KESKIVIIKKO 2. juoksulenkki 12.4.2017 30 minuutin juoksu-kĂ€velylenkki. Juokse kĂ€velyn lomassa yhteensĂ€ 8 minuutin mittaista pĂ€tkÀÀ. đč đž đč đž đč đž đč đž đč đž đč đž Nyt minuutin pĂ€tkĂ€n juokseminen oli jo helpompaa kun viime kerralla. En olisi uskonut ettĂ€ kunto nousee jo ekan kerran jĂ€lkeen. Vasta 8 kerran aikana musta rupes tuntumaan, et alko vĂ€symÀÀn. TĂ€llĂ€ kertaa lenkki kestikin suunnilleen sen puoli tuntia. Minulla oli tĂ€nĂ€ aamuna kurkku vĂ€hĂ€n kipeĂ€ ja limainen olo -muuten oli normaali virkeĂ€ olo - joten ajattelin ettĂ€ jos perjantaina on vielĂ€ sama juttu ni juoksen tĂ€n saman pyrĂ€hdyksen kuin tĂ€nÀÀn. En ota seuraavaa joka on vĂ€hĂ€n rankempi jo kuin tĂ€mĂ€. EhkĂ€ joskus vielĂ€ patanenkin.. đ
Anya is live and ready to show you everything. Watch her strip, dance, and perform exclusive shows just for you. Interact in real-time and make your fantasies come true.
â Live Streamingâ Interactive Chatâ Private Showsâ HD Qualityâ Free Actions
Free to watch âą No registration required âą HD streaming
Miten tÀmÀn aloittaisin: takana on juuri elÀmÀni ehdottomasti ÀllistyttÀvin, nautinnollisin ja onnellisin juoksukokemus. KÀyn tÀssÀ lÀpi, mitÀ oikein tapahtui, miten sen ei olisi pitÀnyt olla mahdollista, ja spekuloin, miksi se silti tapahtui.
PitkÀn ajan tavoitteeni on ollut olla sellaisessa peruskunnossa, ettÀ voisin minÀ pÀivÀnÀ tahansa lÀhteÀ vaikka ultrakisaan, jos joku kysyy mukaan. TÀmÀn reissun jÀlkeen voin todeta, ettÀ tavoite on saavutettu. Kannustin nimittÀin seurakaveriani Seppoa ilmoittautumaan Joensuu Night Runille viime tingassa, ja hÀn suostutteli minutkin viivalle. Kun osallistujakiintiö oli tuolloin jo lÀhes tÀysi, ei ollut aikaa epÀröidÀ. Koin huonoa omaatuntoa siitÀ, ettÀ vein jonkun "oikean ultrajuoksijan" paikan. Eniten harmitti, ettÀ kovassa kunnossa oleva kaverini Miia jÀi tÀstÀ reissulta rannalle. Ensi vuonna sitten!
Joensuu Night Run on Ultrajuoksuseura Sisun erinomaisesti jÀrjestÀmÀ sisÀrataultrakilpailu, joka jÀrjestetÀÀn marraskuussa. Kisassa juostaan iltakahdeksasta aamukahdeksaan 325,336 metrin mondoradalla. TÀmÀ oli kolmas kerta, kun olin mukana. Samalla tÀmÀ oli minulle paluu ultrajuoksuun tai itse asiassa mihinkÀÀn puolimaratonia pidempÀÀn juoksuun 2,5 vuoteen. Osallistumisella oli siis henkilökohtaisesti iso merkitys.
Ennakkoasetelma
Aloin haaveilla osallistumisesta jo viime vuonna. Hehkutin hienoa tapahtumaa Miialle ja Sepolle. Arkeni oli kuitenkin aivan eri tavalla tÀyttÀ kuin "juoksuvuosinani". Harjoittelulle ei löytynyt aikaa tahtotilasta ja tavoitteista huolimatta. TÀtÀ lannistavaa tosiseikkaa puin tarkemmin huhtikuisessa blogitekstissÀ, jossa löysin innon ja ajan lenkkeilyyn ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Tuo kevÀÀn ja alkukesÀn 2,5 kuukauden treenijakso toimi valitettavasti ainoana varsinaisena juoksuharjoittelupohjana Joensuu Night Runille. Huhti-toukokuun aikana tein neljÀ 15-22 km juoksupitkistÀ ja juoksin yhden kympin kisan. Viikkotasolla harjoitusmÀÀrÀt olivat vain noin 30-45 km. KesÀkuun lopussa juoksin elÀmÀni tuskallisimman puolimaratonin Hossassa. IkinÀ ei ole ollut niin rankkaa, vaikka reitti itsessÀÀn ei ole lainkaan vaativa. Olin muka harjoitellut pari kuukautta, mutta tulokseni oli paljon huonompi kuin edellisenÀ vuonna. Tajusin, ettÀ koronavuosien lepÀily oli syönyt aikaisempien juoksuvuosien pohjan kokonaan pois, ja ettÀ olin paljon heikommassa hapessa kuin olin kuvitellut.
