#ufouskomus

Tietojen julkistamisen pulma: Keneen luottaa, kun ei pitäisi luottaa keneenkään

kirjoittanut Tanner Boyle

Tämä esitelmä pidettiin alun perin 13. kesäkuuta 2026 järjestetyssä PGH UFO Clubin konferenssissa ja kirjamessuilla. Kiitän kaikkia, jotka saapuivat Fungus Books & Records -kirjakauppaan viettämään upeaa iltapäivää puhujien ja samanhenkisten UFO-harrastajien seurassa. Seuraa PGH UFO Clubia Instagramissa saadaksesi tietoa tulevista tapahtumista ja tutustu ehdottomasti myös muiden osallistujien töihin.

Tämän kesän aikana ja oletettavasti edelleen Yhdysvaltain hallitus on alkanut julkaista osaa UFO- ja/tai UAP-asiakirjoistaan yleisölle presidentin määräyksellä. Vaikka ensimmäinen julkaisu sai jonkin verran myönteistä huomiota lehdistössä, jopa New York Timesin toimittaja Helene Cooper totesi, että julkaistut ”ensimmäiset asiakirjat ovat epäselviä kuvia, jotka voivat esittää mitä tahansa”. [1] On syytä huomata, että Cooper oli yhdessä toimittajien Ralph Blumenthalin ja Leslie Keanin kanssa yksi niistä, jotka kirjoittivat yhdessä sen NYT:n artikkelin, joka toi UFOt vuonna 2017 jälleen räikeästi yleiseen tietoisuuteen. Artikkelin otsikko oli ”Glowing Auras and ‘Black Money’”. [2] Lähes vuosikymmenen kuluttua tuosta kiistanalaisesta artikkelista näyttää siltä, että ihmiset ovat kyllästyneet UFOihin. Artikkelin saama huomio aiheutti lyhyen valtakunnallisen keskusteluvimman, ennen kuin tilanne rauhoittui hieman. Julkaisunsa jälkeen innokkaat kannattajat ovat kuitenkin pitäneet liekin palamassa koko seuraavan vuosikymmenen ajan. Harrastajien ja lobbaajien ponnistelujen ansiosta aihe nousee nyt toisinaan valtakunnallisiin uutisiin, mutta harvoin sillä on mitään pysyvää vaikutusta byrokraattisten paperipolkujen ulkopuolella.

UFO-kiinnostuksen uusi nousu on kuitenkin johtanut aiheesta järjestettyihin ensimmäisiin kongressin kuulemistilaisuuksiin yli 50 vuoteen, ikään kuin kyseessä olisi kylmän sodan aave, joka ei suostu katoamaan. Huolimatta armeijan ja tiedusteluyhteisön jäsenten hieman sensaatiomaisista väitteistä, usein mainittuja suoria todisteita pidetään liian arkaluonteisina julkistettaviksi. Sama pätee tärkeisiin todistajiin – jopa välilliset todistajat on pidettävä salassa, sillä he pelkäävät henkensä puolesta. [3] Julkisuuteen vuotaneet videot näyttävät kyllä jonkin verran merkittäviltä, mutta ne eivät anna juurikaan tai lainkaan vihjeitä siitä, mitä katsojat oikeastaan näkevät. Nopeasti liikkuvat möykyt ja tulkitsemattomat valot tarjoavat kyllä kiehtovaa katsottavaa ohjelmassa ”Paranormal Caught on Camera”, mutta ne eivät sinänsä aiheuta kansallisia turvallisuusuhkia, paitsi jos ne kuvastavat maallisia drone-parvia – mikä tuskin on se avaruusolentoihin tai ulottuvuuksien välisiin ilmiöihin liittyvä sensaatio, jota yleisö etsii. Selittämättömät, muodottomat taivaankappaleet ovat todisteita, vaikkakin todisteita jostakin tunnistamattomasta ja tuskin muuta.

Toisen julkaisukierroksen aikaan oli jo syntynyt tunne, että asiaa oli viety liian pitkälle. Tutkijat totesivat, ettei ensimmäisessä julkaisussa ollut juurikaan todella uutta tai merkittävää: ne olivat yksinkertaisesti uudelleenjulkaistuja asiakirjoja, selityskyvyltään vähäisiä silminnäkijäkertomuksia sekä videoita, jotka eivät olleet yhtä kiinnostavia kuin aiempina vuosina julkaistut. [4] Toinen julkaisukierros oli enemmän samaa vanhaa, jälleen ilman juurikaan selityksiä tai edes viitteitä merkityksellisyydestä. Videot ja asiakirjat olivat irrotettuja historiasta ja ajasta, ja niihin liitettiin puolustusministeriön lausunto, jossa yleisöä kehotettiin ”muodostamaan oma mielipiteensä näissä tiedostoissa olevista tiedoista”. [5] Kuten tiedetään, tämä menetelmä ei ole koskaan mennyt pieleen.

Kolmas asiakirjapaketti, joka julkaistiin päivää ennen tämän esitelmän pitämistä, sisälsi jälleen kerran aiemmin julkaistujen asiakirjojen uusintoja, joita sensaatiolehdistön toimittajat ja sensaatiohakuiset tutkijat, kuten Avi Loeb, olivat mainostaneet uutisina. [6] [Huomautus: Samanaikaisesti tämän puheen kanssa, huolimatta selvästä sensaatiohakuisuudesta ja vähäisestä historiallisesta perehtyneisyydestä ufologiassa, astrofyysikko Loeb nimitettiin ilmeisesti johtamaan uutta, useiden virastojen yhteistä UAP-hallintoneuvostoa. [7] Tämä tieto näytti saaneen vahvistuksen Kansallisen tiedustelujohtajan toimistolta (ODNI), vaikka kirjoitushetkellä vain harvat valtavirran julkaisut olivat kiinnittäneet huomiota sen paikkansapitävyyteen. ODNI kertoi The Liberation Timesin Christopher Sharpille, että UAP-hallintoneuvoston – johon neuvoa-antava elin kuuluu – perustaminen on osa käynnissä olevaa (ja varmasti erittäin menestyksekästä) avoimuuspyrkimystä. [8] Mukana oli myös kiehtovampaa, vaikkakin epäselvää kuvamateriaalia kirkkaista palloista, jotka ylittivät taivaan. Vaikka tuhannet ihmiset ovat todistaneet tämän tyyppisiä ilmiöitä, ”vähäisten konkreettisten tosiasioiden” vuoksi kyseessä on jälleen yksi selittämätön kohtaaminen, joka lisätään kasaan, joka ulottuu kirjallisen historian varhaisimpiin aikoihin – tuskin se ”paljastus”, jota yleisölle on luvattu. [9]

Tämä ”UFO-paljastus” -käsite on ollut UFO-yhteisön julistettu tavoite jo Donald Keyhoen alkuajoista lähtien, jolloin hän johti merkittävää UFO-tutkimusjärjestöä, National Investigations Committee on Aerial Phenomenon (NICAP). Keyhoe, entinen laivaston lentäjä ja viestinnän asiantuntija, joka oli menestyksekkäästi järjestänyt lentäjä Charles Lindberghin maailmankiertueen, hyödynsi osaamistaan taistellakseen UFO-ilmiöiden läpinäkyvyyden puolesta lentävien lautasten villityksen huipulla. Kuten jotkut ennen häntä ja monet hänen jälkeensä, hän lähti liikkeelle olettamuksesta, että Pentagon tiesi aiheesta enemmän kuin se antoi ymmärtää – pääasiassa siitä, että muista maailmoista peräisin olevat alukset olivat partioineet Yhdysvaltojen ilmatilassa ja että armeija yritti välttää täysimittaista paniikkia. UFO-salailu on edelleen estänyt kaikenlaisten tunnustusten tekemisen muualta peräisin olevista aluksista tai älykkäistä ei-ihmisolennoista, vaikka väitteet ovat kyteneet marginaalissa ja päässeet äskettäin jopa kongressin pöytäkirjoihin. Tämä kehitys on ollut pitkään tulossa: tutkija Jack Brewer kirjoittaa, että ”monet ovat jo vuosikymmenten ajan henkilökohtaisesti varoittaneet välittömästi lähestyvästä paljastuksesta.” [10] Tämän UFO-yhteisön ja Yhdysvaltain hallituksen välisen pitkän taistelun vuoksi viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet ennennäkemättömän merkittäviä. Harvoin Yhdysvaltain presidentti vaatii UFO-asiakirjojen välitöntä julkaisemista ja vihjaa maapallon ulkopuolisten, ööh, avaruusolentojen olemassaolosta.

Tietenkin nämä näennäiset ilmoitukset UFO- ja avaruusolentojen paljastamisesta menettivät välittömästi uskottavuutensa, kun paljastui, että äskettäin ostettu aliens.gov-verkkosivusto oli ”poliittista teatteria, jonka tarkoituksena oli riistää maahanmuuttajilta ihmisyytensä ja esittää Trumpin hallinnon pidättämät henkilöt UFO-salaliittoteorioiden salaisina avaruusvierailijoina”. [11] Tämä kehitys ei ole välttämättä yllättävää, sillä UFO-aiheen näkyvä asema Trumpin, republikaanien ja jopa joidenkin demokraattien poliittisessa ohjelmistossa on aina ollut eräänlaista teatteria. Olipa kyseessä sitten kömpelö yritys kääntää huomio pois Epstein-asiakirjoista, amerikkalaisten elämänlaadun nopeasta heikkenemisestä tai epäsuosituista ulkomaisista sodista, UFO:ista on tullut kyyninen ”leipää ja sirkushuveja” -tyyppinen työkalu poliitikoille ja kommentaattoreille. Useat uutissivustot ja riippumattomat tarkkailijat ovat huomanneet tämän, [12] jopa kommentaattorit, jotka olivat aiemmin suhtautuneet myönteisesti Trumpin hallintoon. [13]

Tietojen julkistaminen ei näytä sujuvan kovin hyvin. Julkaistut tiedostot olivat niin pettymys, että edustaja Tim Burchett – yksi hallituksen avoimuuden vankkumattomimmista kannattajista UFO-asioissa – varoitti ennalta, että ”tiedusteluyhteisö saattaisi” istuttaa vääriä tarinoita julkaisuihin ”koko UFO-keskustelun ’sotkemiseksi’”. [14] Mielenkiintoista on, että Burchett ei ota huomioon sitä, että juuri ne tarinat (joissa toisinaan esiintyy hybridejä tai vedenalaisia UFO-tukikohtia), jotka muuttivat hänet paljastusten ristiretkeläiseksi, olivat osa samaa tiedusteluyhteisön toimintaa – toimintaa, jota on dokumentoitu jo vuosikymmenten ajan. Sen sijaan armeijan ja tiedusteluyhteisön henkilöstöä, jotka kuuluvat kymmenien ”ilmiantajien” joukkoon tässä matkassa kohti UFO-totuutta, pidetään moitteettomina, eikä heitä epäillä siitä, että he saattaisivat olla soluttautuneita tai tarkoituksellisesti harhaanjohtavia. On itse asiassa todennäköistä, että Yhdysvaltain hallituksella on jotain salattavaa UFOjen suhteen, mutta juuri tämä ajatus on johtanut useisiin oletuksiin, jotka muuttuvat usein tuskin millään todisteilla perustelluiksi toimintakehotuksiksi. Siinä piilee niin sanotun paljastamisen ongelma: kuinka voi luottaa kehenkään yhteiskunnassa ja kulttuurissa, joka on niin usein väärinkäyttänyt luottamusta tai rankaissut luottamuksesta hallitukseen, mediaan tai muihin instituutioihin?

Uskonnontutkija D.W. Pasulka totesi The Washington Post -lehdessä, että vaikka usko UFOihin ulottuu monipuolisesti eri väestöryhmiin, suurin osa uskovista on ”syvästi instituutioita vastustavia” ja ”epäilee usein hallituksia, perinteisiä tiedotusvälineitä, tiedemaailmaa ja järjestäytynyttä uskontoa”. Tämän taipumuksen vuoksi UFO-asiakirjojen julkistaminen ”ruokkii sellaista uskomusmuotoa, joka kukoistaa epävarmuudessa”. [15] Vaikka Pasulka suhtautuu näihin kehityskulkuihin puolueettomasti, [16] hän väittää, että ”instituutioihin kohdistuva epäluottamus on vauhdittanut instituutioita vastustavien uskomusmuotojen nousua”, mikä on mahdollistanut ”uskonnollisten impulssien” suuntaamisen ”uusiin teknologisiin ja mediaympäristöihin, jotka ohittavat portinvartijat”. [17]

UFO-uskomukset ja itse ”UFO-paljastus”-käsite ovat kuitenkin edelleen täysin riippuvaisia portinvartijoista, nyt enemmän kuin koskaan. Nämä samat portinvartijat eivät suinkaan ole instituutioiden vastaisia, vaan he muodostavat osan maan merkittävimmistä instituutioista – heidän uskottavuutensa on suoraan sidoksissa juuri tähän institutionaaliseen auktoriteettiin. Jokainen uskonto tarvitsee keulakuvan, ja vuoden 2017 paljastusten jälkeen tätä roolia ovat hoitaneet erilaiset henkilöt armeijan, tiedusteluyhteisön tai puolustusteollisuuden piirissä. Pasulka, jonka vuonna 2019 ilmestynyt kirja American Cosmic edisti pinnan alla kuplivien UFO-huhujen jatkumista, kuvaa jopa omaa näennäistä ”vihkimystään” uskoon portinvartijan välityksellä: nimettömän Tyler D.:n kautta, joka vei hänet ja Stanfordin immunologin Garry Nolanin UFO:n ”lahjoituspaikalle”. Tyler osoittautui entiseksi NASA:n alihankkijaksi Timothy Tayloriksi, jonka motiivit ja tausta ovat parhaimmillaankin hämärät. Päälähteensä ristiriitaisuuksista ja oudosta käyttäytymisestä huolimatta Pasulka ja Nolan ovat olleet toistuvia hahmoja viimeaikaisessa taistelussa tietojen julkistamisen puolesta.

[Huomautus: Loebin tavoin myös Nolan ja Sol Foundationin toinen perustaja Peter Skafish olivat mukana ehdotetun uuden UAP-neuvottelukunnan jäsenluettelossa. Ei ole yllättävää, että tämä hanke on muotoiltu kansallisen turvallisuuden kannalta. Loeb kirjoittaa:

Realistisin tulkinta teknologisista UAP-ilmiöistä on, että ne ovat ihmisen luomia. Se, että tiedustelupalvelut ja Pentagon eivät kykene selvittämään niiden luonnetta, on vakava huolenaihe kansallisen turvallisuuden kannalta. (…) Presidentti Trumpin määräys UAP-asiakirjojen salassapitoluokituksen poistamisesta on siunaus, sillä se tarjoaa tilaisuuden tarkistaa, onko Yhdysvaltojen strategisten kohteiden suojauksessa aukkoja, jotka altistavat ne vihollismaiden kehittämien dronejen, ilmapallojen ja muiden laitteiden vakoilulle. Tutkijoiden ja insinöörien on kehitettävä parempia antureita ja tekoälypohjaisia analyysityökaluja auttaakseen Pentagonia sen tehtävässä. [18]

Loeb kirjoittaa ikään kuin yleisö olisi jo todistanut ”Yhdysvaltain hallituksen todellisen UAP-paljastuksen” Trumpin ansiosta, vaikka todellisia vastauksia voidaan saada vain laajemman, militaristisen globaalin valvontalaitteiston avulla. Tämä on toinen UFO-paljastusilmiön piirre – se on aina aivan kulman takana. Sen hyöty puolustusmenojen houkuttimena on itsestään selvä. UFOjen etsiminen on joukkotiedotusvälineille helpompi niellä, sillä se on pinnallisesti kaukana ohjelmista kuten puolustusministeriön Total Information Awareness -ohjelmasta, joka suljettiin osittain (vaikka sitä käytetään edelleen) sen jälkeen, kun sen liiallinen laajuus tuli selväksi. [19] ]

Tiedon suodattaminen ei ole ainoastaan olennainen osa päivitettyä lentävien lautasten perimätietoa, vaan se on myös keskeistä UFO-paljastusilmiölle – tapahtumalle, joka nojaa vahvasti hallituksen sisällä toimiviin ”valkohattuihin” tai luottamukseen siihen, että vallanpitäjät kuuntelevat äänestäjiään eivätkä valehtelisi amerikkalaiselle yleisölle. Kolme neljäsosaa vuosisadasta kestänyttä valehtelua UFOista (ainakin tarinoiden mukaan) ei voitaisi eikä sitä pitäisi voida antaa anteeksi kuin taikaiskulla, vaikka sotateollinen kompleksi vain tunnustaisi totuuden asiasta. Amerikan kansa on jo kaukana tilanteesta, jossa se suostuisi tulemaan huijatuksi kahdesti. Tällä tavoin UFO-paljastus on luonteeltaan epäkäytännöllinen tavoite, johon kenenkään yksilön tai organisaation ei kannata omistautua, ei siksi, ettei UFOista olisi saatavissa syvempiä totuuksia. Se on epäkäytännöllinen pikemminkin siksi, että UFOn kaltaisen ihmeellisen, toisinaan hengellisenkin symbolin olemassaolon vahvistaminen ei saisi riippua imperiumin voimista. UFOn tulisi olla olemassa synkän, lohduttoman ja yhä vihamielisemmän puolustusteollisuuden tai poliittisen sfäärin ulkopuolella.

Totta puhuen valtavirran huomio on vienyt kaiken hauskuuden UFO-aiheesta ja siirtänyt sen ulkopolitiikan analyytikoiden ja poliittisten paperinpyörittäjien piiriin. Vaikka lentävät lautaset on aina liitetty mahdollisiin kylmän sodan heijastumiin, samaa ei voi sanoa UFO:ista yleisemmin – eikä todellakaan selittämättömistä ilmiöistä. Kun Charles Fort kirjoitti 1920-luvulla mystiikan viehätyksestä, se oli vallitsevaa järjestelmää vastustava kannanotto. Vaikka hän ei rajoittunut taivaalla näkyviin tuntemattomiin esineisiin, vaan käsitteli kaikenlaisia paranormaaleja ilmiöitä, UFOt olivat osa hänen maailmankuvaansa. Toisin kuin nykyinen liike, Fort ei välttämättä pyrkinyt saamaan vallitsevia instituutioita hyväksymään järjestelmän vastustajien uskomuksia. Sen sijaan hän rohkaisi lukijoitaan olemaan ottamatta totuutta itsestäänselvyytenä, olemaan aina uteliaita, ja puolusti ajatusta siitä, että elämässämme on kyse jostakin suuremmasta kuin mitä tiedemiehet, poliitikot tai uskonnolliset opit voisivat koskaan kuvitella. Nykyään ufologiaa pidetään merkityksellisenä vain, jos nämä valtaapitävät tahot antavat sille legitimiteetin. Juuri niitä tiedemiehiä, teologeja ja poliittisia tahoja, joille Fort olisi näyttänyt kieltä, etsitään nyt aktiivisesti legitimiteetin lähteiksi.

Kun ajattelen ufologiaa, en ajattele merivoimien lentotukialukselle asennetulla FLIR-kameralla kuvattua ”Tic Tac” -objektia – kuvamateriaalia, joka muistuttaa nykyään liiankin paljon Karibialla siviileihin kohdistettuja laittomia iskuja. [20] En ajattele kävelevää sotilaskliseetä Lue Elizondoa ja hänen ”viittä observaabeliaan” – sanastoa, joka voisi olla peräisin suoraan Kansallisesta tiedustelutoimistosta. En ajattele ketään niistä sotilashenkilöistä, joille palveluksensa vuoksi annetaan eniten vapautta epäilyjen sivuuttamiseen. Olen usein toistanut, ettei ole olemassa mitään sellaista asiaa kuin yliluonnollisten ilmiöiden ”koulutettu tarkkailija” – ne ovat aivan liian vaikeasti tavoitettavia ja liian puhtaita ollakseen osa sotilaskoulun opetussuunnitelmaa.

Ei, sen sijaan mieleeni tulevat henkilöt kuten Lonnie Zamora, Socorron, New Mexicon poliisi, joka oli todella järkyttynyt nähdessään aavikolla munanmuotoisen lentävän aluksen, jossa ei ollut ikkunoita ja joka piti valtavaa pauhaavaa ääntä. Hän näki hetkellisesti kaksi pienikokoista humanoidia sen läheisyydessä. Zamora oli arvostettu, vakava henkilö – uskottava todistaja, vaikkakaan ei minkään epämääräisen viranomaisaseman vuoksi. Hän oli myös harras uskonnollinen mies, joka ”ei halunnut antaa haastattelua ennen kuin oli puhunut papin kanssa, koska hän ajatteli saattaneensa nähdä jotain pirullista”. [21] Zamoran tapaus, kuten muutkin, sisältyi uusiin UFO-tietojen julkistuksiin, vaikka suurin osa asiakirjoista oli ollut saatavilla jo aiemmin. Lonnie Zamora ei tarvitse viranomaisten vahvistusta havainnostaan, eikä yleisö tarvitse tätä vahvistusta uskoakseen siihen. Olipa kyseessä sitten avaruusolentojen, enkelien tai demonien havainto, opiskelijoiden kepponen tai sotilaallinen koe, uskon, että Lonnie Zamora näki jotain outoa.

Mieleeni tulee myös Woodrow Derenberger, joka näki oudon muotoisen harmaan aluksen Länsi-Virginian valtatien varrella ja tapasi sen ystävällisen matkustajan: ihmisen näköisen hahmon nimeltä Indrid Cold, joka oli kotoisin Lanulos-planeetalta. Vain kaksi viikkoa myöhemmin havainnot oudosta, harmaasta, punasilmäisestä olennosta ravistelivat uneliasta Länsi-Virginian kaupunkia. Kuuluisa UFO- ja paranormaali-ilmiöiden tutkija John Keel kirjoitti esipuheen Derenbergerin kokemuksista kertovaan kirjaan seuraavasti: ”Derenbergeria tullaan kutsumaan valehtelijaksi, psykopaatiksi ja moniksi muiksi epämiellyttäviksi asioiksi. Hän on jo joutunut huomattavan pilkan ja tuomion kohteeksi, jopa niiden taholta, jotka uskovat ’lentäviin lautasiin’, mutta eivät halua uskoa, että joku todella lentelee niillä ympäriinsä.” [22] Kaikesta huolimatta hän kertoi iloisesti matkoistaan avaruusaluksella Coldin kotimaailmaan, jossa kaikki olivat alastomia ja sodasta ei ollut tietoakaan.

