#eksoteologia

Jos saisimme yhteyden avaruusolentoihin, mitä tapahtuisi?

Mitä tapahtuisi, jos ihmiskunta kohtaisi avaruusolentoja? Onko olemassa suunnitelmaa? Ja jos ei, pitäisikö meillä olla sellainen?

Lukuisissa elokuvissa ja TV-ohjelmissa ihmiskunta kohtaa maan ulkopuolisia olentoja.

Elokuvissa, kuten Independence Day ja Maailmojen sota, skenaariona on avaruusolentojen hyökkäys.

Muualla kohtaamiset ovat epäselvämpiä ja avaruusolennot arvoituksellisempia, kuten näemme elokuvissa, kuten Contact tai Arrival. Mutta entä jos jokin tästä tapahtuisi oikeasti?

Emme voi sulkea pois mahdollisuutta, että avaruusolennot olisivat käyneet Maassa. Kuva: Devrimb / Getty Images

  Yhdysvalloissa UFOjen (tai UAP:iden – tunnistamattomien poikkeavien ilmiöiden – kuten niitä virallisesti kutsutaan) aihe on viime vuosina siirtynyt marginaalisesta keskustelusta valtavirtaan.

Tämä johtui UAP:ista useilla sotilasalustoilla otettujen valokuvien ja videoiden julkaisemisesta ja johti salaisiin tiedotustilaisuuksiin ja julkisiin kuulemistilaisuuksiin kongressissa.

Pentagon perusti UAP:iden tutkimiseksi yksikön nimeltä All-Domain Anomaly Resolution Office (AARO), ja aihetta käsitellään nyt puolustus- ja kansallisen turvallisuuden kysymyksenä.

Olemmeko me valmiita?

Kaikki tämä tuo esiin kysymyksen siitä, mitä tapahtuisi, jos todella löytäisimme avaruusolentoja – tai jos he löytäisivät meidät.

Se olisi historian suurin tieteellinen löytö, ja sillä olisi todennäköisesti syvällisiä – mutta vaikeasti ennustettavia – vaikutuksia yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin politiikasta ja uskonnosta tieteeseen, teknologiaan, talouteen ja filosofiaan.

Yksilöt reagoisivat luultavasti eri tavoin, jotkut pelolla ja paniikilla, toiset kunnioituksella ja ihmetyksellä.

Yllättävää kyllä, tällaisen tilanteen varalle ei näytä olevan koordinoitua, kokonaisvaltaista suunnitelmaa.

Vaikka Search for Extraterrestrial Intelligence (SETI) -instituutti on laatinut asiakirjan nimeltä Julistus periaatteista, jotka koskevat Maan ulkopuolisen älykkyyden etsinnän suorittamista, nämä protokollat ​​kattavat vain sen, mitä tehdä, jos toisesta sivilisaatiosta tuleva radiosignaali havaitaan, eikä asiakirja ole oikeudellisesti sitova kansallisvaltioille.

Kaliforniassa sijaitseva Allen Telescope Array on omistettu maan ulkopuolisen älyn etsinnälle. Kuva: Simon Steel / SETI

Tämän lisäksi on teoriassa mahdollista, että on olemassa erittäin salainen hallituksen suunnitelma, jonka olemassaolosta tietää vain muutama avainhenkilö.

En kuitenkaan saanut vihjettä tällaisen asiakirjan olemassaolosta, kun käsittelin UAP-asiaa Britannian puolustusministeriölle 1990-luvulla, eikä tällaista suunnitelmaa ole mainittu missään UAP:ta koskevissa kongressin kuulemisissa.

Lähimmäksi Britannia pääsi suunnitelmaa yhteyden ottamisesta avaruusolentojen kanssa vuonna 2023, kun tiede-, innovaatio- ja teknologiaministeriö (DSIT) laati alustavan raportin nimeltä ”UK Ready for Black Swan Scientific Events: Case Study – The discovery of life beyond Earth”.

DSIT:n Ideas Lab kirjoitti kahdeksansivuisen luonnoksen ennen kuin tutkimus keskeytettiin toistaiseksi vuonna 2024.

’Alien’ voi tarkoittaa mikrobien löytämistä jäisellä kuulla, kuten Europa-planeetalla, tai se voi tarkoittaa kehittyneen, älykkään lajin löytämistä. Kuva: NASA/JPL/DLR

Mitä tarkoitamme avaruusolennolla?

Keskeinen ongelma minkä tahansa suunnitelman laatimisessa on laaja valikoima muuttujia, jotka liittyvät avaruusolentojen elämään.

Esimerkiksi mikrobielämän löytäminen aurinkokunnastamme nostaisi esiin planeettojen suojelun kysymyksen – emme halua joutua Venus-influenssan poispyyhkäisemiksi.

Radiosignaalin havaitseminen toisesta sivilisaatiosta nostaisi esiin hyvin erilaisia ​​kysymyksiä: voisimmeko tulkita avaruusolentojen viestin; pitäisikö meidän vastata; mitä meidän pitäisi sanoa; ja kenen pitäisi vastata?

Viimeinen kysymys herättää kysymyksen siitä, kuka voisi todella puhua Maapallon puolesta.

Yksikään poliittinen tai uskonnollinen johtaja ei voisi puhua kaikkien puolesta, ja vaikka tiedemies tai akateemikko saattaisi olla parempi vaihtoehto, entä miljardit ihmiset, joilla ei käytännössä ole ääntä? Kuka puhuu heidän puolestaan?

Näitä kysymyksiä käsiteltiin kahdessa kokouksessa Britannian Royal Societyssa vuonna 2010.

The first was titled, ‘The detection of extra-terrestrial life and the consequences for science and society’ and the second, ‘Towards a scientific and societal agenda on extra-terrestrial life’.

Nämä olivat monitieteisiä tapahtumia, joihin osallistui paitsi tähtitieteilijöitä ja astrofyysikkoja, myös psykologeja, antropologeja ja teologeja.

Oli selvää, että Maan ulkopuolisen elämän löytämisen uskonnolliset seuraukset olisivat syvällisiä ja mahdollisesti kiistanalaisia ​​uskolle ja opille mahdollisesti aiheutuvien haasteiden kannalta.

Jotkut kokeneet teologit pohtivat jo, miten Maan ulkopuolinen elämä voitaisiin sisällyttää uskomusjärjestelmiinsä.

Vatikaanin observatorion johtajana toiminut jesuiittapappi isä José Gabriel Funes on todennut: ”Kuinka voimme sulkea pois sen, että elämää olisi voinut kehittyä muualla?

”Aivan kuten pidämme maallisia olentoja ’veljinä’ ja ’sisarina’, miksi emme puhuisi ’Maan ulkopuolisesta veljestä’? Se olisi silti osa luomakuntaa.”

Mutta entä jos avaruusolennot eivät tule rauhassa? Stephen Hawking varoitti kerran: ”Jos avaruusolennot vierailevat luonamme, seuraukset ovat paljolti samat kuin Kolumbuksen laskeutuessa Amerikkaan, mikä ei osoittautunut hyväksi Amerikan alkuperäiskansoille.”

Tämä liittyy Pimeän metsän hypoteesiin, jonka mukaan avaruusolennot yleensä pysyvät hiljaa pelätessään kohtaavansa kehittyneemmän, vihamielisen sivilisaation.

Kuten Cambridgen yliopiston paleontologian professori Simon Conway Morris sanoi Royal Societyn ensimmäisessä kokouksessa: ”Jos kosminen puhelin soi, älä vastaa.”

On vakavoittavaa ajatella, että lähes 14 miljardia vuotta vanhassa maailmankaikkeudessa saattaa olla miljardi vuotta meitä edellä olevia sivilisaatioita.

Tieteiskirjailija Arthur C. Clarke sanoi, että ”mikä tahansa riittävän kehittynyt teknologia on erottamaton taikuudesta”.

Voimme siis unohtaa ne Hollywood-elokuvat, joissa Maa torjuu avaruusolentojen hyökkäyksen, koska yksi harvoista hyvistä oletuksista, joita voimme tehdä avaruusolentoista, on se, että jos he saapuvat tänne tähtienvälisen matkustamisen hallitsemisen jälkeen, heidän teknologiansa on suuruusluokkaa kaikkea meidän teknologiaamme parempaa.

Vuonna 1987 Yhdistyneille Kansakunnille pitämässään puheessa presidentti Reagan ehdottaa, että avaruusolentojen aiheuttama universaali uhka voisi yhdistää ihmiskunnan. Löytyy videon loppupuolelta, 29. minuutilta.

Reaganin puhe YK:ssa

Ajatuksen siitä, että saatamme kohdata vihamielisiä Maan ulkopuolisia olentoja, otti esiin presidentti Ronald Reagan vuonna 1987 Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokoukselle pitämässään puheessa.

Puheensa loppupuolella hän totesi: ”Ajattelen toisinaan, kuinka nopeasti erimielisyytemme maailmanlaajuisesti katoaisivat, jos kohtaisimme avaruusolentojen uhan tämän maailman ulkopuolelta.”

Ja palatakseni kysymykseen siitä, kuka puhuu Maapallon puolesta, monien mielestä Yhdistyneiden Kansakuntien tulisi ottaa johtava rooli tämän asian politiikan laatimisessa.

Yhdistyneiden Kansakuntien ulkoavaruusasioiden toimisto (UNOOSA) olisi looginen yhteyspiste, mutta puhuessaan Royal Societyn toisessa kokouksessa vuonna 2010 UNOOSA:n silloinen johtaja, tohtori Mazlan Othman, oli penseä.

Ymmärrettävää, kenties, koska tämä seurasi kevytmielisiä mediaspekulaatioita siitä, että hänet nimitettäisiin ”avaruusolentojen lähettilääksi”.

Taiteilijan näkemys maapallolla vierailevasta ufosta. Kuva: Ray Massey / Getty Images

Vältettäviä vaaroja

Jos suunnitelma laadittaisiin, sen tulisi kattaa eri mahdolliset skenaariot ja tunnistaa ja käsitellä riskejä ja mahdollisuuksia.

Riskeihin kuuluu biosfäärin saastuttamisen vaara vierailla bakteereilla tai superpetoeläinsivilisaation varoittaminen olemassaolostamme lähettämällä kohdennettu radiosignaali.

Mahdollisuuksiin kuuluu tiedetoimittaja Timothy Ferrisin ”galaktisen internetin” löytäminen – tietovarasto muista sivilisaatioista.

Tämä voisi sisältää tietoa, joka voisi ratkaista maanpäällisiä ongelmia, kuten nälkää, sairauksia ja energiantarpeita, vaikka tässäkin on riskejä, sillä kehittynyttä teknologiaa voitaisiin mahdollisesti käyttää aseina.

Varautumissuunnittelijat pitäisivät todennäköisesti Maan ulkopuolisen elämän löytämistä ”alhaisen todennäköisyyden, suuren vaikutuksen” tapahtumana, jossa, vaikka sen tapahtumisen mahdollisuudet arvioitaisiin pieniksi, seuraukset olisivat valtavat – ja mahdollisesti katastrofaaliset.

Aloitetaan siis keskustelu tällaisesta suunnitelmasta. Loppujen lopuksi on parempi, että on olemassa sellainen, mutta sitä ei tarvita, kuin että sitä tarvitaan, mutta sitä ei ole.

  Artikkelin julkaissut BBC Sky at Night Magazine

Muinaisia astronautteja, ufoja ja niiden kristillisiä tulkintoja Suomessa

Tämä on kuudes luku Jaakko Närvän ja Jussi Sohlbergin toimittamasta  kirjasta Arvoituksia avaruudesta: Näkökulmia ufouskomuksiin.

kirjoittanut Marko Kananen

Modernin ufoilmiön katsotaan alkaneen Yhdysvalloissa vuonna 1947. Siellä muun muassa laajalti levinneen tieteisfantasiaharrastuksen on katsottu edistäneen ufologian syntymistä. Suomessakin lehdet kirjoittelivat aiheesta jo tuolloin, mutta vasta 1960-luvun loppupuolella kiinnostus ufoihin laajeni merkittävästi. Kansakunnan mieliä levisi hämmentämään ajatus ufoista, jotka yleisesti käsitettiin Maan ulkopuolisiksi aluksiksi. Osana suurta ufokiinnostusta esille nousi myös kysymys, onko maapallolla myös aiemmin ihmiskunnan historiassa käynyt muukalaisia, niin sanottuja muinaisia astronautteja tai vierailijoita (ancient astronauts). Joksikin aikaa nämä ajatukset valtasivat kirjamyyntitilastojen kärkipaikat ja saavuttivat mittavaa julkisuutta eri medioissa.

Suurpiirteisimmässä muodossaan teoria muinaisista astronauteista tarkoittaa uskoa, että ihmiskunnan historian aikana planeetallamme on käynyt vieraita muiden taivaankappaleiden sivilisaatioista. Olentojen esitetään olleen hyvin ihmismäisiä ja heidän teknologiansa kuvataan esimerkiksi rakettimoottoreineen vain jonkin verran meidän nykyistä teknologiaamme edistyneemmäksi. Käsityksen mukaan muinaisten astronauttien teknologia ei siis ole kovin maagista toisin kuin ufoteknologia. Astetta tiukempi versio teoriasta on näkemys, että nämä vierailijat ovat tavalla tai toisella vaikuttaneet ihmiskunnan kehitykseen. Kokonaisvaltaisimman käsityksen mukaan he ovat myös luoneet ihmisen ja ehkä koko elämän maapallolla. Todisteita näiden teorioiden tueksi on haettu uskontojen pyhistä teksteistä, legendoista ja myyteistä sekä arkeologisesta taiteesta, menneisyyden esineistöstä, monumenteista ja raunioista. Vaikka muinaisastronauttiteoriat ovat omanlaisensa teema, ne koetaan tyypillisesti osaksi ufoilmiötä ja -tutkimusta.

On antoisaa tutkailla muinaisastronauttiteorioiden suomalaista historiaa, ufoilmiötä ja -tutkimusta laajemminkin Suomessa, niiden kristillisiä tulkintoja sekä näiden kaikkien yhteyksiä. Näkökulma juontuu ensiksikin jännitteestä, että muinaisastronauttiteoriat edustavat eräänlaista vaihtoehtoista raamatuntulkintaa, eksegeesiä. Raamattu on Suomessa ollut teorioiden yhtenä keskeisenä innoittajana ja aineistona, ja sen vaihtoehtoinen tulkintatapa on tuottanut kristillisiä reaktioita. Varsinaiset teoriat muinaisista astronauteista ja kristilliset ufonäkemykset eivät edusta ufotradition valtavirtaa eli ufohavaintojen tutkimusta ja esoteerista näkökulmaa. Toisaalta koska muinaisastronauttiteoriaa ja kristillisiä ufokäsityksiä ei voi saumattomasti erottaa suomalaisen ufoperinteen kokonaisuudesta, tarkastelen tässä myös suomalaista ufohistoriaa yleisemmin.

Von Däniken villitsee suomalaisia

Yhdysvalloissa yleisön painostus johti 1960-luvun jälkipuoliskolla tieteellisen, niin kutsutun Condonin komitean perustamiseen ufokysymyksen ratkaisemiseksi. Kuuluisa tutkimusraportti julkaistiin tammikuussa 1969. Samalla suomalainen yhteiskunta koki 1960-luvun lopulla monenlaisia mullistuksia. Uudet ajatukset ja ideat muuttivat yhteiskuntaa niin taloudellisesti, poliittisesti kuin sosiaalisestikin. Suomen suurin ufoinnostus koettiinkin vuosina 1969—1973, jolloin ufot toden teolla murtautuivat suomalaiseen mielenmaisemaan.

Ufoilmiöstä väiteltiin julkisesti, ja alan tilaisuudet keräsivät runsaasti yleisöä. Yhdistystoiminta kukoisti, ja vuonna 1962 perustetussa Interplanetistit ry:ssä oli kymmenen vuotta myöhemmin liki kahdeksansataa jäsentä. Yhdistyksessä aktiivisesti toiminut ja sen johtoon vuosiksi 1970—1972 valittu Tapani Kuningas oli vuonna 1968 perustanut eräänlaisen yhden miehen organisaation nimeltä Suomen Ufotutkimus. Se pyrki kartoittamaan ufohavaintoja ja luomaan järjestelmälliseen tutkimustoimintaan kykenevän tutkijaverkoston. Vuonna 1973 Kuningas perusti Suomen Ufotutkijat ry:n, josta kehittyi Suomen merkittävin ufoyhdistys. Lisäksi Kuningas toimi vuonna 1972 syntyneen Ultra-lehden päätoimittajana; ensimmäiset parisen vuotta lehteä julkaistiin nimellä Ufoaika. Tämä Pohjoismaiden ensimmäinen ufolehti kirjoitti parapsykologiasta ja muusta rajatiedosta, mutta pääpaino oli ufoissa. Kuumimmillaan ufobuumi oli vuoden 1971 keväällä, jolloin ufoja nähtiin ja niistä kirjoitettiin päivittäin. Koko 1970-luvun alun ajan ufokysymys — mukaan lukien menneisyyden vierailijat — saivat jatkuvaa huomiota. Lehdet, radio ja televisio olivat huomattavan kiinnostuneita aiheesta.

Suuren ufokuumeen vuosina julkaistiin myös ufokirjallisuutta paljon enemmän kuin aikaisemmin. Osa kirjoista oli myyntimenestyksiä, ja kirjastoissa ufokirjat olivat tuolloin lainatuimpia teoksia. Julkaisemisen varsinainen korkeasuhdanne oli vuosina 1973—1974. Kahdessa vuodessa ilmestyi kahdeksantoista ufokirjaa, mikä miltei kaksinkertaisti Suomessa ilmestyneiden alan kirjojen lukumäärän. Varsinaiseksi ”ufojulkaisijaksi” profiloitunut Kirjayhtymä julkaisi myös Tapani Kuninkaan hyvin menestyviä ufokirjoja, jotka käsittelivät lähinnä tuoreita suomalaisia havaintoja.

Huomattavan kohun aiheutti jo Kirjayhtymän kustantama sveitsiläisen Erich von Dänikenin (s. 1935) esikoisteos Vieraita avaruudesta (1968). Se oli aikaisemmin samana vuonna noussut kansainväliseksi bestselleriksi. Hotellinjohtajana toimineen von Dänikenin perusajatuksen mukaan vieras avaruuslaiva löysi Maan joskus menneisyydessä ja ryhtyi geneettisesti jalostamaan alkuihmistä. Avaruusmatkailijat varjelivat kehittämäänsä Homo sapiensia ja esimerkiksi siirtelivät ihmisiä mantereelta toiselle. Ihminen ei tuolloin osannut suhtautua luojiinsa muutoin kuin kunnioittamalla näitä jumalina.