HeinÀkuussa tuli suunnistettua paljon rastiviikkojen vuoksi, mutta huono kuntoni lÀhinnÀ lannisti, eikÀ suunnitus tuntunut sujuvan. Saman tien, kun olin heinÀkuun lopulla laatinut oikean harjoitussuunnitelman kohti Joensuuta, sairastuin koronaan. En siis missÀÀn vaiheessa ennÀttÀnyt kunnolla noudattaa suunnitelmaa. KÀvin sosiaalisista syistÀ sen jÀlkeen vielÀ ensikertalaisena kahdessa tapahtumassa: Tunturisuunnistuksessa SaariselÀllÀ kuntosarjassa sekÀ Rokua Trail Runilla puolimaratonilla. En palautunut kummastakaan joko stressitason, koronan jÀlkioireiden tai huonon kestÀvyyspohjan vuoksi. Rokua Trailissa elokuun lopulla tavoitteeni oli ytimekÀs "ettÀ ei v-tuta". Saavutin tuon tavoitteen ja jopa nautin kisasta juoksemalla koko ajan mukavuusvyöhykkeellÀ, mutta silti reissu kuormitti liikaa. Suunnistuksessa pÀÀtavoitteen piti olla SM-erikoispitkÀ. Koska jouduin keskeyttÀmÀÀn SM-keskimatkalla syyskuussa, en lopulta edes osallistunut SM-erikoispitkÀlle lokakuussa, vaan kiersin siellÀ helpoimman kuntoradan. SiellÀkin sykkeet olivat kÀvely-hölkkÀvauhdissa aivan tapissa, ja liikunnan ilo oli kaukana. NiinpÀ en uskaltanut syksyllÀ ahtaa juoksutreenejÀ muutenkin tiukkoihin viikkoihin, jotta pysyisin työkykyisenÀ.
Liikunnan harrastaminen koostui syys-marraskuussa seuramme kuntopiiristÀ (siellÀ oli pakko kÀydÀ, sillÀ ohjaan sen itse), muutamasta salikÀynnistÀ, yhdestÀ parin tunnin sauvakÀvelystÀ (seuran yhteislenkki), muutamasta 4-8 km kÀvely-hölkkÀlenkistÀ ja muutamista reippaista 4-8 km kÀvelylenkeistÀ. Viikkoa ennen kisaa sentÀÀn kÀvin suunnistusseuramme yhteislenkillÀ kÀvelemÀssÀ ja hölkkÀÀmÀssÀ noin 12 km. Sykemittari nÀytti ylikuormitustilaa kaksi viikkoa putkeen ennen Joensuuta ihan vain stressin vuoksi.
Kaiken tÀmÀn lisÀksi kisaa edeltÀvÀt viikot olivat monesta syystÀ henkisesti poikkeuksellisen raskaita. En nukkunut yhtÀÀn yötÀ hyvin. PelkÀsin, ettÀ rikon itseni ultrassa ihan lopullisesti. En olisi edes ajatellut kisaa etukÀteen, ellei Seppo olisi kysellyt yhteisistÀ matkasuunnitelmistamme. Toisaalta, kaikkien vaikeuksien keskelle kaipasin nimenomaan ultrajuoksukuplaa ja keskittymistÀ tuntikausia vain olemiseen ja etenemiseen. Kun teimme vastikÀÀn psykoterapiakoulutuksen ryhmÀterapiassa rentouttavaa luontoaiheista mielikuvaharjoitusta, puhkesin kyyneliin. IkÀvöin metsÀÀ ja juoksemista niin paljon, ettÀ se tuntui suorastaan fyysisesti. SiitÀkin tiesin, etten voi mitenkÀÀn jÀttÀÀ Joensuu Night Runia vÀlistÀ.