I think of Leah Haley, a Southern abductee who lost everything

Mieleeni tulee Leah Haley, etelästä kotoisin oleva siepattu nainen, joka menetti kaiken – ”työpaikkansa, talonsa ja aviomiehensä” – koska hän alkoi uskoa, ettei häntä ollut siepannut pelkästään avaruusolennot, vaan myös Yhdysvaltain armeija. [23] Hän alkoi kutsua näitä armeijan sieppaajia nimellä ”OMAGS”, joka on lyhenne sanoista ”obnoxious military and government scoundrels” (ärsyttävät armeijan ja hallituksen roistot). [24] Kuten monien muidenkin siepattujen kohdalla, hänen tapaustaan koskevat asiakirjat ja hypnoosissa kerätyt muistelot myytiin kiinteistömoguli Robert Bigelow’lle 14 000 dollarilla – ilman heidän suostumustaan. [25]

Mieleeni tulevat ihmiset, jotka ovat lähempänä omaa kotikaupunkiani, kuten nuori Ronald Johnson Delphosista, Kansasista, joka eräänä iltana näki sienenmuotoisen lentävän esineen, joka poltti hänen silmiään. Häntä vaivasivat silmien ärsytys ja koiramaisia hahmoja sisältävät painajaiset seuraavien päivien ja viikkojen ajan. [26] Mieleeni tulevat Clarence Williams sekä Lerone ja Buddy Pryor – Kansas Cityn asukkaat, jotka näkivät suuren esineen, josta syöksyi ”vihreitä valopalloja” ja joka ”muutti muotoaan (…) samalla kun se näytti skannaavan tyhjää tonttia ja kaivosaluetta”. [27] Williams joutui myöhemmin ilmeisesti sieppauksien, transsitilojen ja jopa implanttien uhriksi. Huolimatta näiden tapahtumien toisinaan pelottavasta luonteesta Williams muuttui ”vihaisesta ja masentuneesta” ”rauhalliseksi, välittäväksi ihmiseksi”. [28] Hänen asenteensa muutos oli äärimmäinen: ”Juuri ennen tätä tapausta (Williams) joutui miehen ampumaksi, ja hän aikoi ehdottomasti kostaa, mutta havainnon jälkeen (Williams) meni miehen luo ja antoi hänelle anteeksi sanoen, että hän halusi lopettaa väkivallan.” [29]

Ufologian valtavirta on unohtanut sen outouden ja mystiikan, jotka tekivät siitä mielenkiintoisen: väitetyt sieppaukset, kohtaamiset outojen humanoidien kanssa sekä taivaalla nähtävät näyttävä näkymät, jotka muistuttavat enemmän voimakkaita hengellisiä ilmestyksiä kuin vihollissotilaita. Nykyinen UFO-kulttuuri on myös yhä enemmän unohtanut terveen epäluulon. Kaukana taistelukentistä tai ydinohjusten siiloista UFOt vaikuttavat tavallisten ihmisten elämään. Nämä ovat henkilöitä, joita pilkataan, joiden kertomuksia ei uskota, jotka ovat usein traumatisoituneita ja jotka lähes aina muuttuvat syvällisesti. Tämä trauma ei ole kansallinen turvallisuusuhka, eivätkä myöskään henkilökohtaiset muutokset. Juuri UFOjen inhimillinen ulottuvuus – nämä oudot esineet, jotka kimaltelevat, liukuvat ja syöksyvät Maapallon taivaalla – tekee aiheesta ylipäätään tutkimisen arvoisen. Vaikka armeijan kertomuksilla voi olla omat vaikutuksensa inhimilliseen ulottuvuuteen, on syy siihen, miksi nämä väitteet on asetettu etusijalle siviilien poikkeaviin kokemuksiin nähden. Nämä syyt ovat moninaisia, mutta niihin liittyy lähes aina jonkinlaista sotilaallista propagandaa tai poliittista taktikointia. Pahinta on, että Yhdysvaltain hallitus ja sen puolustuslaitos vaativat luottamusta – luottamusta, jota ei ole ansaittu ufologian piirissä eikä sen ulkopuolella.

Vaikka onkin houkuttelevaa omaksua Salaisten Kansioiden mantra ”älä luota kehenkään”, tämä lähestymistapa on toisinaan haitallista. Järkevämpi tapa on olla epäileväinen niitä kohtaan, jotka valehtelevat, ja olla aina valmis hyväksymään, että ihmiset, organisaatiot ja instituutiot valehtelevat. Ja he valehtelevat paljon, jopa silloin kun lupaavat kertoa totuuden – houkutteleva, kiusallinen, mutta harvoin tyydyttävä ajatus. Kuten Bob Dylan sanoi: ”Luota itseesi / Äläkä etsi vastauksia sieltä, mistä niitä ei löydy.” [30] Selvyyden vuoksi: tämä ei tarkoita, että vastauksien etsimistä pitäisi lopettaa. Pikemminkin aiheesta kiinnostuneiden tulisi olla entistä aktiivisempia UFO-totuuden etsimisessä – oppimalla, kasvamalla ja hankkimalla kyvyn luottaa omiin vaistoihinsa. UFO:t ovat luovuuden kipinä, raakaa tunnetta, jota koetaan katsellessa yötaivasta. Kaikki yritykset jäljitellä tätä ainutlaatuista inhimillistä kokemusta, etenkin niiden instituutioiden toimesta, jotka ovat jatkuvasti epäonnistuneet rehellisyydessä amerikkalaista yleisöä kohtaan, ovat julmaa pilkkaa, kaukana maassa olevan silminnäkijän kokemuksesta. Mikä tärkeintä, ole varovainen hyväksyessäsi paljastamisen lahjaa, kun lähettäjä on laiminlyönyt ruokkia, majoittaa ja kunnioittaa sen vastaanottajia. Epäluulo on aina perusteltua, mutta niin on myös ihmetys.

  [1] Cooper, Helene. “Pentagon Releases Files on U.F.O.s.” The New York Times. 8 May 2026. https://www.nytimes.com/2026/05/08/us/politics/pentagon-ufo-files.html.

[2] Cooper, Helene, Ralph Blumenthal, and Leslie Kean. “Glowing Auras and ‘Black Money’: The Pentagon’s Mysterious U.F.O. Program.” The New York Times. 16 December 2017. https://www.nytimes.com/2017/12/16/us/politics/pentagon-program-ufo-harry-reid.html.

[3] Tucker, Patrick. “‘More capable than anything we have’: lawmakers, witnesses, express alarm on UFO phenomenon.” DefenseOne. 26 July 2023. https://www.defenseone.com/threats/2023/07/more-capable-anything-we-have-lawmakers-witnesses-express-alarm-ufo-phenomenon/388872/.

[4] Luscombe, Richard. “Pentagon releases first batch of previously secret files documenting reports of UFOs.” The Guardian. 8 May 2026. https://www.theguardian.com/us-news/2026/may/08/pentagon-ufo-files.

[5] Luscombe, Richard. “Pentagon releases second batch of UFO videos and first-hand testimony.” The Guardian. 22 May 2026. https://www.theguardian.com/world/2026/may/22/pentagon-ufo-videos-testimony-documents.

[6] Loeb, Avi. “UAP Disclosure #3 is the Most Intriguing Release Thus Far!” Medium. 12 June 2026. https://avi-loeb.medium.com/uap-disclosure-3-is-most-intriguing-release-thus-far-e4643013245b.

[7] Loeb, Avi. “A UAP Science Advisory Council to the U.S. Government: Keeping Our Eyes on the Orbs, Not the Audience!” Medium. 13 June 2026. https://avi-loeb.medium.com/a-uap-science-advisory-council-to-the-u-s-f7262e57b0df.

[8] Sharp, Christopher. “U.S. Government Establishes New Interagency UAP Governance Board to Coordinate Investigations and Declassification.” The Liberation Times. 16 June 2026. https://www.liberationtimes.com/home/us-establishes-new-interagency-uap-governance-board-to-coordinate-investigations-and-declassification.

[9] Luscombe, Richard. “Latest US release of UFO files reveals strange lights but few hard facts.” The Guardian. 12 June 2026. https://www.theguardian.com/world/2026/jun/12/ufo-uap-files-us-government-release.

[10] Brewer, Jack. “Oh, Disclosure, I Hear You Calling.” The UFO Trail. 6 June 2023. https://ufotrail.blogspot.com/2023/06/oh-disclosure-i-hear-you-calling.html.

[11] Varner, Maddy and Dell Cameron. “The White House’s Aliens.gov Site Brags That ICE Arrested More Than 700 US Citizens.” WIRED. 29 May 2026. https://archive.is/20260529205846/https://www.wired.com/story/white-house-aliens-gov-us-citizens-arrested/#selection-709.0-709.83.

[12] Ewall-Wice, Sarah. “Embattled Trump Tries New Distraction With UFO Files Dump.” The Daily Beast. 8 May 2026. https://archive.is/20260508155238/https://www.thedailybeast.com/embattled-trump-tries-new-distraction-with-ufo-files-dump/.

[13] Murray, Conor. “‘Nothing Burger’? Critics Disappointed With Trump’s UFO Files.” Forbes. 8 May 2026. https://www.forbes.com/sites/conormurray/2026/05/08/nothing-burger-critics-disappointed-with-trumps-ufo-files/.

[14] Longino, Crisnel. “UFO Representative Claims ‘Deep State’ Is Planting Fake Evidence in New Alien Files.” International Business Times. 22 May 2026. https://www.ibtimes.co.uk/ufo-disclosure-debate-fake-evidence-claims-1798303/.

[15] Pasulka, Diana Walsh. “The UFO files reveal a hidden truth about a growing religion.” The Washington Post. 15 May 2026. https://www.washingtonpost.com/opinions/2026/05/15/ufo-files-nod-growing-belief-aliens-mistrust-institutions/.

[16] This impartial stance did not last long, with Pasulka later told the Associated Press that “belief in UFOs is really one of the best things that’s happened to religion in a long time,” further elaborating that the developments are “a blow to the secular, materialist worldview.” (Fauria, Krysta. “As UFOs go mainstream, the jury is out on what the existence of alien life might mean for religion.” Associated Press. 12 June 2026. https://apnews.com/article/ufo-religion-aliens-demons-disclosure-day-500c2280dbdbcedfa09f3d2aa298f338.)

[17] Pasulka, Diana Walsh. “The UFO files reveal a hidden truth about a growing religion.” The Washington Post. 15 May 2026. https://www.washingtonpost.com/opinions/2026/05/15/ufo-files-nod-growing-belief-aliens-mistrust-institutions/.

[18] Loeb, Avi. “A UAP Science Advisory Council to the U.S. Government: Keeping Our Eyes on the Orbs, Not the Audience!” Medium. 13 June 2026. https://avi-loeb.medium.com/a-uap-science-advisory-council-to-the-u-s-f7262e57b0df.

[19] Harris, Shane and Tim Naftali. “Tinker, Tailor, Miner, Spy: Why the NSA’s snooping is unprecedented in scale and scope.” Slate. 3 January 2006. https://slate.com/news-and-politics/2006/01/why-the-nsa-s-snooping-is-unprecedented.html.

[20] Bearak, Max and José María León Cabrera. “The U.S. Boat Strike Campaign Has Now Killed Over 200 People.” The New York Times. 31 May 2026. https://www.nytimes.com/2026/05/31/world/americas/us-boat-strikes-colombia-ecuador.html.

[21] Vallée, Jacques. Forbidden Science 1: A Passion for Discovery – The Journals of Jacques Vallée, 1957-1969. San Antonio: Anomalist Books, 1992. Page 121.

[22] Skinner, Doug. “Visitors from Lanulos.” John Keel: Not an Authority on Anything. 14 October 2009. https://www.johnkeel.com/?p=73.

[23] Richtel, Matt. “Abductees Search for a Little Respect.” The New York Times. 5 July 1997. https://archive.nytimes.com/www.nytimes.com/library/cyber/week/070597roswell.html.

[24] Haley, Leah. Unlocking Alien Closets: Abductions, Mind Control, and Spirituality. Murfreesboro: Greenleaf Publications, 2003. Page 1.

[25] Brewer, Jack. “Leah Haley, MUFON and NIDS.” The UFO Trail. 11 April 2020. https://ufotrail.blogspot.com/2020/04/leah-haley-mufon-and-nids.html.

[26] Vallée, Jacques. The Invisible College: What a Group of Scientists Has Discovered About UFO Influences on the Human Race. New York: Dutton, 1975. Page 35-38.

[27] Kay, Margie. The Kansas City UFO Flaps. Independence: Un-X Magazine Publishers, 2017. Page 20.

[28] Ibid., page 26.

[29] Ibid.

[39] Dylan, Bob. “Trust Yourself.” Empire Burlesque, Columbia Records, 1985. Link.

  Artikkelin julkaissut Getting Spooked

Ufologian nykytila, osa 1

kirjoittanut Tanner Boyle

Sol Foundation kokosi yhteen laajan joukon puoliarvostettuja henkilöitä tieteen, teknologian, uskonnon ja politiikan maailmasta keskustelemaan nykyisestä UFO-tilanteesta (UAP, mitä ikinä). Tapahtumat dokumentoitiin pääasiassa UFO-harrastajien Twitter- ja Reddit-postausten kautta. Tässä konferenssissa näkemäni materiaali herätti minussa jotain, ja kuten muutaman kuukauden takainen Manifest(uf)o, tunsin tarvetta kirjoittaa ylös ajatuksiani ufologian tai minkä tahansa tutkimuksen nimi nyt olisikaan, nykytilasta.

En ole ufologi, UAP-asiantuntija tai mitään sellaista. Pitäisin itseäni alalla jonkin verran koulutettuna freelance-kulttuurihistorioitsijana, joka tarkastelee marginaalisia aiheita paranoidisesta näkökulmasta tai parapoliittisen linssin läpi. Sellaisena en todellakaan ole kiinnostunut UFO-ilmiön todellisuudesta tai puuttumisesta, vaan keskityn näitä aiheita ympäröiviin kulttuureihin, niiden ympärille muodostuviin uskomusjärjestelmiin sekä siihen, miten näitä uskomuksia on manipuloitu menneisyydessä. Sol Foundation on tämän kapean alan kuka kukin on -luettelo, joka koostuu useista henkilöistä, jotka ovat ajaneet hallituksen UAP-tietojen julkistamista sekä yleisölle että suoraan kongressille. Esimerkiksi Gary Nolan, Stanfordin patologi, joka on kiinnostunut UFO-aiheisten materiaalien tutkimisesta, toimii järjestön toiminnanjohtajana. Äskettäin ilmiantajaksi ryhtynyt entinen tiedustelu-upseeri David Grusch (josta kerrotaan tarkemmin edellä mainitussa Manifest(uf)o-postauksessa) on merkinnyt itsensä organisaation operatiiviseksi johtajaksi ansioluettelossaan. Entinen tiedustelu-upseeri Christopher K. Mellon on merkitty ryhmän yritysrekisteritietoihin toisena pääkontaktina.

Reddit-viesti, jonka kuvat Area503 myöhemmin twiittasi, esitteli konferenssin koko esitelmäohjelman. Suurin osa luennoista on tiedemiesten ja tutkijoiden pitämät, mutta minua häiritsee se, että konferenssiin on kietoutunut joukko armeijan ja tiedustelupalvelun edustajia. Stanford Research Instituten veteraanit Hal Puthoff ja Russell Targ tekivät pakolliset esiintymisensä, ja Puthoff antoi sivusta hiljaisen vahvistuksen CIA:n ”tähtisiemen”-jäsenen John Ramirezin väitteille. To the Stars Academyn entisen keulahahmon ja nykyisen paljastusliikkeen äänenkannattajan Lue Elizondon oli määrä esiintyä, mutta hän ei päässyt paikalle. Onneksi konferenssista ei puuttunut entisiä sotilastiedustelun henkilöitä hänen sijastaan. Edellä mainittu Chris Mellon ja tiedusteluyhteisön entinen tarkastaja Charles McCullough (David Gruschin merkittävä tukija) edustavat molemmat Yhdysvaltain sotilastiedustelun korkeita tasoja.

UFO-piirien tuttuja kasvoja ovat muun muassa kaksi uskonnontutkijaa, Jeffrey Kripal ja Diana Heath (Pasulka). Olen arvostanut molempien työtä suuresti, mutta heidän viimeaikainen käänteensä tarjota eräänlaista uskonnollista vahvistusta muodikkaalle paljastusten kannattajajoukolle (joka koostuu lukemattomista armeijan ja tiedustelupalvelun työntekijöistä) saa minut miettimään. Äskettäisessä podcast-esiintymisessään Heath puhui yhdestä aiheestaan, yrittäjä ja NASA:n alihankkija Tim Taylorista. Siinä hän kertoi yhden häiritsevimmistä käsitteistä, joita olen kuullut viime kuukausina: Taylor pitää ihmiskuntaa olentojen hierarkian alimmalla tasolla. Jumala on huipulla, enkelit jumalan alapuolella, ”planeetan ulkopuoliset olennot” enkelien alapuolella, ”tiedusteluyhteisön ryhmittymät” avaruusolentojen alapuolella ja sitten ”normaalit ihmiset”. [1] Haastattelija ei kyseenalaista tätä kehitystä, ja Heath toteaa vain, että se on ”outoa”. ”Olentojen hierarkia” on sittemmin vahvistunut Heathin muissa haastatteluissa, ja jopa entinen tiedusteluvirkamies ja sotilasurakoitsija Karl Nell otti sen esille puheessaan. En keksi parempaa esimerkkiä nykyisestä pyrkimyksestä vaatia orjallista uskollisuutta ja alistumista tiedusteluyhteisölle UFO-aiheessa, mutta tämän sisältämät vaarat jäävät käsittelemättä. Heathin puhe Sol-tapahtumassa kantoi otsikkoa ”Transcending Timelines: Uniting Science, the Humanities, and Intelligence in UAP Scholarship”, mikä viittaa ehkä siihen, että hän on valmis noudattamaan tiedusteluyhteisön ohjeistusta aiheessa tietyssä määrin.

Myös Kripalilla, jota suosittelen varauksetta aiemmassa lukulistapostauksessani, on valtavia sokeita pisteitä, kun on kyse sotilaallisista ryhmittymistä, jotka edistävät, manipuloivat tai luovat näitä uskomusjärjestelmiä. Vuoden 2018 teoksessaan Prisoner of Infinity: UFOs, Social Engineering and the Psychology of Fragmentation Jasun Horsley (jolla on omat puutteensa) kyseenalaisti Kripalin ja Whitley Strieberin puutteellisen suhtautumisen sotilaallisten operaatioiden selitykseen jälkimmäisen paranormaaleista kokemuksista:

On olemassa yksi uskottava tulkinta kaikista Strieberin elämän selittämättömistä tapahtumista, jota hän ei itse koskaan esitä: nimittäin se, että hänen kokemuksensa (ja tuhansien, ehkä jopa miljoonien muiden) aiheutettiin osana laajamittaista, MKULTRA-ohjelmaan liittyvää sotilastiedusteluoperaatiota, joka kesti vuosikymmeniä ja ulottui useille mantereille ja johon liittyi huumeita, hypnoosia, erikoistehosteita sekä virallisesti salaisiksi luokiteltuja teknologioita. Toisin kuin useimmat tai kaikki Strieberin selitykset, tämä tulkinta voisi mahdollisesti selittää kaikki hänen kertomustensa muuttujat ja epäjohdonmukaisuudet. (…) Kripal viittaa viimeisessä luvussa sotilasoperaatioihin, ilmeisesti jälkikäteen, mutta vain UFO-disinformaation yhteydessä. (…) Hän vakuuttaa, ettei hän ”harrasta salaliittoteorioita” eikä luota ”villeihin salaliittoteorioihin, joita tästä aineistosta jatkuvasti kehitellään”. [2]

Strieberin kokemukset ovat kyllä hämmentäviä, mutta ne voitaisiin varmasti ainakin osittain selittää ”Controllers”-tyyppisellä teorialla, joka koskee mielenhallintaa tai psykologisia kokeita. Vaikka tämä selitys ei suinkaan ole virheetön, sillä on todellinen historiallinen perusta, ja Strieber itse muistelee epäilyttävää taustaansa armeijan ylläpitämässä ”salaisessa koulussa” sekä myöhemmin henkilökohtaisia, ”julkisesti tunnustettuja (…) läheisiä siteitä CIA:han”. [3] Strieber oli itsekin yleisön joukossa tässä Sol-tapahtumassa. Toistan, että mielestäni sekä Heath että Kripal ovat poikkeuksellisia uskontotieteilijöitä, jotka syventyvät aiheisiin, jotka olen tuntenut ja rakastanut jo nuoresta pitäen, mutta molemmat näyttävät joko välttävän puhumasta tai kannustavan armeijan läsnäoloa näillä aloilla. Puhuminen näissä konferensseissa antaa vain hengellisen vahvistuksen sille, mistä olen ollut huolissani Getting Spookedin alusta asti: tiedusteluyhteisön läsnäolosta paranormaalin alalla. Näiden selittävien polkujen silmiinpistävien puutteiden vuoksi kyse ei ole enää ”suuresta immuunista tieteestä”, kuten Charles Fort sitä paheksui, vaan olemme lähempänä suurta immuunia armeijaa. [4]

Kun Jacques Vallee esiintyy Sol-tapahtuman paneelissa, en voi olla miettimättä, tuoko se hänelle mieleen hänen aiemman teoksensa, erityisesti vuonna 1979 julkaistun Messengers of Deceptionin. Tässä kirjassa, joka keskittyy enemmän ufouskon dynamiikkaan kuin itse ilmiöön, Vallee päätyy epämiellyttäviin johtopäätöksiin siitä, mihin suuntaan kulttuuri oli ajautumassa, kun se jätettiin oman onnensa nojaan marginaalissa. Hän kirjoittaa:

En usko, että meidän pitäisi odottaa pelastusta taivaalta. Uskon, että UFO-ongelma on hyvin todellinen. Olen myös alkanut epäillä, että sitä manipuloidaan poliittisiin tarkoituksiin. Ja tiedot viittaavat siihen, että manipuloijat saattavat olla ihmisiä, joilla on suunnitelma yhteiskunnan hallitsemiseksi. Tällaisia suunnitelmia on tehty aiemminkin, ja ne ovat onnistuneet. Historia osoittaa, että kosmisen mytologian sisällyttäminen tällaiseen suunnitelmaan ei ole aina välttämätöntä. Mutta se auttaa varmasti. [5]

