupoikien keskustelua wapissa, kunnes pisti laitteen pois.

"Kui helvetis sie oot eksyny viettää aikaas korvessa asuvien laste kans?" Antti yrähti ärtyneesti, sillä oli unohtanut asuntolaansa aurinkolasinsa, ja joutui ajamaan suoraan auringonlaskua kohti.

"En mä ees tiiä. Mut hauskaa niillä tulee olemaan", Vilho totesi naurahtaen vaimeasti, ja hän taputti vieressään olevaa kaljakasaa.

"Eläpä. Onkoha siäl yhtää tyttöjä? Seiskaluokkalaiset varmast antas...."

"ANTTI!" Tassu ärähti ja löi kaveriaan. Lada heilahti, kun Antti säikähti toverinsa reaktiota. Tassu oli kaksikosta se, joka huolehti heidän moraalistaan.

Lopulta iso omakotitalo tuli näkyviin metsätien päästä, ja lada parkkeerattiin suoraan etuoven eteen.

Vilho nousi autosta, ja asteli ovelle koputtamaan, mutta hän ei ennättänyt edes hipaista ovea, kun se lensi melkein hänen naamaansa.

Lehto virnisti iloisesti tullessaan ulos.

"Toitko sä ne?"

"No toin. Takapenkillä ne on, senku kannat sisälle", Vilho hymähti ja katsahti amisjätkiä, jotka olivat nousseet autosta.

"Kyl myöki juomaa tullaan. Tai mie siis tuun, Tassu on kännikuski...."

"Niinku aina", Tassu hymähti ja pisti viimeinkin puhelimensa taskuun, kun akku loppui.

Lehto kutsui Aatosta sukunimellä, ja pian tuo lyhyt poika ilmestyi auttamaan juomien kantamisesta.  Vilho asteli raksajätkien kanssa peremmälle taloon, joka oli kuin kartano. Pojat oikein innostuivat nähdessään kolmikon, ja Janne Rahikainen nousi ylös.

"Nythä myö päästäänki vihdoinki alottamoan! Missä kaljat?"

"Tulossa", Aatos hymähti kantaessaan Karjala-pakin olohuoneen pöydälle. Teinipoikien keskuudessa levisi iloinen hengähdys pojasta toiseen, ja Vilho istahti sohvalle sen nimettömäksi jääneen honkkelin viereen. Tuo väisti arasti hieman kauemmas.

Janne kävi pakin kimppuun, ja heitteli tölkkejä pojille.

"Hietane, otas tost!" poika naurahti, ja heitti bissen Vilhon vieressä istuvalle honkkelille.

"Ai.... Emmää kyl aikon...."

"Oot sä joku nössö homo?" Lehto pilkkasi tullessaan muiden joukkoon, ja Johannes Vanhala hihitteli omituisella tavallaan:

"Khihi.... Nössö homo.....Khi...."

Nopeasti juopotteluun tottuneet teinit pääsivät kunnolla vauhtiin, ja Vilho katseli meininkiä hieman turhautuneena.

Mikä järki tässä edes oli? Miksei hän vain lopettaisi alkoholin kuskaamista näille, jotka olivat periaatteessa nytkin hänen vastuullaan? Vilho tiesi, että esimerkiksi Lehdolle alkoholilla oli oloa lievittävä vaikutus, vaikka se saikin tuon riidanhaluiseksi, ja tiesi hän senkin, että Johanneskin pääsi alkoholin avulla pois ujosta, hiljaisesta kuorestaan.

Vilho ei ollut ikinä juonut itseään hirveään jurriin, eikä hän kokenut hirmuista tarvetta siihen. Kyllähän se lievittäisi stressiä, mutta.... Ei se ollut soveliasta tässä seurassa.

Hän seurasi, kuinka Antti nousi naureskellen ja huojuen, ja poistui jonnekin Tassun kanssa, joka huokaili turhautuneena. Vilho pisti merkille, kuinka Antti piti tiukasti Tassua kädestä kiinni.