Valmistauduin 12 tunnin ultralle harvinaisen huonosti myös viimeisten pÀivien osalta. Perjantai meni tulipalokiireessÀ ylitöiksi ilman lounastaukoa. Söin aamupalan lisÀksi ennen iltakahdeksaa vain yhden voileivÀn, banaanin ja neljÀ keksiÀ. LisÀksi autoni hajosi torstaina, joten perjantain työmatkat piti kÀvellÀ. Ei siis etukÀteistankkausta eikÀ edellistÀ pÀivÀÀ pois jalkojen pÀÀltÀ. Tuntui suorastaan surkuhupaisalta, ettÀ kaikki meni mönkÀÀn. EnnÀtin pakkaamaan vasta myöhÀÀn perjantai-iltana. Silloin tajusin, ettei minulla ole edes riittÀvÀsti geelejÀ. NiitÀ, laastareita ym., kipaisin ostamaan kisapÀivÀn aamuna. Onneksi kaupan hyllyllÀ pistivÀt silmÀÀn myös rakkolaastarit. Olin ollut niin kauan pois ultrajuoksupiireistÀ, ettÀ olin unohtanut moisen hyödykkeen. Rakkolaastereille tuli myöhemmin kÀyttöÀ (Sepolla, ei onneksi minulla). KesÀllÀ hankituilla uusilla Hokilla en ollut juossut metriÀkÀÀn. Olin pitÀnyt niitÀ jalassa, kun tein töitÀ kotona seisomapöydÀn ÀÀressÀ. Olin todennut lestin sopivaksi, mutta otin varalta mukaan myös pari vuotta vanhat vastaavat Hokat. RiskillÀ siis mentiin joka sektorilla.
Kisaviikonlopun mietteet ennen lÀhtöÀ
Toivoin, ettÀ pystyisin juoksemaan ikÀvuoteni eli 45 km tÀyteen. KesÀn tunnelmien jÀljiltÀ reilun maratonin juokseminen olisi minulle erittÀin kova tulos. Jos oikein hyvin kÀvisi, olisi siistiÀ juosta suunnistusseuramme juhlavuoden kunniaksi 75 km, mutta se kuulosti liian kunnianhimoiselta. En uskonut selviÀvÀni pystyssÀ aamuun asti, joten otin mukaan makuupussin ja retkipatjan.
Mieheni lÀhti kuskiksi ja varasi itselleen hotellihuoneen Joensuusta. LÀhdimme Kajaanista Joensuuhun liiankin hyvissÀ ajoin, sillÀ halusimme syödÀ matkalla kunnon ruuan ja ennÀttÀÀ varata huoltopöydÀn hyvÀltÀ paikalta. Menomatka sujui rattoisasti jutellen mm. juoksumuistoista ja suunnitellessa strategiaa. Seppo oli 12 tunnin sisÀrataultralla ensikertalainen, mutta muutoin minua paljon kokeneempi ultraaja. HÀnen asiantuntevat kysymyksensÀ pakottivat minutkin orientoitumaan kisaan. Olin realisti. Tiesin syksyn lenkkeily-yritysten vuoksi, etten pystyisi juoksemaan putkeen kuin max 5-10 minuuttia ennen kuin syke alkaisi kohota pilviin. Kisastrategiani keksin hotellin aulassa muutamaa tuntia ennen kuin saavuimme hallille. 5 min kÀvelyÀ ja 5 min juoksua vuorotellen lÀpi yön. Tasaluvut olisi helppo muistaa, ja rytmi sopisi 15 min vÀlein juoma- ja geelitaukoihin. En voinut haaveillakaan noudattavani aikaisempien vuosien taktiikoita. Seppo yritti kauniisti vihjata, ettÀ suunnitelma kuulosti intervalliharjoittelulta eikÀ ultrajuoksemiselta. En tietenkÀÀn aikonut juosta intervallitreenin vauhdilla, joten minusta rytmitys kuulosti turvalliselta.