Vallee on huolissaan myös toisesta ilmiöstä, joka liittyy UFO-uskontojen yleistymiseen: ”Koska aiheesta ei ole tehty vakavaa ja puolueetonta tutkimusta, usko UFO-’kontaktin’ välittömään toteutumiseen horjuttaa kuvaa ihmisestä oman kohtalonsa herran.” [6] Eikö ole vaarana, että tämä huoli toteutuu – vaikkakin länsimaisissa sotilasrakenteissa eikä avaruusolentojen tai ulkomaalaisten toimesta? Eivätkö suuret joukot ihmisiä anna itsensä alistua imperiaalisten valtojen auktoriteetin alle – tahojen, jotka ovat harvoin ajaneet suuremman yleisen edun asiaa? Kun puolustusministeriön virkamiesten, erilaisten sotilashenkilöiden ja uskonnollisten tutkijoiden yhteistyö ennakoi selvää muutosta UFO-ilmapiirissä, kiinnostus siihen, miten näitä uskomuksia voitaisiin kutoa ja manipuloida, näyttää olevan vähäistä. Olemassa oleva kritiikki näyttää kohdistuvan Forteanin ilmiöiden olemassaolon kieltämiseen, mikä on keskustelun kannalta todella merkityksetöntä. Kuten olen aiemmin sanonut, luultavasti ärsyttävänkin paljon, on vaarallista uskoa mitään Yhdysvaltain hallituksen osastoa sananmukaisesti, kun kyse on UFO-kysymyksestä. Osa armeijasta on ollut erityisen epäluotettava ja manipuloinut UFO-uskovia ilmiön alusta lähtien kohtuullisessa mittakaavassa – luultavasti laajemmin kuin on tunnustettu. Olisi vakava virhe antaa näille rakenteille jumalallinen mandaatti ymmärtää ja kommunikoida aihetta yleisölle.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että viime viikonloppuna minulla oli tilaisuus katsoa uudelleen paljon parjattu scifi-klassikko Beneath the Planet of the Apes. Vaikka en mielelläni halua sortua siihen kuluneeseen kliseeseen, että ”tämä aihe on kuin scifiä, josta on tullut totta” – johon monet tutkijat näyttävät taipuvan – en voinut olla huomaamatta tiettyjä yhtäläisyyksiä nykyisen UFO-huuman kanssa. En ollut nähnyt elokuvaa vuosiin, mutta suosittelen sitä jo pelkästään sen täysin ainutlaatuisen omituisuuden vuoksi. Elokuva sai kylmän vastaanoton vuonna 1970 – epäilemättä sen synkän lopun ja yleisen apokalyptisen sävyn vuoksi (jopa ensimmäiseen elokuvaan verrattuna) – mutta se kuvaa erinomaisesti aikakauden surrealistisia kylmän sodan ahdistuksia. Elokuvassa kaukaisessa tulevaisuudessa Maa on joutunut muiden ihmisapinoiden hallitsemaksi oletetun ydintuhon jälkeen. Vaikka aikamatkailevat astronauttipäähenkilöt olettavat, että ihmiskunta on tyytynyt taantuneeseen, mykään ja nomadiseen olemassaoloon, oli olemassa myös muita: älykkäitä telepaattisia mutantteja, jotka elävät New Yorkin kaupungin maanalaisissa jäännöksissä. Nämä olennot ovat kehittyneet syvästi hengellisiksi ja vaikuttavat olevan askeleen edellä maan pinnalla eläviä, älyltään rajoittuneita ihmisiä. Ne pystyvät käyttämään telepaattisia voimiaan eräänlaisten psykologisten operaatioiden toteuttamiseen, saaden kohteensa uskomaan, että heidät sytytetään tuleen tai että heitä iskee salama. Ne voivat luoda vastustajiensa mieliin illusorisia, symbolisia enteitä. Niiden psyykkiset kyvyt ovat niin voimakkaat, etteivät ne enää tapa: ”Olemme rauhanomainen kansa. Emme tapa vihollisiamme. Saamme vihollisemme tappamaan toisensa.” [7]

Vaikka nämä maanalaiset tulevaisuuden ihmiset luulevat saavuttaneensa korkean hengellisen tason, astronauttipäähenkilöt kauhistuvat huomatessaan, että heidän jumalansa on kehittynyt atomipommi, todellinen tuomiopäivän ase ja niin sanottu rauhanase. Vaikka metafora onkin ehkä hieman kömpelö, se toi kuitenkin mieleeni nykypäivän UFO-vastatiedustelun maailman. Molemmat nojaavat jatkuviin savuverhoihin ja fantastisen voiman illuusioihin, mutta niiden ensisijainen voima tulee itse asiassa mielipeleistä ja vahvasta auktoriteetin ilmapiiristä. Tositapahtumiin perustuvien UAP-lobbarien ytimessä on samanlainen lähes uskonnollinen omistautuminen sotilasteknologialle ja tiedustelukyvylle, toiveena, että muu sivilisaatio seuraisi heidän esimerkkiään. Länsimaisen maailman puolustuslaitteistojen osaamisen ja erinomaisuuden kautta luvataan lopulta ihmiskunnan evoluutiota tai pelastusta. Toivottavasti he eivät pudota pommia (kuvainnollisesti tai kirjaimellisesti) keinona saada ilmiö esiin piilostaan. Kuulin, että se tepsii.

Lähdeviitteet

1 “Top Aerospace Scientists Suspect UFOs Are Biblical Time Machines | Diana Walsh Pasulka.” YouTube, uploaded by Danny Jones, 4 June 2023. (Timestamp 1:14:58)

2 Horsley, Jasun. Prisoner of Infinity: UFOs, Social Engineering and the Psychology of Fragmentation. London: Aeon Books, 2018. Page 252-253.

3 Ibid., page 252.

4 Steinmeyer, Jim. Charles Fort: The Man Who Invented the Supernatural. New York: Tarcher/Penguin, 2008. Page 214.

5 Vallee, Jacques. Messengers of Deception: UFO Contacts and Cults. Brisbane: Daily Grail Publishing, 1979. Page 178.

6  Ibid., page 264.

7  Beneath the Planet of the Apes. Directed by Ted Post, APJAC Productions, 1970. https://pota.goatley.com/scripts/pota_beneath_final.pdf.

    Artikkelin julkaissut Getting Spooked

Miksi kiinnostus UFOihin on kasvussa?

Miksi kiinnostus UFOja kohtaan on kasvussa? Kukaan ei ole paremmassa asemassa vastaamaan tähän kysymykseen kuin Diana Walsh Pasulka, jonka kirja ”American Cosmic” on korvaamaton opas nykyaikaiseen kiinnostukseen maan ulkopuolista elämää kohtaan. Tänä vuonna häneltä ilmestyy uusi kirja, ”The Others”. Et halua missata sitä – tai hänen alla olevaa esseetään.

(Kuva: Michelle Kondrich/The Washington Post; iStock)

Pentagonin virkamiehet alkoivat 8. toukokuuta julkaista aiemmin turvaluokiteltua materiaalia, joka liittyi tunnistamattomiin lentäviin esineisiin. UFO-tiedostot eivät ehkä todista Maan ulkopuolisen elämän olemassaoloa. Mutta niiden julkaiseminen on silti merkittävä tapahtuma. Luomalla hallituksen hyväksymän sisältöarkiston, josta voi etsiä totuutta tuntemattomasta tiedustelutiedosta, Yhdysvaltain hallitus on tarjonnut tukea ja tunnustusta uudenlaiselle uskonnolle: UFO-uskolle.

Ufousko ei ole uskonto perinteisessä mielessä. Ei ole keskitettyjä johtajia: ei paaveja, ei yleisesti tunnustettuja oppeja, ei pyhiä tekstejä eikä instituutiota, joka kykenisi valvomaan oikeaoppisuutta. Silti se yhä enemmän suorittaa monia samoja tehtäviä, jotka historiallisesti on liitetty uskonnolle. Se organisoi uskomusyhteisöjä, luo ilmestyskertomuksia, tarjoaa kosmologista merkitystä ja luo tulkintakehyksiä, joiden kautta ihmiset ymmärtävät salaperäisiä kokemuksia ja ihmiskunnan paikkaa maailmankaikkeudessa.

Ufoihin uskominen on kasvussa, ja 47 prosenttia amerikkalaisista on nyt samaa mieltä siitä, että avaruusolennot ovat käyneet Maassa. Samaan aikaan kiintymys perinteisiin uskonnollisiin instituutioihin, kuten kirkkoihin ja synagoogiin, on vähentynyt. Tämä ei ole sattumaa.

Ihmisillä on jatkuva taipumus salaperäiseen. He kaipaavat tietää lisää siitä, mitä he eivät ymmärrä – mukaan lukien salaperäiset taivaankappaleet. Suuren osan ihmiskunnan historiasta taivaankiekot on yhdistetty jumaluuteen. Kuten vanha gospel-laulu asian ilmaisee kuvaillessaan raamatullisen profeetan näkyä: ”Hesekiel näki pyörän, korkealla keskellä taivasta.”

Ihmisillä on jatkuva taipumus salaperäiseen. He kaipaavat tietää lisää siitä, mitä he eivät ymmärrä – mukaan lukien salaperäiset taivaankappaleet. Suuren osan ihmiskunnan historiasta taivaankiekot on yhdistetty jumaluuteen. Kuten vanha gospel-laulu asian ilmaisee kuvaillessaan raamatullisen profeetan näkyä: ”Hesekiel näki pyörän, korkealla keskellä taivasta.”

Toisin kuin perinteiset uskonnot, UFO-usko on syvästi perinteisten instituutioiden vastainen. Sen kannattajat usein karsastavat hallituksia, perinteistä mediaa, akateemista maailmaa ja järjestäytynyttä uskontoa. Toisin kuin jotkut olettavat, kiinnostus UFOja kohtaan ei rajoitu sosiologiseen äärilinjaan. Tunnetut tiedemiehet ovat nostaneet esiin kysymyksiä UFOista, ja poliitikot, kuten demokraattisenaattori Charles E. Schumer (New York) ja republikaanisenaattori Mike Rounds (Etelä-Dakota), ovat vaatineet UFOjen paljastamista.

Vaikka sillä ei olekaan keskeistä auktoriteettia, UFO-usko luo silti yhteisön. Ihmiset käyttävät älypuhelimiaan tallentaakseen videoita ja valokuvia väitetyistä UFOista. Heistä tulee visionäärejä, kun he julkaisevat sisältöään sosiaalisessa mediassa. He tarjoavat todistuksia – kuvailevat, miten kokemuksensa on muuttanut heitä, usein uskonsa mysteeriin tai transsendenttiin palautumisen myötä.

Podcasteissa ja sosiaalisessa mediassa UFO-uskovaiset keskustelevat todisteista, tulkitsevat todistuksia ja analysoivat vuodettuja asiakirjoja. Tuloksena on se, mitä uskontososiologit kutsuvat hajautetuksi uskomusyhteisöksi. Aivan kuten kristilliset ”hajautetut opetuslapseusliikkeet” hylkäävät institutionaalisen hierarkian ja luottavat digitaalisen viestinnän, jaetun todistuksen ja hajautetun johtajuuden kautta organisoituihin verkostoituneisiin yhteisöihin, UFO-usko leviää horisontaalisesti.

Vertaa UFO-uskomusta historiallisiin taivaankappaleisiin, kuten Neitsyt Mariaan liittyviin ilmailmiöihin Fátimassa, Portugalissa, 13. lokakuuta 1917. Tuona päivänä noin 70 000 ihmistä kertoi nähneensä erilaisia ​​taivaankappaleita. Ihmiset vaihtelivat hartaista katolilaisista ateisteihin ja skeptikoihin, jotka olivat paikalla kumoamassa silminnäkijöiden todistuksia.

Mutta institutionaalinen kirkko vaikutti tapahtuman tulkintaan, ja hurskaat ottivat heidän tulkintansa mielellään vastaan. Ufo-yhteisö ei ole yhtä luottavainen. Sille on ominaista epäluulo perinteisiä auktoriteetteja kohtaan, olipa kyseessä sitten katolinen kirkko tai Yhdysvaltain hallitus.

Ufouskomusta ei ole määritelty hierarkian mukaisesti, vaan sitä on muokannut popkulttuuri. Vuosikymmenten ajan elokuvat ja televisiosarjat, kuten ”Star Trek” ja ”Star Wars”, tarjosivat kosmologioita, joissa oli edistyneitä älykkyyksiä. Nämä tarinat eivät luoneet uskoa UFO-ihin, mutta ne auttoivat luomaan kulttuurisen sanaston, jonka kautta poikkeavia kokemuksia voitiin ymmärtää.

Merkittävimmin ”Salaiset kansiot” tekivät tunnetuksi ajatuksen, jonka mukaan hallitukset salaavat tietoa ei-inhimillisestä älykkyydestä. Tämä antoi narratiivisen muodon amerikkalaisessa kulttuurissa jo ennestään kiertäville peloille. UFO-usko liittyi yhä enemmän paitsi spekulaatioihin Maan ulkopuolisesta elämästä, myös laajempiin kysymyksiin siitä, kuka hallitsee tietoa ja määrittelee todellisuuden.

UFO-tiedostojen julkaiseminen ei todennäköisesti anna lopullisia vastauksia Maan ulkopuolisesta elämästä. Mutta se tekee siitä entistä todennäköisempää, että se rohkaisee uskomusmuotoa, joka kukoistaa epävarmuudella. Jokainen uusi tiedostojulkaisu, vuodettu todistus tai julkistettu video synnyttää lisää tulkintoja sen sijaan, että se sulkeisi asian.

Kaksi kuuluisinta iskulausetta ”Salaiset kansiot” -sarjasta – ”Haluan uskoa” ja ”totuus on tuolla jossain” – ilmaisevat tämän täydellisesti. Jos etsintä joskus loppuisi, jos ei olisi enää syytä seuloa todisteita ja vaihtaa tarinoita, niin loppuisi myös UFO-yhteisö.

Trumpin hallinto on luvannut jatkaa Maan ulkopuoliseen elämään liittyvien asiakirjojen julkaisemista. Mutta sisällöstä riippumatta UFO-tiedostot todennäköisesti kertovat meille yhtä paljon nyky-yhteiskunnasta kuin taivaankappaleista.

Epäluottamus instituutioita kohtaan on vauhdittanut instituutioiden vastaisten uskomusten nousua. Uskonnolliset impulssit ovat siirtyneet uusiin teknologisiin ja mediaympäristöihin, jotka ohittavat portinvartijat. Jos UFO-uskomusten nousu on minkäänlainen osoitus, niin instituutioiden vastaisuus on Amerikan kansallisusko.

  Artikkelin julkaissut Washington Post

Urantia-kirja: historiaa, oppia ja suomalaista näkökulmaa

Tämä on seitsemäs luku Jaakko Närvän ja Jussi Sohlbergin toimittamasta  kirjasta Arvoituksia avaruudesta: Näkökulmia ufouskomuksiin.

kirjoittanut Anna-Sofia Pekkarinen

Urantia-kirja on jo ulkomuodoltaan vaikuttava, yli 2000-sivuinen uskonnollis-kosmologinen teos. Se sisältää kaikkiaan 196 lukua, jotka on aihepiiriensä mukaan jaettu neljään eri osaan. Kolmessa ensimmäisessä osassa kuvataan maailmankaikkeuden ällistyttävä monimutkaisuus lukemattomine ulottuvuuksineen ja maailmoineen. Niissä kerrotaan laajasti myös Jumalasta, eri luokkiin jaetuista henkiolennoista ja Urantiaksi nimetyn maapallomme historiasta. Kirjan neljäs osa puolestaan on seikkaperäinen esitys Jeesuksen elämästä, opetuksista ja uskonnollisesta kehityksestä. Se sisältää osittain samaa materiaalia kuin Uusi testamentti mutta lisäksi myös paljon Raamattuun kuulumatonta kerrontaa.

Urantia-kirja toteaakin olevansa Raamatusta seuraava, järjestyksessä jo viides ihmiskunnalle annettu käänteentekevä ilmoitus. Sen lukijat ajattelevat kirjan edustavan evolutiivisen maailman toistaiseksi suurinta olemassa olevaa totuuden heijastumaa, joka tulee uusien, noin tuhannen vuoden välein annettujen ilmoitusten myötä täydentymään kohti entistä absoluuttisempaa totuuden ilmentymää. Urantia-kirjaa edeltävien ratkaisevien ilmoitusten kerrotaan olleen Dalamatian opetukset, Eedenin opetukset Saalemin Melkisedek sekä Jeesus Nasaretilainen (92:4.5—4.9).

Vaikka Raamattua ei mainita aiempien ilmoitusten joukossa, lainataan Urantia-kirjassa kuitenkin kaikkia Raamatun kaanonin kirjoja ja myös useita apokryfikirjoja. Kristinuskossa apokryfikirjoilla tarkoitetaan sekä kirjoituksia, joiden painoarvo Vanhassa testamentissa on ollut muita tekstejä vähäisempi, että Uuteen testamenttiin hyväksymättömiä kirjoituksia.

Urantia-kirjaan otetut lainaukset eivät kuitenkaan mukaile Raamatun tekstejä sanasta sanaan, vaan niitä on paljonkin muokattu vastaamaan paremmin alkuperäiseksi uskottua muotoaan. Osa Raamatun kertomuksista siis etenee Urantia-kirjassa täysin kristittyjen tuntemista teksteistä poikkeavin juonenkääntein. Lisäksi monet kirjan teologiset ja filosofiset käsitykset poikkeavat Raamatun vastaavista ja korjaavat niitä aktiivisesti.

Urantia-seuran verkkosivuilla Urantia-kirjan ydin on tiivistetty seuraaviin sanoihin: ”Urantia-kirja tai -liike ei itsessään ole uskonto, filosofia, lahko tai kultti. Kirja lähinnä kokoaa ja koordinoi Urantian (planeetamme) nykytilanteen ja koko menneen historian ollen samalla pohjana kirjassa esitetylle uudelle ja entistä laveammalle ilmoitukselle” [43]

Urantia-kirjan tausta

Urantia-kirjan kymmeniä vuosia kestänyt syntyprosessi on jokseenkin spekulatiivinen ja kaikessa mystisyydessään usein yliluonnolliseksikin kuvattu. Vuosista 1908—1924 puhutaan prosessin alkuvaiheena, jonka tarkoitus oli valmistaa myöhemmin Urantia-kirjana tunnetun ilmoituksen vastaanottajat tehtäväänsä. Syntyprosessin merkittävimpinä alullepanijoina pidetään lääkärinä, psykiatrina, luennoitsijana ja tiedekirjailijana ansioitunutta tohtori William Sadleria (1875—1969), hänen vaimoaan tohtori Lena Sadleria 1875—1939) sekä pariskunnan naapuria, ”kontaktihenkilöä”, jonka välityksellä ilmoitus kertomuksen mukaan annettiin. [44]

Tarumainen kertomus kirjan syntymästä alkaa, kun aviomiehensä voinnista huolestunut nainen koputtaa Sadlerien oveen. Nainen kertoo, ettei saa hereille nukkuvaa miestään, joka kuitenkin liikehtii sängyssään levottomasti. Sadlerit lähtevät oitis naisen mukaan ja löytävätkin aviomiehen kuvatun kaltaiseen tilaan vaipuneena. Kun mies viimein saadaan hereille, tekevät Sadlerit hänelle perusteellisen tutkimuksen vain todetakseen, ettei miehen terveydentilassa ole moitteen sijaa. Yölliset kohtaukset kuitenkin toistuvat, ja joka kerta Sadlerit kutsutaan paikalle tilannetta tarkkailemaan. Eräänä yönä Lena Sadler sitten huomaa nukkuvan miehen huulten liikkuvan, aivan kuin tämä yrittäisi sanoa jotain. Lena kysyy miehen vointia, ja kaikkien yllätykseksi tämä vastaakin äänellä, joka ei ole hänelle tyypillinen, ja kertoo olevansa opiskeleva vierailija toiselta planeetalta. Herätessään mies on tapahtuneesta autuaan tietämätön.

Eräs William Sadlerin mielenkiinnon kohteista oli paljastaa huijaukseksi yliluonnollisiksi väitettyjä ilmiöitä. Hän epäilikin aluksi, että myös nukkuvan potilaan tapaus olisi psykologisesti selitettävissä. Yöllisten kohtausten toistuessa ja välitetyn informaation lisääntyessä Sadler kuitenkin sulki pois tunnettujen psyykkisten ilmiöiden mahdollisuuden ja vakuuttui lopulta siitä, että kyseessä todella oli aito taivaallisten persoonallisuuksien lahjoittama ilmoitus ihmiskunnalle. Hän alkoi uskoa, että hänen kontaktihenkilönä toimivan naapurinsa välittämän uskontoon, filosofiaan ja kosmologiaan liittyvän uuden ja vaikuttavan tiedon avulla myös häntä itseään nyt koulutettiin pian koittavaa merkittävää tehtäväänsä varten. Vuoden 1960 paikkeilla laatimassaan Urantia-liikkeen historiikissa Sadler kirjoittaakin: ”Ystävämme meitä ihmisiä ylemmältä tasolta siis käyttivät kokonaista kaksi vuosikymmentä siihen, että he avarsivat kosmisia näköalojamme, lavensivat teologisia käsityksiämme ja laajensivat yleensäkin maailmankuvaamme.” [45]

Kontaktihenkilön kautta yhteydessä olleet olennot, ”ilmoituksenantajat”, esittelivät itsensä ”keskiväliolennoiksi” ja muiksi Urantialla vieraileviksi persoonallisuuksiksi. Kun kontaktit olivat kestäneet noin kaksikymmentä vuotta, Sadlerit saivat persoonallisuuksilta kehotuksen esittää mieltään askarruttavia kysymyksiä, joilla uskoivat olevan arvoa ihmiskunnan tulevaisuutta ajatellen. Tästä kehotuksesta sai alkunsa Foorumi, Sadlerien entisistä potilaista koostuva suurehko ja kokoonpanoltaan vaihteleva joukko psyykkisistä ilmiöistä kiinnostuneita naisia ja miehiä.

Foorumi järjestäytyi syyskuussa 1925, jolloin kaikkien jäsenten tuli allekirjoittaa vaitiololupaus. Sen nojalla ilmoitukseen liittyvistä asioista oli lupa puhua ainoastaan Foorumin muiden jäsenten kanssa, ja jopa muistiinpanojen kirjoittaminen kokousten aikana kiellettiin. Urantia-kirjan syntyprosessista vastaava kontaktikomissio, Sadlerien lähipiiristä koostuva pieni ryhmä, halusi näin varmistaa, ettei keskeneräinen tai virheellinen tieto pääsisi leviämään suljetun ryhmän ulkopuolelle. Kontakteissa olivat läsnä ainoastaan kontaktikomission jäsenet, joiden erityinen tehtävä oli vastaanottaa kontaktihenkilön kautta välitettyjä viestejä. Vaitiololupaukseen sisältyvillä säännöillä on myöhemmin pyritty vastaamaan myös syntyprosessin aikaisen dokumentoinnin vähäisyyteen, joka on herättänyt paljon kysymyksiä Urantia-kirjan aitoudesta.

Foorumilaiset laativat ihmisrodun kannalta tärkeitä ja nykytietämyksen ylittäviä kysymyksiä, jotka liittyivät muun muassa maailmankaikkeuden alkuperään, Jumalan olemukseen sekä maailman ja luomakunnan syntyyn. Joulukuussa 1924 kontaktikomissio sitten esitti näin laaditut 181 kysymystä ilmoituksenantajille. Kerrotaan, että kului muutama viikko ennen kuin 500-sivuinen käsinkirjoitettu teksti ilmestyi yhden ainoan yön aikana kontaktihenkilön yöpöydälle. Käsikirjoitus sisälsi vastaukset jokaiseen esitettyyn kysymykseen ja kattoi nykyisen Urantia-kirjan luvut 1-57. Tutustuttuaan käsikirjoitukseen foorumilaiset laativat ilmoituksenantajille tarkentavia kysymyksiä kerta toisensa jälkeen. Teksti laajeni vastauksista useiden vuosien ajan, kunnes vuonna 1934 kirjan kolme ensimmäistä osaa oli viimein saatu valmiiksi. Teoksen neljäs osa, ”Jeesuksen opetukset ja elämä”, ilmestyi kontaktihenkilön yöpöydälle yllättäen vasta vuotta myöhemmin, eikä Foorumin jäseniltä odotettu täydentäviä kysymyksiä näiden 77 luvun viimeistelyyn.

Kuva 11. Urantia-kirjan englanninkielinen laitos vuodelta 2008.