Todistusaineistona väitteilleen von Däniken esittää muun muassa osmanien laivastoupseerin Piri Reisin 1500-luvun alkupuolella piirtämät hämmästyttävän tarkat maailmankartat, esihistorialliset luolamaalaukset ja Nazcan tasangon (Peru) vain ilmasta käsin näkyvät valtavat keinotekoiset kuviot. Hän vetoaa Raamatun kertomuksiin ”Jumalan pojista” ja Hesekielin näystä, Egyptin pyramideihin sekä vanhoissa hindulaisissa teksteissä esiintyviin kuvauksiin jumalten lentävistä vaunuista ja palatseista eli Vimanoista. Von Däniken tuo myös esille Pääsiäissaarten suuret ja tyylitellyt ihmishahmoja esittävät kivipatsaat. Hänen kerrotaan käyttäneen kolmetoista vuotta ja 100 000 lentokilometriä tutkimuksiinsa. Vieraita avaruudesta vilisee kysymys- ja huutomerkkejä, joilla von Däniken pyrki provosoimaan tiedeyhteisön vastaamaan esittämäänsä haasteeseen.

Von Däniken on eniten julkisuutta saanut muinaisastronauteista kirjoittanut kirjailija. Yksin Vieraita avaruudesta -kirjan myötä aihe ja kirjailijan ajatukset nousivat otsikoihin kaikkialla maailmassa. Julkisuuden vyöry oli niin suuri, että jo vuoden 1969 alussa muinaisista astronauteista kirjoittaminen koettiin jankuttamiseksi, koska aihetta oli jo käsitelty laajasti. Von Däniken on sittemmin kirjoittanut kymmeniä kirjoja, joista on suomennettu ensin kahdeksan ensimmäistä ja vuonna 1998 vielä yksi.

Kirjoja on käännetty lähes neljällekymmenelle kielelle ja niitä on myyty yli kuusikymmentä miljoonaa — Suomessakin yli 150 000. Räiskyvänä persoonana von Däniken on nostattanut paljon keskustelua. Vieraita avaruudesta on osoittautunut harvinaisen kestäväksi menestykseksi. Siitä otettiin uusin, kahdeksas suomenkielinen painos vielä vuonna 1993. Myös muutaman muun ulkomaisen muinaisastronauttikirjoittajan teokset on suomennettu, ja kolme suomalaistakin julkaisijaa on tarttunut aiheeseen.

Von Dänikenin esikoisteosta arvosteltiin monesta asiasta. Kuitenkaan siihen, että useimmat hänen ideoistaan oli jo esitetty paljon ennen häntä, ei juuri tuolloin kiinnitetty huomiota. Von Däniken on hallinnut julkisuutta siinä määrin, että yleisesti luullaan hänen keksineen koko muinaisastronauttiteorian. Harvoin on tuotu esiin myöskään sitä, ettei hän ole yksin kirjoittanut suurinta osaa suomennetuista kirjoistaan. Saksalainen toimittaja Wilhelm Utermann on merkittävästi muokannut von Dänikenin tekstejä ensimmäisestä teoksesta lähtien.

Kohu niin nykypäivän ufoista kuin menneisyyden vierailijoista jatkui 1970-luvulla keskeytymättä. Von Dänikenin seuraava teos oli Takaisin tähtiin (1970), jonka hän kirjoitti tutkintavankeudessa. Hänet tuomittiin paikallisessa oikeusistuimessa taloudenpitoon liittyvästä petoksesta, kavalluksesta ja väärennöksestä, ja vankilassa von Däniken oli marraskuusta 1968 elokuuhun 1971. Takaisin tähtiin on entistä spekulatiivisempaa pohdintaa, joka keskittyy biologiaan, evoluutioon ja genetiikkaan. Von Däniken toistaa ensimmäisen kirjansa teemoja Nazcasta, Intian Vimanoista, Hesekielistä ja Raamatusta yleisemminkin tuomatta kuitenkaan esiin mitään ratkaisevaa uutta. Takaisin tähtiin osoittautui kuitenkin myös menestykseksi. Siitä otettiin julkaisuvuotenaan neljä painosta ja viides vielä 1977.

Von Dänikeniltä ilmestyi uusi kirja Tulimmeko tähtien takaa? (1973) ja heti sen perään Kaikuja avaruudesta (1974). Ensin mainittu keskittyy fantastiseen tarinaan Ecuadorissa ja Perussa sijaitsevista luolajärjestelmistä, joissa von Däniken kertoo käyneensä. Luolista löytyivät ratkaisevat, muun muassa kullasta valmistetut todisteet ihmiskunnan kadonneesta alkuperästä. Valitettavasti luolan salaista suuaukkoa ”vartioi villi intiaaniheimo”, eikä kuviakaan voinut ottaa, sillä salamavalo olisi voinut laukaista vaikka laser-ansan. Von Däniken kuitenkin itse pääsi näkemään nuo aarteet. Kun jokin on liian hyvää ollakseen totta, se yleensä on sitä. Saksalaiset lehdet Stern ja Der Spiegel haastattelivat von Dänikenin oppaana Ecuadorin luolissa toiminutta ja luolat alun perin löytänyttä Juan Moriczia. Tämä kertoi, ettei von Däniken ole koskaan käynyt itse pääluolissa eikä nähnyt niiden aarteita. Von Däniken taas nimenomaan sanoi itse nähneensä ja koskettaneensa kaikkea, mistä oli kirjoittanut. Myöhemmin hän myönsi värittäneensä tekstiä dramaattisemman vaikutuksen aikaansaamiseksi.

Kuva 8. Erich von Däniken (s. 1935) kiertää yhä maailmalla puolustamassa ajatuksiaan.

Kirjan Kaikuja avaruudesta (1974) alkukielinen nimi Meine Welt in Bildern kuvaa melko tarkasti sen sisältöä: kirjassa on niukasti tekstiä mutta 280 mustavalko- ja viisikymmentäkahdeksan värikuvaa. Von Däniken esittää vähän uusia löytöjä, mutta tällä kertaa hän oli ehkä vakuuttavampi kuin aikaisemmin esittäessään enemmän konkreettisia valokuvia pelkkien sanallisten spekulaatioiden sijaan. Ehkäpä tavallista vaikuttavamman sisältönsä takia Kaikuja avaruudesta otettiin kaikista von Dänikenin kirjoista mediassa myönteisimmän vastaan.

Ufokirjallisuuden vyöryssä ja von Dänikenin vanavedessä julkaistiin toki muitakin menneisyyden vierailijoita käsitteleviä teoksia. Von Dänikenin suomen kustantaja Kirjayhtymä julkaisi Ernst von Khuonin toimittaman Tulivatko jumalat tähdistä? (1971). Siinä kuusitoista kansainvälisesti tunnettua tiedemiestä kommentoi von Dänikenin teorioita ja todisteita. Yleensä he torjuvat von Dänikenin ajatukset mutta kohteliain sanakääntein. Von Dänikenin annetaan kirjan lopuksi sanoa viimeinen sana. Melko harvinaista kommentaarikirjan suomentamista voidaan pitää merkkinä yleisön vahvasta kiinnostuksesta muinaisia astronautteja kohtaan. Von Khuonin kirja ei tosin herättänyt kovin suurta huomiota. Maailmalla von Däniken-kommentaareja ilmestyi useita, ja tässä joukossa von Khuonin kokoomateos oli kohteliaimmasta päästä.

Oli kustantajan etu pitää yleisön kiinnostusta yllä mutta ei tappaa sitä tuomalla julkisuuteen von Dänikenin teoriat täydellisesti murskaavaa kritiikkiä. Kirjayhtymä takoi, kun rauta oli kuuma. Se julkaisi italialaisen Peter Kolosimon muinaisastronauttiaiheisen kirjan Toisilta tähdiltä (1971), jota mainostettiin mieltä kiehtovana kirjana von Dänikenin tapaan. Kolosimoa pidettiin jopa parempana kirjoittajana kuin Dänikeniä, mutta todelliseen maailmanmaineeseen hän ei useista aihetta käsittelevistä teoksista huolimatta yltänyt. Suomessa hän jäi auttamatta von Dänikenin varjoon.

Kuva 9. Jättimäiset Nazcan autiomaan viivakuviot Etelä-Amerikassa ovat kiihottaneet monien mielikuvitusta. Miksi intiaanit tekivät valtavia kuvioita, jotka voi kunnolla hahmottaa vain taivaalta käsin?

Ensimmäinen suomalainen selkeästi von Dänikenin innoittama kirja ilmestyi yllättävältä suunnalta — sosiaaliministerinäkin toimineelta pitkäaikaiselta keskustapuolueen kansanedustajalta, pastori Juho Tenhiälältä. Pamfletinomaisessa puheenvuorossaan Usko ja ufot (1972) hän kertaa von Dänikenin ajatuksia ikään kuin varustaen ne omilla reunahuomautuksillaan. Tenhiälä pohtii myös muinaisastronauttitulkinnan merkitystä Kalevalalle. Huomiota herättänyt kirja hämmensi monia näkemyksillään Raamatusta. Ne olivat sinänsä suoria kopioita von Dänikeniltä ja kumppaneilta, mutta nyt ne tulivat yhteiskunnallisesti arvostetun hengenmiehen kynästä.

Von Däniken sai yllättäen arvovaltaista tukea, kun Kirjayhtymä julkaisi Nasan projektisuunnitteluosaston johtajan Josef F. Blumrichin kirjan Kun taivaat aukenivat (1974). Se oli suoraan von Dänikenin innoittama; Blumrich oli lukenut von Dänikenin Vieraita avaruudesta ja siinä esitetyt väitteet Hesekielin avaruusaluksesta. Blumrich päätti käyttää profeetan esittämiä kuvauksia von Dänikeniä vastaan ja osoittaa hänen väittämiensä kestämättömyyden. Blumrichin teknispainotteinen tutkimus päätyi kuitenkin — tekijälleenkin yllätykseksi — vahvasti von Dänikeniä tukeviin johtopäätöksiin. Blumrichin kirja otettiin myönteisesti vastaan, ja sitä pidettiinkin von Dänikenin teoksia tasokkaampana.

Televisiotuottaja Alan Landsburg kirjoitti yhdessä vaimonsa Sallyn kanssa kirjan Salattu maailma (1974). Se toistaa piinallisen samankaltaisesti von Dänikenin jo esittämiä ajatuksia ihmisen avaruudellisesta alkuperästä, Hesekielistä, Nazcasta ja pyramideista. Landsburgien tyyli ei ole kuitenkaan aivan niin maaninen ja hyökkäävä kuin von Dänikenin. Salattu maailma jäi von Dänikenin varjoon. Ufokirjallisuuden julkaisemisen huippuvuosina myös useissa nykypäivän ufoihin keskittyneessä kirjassa sivuttiin menneisyyden vierailijoita.

Oman, hämmentävän hengentieteellisen näkemyksensä toi esiin sittemmin muista yhteyksistä tunnetuksi tullut Pekka Siitoin. Salanimillä Hesiodos Foinix ja Jonathan Shedd kirjoittamissaan kirjoissa Yhteys ufoihin ja henkimaailmaan (1973) sekä Ufot, uskonto ja paholainen (1974) Siitoin esittää tulkintansa ufologian yhteyksistä kristinuskon ja okkultismin historiaan. Ensin mainitun teoksen mukaan ensimmäiset ihmiset tuotiin ufoilla muilta planeetoilta. Myöhemmin Aatami ja Eeva luotiin juutalaisen rodun kantaisiksi. Ufot näyttäytyvät ihmisille, jotta nämä kiinnostuisivat henkisistä perustotuuksista: ihmiset ovat jälleensyntyviä olentoja, ja jatkamme elämäämme toisilla värähtelytasoilla. Jälkimmäisessä kirjassaan Siitoin esittää Luciferin tarkoituksen olevan, että mahdollisimman moni näkisi ufon, jotta Maan ihmiset ymmärtäisivät, ettei elämää ole ilman henkiolentoja ja henkisiä voimia.

Innostuksen hiipuminen ja kriittisiä sävyjä

Ufologian vetovoima alkoi hiipua ennen 1970-luvun puoliväliä, mikä näkyi esimerkiksi julkaistujen ufokirjojen määrässä. Romahdus vuoden 1973 julkaisuhuipun yhdestätoista kirjasta vuoden 1976 kahteen nimekkeeseen oli raju. Von Däniken puski kuitenkin uusia kirjoja maailmalle.

Ilmestysten arvoitus (1975) on aikaisempiin verrattuna erilainen muinaisastronauttikirja. Se koostuu paljolti uskonnollisten ilmestysten kuvailuista, vaikka muinaisastronauttitulkinta on teoksessa toki esillä. Von Däniken keskittyy esimerkiksi katolisen kirkon Neitsyt Maria -ilmestyksiin, joista hän löytää paljon yhtymäkohtia muinaisastronautti-ilmiöihin. Lisäksi kirjan sanoma on, että uskonnollisissa traditioissa koetut ihmeet ja ilmestykset ovat eräänlaisia viestejä ja johdatusta luojiltamme, avaruusvierailijoilta, ja että meidän tulisi pyrkiä yhteyteen heidän kanssaan. Kirjoittaja Eila Niiraselta Uudessa Suomessa meni kyllä ”maku pois”, kun von Däniken puuttui Raamattuun, kristinuskoon ja ilmestyksiin. Toisaalta Ultrassa 1/1976 nimimerkki ”T R-nen” piti kirkon saamaa ”korvapuustia” hyvänä.

Ufoinnostuksen hiljeneminen ei pelottanut von Dänikenin suomalaista kustantajaa. Vuosina 1977, 1978 ja 1979 se julkaisi von Dänikeniltä uudet kirjat. Todisteita tuntemattomasta (1977) on puettu oikeudenkäynnin puolustuspuheenvuoron muotoon. Nimestään huolimatta teos ei juuri esitä uusia todisteita vaan puolustelee vanhoja ajatuksia, erityisesti evoluutiota koskevia. Olen oikeassa! (1978) on puolestaan sekava ja jäsentelemätön kokoomateos von Dänikenille luentotilaisuuksissa esitetyistä 194 kysymyksestä ja niiden vastauksista. Von Däniken ottaa jälleen teorioidensa puolustusasianajajan roolin. Menneisyyden profeetta (1979) oli von Dänikenin ensimmäinen lähdeviittein varustettu teos. Kirja sisältää matkakertomuksia esimerkiksi Maltalta ja Bretagnesta sekä jälleen evoluutiospekulointia ja raamatuntulkintaa. Katsauksessaan kuluneeseen kymmeneen vuoteen von Däniken muistelee katkerana muun muassa televisio-ohjelmia, jotka kohtelivat häntä kaltoin. Menneisyyden profeetta ei muodosta minkäänlaista kokonaisuutta, mutta von Däniken on hiukan vähentänyt paatosta, kysymysmerkkejä ja huutomerkkejä. Yksittäiset artikkelit ovatkin ehkä luettavinta von Dänikeniä koko hänen suomennetusta tuotannostaan. Von Däniken jatkoi uusien kirjojen kirjoittamista ehtymättömän tarmokkaasti. Seuraavaksi häneltä suomennettiin kuitenkin vasta Jälkiä avaruudesta (1998), joka oli alun perin julkaistu jo 1990. Kirja ei aiheuttanut suurempaa huomiota.

Kuva 10. Palenauesta löytynyt mayakuningas Pacalin kivilaatta esittää von Dänikenin mukaan astronauttia kapselissaan.

Marraskuussa 1977 von Däniken saapui vierailemaan Suomeen ja markkinoimaan uutta kirjaansa. Kustantajan mukaan von Däniken ”valtasi kaikki tiedotusvälineet ja täytti luentosalit” [Von Däniken 1993, takakansi]. Hän piti tiedotustilaisuuden, esiintyi Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa ja yliopistolla Porthanian suuressa luentosalissa. Luentosali oli ääriään myöten täynnä, ja moni jäi ulkopuolelle. Von Dänikeniä haastateltiin myös Mainos-TV:n Erikoistoimitus-ohjelmassa. Häntä tituleerattiin julkisuudessa maailman menestyneimmäksi tietokirjailijaksi, mutta osa medioista suhtautui häneen avoimen vihamielisesti ja osa vaikeni vierailusta täysin. Esimerkiksi lusikantaivutustempuistaan tunnetun israelilaisen esiintyjän Uri Gellerin Suomen vierailuihin verrattuna von Dänikenin käynti tuli ja meni ilman, että koko kansa olisi asiaa edes huomannut.

Von Dänikenin visiitin jälkeen hänen saamansa julkisuus kääntyi selvästi kielteiseksi. Eräs armottomimmista hyökkäyksistä häntä vastaan oli Seppo Hyrkäksen koko sivun artikkeli Uudessa Suomessa toukokuussa 1978. Otsikolla ”Takaisin tähtiin — tättärää!” Hyrkäs murskaa von Dänikenin teesit yhden toisensa jälkeen. Hyrkäs muistuttaa von Dänikenin erehtyneen käyttämään lähdeaineistonaan New Scientist lehden aprillipilaa mannantekokoneesta, toteaa von Dänikenin valehdelleen käynnistään Ecuadorin luolissa ja kertoo haamukirjoittajan joutuneen korjaamaan joka ainoaa riviä von Dänikenin esikoisteoksen käsikirjoituksesta.

Hyrkäs selostaa niin ikään laajasti länsisaksalaisen psykologin Knut Hebertin näkemyksiä, joiden mukaan von Dänikenin kirjat ovat psykologiselta luonteeltaan peitelty kirjailijan kiihkouskovaisen isän murha. Tyrannimaisen kasvatuksen saanut von Däniken surmaa symbolisella tasolla isistä suurimman eli vanhatestamentillisen jumalan. Näin hän pääsee eroon sekä pelkäämästään ankarasta isästä että tämän edustamasta ahdistavasta uskonnosta. Yhdeksänvuotiaana von Däniken oli nähnyt omin silmin amerikkalaisen pommikoneen pakkolaskun Sveitsiin. Hebertin mukaan tämä oli avainkokemus, joka kiteytyi myöhemmin pakkomielteeksi jumalten tulosta.

Von Däniken ja teoria muinaisista astronauteista olivat 1980-luvulle tultaessa melkoisesti ryvettyneet. Ufologinen aktiivisuus oli lamaantunut, vaikka ufokirjoja vielä julkaistiinkin jonkin verran. Von Dänikenin viimeisten suomennosten jälkeen ilmestyi saksalaisen tieteiskirjailijan Walter Ernstingin tieteisromaanin suomennos …ja sinä päivänä jumalat kuolivat (1981) ja Peter Kolosimon Ajaton maa (1982). Kirjat eivät herättäneet suurempaa kiinnostusta, ja 1980-luvun puolivälissä kustantajat menettivät uskonsa aihepiiriin ja jättivät sen kokonaan.

