Jahas
No jopa on ollut taukoa kirjoittamisesta. Pieni kertaus lienee paikallaan.
Penikat ovat hajoilleet jonkin verran. Olen yrittänyt korvata juoksutreenejä fillarilla. Vähän vaihtelevalla menestyksellä on onnistunut. Pidin välissä reilun viikon verran taukoakin jotta jalat rauhoittuisivat, ja sen jälkeen sain vielä muutaman extrapäivän lepoa kun flunssa puski päälle. Eipä sitä kipujen kanssa koko aikaa ole motivaatiokaan ollut huipussaan, pikemminkin päinvastoin.
Viimeisen parin viikon aikana olen taas pikkuhiljaa lisännyt treeniä. Viikonloppuna oli muutto, joka sekoitti juoksuaikeita jonkin verran ja korvasi sen kyykkäämisellä ja muulla lihaskuntotreenillä. Jostakin syystä penikat ovat vähän jomotelleet vaikka juoksumäärät ovat pysyneet vähäisinä. Ja kevään katupölykin meinaa vaivata. On tämä hankalaa.
Jo viikko sitten tuli avattua ulkoratakausi, silloin käytiin Eläintarhan kentällä vetämässä kolme Cooperia. Otin melko rauhallisesti, paukkuja olisi ollut kovempaankin treeniin, mutta yritin säästellä penikoita. Kaksi ensimmäistä olivat ehkä 2650 ja kolmas 2750 metriä. Luulisin, että kunnolla juostessa 3200 menisi vielä aika helposti, mutta tiedä häntä. Ehkä testaan kesällä.
Tänään käytiin taas Eltsussa. Polkaisin fillarilla paikalle ja olin aloituksesta vähän myöhässä, joten juosten tehdyt alkulämmöt jäivät hieman lyhyiksi. En tiedä kostautuiko se, vai oliko syynä yli viikonlopun jatkuneet muuttosekoilut, mutta etureidet meinasivat leikata ihan kunnolla kiinni. Juoksu sujui oikein asiallisesti, mutta jo ensimmäisestä vedosta lähtien vasemman reiden yläosaa jomotti. Oikea reisi otti vasurin kiinni ehkä kolmannen tai neljännen vedon aikana, minkä jälkeen molemmat reisilihakset olivat ylimmän 20–30 sentin kohdalta kuin nyrkeillä murjotun tuntuiset. Myös vasen penikka jomotteli hieman. Oikeanpuoleiseen ei sattunut oikeastaan lainkaan.
Tämän päivän treenin ohjelmassa oli kasisatasia ja nelisatasia. Jouduin kipeänä ollessani skippaamaan Yasson kasisataset, joita voi käyttää jonkinlaisena keinona ennustaa maratontuloksia. Luin jostakin, että kasisatasten tarkkuus on parhaimmillaan 4–5 tunnin maratoneja juoksevilla, ja nopeampiin maratonaikoihin tähtäävällä testin osumatarkkuus huononee. On se silti ehdottomasti parempi kuin ei mitään.
Yasson kasisatasilla ennustaessa kannatti kai aloittaa 5–6x 800m juoksusta ehkä minuutin palautuksilla. Sen jälkeen kasisatasten määrää kasvatetaan useampaan. 8–10 toistoa antaisi aika tarkan ennusteen. Yksittäisiin kasisatasiin käytetystä ajasta lasketaan keskiarvo, joka käännetään suoraan tunneiksi ja minuuteiksi niin, että esim. 10x 800m 3 min 45 sek keskiarvolla juosseeen maratonaika olisi 3 h 45 min. Helppoa matematiikkaa.
Tänään juostiin 5x 800m n. 3 minuutin palautuksilla ja sen jälkeen vielä 3x 400m samanlaisilla. Yritin juosta aika rivakkaa tahtia, mutta en kuitenkaan kasisatasia juostessa ihan täysillä. Nelisatasiset menivät jo aika lähellä maksimeita. Väsytti helkatisti ja jalat alkoivat tuntua jo aika pahalta, mutta melko tyydyttävästi sain nekin purkkiin.
800 metrin ajat:
3'29
3'30
???
3'19
3'09
400 metrin ajat:
1'21
1'21
1'24
Olen treeniin aika tyytyväinen. Jos olisin typerä ja laskisin maratonennustetta noiden viiden perusteella, ja arvioisin kolmannen (oma ajanotto meni pieleen) ajaksi tasapuolisuuden vuoksi 3'30, tulisi maratontulokseksi hyvänä päivänä ja hyvässä kunnossa 3 tuntia 23 minuuttia. Typerä en kuitenkaan ole, eivätkä nämä olleet Yassot. Useamman kasisatasen juostessa väsymys tuonee lisää luotettavuutta, ja palautustenkin pitäisi olla lyhyemmät. Toivon, että ehdin vielä tässä lähiviikkoina juosta uudemman kerran Yasson testin.
Penikoita menen näyttämään huomenna Helsingin Urheiluhieronnan Tuukalle, joka toivottavasti onnistuu tekemään taikatemppuja. Kahden viikon päästä on luvassa lähtö New Yorkiin ja Montrealiin, ja sielläkin olisi mukava tehdä treeniä. Treenien korvaaminen fillarilla ei onnistu kovin helposti, kun ei olla yöpymässä hotelleissa vaan Airbnb:n kautta löytyneissä kodeissa.
Huomenna tai ylihuomenna fillaria, perjantaina lepoa ja ehkä viikonloppuna taas juoksua. Tästä tämä lähtee!