Hallilla jÀi liiankin paljon luppoaikaa. YleensÀ olen ollut ennen kisaa kierroksilla ja jÀnnittÀnyt, mutta nyt olo oli leppoisa ja kiitollinen. Olin siellÀ, missÀ pitÀÀkin: olin uskaltautunut pitkÀstÀ aikaa johonkin nÀin ÀlyttömÀÀn! Rata tuntui verrytellessÀ tutulta. HyvÀt fiilikset aiemmilta Joensuu Night Runin kerroilta palautuivat mieleen. EdessÀ oli silti suuri tuntematon. Miten pitkÀÀn jaksaisin kiertÀÀ rataa? Miten jalat kestÀisivÀt yhtÀkkisen kovan rasituksen? KestÀisikö pÀÀ? Muistaakseni sanoin miehelleni ja Sepolle, ettÀ todennÀköisesti itken koko yön.
Se on vauhti joka tappaa, eikÀ matka
Joensuu Night Runin lÀhdössÀ klo 20:00 oli jÀlleen kerran kohtalokkaan eeppistÀ tunnelmaa, kun jÀrjestÀydyimme marssimusiikin tahdissa jÀrjestÀvÀn seuran lipun taakse. Olisin halunnut aloittaa kÀvelemÀllÀ, mutta Sepon mielestÀ se ei olisi ollut riittÀvÀn kunniakasta. NiinpÀ jÀttÀydyin viimeiseksi ja juoksin muiden perÀssÀ. Kisatunnelmassa oli hyvÀ olla. KÀveleminen oli mukavaa, ja juokseminen vielÀ mukavampaa. Itse asiassa juoksu tuntui kÀsittÀmÀttömÀn hyvÀltÀ. Jalat lÀhtivÀt rullaamaan vetÀvÀllÀ askeleella kuin itsestÀÀn. Jouduin juoksuosuuksilla ohittelemaan paljon, ja ensimmÀisinÀ tunteina kÀvÀisi mielessÀ, juoksenko liian kovaa. Kelloni oli akun sÀÀtÀmiseksi juoksumattomoodissa, enkÀ tiennyt, pitÀisikö se arvioon vauhdeista luottaa. JÀlkikÀteen kello arvioi matkan reilusti ylÀkanttiin, joten se ei tiennyt todellisia vauhteja oikein. Itse asiassa en vÀlittÀnyt kilometrivauhdista lainkaan. Ajattelin vain sitÀ, tuntuuko edelleen hyvÀltÀ, milloin vaihdan kÀvelyyn tai juoksuun, kÀvelenkö sisÀradalla vai ulkoradalla, milloin pitÀÀ juoda jne. Keskiarvosyke nousi aika pian yli 150-160 ja siellÀ pysyi. En sÀikÀhtÀnyt, sillÀ olen juossut kaikki ultrani tuolla sykkeellÀ.
EnsimmÀiset pari tuntia hujahtivat ihan itsestÀÀn. Pidin ensimmÀisen vessatauon vÀhÀn ennen klo 22. Fiilis parani koko ajan. Tunsin itseni onnelliseksi ja jaksavaksi. Ainoina epÀmukavuuksina alkoi ilmetÀ vasemman takareiden kireyttÀ kÀvellessÀ (vanha vaiva), ja ehkÀ tÀstÀ johtuen joillakin kÀvelykierroksilla kipua vasemman jalan isovarpaan nivelessÀ. NÀmÀ tuntemukset menivÀt onneksi ohi.
Ihmettelin, miten jaksoin vetÀÀ juoksukierrokset helposti, vaikka vauhti ei ollut hölkkÀÀ. 5-5-systeemi vaikutti toimivan! Kun juoksu kulki, pÀÀtin pidentÀÀ juoksuosuutta muutamalla minuutilla max 10 minuuttiin yhden kerran tunnissa. Tein nÀin 2-3 tunnin aikana, mutta huomasin juoksuvauhdin alkavan laskea vedon kuluessa, eikÀ seuraava kÀvelyosuus enÀÀ palauttanut niin hyvin. NiinpÀ palasin 5-5-jakoon.