Auttamattomasti myöhässä tuli myös suomalaisten alan kirjojen tähdenlento. Oikeastaan ainut Suomessa kirjoitettu todellinen muinaisastronauttikirja on Tom Pellertin Raamatun arvoitus ja Halleyn komeetta (1982). Tom Pellert on peitenimi, sillä kirjoittaja pelkäsi Raamatun uudelleentulkinnan herättävän joissain ihmisissä aggressioita. Kirja sisältää lähinnä von Dänikenin ja Blumrichin teorioiden jatkokehittelyä erityisesti apokryfikirjoihin kuuluvan Heenokin kirjan tarkan tulkinnan avulla (apokryfikirjat ovat alkukristillisiä tai juutalaisia kirjoituksia, jotka on jätetty Raamatun kaanonin ulkopuolelle).

Pellert analysoi Heenokin kirjan sisältöä lause lauseelta päätyen samaan johtopäätökseen kuin Blumrich kymmenisen vuotta aikaisemmin Hesekielin kirjan osalta. Heenokin kirja kertoo Maan ulkopuolisen tutkimusryhmän saapumisesta ja kohtaamisesta ihmisten kanssa. Pellertin mukaan Heenok pääsi myös avaruuslennolle vierailijoiden kanssa. Juutalaiset eivät olleet ainoita, joiden elämään ja uskontoon muukalaisten vierailu jätti jälkensä, vaan Pellert tulkitsee käytännössä kaikkien muidenkin uskontojen joko syntyneen tai muuttuneen avaruusvierailijoiden vuosia kestäneen ja koko maapallon kattaneen kyläilyn ansiosta. Muukalaisten alukset olisivat olleet kristittyjen kirkkojen ja temppeleiden esikuvia. Tämä selittäisi kirkkojen rakettia muistuttavat yksityiskohdat ja kirkonkellojen soiton, joiden kumu jäljittelisi lähtevän raketin jyrinää.

Lukuun ottamatta kirjan loppupuolen syrjähyppyä Immanuel Velikovskin, venäläissyntyisen yhdysvaltaisen psykoanalyytikon, näennäistieteellisiksi katsottuihin teorioihin Pellert on uskottavampi kuin von Däniken. Velikovski uskoo planeettojen kiertoratojen olleen kaaoksessa vielä muutama tuhat vuotta sitten ja esimerkiksi Venuksen irronneen Jupiterista ja aiheuttaneen Maan lähiohituksissaan taivaallisia ihmeitä, joista kerrotaan Raamatussa. Pellertin teos kuuluu suomen kielellä julkaistuista muinaisastronauttikirjoista laadukkaimpiin.

Vaikka Pellert itse myöhemmin valitteli, ettei kukaan ollut rohjennut keskustella hänen kirjoittamistaan aiheesta, sai kirja todellisuudessa melko paljon huomiota osakseen. Pellert markkinoi teostaan ja teorioitaan aktiivisesti. Hän esiintyi radiossa ja televisiossa sekä useiden lehtien palstoilla. Pellertin kirja herätti keskustelua useamman vuoden keskittyen käytännössä kokonaan uskonnollisiin ja raamatullisiin kysymyksiin. Vielä vuonna 1986 — neljä vuotta teoksen julkaisemisen jälkeen — silloinen eksegetiikan eli historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen apulaisprofessori Raija Sollamo kirjoitti Teologiseen Aikakauskirjaan viiden sivun perusteellisen artikkelin. Sollamo esittää Pellertin ymmärtäneen täydellisesti väärin Heenokin kirjan synnyn ja merkityksen.

Tiedeyhteisöstä dänikenismin haasteeseen vastasivat pääasiassa ufologiaa laajemminkin arvostelleet tähtitieteilijät, jotka järjestäytyivät virallisesti vuonna 1987 Skepsis ry:ksi. Skeptikoiden ja Skeptikko-lehden henkinen koti ainakin ufoilmiön ja muinaisastronauttiteorioiden osalta löytyy Tähtitieteellinen yhdistys Ursasta sekä Tähdet ja avaruus -lehdestä. Ennen kuin Tähdet ja Avaruus 1980-luvun alussa aktivoitui ufokysymyksessä, kritiikkiä ufologiaa ja etenkin von Dänikeniä kohtaan esitettiin 1970-luvun lopulla Kriittisen tutkimusryhmän Alfa-lehdessä. Samat kirjoittajat siirtyivät lehdestä toiseen joko ufokysymyksen perässä tai sitten sen itse mukanaan vieden. Myös Vapaa-ajattelijat voidaan nähdä yhtenä Skepsiksen edeltäjänä ja hengenheimolaisena. He eivät kuitenkaan suhtautuneet muinaisastronauttiteorioihin yksinomaan tyrmäten. Teoriat heittivät haasteen myös arkeologialle ja historiankirjoitukselle. Historioitsijat ja arkeologit eivät kuitenkaan joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta reagoineet mitenkään omien tieteidensä tulosten kyseenalaistamiseen, tai sitten he eivät katsoneet oman tieteensä tulleen kyseenalaistetuksi.

Avaruusmuukalaiset taivaallisina merkkeinä ja Jumalan asialla

Suomalaisen ufologian historiasta löytyy yllättäviä kristillisiä kytköksiä. Saarnaaja Frank Mangsin nostattama herätys sota-ajan Suomessa johti vuonna 1942 kustannusosakeyhtiö Kuvan ja Sanan perustamiseen. Yhtiötä johti Ensio Lehtonen, ja se kustansi muun muassa Kipinä-lehteä (perustettiin 1948 nimellä Nuorten Raamattukerho, muutettiin Kipinäksi 1953). Lehti ilmestyi kerran kuussa vuoteen 1993, jolloin tahti harveni neljään numeroon vuodessa, ja 2000-luvun alussa sen julkaiseminen lopetettiin. Kipinässä olivat keskeisiä niin Raamatun kuin uudemmatkin profetiat, ja se määrittelikin itsensä Suomen ainoaksi ”profeetallisen sanan äänitorveksi”. Lehdessä kannettiin myös huolta kansan moraalisesta tilasta; osansa saivat niin alkoholi, tupakka, tanssi kuin elokuvatkin.

Lehtonen esitti näkemyksensä Kipinässä ufoilmiöstä jo vuonna 1954. Artikkelissaan ”Lentävät lautaset” hän toi ufot esiin Jeesuksen toisen tulemisen raamatullisina merkkeinä. Lehtonen viittaa myös Nebukadnessarin (tai Belsassarin, Babylonian viimeisen hallitsijan) pitojen kuuluisaan, yliluonnollisesti ilmestyneeseen seinätekstiin sekä väitteisiin Amerikan ilmavoimien hallussa olevista ufon kappaleista. Samana vuonna joulutervehdyksessään lukijoille Lehtonen esitti, että jos enkeli laskeutuisi Mannerheimintielle, sitä luultaisiin lentäväksi lautaseksi.

Lehtosen laaja kirjatuotanto jakautui kahteen osaan: hartauskirjoihin ja eskatologiseen profetiakirjallisuuteen. Suurimmaksi menestykseksi osoittautui hartauskirja Äidin rukous (1936). Sitä oli vuoteen 1964 mennessä painettu 100 000 kappaletta. Lehtosen profeetalliseksi päätyöksi muodostui sen sijaan Ajan kello (1957), jossa hän luo nykyhetken tapahtumista ja Raamatun eskatologisista profetioista vaikuttavan kokonaisuuden. Sodat, atomipommi ja Israel nähdään lopun merkkeinä samoin kuin moraalinen rappio sekä mormonien ja jehovantodistajien kaltaiset ”eksytykset”. Oman lukunsa saavat spiritismi, parapsykologia ja astrologia.

Ajan kellossa Lehtonen käsittelee myös — viisi vuotta ennen ensimmäisiä Suomessa ilmestyneitä ufokirjoja — kuuden sivun ja neljän valokuvan verran lentäviä lautasia otsikolla ”Merkkejä taivaalla” Hän kertoo muun muassa vuoden 1954 auringonpimennyksen yhteydessä kuvatuista valoilmiöistä, yhdysvaltalaisten Kenneth Arnoldin ja kapteeni Thomas F. Mantellin kuuluisista tapauksista sekä kontra-amiraali Delmar S. Fahrneyn ja lentomarsalkka Sundayn lentävien lautasten olemassaoloa tukevista lausunnoista. Kapteeni Mantellin tapaus oli dramaattinen ja nousi sittemmin ufoperinteen klassikoksi; Mantell kuoli koneensa maahansyöksyssä jahdattuaan ufoa (skeptikot ovat selittäneet kohteen säähavaintopalloksi). Useisiin raamatunkohtiin tukeutuen Lehtonen vakuuttaa lentävien lautasten olevan todellisia. Ne eivät kuitenkaan ole vierailijoita toiselta planeetalta, ja ”ehkäpä ne eivät ole pahuuden henkiolentojakaan”. Lehtosen mukaan lentävät lautaset ovat ”niitä merkkejä, joita taivaan ja maan Herra armossaan antaa ihmislapsille ennen toista tulemustansa”? Ajan kellosta ilmestyi useita painoksia, ja usean vuoden ajan Kipinästä uhrattiin puolikas tai jopa koko sivu kirjan markkinointiin. Kirjaa mainostettiin Kipinässä vielä vuonna 1968.

Lentävät lautaset olivat vuonna 1957 näkyvästi esillä myös Kipinässä. Heti vuoden alkupuolella ne pääsivät esiin kansikuvassa ja monisivuisessa jutussa. Juttu on osin sanatarkasti yhtenevä vuoden lopulla ilmestyneen Ajan kellon kanssa. Lisäksi Lehtonen kertoo yhdysvaltalaisesta lentokapteeni Lawrence W. Vintherin tapauksesta vuodelta 1951 ja pohtii laajemmin pahuuden henkiolentojen mahdollista osuutta erityisesti humanoidihavainnoissa. Saman vuoden lopulla lentäviä lautasia käsiteltiin lehdessä vielä kahdesti lopun ajan taivaallisina merkkeinä. Näissä artikkeleissa tulee esiin myös uusi tekijä, joka myöhemmin paljolti syrjäyttää lentävät lautaset ”taivaallisen merkin” asemasta: Sputnik ja avaruuden valloitus. Vielä vuonna 1957 tekokuut ja lentävät lautaset mainitaan rinnakkain, mutta myöhemmissä Kipinä-lehdissä avaruuden valloitus saa useimmiten yksin edustaa lopun ajan merkkiä taivaalla.

Samanlaisia ajatuksia lentävistä lautasista oli 1950-luvulla muillakin kristityillä kuin Lehtosella. Esimerkiksi Toivo Pajalan joka suhteessa paljon Ajan kelloa muistuttaneessa kirjassa Nykyajan tapahtumat Raamatun profetian valossa (1958) uhrataan miltei kaksikymmentä sivua ufoilmiölle. Lehtosen tavoin Pajalakin todistelee ensin lentävien lautasten olevan todellisia ja tulkitsee sitten niiden olevan merkkejä Jeesuksen paluusta.

Vielä vuonna 1960 Lehtonen kirjoitti neuvostoliittolaisen Matest Agrestin teoriasta, jonka mukaan toisen planeetan avaruuslaiva laskeutui Raamatun aikoina Baalbekin terassille ja tuhosi Sodoman ja Gomorran kaupungit. Tämän jälkeen lehteen saapui toimittajaksi Leo Meller, joka sai tai otti ufokysymyksen käsittelyn tehtäväkseen. Lehtonen palasi kuitenkin vielä kirjatuotannossaan ufoihin amerikkalaisen Gordon Lindsayn kanssa toimittamassaan teoksessa 100 merkkiä Jeesuksen tulemuksesta (1967): ”Olkoon lentävien lautasten alkuperä mikä tahansa, meidän on syytä pitää niitä todellisina ajan merkkeinä” Lehtosen mukaan myös 1960-luvun ensimmäiset SETI-projektit (Search for Extra-Terrestrial Intelligence), joilla etsitään älyllistä elämää avaruudesta, olivat lopun ajan merkkejä.

Kun järjestäytynyt ufotutkimus pääsi 1960-luvun alussa porvoolaisen Lentävät lautaset -kerhon ja Interplanetistien myötä käyntiin, sukeutui vilppulalaisesta rovasti Arvi Merikalliosta alan yksi keskeisimmistä henkilöistä. Hän kuitenkin jätti Interplanetistien jäsenyyden ja puheenjohtajuuden vuonna 1965 mainiten perusteluiksi Raamatun vastaisen hengen ja sääntöjen vastaisen toiminnan. Eron taustalla olivat ainakin Merikallion erimielisyydet teosofisesti suuntautuneen Margit Lilius-Mustapan kanssa. Merikallio perusti saman tien oman, ”kristillissiveellisen yleisnäkemyksen hengessä” toimivan Suomen Planetistien Seura ry:n (SPS).

Planetisteja kutsuttiin ”pappien ufokerhoksi”, koska siinä oli aktiivisesti mukana muun muassa korkealla kirkon hierarkiassa ollut tuomiorovasti Eino Sares. SPS — tai ainakin Merikallio — oli vakuuttunut ”luojan luomien avaruus-asukkaitten” olemassaolosta: ”emme asu yksin valtasuuressa avaruudessa”. Yhdistyksensä avulla hän pyrki taistelemaan sitä käsitystä vastaan, että ”tähtiveljiemme sanoma” olisi ”panteistista mystiikkaa” [Merikallio, Arvi (1967). Pääkirjoitus. Uutta aikaa kohti. Planetisti 1]. Kirkon saarnastuolista Merikallio julisti, että lentävät lautaset tulevat suorittamaan kristittyjen tempauksen taivaisiin lopunaikojen koittaessa.

Planetistiseurassa oli parhaimmillaan satoja jäseniä. Paikalliskerhoja perustettiin useille paikkakunnille, mutta kotipaikkana ja keskuksena oli Vilppula. Seura julkaisi Planetisti-lehteä, joka oli ulkoasultaan vaatimaton ja ilmestyi vain pari kertaa vuodessa. Merikallio, yhdistyksen keulakuva, esiintyi paljon julkisuudessa. Hän oli lähtöisin lestadiolaispiireistä, missä kunnioitetun pappismiehen ufoharrastuksesta mieluiten vaiettiin. Sitä myös ihmeteltiin ja paheksuttiin.

Planetistit oli selkeästi keskittynyt nykypäivän ufoilmiöön, eikä Planetisti-lehdessä juuri käsitelty muinaisia vierailijoita. Merikallio oli kuitenkin vakuuttunut myös menneisyyden ufojen olemassaolosta: ”Vuosituhansien takaiset todisteet kirjallisina, kalliohakkauksina, -maalauksina, merkkikivinä tms. kertovat vakaata ufototuutta, ja todistavat: ei uutta auringon alla, mitä on nyt sitä on ollut ennenkin”

Merikallio hallitsi seuraansa yksinvaltaisesti, joten hänen voimiensa iän myötä ehtyessä Planetistien toiminta hiipui. ”Huomioon ottaen SPS/kenttätoiminnan vakioituneen kuoleutumisen [Merikallio, Arvi (1970). Pääkirjoitus. Ei uutta auringon alla. Planetisti 2] seuran hallituksella ei ollut keväällä 1972 muuta mahdollisuutta kuin lakkauttaa seura. Ainakin Tampereen paikalliskerho päätti kuitenkin jatkaa itsenäisenä omaa toimintaansa.

Useita kirjoja kirjoittanut ja kirkkoherrana Helsingissä toiminut Voitto Viro puuttui ufokeskusteluun. Hän oli näkyvästi esillä paitsi uskonnollisena ja yhteiskunnallisena vaikuttajana myös yliluonnollisen tutkijana ja tuntijana. Viro kirjoitti kirja-arvosteluja ufokirjoista ja esiintyi muutoinkin lehtien palstoilla ufoaiheen yhteydessä. Ufoinnostuksen ollessa suurimmillaan keväällä 1971 Kalevassa oli juttu, jossa hän piti ufoja täysin mahdollisena selityksenä monille Raamatun tapahtumille. Viro hyväksyi yhdeksi mahdollisuudeksi senkin, että Jeesus olisi ollut humanoidi. Yliluonnollisia ilmiöitä käsitelevässä kirjassaan Sielu on suunnaton ihme (1981) hän kertoo erityisesti Raamattuun liittyvistä muinaisia astronautteja koskevista spekuloinneista, ja toteaa, että von Dänikenin vakavalle pyrkimykselle mysteerien selvittämiseen ei ole syytä nauraa.

Vaikka monet yksittäiset papit olivatkin kiinnostuneita ufologiasta, papisto otti yleensä varovaisesti kantaa ufoihin. Yksittäiset papit saattoivat olla esillä sanoma- ja aikakauslehdissä, mutta esimerkiksi teologisissa julkaisuissa ufologiaan tai muinaisastronauttiteorioihin puututtiin hyvin vähän. Näin oli siitä huolimatta, että etenkin von Dänikenin esikoisteoksen sanottiin järkyttäneen kirkollisia piirejä. Kirkko instituutiona ei ole ottanut mitään virallista kantaa ufokysymykseen. Välinpitämättömyys herätti katkeruutta vähintäänkin niissä, joiden mielestä muinaisastronauttiteorioiden ja ufologian tärkein merkitys oli niiden raamatuntulkinnoissa tai uskonnollisessa sanomassa.

Koska muinaisastronauttiteoriat ovat syntyneet kristillisessä kulttuuripiirissä, ei ole ihme, että Raamatun kertomuksilla on ollut niin suuri merkitys niiden synnyssä ja niistä käydyssä debatissa. Itse asiassa ennen ensimmäisenkään suomenkielisen ufokirjan ilmestymistä pastori Wiljam Aittala kirjoitti 1950-luvun lopulla teoksen Kaikkeuden sanoma avaruuskauden ihmiselle, jossa hän spekuloi Raamatun Jumalan poikien olleen muiden maailmojen lankeamattomia asukkaita ja Heenokin olleen ”ihmiskunnan ensimmäinen avaruusmatkailija”. Aivan muinaiset astronautit -teorioiden tapaan Aittala sanoo, että on ”sekä Raamatun että terveen järjen mukaista uskoa, että on olemassa muitakin maailmoja kuin meidän” ja että ”yhtä varmaa on myöskin se, että Maa on useaankin otteeseen ollut kanssakäymisessä näiden muiden maailmojen asukkaiden kanssa”. Mielenkiintoista on, että itse kristillisen perinteen sisälläkin jo 1950-luvulla Suomessa esiintyi tällaista eräänlaista vaihtoehtoista raamatuntulkintaa, jossa osa Raamatun kertomuksista katsottiinkin kuvauksiksi avaruusvierailijoista eikä Jumalasta.