Käsikirjoitukset tarkistettiin ilmoituksenantajien toimeksiannon myötä vuosina 1934—1942. Kontaktikomission tehtävänä oli katsoa, oliko tekstissä jotain epäselvää, mikä yhä edellyttäisi tarkentaviin kysymyksiin vastaamista. Käsikirjoitukseen ei kuitenkaan tarkastusvaiheessa enää tehty juuri minkäänlaisia muutoksia. Yksi kontaktikomission jäsenistä, Emma Christensen, sai tehtäväkseen kirjoittaa tekstin puhtaaksi. Tehtävänanto liittyi ainoastaan oikeinkirjoitukseen, kuten isojen kirjainten käyttöön, eikä käsikirjoitukseen ollut lupa tehdä rakenteellisia muutoksia. Valmis teksti toimitettiin ilmoituksenantajien valtuuttamana kirjapainoon. Urantia-säätiö perustettiin vuonna 1950, ja ensimmäinen englanninkielinen painos Urantia-kirjasta julkaistiin säätiön rahoittamana Chicagossa 12. lokakuuta 1955. Vuoden 2018 vuosikertomuksen mukaan Urantia-kirjasta oli saatavilla jo seitsemäntoista eri käännöstä ja lukuisia uusia käännösprojekteja on käynnissä kaiken aikaa. [46]

Urantia-kirjan perustalle ei missään vaiheessa ollut tarkoitus muodostaa uutta kirkkoa, uskontoa tai lahkoa. Silti oli väistämätöntä, että kirjan opetuksista kiinnostuneet alkoivat järjestää kokoontumisia keskustellakseen ja kehittääkseen keinoja sen oppien levittämiseksi. Tammikuussa 1955 perustettiinkin Chicagossa Urantia-veljeskunta (Urantia Brotherhood), joka oli ensimmäinen urantiauskovien vapaaehtoisten yhteistyöjärjestö. Ryhmään kuului 36 jäsentä, joista jokainen sitoutui noudattamaan peruskirjassa ja säännöissä määriteltyjä käytäntöjä. Veljeskunnan toiminta alkuperäisessä muodossaan päättyi vuonna 1989. Sen jalanjäljissä kuitenkin jatkoivat vuodesta 1956 lähtien perustetut Urantia-seurat, jotka koostuvat vähintään kymmenestä Urantia-kirjan opetuksiin perehtyneestä urantiauskovasta.

Aikansa historiallis-yhteiskunnallinen tilanne oli epäilemättä yksi merkittävimmistä tekijöistä, jotka mahdollistivat Urantia-kirjan synnyn ja suosion — olihan 1800-luku ollut voimakasta tieteen, teollistumisen ja teknologisen kehityksen kulta-aikaa. Uusien innovaatioiden ja tieteellisten löydösten myötä alkoivat lisääntyä spekulaatiot siitä, voisiko ihmisten kaltaista tai älykkyydeltään jopa ihmisen ylittävää elämää olla olemassa toistaiseksi tuntemattomissa avaruuden syövereissä. Uteliaisuutta ja mielikuvitusta ruokkivat entisestään 1800-luvun loppupuolella julkaistut fiktiiviset teokset, kuten Jules Vernen Maasta kuuhun (1865) ja H.G. Wellsin Maailmojen sota (1898), joissa ihmiskunta joutuu törmäyskurssille Maan naapuriplaneetoilta tulevien olentojen kanssa.

Tieteellis-teknologinen kehitys myös osoittautui merkittäväksi haasteeksi kristinuskon valta-asemalle ja kirkon opeille, sillä uusien löydösten valossa kristilliset opit alkoivat monien mielestä näyttää turhan konservatiivisilta ja usein ristiriitaisiltakin. Ilmapiiri oli näin 1900-luvulle tultaessa uusille ajatusvirtauksille suotuisa. Vuosisadan kuluessa ilmenikin monenlaista vapaamuotoista, länsimaiseen esoteriaan ja itämaisiin oppeihin pohjaavaa uskonnollishenkistä liikehdintää, joka 1980-luvulle tultaessa sai yläkäsitteen new age. Siihen linkittyvän länsimais-esoteerisen kontaktiperinteen voidaan samoin ajatella alkaneen kiteytyä jo 1800-luvulla. Kontaktiperinteeseen kuuluu oppeja, jotka korostavat yhteyttä erilaisiin viisaisiin, henkistä kehitystämme vaaliviin ja edistäviin korkeampiin olentoihin. Esimerkkinä mainittakoon 1900-luvun alkupuolen teosofia ja siihen liittyvät yhteydet henkisiin mestareihin sekä spiritualistiset kontaktit avaruuden jaloihin asukkaisiin.

Varsinainen suuren suosion saavuttanut ufokontaktiliike syntyi teosofisten vaikutteiden pohjalta 1950-luvulla. Sen taustalla on nähtävissä toisen maailmansodan herättämä pelko ja sen siivittämä tarve suunnata katse kohti yleviksi ja suojeleviksi uskottuja avaruusolentoja sekä korkeampaa henkistä tiedettä ja teknologiaa. Ufoaihe pääsi kerta toisensa jälkeen valtamedian pyöritykseen: 1950-luvulla etenkin Yhdysvalloissa ja Kanadassa kuohuneiden ufohavaintoaaltojen myötä lentävistä lautasista uutisoitiin tiuhaan tahtiin niin paikallislehdissä kuin radio-ohjelmissa ja televisiossakin. Uutisoinnin lomassa julkaistiin ufokontaktikirjailijoiden tositapahtumiksi väittämiä kuvauksia, joissa avaruusolentojen kanssa sattuneita kohtaamisia esitellään viimeistä yksityiskohtaa myöten. Esimerkiksi puolalaissyntyisen ufokontaktihenkilön, George Adamskin, yhdessä englantilaisen Desmond Leslien kanssa kirjoittama teos Lentävät lautaset — onko niitä?

1953) saavutti etenkin Yhdysvalloissa suuren suosion. Urantia-kirja ei varsinaisesti kuulu ufokontaktiliikkeeseen, mutta mainitut kehityskulut ovat innoittaneet sen muotoutumis- ja julkaisuprosessia. Onhan kyse eräänlaisista sukulaisliikkeistä; Urantia-kirjan voidaan tulkita edustavan ainakin osin länsimais-esoteerisen kontaktiperinteen haaraa.

Kertomus Urantia-kirjan mystisestä alkuperästä on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä ja epäuskoisuutta. Esimerkiksi yhdysvaltalainen Martin Gardner on asettanut alkuperäiskertomuksen kyseenalaiseksi teoksessaan Urantia: The Great Cult Mystery (1995). Vedoten William Sadlerin asiantuntevuuteen ja kokemukseen tiedekirjallisuuden saralla Gardner esittää, että taivaallisten ilmoituksenantajien sijaan Sadler itse kollegoineen on Urantia-kirjan käsikirjoitusten taustalla. Gardner ei ole yksin epäilystensä kanssa, vaan monet muutkin tutkijat ovat olleet halukkaita antamaan Sadlerille kunnian tämän sisällöllisesti, kielellisesti ja sivumääräisesti vaikuttavan teoksen aikaansaamisesta.

Urantiauskovat itse kuitenkin ajattelevat kirjan mystisen alkuperän olevan täysin tarkoituksenmukainen. Esimerkiksi kontaktihenkilön tarkempi henkilöllisyys on tietoisesti haluttu jättää paljastamatta, sillä on pelätty, että nimettynä hänestä olisi saattanut kehkeytyä myyttisen henkilöpalvonnan kohde. Lisäksi Urantia-kirja sinänsä on urantiauskovien mukaan riittävä todistus siitä, ettei teksti ole ihmisten laatima. Puhutaanhan siinä sellaisista vaikeaselkoisista hengellisistä käsitteistä, joiden esittäminen on ihmiskielen rajoittuneisuuden vuoksi lähes mahdotonta. Urantia-kirja ei myöskään vastaa inhimillistä pedagogiikkaa, sillä sen sijaan, että se etenisi yksinkertaisesta monimutkaiseen, se alkaa kaikkein monimutkaisimmasta, Jumalasta, ja etenee sitten yksinkertaisimpaan, ihmiseen. Urantiauskovat ovat vastanneet Gardnerin kritiikkiin myös tarkoilla tyylianalyyseilla, joilla on pyritty osoittamaan, ettei William Sadlerin kirjoitustyyli vastaa yhtäkään Urantia-kirjan kirjoitustyyleistä. Kirjalla siis uskotaan olevan yhdeksän kirjoittajaa, joista yksikään ei ollut ihminen. [47]

Urantia-kirjan alkutaival Suomessa ja Suomen Urantia-seura

Eurooppalaisten mielenkiinto avaruusolentoja kohtaan nousi uusiin sfääreihin syksyllä 1957, jolloin Neuvostoliitto lähetti avaruuteen Sputnikin, ensimmäisen Maata kiertävän satelliitin. Esimerkiksi tämän tapahtuman ja yleisemmin muun avaruusteknologisen kehityksen ansiosta ufokiinnostus alkoi saada entistä enemmän jalansijaa myös Suomessa. Vuonna 1962 perustettiinkin kauppatieteiden maisteri Joel Rehnströmin, rovasti Arvi Merikallion ja Finnairin silloisen lentokapteeni Ilpo Koskisen aloitteesta ensimmäinen valtakunnallisesti merkittävä ufoyhdistys, Interplanetistit ry. Yhdistyksen tarkoituksena oli koota Suomessa tehtyjä ufohavaintoja ja lisätä kansalaisten tietämystä ufoasioista. Avaruusaluksilla matkustavilla humanoideilla arveltiin olevan tärkeä sanoma ihmiskunnalle. Vuonna 1962 Rehnström myös perusti Vimana-kustantamon yksinomaan ufokirjallisuutta varten, ja pian tämän jälkeen ilmestyivätkin ensimmäiset ufokirjat suomalaisten kirjastojen ja kirjakauppojen hyllyille.

Vuosi 1965 oli Urantia-kirjan Suomeen rantautumisen kannalta merkittävää aikaa. Silloin suomalaissyntyinen Yhdysvaltoihin muuttanut ballerina, Margit Lilius-Mustapa, tuli Suomeen esittäytymään interplanetisteille. Mustapa etsi suomalaista kustantajaa kirjoittamilleen teoksille Spaceship to the Unknown (1960) ja Book of Brothers (1963), joissa hän kertoo omista kohtaamisistaan venuslaisten kanssa. Mustapa ei itse ollut aktiivinen Urantia-kirjan lukija, mutta tilauksesta hän oli lähettänyt muutamia niteitä Yhdysvalloista Suomeen. Mustapa myös mainitsee omissa teoksissaan Urantia-kirjan yhtenä esimerkkinä niistä lukuisista keinoista, joilla avaruusolennot pyrkivät levittämään sanomaansa Maan asukkaiden tietoisuuteen.

Vuonna 1965 myös Joel Rehnström sai Urantia-kirjan käsiinsä. Omien sanojensa mukaan hän ahmi 2000-sivuisen teoksen läpi vain muutamassa päivässä ja vakuuttui oitis sen ilmiömäisen laajasta ja seikkaperäisestä sanomasta. Interplanetistien johtohenkilöiden mielenkiinto alkoi kohdistua olennaisesti Urantia-kirjaan, ja yhdistyksen myötä alkanut suomalainen ufotutkimus vaimeni muutamaksi vuodeksi. Vuonna 1965 Urantia-kirjan lukijat siis irtautuivat ufotutkimusperinteestä omaksi itsenäiseksi haarakseen. Suomalainen ufotutkimus puolestaan käynnistyi uudelleen 1960-luvun lopulla, ja vuonna 1973 Tampereelle perustettiin Tapani Kuninkaan toimesta Suomen Ufotutkijat ry, nykyään kenties Suomen merkittävin ufoyhdistys.

Vuonna 1968 Helsingin Sanomien etusivulla julkaistiin interplanetistien rahoittama ilmoitus, jossa etsittiin englannintaitoista suomentajaa ”ainutlaatuiselle uskonnollis-filosofis-tieteelliselle tekstille”. [48] Vaikka suomentajalle ei luvattu käännöstyöstä lainkaan rahallista palkkiota, ilmoittautui tehtävään nelisenkymmentä vapaaehtoista, joista jokainen sai käännettäväkseen muutaman Urantia-kirjan 196 luvusta. Pääosan käännöstyöstä tekivät Lisse Gullichsen, Helvi Nikkanen ja Ulla Pyhälä. Joel Rehnström ja Martti Vanninen tarkastivat valmiit käännökset ja lähettivät ne sitten edelleen kieliopista vastaavalle Aili Nurmiaholle. Nurmiaho pyrki pitämään huolen myös siitä, että lukuisten eri henkilöiden kääntämät vaikeat käsitteet ja termit olisivat lopullisessa suomennuksessa käännetty yhdenmukaisesti.

Käännössopimus tehtiin Chicagon Urantia-säätiön kanssa tammikuussa 1970, ja ensimmäinen suomenkielinen käännösversio valmistui 1970-luvun puolivälissä, miltei vuosikymmenen kestäneen urakan jälkeen.

Vielä 1960-luvulla suomalaiset osasivat englantia kuitenkin yleisesti ottaen melko heikosti, minkä vuoksi käännösten taso vaihteli huomattavasti. Suomennoksen tarkastanut ammattikielenkääntäjä arvioikin, ettei ensimmäinen käännös kokonaisuudessaan vastannut riittävästi alkuperäistekstiä eikä siis ollut sellaisenaan julkaisukelpoinen. Lisse Gullichsen ja Aili Nurmiaho koordinoivat seuraavan käännösprojektin, jonka tavoitteena oli laatia entistä paremmin alkuperäistä vastaava suomennos.

Vielä toinen käännösversiokaan ei läpäissyt ammattikääntäjien seulaa. Suomennosurakkaa tarjottiinkin sitten tarkastuksen tehneelle Seppo Kanervalle, joka oli lukenut Urantia-kirjaa aktiivisesti jo kymmenen vuotta. Kolmatta käännösversiota päästiinkin työstämään Kanervan johdolla vuonna 1984, ja lopulta suomenkielisen Urantia-kirjan ensimmäinen painos julkaistiin kolme vuosikymmentä kestäneen käännösprojektin jälkeen vuonna 1993.

1980-luvun alussa pieniä Urantia-kirjasta kiinnostuneiden opiskeluryhmiä alkoi syntyä Helsingin lisäksi muillekin paikkakunnille, ja toiminnan organisoiminen tuli ajankohtaiseksi. Suomen Urantia-seura — ensimmäinen Yhdysvaltojen ulkopuolinen Urantia-yhteisö — perustettiinkin helmikuussa 1989. Perustamista edelsi pitkä ja syvällinen keskustelu, jossa puitiin seuran tarkoitusta, tehtäviä ja päämäärää. Monet Urantia-kirjan lukijat näet pelkäsivät, että seuran perustaminen olisi ensimmäinen askel kohti Urantia-kirkkoa tai muunlaista institutionalisoitunutta järjestöä. Urantia-seura kuitenkin perustettiin, kun saavutettiin yhteisymmärrys siitä, ettei minkäänlaisen lahkon muodostaminen sopinut Urantia-kirjaan perehtyneiden jäsenten periaatteisiin. Kuten Suomen Urantia-seuran verkkosivuilla sanotaan, ”Urantia-seuran tarkoitus on edistää Urantia-kirjan opetusten leviämistä ja asiallista levittämistä”. [49]

Urantia-seura kokoontui aluksi Helsingin nuorisokeskuksen toimitilassa Töölössä, Pauligin huvilassa, jossa Urantia-kirjan opetuksista on keskusteltu aina 1960-luvulta lähtien ja jossa käännösprojektin aikana käytiin läpi valmistuneita suomennoksia. 1990-luvun alussa huvilan tilojen käyttö muuttui maksulliseksi, minkä vuoksi seuran toiminta hajaantui useampiin eri kokoontumistiloihin pääkaupunkiseudulle. Suurin osa esitelmätilaisuuksista järjestetään nykyään Malmitalossa ja opintoryhmät pidetään muun muassa Taivallahden peruskoululla Helsingissä sekä Villa Apteekin tiloissa Espoossa.

Suomen Urantia-seuran julkaisema Heijaste-lehti perustettiin Aarno Peltokosken johdolla vuonna 1985. Lehden alkuperäinen tarkoitus oli kertoa lukijoille käännöstyön etenemisestä sekä valaa yhteishenkeä urantiauskovien välille ja luottamusta Urantia-kirjan sanomaan. Kun Suomen Urantia-seura sitten perustettiin vuonna 1989, tuli Heijaste-lehdestä sen merkittävin äänenkannattaja, jolloin myös lehden sisältö muuttui ja laajeni. Jäsentiedotteiden lisäksi siinä alettiin julkaista uutisia, artikkeleita ja mielipidekirjoituksia, joita Urantia-kirjan lukijoilla on nykyäänkin mahdollisuus laatia ja lähettää lehden toimitukseen. Heijaste ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja vuoteen 2019 mennessä sitä on julkaistu jo 140 numeron verran. Lehti kuuluu jäsenetuna kaikille seuran jäsenille, mutta se on kaikkien muidenkin vapaasti tilattavissa ja myös maksutta luettavissa Urantia-seuran verkkosivuilla. Vuodesta 2017 alkaen Heijaste-lehden päätoimittajana on toiminut Kaija Lindström.

Heijasteen lisäksi Urantia-seuran toiminnasta voi lukea seuran verkkosivuilta. Sieltä löytyy tietoa seuran opintotoiminnasta, eri puolilla Suomea kokoontuvista opintoryhmistä, esitelmätilaisuuksista ja vuosittaisista tapahtumista. Tällaisia ovat esimerkiksi talvipäivät ja IUA-konferenssin (International Urantia Association) yhteydessä järjestettävät kesäpäivät. Verkkosivuilla on niin ikään kaikkien vapaasti luettavissa oleva Urantia-verkkokirja.

Urantia-seuran jäseniltä edellytetään täysi-ikäisyyttä sekä perehtyneisyyttä Urantia-kirjaan, ja heiltä peritään vuosittainen, elämäntilanteesta riippuen 20 tai 40 euron suuruinen jäsenmaksu. Vuoden 2017 alussa seuraan kuului kaikkiaan 81 jäsentä. Jäsenmäärästä ei kuitenkaan suoraan voida päätellä, kuinka moni suomalainen uskoo Urantia-kirjan ilmoitukseen. Teoksen myyntiluvut antanevat lähempänä totuutta olevan kuvan sen suosiosta suomalaisten keskuudessa: vuoteen 2015 mennessä suomenkielistä painosta oli myyty arviolta 7000 kappaletta. Kirjan lukijoiden ei tarvitse kuulua Urantia-seuraan osallistuakseen seuran järjestämiin lukupiireihin, opintoryhmiin tai muihin tilaisuuksiin, vaan kaikki ovat niihin tervetulleita.

Urantia-kirjan opetuksia Jumalasta ja maailmankaikkeudesta

”Ilman Isää ei olisi olemassa mitään, mikä on” (42:1.6.) Urantia-kirjan mukaan todellisuus on Jumala ja Jumala on todellisuus, hän on koko luomakunnan ikiaikainen luoja ja ääretön ylläpitäjä. Tälle opille uskollisena kirjan kymmenkunta ensimmäistä lukua käsittelevät Jumalan olemusta, ominaisuuksia sekä suhdetta muihin olentoihin ja maailmankaikkeuteen. Usko Universaalisena Isänäkin tunnettuun Jumalaan on Urantia-kirjan ydin ja keskeisin viidennen ilmoituksen lukijoita yhdistävä tekijä. Kirjan mukaan Jumala on paljon enemmän kuin Isä, mutta Isä on ihmisen korkein käsitys Jumalasta. Teoksessa tähdennetään, että puhe Jumalasta Isänä kuvastaa sitä syvästi henkilökohtaista suhdetta, joka jokaisella uskovalla on mahdollisuus muodostaa Jumalan kanssa.

Jumalasta, todellisuuden absoluuttisesta alkusyystä, puhutaan Urantia-kirjassa myös ikuisena MINÄ OLEN -olevaisena. Ilmoituksenantajat ovat luoneet MINÄ OLEN -käsitteen yksinomaan ihmisten rajallista mieltä varten. Sillä viitataan aikaan ennen persoonallisen Isän olemassaolon hypoteettista alkupistettä, jolloin aikaa ja avaruutta ei vielä ollut luotu. Todellisuudessa sellaista hetkeä ei kuitenkaan koskaan ole ollut, sillä maailmankaikkeus ja sen luoja ovat absoluuttisuudessaan ikuisia. Absoluuttisuuden ymmärtäminen kuitenkin koettelee kuolevaisen mielen pystyvyyttä. Äärettömien käsitteiden avaaminen ihmisen äärelliselle mielelle on tiettyyn pisteeseen mahdollista, mutta siihen väistämättä liittyy inhimillisen mielen ja kielen asettamia rajoitteita.

Urantia-kirjassa painotetaankin, että henkilökohtainen kokemus on riittävä ymmärrys Universaalisesta Isästä. Korkealentoiset filosofiset oletukset ovat toissijaisia jumalasuhteen ja sisäisen uskon rinnalla. Kuolevaisten on hyvä jatkuvasti pyrkiä laajentamaan ymmärrystään, mutta samalla on hyväksyttävä, etteivät he tule maanpäällisen elämänsä aikana koskaan täydellisesti käsittämään MINÄ OLEN -olevaista:

Eksistentiaalisena käsitteenä MINÄ OLEN ei ole sen paremmin jumalallistunut kuin jumalallistumatonkaan, ei sen paremmin aktuaalinen kuin potentiaalinenkaan, ei sen paremmin persoonallinen kuin persoonatonkaan, ei sen paremmin staattinen kuin dynaaminenkaan. Mitään kvalifiointia ei voi soveltaa Infiniittiseen, voi vain todeta, että MINÄ OLEN on. (105: 1.4.)

Kolmiyhteyksiä on Urantia-kirjan mukaan olemassa kaikkiaan viisitoista, joista kuitenkin ainoastaan seitsemän on paljastettu Urantian (Maan) asukkaille. Ne ovat se osa maailmankaikkeutta, joka kuolevaisille edustaa todellisuutta. Kolmiyhteydet ovat muodostuneet infiniittisyyden seitsemän rinnakkaisen absoluutin välille. Nämä absoluutit ovat Ensimmäinen Lähde ja Keskus, Toinen Lähde ja Keskus, Kolmas Lähde ja Keskus, Paratiisin Saari, Jumaluusabsoluutti, Universaalinen Absoluutti sekä Kvalifoimaton Absoluutti (0:3.2—3.8). Universaalinen Isä on ensisijaisena jäsenenä jokaisessa seitsemässä kolmiyhteydessä, sillä hän on Jumaluuden Ensimmäinen Persoona sekä Absoluuttien absoluutti.