Etenemistyylini alkoi herÀttÀÀ kanssajuoksijoissa kysymyksiÀ. Jouduin hieman selittÀmÀÀn strategiaani. EihÀn se minustakaan olisi vaikuttanut jÀrkevÀltÀ, jos olisin seurannut sitÀ jonkun toisen toteuttamana. Juteltiin kÀveluosuudella kokeneen ultrajuoksijan kanssa korona-ajan vaikutuksesta ultrajuksuharrastukseen. Oli lohdullista kuulla, ettÀ muillakin on ollut samanlaista. Myöhemmin sain todella paljon hyödyllistÀ ja asiantuntevaa sparrausta kyseiseltÀ juoksijalta, joka joutui lopettamaan aamuyöllÀ oman kisansa kesken. Suuret kiitokset kaikista vinkeistÀ ja kannustuksesta!
Maraton tuli tÀyteen ajassa 4:46, mikÀ olisi minulle kelpo tulos milloin tahansa. Pian olin juossut myös tavoitteeni 45 km, jee! Ei todellakaan tehnyt mieli lopettaa siihen, kun olin pÀÀssyt alkuun. Kun 50 km tÀyttyi, humahti yli onnentunne: minÀ tein sen, palasin ultrajuoksijaksi!! Aloin ennakoida, ettÀ 75 km ei ehkÀ olisikaan mahdotonta saavuttaa.
Ihmettelin tÀydellistÀ olotilaani. En pystynyt palauttamaan mieleen ultrataukoni ajalta viime vuosilta yhtÀÀn samantapaista onnentunnetta. Nyt tÀtÀ kirjoittaessa tulee mieleen viime syksyn parin kuukauden juoksu-/suunnistusstriikkini, jolloin juoksin joka pÀivÀ parin kuukauden ajan vÀhintÀÀn yhden mailin. Silloinkin ihmettelin, miten voin olla koko ajan niin hyvÀllÀ tuulella. Olen niitÀ onnekkaita, jotka todella kokevat myyttisen runner's high:n. Polku-ultrilla tÀmÀ tunne on aaltoillut. Nytkin odotin koko ajan, milloin kipu ja uupumus ainakin hetkellisesti voittavat. Endokannabinoidit tai niiden reseptorit aivoissani kuitenkin pÀÀttivÀt, ettÀ nyt kun kerrankin juhlitaan, niin mennÀÀn sitten koko rahan edestÀ.
Jossain vaiheessa sparraajani vinkkasi, ettÀ 100 km voisi olla mahdollinen. Heitin ajatuksen saman tien syrjÀÀn. En halunnut ottaa minkÀÀnlaisia paineita. Juoksin flowssa tunti tunnilta, halusin vain nauttia.
Kun kello tuli 02, mielessÀ kÀvÀisi, ettÀ olin ennakoinut Sepolle aamuyön pikkutuntien sudenhetkeÀ. SiitÀ ei nÀkynyt mitÀÀn muuta merkkiÀ, kuin ettÀ ruuansulatuselimistö alkoi vastustella geelejÀ. Olin siihen asti ottanut geelin puolen tunnin vÀlein. Nyt geelihetki alkoi etoa jo etukÀteen. Kun etenin keskimÀÀrin hitaammin kuin muut, arvelin pÀrjÀÀvÀni hyvin yhdellÀkin geelillÀ tunnissa, jos ottaisin sen lisÀksi kolmesti tunnissa urheilujuomaa. SitÀ oli riittÀvÀsti tarjolla jÀrjestÀjien huoltopöydÀssÀ. Tailwind oli ollut urkkajuomani 2,5-3 vuoden takaisissa ultrakisoissa ja tÀmÀn kesÀn suunnistuskisoissa, joten minun ei tarvinnut huolehtia sen imeytymisestÀ. SiitÀ huolimatta vatsavaivat jatkuivat. Pahempaakin on koettu, mutta vÀlillÀ olo kÀvÀisi huonona. Moni kanssajuoksija alkoi nÀyttÀÀ aika surkealta, enkÀ halunnut pÀÀtyÀ samaan jamaan. Muun muassa Sepolla oli ollut pidempi huono pÀtkÀ. Seppo oli kertonut huoltojensa olevan 20 min vÀlein. Minun oli pakko siirtyÀ tuohon rytmiin, kun urkkajuomakin alkoi tehdÀ pahaa vartin vÀlein otettuna. Suuta kuivi koko ajan, joten nestettÀ oli pakko ottaa usein suullinen huoltojen vÀlissÀkin. AamuyöllÀ pidin pakon edessÀ toisen vessatauon. Harvempi tankkausrytmi toimi, mutta riskejÀ punniten pÀÀtin tehdÀ vielÀ yhden muutoksen eli jÀttÀÀ geelit kokonaan pois ja luottaa ainoastaan urkkajuomaan. Se oli toimiva ratkaisu.
