I dunno. I can't remember.

Postilaatikko 69 kolahtaa jälleen... Se on jo ennestään täynnä runopostia, monen värisiä kirjeitä, jotka sisältävät kaikenlaisia tunteita... Pitäisiköhän pääkaupunkiseudun kerrostalossa sijaitseva postilaatikko välillä tyhjentää, jotta sinne mahtuisi taas lisää näitä riipaisevan raapaisevia, nuoren naisen elämään ja monenlaisiin kokemuksiin liittyviä ihmiskohtalokirjeitä? Jotkut kirjeet ovat aiheuttaneet runotytölle selvää ympäristöahdistusta, toiset vieneet helliin muistoihin ja salaisiin haaveisiin. Kirjan runot ovat mystisen eteerisiä, paikoin paradoksaalisia. Runoilija on ollut aivan kuin oman elämänsä vankilassa, jossa hän ei ole päässyt liikkumaan eteen eikä taakse, kultaisessa häkissä, jossa kaikki näyttäisi olevan päällisin puolin hyvin – mutta ei kuitenkaan tunnu siltä. Ryhtykäämme siis postilaatikon tyhjennystyöhön, avaamaan sinne tulleita kirjekuoria ja lajittelemaan niiden syvällistä sisältöä…