Kristillisten perinteiden ja avaruusolentouskomusten — joiden alueeseen ufot ja muinaisastronauttiteoriat kuuluvat — suhde onkin ylipäänsä monisäikeinen. Jo paljon ennen modernin ufoilmiön alkua vuonna 1947 osalla kristillisistä uskontokunnista on ollut valmiutta uskoa avaruuden olevan asuttu. Erityisesti adventistit ovat uskoneet taivaan olevan konkreettinen planeetta tai paikka universumin tai linnunradan keskuksessa, ja avaruuksien lukemattomien aurinkokuntien on ajateltu olevan asuttuja.

Liikkeen merkittävin innoittaja Ellen G. White kirjoitti jo 1800-luvulla siitä, kuinka ”pelastetut” tulevat väsymättä lentämään rajattoman avaruuden kaikkiin maailmoihin ja siellä saavat ”maan lapset tutustua lankeamattomien olentojen iloon ja viisauteen”. Arvi Merikallio huomauttaa Planetisti-lehden pääkirjoituksessaan (3/1970) myös lestadiolaisen herätysliikkeen perustajan, pastori Lars Levi Laestadiuksen uskoneen elämään muilla planeetoilla. Suomalainen adventistisaarnaaja O. Angervo uhrasi ensin omakustanteena ilmestyneessä kirjassaan Suuria tapahtumia pienessä maailmassa (1939) kymmenen sivua ”asutuille maailmoille”.

Leo Meller tutkailee ufoilmiötä avoimesti

Esittämällä avaruusolennon ihmisen luojana ja tulkitsemalla uskonnollisia tekstejä avaruusnäkökulmasta muinaisastronauttiteoriat kyseenalaistavat uskontojen jumalallisen alkuperän. Siten niiden voidaan kokea hyökkäävän uskonnollisen ajattelun ydintä vastaan. Ei siis ihme, että tiedeyhteisön lisäksi juuri kristilliset piirit vastustivat teorioita voimakkaimmin. Suomessa tämä käytännössä tarkoitti vapaiden suuntien reaktiota — dänikenismi herätti suurinta kielteistä huomiota vakaumuksellisissa kristityissä. Muinaisastronauttiteorioiden epäkristillisiksi koettuja argumentteja paheksuttiin myös yleisesti. Ufologia laajempana ilmiönä on päässyt myös useiden uususkontoja ja new agea arvostelleiden kristillisten julkaisujen sivuille. Näkyvimmän osan ufologiasta muodosti jo 1980—1990-luvuilla new age -uskonnollisuuteen liitetyt ufokontaktikertomukset, kosmisten viestien kanavointi ja tietoisuuden kehityksen tavoittelu. Kritiikin kiivaudessa ja määrässä vapaiden suuntien joukosta nousee yksi henkilö ylitse muiden: fundamentalistisena kristittynä tunnettu Leo Meller. Hän tosin aloitti ufoilmiön maltillisilla tarkasteluilla, kuten tästä luvusta selviää.

Ensio Lehtonen luotsasi Kipinää aina kuolemaansa vuoteen 1971 saakka, jonka jälkeen Melleristä tuli päätoimittaja. Hän toimi Lasten Kuvalehden toimitussihteerinä ja Kipinän toimittajana jo 1960-luvun alussa mutta lähti sitten vuosiksi 1965-1967 Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Meller sai oppia helluntailiikkeen Bible Training Centerissä Arizonassa. Palattuaan 1960-luvun lopulla Kipinään hänen osuutensa lehden teossa kasvoi. Päätoimittajuus lankesi Lehtosen kuoltua Mellerille kuin itsestään. Hän oli tullut Kuvan ja Sanan toimintaan mukaan jo 14-vuotiaana, jolloin Lehtosesta tuli tärkeä hahmo hänen elämälleen ja ajattelulleen.

Meller päätyi myös juuri ennen Lehtosen kuolemaa perustetun Patmos ry:n johtoon. Patmos on tunnustuskuntiin sitoutumaton, yleiskristillinen evankelioimistyön ja kehitysavun organisaatio. Nimensä yhdistys sai Ilmestyskirjan jakeista 1:9—11; niissä mainitaan Kreikan saari Patmos, jossa ollessaan apostoli Johannes sai jumalallisen tehtävän opastaa seurakuntia, kristillistä yhteisöä. Patmos harjoittaa evankelioimista, kehitysprojekteja ja katastrofiapua kaikkialla maailmassa, mutta erityisesti kohteina ovat olleet Israel, Itä-Eurooppa ja Venäjä. Israel oli jo Ensio Lehtosen lempilapsi, josta hän muun muassa kirjoitti kolmen kirjan trilogian. Myös Kipinä-lehti puolusti ja ymmärsi Israelia. Aktiivisen itätyönsä ansiosta Patmos ja Meller joutuivat vuonna 1984 pahaan ahdinkoon, kun Raamattujen salakuljettaminen ja avoin kommunismin vastustaminen veivät Mellerin vankilaan ja yhdistyksen lakkautettavaksi. Huhutaan, että vain glasnostin eteneminen Neuvostoliitossa mahdollisti hovioikeuden päätöksen, jolla Patmoksen lakkauttaminen peruutettiin. Melleriä voidaan pitää kristittyjen vapaiden suuntien tunnetuimpana hahmona maassamme. Hän on saanut nimiinsä jopa oman uudissanan ”mellerismi”, joka tulee hänen yltiökirjaimellisista lopun aikoja koskevista raamatuntulkinnoistaan.

Jo vuonna 1961 Meller kirjoitti Kipinään laajan artikkelin ”Lentävät lautaset ovat sittenkin todellisuutta!” Esillä ovat jälleen Arnold, Mantell ja Sunday mutta myös esimerkiksi Harvardin yliopiston astrofysiikan professori Donald H. Menrel ja puolalaissyntyinen, yhdysvaltalainen George Adamski, yksi merkittävimmistä, 19 50—1960-lukujen ufokontaktihenkilöistä. Meller kertoo monista eri tapauksista niin Suomessa kuin maailmallakin. Näistä hämmästyttävin on väite kiinni saadun natsirikollisen Adolf Eichmannin kirjasta ”24. joulukuuta 1960”, jonka mukaan lentävällä lautasella saapuvan olennon olisi tuona päivänä pitänyt tulla tuomaan maailmaan pysyvä rauha. Meller esittää, että lentävät lautaset ovat yliluonnollista alkuperää olevia lopun ajan merkkejä mutta etenkin humanoidikontaktien ja niissä annetun kehotuksen maailmanrauhaan merkki ”demoonisten” voimien eksytyksestä.

Mellerin ensimmäinen profeetallinen kirja oli Avattu tulevaisuus (1962). Selkeästi Lehtosen Ajan kellon jalanjälkiä seuraavassa teoksessaan Meller tuo esiin useimmat niistä teemoista, joita hän seuraavina vuosikymmeninä käsittelee. Ufot ovat mukana kahdeksan sivun osuudella, otsikolla ”Lentävien lautasten arvoitus”. Meller luettelee samoja tapauksia, lausuntoja ja raamatunkohtia, jotka ovat tuttuja sekä Ajan kellosta että Kipinän sivuilta. Hän laajentaa aiheen käsittelyä menneisyyden tapahtumiin ja kertoo yhdysvaltalaisen ufologin ja Saucers-lehden toimittajan Max B. Millerin kirjaan Flying Saucers Fact or Fiction (1957) tukeutuen muinaisen Egyptin, Intian ja keskiaikaisen Englannin lentävistä esineistä. Mellerin suurta kiinnostusta aihepiiriä kohtaan osoittaa, että hän pyysi juuri perustetun kustannusosakeyhtiö Vimanan toimitusjohtajalta, kauppatieteiden maisteri Joel Rehnströmiltä, apua tutustuakseen alan ulkomaiseen kirjallisuuteen. Meller pohdiskelee, ovatko lentävät lautaset demonista alkuperää vai lähtöisin toisilta planeetoilta. Ilmiön todenperäisyydestä hän on vakuuttunut: ”Nykyisin on lautasten olemassaolon puolesta esitetty niin eittämättömiä todisteita, että asiaan vain summittaisestikin perehtyneen on myönnettävä ilmiöiden todellisuus.**

Vuonna 1963 Meller arvosteli Kipinässä englantilaisen kirjoittajan ja esoterian harrastajan Desmond Leslien ja George Adamskin kaksiosaisen kirjan Lentävät lautaset — onko niitä? (suom. 1962, alkup. 1953). Hänen mukaansa ”teos on omiaan meidän nk. avaruusaikakaudellemme” ja ”mielenkiintoinen ja jännittävä tutkielma, jonka kaltaista ei aikaisemmin ole maassamme julkaistu”. Meller kehottaa kuitenkin pitämään mielessä Raamatun absoluuttisen ilmoituksen ja varomaan kristilliselle totuudelle vieraita johtopäätöksiä. Kun Meller jätti niin Kipinän kuin Lasten Kuvalehdenkin muutamaksi vuodeksi, koska opiskeli Yhdysvalloissa, hänen ollessaan poissa Kipinässä ei käsitelty lentäviä lautasia kertaakaan.

Meller palasi Kipinän sivuille vuonna 1967 käyttäen nimimerkkiä ”Spectator” eli Katselija. Heti ensimmäinen Spectatorin kirjoitus käsitteli lentäviä lautasia. Meller kertaa ilmiön historiaa ja virallisten tahojen vakavaa suhtautumista kysymykseen. Artikkelin ydin on kuitenkin teologisessa pohdiskelussa enkelimaailman rakenteesta ja siitä, onko Jumala luonut fyysistä elämää myös muille taivaankappaleille. Jälleen Meller mainitsee vakaan uskonsa ilmiön todellisuuteen: ”Lentävien lautasten taustasta voidaan väitellä. Mutta ne ovat olemassa!” Seuraavana vuonna nimimerkki paljastettiin Melleriksi, ja hän alkoi kirjoittaa juttuja myös omalla nimellään.

Ensimmäisessä omalla nimellään kirjoittamassaan jutussa vuonna 1968 Meller ennusti lisääntyvää ufoaktiivisuutta alkavalle vuodelle. Vaikka Kipinä piti sitten taukoa ufoilmiön käsittelystä, Meller jatkoi paneutumista asiaan ja oli mukana Suomen Planetistien Seuran toiminnassa. Hän esimerkiksi toimi tulkkina yhdysvaltalaisen ufotutkijan Frank Strangesin Suomen-vierailulla vuonna 1967. Mellerin motivaatiosta ufokysymykseen kertoo myös se, että hän osallistui yhtenä neljästä keskustelijasta Planetistien järjestämään ufopaneeliin Kauppakorkeakoulun suuressa luentosalissa tammikuussa 1969. Kipinän ohella Meller kirjoitteli myös muihin lehtiin. Hän muun muassa haastatteli 1960-luvun lopulla Tapani Kuningasta ufoista Nykypostiin nimimerkillä ”Merlin”.

Avaruusvieraat sittenkin saatanallisia

Ufot palasivat Kipinän sivuille siinä numerossa, jossa Meller otti Kuvan ja Sanan ohjakset käsiinsä Ensio Lehtosen kuoltua kesällä 1971. Irmeli Miettisen artikkelissa ufoilmiö leimataan Saatanan eksytykseksi. Niin dänikenismi, ufouskonnot kuin Urantia-kirjakin saavat Miettisen tuomion. Seuraavana vuonna Meller haastatteli geologi Torvald Borgia otsikolla ”Totuus ufoista pelottaa”. Kolmella sivulla Borg todistelee koko ufoilmiön olevan Saatanan eksytystä. Borg tukeutuu merkittävien ufologien John A. Keelin (Yhdysvallat), Jacques Valleen (Ranska) ja Brinsley Le Poer Trenchin Englanti) näkemyksiin ja kehottaa lukijoita varomaan ufoja.

Sallimalla ufojen vastaiset artikkelit Kipinässä ja osallistumalla niihin Meller antoi selvän merkin siitä mitä oli tulossa. Jatkuvasti jyrkentyvä linja johti avoimeen hyökkäykseen ufologiaa vastaan. Mellerin kirja Ufot ja maailmanloppu (1973) syntyi nimellisesti reaktiona von Dänikenin teorioihin mutta käytännössä käsitteli ja tuomitsi ufologian yleisemmin. Meller käy itsevarmaan tyyliin ufologisten ja dänikeniläisten raamatuntulkintojen kimppuun. Kirja jakaantuu neljään osaan: Meller osoittaa ufoilmiöiden olevan todellisia ja esittää demonisten henkiolentojen olevan niiden takana, käsittelee Raamatun kanssa ristiriitaisia ufologisia väittämiä, todistaa Raamatun kertomusten olevan reaalisesti totta ja paljastaa henkimaailman kolmeosaisen Maan valloitussuunnitelman. Ufot ovat osa tätä saatanallista petosta, ja ”ufovalhe” palvelee pahuuden henkivoimia. Kirjassaan Meller osoittaa laajan perehtyneisyytensä ufoaiheeseen. Kirjaa mainostettiin Kipinässä useaan otteeseen, ja kerrottiinpa sen käännösoikeuksia kysellyn muihinkin Pohjoismaihin. Ufologian piirissä Mellerin kirja luonnollisesti tyrmättiin.

Osa teoksesta julkaistiin Kipinässä artikkelina, joka valotti ”mustapukuisten miesten” ja henkimaailman yhteyttä. Artikkelin todetaan, että aineellistuessaan MIB-olennoista (Men in Black) tulee rikin tuoksua, joten ei ole epäilystäkään, etteivätkö ne olisi pahan henkimaailman aineellistumia: ”Menneen ajan aineellistuneet saatanan enkelit ovat nykyisin alkaneet esiintyä mustapukuisina miehinä”?

Vuonna 1974, kuin jatkumona Mellerin kirjallaan aloittamaan hyökkäykseen, Kipinä käsitteli ufoaihetta tämän tästä. Otollisen syyn jatkuvaan asiaan puuttumiseen antoi Uri Gellerin saama valtava julkisuus. Kipinässä kirjoitettiin Gelleristä vuonna 1974 kolmesti, ja joka kerta hänen ufoyhteytensä tuotiin näyttävästi esiin osoituksena pimeyden henkivaltojen osallisuudesta. Samana vuonna Kipinässä käytiin von Dänikenin kimppuun kahdella lisäartikkelilla. Vielä vuonna 1976 lehdessä oli yksi Gellerin ja ufojen vastainen lukijakirje sekä toinen, ufologian eksytyksestä yleisemmin varoittava artikkeli. Mutta sitten Kipinän — samaan tapaan kuin muunkin julkisuuden — suurempi kiinnostus ufoihin katosi pitkäksi aikaa. Merkille pantavaa on, että Meller itse kirjoitti sillä erää viimeisen ufoartikkelinsa jo vuoden 1974 alussa. Hän julkaisi vielä aihetta käsitteleviä juttuja Kipinässä, mutta hänen oma huomionsa oli jo kiinnittynyt muualle.

Kirjaneliön julkaisemassa John Allanin kirjassa Arvoitusten edessä (1981 paneudutaan von Dänikenin teorioihin aukeaman verran. Allan ei tyydy vain luettelemaan von Dänikenin ajattelun virheitä ja toteamaan Raamatun olevan eri mieltä, vaan hän myös analysoi von Dänikenin valtavan suosion syitä: hän oli kirjoittanut aikana, jolloin länsimaalainen ihminen oli menettämässä uskonsa sekä perinteisen uskontonsa opetuksiin että tieteen kykyyn ratkaista maailman ongelmia. Kaivattiin uutta, tieteellistä uskontoa, joka tarjoaisi toivoa. Teoria Jumalasta astronauttina tuli Allanin mukaan kuin tilauksesta.

Vuonna 1982 Kuva ja Sana kustansi yhdysvaltalaisen Basil Tysonin kirjan Ufot — taivaallinen arvoitus (1982), johon kirjoittamassaan 15-sivuisessa esipuheessa Meller tuoreeltaan tyrmäsi Steven Spielbergin ohjaaman, samana vuonna ensi-iltansa saaneen E.T.-elokuvan. Tysonin kirja noudattaa muutoin Kuvan ja Sanan vakiokaavaa: ensin todistetaan ufoilmiön todellisuus kuuluisilla tapauksilla ja esitetään ufotutkijoiden näkemyksiä ja sitten paljastetaan näiden takaa löytyvä demoninen suunnitelma. Kirjan alkuperäinen nimi Ufos: Satanic Terror (1977) kuvaa hyvin sen sisältöä. Tysonin julkaisua markkinoitiin väittämällä sen ”läpivalaisevan” von Dänikenin teoriat, mutta kirja ei kuitenkaan mitenkään puutu menneisyyden vierailijoihin.

Samana vuonna Kuva ja Sana julkaisi yhdysvaltalaisten Emil Gaverluckin ja Jack Hammin kirjan Taivaan ja maan arvoitukset (1982). Kirjan kannessa esitetään joukko kysymyksiä, jotka voisivat olla yhtä hyvin jonkin von Dänikenin teoksen mainoksesta: ”Ovatko avaruusolennot vierailleet maapallolla? Tunsivatko vanhanliiton ihmiset atomivoiman ja laseraseet? — — Pyramidin salaisuus?” Gaverluckin ja Hammin kirjan mukaan menneisyyden ihmisellä oli käytössään huipputeknologiaa ja nykyisen ylittävää tietämystä. Syynä ei kuitenkaan ollut sivistystä tuoneiden muukalaisten säynnit Maassa, vaan vierailevat ”avaruusolennot? tarkoittavat enkeleitä. Toinen kirjoittajien esittämä syy korkeaan tiedon tasoon oli Raamatun kertomat pitkät eliniät: tuhatvuotiailla ihmisillä oli aikaa tutkia ja oppia asioita.

Vuonna 1983 — liki kymmenen vuotta von Dänikeniin ja Gelleriin kohdistuneen ”paljastuskampanjan” jälkeen — E.T.-elokuva sai vielä Mellerin ampumaan täyslaidallisen kohti ufologiaa. Hänen puhekasettinsa ”Avaruusmessias ajan merkkinä” ja kolme hänen itse kirjoittamaansa juttua Kipinässä vakuuttivat, että E.T. on lapsiin kohdistuva paholaisen manipuloinnin väline.