Mieliala pysyi imeytymisongelmista huolimatta korkealla. Joskus klo 3-4 tunsin silkkaa epÀuskoa. Olo oli tavallaan tosi skarppi ja tavallaan epÀtodellinen. Olin taivaltanut 7-8 tuntia, enkÀ tuntenut minkÀÀnlaista uupumusta, kangistumista enkÀ energiahukkaa. Juoksukierrokset menivÀt edelleen alle kahteen minuuttiin, mikÀ kertoi siitÀ, ettÀ kroppa todellakin jaksoi vielÀ. KÀvelyosuudet alkoivat tuntua hieman vaikeammilta, sillÀ lihakset eivÀt antaneet enÀÀ myöten ottaa pitkiÀ askelia. Silti en kokenut joutuvani puskemaan, vaan pystyin etenemÀÀn rennosti, kun tihensin askelrytmiÀ. Olin hitaasti hivuttautunut ylöpÀin tulosluettelossa. Tiesin vauhtini olevan 5 minuutin kÀvelytaukojen vuoksi niin hidas, etten voisi sijoittua kympin sakkiin. Kun sijoitus ei ollut alunperinkÀÀn minkÀÀnlainen tavoite, sillÀ ei ollut vÀliÀ. Klo 4-5 maissa tavoitteeksi asettui selkeÀsti pÀÀstÀ kisa loppuun saakka. Aloin olla varma, ettÀ se onnistuisi.
Klo 5 oli viimeinen suunnanvaihto. Kolme tuntia aikaa "maaliin". En ole koskaan osannut, enkÀ osannut nytkÀÀn, harrastaa kisan aikana matematiikkaa. Sparraajani vinkkasi jossain vaiheessa, ettÀ saattaisin olla edelleen satasen vauhdissa. HÀn ei vaikuttanut aivan luottavaiselta, enkÀ minÀkÀÀn jaksanut uskoa siihen. Vaikka juoksukierrokset onnistuivat entiseen malliin, saman ringin kiertÀminen alkoi nyt 9-10 tunnin reippailun jÀlkeen tuntua jopa hieman tylsÀltÀ. Ajatuksia oli ajoittain vaikea pitÀÀ kasassa. PieniÀ kireyksiÀ alkoi tuntua siellÀ tÀÀllÀ, mutta ne menivÀt ohi. Sormet olivat olleet turvoksissa jo monta tuntia, mutta tilanne ei pahentunut mahdottomaksi. PienestÀ vÀsymisestÀ huolimatta oli vielÀ helppo hymyillÀ ja nauttia.
Tunsin tekevÀni unenomaista unelmajuoksua, jota ei ehkÀ enÀÀ koskaan tapahtuisi uudelleen. Toistelin itselleni: miten tÀmÀ on mahdollista? Olenko aiemmin harjoitellut liikaa? Olenko kerrankin tarpeeksi levÀnnyt? Voiko 3 vuoden takaisilla juoksupohjilla olla enÀÀ merkitystÀ? En muista, ettÀ olisin tehnyt yhden yhtÀ lenkkiÀ sillÀ ajatuksella, ettÀ yrittÀisin totuttautua ultrakisan vauhtiin. Minulla ei edelleenkÀÀn ollut kÀsitystÀ vauhdistani, mutta tajusin sen olevan aivan liian kova, jos juoksisin samaa vauhtia koko ajan. Se oli helppo ymmÀrtÀÀ, sillÀ ainoastaan kisan parhaimmat etenivÀt samaa tahtia tai nopeammin yön tuossa vaiheessa. Nyt jÀlkikÀteen laskien vauhtini oli juoksuosuuksilla 5:28-6:05 min/km. Tuo vauhti tuli jostakin lihasmuistista, ja on ilmeisesti jonkun muinaisen kuntotasoni taloudellisen askeleen tahti.