Urantia-kirjan luvussa 104 on esitelty kaikki seitsemän tunnettua kolmiyhteyttä, joista esimerkkinä voidaan mainita niistä ensimmäinen, persoonallis-tavoitteellinen kolmiyhteys. Tämä ”Ensimmäinen Kolmiyhteys” on kolmen ikuisen paratiisipersoonallisuuden yhteenliittymä, ja siitä puhutaan siksi myös Paratiisin-Kolminaisuutena. Sen muodostavat keskenään Universaalinen Isä (Ensimmäinen Lähde ja Keskus), Iankaikkinen Poika (Toinen Lähde ja Keskus) sekä Ääretön Henki (Kolmas Lähde ja Keskus). Ensimmäinen Kolmiyhteys on persoonallisen Jumaluuden yhteenliittymä: Isän, Pojan ja Pyhän Hengen jumaluusunioni. Jumala on siis absoluuttinen ja jakamaton, mutta hänessä kuitenkin yhdistyvät kolme yksilöllistä Jumaluuden personoitumaa:

Näyttäisi siltä, että absoluuttiset suhteet johtavat väistämättä kolmiyhteyteen. Persoonallisuus etsii yhteyttä toiseen persoonallisuuteen yhtä hyvin absoluuttisella kuin kaikilla muillakin tasoilla. Ja Paratiisin kolmen persoonallisuuden yhteenliittymä iäistää ensimmäisen kolmiyhteyden: Isän, Pojan ja Hengen persoonallisuusliiton. (104:3.14.)

Maailmankaikkeus rakentuu Urantia-kirjan mukaan seuraavasti. Paratiisin Saari sijaitsee infiniittisyyden maantieteellisessä keskipisteessä. Se on Isä Jumalan asuinsija ja toimii maailmankaikkeutta koossapitävänä ja energiaa antavana voimana. Paratiisin ulkoreunoilta alkaa avaruus, jossa sijaitsevat muun muassa kaikki Urantia-kirjassa mainitut universumit: Havonnan nimellä tunnettu keskusuniversumi sekä seitsemän superuniversumia. Superuniversumien kokonaisuus tunnetaan kirjassa myös nimellä Suuruniversumi, ja se käsittää kaikkiaan noin seitsemän biljoonaa asutettua planeettaa.

Superuniversumit ovat maantieteellisiä avaruusryhmittymiä, joista jokainen käsittää yhtä suuren määrän paikallisuniversumeja ja yhtäläisen osan avaruutta. Niistä seitsemännessä, Orvontonissa, sijaitsee kotiplaneettamme Urantia (Maa). Planeettamme järjestysnumero asuttujen planeettojen sarjassa kirjoitetaan luvulla 5 342 482 337 666. Suuruniversumin rajojen takaa löytyvät neljä ulkoavaruuden tasoa, joista kaikki sisältävät lukemattomia galakseja, tähtisumuja, aurinkoja ja planeettoja, ja joista kaikki ovat vielä toistaiseksi asumattomia. Urantia-kirjan mukaan tämä suuri osa avaruudesta odottaa edelleen tulevaa universumikautta, jolloin asutetaan lisää planeettoja ja satelliitteja.

Kaikkien asutettujen maailmojen kerrotaan olevan luonteeltaan ja alkuperältään evolutionaarisia, eli ne kehittyvät Jumalan suunnitelman mukaisesti kohti suurinta tarkoitusta ja päämäärää. Kuolevaisten asuttamia maailmoja kuvataan lisäksi ”harjoittelukouluina olemassaolon seuraavana edessä olevaa vaihetta varten” (49:01). Ne on taivaallista hallintoa ajatellen ryhmitelty paikallisjärjestelmiksi, joista jokaiseen kuuluu noin tuhat evolutionaarista maailmaa. Paikallisjärjestelmät voidaan lisäksi ryhmitellä konstellaatioiksi, paikallisuniversumeiksi ja niin edelleen aina seitsemään olemassa olevaan superuniversumiin saakka.

Oma planeettamme, Urantia, kuuluu Satanian paikallisjärjestelmään jonka odotettu koko on joskus kaukaisessa tulevaisuudessa pyöreästi arvioituna 900 asutettua maailmaa. Tällä hetkellä Satanian järjestelmä sisältää vasta noin 620 asutettua maailmaa ja on siis vielä keskeneräinen. Urantia on Satanian asutetuista maailmoista järjestyksessä 606.

Avaruuden asuttujen maailmojen sijainnin ja todellisen lukumäärän tietää vain Universaalinen Isä; hän kutsuu niitä kaikkia nimeltä ja numerolta. Minä voin esittää vain asuttujen tai asuttaviksi kelvollisten planeettojen summittaisen lukumäärän, sillä muutamilla paikallisuniversumeilla on älylliseen elämään soveltuvia maailmoja enemmän kuin toisilla. Eikä kaikkia suunnitelmissa olevia universumeja ole vielä organisoitu. Esittämieni arvioiden ainoana tarkoituksena on sen vuoksi tarjota edes jonkinlainen käsitys aineellisen luomistuloksen suunnattomuudesta. (15:2.1.) — — [Esittänyt Uversasta lähtöisin oleva Universaalinen Sensori.] (15:14.10).

Elämän tarkoitus ja elämä kuoleman jälkeen

Urantia-kirjan lukijat uskovat, että ihmiselämän keskeisin tavoite on löytää Jumala ja tulla hänen kaltaisekseen. Jumalan uskotaan elävän jokaisen ihmisen sisimmässä, mutta hänet löytääkseen on ihmisellä oltava fyysisen kehon lisäksi myös toimiva mieli, persoonallisuus sekä Ajatuksensuuntaaja. Ihmismieli ja Ajatuksensuuntaaja yhdessä synnyttävät sielun, jonka ansiosta yksilö voi kuolemansa jälkeen jatkaa matkaansa Jumalan luo, mikäli hän itse niin päättää.

Ajatuksensuuntaaja on osa Jumalan suurta suunnitelmaa, jonka päämääränä on kaikkien luotujen asteittainen kehittyminen kohti Paratiisin edellyttämää täydellisyyttä. ”Urantia-kirjan opetuksia” -blogia kirjoittavan Matti Tossavaisen mukaan ”Ajatuksensuuntaaja tarkoittaa samaa kuin Jumala meissä, meidän kanssamme, meidän mielessämme, meidän ajattelukeskuksessamme” [50] Ajatuksensuuntaaja on siis Jumalan aktuaalinen läsnäolo tai ääni jokaisessa ihmismielessä, se opastaa ihmistä sekä antaa mielelle jatkuvasti hengellisiä virikkeitä sekä vihjeitä Jumalasta. Urantia-kirja kannustaakin kuuntelemaan Ajatuksensuuntaajaa, sillä sen avulla yksilö voi muodostaa henkilökohtaisen suhteen Isään. Ihminen voi näin omaksua uskon, joka johtaa elämän todelliseen päämäärään, Isän läheisyyteen: ”Ajatuksensuuntaajien tehtävänä ihmissukukuntien suhteen on edustaa Universaalista Isää, olla Universaalinen Isä ajallisuuden ja avaruuden kuolevaisille luoduille” (108:0.1.)

Päätös lähestyä Jumalaa antaa siis ihmiselämälle sen perimmäisen tarkoituksen. Päätöksen tehtyään ihminen näet luonnollisesti samastuu Isän tahtoon ja pyrkii vähitellen kehittymään hänen kaltaisekseen. Urantia-kirjassa ei esitetä tarkkoja määritelmiä siitä, miten yksilön tulisi toimia tullakseen Isän kaltaiseksi ja elääkseen Jumalalle mieluista elämää, sillä kukin toteuttaa tarkoitustaan omalla persoonallisella tavallaan. Kirjassa ei siten ole annettu Raamatun kymmentä käskyä vastaavia selkeitä ohjenuoria vaan ainoastaan yksi Jumalan ihmiskunnalle lähettämä suurenmoinen käsky: ”Olkaa täydelliset, niin kuin minä olen täydellinen.” (1:0.3.) Urantia-kirja kuitenkin paljastaa, että ainoastaan Jumalan löytämiseen tähtäävät elämäntarkoitukset takaavat yksilölle ylösnousemuksen kuoleman jälkeen. Muunlaiset periaatteet jättävät kuolemanjälkeisen kohtalon arvailujen varaan.

Tämä suurenmoinen ja universaalinen kehotus pyrkiä jumaluutta olevan täydellisyyden saavuttamiseen on täydellisyyden Jumalan luoman, koko eteenpäin ponnistelevan luomakunnan ensimmäinen velvollisuus, ja sen tulisi olla sen korkein tavoite. Tämä jumalallisen täydellisyyden saavuttamisen mahdollisuus on ihmisen koko ikuisen hengellisen edistymisen lopullinen ja varma määränpää. (1:0.4.)

Urantia-kirja opettaa Raamatun tavoin, että elämä jatkuu kuolemaa seuraavan ylösnousemuksen jälkeen taivaassa Jumalan luona. Toisin kuin Raamatussa Urantia-kirjassa kuvataan seikkaperäisesti myös kuolemasta alkava monivaiheinen matka Paratiisiin ja kerrotaan jopa Paratiisin tarkat koordinaatit.

Urantia-kirjan mukaan on olemassa kolme eri kuoleman lajia: hengellinen kuolema, älyllinen kuolema ja fyysinen kuolema. Hengellisellä kuolemalla viitataan sielun lopulliseen kuolemaan eli elämän peruuttamattomaan päättymiseen kuoleman jälkeen. Tämänkaltainen kuolema johtuu aina yksilön aktiivisesta päätöksestä torjua ikuinen elämä, toisin sanoen päätöksestä kääntää selkänsä Jumalalle ja vastustaa ihmismielelle luontaista uskoa. Elämän jatkuminen tuonpuoleisessa sen sijaan on Urantia-kirjan mukaan taattu silloin, ”kun mieli uskoo Jumalaan ja sielu tuntee Jumalan, ja kun ne yhdessä hoivaavan Suuntaajan kanssa kaikki halajavat Jumalaa” (5:5.13).

Kaksi muuta kuoleman lajia, fyysinen ja älyllinen, eivät sen sijaan tarkoita elämän loppua tai persoonallisuuden tuhoutumista. Kuoleman jälkeen aineellinen ruumis maatuu mutta persoonallisuus jatkaa olemassaoloaan. Persoonallisuuden kaksi osatekijää, Ajatuksensuuntaaja sekä kuolleen elämänvaiheista koostuvat muistot, siirtyvät Diviningtoniin eli ”Isän syliin” Myös edesmenneen yksilön niin kutsuttu morontiasielu selviää kuolemasta.

Nämä kolme persoonallisuuden osatekijää ovat kuoleman jälkeisen, elämän ”kokoonpanosaleissa” tapahtuvan, ”uudelleenpersonoinnin” kannalta välttämättömiä. Kun Ajatuksensuuntaaja ja sielu kokoavat eloon jäävän persoonallisuuden yhteen, saavuttaa yksilö jälleen tietoisuuden tilan ja saa huomata heräävänsä ”mansiomaailmassa” uudessa hahmossaan, ”morontialuotuna”. Mansiomaailmoja on kaikkiaan seitsemän. Toistaiseksi ne palvelevat ”kuolevaiskoulutuksen asemina” ja ovat omistettuja ”ylösnousemuskuolevaisten siirtymäkulttuurille”. Aika kuoleman ja uudelleenpersonoinnin välillä vaihtelee yksilöiden välillä sen mukaan, kuinka pitkälle he kuoleman hetkellä ovat edenneet henkisessä kehityksessään. Mitä pidemmälle yksilö on kehittynyt, sitä todennäköisemmin hänellä on oma henkilökohtainen kohtalonsuojelijansa ja sitä lyhempi on aika kuoleman ja uudelleenpersonoinnin välillä.

Kuolevaisen elämää kuvaillaan Urantia-kirjassa lukuisista renkaista koostuvana katkeamattomana ketjuna. Elämämme Maassa, Urantialla, on vasta ensimmäinen kokemuksemme elämästä, joka kuoleman jälkeen tulee jatkumaan yli universumien ja ikuisten aikakausien. Uudelleenpersonoinnin yhteydessä saamamme morontiahahmo heijastaa sitä henkisen kehityksen astetta, jonka olemme Urantialla viettämämme ajan puitteissa saavuttaneet. Jokainen siis lähtee etenemään kuoleman jälkeen omalta yksilölliseltä henkitasoltaan. Morontialuodun tehtävä on jatkaa itsensä kehittämistä ja pyrkiä lukemattomien tulevien elämiensä aikana etenemään yhä korkeammalle hengellisten olentojen hierarkiassa.

Toisiaan seuraavien elämien katkeamattoman ketjun kerrotaan olevan ikuisuudelta tuntuvan ajan mittainen. Sen päässä on ketjun vihoviimeinen rengas, jonka saavuttaminen edellyttää tavoittelijaltaan äärettömästi aitoa rakkautta, veljeyttä ja viisautta. Nämä hyveet sisäistänyt kulkija saavuttaa vihdoin päämääränsä, syntymän puhtaana henkilöhahmona Paratiisissa: Kuolema ei ole muuta kuin alku loputtomalle, seikkailuntäyteiselle elämänuralle, odotuksentäyteiselle ikuiselle elämälle, ikuiselle tutkimusmatkalle” (14:5.10.)

Urantia-kirja, uskonto ja tiede

Uskonnonvapauslain (säädetty 1922/ 2003) mukaan vähintään 20 Suomen kansalaista voi halutessaan perustaa rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan. Rekisteröityminen takaa yhdyskunnalle tiettyjä konkreettisia etuoikeuksia muihin uskonnollisiin yhteisöihin nähden, ja sen katsotaankin usein olevan uskonyhteisölle kannattava ja tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Rekisteröityneellä yhdyskunnalla on mahdollisuus muun muassa peruskouluissa järjestettävään oman uskonnon opetukseen ja vihkiseremonioiden järjestämiseen. Virallinen uskonnon status voi myös lisätä näkyvyyttä ja siten helpottaa opin levittämistä. Patentti- ja rekisterihallituksen syyskuussa 2018 laatiman tilaston mukaan rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia oli 136 ja seurakuntia tai muita paikallisyhteisöjä peräti 345.

Lain takaamista etuuksista huolimatta Urantia-seura ei ole koskaan pyrkinyt rekisteröitymään uskonnolliseksi yhdyskunnaksi, eikä sitä ylipäänsä pidetä ilmoituksen periaatteiden mukaisena vaihtoehtona. Urantia-kirja ei siis kehota organisoimaan uutta uskontoa, ja Urantia-liikekin on jyrkästi kieltänyt kuulumisensa uskontokategoriaan. Urantia-kirja nimenomaan varoittaa institutionalisoimiseen liittyvistä riskeistä, kuten alkuperäisen ilmoituksen vääristymisestä ja mukautumisesta ympäröivän yhteiskunnan normeihin.

Uskonnoksi kategorisoitumista halutaan välttää myös siksi, että se saattaisi vähentää ilmoituksen sekulaaria uskottavuutta. Urantia-kirjan lukijat puhuvatkin viidennestä ilmoituksesta mieluummin totuutena, ilmoituksena Jumalasta tai perustana yksilön henkilökohtaiselle uskolle. [51] Urantia-seuran verkkosivulla kuitenkin todetaan, että on niitäkin lukijoita, jotka mieluusti ottaisivat Urantia-uskon viralliseksi uskonnokseen.

Urantia-kirjan ilmoituksen ytimessä ovatkin usko Jumalaan ja Jeesuksen opetuksiin — kaksi asiaa, jotka tavallisesti mielletään kuuluviksi uskontokategoriaan. Vaikka uskonnollisuus siis on eittämättä osa Urantia-kirjan sanomaa, sisältää teos lukijoidensa mukaan myös puhtaasti tosiasioihin perustuvaa kerrontaa liittyen muun muassa kosmologiaan, historiaan, maailmauskontoihin ja politiikkaan. Siksi sen pelkistäminen uskonnoksi johtaisi helposti ennakkoluulojen syntyyn ja viidennen ilmoituksen virheellisiin tulkintoihin. Lukijoiden mielestä kirja koordinoi uskonnon, filosofian, tieteen ja taiteen tavalla, johon yksikään ihmiskunnan aiemmin tuntema uskonnollinen tai sekulaari teos ei ole pystynyt. Se sisältää tosiasioita uskonnoista ja todellisesta sydämen uskosta mutta ei itsessään ole uskonto, eikä se ole tarkoitettu uuden kirkon tai lahkon perustamista varten. Teoksen katsotaan tarjoavan faktuaalisia vastauksia ihmismieltä askarruttaviin kysymyksiin siitä, kuka minä olen, mistä olen lähtöisin ja minne olen matkalla.

Jos Urantia-kirja ei lukijoidensa mielestä ole uskonto, mikä se silloin on? Se on ilmoitus, suhteellinen ja alati kehittyvä totuus sekä perusta yksilön henkilökohtaiselle uskolle. Kirjan uskonnollisella ulottuvuudella viitataan lähinnä henkilökohtaiseen uskoon, yksilön ja Jumalan keskinäiseen suhteeseen. Siihen eivät kuulu erilaiset yhteisön määräämät käytännöt, riitit tai uskontunnustukset.

Urantia-kirjan mukaan tiede ei korvaa uskontoa eikä uskonto liioin tiedettä. Sen sijaan nämä liittyvät erottamattomasti toisiinsa. Lähimmäksi totuutta päästään, kun hyväksytään, että tiede ja uskonto täydentävät toinen toistaan. Molemmat viitoittavat pohtimaan niin kutsuttua ensimmäistä aiheuttajaa, sitä ratkaisevaa tekijää, joka on johtanut tuntemamme elämän syntyyn. Kumpikin tie pakottaa tunnustamaan ensimmäisen aiheuttajan olemassaolon — joskin ainoastaan uskonto tarjoaa pohdiskelijalle myös henkilökohtaisen suhteen persoonalliseen Isään. Tieteen tarjoamat vastaukset koskevat ainoastaan materiaalista maailmaa, jolloin käsitys ensimmäisestä aiheuttajasta jää ikuiseksi tuntemattomaksi. Puhtaasti tieteeseen turvautuva ei siis pysty hyväksymään sellaista, jota ei ole kyetty empiirisesti todistamaan. Tällainen uskoon turvaamaton tiede synnyttää alati uusia kysymyksiä ja lisää ongelmia ratkaistavaksi.

Urantia-kirja ei kuitenkaan vähättele tieteen merkitystä vaan korostaa, että se on sivilisaation kehityksen kannalta äärimmäisen suuri. Silti uskonnolle tulisi antaa enemmän painoarvoa niissä kysymyksissä, joihin tiede ei kykene koskaan vastaamaan. Ihmisten tulisi tunnustaa, että ainoastaan usko voi johdattaa meidät sellaisiin syvällisimpiin totuuksiin, jotka lopulta paljastavat meille todellisen ensimmäisen alkusyyn, persoonallisen Jumalan. Ainoastaan usko voi auttaa meitä ymmärtämään kaikkea sitä, jota emme nykyisessä olomuodossamme pysty näkemään tai muutoin aisteillamme kokemaan.

Tieteen esittämien tosiasioiden lähde on äly ja vain äly, uskonnon varmoina pitämät asiat kumpuavat koko persoonallisuuden pohjimmaisista perustoista. Tiede vetoaa mielen käsityskykyyn, uskonto vetoaa ruumiin, mielen ja hengen lojaalisuuteen ja antaumukseen, jopa persoonallisuuden kokonaisuuteen. (102:1.4.)

Urantia-kirja vastustaa kiivaasti ajatusta evoluutioteoriasta, joka selittää maailman synnyn alkuräjähdyksellä ja pitää sen jälkeistä elollisuuden kehittymistä sattumanvaraisena ja päämäärättömänä. Evoluutioteoria jättää urantiauskovien näkökulmasta avoimeksi liian paljon ihmiselämän merkittäviä kysymyksiä. Toisaalta kirja ei tue myöskään Raamattuun perustuvaa kreationismia, jonka mukaan Jumala yhdellä kertaa loi valmiin maailman. Sen sijaan evoluution sanotaan olevan Jumalan säätämä ja etenevän Jumalan laatiman suunnitelman mukaan. Taivaalliset olennot pitävät huolen siitä, että myös Urantialla evoluutio etenee kohti päämääräänsä — jumalankaltaisuuteen ja täydellisyyteen pyrkivien ihmisten tuottamista. Ihmisen biologinen evoluutio on jo päättynyt, mutta muun muassa hengellisyyttä, viisautta ja uskonnollisuutta koskeva evoluutio on vielä kesken. Näiden osa-alueiden kehityksen jatkuminen edellyttää apua ihmistä korkeammilta voimilta, ja juuri tämän vuoksi ihmiskunnalle annetaan kosmisia ilmoituksia aina Jumalan sopiviksi katsomin väliajoin.

Urantia-kirja, kristinusko ja muut maailmanuskonnot

Suurin osa suomalaisista Urantia-kirjan lukijoista on evankelisluterilaisen kirkon jäseniä. Vuonna 2016 luterilaisuus tuntui kuitenkin useimmille lukijoille olevan pikemminkin osa suomalaista kulttuuria kuin henkilökohtaista uskonelämää. [52] Raamattua ei kukaan kertonut lukevansa aktiivisesti. Harvat kirkossakäynnitkin liittyivät lähes poikkeuksetta eri elämänvaiheissa tapahtuviin toimituksiin, kuten konfirmaatioon, häihin ja hautajaisiin.

Urantia-kirjan mukaan Raamattu ei ole pyhä. Pyhän käsitettä tosin käytetään varoen myös Urantia-kirjasta puhuttaessa, sillä se herättää voimakkaita mielleyhtymiä kristinuskoon ja muihin ”kehitysuskontoihin”, jollaiseksi urantiauskovat eivät halua viidennen ilmoituksen leimaantuvan. Urantia-kirjasta poiketen Raamatun kuitenkin kerrotaan olevan vain kiistanalainen kokoelma erilaisia uskonnollisiksi katsottuja kirjoituksia, joita lukuisat historialle tuntemattomat henkilöt ovat omine motiiveineen uudelleenkirjoittaneet vuosisatojen ajan. Tämän vuoksi Raamatun alkuperäistä ja keskeisintä sanomaa on tänä päivänä mahdotonta tavoittaa. Samasta syystä Raamattua, toisin kuin Urantia-kirjaa, ei tulisi pitää Jumalan sanana tai ihmiskunnalle annettuna jumalallisena ilmoituksena sellaisenaan.

Kuten todettu, Raamatun opetuksiin ja kertomuksiin on Urantia-kirjassa tehty merkittäviä muutoksia, joiden avulla viidennestä ilmoituksesta on karsittu pois kaikki ihmisperäiseksi ja virheelliseksi katsottu aineisto. Esimerkkinä todettakoon, että vaikka teosten kolminaisuusopeissa on samankaltaisuutta, on niissä sitäkin enemmän eroavaisuuksia. Iankaikkisella Pojallakaan ei Urantia-kirjassa viitata kristinuskon kolminaisuuden Jeesukseen vaan niin sanotusti kaiken olevaisen rinnakkaisluojaan. Iankaikkista Poikaa ei siis kirjan mukaan tulisi sekoittaa kristittyjen tuntemaan Jeesukseen, joka ei viidennen ilmoituksen perusteella ollut Jumalan ainoa Poika vaan yksi lukuisista Jumalan Luoja-Pojista. Urantia-kirjan lukijoiden mukaan Jeesus ei myöskään ollut ihmiseksi tullut Jumala, vaan paikallisuniversumimme Nebadonin hallitsijan, Kristus Mikaelin, inkarnaatio.