Olivatkohan nuo sellaisia.... Niin, sellaisia? Mutta molemmathan oli kiinnostuneita tytöistä.... Vilho tunsi jonkun pään olkapäällää, ja vilkaisi tätä "Hietaseksi" kutsuttua poikaa. Poika hymyili leveästi ja nojasi häneen.

"Mua väsyttää iha perkeleest.... Eiks alkoholi kuulus virkistä?"

Pojan murre kuulosti niin hassulta, että Vilhon oli pakko nauraa hiljaa.

"En minä tiedä. Se vaihtelee. Pitäskö sun mennä nukkumaan?"

"Ei ka...i", Hietanen urahti ja sulki silmänsä lukiolaisen paitaa vasten.

Vilhosta alkoi tuntumaan oudolta. Poika oli mukavan lämpöinen, ja hän olisi halunnut vetää tuon syliinsä ja halata.... Ajatus sai hänet sävähtämään, ja varovasti painamaan Hietasen nojaamaan sohvan selkänojaan. Mitä se oli ollut?

Olo ei selvinnyt, ennen kuin Vilho rohkeni ottamaan toisen kaljan, mistä alkoi sitten se huumaava kierre, joka päättyi vasta, kun Antti ravisteli häntä hereille iloisesti virnuillen.

"Vil....Vilho", Antti hikotteli. "Meiän pitäs lähtä...varmaa. Vai jäätsä to poja ka tänne nukkuma?"

"Kenen kaa?" Vilho urahti ja vilkaisi jätkää, jonka päälle oli puoliksi romahtanut.

Hietanenkin raotteli silmiään, kunnes hyppäsi ylös.

Kello oli yksi yöllä.

"Ei hitto, mites mää kotia pääsisin.... Hittolaine!"

"Mis sie asut?" Tassu kysyi. Vilho huomasi, kuinka tuon hiukset olivat pörrössä. Jopa liian pörrössä. Hän vilkaisi Anttia, joka katseli omituisesti hymyillen Tassua, joka taas keskittyi katsomaan poikaa silmiin.

"Keskustas...."

"Et sie voe tos kunnos kotias män. Mitä äitiskii sanois?" Tassu urahti ja sipaisi lapsen päätä hellästi. Hetken aikaa tuo katseli ympärilleen avuttomana, mutta huomasi sitten Vilhon taas.

"Ota poik asuntoos yöks. Mie heitän teijät", Tassu totesi, eikä Vilho kyennyt väittämään vastaan. Oksetti niin kovin.

Antti auttoi molemmat Tassun avulla ylös, ja he veivät nuo ladansa luokse. Tassu huolehti Vilhon ja pojan taakse istumaan, vyötti nuo, ja saatuaan Antinkin pelkääjän paikalle hän asettui kuskiksi. Onneksi hän ei ollut ottanut mitään koko illan aikana. Ei Tassu yleensä muutenkaan ottanut, ellei sitten jokin suhde kariutunut liian rajusti.

Katuvalot ärsyttivät Vilhoa, kuten myöskin se lämpö, mikä levisi häneen tuosta alaikäisestä pojasta. Hietanen oli kuin kamiina, vain paljon pehmeämpi, ja liekehti kuin takka. Vilho ei tiennyt, oliko alkoholi saanut Hietasen verenkierron kiihtymään, vai oliko taustalla jokin muu syy. Vilho punastui saadessaan päähänsä, että ehkä hän oli se syy.

Jumalaton ajatus, ei. Vilho ähkäisi ikkunaa vasten. Kuoppainen kyyti oksetti kaksi kertaa pahemmin. Pitikin innostua ottamaan noinkaan vähän.....

Pian hän näki tutun rakennuksen, ja ovi aukesi niin, että hän oli läsähtää ulos autosta.

"Poika tulee siun luokses yöksi", Tassu muistutti auttaessaan Vilhon pystyyn.