Jossain noilla main kiinnitin huomiota siihen, ettÀ moni juoksija puki ylleen pitkÀhihaista paitaa, mutta minulla oli edelleen lÀmmin ja energinen olo. Pohdin aidosti, olivatko uuden työn hektisyydestÀ johtuvat lounastaukojen vÀliin jÀÀmiset tuottaneet sivuvaikutuksena tehokkaampaa rasvanpolttokykyÀ. Olin ollut liian vÀhillÀ evÀillÀ töissÀ valitettavasti koko edellisen viikonkin, joten jo juoksuun lÀhtiessÀ lihasten glykogeenivarastot olivat luultavasti vajaat. Toki nyt jÀlkeenpÀin ajatellen, kun en liikkunut viikolla enempÀÀ kuin yhden kÀvelylenkin, yhden kuntopiirin ja yhdet työmatkat, niin tuskinpa lihasten energiavarastoilla oli vaaraa ehtyÀ passiivisessa arjessani.
5 min pÀtkissÀ pitkÀ yö tuntui menneen kuin huomaamatta. Kuuden maissa alkoi kuitenkin tuntua, ettÀ 5 minuuttia on yllÀttÀvÀn pitkÀ aika. Kello 6-7 vÀlillÀ eteneminen ei tuntunut enÀÀ ihan yhtÀ helpolta kuin aiemmin, mutta olin hyvÀvoimainen. Seppokin oli saanut uuden otteen juoksusta siirryttyÀÀn muutamia tunteja aiemmin tiheÀÀn kÀvelyn ja juoksun yhdistelmÀÀn, joka ei perustunut aikaan vaan kierroksiin. Tsemppasimme toinen toisiamme.
Kun ajatukset olivat livahtaneet 100 kilometrin mahdollisuuteen tai tulosluetteloon, olin edellisinÀ tunteina palauttanut ne nopeasti takaisin tekemisen rytmiin, radan valkoiseen viivaan ja kellon seuraamiseen. Kun aikaa oli jÀljellÀ vajaa kaksi tuntia, tunsin ÀkkiÀ juoksevani kelloa vastaan. Vaikka en ollut mitenkÀÀn voinut kuvitella voivani juosta 100 km rapakunnossa, tuon rajapyykin mahdollisuus oli ilmeisesti olemassa. PÀÀtin, ettÀ menen samalla vakiovauhdilla, ja jos se ei riitÀ, niin sitten se ei riitÀ. Muutaman kerran yritin pidentÀÀ minuutilla parilla juoksupÀtkÀÀ, mutta se ei tuntunut mukavalta. YnnÀilin ja ynnÀilin ajan riittÀvyyttÀ.
90 km tuli tÀyteen. Aikaa oli jÀljellÀ reilu tunti, mutta samaan aikaan kÀveleminen alkoi tuntua raskaammalta, ja juoksuvauhti alkoi hiipua. Kyse saattoi olla vain siitÀ, ettÀ tiesin kisan kohta pÀÀttyvÀn. Tai ehkÀ juoksemisen ilo vÀheni, kun en voinut vastustaa paineita saada satanen mittariin. Joka tapauksessa viimeisen tunnin aikana meno ei ollut enÀÀ rentoa, vaan jouduin vÀhÀn ponnistelemaan. Onneksi sparraajani oli tarkkana, ja ilmoitti noin 30-40 min ennen maalia, ettÀ voisin jatkaa samalla perusvauhdillani loppuun saakka. Lopulta tajusin itsekin ajan riittÀvÀn varmuudella sataan kilsaan. Annoin liikutusten kyynelten nousta hetkeksi silmiin. Olo oli kuin voittajalla. TÀmÀ oli tÀysin kÀsittÀmÀtöntÀ! NiinpÀ pidin kiinni kÀvelytauoistakin, kunnes toinen sparrattava pakotti minut juoksuvauhtiin kuullessaan, mikÀ kilometriluku minulla kajasti edessÀ. KeskimÀÀrin noin 6:30 vauhtia sain tsempattua viimeiset kymmenisen minuuttia. LÀhestyimme aamukahdeksaa molemmat Sepon kanssa sijalla 10.