Uuden testamentin painopiste on Urantia-kirjan mukaan täysin vääristynyt ja harhaanjohtava. Siihen ovat jättäneet jälkensä muun muassa kristinuskon muotoutumiseen vaikuttaneet itämaiset jumalmyytit ja antiikin hellenistinen filosofia. Tämän takia kristityt ovat oppineet pitämään pyhinä sellaisiakin opetuksia, kertomuksia ja sääntöjä, jotka eivät tosiasiassa olleet Jeesuksen sanelemia eivätkä ylipäänsä sopineet Jeesuksen arvomaailmaan.

Urantia-kirjassa esitetään, että Jeesuksen evankeliumiopetuksen yhdistäminen juutalaiseen teologiaan oli kristinuskon alkutaipaleella tehdyistä virheistä suurin. Sen seurauksena syntyi erheellinen kristillinen sovitusoppi, jonka mukaan Jumala uhrasi ainoan poikansa, Jeesuksen, sovittaakseen ihmiskunnan synnit. Urantia-kirja siis kiistää uskomuksen perisynnistä ja Jeesuksesta syntien sovittajana. Sen sijaan ihmisten kerrotaan syntyvän Urantialle synnittöminä ja kuoleman jälkeisen pelastuksen riippuvan puhtaasti yksilön henkilökohtaisesta uskonvalinnasta. Perätön sovitusoppi onkin viidennen ilmoituksen mukaan vienyt jalansijaa Raamatun todeliiselta ilmoitukselta, sillä Urantia-kirjan filosofiassa Jeesuksen elämässä keskeisintä ei suinkaan ollut hänen persoonansa, saati traaginen kuolema ristillä. Olennaista oli hänen esimerkillinen Jumalan etsinnälle pyhitetty elämänsä sekä sanomansa Jumalan isyydestä ja ihmisten veljeydestä — sanoma, jonka katsotaan kuitenkin jääneen Paavalin elämää kuvaavien kertomusten varjoon.

Urantia-kirjan neljäs osa, Jeesuksen elämä ja opetukset, onkin laajennettu ja urantiauskovien mukaan totuudenmukaisempi versio siitä, mitä Uusi testamentti opettaa Jeesuksesta. Teoksessa kerrotaan, että kun Jeesuksen evankeliumi dogmatisoitiin ja sen siivittämänä rakennettiin instituutio, Raamatun alkuperäinen merkitys korvaantui ihmisperäisillä uskomuksilla Kristinuskon kehitys valtauskonnoksi nähdäänkin varoittavana esimerikinä siitä, mitä uskon institutionaalistumisesta voi pahimmillaan seurata normeilla, tavoilla ja riiteillä aikaansaatu dynaamisen, elävän ja henkilökohtaisen uskonnon hidas kuolema. [53] Urantia-kirjalla olisikin lukijoiden mielestä paljon annettavaa evankelisluterilaiselle kirkolle. Osa heistä toivoisikin pystyvänsä kirkon jäsenenä aktiivisesti edistämään kirkon muutosta. Urantia-kirjassa (170:5.21) todetaan:

Älkää erehtykö! Sillä Jeesuksen opetuksiin sisältyy sellainen ikuinen olemus, joka estää niiden jäämisen ajattelevien ihmisten sydämessä iäisesti hedelmättömiksi. Sellaisena kuin Jeesus valtakunnan mielessään näki, se on suurelta osin jäänyt maan päällä toteutumatta, sillä ulkokohtainen kirkko on toistaiseksi ottanut sen paikan. Mutta teidän tulisi käsittää, että tämä kirkko on vain syrjään työnnetyn hengellisen valtakunnan toukkavaihe, joka vie sen tämän aineellisen aikakauden läpi ja yli seuraavaan ja hengellisempään tuomiokauteen, jolloin Mestarin opetuksilla saattaa olla parempi tilaisuus kehittymiseen. Näin ajateltuna niin kutsutusta kristillisestä kirkosta tuleekin se toukkakotelo, jonka sisällä Jeesuksen käsityksen mukainen valtakunta nyt uinuu. Jumalalliseen veljeyteen perustuva valtakunta on edelleenkin elossa, ja lopulta ja minkään estämättä se tulee esille tästä pitkäaikaisesta kätköstään, aivan yhtä ehdottomasti kuin perhonen lopulta ilmaantuu kauniina lopputuloksena sen vähemmän viehättävästä metamorfiseen kehitykseen kuuluvasta oliosta.

Urantia-kirjan luku 131 on kokonaan omistettu maailman eri uskonnoille. Siinä keskitytään tarkastelemaan lähinnä uskontoihin sisältyviä opetuksia Jumalasta ja Jumalan suhteesta ihmiskuntaan. Kirjan mukaan kaikkiin listattuihin uskontoihin sisältyy totuuden siemeniä, joskaan mikään niistä ei edusta absoluuttista totuutta. Kun ilmoituksen perustalle näet syntyy kehitysuskonto, on väistämätöntä, että alkuperäiseen sanomaan kytkeytyy erinäisiä ihmisperäisiä uskomuksia, käskyjä ja toimintamalleja. Kun näin tapahtuu, valitettavan paljon autenttisesta ilmoituksesta jää virheellisen aineiston varjoon.

Urantia-kirjassa esitetään, että merkittävistä puutteistaan ja virheellisistä käsityksistään huolimatta kristinusko ja buddhalaisuus ovat maailmanuskonnoista pisimmälle kehittyneet. Buddhalaisuudessa korostetut arvot ja elämänohjeet ovat suurenmoisia ja edistyksellisiä, mutta uskonnosta uupuu tyystin usko persoonalliseen ja universaaliin Jumalaan. Kristinuskon ytimestä sen sijaan löytyvät usko sekä Jeesuksen esimerkilliseen uskonnolliseen elämään että iankaikkiseen Jumalaan. Ihmisperäiset ja kulttuuriset aineistot ovat kuitenkin peittäneet alleen sen, mikä Jeesuksen opetuksissa alkujaan oli keskeisintä.

Kaikkien uskontojen todetaan kyllä olevan sikäli hyviä, että ne voivat omalla tavallaan tuoda ihmisen lähemmäs Jumalaa ja auttaa ihmistä ymmärtämään, kuka Jumala on. Kehnon uskonnosta tekee ainoastaan ylimielinen asennoituminen muihin katsomuksiin. Millään uskonnolla ei ole syytä pitää itseään ylivertaisena tai kuvitella oman oppinsa edustavan ainoaa, erehtymätöntä totuutta. Koska kaikkiin uskontoihin sisältyy enemmän tai vähemmän totuutta, olisi erilaisten katsomusten edustajien sen sijaan viisainta perehtyä itselleen vieraisiin uskontoihin ja kerätä niistä parhaat palat omaa uskoaan täydentämään. Muiden näkemysten tuomitseminen ja kiistäminen eivät vastaa Jumalan tahdon mukaista elämää, vaan päinvastoin ne vievät yksilön entistä kauemmas totuuden lähteiltä.

Vaikka Urantia-kirjan lukijat uskovat viidennen ilmoituksen olevan toistaiseksi korkein saatavilla oleva totuus, he ajattelevat senkin olevan ainoastaan rajallinen, osittainen ja vajavainen totuuden heijastuma. Kirjanhan ei uskota jäävän viimeiseksi käänteentekeväksi ilmoitukseksi, vaan uusia ilmoituksia odotetaan tulevaksi noin tuhannen vuoden välein. Uusien ilmoitusten myötä ihmisten uskonnollisuus kehittyy, jolloin tulee mahdolliseksi myös saavuttaa entistä absoluuttisempi totuus. Silti on muistettava, että evolutionaarisessa maailmassa totuus on ihmismielen rajallisuuden takia aina väistämättä suhteellinen käsite.

Minkään uskontokunnan jäsenyyttä ei katsota esteeksi Urantia-kirjaan tutustumiselle tai — seuraan liittymiselle. Se, että kirjan lukijat ovat lähtöisin mahdollisimman monenlaisista lähtökohdista, nähdään pikemminkin positiivisena seikkana, sillä sen katsotaan edistävän ilmoituksen leviämistä sekä sen toteutumista käytännössä. [54]

Urantia-kirjan mukaan tavoitteena olisikin tulevaisuudessa koko ihmiskunnan yhteinen maailmanuskonto, joka yhdistäisi totuudet nykyisistä institutionaalisista uskonnoista ja poistaisi ristiriidat eri uskonnonharjoittajien väliltä. Uskonsodat nähtäisiin aiheettomina, kun ymmärrettäisiin, että ainoa tarpeellinen ja riittävä totuus on ihmisen aito usko Jumalaan: ”Totuuden voi tuntea, totuuden voi elää; totuuden kasvun voi kokea sielussaan, ja mielessä voi nauttia sen antaman valaistuksen tuomasta vapaudesta, mutta totuutta ei voi vangita kaavoiksi, normeiksi, uskonkappaleiksi tai ihmisen käyttäytymisen älyperäisiksi malleiksi” (180:5.2.)

Urantia-kirja ja ufouskonnollisuus

Urantia-kirjasta puhutaan usein ufokulttina. Silloin ajatellaan virheellisesti että teoksen lukijat uskovat populaarikulttuuristakin tuttujen avaruusolentojen olevan kirjan opetusten takana. Urantia-kirjassa ei kuitenkaan esiinny käsitteitä avaruusolento, humanoidi tai ufo. Sen sijaan kirjan esiluvun kirjoittaja esittelee itsensä yhtenä ”Orvontonin Jumalallisista Neuvonantajista”, ja myös muiden lukujen kerrotaan olevan erilaisten taivaallisten olentoryhmien edustajien käsialaa.

Tieteellinen käsitys, jonka mukaan Maa on maailmankaikkeuden ainoa asuttu planeetta, todetaan kyllä Urantia-kirjassa kaikessa itsekeskeisyydessään mahdottomaksi. Kirjahan kertoo peräti seitsemästä asutetusta superuniversumista sekä niiden lukemattomista elinkelpoisista planeetoista ja satelliiteista. Meidän tuntemamme elämän kannalta osa niistä saattaa olla asuttavaksi kelpaamattomia, mutta Urantian asukkaista poikkeaville kuolevaisille ne kaikki kuitenkin toimivat ihanteellisina elinympäristöinä. Urantia-kirjan opissa maailmankaikkeus näet sisältää kuolevaisten lisäksi lukemattomia henkiolentoja, taivaallisia persoonallisuuksia, sanansaattajia ja enkeleitä. Henkiolentojen ja niiden eri luokkien esittelylle onkin omistettu yli 20 lukua kirjan kahdessa ensimmäisessä osassa.

Urantia-kirjan mukaan on mahdollista matkailla eri universumien välillä, mutta se ei tapahdu lentävillä lautasilla tai muilla vastaavilla avaruusaluksilla, kuten ufouskonnollisuudessa ajateltaisiin vaan ”kuljettajaserafien” aikaansaaman transportaation välityksellä. Serafeilla viitataan eri luokkiin kuuluviin enkeleihin, jotka kykenevät kuljettamaan aineettomia hahmoja universumista toiseen. Serafisen transportaation välityksellä saapuneita vierailevia tarkkailijoita muista universumeista kerrotaankin olevan Urantialla kaiken aikaa.

Kertomukset ufosieppauksista ja teoriat avaruusolentojen Maan valloituspyrkimyksistä liittyvät erottamattomasti etenkin populaarikulttuurissa ilmenevään ufouskonnollisuuteen. Urantia-kirjassa taivaallisten olentojen kuitenkaan ei mainita olevan millään tapaa pahantahtoisia, eikä niiden siis ajatella uhkaavan Urantian rauhaa. Kaikki olennot, jotka pääsevät matkaamaan eri universumien ja asutettujen planeettojen välillä, ovat Universaalisen Isän luomia ja siksi toimivat hänen hyvän tahtonsa mukaisesti. ”Planeettanne (Urantia) on suunnattoman suuren kosmoksen jäsen; kuulutte jotakuinkin loputtomaan maailmojen perheeseen, mutta sfääriänne hallitaan juuri niin täsmällisesti ja sitä hoivataan juuri niin rakastavasti kuin jos se olisi ainoa asuttu maailma koko olemassaolon piirissä. (15:14.9.)

Urantia-kirja vetoaa moniin ufoharrastajiin varmastikin siksi, että se on voimakkaasti avaruudellinen, tieteellis-teknologistyyppisellä käsitteistöllä kyllästetty teos. Niin ikään se on osa laajempaa modernia kontaktiperinnettä ja sellaisenaan ufoharrastajille tutun ja kiehtovan oloinen. Kirjassa pyritään myös olennaisesti yhdistämään tiede ja uskonto, kuten ufokontaktiliikkeessä.

Urantia-kirja: Modernia uskontoa

Uskonnontutkimuksellisesta näkökulmasta Urantia-kirjaa voidaan pitää yhtenä esimerkkinä sellaisesta modernista uskonnollisuudesta, joka ei mahdu institutionaalisen uskonnon raameihin. Se noudattaa individualistisen yhteiskunnan ihanteita eikä halua tulla kahlituksi mihinkään yhteisöä leimaavaan kategoriaan, saati sopeutua ulkopuolisten sanelemiin normeihin. Tärkeintä tämänkaltaisessa uskonnollisuudessa on henkilökohtainen kokemusmaailma ja opin vapaamuotoinen tulkinta.

Moderni uskonnollisuus hyödyntää tieteellis-teknistä käsitteistöä todistellessaan kosmisista ulottuvuuksista, henkiolennoista, jumaluuksista ja muista yliluonnollisista ilmiöistä. Se tarjoaa tieteen kanssa yhteensovitettuja vastauksia, nykyaikaan sopivia päämääriä ja elämäntapaan liittyvää valinnanvapautta. Moderni uskonnollisuus antaa nykyhetkelle merkityksen ja tekee arvaamattomasta tulevaisuudesta turvatun.

Lähdeviitteet

[43] Suomen Urantia-seura ry. Urantia-kirja.

[44] Saarela, Osmo (2015). Urantia-kirjan syntyhistoria. Heijaste 4, 18—24.

[45] Sadler, William S. (2000). Urantia-liikkeen historiaa. Heijaste 4, 4-11.

[46] Urantia foundation. Annual report 2018.

[47] Saarela, Osmo (2015). Urantia-kirjan syntyhistoria. Heijaste 4, 21—22.

[48] Mäntynen, Risto (2014). Katse tähtiin – Kuinka Urantia-Kirja tuli Suomeen. Heijaste 4, 9—19, 14.

[49] Suomen Urantia-seura ry. Jäsenyys ja seuran toiminta.

[50] Tossavainen, Matti (2008). Ajatuksensuuntaajat keskuudessamme. Urantia-kirjan opetuksia -blogi. https://urantiaopetuksia.blogspot.com/2008/04/ajatuksensuuntaajat-keskuudessamme.html (19. 9. 2019).

[51] Pekkarinen, Anna-Sofia (2016). Vapauttava usko, vangitseva uskonto. Lukijoiden ajatuksia Urantia-kirjan ilmoituksesta. Uskontotieteen kandidaatintutkielma, Helsingin yliopisto.

[52] Pekkarinen 2016.

[53] Tossavainen 2009a. MINÄ OLEN-käsite. Urantia-kirjan opetuksia -blogi. https://urantiaopetuksia.blogspot.com/2009/03/mina-olen-kasite.html (19.9.2019).

[54] Suomen Urantia-seura.

Ufot ja Kristus -- samoilta taivailta?

Tämä on neljäs luku Jaakko Närvän ja Jussi Sohlbergin toimittamasta  kirjasta Arvoituksia avaruudesta: Näkökulmia ufouskomuksiin.

kirjoittanut Aleksi Leppänen

Kristinusko on yli kahdella miljardilla tunnustajallaan maailman suurin uskonto. Tunnustuskuntiensa moninaisuudesta huolimatta se on jäsentynyt ja yhteisöllisesti järjestäytynyt, ja läntisessä maailmassa sillä on laajasti hyväksytty ja vakiintunut asema. Kristinuskolla on valtava yhteiskunnallinen ja kulttuurinen merkitys. Maailmanlaajuisesti valtaosa ihmisistä ymmärtää maailmankaikkeuden ja elämän peruspiirteet kristillisen vakaumuksen pohjalta.

Ufouskonnollisuudella, joka on paljolti kansanomaista ja organisoitumatonta, vaikuttaisi äkkiseltään olevan kovin vähän yhteistä perinteisten kristinuskon tulkintojen kanssa. Pintapuolisesti tarkasteltuna ne näyttävät edustavan tyystin erilaisia käsityksiä maailmasta. Tiukasta konservatiiviskristillisestä näkökulmasta ufoideologiaan saatetaan suhtautua torjuvasti. Ufoperinne ei tunnu tarjoavan ajatuksia, jotka sopisivat yhteen sen kanssa, miten kristinusko vastaa maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin.

Ufoihin on kristillisestä näkökulmasta suhtauduttu pahojen voimien ilmentymänäkin. Ufokertomuksiin yhdistyy ylipäänsä pelkoa ja epäluuloa. Ajatukset vaikka siitä, kuinka humanoidit hyödyntävät ihmiskuntaa tekemällä jonkinlaisen valtavan ihmiskokeen tai hallitsevat ihmisiä heidän tietämättään, herättävät monissa vähintäänkin epämukavuutta, sillä ihmiselle on ominaista suhtautua tuntemattomaan varauksellisesti. Toisaalta myös ufoperinteessä on suhtauduttu kristinuskon oppeihin jokseenkin karsaasti. Kristinuskon kosmosta koskevat selitysmallit voidaan esoteriaa tai tieteellisyyttä korostettaessa kokea puutteellisiksi tai kauttaaltaan paikkansa pitämättömiksi.

Kristinuskon ja ufouskomusten suhde toisiinsa on ensi silmäyksellä jännitteinen. Onko hedelmällinen dialogi oudoksutun ufouskonnollisuuden kanssa mahdollista? Onko kristinuskossa tilaa ufouskomuksille ja ymmärrystä niitä kohtaan? Nykyistä länsimaista uskonnollisuutta luonnehtivien ilmiöiden kuten maallistumisen ja uususkonnollisuuden voimistumisen valossa on kiehtovaa pohtia, voisiko vastakkainasettelun tunnusta huolimatta kristinuskolla ja ufouskonnollisuudella olla toisiaan tukevia piirteitä, lähtökohtia ja kenties jopa päämääriä.

Katsomuksia tulee vertailla niiden luovuttamattomien ominaispiirteiden perustalta. Näin kumpikin katsomus tulee tunnustetuksi sellaisena kuin se on, ilman että kumpaakaan yritetään taivuttaa toisen puoleen omien keskeisimpien piirteidensä kustannuksella. Lähtökohta on selvittää kristinuskon ja ufouskonnollisuuden olennaisimpia aineksia ja keskinäisiä eroja. Vertailua on hedelmällistä jatkaa yhtäläisyyksien ja yhteisten mahdollisuuksien tarkastelemiseen tulkiten niitä dialogin ja vastavuoroisten ainesten antamisen hengessä.

Kristinuskon ja ufoperinteen eroja

Kristinuskon oppi ja sen maailmanselityksen pohja ovat muotoutuneet pääosin Levantin ja Välimeren alueilla sikäläisten kulttuuriperinteiden ristivaikutuksessa. Oppi kehitettiin Jeesus Nasaretilaisen esittämien opetusten ympärille. Näkemykset ja kertomukset näistä opetuksista ja Jeesuksen elämästä elivät varhaisten kristittyjen yhteisöissä, joissa niiden kokonaisuus ajan mittaan muovautui: ainesta karsiutui, jalostui ja lisääntyi. Sittemmin nähtiin tärkeäksi kiinteyttää ja määritellä kristinuskon yhteinen sisällöllinen aines — toisin sanoen varhainen kirkko katsoi tarpeelliseksi muodostaa opin. Eräs syy tälle oli kristittyjen tarve määritellä suhdettaan ympäröiviin uskonnollis-kulttuurisiin ryhmiin, kun haluttiin erottautua ja kehittää oma identiteetti. Raamatun kaanon eli vakiintunut kirjoituskokonaisuus muodostettiin ja kristinuskon oppi kristallisoitiin uskontunnustuksiin. Näitä kristinuskon opillisia peruslähteitä on historiallisesti tulkittu ja yhä edelleen tulkitaan monin tavoin, erilaisia aiheita ja näkökulmia painottaen. Kristityt jakautuvat lukuisiin yhteisöihin, joissa Raamattua tulkitaan eri tavoin. Eroista huolimatta opilliset näkemykset perustuvat tiettyihin koko kristikunnan tasolla hyväksyttyihin uskonnollisiin auktoriteetteihin.

Kristinuskosta poiketen ufouskonnollisuus ammentaa sisältöjään huomattavasti nuoremmista kulttuurisista aineksista, kuten modernista länsimaisesta esoteriasta ja tieteellis-teknologisista elementeistä. Se ei ole samalla tavalla selkeärajaiseksi muotoutunut traditiokokonaisuus kuin kristinusko vaan kulttimainen perinne: löyhästi organisoitunut, joustavarajainen, yksilökeskeinen ja henkilökohtaista käsitystä ja kokemusta korostava liike. Perinteen kannattajia yhdistää kiinnostus ufoilmiöihin, ja toisistaan poikkeavien suuntausten välillä vallitsee ainakin jonkinlainen keskinäinen solidaarisuus. Toisaalta monet voivat olla kiinnostuneita ufoaiheesta mutteivät halua identifioitua ufoperinteeseen mitenkään, saati mieltää itseään ufouskonnollisiksi. Ufoperinne ei sisällä mitään yleisesti hyväksyttyjä, koko kentän kattavia pyhiä kirjoituksia tai muita uskonauktoriteetteja, eikä se alun alkaenkaan ole ollut yhtenäinen ja tarkkarajainen katsomus. Fi siis voida puhua samalla tavoin jäsentyneestä uskonnollisesta traditiosta kuin kristinusko.

Kristinusko ja ufoperinne poikkeavat toisistaan syntyhistorioidensa lisäksi olennaisesti suhteissaan tieteeseen. Kristinuskon keskeiset opit, kuten kolmiyhteinen Jumala, Jeesuksen samanaikainen täysi jumaluus ja täysi ihmisyys tai ristillä tapahtunut lunastus, eivät ole asioita, joita pyrittäisiin perustelemaan tieteellisesti. Ufouskonnollisuuteen liittyy sen sijaan hyvin voimakas pyrkimys identifioitua tieteelliseen ajatteluun ja olla näin järjellisesti uskottavaa. Järkiperusteita käytetään oikeuttamaan ufouskomusten asemaa ja vakiinnuttamaan niitä osaksi nykyaikaista tiedepohjaista maailmankäsitystä. Ufotraditiosta käsin kristinusko saattaa vaikuttaa epäuskottavalta maailmanselitysmallilta. Kristinuskon tapa määrittää itseään uskontunnustusten ja muiden kanonisointien avulla ja toisaalta ufoperinteen tieteellisyyden korostus ja halu työntää ilmeistä uskonnollisuutta loitommas tuottaa jännitteen katsomusten välille.