Kuva ja Sana julkaisi professori ja taiteilija Oili Mäen kirjan Aabrahamin siemen ja Kalevala (1985), joka ei erikoisuudessaan jäänyt paljoa jälkeen yllä mainitusta. Mäen mukaan ”Kalevala kertoo vääjäämättömän varmasti, että ydinvoima ja avaruusalukset olivat käytössä ei ainoastaan Ilmarisella yksityisesti vaan koko johtajistolla, ellei koko kansan kuljetukseen …”

Myös englantilaisen geotutkijan ja vakaumuksellisen kristityn, tohtori Jim Brooksin Karas-Sanan (Kansan Raamattuseura) merkittävässä Näin alkoi elämä -kirjassa (1985, suom. 1987) tyrmätään von Dänikenin ajatukset. Julkaisussa puolustetaan kreationismia tiedeargumentein. Brooksin mukaan von Däniken itsekin uskoo kirjojensa menestyksen pääsyyksi uskonnollisen epävarmuuden.

1990-luvun alun ufobuumin aikana etenkin entinen Lapin lääninlääkäri, merkittävä ufologi ja parapsykologi Rauni-Leena Luukanen-Kilde joutui Mellerin tulilinjalle. Ufologiaan paneuduttiin Kipinän sivuilla sekä Kuvan ja Sanan kustantamissa kirjoissa ja julkaistiin toistakymmentä puhekasettia. Esimerkiksi joulun 1997 myyntikuvastossa oli tarjolla 14 ufoaiheista puhekasettia, joista tosin osa oli vanhempaa tuotantoa. Mellerin ohella ufokysymykseen Kuvassa ja Sanassa perehtyi erityisesti teologi Juha Ahvio, jonka analyyttinen tutkimusote tasapainottaa Mellerin tunteeseen vetoavaa tyyliä. Uutena piirteenä tuli ufojen liittäminen antikristilliseksi koettuun new ageen ja okkulttiseen uuteen maailmanjärjestykseen.

Kuvan ja Sanan ufoteemaa käsittelevissä julkaisuissa keskityttiin 1990-luvulla valtaosaltaan nykypäivän ufoilmiöihin. Esimerkiksi julkaistiin yhdysvaltalaisten Nicky Cruzin (pastori, entinen jengijohtaja) ja Jamie Buckinghamin valtavan suosion saavuttanut kristillinen teos Juokse henkesi edestä (1988, suom. 1990). Siinä kerrotaan kalifornialaisen papin I. D.E. Thomasin sekä Alan ja Sally Landsburgin näkemyksistä, jotka koskevat menneisyyden arvoituksia. Thomasin mukaan niille löytyy selitys demonisesta henkimaailmasta. Myös joillakin äänikaseteilla todisteltiin muinaisastronauttiteorioiden olevan virheellisiä tai jopa spiritualistisista lähteistä. Nimittääpä Meller eräällä kasetilla von Dänikeniä peräti ”paholaisen esitaistelija von Dänikeniksi”. Vaikka Mellerin kritiikki ufologiaa kohtaan on kaseteilla rajua, hän tekee yhden myönnytyksen: Meller uskoo, että Saatanasta lähtöisin olevan ufoilmiön rinnalla esiintyy myös Jumalan enkeliufoja.

Kaikkein kovinta ufologian kritiikkiä Kuvan ja Sanan julkaisuissa esitti coloradolainen toimittaja Bob Larson. Joulumarkkinoille ilmestyneessä kirjassaan UFO (1997) hän tuomitsee paitsi ufologian myös tieteelliset SETI-projektit. Perusteluna hän käyttää Kolmannen Mooseksen kirjan jaetta 19:31, jossa kehotetaan olemaan kääntymättä vainaja- ja tietäjähenkien puoleen, ettei tulisi heistä saastutetuksi. Larson selittää poikkeuksellisen tarkasti, miksi hän on päätynyt kieltämään Maan ulkopuolisen elämän tutkimisen. Yli kahdenkymmenen vuoden miettimisen jälkeen Larson on tullut siihen tulokseen, että jos hän ”myöntäisi elämän olemassaolon missään oman biosfäärimme ulkopuolella — esiintyipä se sitten marsilaisen bakteerin tai lentävällä lautasella liikkuvan avaruusolion muodossa — hän kaivaisi maata alta siltä perusajatukselta, jonka pohjalle hänen uskonsa rakentuu” Jos elämää olisi muualla, ihmiskunnan ainutkertainen asema Jumalan valtakunnassa vaarantuisi. Larson selvittää, miksi muinaisastronauttiteoriat ovat niin vaarallisia: ”Jos Jumalan ihmeet voidaan selittää esimerkeiksi avaruusolentojen puuttumisesta Maan elämään, kaikki kunnioitus Jumalan valtaa kohtaan katoaa” Larson täsmentää: ”Jos Jumala on vain korkealle kohonnut avaruusolento ja Jeesus vain korkealle kehittynyt risteytys, Kristuksen ristiinnaulitseminen ratkaisevalla historiallisella hetkellä menettää merkityksensä”

Kirjassaan Ufojen arvoitus ratkeaa (1997) Pekka Lahtinen jatkaa tuttua kielteistä linjaa: ufot ovat osa demonista salaliittoa. Lahtinen tekee kuitenkin yllättävän käänteen väittämällä, että ufot ovat ihmisten eivätkä avaruusolentojen keksintöä, natsien rakentamista ufoista lähtien.

Jo Ensio Lehtosen aikana mutta etenkin Mellerin johdolla Kuva ja Sana on käsitellyt liki kaikkia ajateltavissa olevia rajatiedon osa-alueita. Puhetilaisuuksissa, radio-ohjelmissa, Kipinä-lehdessä, sadoissa kirjoissa ja tunansilla äänikaseteilla Meller ja kumppanit ovat tuoneet esiin tiukan funsamentalistisesti omaan raamatuntulkintaansa perustuvan näkemyksensä niin spiritismistä, ennustamisesta kuin ufoistakin. Varsinaisesti aiheesta tehtyjen julkaisujen lisäksi ufot ovat putkahdelleet esiin milloin minkäkin artikkelin, kirjan tai kasetin yhteydessä. Meller ja Kuva ja Sana ovat tarttuneet aina siihen aiheeseen, mikä kulloinkin on ollut julkisuudessa. Von Dänikenin saama huomio on nähtävissä myös tätä taustaa vasten: Meller nosti häntä esiin siksi, että hän oli esillä. Meller on vuosikymmenien perspektiivillä ja intensiivisellä aihepiiriin paneutumisellaan ollut varmasti yksi Suomen johtavia ufologian tuntijoita. Hän on myös — tavallaan paradoksaalisesti — ollut merkittävä ufokysymyksen esillä pitäjä ja ufologisen tietouden levittäjä.

Kreationismilla ja muinaisastronauttiteorioilla voidaan tulkita olevan paljon yhteistä. Molemmat epäilevät, olisiko sattuma ja evoluutio yksin pystyneet luomaan Homo sapiensin tai elämän ylipäänsä. Usein äärimmäistä materialismia ja ateismia edustavat muinaisastronauttikirjoittajat ovat tavallaan hakeneet lähtökohdilleen tukea fundamentalistikristittyjen kreationismista: ihminen on luotu älyllisesti. Toisaalta fundamentalistikristityt ovat löytäneet tukea siitä, että muinaisastronauttiteorioissa Raamatun kertomusten uskotaan olevan sanatarkasti totta. Heidän tulkintansa menneisyyden vierailijoiden ja ufojen kuvauksista on kuitenkin toinen, ilmiöiden saatanallisuutta painottava.

Ufojen paluu ilman dänikenismiä ja kristillisyyttä

Koko ufologia vaipui syvään lamaan 1980-luvulla. Suomen Ufotutkijat ry:n toiminta hiljeni muutamaksi vuodeksi, eikä uusia kirjoja julkaistu. Etenkin muinaisastronauttiteoriat hävisivät julkisuudesta liki täysin. Tultaessa 1990-luvulle ufologia koki uuden tulemisen, joka huipentui vuosina 1993—1994 ja jatkui vuosikymmenen lopulle. Uusi ufoinnostus oli kuitenkin erilaista kuin 1970-luvun ufobuumi. Ufot siirtyivät kirjoista televisioon ja muuhun mediajulkisuuteen; ilmiö huomioitiin kaikissa medioissa ja yksin lehtiartikkeleita kirjoitettiin tuhansia. Julkisuudessa ”uutta” ufologiaa käsiteltiin henkisenä ja mediailmiönä. Tiedeyhteisö ja arvostetut mediat katsoivat ufologiaa miltei ainoastaan negatiivisesti. Ilmiö poisselitettiin psykologisena tai jopa psykiatrisena huuhaana.

Ufologian pääteemoiksi 1990-luvulla tulivat kontaktikertomukset ja henkiset kokemukset tieteellisyyteen pyrkivän teoretisoinnin ja fyysisen maailman arvoitusten kustannuksella. Suomessa ufokiinnostus henkilöityi Luukanen-Kildeen ja Juhan af Granniin. Ensin mainittu muun muassa julkaisi useita ufokontaktiperinnettä ja salaliittoteoretisointia edustavia kirjoja. Af Grann teki kansainvälisesti palkittuja televisio-ohjelmia painottaen paranormaaleita ilmiöitä, ufosalailua ja ufoilmiöön kietoutuvaa apokalyptiikkaa. Suomen Ufotutkijat toimi hyvin aktiivisesti, ja ufokirjojakin alkoi jälleen ilmestyä. Ainoa julkaistu muinaisastronauttikirja oli kuitenkin vain von Dänikenin Jälkiä avaruudesta (1998). Uudelle ufologialle perinteinen von Dänikenin ja kumppaneiden edustama muinaisastronauttiteoria on aivan liian materialistinen. Kosmisen rakkauden evankeliumeissa muinaisille vierailijoille oli sijaa vain henkisinä opettajina. Menneisyyden astronautit pääsivät esiin ainoastaan tv-väittelyiden sivulauseissa ja satunnaisissa lehtijutuissa.

Kristillinen kiinnostus ufoihin vaimeni 1980-luvulta lähtien muun suomalaisen ufotutkimuksen ohella ja jäi sille tielleen. Joitakin ufoharrastajien keskuudessa huomiota herättäneitä kristillisiä kannanottoja on kuitenkin esitetty 1990-luvun jälkeenkin. Saarnaaja Teijo-Kalevi Lusa julkaisi kirjan Maailmanloppu 2008? (2001), ja sitten ilmestyi hänen teoksensa Avaruuden terroristit (2005). Lusa tulkitsee perinteiseen fundamentalistiseen tyyliin, että ufot ovat Saatanan keksintöä ja eksytystä. Kirjat ovatkin Kuvan ja Sanan kustantamia.

Vaikka muinaisastronauttiteorioiden suosio on Suomessa toistaiseksi ohi, on syytä mainita Seppo Heinola, näyttelijä ja luennoitsija. Heinola on 1990-luvun puolivälistä lähtien tuonut ufoharrastajien keskuudessa intohimoisesti esille Raamattu-koodia ja sen mukaisia tulkintojaan. Koodin merkittävin puolestapuhuja on maailmalla ollut yhdysvaltalainen toimittaja Michael Dorsin. Teorian mukaan Raamattuun kätkeytyy salakoodattuja viestejä, joiden todenperäisyys on osoitettu tilastollisilla tietokoneanalyyseillä. Heinola esittää, että viestit koskevat ennustuksia, osin jo toteutuneita, sekä paljastavat ufojen olemassaolon ja kristinuskon todellisen, esoteerisen historian. Hän on myös painottanut, ettei ihmiskuntaa luonut kristillisesti oletettu Jumala vaan avaruussivilisaatio, joka sitten oli kiinteässä vuorovaikutuksessa juutalaisen kansan kanssa. Heinola ei erityisesti erottele muinaisten astronauttien käsitettä menneisyyden ufoilmiöistä, mutta muinaisastronauttiteorian kaiut ovat hänen tulkinnoissaan vahvasti läsnä — olennaisena myös juuri Raamatun käyttö aineistona.

Tälle vuosituhannelle tultaessa ufoinnostus oli mennyttä. Internetin mukanaan tuoma postmoderni maailma, josta jokainen löytää oman totuutensa ja — ainakin ruudun välityksellä — samanmieliset toverinsa, on pirstaloinut ja marginalisoinut ufologian. Suomesta löytyy edelleen ihmisiä, joita dänikenismi kiinnostaa. Nykytilanteessa heidän on entistä helpompi löytää toisensa, vaihtaa ajatuksia ja tutkailla menneisyyden arvoituksia. Valtamedioihin näillä ajatuksilla ei kuitenkaan ole enää asiaa muuten kuin ehkä kympin uutisten loppukevennyksenä.

Ufot ja Kristus -- samoilta taivailta?

Tämä on neljäs luku Jaakko Närvän ja Jussi Sohlbergin toimittamasta  kirjasta Arvoituksia avaruudesta: Näkökulmia ufouskomuksiin.

kirjoittanut Aleksi Leppänen

Kristinusko on yli kahdella miljardilla tunnustajallaan maailman suurin uskonto. Tunnustuskuntiensa moninaisuudesta huolimatta se on jäsentynyt ja yhteisöllisesti järjestäytynyt, ja läntisessä maailmassa sillä on laajasti hyväksytty ja vakiintunut asema. Kristinuskolla on valtava yhteiskunnallinen ja kulttuurinen merkitys. Maailmanlaajuisesti valtaosa ihmisistä ymmärtää maailmankaikkeuden ja elämän peruspiirteet kristillisen vakaumuksen pohjalta.

Ufouskonnollisuudella, joka on paljolti kansanomaista ja organisoitumatonta, vaikuttaisi äkkiseltään olevan kovin vähän yhteistä perinteisten kristinuskon tulkintojen kanssa. Pintapuolisesti tarkasteltuna ne näyttävät edustavan tyystin erilaisia käsityksiä maailmasta. Tiukasta konservatiiviskristillisestä näkökulmasta ufoideologiaan saatetaan suhtautua torjuvasti. Ufoperinne ei tunnu tarjoavan ajatuksia, jotka sopisivat yhteen sen kanssa, miten kristinusko vastaa maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin.

Ufoihin on kristillisestä näkökulmasta suhtauduttu pahojen voimien ilmentymänäkin. Ufokertomuksiin yhdistyy ylipäänsä pelkoa ja epäluuloa. Ajatukset vaikka siitä, kuinka humanoidit hyödyntävät ihmiskuntaa tekemällä jonkinlaisen valtavan ihmiskokeen tai hallitsevat ihmisiä heidän tietämättään, herättävät monissa vähintäänkin epämukavuutta, sillä ihmiselle on ominaista suhtautua tuntemattomaan varauksellisesti. Toisaalta myös ufoperinteessä on suhtauduttu kristinuskon oppeihin jokseenkin karsaasti. Kristinuskon kosmosta koskevat selitysmallit voidaan esoteriaa tai tieteellisyyttä korostettaessa kokea puutteellisiksi tai kauttaaltaan paikkansa pitämättömiksi.

Kristinuskon ja ufouskomusten suhde toisiinsa on ensi silmäyksellä jännitteinen. Onko hedelmällinen dialogi oudoksutun ufouskonnollisuuden kanssa mahdollista? Onko kristinuskossa tilaa ufouskomuksille ja ymmärrystä niitä kohtaan? Nykyistä länsimaista uskonnollisuutta luonnehtivien ilmiöiden kuten maallistumisen ja uususkonnollisuuden voimistumisen valossa on kiehtovaa pohtia, voisiko vastakkainasettelun tunnusta huolimatta kristinuskolla ja ufouskonnollisuudella olla toisiaan tukevia piirteitä, lähtökohtia ja kenties jopa päämääriä.

Katsomuksia tulee vertailla niiden luovuttamattomien ominaispiirteiden perustalta. Näin kumpikin katsomus tulee tunnustetuksi sellaisena kuin se on, ilman että kumpaakaan yritetään taivuttaa toisen puoleen omien keskeisimpien piirteidensä kustannuksella. Lähtökohta on selvittää kristinuskon ja ufouskonnollisuuden olennaisimpia aineksia ja keskinäisiä eroja. Vertailua on hedelmällistä jatkaa yhtäläisyyksien ja yhteisten mahdollisuuksien tarkastelemiseen tulkiten niitä dialogin ja vastavuoroisten ainesten antamisen hengessä.

Kristinuskon ja ufoperinteen eroja

Kristinuskon oppi ja sen maailmanselityksen pohja ovat muotoutuneet pääosin Levantin ja Välimeren alueilla sikäläisten kulttuuriperinteiden ristivaikutuksessa. Oppi kehitettiin Jeesus Nasaretilaisen esittämien opetusten ympärille. Näkemykset ja kertomukset näistä opetuksista ja Jeesuksen elämästä elivät varhaisten kristittyjen yhteisöissä, joissa niiden kokonaisuus ajan mittaan muovautui: ainesta karsiutui, jalostui ja lisääntyi. Sittemmin nähtiin tärkeäksi kiinteyttää ja määritellä kristinuskon yhteinen sisällöllinen aines — toisin sanoen varhainen kirkko katsoi tarpeelliseksi muodostaa opin. Eräs syy tälle oli kristittyjen tarve määritellä suhdettaan ympäröiviin uskonnollis-kulttuurisiin ryhmiin, kun haluttiin erottautua ja kehittää oma identiteetti. Raamatun kaanon eli vakiintunut kirjoituskokonaisuus muodostettiin ja kristinuskon oppi kristallisoitiin uskontunnustuksiin. Näitä kristinuskon opillisia peruslähteitä on historiallisesti tulkittu ja yhä edelleen tulkitaan monin tavoin, erilaisia aiheita ja näkökulmia painottaen. Kristityt jakautuvat lukuisiin yhteisöihin, joissa Raamattua tulkitaan eri tavoin. Eroista huolimatta opilliset näkemykset perustuvat tiettyihin koko kristikunnan tasolla hyväksyttyihin uskonnollisiin auktoriteetteihin.

Kristinuskosta poiketen ufouskonnollisuus ammentaa sisältöjään huomattavasti nuoremmista kulttuurisista aineksista, kuten modernista länsimaisesta esoteriasta ja tieteellis-teknologisista elementeistä. Se ei ole samalla tavalla selkeärajaiseksi muotoutunut traditiokokonaisuus kuin kristinusko vaan kulttimainen perinne: löyhästi organisoitunut, joustavarajainen, yksilökeskeinen ja henkilökohtaista käsitystä ja kokemusta korostava liike. Perinteen kannattajia yhdistää kiinnostus ufoilmiöihin, ja toisistaan poikkeavien suuntausten välillä vallitsee ainakin jonkinlainen keskinäinen solidaarisuus. Toisaalta monet voivat olla kiinnostuneita ufoaiheesta mutteivät halua identifioitua ufoperinteeseen mitenkään, saati mieltää itseään ufouskonnollisiksi. Ufoperinne ei sisällä mitään yleisesti hyväksyttyjä, koko kentän kattavia pyhiä kirjoituksia tai muita uskonauktoriteetteja, eikä se alun alkaenkaan ole ollut yhtenäinen ja tarkkarajainen katsomus. Fi siis voida puhua samalla tavoin jäsentyneestä uskonnollisesta traditiosta kuin kristinusko.