Hurmosjuoksun tilinpÀÀtös
Kun aikamerkki tuli, olin ylittÀnyt itseni moninkertaisesti. Olin vihdoinkin voittanut Endurance 24:n jÀttÀmÀn pelon, ettÀ rikon itseni ultraamalla. Olin voittanut ylisuorittamisen vaatimuksen tÀllaiseen kisaan valmistautuessa (ei tarvittukaan 70-80 kilsan treenimÀÀriÀ kuussa). Ja ennen kaikkea olin saanut vahvan kokemuksen, ettÀ yksi elÀmÀni tÀrkeimmistÀ voimavaroista, juoksemisen ilo, on edelleen löydettÀvissÀ. Vaikka tulos 101 km on omassa Joensuu Night Run -tilastossani heikoin, se on silti ehdottomasti paras ja ikimuistoisin, sillÀ sen ei olisi pitÀnyt olla mahdollista minkÀÀn jÀrjen mukaan. Mieheni totesi, etten edes nÀyttÀnyt olevan niin hajalla kuin yleensÀ kisan jÀlkeen. Toki olo oli aamulla heikko ja kÀveleminen on nyt pÀivÀ tapahtuman jÀlkeen vaikeaa, mutta palautuminen on sujunut hyvin. Syy lienee se, rÀÀkÀnnyt kisassa itseÀni, vaan todistin, ettÀ ultraaminen voi ja saa tuntua hyvÀltÀ.
TÀmÀ oli todellinen unelmakisa. En edes ajattele, onko se uuden alku. Nyt tuntuu vain siltÀ, ettÀ olin jÀlleen kotona jalkojeni pÀÀllÀ, ja voi ettÀ, se oli silkkaa onnea se.
Finally starting to feel pretty normal after the Covid. Today I did a 12,5 km Nordic walk / run đđ»ââïž on roads and trails, partly by myself and partly with my boy on bike đŽ (run included some pushing, too). It feels so great to finally feel pretty normally out of shape đ€Łđđ€ 6 weeks until #hcrd2022 #helsinkicity5 (free entry by cooperation) is not very long, but hey, there will always be next year, too, if time runs out. Most important is that my health is finally better. âą âą #running #postcovidtraining #juoksu #hcrd #helsinkicityrunningday #nordicwalking #longrun #pitkis #pitkĂ€lenkki (at PaloheinĂ€, EtelĂ€-Suomen LÀÀni, Finland) https://www.instagram.com/p/Cb5iB5tt8Kd/?utm_medium=tumblr
Running 7km. Our vacation had a rough start but it is looking better now. Looks like I have an opportunity for running about every other day. So happy to do it in this scenery! âą #running #runningonvacation #loma #juoksu #juokseminen https://www.instagram.com/p/CXqNtgvN2qK/?utm_medium=tumblr
Anya is live and ready to show you everything. Watch her strip, dance, and perform exclusive shows just for you. Interact in real-time and make your fantasies come true.
â Live Streamingâ Interactive Chatâ Private Showsâ HD Qualityâ Free Actions
Free to watch âą No registration required âą HD streaming
Pilates for soul and nerves. That was the best spent hour today. đ§đ»ââïžđ These past weeks and months have not been easy at work and it is slowly getting to me. Additional bonus this week was my husbandâs 2-day work trip which always creates some extra hassle in days with 3 and 6 year olds. đ§đŒđ§đŒđ€Šđ»ââïž On a positive note, kids have been pretty healthy lately. đ€ Autumn has always been a difficult time for me to train đđ»ââïžsystematically and this one is no different. đđ Past two weeks I was supposed to have two harder training weeks đđ»ââïžđȘđ» but due to the situation, badly slept nights and self-examination, weeks are turning into easy ones. It really isnât a big deal on general level, but when this happens week after week my running goals for next year goals are slipping farther away. đ€·đ»ââïž Oh well, I try my best and take where it takes me. âą #running #runninggoals #juoksu #juoksutavoitteet #workworkwork #laitepilates #pilates #pilatespowerhousehelsinki https://www.instagram.com/p/CXCLKIwt_-s/?utm_medium=tumblr
Had to go out and try if I still got it! 1 km run đđ»ââïž to skiing â· tracks, 30 min skiing (6,5 km) and run back home. I feel alive! P.S. PaloheinĂ€ now has the 1 km loop open! âą #running #xcountryskiing #skatestyle #soamazing #juoksu #hiihto #hiihtokausiavattu #paloheinĂ€nladut (at PaloheinĂ€, EtelĂ€-Suomen LÀÀni, Finland) https://www.instagram.com/p/CW5z55Lt8K4/?utm_medium=tumblr