Vaikka kristinuskon ydinoppeja ei pyritä oikeuttamaan tieteellisesti, kristinusko on kuitenkin laajasti lyönyt kättä tieteen kanssa. Harvan — jos kenenkään — maailmankatsomus rakentuu nykyään yksin uskonnollisten käsitysten varaan. Tieteestä on tullut vakiintunut osa kulttuuria, ja sen näkökulmat läpäisevät lähes kaikki elämänalueet. Uskonto ja tiede kietoutuvat jollakin tavalla yhteen miltei kenen tahansa katsomuksessa. Yleensä länsimaisissa kristinuskon tulkinnoissa pyritään sopusointuun ja rauhaisaan rinnakkaiseloon tieteen kanssa. Tällöin puhutaan tietysti normaalitieteestä eli vakiintuneesta tieteellisestä todellisuuskäsityksestä sekä siihen sopivista havainnoista ja teorioista.

Kuva 7. Aadam ja Eeva karkotetaan Eedenin puutarhasta. Michael Toppeliuksen seinämaalaus Haukiputaan kirkossa (1774—1779).

Usein ristiriidat Raamatun ja luonnontieteen välillä pyritään sovittelemaan. On esimerkiksi mahdollista käsittää Raamattu inhimillisen, vaikkakin Jumalan inspiroiman työn tulokseksi, ei siis sellaisenaan täysin Jumalasta peräisin olevaksi. Tällainen Raamatun historiallisen rakentumisen hyväksyvä suhtautuminen on eurooppalaisessa protestanttisessa perinteessä tavallinen, ja se mahdollistaa siinä ilmenevän jumalallisen ilmoituksen ja tieteen rinnakkaiselon. [Kristinuskon ja tieteen suhdetta voidaan hahmottaa monesta eri näkökulmasta. Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian dosentti Aku Visala valottaa aihepiiriä teoksessaan Mitä tiede ei voi kertoa sinulle (2010).]

Esimerkiksi Vanhan testamentin luomiskertomuksen luonnontieteelliset puutteet, kuten sen maakeskeisyys, eivät muodosta ristiriitaa ilmoituksen ja tieteen välille. Kertomus kuvaa, kuinka ihmisen silloin tuntema maailma sai muodon ja elämän, joka huipentui ihmiseen. Näin se ei ota — eikä voikaan ottaa — kantaa siihen, mitä taivaankannen takana tai vesimassojen toisella puolen mahdollisesti on. Kristinopin mukaan Jumala loi koko maailmankaikkeuden, mutta luomiskertomus ei kuvaa sitä tieteellisen täsmällisesti inhimillisten puutteiden vuoksi. Silloin, kun kertomus sai sisältönsä, ei tiedetty, että aurinkokuntia ja planeettoja on lukemattomia ja että elämää voisi olla muuallakin. Ihmisillä ei ollut käytössään tieteen mekanismeja ja välineitä, joiden avulla kaikkeudesta olisi saatu tietoa. Kuitenkin, kun kristinuskon mukaan Jumala yksin on kaikkivoipa, ei mikään muu voima ole voinut saada aikaan maapallon ulkopuolisia maailmankaikkeuden rakenteita. Jumalan on täytynyt luoda myös ne — koko kaikkeus.

Näin luomiskertomuksen luonnontieteellisen puutteellisuuden ei tarvitse katsoa todistavan Jumalan kaikkivoipaisuutta vastaan vaan pikemminkin ihmisen tiedollisen vajavaisuuden puolesta. Ihminen saavuttaa tieteen kehityksen avulla tietoa kaikkeudesta hiljalleen, ja luomiskertomuksen muotoutumisen aikaan tuota tietoa ei vielä ollut mahdollista hankkia. Luomiskertomuksen merkitys ei näin tulkittuna tyhjene epätarkkuuteen tai ohueen tietoon. Pikemminkin se sisältää monelle kristitylle merkitystietoa, joka poikkeaa luonnontieteellisen tiedon olemuksesta.

Ufotradition sisällä etenkin ufokontaktiliike suhtautuu liberaaleista länsimaisista kristinuskon tulkinnoista poiketen normaalitieteeseen torjuvasti, vaikka omanlaista, esoteerista tulkintaa tieteestä korostetaan näkyvästi. Esimerkiksi tieteelliset päätelmät, joiden mukaan ufojen olemassaoloa ei ole todettu, jätetään huomiotta leimaamalla ne usein salaliiton korruptoimiksi. Ajatus on, että suurelta yleisöltä järjestelmällisesti pimitetään ufojen olemassaolon ja vaikutuksen todistavaa tietoa. Tällaisen argumentaation avulla voidaan suojautua virheellisten oletusten stigmalta; ufot ovat tosiasia, mutta tämä salataan. Vastaavanlainen salaliittoteoreettinen vivahde kuuluu melko yleisesti koko ufoperinteeseen.

Voidaan sanoa, että sekä kristinusko että ufokontaktiliike suhtautuvat tieteeseen kaksijakoisesti mutta keskenään eriävin tavoin. Kristinuskon opit perustuvat uskoon ja ilmoitukseen, mutta usein niiden myös tulkitaan mukailevan normaalitieteellisiä faktoja. Ufokontaktiliike korostaa tieteellistä ajattelua mutta esoteerisena projektina ja hakien samalla tukea sopivista normaalitieteellis-teknologisista keksinnöistä. Liikettä vastaan asettuvat tieteen tulokset julistetaan merkityksettömiksi ja arvostellaan vallitsevaa tieteellistä paradigmaa.

Tiedesuhteidensa erojen lisäksi kristittyjen ja ufoperinteen kannattajien suhtautuminen uskonnollisuuteensa poikkeaa toisistaan. Kristityt hyväksyvät kristinuskon mieltämisen uskonnoksi ja sen harjoittamisen luokittelemisen uskonnollisuudeksi. Usein he kuvailevat itseään tai ovat valmiita tulemaan kuvailluiksi uskonnollisina, hengellisinä tai henkisinä ihmisinä. Kuitenkaan kristityille, kuten muillekaan, ei ole selkeää, missä uskonnon ja kulttuurin raja kulkee. Monelle kristitylle onkin varmasti mielekkäämpää lähestyä uskonnollisuuttaan elämäntavan kuin uskonnon kategorian avulla. Ylipäänsä uskonto on hankalasti määriteltävissä, ja rajankäynti uskonnon ja kulttuurin välillä on paitsi elettynä todellisuutena myös aihetta käsitteellisesti tarkasteltaessa vaikeaa.

Ufoihin uskojat puolestaan eivät useinkaan tunnustaudu ufouskonnon kannattajiksi eivätkä halua mieltää ufokiinnostustaan uskonnolliseksi. Koska ufoperinteeseen liittyy kuitenkin paljon uskonnollisiksi ymmärrettäviä piirteitä, ulkopuolisesta näkökulmasta uskonto-käsitteen käyttäminen ufoperinteen kentästä on perusteltavissa. Tosin tällöinkin on muistettava, että uskonto käsitteenä on vaikea määritellä.

Luominen, synti ja pelastus

Kristinuskon maailmanselitys perustuu siihen, että Jumala on tarkoituksellisesti luonut kaikkeuden. Luomiskertomus kuvaa, kuinka maailma sai alkunsa ja muotonsa Jumalan työn tuloksena. Ennen kuin mitään oli luotu, oli kuitenkin Jumala. Tämä ilmaisee Jumalan ja maailman keskinäisen hierarkiasuhteen: Jumala on ensimmäinen, luomaton ja ikuinen, ja maailma puolestaan on Jumalan luoma ja siten Jumalasta riippuvainen. Kertomuksessa kuvataan seitsemän päivän jakso, jonka viimeisenä päivänä Jumala lepäsi ensimmäisten kuuden päivän luomistyöstään. Luominen toteutui tietyssä järjestyksessä. Jumala loi maailmaan taivaankannen, joka erottaa vedet kannen ala- ja yläpuolella. Hän loi auringon ja kuun, joiden vaikutus vuorottelee. Kun puitteet elämälle olivat valmiit, Jumala loi kaikki elämänmuodot, joista aivan lopuksi ihmisen. Kristinuskon keskeinen näkemys on, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja sikäli ihmisessä on jotain Jumalan kaltaista. Kaikista elämänmuodoista juuri ihmisellä on luomakunnassa erityinen asema.

Ufokontaktiliikkeessä ajatellaan usein samaan tapaan, että korkeampi taho on luonut maailman ja ihmisen. Toisaalta toisin kuin tavanomaisten kristinuskon tulkintojen mukaan, maailman katsotaan olevan osa panteistista, kaikkiallista jumaluutta. Ihminen käsitetään tyypillisesti avaruusolentojen luomukseksi tai kokeiluksi, jolle on annettu vapaa tahto. Ihminen on avaruusmuukalaisten kuva sikäli, että olentojen esitetään hyödyntäneen omaa geneettistä materiaaliaan ihmistä luotaessa.

Kristillisessä maailmanselityksessä katsotaan, että täydellisen Jumalan luomana kaikki luotu on hyvää ja että maailma on perusolemukseltaan hyvä. Tästä huolimatta elämään väistämättä sisältyy kärsimystä. Ristiriidasta nousee kysymys kärsimyksen merkityksestä: miksi täydellinen Jumala sallii kärsimyksen? Tämä teodikean ongelmaksi nimetty kysymys näyttäisi jäävän vaille tyhjentävää vastausta. Eräs kristinuskon tulokulma kärsimyksen tematiikkaan löytyy syntiinlankeemuskertomuksesta, jossa mytologisessa muodossa tehdään tiettäväksi ihmiskunnan henkinen turmeltuminen.

Syntiinlankeemuskertomuksessa ihminen päättää poiketa Jumalan tahdosta syömällä kiellettyä hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää. Kristillisessä kielenkäytössä poikkeamiseen Jumalan tahdosta viitataan termillä synti. Kristillisen näkemyksen mukaan ihminen on olemuksellisesti syntiin taipuvainen, ja kansanomaisessa kielenkäytössä synti usein jollain tavalla rinnastuu toimimiseen moraalinvastaisesti. Teologisena käsitteenä se ei kuitenkaan ensisijaisesti määrity moraalinvastaisuutena vaan Jumalasta vieraantumisena. Pikemminkin synti kuvaa ihmiselle tyypillistä itsekkään näköalattomuuden perusasennetta, joka johtaa kärsimystä aiheuttavaan toimintaan.

Syntiin vivahtavia käsityksiä on löydettävissä myös ufoperinteestä. Ufokontaktiliikkeessä ilmenee olettamus, jonka mukaan ihmiskunta on jollain tavalla turmeltunut ja kyvytön elämään rauhanomaisesti. Ihmiskunnan turmeltuneisuutta ja sen syitä ei välttämättä kuitenkaan ruodita sen kummemmin. Tavallisesti tyydytään näkemykseen, että ihminen on toistaiseksi henkisesti kehittymätön ja aggressiivinen laji, jonka yhteys korkeimpaan ei vielä ole kovin hyvä.

Pelastus on kristinuskon teemoista keskeisin. On jopa muotoiltavissa, että kristinusko on olennaisemmin pelastuksesta ja sen mahdollisuudesta kertova traditio kuin maailmanselitysmalli. Kristinuskon draaman kaari tähtää alusta alkaen pelastukseen, joka on vastaus syntiin. Kristillisen pelastushistorian mukaan Jumala lähetti poikansa Jeesuksen maailmaan elämään ihmisten keskuudessa, jotta syntiin langennut ihmiskunta oppisi jälleen Jeesuksen kautta tuntemaan Jumalan. Jeesuksen rooli avautuu eräänlaisena välittäjänä Jumalan ja ihmiskunnan välillä. Hän kuoli ihmiskunnan puolesta, jonka myötä ihmisten syntisyys sovitettiin. Jumala ilmoittaa itsensä ihmiskunnalle Jeesuksessa. Jeesuksessa hän myös tarjoaa ihmisille pelastuksen synnin ongelmasta. Kristuksen sovitustyön lisäksi kristinuskon tulkinnoissa voidaan vaihtelevasti painottaa eskatologiaa, jonka avulla hahmotellaan turmeltuneen maailman viimeisten vaiheiden tapahtumia.

Ufokontaktiliikkeessä esiintyy verrattain samantyyppisiä käsityksiä pelastuksen teemassa. Perustavan turmeltuneisuuden kokemuksesta nousee esiin toivo paremmasta maailmasta ja harmonisesti toimivasta ihmiskunnasta. Käsityksiin liittyy ajatuskulkuja, joiden mukaan avaruusolennot tarkkailevat ihmiskuntaa ja sen kehityksen suuntaa mahdollisesti ohjaillen sitä jonkin verran. Lisäksi esitetään, että vieraan elämänmuodon on tietyssä kriittisessä vaiheessa puututtava ihmiskunnan kärsimystä aiheuttavaan elämäntapaan. Avaruusolennot tulisivat pelastamaan ainakin osan ihmiskunnasta häilyvältä hävitykseltä. Ne koetaan siis odotettuina pelastajina, jotka toimillaan kääntävät maailman tuhoutumiskehityksen suunnan.

Näin ajatus siitä, että ihmiskunta tarvitsee ihmisyyden rajoitteet ylittävän taivaallisen pelastajan, ilmenee molemmissa katsomuksissa — avaruusolennot vertautuvat pelastajina Kristukseen. Ihmiskunnan historian lopun aikojen ja uuden maailmanjärjestyksen toteutumisen idea on itse asiassa yleinen, ja se toistuu useissa katsomusperinteissä ja mytologioissa. Ihmisen tarvetta pohtia maailman tulevaisuutta ja paremman elämänlaadun mahdollisuutta on sanallistettu monin eri tavoin.

Kristus käsitetään teologisesti yhtäältä täysin ihmiseksi ja toisaalta tosi Jumalaksi. Tämän kaksiluonto-opin mukaan Kristus on samaan aikaan yksi ihmisistä kaikkine inhimillisine piirteineen, tunteineen ja tarpeineen sekä kaikkivoipa Jumala. Hän ei ole erillinen jumaluus vaan samaa olemusta Jumalan kanssa. Samalla hän oli kuitenkin ihmisten kanssa eläessään yhtä paljon ihminen kuin kuka tahansa muu.

Samankaltainen idea kahta luontoa olevista olennoista esiintyy ufokontaktiliikkeessä ihmisten ja avaruusolentojen välisten hybridien muodossa. Vaikka ufosieppaukset vaikuttavat hämmentävältä ja pelottavalta ajatukselta, niitä on luonnehdittu myös myötätunnon pohjavireellä. Humanoidien on koettu tavoittelevan henkistä yhteyttä siepattuun ja muuhun ihmiskuntaan. Ne ovat huomattavan älykkäitä edistyksellisine teknologioineen, kyvyiltään jotain aivan muuta kuin ihmiset — kuin jumalallisia olentoja. Sieppauskertomuksissa humanoidit tuottavat hybridejä, geneettisiä humanoidin ja ihmisen välimuotoja, jalostaakseen ihmiskuntaa. Toisaalta myös moni siepattu ja kontaktihenkilö kokee itsensä osin avaruusolennoksi — kaksoisidentiteetin kantajaksi sekä ihmisenä että humanoidina. He tuntevat usein, että heidän todellinen kotinsa on avaruuskansan luona.

Vanhan testamentin kertomukset Jumalan tahtoa julistavista profeetoista sisältyvät kristinuskon perinteeseen. Esimerkiksi profeetta Hesekiel sai Jumalalta tehtävän välittää tämän tahdonilmaus Israelin kansalle. Jumala ilmestyi hänelle tulta ja loistetta sädehtivässä hehkussa neljänä erikoisena hahmona. Profeettojen tavoin utokontaktihenkilöt ja usein siepatutkin tuntevat itsensä jollakin tavalla erityisiksi. Kokemustensa myötä heille kehittyy itseymmärrys profeetallisesta roolistaan, jossa he käyttävät kokemuksiaan ja niistä ammennettua tietoa edistämään ihmiskunnan tietoisuutta. He mieltävät avaruusolentojen valinneen heidät kosmisen sanomansa välittäjiksi. Viestien mukaan rakkaus on olennaista. Niissä ilmaistaan ihmisiä koskevan henkisen kehityksen pelastussuunnitelman olemassaolo, vaikka myös apokalyptisiä aikoja ennustetaan mahdollisiksi.

Kristinuskon enkelit kuvataan taiteessa perinteisesti ihmishahmoisina siivekkäinä olentoina. Raamatun kertomuksissa enkelit ilmestyvät usein yllättäen ja saattavat havaitsijansa hämmennyksen valtaan. Kristinuskossa on oma enkeliperinteensä, mutta enkelit ovat myös suodattuneet kristinuskosta jossain määrin erilliseksi kulttuuriseksi elementiksi. Enkelit ovatkin esillä myös kokemuksellisella tasolla: monet kertovat kohdanneensa enkeleitä, jotkut puolestaan kokevat suojelusenkelin läsnäolon elämässään. Raamatun kertomusten kuvaama ennalta arvaamattomuus toistuu myös enkeleitä kohdanneiden ihmisten kokemuksissa. Kristinuskossa enkelit ovat Jumalan sanansaattajia, jotka välittävät Jumalan tahdonilmauksia luomakunnalle. Enkeleillä on usein kerrottavanaan jotain merkityksellistä, täysin uutta tietoa niille, joille he ilmestyvät. Esimerkiksi arkkienkeli Gabriel ilmestyi Raamatun mukaan Neitsyt Marialle ilmoittamaan, että tämä tulee synnyttämään Jeesuksen.

Vastaavanlaista yllätyksellisyyttä ja tuonpuoleisuutta on löydettävissä ufoperinteeseen sisältyvistä ufokokemuksista. Ne ovat usein ennalta arvaamattomia, jolloin kokija havaitsee hänelle selkeästi näyttäytyvän ufon täysin yllättäen. Vastaavasti kokijan havaintokenttään saattaa ilmestyä humanoidi ilman, että tästä tulisi minkäänlaista ennakkoaavistusta. Olennot kuvataan monesti enkelimäisinä valohahmoina. Myös tiedonvälityksen aspekti on usein läsnä. Humanoidit saattavat käyttäytyä kuin myötätuntoiset, varjelevat suojelusenkelit. Eräissä kertomuksissa humanoidin on koettu suojelevan ja auttavan kokijaa uhkaavassa tilanteessa. Samoin ufoja kohtaavat kokevat ufokokemusten yhteydessä yllättävän usein myönteisiä tunteita, kuten kiintymystä ja onnellisuutta.

Taivaaseen liittyvä tematiikka on sekä kristinuskossa että ufoperinteessä tärkeä. Kristinuskon kielellä puhutaan taivasten valtakunnasta, millä alun perin on ilmaistu Jumalan valtaa. Taivasten valtakunta on Jumalan vaikuttamisen tila. Taivasta on hahmoteltu myös tuonpuoleiseksi, kuolemanjälkeisen olemisen tilaksi, jossa vainajien sielut elävät Jumalan yhteydessä paratiisinomaisissa olosuhteissa. Taiteessa ja populaarikulttuurissa ”Jumalan taivasta” on kuvattu ”luonnon taivaan” elementein, ja kuva hattarapilvien muodostamasta taivaanisän olinpaikasta on tuttu. Myös ufoperinteessä taivas on olennainen elementti. Mystiset ufot liikehtivät taivaalla ja humanoidit ilmestyvät taivaalta tuomaan sanomaansa ja vievät yhteyshenkilöitään ylös kohti taivasta, avaruuden ihmeisiin. Humanoidien ideaali, paratiisimainen yhteiskunta sijaitsee avaruudessa tai maailmankaikkeuden näkymättömillä tasoilla.

Perimmäinen merkitys

Kristinuskon ja ufouskonnollisuuden tietyt ideologiset, kristinuskon tapauksessa myös opilliset peruspiirteet ovat pitkälti muodostaneet pohjan, jolta näitä maailmankatsomuksia on ollut valaisevaa tarkastella. Intuitiivisesti on sopivaa vertailla katsomuksia asettamalla maailmaa kuvaavia ideologisia ilmaisuja ja opillisia muotoiluja rinnakkain. Niitä voidaan peilata toisiinsa ja tulkita löydettyjä eroja ja samankaltaisuuksia. Toisaalta katsomukset ovat myös aina kouriintuntuvasti esillä niihin sitoutuneiden ihmisten käytännön elämissä, joten olisi harhaanjohtavaa tarkastella niitä ainoastaan ideologioina. Katsomusten kokemuksellinen puoli on olennainen ja ansaitsee huomiota. Ihmisten kokemukset ovat universaalisti samankaltaisia ja samastuttavia. Siten aiheen lähestyminen kokemuksellisuuden kautta voi tarjota sovittelevan näkökulman.

Maailmanselitysmallien ja kokemuksellisuuden välisen suhteen tarkastelu jäsentää katsomusten ideologisen olemuksen suhdetta käytännön elämään. Suhde on kaksisuuntainen: yhtäältä tunteellisesti latautuneet kokemukset vaikuttavat paljon ihmisen maailmankuvan muodostumiseen, ja toisaalta näitä kokemuksia sanallistetaan kulttuurisesti muotoutuneiden maailmankatsomusten kielillä. Suuret kysymykset elämän rajallisuudesta ja kärsimyksestä kiehtovat ihmisiä ajasta aikaan, ja varmasti jokainen jossain muodossa kysyy nämä kysymykset omassa elämässään.

Uskontojen ja muiden katsomusten keskeinen tehtävä on lisätä elämään merkityksellisyyttä niin opillisten ja maailmankuvallisten kuin yhteisöllisten ja rituaalisten sisältöjensä välityksellä. Katsomuksen tapa selittää elämää ja hakea vastauksia suuriin kysymyksiin tarjoaa siitä ammentavalle oivalluksen, ymmärryksen ja täyttymyksen elämyksiä. Parhaimmillaan maailmanselitykseen nojautuminen antaa monelle elämänalueelle ulottuvaa mielekkyyttä ja ohjaa pois eksistentiaalisen hämmennyksen ääreltä.

Kristinusko pyrkii omalla tavallaan etsimään vastauksia elämän ja ihmisenä olemisen ongelmiin. Se ohjaa ihmistä läheiseen suhteeseen korkeimman kanssa. Suhteen punomiseen tarjotaan väylä Kristuksen kautta. Kristinuskon taustalla vaikuttava perusteesi on, että liittyminen Jumalan välittömään läheisyyteen ja eläminen siitä käsin tekee elämästä kestävää ja merkityksellistä. Näin se osoittaa uloskäynnin eksistentiaalisen eksyneisyyden kokemuksesta. Maailmankaikkeus ei ole satunnainen ilmiö, jossa ihminen säntäilee pelokkaana, vaan tarkoituksellinen ja kaunis kokonaisuus, johon ihmisellä on ilo osallistua.

Kristityn elämässä uskon konkretisoituminen kokemuksellisuudeksi (ja toisin päin) ilmenee monin tavoin. Merkityksellisiä kokemuksia voivat olla erilaiset uskonnonharjoittamiseen liittyvät tapahtumat, kuten ehtoollisen nauttiminen, yhteiset hartaushetket tai hengellisten laulujen laulaminen. Suurta yksilöllisyyden ylittävää, jopa transsendenttista merkityksellisyyttä voi löytyä kristilliseen kieleen ja kuvastoon puetuista elämäntapahtumista, kuten kasteesta, avioliittoon vihkimisestä ja hautaan siunaamisesta. Tärkeän osan kokemuksista muodostaa elämänkysymyksiin jaetusta näkökulmasta vastauksia etsivien yhteisöllisyys. Monelle on tärkeää kokea kuuluvansa yhteisöön, ja monelle kirkko tarjoaa tällaisen alustan.