Kristinusko ja ufoperinne poikkeavat toisistaan syntyhistorioidensa lisäksi olennaisesti suhteissaan tieteeseen. Kristinuskon keskeiset opit, kuten kolmiyhteinen Jumala, Jeesuksen samanaikainen täysi jumaluus ja täysi ihmisyys tai ristillä tapahtunut lunastus, eivät ole asioita, joita pyrittäisiin perustelemaan tieteellisesti. Ufouskonnollisuuteen liittyy sen sijaan hyvin voimakas pyrkimys identifioitua tieteelliseen ajatteluun ja olla näin järjellisesti uskottavaa. Järkiperusteita käytetään oikeuttamaan ufouskomusten asemaa ja vakiinnuttamaan niitä osaksi nykyaikaista tiedepohjaista maailmankäsitystä. Ufotraditiosta käsin kristinusko saattaa vaikuttaa epäuskottavalta maailmanselitysmallilta. Kristinuskon tapa määrittää itseään uskontunnustusten ja muiden kanonisointien avulla ja toisaalta ufoperinteen tieteellisyyden korostus ja halu työntää ilmeistä uskonnollisuutta loitommas tuottaa jännitteen katsomusten välille.

Vaikka kristinuskon ydinoppeja ei pyritä oikeuttamaan tieteellisesti, kristinusko on kuitenkin laajasti lyönyt kättä tieteen kanssa. Harvan — jos kenenkään — maailmankatsomus rakentuu nykyään yksin uskonnollisten käsitysten varaan. Tieteestä on tullut vakiintunut osa kulttuuria, ja sen näkökulmat läpäisevät lähes kaikki elämänalueet. Uskonto ja tiede kietoutuvat jollakin tavalla yhteen miltei kenen tahansa katsomuksessa. Yleensä länsimaisissa kristinuskon tulkinnoissa pyritään sopusointuun ja rauhaisaan rinnakkaiseloon tieteen kanssa. Tällöin puhutaan tietysti normaalitieteestä eli vakiintuneesta tieteellisestä todellisuuskäsityksestä sekä siihen sopivista havainnoista ja teorioista.

Kuva 7. Aadam ja Eeva karkotetaan Eedenin puutarhasta. Michael Toppeliuksen seinämaalaus Haukiputaan kirkossa (1774—1779).

Usein ristiriidat Raamatun ja luonnontieteen välillä pyritään sovittelemaan. On esimerkiksi mahdollista käsittää Raamattu inhimillisen, vaikkakin Jumalan inspiroiman työn tulokseksi, ei siis sellaisenaan täysin Jumalasta peräisin olevaksi. Tällainen Raamatun historiallisen rakentumisen hyväksyvä suhtautuminen on eurooppalaisessa protestanttisessa perinteessä tavallinen, ja se mahdollistaa siinä ilmenevän jumalallisen ilmoituksen ja tieteen rinnakkaiselon. [Kristinuskon ja tieteen suhdetta voidaan hahmottaa monesta eri näkökulmasta. Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian dosentti Aku Visala valottaa aihepiiriä teoksessaan Mitä tiede ei voi kertoa sinulle (2010).]

Esimerkiksi Vanhan testamentin luomiskertomuksen luonnontieteelliset puutteet, kuten sen maakeskeisyys, eivät muodosta ristiriitaa ilmoituksen ja tieteen välille. Kertomus kuvaa, kuinka ihmisen silloin tuntema maailma sai muodon ja elämän, joka huipentui ihmiseen. Näin se ei ota — eikä voikaan ottaa — kantaa siihen, mitä taivaankannen takana tai vesimassojen toisella puolen mahdollisesti on. Kristinopin mukaan Jumala loi koko maailmankaikkeuden, mutta luomiskertomus ei kuvaa sitä tieteellisen täsmällisesti inhimillisten puutteiden vuoksi. Silloin, kun kertomus sai sisältönsä, ei tiedetty, että aurinkokuntia ja planeettoja on lukemattomia ja että elämää voisi olla muuallakin. Ihmisillä ei ollut käytössään tieteen mekanismeja ja välineitä, joiden avulla kaikkeudesta olisi saatu tietoa. Kuitenkin, kun kristinuskon mukaan Jumala yksin on kaikkivoipa, ei mikään muu voima ole voinut saada aikaan maapallon ulkopuolisia maailmankaikkeuden rakenteita. Jumalan on täytynyt luoda myös ne — koko kaikkeus.

Näin luomiskertomuksen luonnontieteellisen puutteellisuuden ei tarvitse katsoa todistavan Jumalan kaikkivoipaisuutta vastaan vaan pikemminkin ihmisen tiedollisen vajavaisuuden puolesta. Ihminen saavuttaa tieteen kehityksen avulla tietoa kaikkeudesta hiljalleen, ja luomiskertomuksen muotoutumisen aikaan tuota tietoa ei vielä ollut mahdollista hankkia. Luomiskertomuksen merkitys ei näin tulkittuna tyhjene epätarkkuuteen tai ohueen tietoon. Pikemminkin se sisältää monelle kristitylle merkitystietoa, joka poikkeaa luonnontieteellisen tiedon olemuksesta.

Ufotradition sisällä etenkin ufokontaktiliike suhtautuu liberaaleista länsimaisista kristinuskon tulkinnoista poiketen normaalitieteeseen torjuvasti, vaikka omanlaista, esoteerista tulkintaa tieteestä korostetaan näkyvästi. Esimerkiksi tieteelliset päätelmät, joiden mukaan ufojen olemassaoloa ei ole todettu, jätetään huomiotta leimaamalla ne usein salaliiton korruptoimiksi. Ajatus on, että suurelta yleisöltä järjestelmällisesti pimitetään ufojen olemassaolon ja vaikutuksen todistavaa tietoa. Tällaisen argumentaation avulla voidaan suojautua virheellisten oletusten stigmalta; ufot ovat tosiasia, mutta tämä salataan. Vastaavanlainen salaliittoteoreettinen vivahde kuuluu melko yleisesti koko ufoperinteeseen.

Voidaan sanoa, että sekä kristinusko että ufokontaktiliike suhtautuvat tieteeseen kaksijakoisesti mutta keskenään eriävin tavoin. Kristinuskon opit perustuvat uskoon ja ilmoitukseen, mutta usein niiden myös tulkitaan mukailevan normaalitieteellisiä faktoja. Ufokontaktiliike korostaa tieteellistä ajattelua mutta esoteerisena projektina ja hakien samalla tukea sopivista normaalitieteellis-teknologisista keksinnöistä. Liikettä vastaan asettuvat tieteen tulokset julistetaan merkityksettömiksi ja arvostellaan vallitsevaa tieteellistä paradigmaa.

Tiedesuhteidensa erojen lisäksi kristittyjen ja ufoperinteen kannattajien suhtautuminen uskonnollisuuteensa poikkeaa toisistaan. Kristityt hyväksyvät kristinuskon mieltämisen uskonnoksi ja sen harjoittamisen luokittelemisen uskonnollisuudeksi. Usein he kuvailevat itseään tai ovat valmiita tulemaan kuvailluiksi uskonnollisina, hengellisinä tai henkisinä ihmisinä. Kuitenkaan kristityille, kuten muillekaan, ei ole selkeää, missä uskonnon ja kulttuurin raja kulkee. Monelle kristitylle onkin varmasti mielekkäämpää lähestyä uskonnollisuuttaan elämäntavan kuin uskonnon kategorian avulla. Ylipäänsä uskonto on hankalasti määriteltävissä, ja rajankäynti uskonnon ja kulttuurin välillä on paitsi elettynä todellisuutena myös aihetta käsitteellisesti tarkasteltaessa vaikeaa.

Ufoihin uskojat puolestaan eivät useinkaan tunnustaudu ufouskonnon kannattajiksi eivätkä halua mieltää ufokiinnostustaan uskonnolliseksi. Koska ufoperinteeseen liittyy kuitenkin paljon uskonnollisiksi ymmärrettäviä piirteitä, ulkopuolisesta näkökulmasta uskonto-käsitteen käyttäminen ufoperinteen kentästä on perusteltavissa. Tosin tällöinkin on muistettava, että uskonto käsitteenä on vaikea määritellä.

Luominen, synti ja pelastus

Kristinuskon maailmanselitys perustuu siihen, että Jumala on tarkoituksellisesti luonut kaikkeuden. Luomiskertomus kuvaa, kuinka maailma sai alkunsa ja muotonsa Jumalan työn tuloksena. Ennen kuin mitään oli luotu, oli kuitenkin Jumala. Tämä ilmaisee Jumalan ja maailman keskinäisen hierarkiasuhteen: Jumala on ensimmäinen, luomaton ja ikuinen, ja maailma puolestaan on Jumalan luoma ja siten Jumalasta riippuvainen. Kertomuksessa kuvataan seitsemän päivän jakso, jonka viimeisenä päivänä Jumala lepäsi ensimmäisten kuuden päivän luomistyöstään. Luominen toteutui tietyssä järjestyksessä. Jumala loi maailmaan taivaankannen, joka erottaa vedet kannen ala- ja yläpuolella. Hän loi auringon ja kuun, joiden vaikutus vuorottelee. Kun puitteet elämälle olivat valmiit, Jumala loi kaikki elämänmuodot, joista aivan lopuksi ihmisen. Kristinuskon keskeinen näkemys on, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja sikäli ihmisessä on jotain Jumalan kaltaista. Kaikista elämänmuodoista juuri ihmisellä on luomakunnassa erityinen asema.

Ufokontaktiliikkeessä ajatellaan usein samaan tapaan, että korkeampi taho on luonut maailman ja ihmisen. Toisaalta toisin kuin tavanomaisten kristinuskon tulkintojen mukaan, maailman katsotaan olevan osa panteistista, kaikkiallista jumaluutta. Ihminen käsitetään tyypillisesti avaruusolentojen luomukseksi tai kokeiluksi, jolle on annettu vapaa tahto. Ihminen on avaruusmuukalaisten kuva sikäli, että olentojen esitetään hyödyntäneen omaa geneettistä materiaaliaan ihmistä luotaessa.

Kristillisessä maailmanselityksessä katsotaan, että täydellisen Jumalan luomana kaikki luotu on hyvää ja että maailma on perusolemukseltaan hyvä. Tästä huolimatta elämään väistämättä sisältyy kärsimystä. Ristiriidasta nousee kysymys kärsimyksen merkityksestä: miksi täydellinen Jumala sallii kärsimyksen? Tämä teodikean ongelmaksi nimetty kysymys näyttäisi jäävän vaille tyhjentävää vastausta. Eräs kristinuskon tulokulma kärsimyksen tematiikkaan löytyy syntiinlankeemuskertomuksesta, jossa mytologisessa muodossa tehdään tiettäväksi ihmiskunnan henkinen turmeltuminen.

Syntiinlankeemuskertomuksessa ihminen päättää poiketa Jumalan tahdosta syömällä kiellettyä hyvän ja pahan tiedon puun hedelmää. Kristillisessä kielenkäytössä poikkeamiseen Jumalan tahdosta viitataan termillä synti. Kristillisen näkemyksen mukaan ihminen on olemuksellisesti syntiin taipuvainen, ja kansanomaisessa kielenkäytössä synti usein jollain tavalla rinnastuu toimimiseen moraalinvastaisesti. Teologisena käsitteenä se ei kuitenkaan ensisijaisesti määrity moraalinvastaisuutena vaan Jumalasta vieraantumisena. Pikemminkin synti kuvaa ihmiselle tyypillistä itsekkään näköalattomuuden perusasennetta, joka johtaa kärsimystä aiheuttavaan toimintaan.

Syntiin vivahtavia käsityksiä on löydettävissä myös ufoperinteestä. Ufokontaktiliikkeessä ilmenee olettamus, jonka mukaan ihmiskunta on jollain tavalla turmeltunut ja kyvytön elämään rauhanomaisesti. Ihmiskunnan turmeltuneisuutta ja sen syitä ei välttämättä kuitenkaan ruodita sen kummemmin. Tavallisesti tyydytään näkemykseen, että ihminen on toistaiseksi henkisesti kehittymätön ja aggressiivinen laji, jonka yhteys korkeimpaan ei vielä ole kovin hyvä.

Pelastus on kristinuskon teemoista keskeisin. On jopa muotoiltavissa, että kristinusko on olennaisemmin pelastuksesta ja sen mahdollisuudesta kertova traditio kuin maailmanselitysmalli. Kristinuskon draaman kaari tähtää alusta alkaen pelastukseen, joka on vastaus syntiin. Kristillisen pelastushistorian mukaan Jumala lähetti poikansa Jeesuksen maailmaan elämään ihmisten keskuudessa, jotta syntiin langennut ihmiskunta oppisi jälleen Jeesuksen kautta tuntemaan Jumalan. Jeesuksen rooli avautuu eräänlaisena välittäjänä Jumalan ja ihmiskunnan välillä. Hän kuoli ihmiskunnan puolesta, jonka myötä ihmisten syntisyys sovitettiin. Jumala ilmoittaa itsensä ihmiskunnalle Jeesuksessa. Jeesuksessa hän myös tarjoaa ihmisille pelastuksen synnin ongelmasta. Kristuksen sovitustyön lisäksi kristinuskon tulkinnoissa voidaan vaihtelevasti painottaa eskatologiaa, jonka avulla hahmotellaan turmeltuneen maailman viimeisten vaiheiden tapahtumia.

Ufokontaktiliikkeessä esiintyy verrattain samantyyppisiä käsityksiä pelastuksen teemassa. Perustavan turmeltuneisuuden kokemuksesta nousee esiin toivo paremmasta maailmasta ja harmonisesti toimivasta ihmiskunnasta. Käsityksiin liittyy ajatuskulkuja, joiden mukaan avaruusolennot tarkkailevat ihmiskuntaa ja sen kehityksen suuntaa mahdollisesti ohjaillen sitä jonkin verran. Lisäksi esitetään, että vieraan elämänmuodon on tietyssä kriittisessä vaiheessa puututtava ihmiskunnan kärsimystä aiheuttavaan elämäntapaan. Avaruusolennot tulisivat pelastamaan ainakin osan ihmiskunnasta häilyvältä hävitykseltä. Ne koetaan siis odotettuina pelastajina, jotka toimillaan kääntävät maailman tuhoutumiskehityksen suunnan.

Näin ajatus siitä, että ihmiskunta tarvitsee ihmisyyden rajoitteet ylittävän taivaallisen pelastajan, ilmenee molemmissa katsomuksissa — avaruusolennot vertautuvat pelastajina Kristukseen. Ihmiskunnan historian lopun aikojen ja uuden maailmanjärjestyksen toteutumisen idea on itse asiassa yleinen, ja se toistuu useissa katsomusperinteissä ja mytologioissa. Ihmisen tarvetta pohtia maailman tulevaisuutta ja paremman elämänlaadun mahdollisuutta on sanallistettu monin eri tavoin.

Kristus käsitetään teologisesti yhtäältä täysin ihmiseksi ja toisaalta tosi Jumalaksi. Tämän kaksiluonto-opin mukaan Kristus on samaan aikaan yksi ihmisistä kaikkine inhimillisine piirteineen, tunteineen ja tarpeineen sekä kaikkivoipa Jumala. Hän ei ole erillinen jumaluus vaan samaa olemusta Jumalan kanssa. Samalla hän oli kuitenkin ihmisten kanssa eläessään yhtä paljon ihminen kuin kuka tahansa muu.

Samankaltainen idea kahta luontoa olevista olennoista esiintyy ufokontaktiliikkeessä ihmisten ja avaruusolentojen välisten hybridien muodossa. Vaikka ufosieppaukset vaikuttavat hämmentävältä ja pelottavalta ajatukselta, niitä on luonnehdittu myös myötätunnon pohjavireellä. Humanoidien on koettu tavoittelevan henkistä yhteyttä siepattuun ja muuhun ihmiskuntaan. Ne ovat huomattavan älykkäitä edistyksellisine teknologioineen, kyvyiltään jotain aivan muuta kuin ihmiset — kuin jumalallisia olentoja. Sieppauskertomuksissa humanoidit tuottavat hybridejä, geneettisiä humanoidin ja ihmisen välimuotoja, jalostaakseen ihmiskuntaa. Toisaalta myös moni siepattu ja kontaktihenkilö kokee itsensä osin avaruusolennoksi — kaksoisidentiteetin kantajaksi sekä ihmisenä että humanoidina. He tuntevat usein, että heidän todellinen kotinsa on avaruuskansan luona.

Vanhan testamentin kertomukset Jumalan tahtoa julistavista profeetoista sisältyvät kristinuskon perinteeseen. Esimerkiksi profeetta Hesekiel sai Jumalalta tehtävän välittää tämän tahdonilmaus Israelin kansalle. Jumala ilmestyi hänelle tulta ja loistetta sädehtivässä hehkussa neljänä erikoisena hahmona. Profeettojen tavoin utokontaktihenkilöt ja usein siepatutkin tuntevat itsensä jollakin tavalla erityisiksi. Kokemustensa myötä heille kehittyy itseymmärrys profeetallisesta roolistaan, jossa he käyttävät kokemuksiaan ja niistä ammennettua tietoa edistämään ihmiskunnan tietoisuutta. He mieltävät avaruusolentojen valinneen heidät kosmisen sanomansa välittäjiksi. Viestien mukaan rakkaus on olennaista. Niissä ilmaistaan ihmisiä koskevan henkisen kehityksen pelastussuunnitelman olemassaolo, vaikka myös apokalyptisiä aikoja ennustetaan mahdollisiksi.

Kristinuskon enkelit kuvataan taiteessa perinteisesti ihmishahmoisina siivekkäinä olentoina. Raamatun kertomuksissa enkelit ilmestyvät usein yllättäen ja saattavat havaitsijansa hämmennyksen valtaan. Kristinuskossa on oma enkeliperinteensä, mutta enkelit ovat myös suodattuneet kristinuskosta jossain määrin erilliseksi kulttuuriseksi elementiksi. Enkelit ovatkin esillä myös kokemuksellisella tasolla: monet kertovat kohdanneensa enkeleitä, jotkut puolestaan kokevat suojelusenkelin läsnäolon elämässään. Raamatun kertomusten kuvaama ennalta arvaamattomuus toistuu myös enkeleitä kohdanneiden ihmisten kokemuksissa. Kristinuskossa enkelit ovat Jumalan sanansaattajia, jotka välittävät Jumalan tahdonilmauksia luomakunnalle. Enkeleillä on usein kerrottavanaan jotain merkityksellistä, täysin uutta tietoa niille, joille he ilmestyvät. Esimerkiksi arkkienkeli Gabriel ilmestyi Raamatun mukaan Neitsyt Marialle ilmoittamaan, että tämä tulee synnyttämään Jeesuksen.