"Jaa."

Hietanen ulahti jotain unissaan, kun Antti nosti tuon kevyesti olkapäälleen.

Tassu otti Vilhon avaimet tuon taskusta, ja avasi kerrostalon ulko-oven tuota tukien. Pian tie asuntoonkin oli auki, ja Tassu rämäytti vahingossa Vilhon olohuoneen lattialle.

"Anteeks!" Hän ähkäisi, ja Vilho vain urahti jotain "ei haittaa"n tapaista mattoon. Antti laski Hietasen sohvalle, ja se olikin viimeinen asia, minkä Vilho näki, ennen sammumistaan lattialle.

Vilho heräsi huoneistonsa lattialta. Vaivaisesti hän pääsi istumaan, kun selkää särki, ja hän hieraisi päätään. Hän kuuli tuhinaa, muttei jaksanut välittää siittä. Hetken ajan hän huojui istuallaan, ennen kuin nousi ylös asti ja kompuroimaan vessaan pesemään kasvonsa.

Se virkisti mukavasti, mutta tullessaan takaisin olohuoneeseen hän hämmästyi nähdessään pojan nukkumassa hänen sohvallaan.

Mahdollisimman hiljaa hän kävi laittamassa kahvit kiehumaan, ja tuli sitten takaisin sohvan luokse. Hän katseli nukkuvaa kummastuneena, ja lopulta ravisti tuon hereille.

"Hei, jätkä!"

"Mmmmm....."

"Herääs!"

Poika yritti vain vaihtaa asentoaan, mutta Vilho repäisi tuon istumaan. Tuo räpsäytti silmänsä auki ja tuijotti suoraan Vilhon siniharmaisiin silmiin. Vilhosta tuntui, että katse tunki syvälle sieluun asti, ja se sai hänet punastumaan. Häpeä iski samoilla tulilla, ja hän vetäytyi nopeasti kauemmas.

Pojankin poskille välkehti puna, kun tuo katseli terhakkaasti ympärilleen vieraassa paikassa.

"Mitäs mää tääl te?"

"Helvetistäkö minä sen tietäsin. Samaa sulta kysysin, mut et taida säkään muistaa."

Poika nousi seisomaan, ja oli kaatua heti ensimmäisellä askeleella.

"Varovasti...", Vilho ähkäisi ja puolivahingossa tarttui poikaa käsivarresta. Molemmat punastuivat typerästi, mutta poika myös virnisti huvittuneesti.

"Säähä ole mus ki. Kuka sää olitka?"

"Vilho...."

"Ai... Sää tairat ollaki se Leho poja kaver.... Tuot sille viinaa. Mää ole Urho...Hietane!"

Vilho hymähti ja varmistuttuaan siitä, että Urho pysyi pystyssä, hän meni istumaan pieneen keittiöönsä. Hän katseli ulos, seuraili sydän hakaten yksinäistä varpusta, joka hyppi edestakaisin puissa, ja oli kuin jähmettynyt patsas.

Jätkä tuli kohta siistiydyttyään keittiön puolelle hymyissä suin, kiitti yösijasta ja istahti kahvia automaattisesti otettuaan Vilhoa vastapäätä. Vanhempi mittaili varovasti poikaa katseellaan, ja se huvitti Urhoa hirmuisesti.

Lopulta poika nauroi iloisesti, ja Vilhon sydämen lyönnit tihenivät. Mikä nauru....

28v sitten vuonna 1993 olin 16v nuorimies, joka oli siinä pisteessä, että nyt riittää. Olin ajatunut jo yläasteen 8:n luokan aikoihin todella koviin ristiriitoihin erään opettajan kanssa. Auktoriteettiään tämä miesopettaja ei osannut kanavoida oikein. En ollut meinaan ainoa, joka hänestä ei pitänyt. Nuori kapinallisuus ja näyttämisen halu oli sen verran suuri, etten edes yrittänyt tulla toimeen…