Kristinuskon kokemuksellinen aspekti ei pelkisty ainoastaan yhteisöllisyyteen. Sen lisäksi turvallisuudentunne nousee merkittäväksi kristinuskon tarjoamaksi kokemusulottuvuudeksi. Monet kristityt kokevat — kaikesta huolimatta — elävänsä maailmassa turvassa luottamalla Jumalan huolenpitoon, rakkauteen ja armoon. Kristillisessä kielenkäytössä turva on elementtinä tavallinen. Monet kristilliset ilmaisut liikkuvat ”Jumalaan turvaamisen” tematiikan ympärillä. Joillekin suojelusenkelit toimivat huolenpidon ja turvallisuuden lähteinä. Usko antaa elämään pysyvyyttä korostavan perspektiivin, jolla uskova voi ylittää muutoksenalaisen maailman herättämän tempoilevan epävarmuuden. Voikin sanoa, että jonkinlainen kristinuskon tavoite on herättää meidät ihmiset kokemaan, että olemme jo turvassa, joten voimme toimia toistemme hyväksi itsekkäät lähtökohtamme ylittäen.

Kolmas keskeinen kokemisen ulottuvuus kristinuskossa on pyhän kokeminen. Pyhää aistitaan monenlaisissa tilanteissa ja monin tavoin. Jollain tavalla pyhän kokemus palautuu haltioitumiseen Jumalan kaikivoipaisuuden edessä — tarkoituksellisuuden voimakkaaseen kokemiseen. Pyhyyden kokemisen sanallistaminen on vaikeaa, sillä siihen voi liittyä äärettömyyttä koskevia oivalluksia. Usein kokemus on tunnetasolla liikuttava. Siihen voi sisältyä aavistus omasta paikasta kaikkeudessa, kokemus siitä, että ”kaikki on juuri kuten pitääkin”. Pyhän kokemisessa voivat limittyä toisiinsa itsensä kokeminen pieneksi Jumalan edessä ja kokemus rajattomasta suuruudesta, joka juontuu kaikkeuden olemuksellisen ykseyden kokemisesta.

Eriteltäessä kristinuskon suhdetta tieteeseen on todettu, ettei — näkökulmasta riippuen — kristillisen maailmanselityksen ristiriitaisuus luonnontieteellisen kanssa tee sitä maailmanselityksenä kelvottomaksi. Tieteen ja kristinuskon voidaan katsoa ilmentävän erilaisia tiedon lajeja. Luonnontiede on itseään korjaava järjestelmä, jonka tehtävä on tulkita maailman rakennetta objektiivisuutta tavoitellen. Kristinuskolle ei osoiteta samaa tehtävää. Yleisemminkään uskonnon alueella kyse ei ole ulkokohtaisesta totuusarvosta vaan merkitystiedosta — ihmisten ohjaamisesta merkityksellisempään ja mielekkäämpään elämään. Myös ufouskonnollisuudelle annetaan tämä tehtävä, vaikka sitä monesti pyritään identifioimaan tieteeseen. Millaisia aineksia ufouskosta löytyy ohjamaan ihmistä merkityksellisyyden äärelle?

Kristillisestä näkökulmasta ufoideologiat saattavat näyttää jättävän vastaamatta kysymyksiin elämän merkityksellisyydestä. Näin koettuina ne tuntuvat jättävän ihmisen eksistentiaalisesti tyhjän päälle. Kristinusko on leimallisesti pelastususkonto. Sen olennainen tavoite on pelastaa uskovien sielut; tarjota jotain perustavalla tavalla vapauttavaa. Tämä tavoite on historiallisesti saanut eräänlaisen ilmauksensa kristinuskon tulkintoja enemmän ja vähemmän koskeneen eksklusivismin muodossa. Tällaisen poissulkevan tulkinnan mukaan ainoastaan usko Kristukseen tuo pelastuksen. Tästä näkökulmasta ufousko näyttäytyy vaihtoehtoisena tapana tarkastella kaikkeutta, mutta aineksia vapauttavaan pelastukseen siitä näyttäisi löytyvän laihasti. Laajemmin voidaan kysyä, riittääkö se päättämään eksistentiaalista neuvottomuutta.

On verrattain hankalaa pohtia ufouskonnollisuuden opillisten näkemysten antia maailmanselityksellisten kysymysten merkitystason ratkaisuun — kuten todettu, ufouskossa ei ole tiettyä yhteistä ydinoppia eikä esimerkiksi pyhää kirjaa. Ufouskomukset vaihtelevat ja painottuvat huomattavasti yksilöllisesti ja ryhmittäin. Toisille on tärkeää ufojen olemassaolon todistaminen, toiset taas ovat yhteydessä Siriuksen avaruusolentoihin. Joku on keskeisesti viehättynyt peltokuvioista tulkiten ne avaruusmuukalaisten johdatukseksi. Moni kokee olevansa siepattu ja hahmottelee todellisuutta sieppausskenaarion kontekstissa. Joillakin Roswellin ufotapaus vie kaiken vapaa-ajan, toisilla puolestaan jokin salaliittoväite tai innostuminen ufojen teknologiasta. Ufouskonnollisuudella ei ole selkeää päämäärää vastata kaikenkattavasti perimmäisiin kysymyksiin.

Ufouskomukset tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden jäsentää näkemystä kaikkeudesta ja ihmisen asemaa siinä. Pyhyyden kokemus saattaa viritä kosmisten ulottuvuuksien pohdiskelusta. Kristillistä pyhän kokemusta vastaavasti merkityksellinen elämys nousee tällöin jostain itseä ja ihmisyyttä valtavasti suuremmasta ja selittämättömästä. Pyhyyden kokemisen kohde voi tällöin olla ihmisen ylittävä avaruusäly, joka on yhteydessä ihmisiin, ja myös osa maailmankaikkeuden ihmeellistä järjestystä. Kokemuksiin voi liittyä lohduttava oivallus, ettemme ole kylmässä kaikkeudessa yksin. Yleisesti ufouskomuksiin ja -kokemuksiin näyttää sisältyvän samanlaisia ihastuksen ja kunnioituksen tunteita kuin kristillisesti käsitettyyn pyhän elämykseen. Monilla on myönteisten tunteiden sävyttämiä ufokohtaamisia, joissa tärkeää on henkisen yhteyden kokeminen.

Ufouskonnollisuudessa, erityisesti ufokontaktiliikkeessä, turvallisuudentunne syntyy ajatuksesta, että maailma on jumalallinen ja että avaruusäly hallitsee ihmiskuntaa hyväntahtoisesti. Lisäksi ufoperinteessä esiintyneet kokemukset suojelevista humanoideista vaikuttavat samankaltaisilta tunne-elämyksiltä kuin suojelusenkelin varjelevan vaikutuksen kokeminen. Kuten todettu, avaruusolennoilla on usein enkelimäinen sanansaattajan ja suojelijan rooli.

Monenlaisten ufouskomusten piirteet ja merkitykset sekoittuvat populaareissa ufokokemuksissa ja -ajatuksissa, mutta selväpiirteisenä ufokontaktiliike on kapea-alaisempi perinne kuin populaarit (tai kansanomaiset) ufouskomukset. Usein ufot ja humanoidit pelottavat, ja ellei niitä koeta suorastaan vihamielisiksi, niin ainakin niiden koetaan suhtautuvan ihmiskunnan hyvinvointiin välinpitämättömästi. Tästä asetelmasta katsoen turvallisuuden kokemusta on ufouskonnollisuudesta etsittävä syvemmältä. Ufouskonnollisuudessa turvan kokeminen liittynee joissain tapauksissa tiedollisiin tavoitteisiin: olemme ihmiskuntana turvassa sitten, kun meillä on riittävästi tietoa, jonka pohjalta toimia. Lisäämällä ihmisten tietoisuutta maailmankaikkeudesta, ufoilmiöstä, Maan ulkopuolisen elämän vaikutuksista ja aiheeseen liittyvästä salailusta saadaan vastauksia ihmisyyden historiaan, nykytilan ja tulevaisuuteen. Kasvaneen tietoisuuden myötä ihmiset voivat kehittää ja omaksua uudenlaisia yhteiskunnallisia toimintamalleja, jotka edesauttavat rauhanomaista yhteiseloa Maassa ja interplanetaarisesti.

Kulttuuri- ja yhteiskuntatieteellinen näkökulma

Ufotradition ja kristinuskon välisille yhtäläisyyksille voidaan hakea syitä monista eri näkökulmista. Eräs lähestymistapa on tulkita yhteneväisyyksiä ihmisen psyykelle ominaisten toimintojen ja sisältöjen pohjalta. Psykologinen aines heijastuu yhteiseen kulttuuriin, jossa se edelleen jäsentyy ja saa vakiintuneita muotoja.

Analyyttisen psykologian kehittäjän, sveitsiläisen psykiatrin Carl Gustav Jungin (1875-1961) näkemykset tarjoavat omanlaisensa selityksen mytologisten kertomusten yhtäläisyyksille. [ks. Jung, Carl Gustav (2002). Flying Saucers. A Modern Myth of Things Seen in the Sky. Käänt. R.F.C. Hull. London: Routledge (saks. alkuteos 1958).; Segal, Robert A. (2003). Jung on UFOs. Teoksessa Christopher Partridge (toim.): UFO Religions. New York: Routledge, Taylor & Francis, 314—328.] Jung hahmotteli arkkityypin käsitettä, jolla hän tarkoitti koko ihmiskunnalle yhteisiä tiedostamattomia taipumuksia eheyttäviin kokemuksiin. Niitä ilmennetään yhteisötasolla kulttuureissa, ja ne tulevat esille mitä moninaisimpien hahmojen, roolien, myyttien, unien ja symbolien välityksellä. Arkkityypit eivät sinänsä ole täysin sanallistettavissa tai tietoisesti käsitettävissä. Jungin teoria sellaisenaan on tieteellisesti kyseenalainen, koska se olettaa kollektiiviseksi alitajunnaksi kutsutun arkkityyppien ylifyysisen sijainnin tai lähteen. Teoria on kuitenkin vetoava ja tekee ihmisen myytinmuodostusta ymmärrettäväksi. Ihmisten taipumus etsiä vastauksia perimmäisiin kysymyksiin, kuten siihen, mihin kaikki päättyy, saa monessa uskonnollisessa perinteessä melko samantyyppisiä ilmauksia myytteinä. Kristinuskossa teemaa hahmotellaan eskatologian kautta.

Esimerkiksi suojelevan hengen käsite on hyvin yleinen, vaikka se eri kulttuureissa ja katsomusperinteissä esiintyy eri tavoin. Monissa traditioissa on ajatuksia suojelushengistä, joiden tehtävä on valvoa ja turvata suojattinsa elämää. Suojeltuna olemisen kokemus on ihmiselle psykologisesti tarpeellinen. Suojelevan ja vierellä kulkevan hahmon idea voidaan tulkita sisäistetyksi perusturvallisuuden tunteeksi, joka saa erilaisia ilmenemismuotoja kokemuksen ja kulttuurin tasoilla.

Edellä on todettu, että uskontojen olennaisimpia tehtäviä on merkityksellistää elämää. Merkityksellisyys on kiinteässä yhteydessä kokemuksellisuuteen: merkityksellisyys on elettävä todeksi. Uskonnot osoittavat ja ilmaisevat merkityksiä myyttien muodossa. Ufouskonnollisuuden ja kristinuskon myyttiset aineistot poikkeavat toisistaan ulkoisilta muodoiltaan, mutta aineistot ovat samankaltaisia — silloin kun ovat — niiden osoittamien merkitysten tasolla. Esimerkiksi monet ufokontaktihenkilöt kertovat saaneensa viestin ihmisten keskinäisen rakkauden merkityksellisyydestä, joka myös kristinuskossa on keskeinen arvo. Merkitys on sama, vaikka se annetaan keskenään erilaisten kulttuuristen kuvastojen puitteissa. Yleisemminkin tietyt merkitykset ja arvot ovat universaaleja ja johtavat mahdollisesti samankaltaisiin mytologisiin merkityssisältöihin.

Länsimaiseen kulttuuriin sisältyy kärjistynytkin näkemys hyvän ja pahan vastakkainasettelusta. Kristillisen teologian lisäksi teema on vahvasti esillä länsimaisessa moraalifilosofiassa laajemminkin. Hyvän ja pahan dualismi näyttää lävistävän länsimaisen kulttuurin perusteellisesti, mikä näkyy esimerkiksi tieteisfiktiossa pahansuopien avaruusolentojen teoissa ja toimissa. Usein vieraita muukalaisia pelätään. Koska vieraita ja heidän tarkoitusperiään ei tunneta, on mahdollista, että he ovat pahantahtoisia. Näin muukalaiset ovat alttiita sille, että heihin heijastetaan olettamus pahasta.

Uskonnollisuus on viime vuosikymmeninä länsimaisessa ja eritoten protestanttisessa eurooppalaisessa viitekehyksessä muuttunut rajusti. Yhtäältä puhutaan maallistumiskehityksestä, kun yhä harvempi kokee tarpeelliseksi tyydyttää hengellisiä tarpeitaan tai kuulua hengellisiin yhteisöihin. Osallistuminen perinteiseen uskonnonharjoittamiseen, kuten Suomessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluminen, on vähentynyt. [Suomen ev.lut. kirkko / jäsentilastot] Toisaalta on esitetty, ettei ihmisten uskonnollisuus sinänsä vähene vaan että se saa uusia muotoja. Monet kokevat, etteivät perinteiset uskonnolliset yhteisöt kuvastoineen, käsitteistöineen, tapoineen ja vaatimuksineen vastaa heidän hengelliseen kaipuuseensa. Uskonnollisuudesta, jossa kuulutaan osaksi tiettyä yhteisöä omaksuen sen maailmanselitysmallit ja noudattaen sen opetuksia, on siirrytty henkilökohtaisen henkisyyden suuntaan. Siinä ihminen valitsee itse ne kulttuuriset ainekset, joista hän muodostaa käsityksensä maailmasta ja perustotuuksista. Valmiiksi annettu maailmanselitys ei monesta enää vaikuta uskottavalta. Uskonnollisuudesta tulee häilyvien rajojen myötä yhä monimuotoisempaa ja vaikeammin lokeroitavaa. Kristinuskolle ja ufouskomuksille tarjoutuu yhteinen kenttä yksilöllisen uskonnollisuuden rakennuspaloina.

Historiallisestikaan ei ole mitenkään poikkeuksellista, että tiettyä vakaumusta tunnustava ihminen sisällyttää maailmanselitykseensä synkretistisesti aineksia muista katsomusperinteistä. Esimerkiksi tutkittaessa kristinuskon ilmenemismuotoja hindulaisten uskontoperinteiden rinnalla Intiassa on todettu, että kristinusko on sopeutunut siellä ympäröivään kulttuuriin saaden kontekstuaalisia ilmenemismuotoja. Tämä näkyy esimerkiksi intialaisten teologien kristinuskon tulkinnoissa, jotka hyödyntävät paikallista kulttuuriviitekehystä ja uskonnollista käsitteistöä. [Komulainen, Jyri (2006). Guru Jeesus. Tutkielmia hindulaisuudesta ja kristinuskosta. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura.] Vastaavalla tavoin ufouskonnollisuuden ja kristinuskon voidaan nähdä piirtävän toistensa päälle ja jakavan keskenään ideoita ja muita elementtejä.

Uskonnollisuuden muodonmuutos länsimaissa on kaventanut kristillisen maailmanselityksen asemaa ja tehnyt tilaa muille katsomuksille. Kulttuuri, jossa kulloisenakin aikana elämme, määrittää sen, kuinka sanallistamme kokemuksemme. Aikana, jolloin kristinusko tarjosi länsimaissa luontevimman ja kattavimman käsitteistön hahmottaa maailmaa, myös esimerkiksi tunnistamattomia taivaan ilmiöitä sanallistettiin kristillisen perinteen käsitteitä käyttäen. Sittemmin kulttuurissa on syntynyt uusia käsitekokonaisuuksia, joilla ilmiöitä voidaan luonnehtia — eräänä merkittävänä esimerkkinä ufotraditio.

Inhimillinen syvyys dialogin tavoitteena

Eksklusiivisia näkökulmia avoimemmat tulkintatavat ovat kristinuskossa mahdollisia, ja niitä sovelletaan myös käytännössä. Muut uskonnot voidaan hyväksyä tulkiten, että kaikki ne sisältävät perimmiltään saman tiedon ja tuntevat Jumalan, vaikka eri perinteissä asia ilmaistaan eri tavoin. Tällaista katsantokantaa kutsutaan pluralistiseksi. Näiden tulkintatapojen väliin sijoittuu inklusivismi. Sen mukaan kristinuskon totuus ja Kristuksen sovitustyö ilmenevät jossain määrin välillisesti myös muiden uskontojen kuin kristinuskon kautta.

Vaikka kristinusko ja ufoperinne ovat tietyiltä osin vastakkaisissa asemissa toisiinsa nähden, on todettava, että myös yhtäläisyyksiä löytyy merkittävästi. Ufotraditioon sisältyy paljon samankaltaista ainesta kuin kristinuskon sisältöihin. Kysymykseen siitä, pyrkivätkö nämä katsomukset samaan päämäärään, on hankala vastata tyhjentävästi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ne ainakin jossain määrin tarjoavat samansuuntaisia selityksiä samoihin kysymyksiin. Molemmat antavat välineitä maailmankaikkeuden hahmottamiseen ja ihmisen paikantamiseen siinä. Kummallakin on ojennettavanaan kiehtovia näkemyksiä maailmankaikkeudesta ja henkistä tarttumapintaa elämän suuria mysteerejä pohtiville ihmisille. Katsomusten välisten yhteneväisyyksien tunnistaminen madaltaa kynnystä dialogille, josta parhaimmassa tapauksessa versoo uusia mahdollisuuksia hahmottaa maailmaa ja oivalluksia elämän rikastuttamiseen.

Avoin näkökulma Maan ulkopuolisen älyllisen elämän mahdollisuuteen asettaa myös kristikunnalle uudenlaisia haasteita. Ufoilmiöt ja vieras äly ovat toki tarkasti ottaen eri asioita. Ufohavaintojen on tyypillisesti epäilty viittaavan Maan ulkopuoliseen älyyn, mutta oletuksia ufojen ja humanoidien alkuperästä on monia. Tulisivatko ne kenties tulevaisuudesta tai toisista ulottuvuuksista?

Kristinopin mukaan Jumala on luonut koko kaikkeuden, jolloin hän on luonut myös muualla kuin Maassa olevan elämän, mikäli sellaista on. Kaikki elämä on lähtöisin Jumalasta ja tarkoitettu sopuisaan ja harmoniseen yhteiseloon. Siten elämänmuotojen arvottamiseen perustuva toisen lajin silmitön hyödyntäminen tai vihamielinen suhtautuminen siihen on kristinuskon näkökulmasta kyseenalaista. Elämän arvon kieltävä suhtautuminen mihin tahansa elämänmuotoihin — myös Maan ulkopuolisiin — näyttäytyy luomistyön halventamisena ja lähimmäisenrakkauden ideaalin vastaisena.

Lisäksi on huomioitu, että Maan ulkopuolisen älyn mahdollisuus asettaa kristityille velvollisuuden kosmiseen lähetystyöhön. Kristinuskon ohjenuoran mukaan evankeliumi tulee tehdä tunnetuksi kaikkialla, jossa se kyetään ottamaan vastaan. Kaikki ovat oikeutettuja pääsemään osallisiksi pelastuksesta. Historiallisesti kristinusko on ollut kaikkien kansanosien uskonto. Yhteiskunnallinen asema, sukupuoli tai kansallisuus eivät ole sulkeneet ulos kristinuskon piiristä. Miksi raja tulisi vetää lajiin? Myös ihmisälyn vertainen vieras älylaji voidaan käsittää lähetystyön kohteeksi ja pelastuksen arvoiseksi.

Kristinuskon joustavuudesta ja dialogin mahdollisuudesta länsimaista protestanttista viitekehystä laajemmin kertovat myös katolisen kirkon ja paavin julkitulot, jotka koskevat vierasta älyä. Paavi Franciscus lausui vuonna 2014, että hän suostuisi kastamaan vieraan älyolennon, jos sellainen Vatikaaniin saapuisi. [Withnall 2014] Paavin eräs tarkoitus oli kenties vahvistaa toteamuksella viestiä katolisen kirkon vastaanottavaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta, mutta huomionarvoista on, ettei hän olisi esittänyt asiaa näin, mikäli se olisi teologisesti ongelmallisesti ilmaistu. Edellä esitetyn suuntaisesti lausunto antaa ymmärtää, että paavi katsoo avaruusälyolentojen ansaitsevan mahdollisuuden pelastukseen. Kastettu otetaan kristikunnan jäseneksi, ja hän kasvaa yhteisön tuella rakkaudessa. Hän elää Jumalan yhteydessä tähän luottaen. Paavi näyttäisi ilmaisevan tunnustavansa mahdollisen Maan ulkopuolisen älyn sielulliseksi ja tarjoavan sille mahdollisuutta pelastukseen. Lausunto on linjanveto katolisen kirkon vastaanottavaisuuden ja avoimuuden puolesta. Se on myös merkittävä siten, että se luo siltaa ikivanhan kristillisen opin ja nykykulttuurin ilmiöiden välille. Kaikessa lyhykäisyydessäänkin lausunto pyrkii sovittamaan kristinuskon monesti jähmeänä pidettyä oppia nykypäivän kulttuuriseen kontekstiin.

Katsomusten vuoropuhelu yksinomaan opin ja ideologian tasolta on vaikeaa, koska opilliset muotoilut ovat luovuttamatonta katsomuksen perustaa mutteivät koko katsomus. Kokonaisvaltaisen ymmärryksen edellytykseksi nousee inhimillisen kokemuksen ymmärtäminen tunteineen, toiveineen ja pelkoineen. Uskonto ei ole uskontoa ainoastaan teoriana vaan ihmisen kokemukseen kiinteästi liittyvänä osana. Ymmärtääkseen toisen katsomusta on ymmärrettävä ihmistä — samastuttava.

Kristinuskon piiristä nousevat tavat suhtautua ufouskomuksiin saavat monenlaisia sävyjä riippuen tulkinnan esittäjän avoimuudesta ja näkökulmasta. Jos oppi asetetaan etusijalle, ne voidaan herkästi kokea uhkana omalle uskolle. Jos taas ihmisyys asetetaan etusijalle, rakentavimmillaan ne voidaan nähdä yhteisen inhimillisyyden ilmaisuina, kuten muutkin uskonnolliset tunteet. Ufouskomusten nostattama kosmoksen arvostaminen voidaan esimerkiksi inklusivistisessa hengessä mieltää jumalallisen ilmoituksen heijastumaksi. Samoin avaruusälyn hyväntahtoisessa ohjauksessa voi kuulla samoja kaikuja kuin Jumalan johdatuksen kokemisessa. Inhimillisen kokemuksen ymmärrys liudentaa katsomusten jakolinjoja.