Vastaavanlaista yllätyksellisyyttä ja tuonpuoleisuutta on löydettävissä ufoperinteeseen sisältyvistä ufokokemuksista. Ne ovat usein ennalta arvaamattomia, jolloin kokija havaitsee hänelle selkeästi näyttäytyvän ufon täysin yllättäen. Vastaavasti kokijan havaintokenttään saattaa ilmestyä humanoidi ilman, että tästä tulisi minkäänlaista ennakkoaavistusta. Olennot kuvataan monesti enkelimäisinä valohahmoina. Myös tiedonvälityksen aspekti on usein läsnä. Humanoidit saattavat käyttäytyä kuin myötätuntoiset, varjelevat suojelusenkelit. Eräissä kertomuksissa humanoidin on koettu suojelevan ja auttavan kokijaa uhkaavassa tilanteessa. Samoin ufoja kohtaavat kokevat ufokokemusten yhteydessä yllättävän usein myönteisiä tunteita, kuten kiintymystä ja onnellisuutta.

Taivaaseen liittyvä tematiikka on sekä kristinuskossa että ufoperinteessä tärkeä. Kristinuskon kielellä puhutaan taivasten valtakunnasta, millä alun perin on ilmaistu Jumalan valtaa. Taivasten valtakunta on Jumalan vaikuttamisen tila. Taivasta on hahmoteltu myös tuonpuoleiseksi, kuolemanjälkeisen olemisen tilaksi, jossa vainajien sielut elävät Jumalan yhteydessä paratiisinomaisissa olosuhteissa. Taiteessa ja populaarikulttuurissa ”Jumalan taivasta” on kuvattu ”luonnon taivaan” elementein, ja kuva hattarapilvien muodostamasta taivaanisän olinpaikasta on tuttu. Myös ufoperinteessä taivas on olennainen elementti. Mystiset ufot liikehtivät taivaalla ja humanoidit ilmestyvät taivaalta tuomaan sanomaansa ja vievät yhteyshenkilöitään ylös kohti taivasta, avaruuden ihmeisiin. Humanoidien ideaali, paratiisimainen yhteiskunta sijaitsee avaruudessa tai maailmankaikkeuden näkymättömillä tasoilla.

Perimmäinen merkitys

Kristinuskon ja ufouskonnollisuuden tietyt ideologiset, kristinuskon tapauksessa myös opilliset peruspiirteet ovat pitkälti muodostaneet pohjan, jolta näitä maailmankatsomuksia on ollut valaisevaa tarkastella. Intuitiivisesti on sopivaa vertailla katsomuksia asettamalla maailmaa kuvaavia ideologisia ilmaisuja ja opillisia muotoiluja rinnakkain. Niitä voidaan peilata toisiinsa ja tulkita löydettyjä eroja ja samankaltaisuuksia. Toisaalta katsomukset ovat myös aina kouriintuntuvasti esillä niihin sitoutuneiden ihmisten käytännön elämissä, joten olisi harhaanjohtavaa tarkastella niitä ainoastaan ideologioina. Katsomusten kokemuksellinen puoli on olennainen ja ansaitsee huomiota. Ihmisten kokemukset ovat universaalisti samankaltaisia ja samastuttavia. Siten aiheen lähestyminen kokemuksellisuuden kautta voi tarjota sovittelevan näkökulman.

Maailmanselitysmallien ja kokemuksellisuuden välisen suhteen tarkastelu jäsentää katsomusten ideologisen olemuksen suhdetta käytännön elämään. Suhde on kaksisuuntainen: yhtäältä tunteellisesti latautuneet kokemukset vaikuttavat paljon ihmisen maailmankuvan muodostumiseen, ja toisaalta näitä kokemuksia sanallistetaan kulttuurisesti muotoutuneiden maailmankatsomusten kielillä. Suuret kysymykset elämän rajallisuudesta ja kärsimyksestä kiehtovat ihmisiä ajasta aikaan, ja varmasti jokainen jossain muodossa kysyy nämä kysymykset omassa elämässään.

Uskontojen ja muiden katsomusten keskeinen tehtävä on lisätä elämään merkityksellisyyttä niin opillisten ja maailmankuvallisten kuin yhteisöllisten ja rituaalisten sisältöjensä välityksellä. Katsomuksen tapa selittää elämää ja hakea vastauksia suuriin kysymyksiin tarjoaa siitä ammentavalle oivalluksen, ymmärryksen ja täyttymyksen elämyksiä. Parhaimmillaan maailmanselitykseen nojautuminen antaa monelle elämänalueelle ulottuvaa mielekkyyttä ja ohjaa pois eksistentiaalisen hämmennyksen ääreltä.

Kristinusko pyrkii omalla tavallaan etsimään vastauksia elämän ja ihmisenä olemisen ongelmiin. Se ohjaa ihmistä läheiseen suhteeseen korkeimman kanssa. Suhteen punomiseen tarjotaan väylä Kristuksen kautta. Kristinuskon taustalla vaikuttava perusteesi on, että liittyminen Jumalan välittömään läheisyyteen ja eläminen siitä käsin tekee elämästä kestävää ja merkityksellistä. Näin se osoittaa uloskäynnin eksistentiaalisen eksyneisyyden kokemuksesta. Maailmankaikkeus ei ole satunnainen ilmiö, jossa ihminen säntäilee pelokkaana, vaan tarkoituksellinen ja kaunis kokonaisuus, johon ihmisellä on ilo osallistua.

Kristityn elämässä uskon konkretisoituminen kokemuksellisuudeksi (ja toisin päin) ilmenee monin tavoin. Merkityksellisiä kokemuksia voivat olla erilaiset uskonnonharjoittamiseen liittyvät tapahtumat, kuten ehtoollisen nauttiminen, yhteiset hartaushetket tai hengellisten laulujen laulaminen. Suurta yksilöllisyyden ylittävää, jopa transsendenttista merkityksellisyyttä voi löytyä kristilliseen kieleen ja kuvastoon puetuista elämäntapahtumista, kuten kasteesta, avioliittoon vihkimisestä ja hautaan siunaamisesta. Tärkeän osan kokemuksista muodostaa elämänkysymyksiin jaetusta näkökulmasta vastauksia etsivien yhteisöllisyys. Monelle on tärkeää kokea kuuluvansa yhteisöön, ja monelle kirkko tarjoaa tällaisen alustan.

Kristinuskon kokemuksellinen aspekti ei pelkisty ainoastaan yhteisöllisyyteen. Sen lisäksi turvallisuudentunne nousee merkittäväksi kristinuskon tarjoamaksi kokemusulottuvuudeksi. Monet kristityt kokevat — kaikesta huolimatta — elävänsä maailmassa turvassa luottamalla Jumalan huolenpitoon, rakkauteen ja armoon. Kristillisessä kielenkäytössä turva on elementtinä tavallinen. Monet kristilliset ilmaisut liikkuvat ”Jumalaan turvaamisen” tematiikan ympärillä. Joillekin suojelusenkelit toimivat huolenpidon ja turvallisuuden lähteinä. Usko antaa elämään pysyvyyttä korostavan perspektiivin, jolla uskova voi ylittää muutoksenalaisen maailman herättämän tempoilevan epävarmuuden. Voikin sanoa, että jonkinlainen kristinuskon tavoite on herättää meidät ihmiset kokemaan, että olemme jo turvassa, joten voimme toimia toistemme hyväksi itsekkäät lähtökohtamme ylittäen.

Kolmas keskeinen kokemisen ulottuvuus kristinuskossa on pyhän kokeminen. Pyhää aistitaan monenlaisissa tilanteissa ja monin tavoin. Jollain tavalla pyhän kokemus palautuu haltioitumiseen Jumalan kaikivoipaisuuden edessä — tarkoituksellisuuden voimakkaaseen kokemiseen. Pyhyyden kokemisen sanallistaminen on vaikeaa, sillä siihen voi liittyä äärettömyyttä koskevia oivalluksia. Usein kokemus on tunnetasolla liikuttava. Siihen voi sisältyä aavistus omasta paikasta kaikkeudessa, kokemus siitä, että ”kaikki on juuri kuten pitääkin”. Pyhän kokemisessa voivat limittyä toisiinsa itsensä kokeminen pieneksi Jumalan edessä ja kokemus rajattomasta suuruudesta, joka juontuu kaikkeuden olemuksellisen ykseyden kokemisesta.

Eriteltäessä kristinuskon suhdetta tieteeseen on todettu, ettei — näkökulmasta riippuen — kristillisen maailmanselityksen ristiriitaisuus luonnontieteellisen kanssa tee sitä maailmanselityksenä kelvottomaksi. Tieteen ja kristinuskon voidaan katsoa ilmentävän erilaisia tiedon lajeja. Luonnontiede on itseään korjaava järjestelmä, jonka tehtävä on tulkita maailman rakennetta objektiivisuutta tavoitellen. Kristinuskolle ei osoiteta samaa tehtävää. Yleisemminkään uskonnon alueella kyse ei ole ulkokohtaisesta totuusarvosta vaan merkitystiedosta — ihmisten ohjaamisesta merkityksellisempään ja mielekkäämpään elämään. Myös ufouskonnollisuudelle annetaan tämä tehtävä, vaikka sitä monesti pyritään identifioimaan tieteeseen. Millaisia aineksia ufouskosta löytyy ohjamaan ihmistä merkityksellisyyden äärelle?

Kristillisestä näkökulmasta ufoideologiat saattavat näyttää jättävän vastaamatta kysymyksiin elämän merkityksellisyydestä. Näin koettuina ne tuntuvat jättävän ihmisen eksistentiaalisesti tyhjän päälle. Kristinusko on leimallisesti pelastususkonto. Sen olennainen tavoite on pelastaa uskovien sielut; tarjota jotain perustavalla tavalla vapauttavaa. Tämä tavoite on historiallisesti saanut eräänlaisen ilmauksensa kristinuskon tulkintoja enemmän ja vähemmän koskeneen eksklusivismin muodossa. Tällaisen poissulkevan tulkinnan mukaan ainoastaan usko Kristukseen tuo pelastuksen. Tästä näkökulmasta ufousko näyttäytyy vaihtoehtoisena tapana tarkastella kaikkeutta, mutta aineksia vapauttavaan pelastukseen siitä näyttäisi löytyvän laihasti. Laajemmin voidaan kysyä, riittääkö se päättämään eksistentiaalista neuvottomuutta.

On verrattain hankalaa pohtia ufouskonnollisuuden opillisten näkemysten antia maailmanselityksellisten kysymysten merkitystason ratkaisuun — kuten todettu, ufouskossa ei ole tiettyä yhteistä ydinoppia eikä esimerkiksi pyhää kirjaa. Ufouskomukset vaihtelevat ja painottuvat huomattavasti yksilöllisesti ja ryhmittäin. Toisille on tärkeää ufojen olemassaolon todistaminen, toiset taas ovat yhteydessä Siriuksen avaruusolentoihin. Joku on keskeisesti viehättynyt peltokuvioista tulkiten ne avaruusmuukalaisten johdatukseksi. Moni kokee olevansa siepattu ja hahmottelee todellisuutta sieppausskenaarion kontekstissa. Joillakin Roswellin ufotapaus vie kaiken vapaa-ajan, toisilla puolestaan jokin salaliittoväite tai innostuminen ufojen teknologiasta. Ufouskonnollisuudella ei ole selkeää päämäärää vastata kaikenkattavasti perimmäisiin kysymyksiin.

Ufouskomukset tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden jäsentää näkemystä kaikkeudesta ja ihmisen asemaa siinä. Pyhyyden kokemus saattaa viritä kosmisten ulottuvuuksien pohdiskelusta. Kristillistä pyhän kokemusta vastaavasti merkityksellinen elämys nousee tällöin jostain itseä ja ihmisyyttä valtavasti suuremmasta ja selittämättömästä. Pyhyyden kokemisen kohde voi tällöin olla ihmisen ylittävä avaruusäly, joka on yhteydessä ihmisiin, ja myös osa maailmankaikkeuden ihmeellistä järjestystä. Kokemuksiin voi liittyä lohduttava oivallus, ettemme ole kylmässä kaikkeudessa yksin. Yleisesti ufouskomuksiin ja -kokemuksiin näyttää sisältyvän samanlaisia ihastuksen ja kunnioituksen tunteita kuin kristillisesti käsitettyyn pyhän elämykseen. Monilla on myönteisten tunteiden sävyttämiä ufokohtaamisia, joissa tärkeää on henkisen yhteyden kokeminen.

Ufouskonnollisuudessa, erityisesti ufokontaktiliikkeessä, turvallisuudentunne syntyy ajatuksesta, että maailma on jumalallinen ja että avaruusäly hallitsee ihmiskuntaa hyväntahtoisesti. Lisäksi ufoperinteessä esiintyneet kokemukset suojelevista humanoideista vaikuttavat samankaltaisilta tunne-elämyksiltä kuin suojelusenkelin varjelevan vaikutuksen kokeminen. Kuten todettu, avaruusolennoilla on usein enkelimäinen sanansaattajan ja suojelijan rooli.

Monenlaisten ufouskomusten piirteet ja merkitykset sekoittuvat populaareissa ufokokemuksissa ja -ajatuksissa, mutta selväpiirteisenä ufokontaktiliike on kapea-alaisempi perinne kuin populaarit (tai kansanomaiset) ufouskomukset. Usein ufot ja humanoidit pelottavat, ja ellei niitä koeta suorastaan vihamielisiksi, niin ainakin niiden koetaan suhtautuvan ihmiskunnan hyvinvointiin välinpitämättömästi. Tästä asetelmasta katsoen turvallisuuden kokemusta on ufouskonnollisuudesta etsittävä syvemmältä. Ufouskonnollisuudessa turvan kokeminen liittynee joissain tapauksissa tiedollisiin tavoitteisiin: olemme ihmiskuntana turvassa sitten, kun meillä on riittävästi tietoa, jonka pohjalta toimia. Lisäämällä ihmisten tietoisuutta maailmankaikkeudesta, ufoilmiöstä, Maan ulkopuolisen elämän vaikutuksista ja aiheeseen liittyvästä salailusta saadaan vastauksia ihmisyyden historiaan, nykytilan ja tulevaisuuteen. Kasvaneen tietoisuuden myötä ihmiset voivat kehittää ja omaksua uudenlaisia yhteiskunnallisia toimintamalleja, jotka edesauttavat rauhanomaista yhteiseloa Maassa ja interplanetaarisesti.

Kulttuuri- ja yhteiskuntatieteellinen näkökulma

Ufotradition ja kristinuskon välisille yhtäläisyyksille voidaan hakea syitä monista eri näkökulmista. Eräs lähestymistapa on tulkita yhteneväisyyksiä ihmisen psyykelle ominaisten toimintojen ja sisältöjen pohjalta. Psykologinen aines heijastuu yhteiseen kulttuuriin, jossa se edelleen jäsentyy ja saa vakiintuneita muotoja.

Analyyttisen psykologian kehittäjän, sveitsiläisen psykiatrin Carl Gustav Jungin (1875-1961) näkemykset tarjoavat omanlaisensa selityksen mytologisten kertomusten yhtäläisyyksille. [ks. Jung, Carl Gustav (2002). Flying Saucers. A Modern Myth of Things Seen in the Sky. Käänt. R.F.C. Hull. London: Routledge (saks. alkuteos 1958).; Segal, Robert A. (2003). Jung on UFOs. Teoksessa Christopher Partridge (toim.): UFO Religions. New York: Routledge, Taylor & Francis, 314—328.] Jung hahmotteli arkkityypin käsitettä, jolla hän tarkoitti koko ihmiskunnalle yhteisiä tiedostamattomia taipumuksia eheyttäviin kokemuksiin. Niitä ilmennetään yhteisötasolla kulttuureissa, ja ne tulevat esille mitä moninaisimpien hahmojen, roolien, myyttien, unien ja symbolien välityksellä. Arkkityypit eivät sinänsä ole täysin sanallistettavissa tai tietoisesti käsitettävissä. Jungin teoria sellaisenaan on tieteellisesti kyseenalainen, koska se olettaa kollektiiviseksi alitajunnaksi kutsutun arkkityyppien ylifyysisen sijainnin tai lähteen. Teoria on kuitenkin vetoava ja tekee ihmisen myytinmuodostusta ymmärrettäväksi. Ihmisten taipumus etsiä vastauksia perimmäisiin kysymyksiin, kuten siihen, mihin kaikki päättyy, saa monessa uskonnollisessa perinteessä melko samantyyppisiä ilmauksia myytteinä. Kristinuskossa teemaa hahmotellaan eskatologian kautta.

Esimerkiksi suojelevan hengen käsite on hyvin yleinen, vaikka se eri kulttuureissa ja katsomusperinteissä esiintyy eri tavoin. Monissa traditioissa on ajatuksia suojelushengistä, joiden tehtävä on valvoa ja turvata suojattinsa elämää. Suojeltuna olemisen kokemus on ihmiselle psykologisesti tarpeellinen. Suojelevan ja vierellä kulkevan hahmon idea voidaan tulkita sisäistetyksi perusturvallisuuden tunteeksi, joka saa erilaisia ilmenemismuotoja kokemuksen ja kulttuurin tasoilla.

Edellä on todettu, että uskontojen olennaisimpia tehtäviä on merkityksellistää elämää. Merkityksellisyys on kiinteässä yhteydessä kokemuksellisuuteen: merkityksellisyys on elettävä todeksi. Uskonnot osoittavat ja ilmaisevat merkityksiä myyttien muodossa. Ufouskonnollisuuden ja kristinuskon myyttiset aineistot poikkeavat toisistaan ulkoisilta muodoiltaan, mutta aineistot ovat samankaltaisia — silloin kun ovat — niiden osoittamien merkitysten tasolla. Esimerkiksi monet ufokontaktihenkilöt kertovat saaneensa viestin ihmisten keskinäisen rakkauden merkityksellisyydestä, joka myös kristinuskossa on keskeinen arvo. Merkitys on sama, vaikka se annetaan keskenään erilaisten kulttuuristen kuvastojen puitteissa. Yleisemminkin tietyt merkitykset ja arvot ovat universaaleja ja johtavat mahdollisesti samankaltaisiin mytologisiin merkityssisältöihin.

