Deepnessoftheforest

Säkeissä miljoonissa, tuulessa lempeässä, äänesi soi. Pohjoisen suolan karaistama, aavan metsän muovaama, sielusi oleva. Nelikätisen siunaamana, ikuisuuksien virtaamana, sinä voit. Hymyilen tulevalle hetkelle, joka on ovella, todempi kuin oleva. Nouset kohti valoa, lennät kotkan lailla, juoksen sinun rinnalla.

Hellä letitys luurankokäsin takkuiseen tuulen pesemään tukkaan herätti minut unesta. Ruoho oli piirtänyt kuvia vaatteisiimme ja elämä naarmuja polviimme. Silti varhain kohtasimme ja syleilimme sillalla runsauden keskellä. Sinä katsoit ja minä vastasin, täytimme yhteisen laakson naurusta ja hiljaisuudesta sen reunalla vakaasti kiikkuen. Nyt en näe silmiäsi, mutta tunnen niiden palon.Pienessä hetkessä oli kaikki eikä mitään. Siitä luon kasvosi ja katson sinuun syvemmin. Hautani, kehtoni, majani.