Länsimaiseen kulttuuriin sisältyy kärjistynytkin näkemys hyvän ja pahan vastakkainasettelusta. Kristillisen teologian lisäksi teema on vahvasti esillä länsimaisessa moraalifilosofiassa laajemminkin. Hyvän ja pahan dualismi näyttää lävistävän länsimaisen kulttuurin perusteellisesti, mikä näkyy esimerkiksi tieteisfiktiossa pahansuopien avaruusolentojen teoissa ja toimissa. Usein vieraita muukalaisia pelätään. Koska vieraita ja heidän tarkoitusperiään ei tunneta, on mahdollista, että he ovat pahantahtoisia. Näin muukalaiset ovat alttiita sille, että heihin heijastetaan olettamus pahasta.

Uskonnollisuus on viime vuosikymmeninä länsimaisessa ja eritoten protestanttisessa eurooppalaisessa viitekehyksessä muuttunut rajusti. Yhtäältä puhutaan maallistumiskehityksestä, kun yhä harvempi kokee tarpeelliseksi tyydyttää hengellisiä tarpeitaan tai kuulua hengellisiin yhteisöihin. Osallistuminen perinteiseen uskonnonharjoittamiseen, kuten Suomessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluminen, on vähentynyt. [Suomen ev.lut. kirkko / jäsentilastot] Toisaalta on esitetty, ettei ihmisten uskonnollisuus sinänsä vähene vaan että se saa uusia muotoja. Monet kokevat, etteivät perinteiset uskonnolliset yhteisöt kuvastoineen, käsitteistöineen, tapoineen ja vaatimuksineen vastaa heidän hengelliseen kaipuuseensa. Uskonnollisuudesta, jossa kuulutaan osaksi tiettyä yhteisöä omaksuen sen maailmanselitysmallit ja noudattaen sen opetuksia, on siirrytty henkilökohtaisen henkisyyden suuntaan. Siinä ihminen valitsee itse ne kulttuuriset ainekset, joista hän muodostaa käsityksensä maailmasta ja perustotuuksista. Valmiiksi annettu maailmanselitys ei monesta enää vaikuta uskottavalta. Uskonnollisuudesta tulee häilyvien rajojen myötä yhä monimuotoisempaa ja vaikeammin lokeroitavaa. Kristinuskolle ja ufouskomuksille tarjoutuu yhteinen kenttä yksilöllisen uskonnollisuuden rakennuspaloina.

Historiallisestikaan ei ole mitenkään poikkeuksellista, että tiettyä vakaumusta tunnustava ihminen sisällyttää maailmanselitykseensä synkretistisesti aineksia muista katsomusperinteistä. Esimerkiksi tutkittaessa kristinuskon ilmenemismuotoja hindulaisten uskontoperinteiden rinnalla Intiassa on todettu, että kristinusko on sopeutunut siellä ympäröivään kulttuuriin saaden kontekstuaalisia ilmenemismuotoja. Tämä näkyy esimerkiksi intialaisten teologien kristinuskon tulkinnoissa, jotka hyödyntävät paikallista kulttuuriviitekehystä ja uskonnollista käsitteistöä. [Komulainen, Jyri (2006). Guru Jeesus. Tutkielmia hindulaisuudesta ja kristinuskosta. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura.] Vastaavalla tavoin ufouskonnollisuuden ja kristinuskon voidaan nähdä piirtävän toistensa päälle ja jakavan keskenään ideoita ja muita elementtejä.

Uskonnollisuuden muodonmuutos länsimaissa on kaventanut kristillisen maailmanselityksen asemaa ja tehnyt tilaa muille katsomuksille. Kulttuuri, jossa kulloisenakin aikana elämme, määrittää sen, kuinka sanallistamme kokemuksemme. Aikana, jolloin kristinusko tarjosi länsimaissa luontevimman ja kattavimman käsitteistön hahmottaa maailmaa, myös esimerkiksi tunnistamattomia taivaan ilmiöitä sanallistettiin kristillisen perinteen käsitteitä käyttäen. Sittemmin kulttuurissa on syntynyt uusia käsitekokonaisuuksia, joilla ilmiöitä voidaan luonnehtia — eräänä merkittävänä esimerkkinä ufotraditio.

Inhimillinen syvyys dialogin tavoitteena

Eksklusiivisia näkökulmia avoimemmat tulkintatavat ovat kristinuskossa mahdollisia, ja niitä sovelletaan myös käytännössä. Muut uskonnot voidaan hyväksyä tulkiten, että kaikki ne sisältävät perimmiltään saman tiedon ja tuntevat Jumalan, vaikka eri perinteissä asia ilmaistaan eri tavoin. Tällaista katsantokantaa kutsutaan pluralistiseksi. Näiden tulkintatapojen väliin sijoittuu inklusivismi. Sen mukaan kristinuskon totuus ja Kristuksen sovitustyö ilmenevät jossain määrin välillisesti myös muiden uskontojen kuin kristinuskon kautta.

Vaikka kristinusko ja ufoperinne ovat tietyiltä osin vastakkaisissa asemissa toisiinsa nähden, on todettava, että myös yhtäläisyyksiä löytyy merkittävästi. Ufotraditioon sisältyy paljon samankaltaista ainesta kuin kristinuskon sisältöihin. Kysymykseen siitä, pyrkivätkö nämä katsomukset samaan päämäärään, on hankala vastata tyhjentävästi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että ne ainakin jossain määrin tarjoavat samansuuntaisia selityksiä samoihin kysymyksiin. Molemmat antavat välineitä maailmankaikkeuden hahmottamiseen ja ihmisen paikantamiseen siinä. Kummallakin on ojennettavanaan kiehtovia näkemyksiä maailmankaikkeudesta ja henkistä tarttumapintaa elämän suuria mysteerejä pohtiville ihmisille. Katsomusten välisten yhteneväisyyksien tunnistaminen madaltaa kynnystä dialogille, josta parhaimmassa tapauksessa versoo uusia mahdollisuuksia hahmottaa maailmaa ja oivalluksia elämän rikastuttamiseen.

Avoin näkökulma Maan ulkopuolisen älyllisen elämän mahdollisuuteen asettaa myös kristikunnalle uudenlaisia haasteita. Ufoilmiöt ja vieras äly ovat toki tarkasti ottaen eri asioita. Ufohavaintojen on tyypillisesti epäilty viittaavan Maan ulkopuoliseen älyyn, mutta oletuksia ufojen ja humanoidien alkuperästä on monia. Tulisivatko ne kenties tulevaisuudesta tai toisista ulottuvuuksista?

Kristinopin mukaan Jumala on luonut koko kaikkeuden, jolloin hän on luonut myös muualla kuin Maassa olevan elämän, mikäli sellaista on. Kaikki elämä on lähtöisin Jumalasta ja tarkoitettu sopuisaan ja harmoniseen yhteiseloon. Siten elämänmuotojen arvottamiseen perustuva toisen lajin silmitön hyödyntäminen tai vihamielinen suhtautuminen siihen on kristinuskon näkökulmasta kyseenalaista. Elämän arvon kieltävä suhtautuminen mihin tahansa elämänmuotoihin — myös Maan ulkopuolisiin — näyttäytyy luomistyön halventamisena ja lähimmäisenrakkauden ideaalin vastaisena.

Lisäksi on huomioitu, että Maan ulkopuolisen älyn mahdollisuus asettaa kristityille velvollisuuden kosmiseen lähetystyöhön. Kristinuskon ohjenuoran mukaan evankeliumi tulee tehdä tunnetuksi kaikkialla, jossa se kyetään ottamaan vastaan. Kaikki ovat oikeutettuja pääsemään osallisiksi pelastuksesta. Historiallisesti kristinusko on ollut kaikkien kansanosien uskonto. Yhteiskunnallinen asema, sukupuoli tai kansallisuus eivät ole sulkeneet ulos kristinuskon piiristä. Miksi raja tulisi vetää lajiin? Myös ihmisälyn vertainen vieras älylaji voidaan käsittää lähetystyön kohteeksi ja pelastuksen arvoiseksi.

Kristinuskon joustavuudesta ja dialogin mahdollisuudesta länsimaista protestanttista viitekehystä laajemmin kertovat myös katolisen kirkon ja paavin julkitulot, jotka koskevat vierasta älyä. Paavi Franciscus lausui vuonna 2014, että hän suostuisi kastamaan vieraan älyolennon, jos sellainen Vatikaaniin saapuisi. [Withnall 2014] Paavin eräs tarkoitus oli kenties vahvistaa toteamuksella viestiä katolisen kirkon vastaanottavaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta, mutta huomionarvoista on, ettei hän olisi esittänyt asiaa näin, mikäli se olisi teologisesti ongelmallisesti ilmaistu. Edellä esitetyn suuntaisesti lausunto antaa ymmärtää, että paavi katsoo avaruusälyolentojen ansaitsevan mahdollisuuden pelastukseen. Kastettu otetaan kristikunnan jäseneksi, ja hän kasvaa yhteisön tuella rakkaudessa. Hän elää Jumalan yhteydessä tähän luottaen. Paavi näyttäisi ilmaisevan tunnustavansa mahdollisen Maan ulkopuolisen älyn sielulliseksi ja tarjoavan sille mahdollisuutta pelastukseen. Lausunto on linjanveto katolisen kirkon vastaanottavaisuuden ja avoimuuden puolesta. Se on myös merkittävä siten, että se luo siltaa ikivanhan kristillisen opin ja nykykulttuurin ilmiöiden välille. Kaikessa lyhykäisyydessäänkin lausunto pyrkii sovittamaan kristinuskon monesti jähmeänä pidettyä oppia nykypäivän kulttuuriseen kontekstiin.

Katsomusten vuoropuhelu yksinomaan opin ja ideologian tasolta on vaikeaa, koska opilliset muotoilut ovat luovuttamatonta katsomuksen perustaa mutteivät koko katsomus. Kokonaisvaltaisen ymmärryksen edellytykseksi nousee inhimillisen kokemuksen ymmärtäminen tunteineen, toiveineen ja pelkoineen. Uskonto ei ole uskontoa ainoastaan teoriana vaan ihmisen kokemukseen kiinteästi liittyvänä osana. Ymmärtääkseen toisen katsomusta on ymmärrettävä ihmistä — samastuttava.

Kristinuskon piiristä nousevat tavat suhtautua ufouskomuksiin saavat monenlaisia sävyjä riippuen tulkinnan esittäjän avoimuudesta ja näkökulmasta. Jos oppi asetetaan etusijalle, ne voidaan herkästi kokea uhkana omalle uskolle. Jos taas ihmisyys asetetaan etusijalle, rakentavimmillaan ne voidaan nähdä yhteisen inhimillisyyden ilmaisuina, kuten muutkin uskonnolliset tunteet. Ufouskomusten nostattama kosmoksen arvostaminen voidaan esimerkiksi inklusivistisessa hengessä mieltää jumalallisen ilmoituksen heijastumaksi. Samoin avaruusälyn hyväntahtoisessa ohjauksessa voi kuulla samoja kaikuja kuin Jumalan johdatuksen kokemisessa. Inhimillisen kokemuksen ymmärrys liudentaa katsomusten jakolinjoja.

Vatikaani ja Maan ulkopuolinen elämä

Vatikaani, yli miljardin katolilaisen hengellisen ohjauksen linnake, on jo pitkään ollut uskon ja kiistojen symboli. Viimeaikainen kehitys on kuitenkin ohjannut keskustelua kohti kosmisempaa kysymystä: Onko Vatikaanilla salaista tietoa Maan ulkopuolisesta elämästä? Tämä kiehtova ajatus, jossa yhdistyvät pyhä ja tähtienvälinen, avaa Pandoran lippaan teorioita, historiallisia anekdootteja ja tieteellisiä tutkimuksia, jotka haastavat käsityksemme uskonnosta ja maailmankaikkeudesta.

Vatikaanin ja mahdollisen Maan ulkopuolisen elämän välinen yhteys ei ole uusi käsite. Historialliset merkinnät viittaavat siihen, että katolinen kirkko on ollut vuosisatojen ajan sidoksissa tähtitieteellisiin löytöihin ja teorioihin. Esimerkiksi tähtitieteen pioneerit Nikolai Kopernikus ja Giordano Bruno joutuivat kirkon vihan kohteeksi vallankumouksellisten kosmosta koskevien ajatustensa vuoksi — ajatusten, joihin kuului myös muiden maailmojen olemassaolo. Bruno teloitettiin hänen uskomustensa vuoksi, joita kirkko piti harhaoppisina.

Kristillisessä taiteessa, erityisesti renessanssin ajalta, on kiehtovia kuvauksia, jotka jotkut tulkitsevat todisteiksi UFOista. Maalauksissa, kuten ”Madonna ja pyhä Giovannino”, näkyy taivaallisia esineitä, jotka muistuttavat nykyajan UFOja. Voisivatko nämä taiteelliset elementit olla muinaisia silminnäkijäkertomuksia Maan ulkopuolisista vierailuista, vai ovatko ne vain symbolisia kuvauksia jumalallisesta?

Viime aikoina Vatikaani on suhtautunut avoimemmin Maapallon ulkopuolisen elämän mahdollisuuteen. Esimerkiksi Vatikaanin observatorio on puhunut Maan ulkopuolisen älykkyyden tieteellisestä mahdollisuudesta. Tämä merkitsee merkittävää muutosta kirkon historialliseen kantaan, mikä viittaa edistyksellisempään ja ennakkoluulottomampaan lähestymistapaan maailmankaikkeuden mysteereihin.

Vatikaanin salaisista arkistoista kerrotaan runsaasti salaliittoteorioita, joissa väitetään olevan yksityiskohtaisia tietoja UFO-kohtaamisista. Vaikka tällaisten asiakirjojen olemassaoloa ei ole vahvistettu, arkistoja ympäröivä salailu ruokkii spekulaatioita kirkon tiedoista avaruusolentojen elämästä.

Vuonna 1917 tapahtunut Fatiman tapaus, jossa tuhannet ihmiset näkivät Portugalissa oletetun UFOn, yhdistetään usein Vatikaanin kiinnostukseen Maan ulkopuolisia ilmiöitä kohtaan. Lisäksi huhut Vatikaanin kirjaston alta löydetyistä avaruusolentojen kalloista ovat lietsoneet näitä teorioita entisestään. Vaikka näitä väitteitä ei ole vahvistettu, ne lisäävät osaltaan kertomusta kirkon oletetusta osallisuudesta Maan ulkopuolisiin asioihin.

Maailman kehittyessä ja Maan ulkopuolisen elämän löytämisen mahdollisuuksien kasvaessa Vatikaanin rooli tässä kosmisessa draamassa on edelleen kiehtova aihe. Jos todisteita muukalaisesta elämästä löytyy, miten kirkko sovittaa sen yhteen opetustensa kanssa? Voisiko Vatikaanista tulla välittäjä ihmiskunnan ja Maan ulkopuolisten olentojen välillä?

Vatikaanin kietoutuminen Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuteen on historian, uskomusten ja spekulaatioiden monimutkainen kudos. Vaikka konkreettisia todisteita ei ole vieläkään saatu, meneillään oleva vuoropuhelu kuvastaa ihmiskunnan jatkuvaa pyrkimystä ymmärtää paikkaamme kosmoksessa ja mahdollisuutta muuhun elämään planeettamme ulkopuolella.

  Artikkelin julkaissut Latest UFO Sightings

Kun UFO-demonihypoteesi pysäytti tieteen

Entinen Nevadan senaattori Harry Reid antoi George Knappille yksinoikeudellisen haastattelun koskien salaista USA:n hallituksen UFO-tutkimusta vuosina 2007-2012.

“Eräs tutkimuksen tavoite oli selvittää alusten alkuperä. Tiedustelu-upseerit sulkivat pois venäläiset ja kiinalaiset, mutta Reid sanoo, että vihollisemme ovat todennäköisesti meitä edellä yrittäessään kopioida paljon kehittyneempää teknologiaa.”

Toinen UFO-tapauksien aikaansaama huolenaihe liittyi “selviin kansallisen turvallisuuden seuraamuksiin, kuten kylmääviin raportteihin joissa UFOt leijailivat amerikkalaisten ydinasetukikohtien yllä.”

Ex-senaattorin mukaan:

“Tämä kaikki on dokumentoitu. Lukemattomat ihmiset ovat astuneet esiin, katsoneet arvuutellen ja ihmetellen mikä se on. Ne eivät poistuneet. Kommunikaatiot ohjusjärjestelmien kanssa pantiin poikki. Se ei tapahtunut ainoastaan yhden kerran. Se tapahtui useamman kerran.”

Huolimatta vaikutuksista kansalliselle turvallisuudelle, jotkut viranomaiset ovat nolostuneet havaitessaan, että valtio oli salaa rahoittanut UFO-tutkimusta. Oli myös muita huolia:

“Reid sanoo tutkimusten saaneen aikaan suuria määriä raportteja, mutta se lopetettiin johtuen tiedusteluyhteisön pelkotiloista, peloista että tarina vuotaisi ulkopuolelle sekä uskonnollisiin uskomuksiin perustuvista peloista, että UFOt olisivatkin saatanasta. Reportteri George Knapp: “Kuulitko sinä sellaista että ne olisivat pahoja? Harry Reid: “Kyllä. Mielestäni on monia ihmisiä jotka eivät pidä niistä useista syistä ja heidän uskonnollisten näkökantojensa takia. Se ei sopinut siihen mihin he halusivat kuluttaa rahaa.”

Myöhemmässä haastattelussa George Knapp avasi lisää näiden tiedusteluyhteisön jäsenten taikauskoisia uskomuksia ja heidän identiteettiään:

“…fundamentalistikristityt; joiden mielestä mikä tahansa UFOihin liittyvä ja paranormaali on saatanallista, että tutkimalla niitä me kutsumme paholaista tähän maailmaan, ja he halusivat sen lopetettavan näistä syistä. Tiedän miltä tämä kuulostaa, en vähättele kenenkään uskonnollisia katsomuksia, mutta ei huhhuh, tuonkaltainen päätöksenteko, että päätetään lakkauttaa ohjelma joka saa aikaan hyvää sen takia että paholainen saattaisi olla mukana, minusta ei Pentagon kuulosta yhtään paremmalta tämän jälkeen, mutta se on totta.”

Luonnollisesti päätin tsekata Gary Batesin mielipiteen tähän uutiseen. Olihan hän kirjoittanut kirjan Alien Instrusion, joka on yksi kaikkein suosituimmista UFOjen demoonihypoteesin esityksistä kristillisissä piireissä.

Kesken kaiken sitä mikä osoittautui olevan pelkkä iso mainos tulevalle kirjan elokuvaversiolle, Bates esittää erittäin harhaanjohtavan väitteen:

“Valtio ei virallisesti tunnusta yliluonnollisten tapahtumien kategoriaa, mikä tulee vaikuttamaan heidän kykyynsä tulkita tätä informaatiota. Kuten olemme kirjoittaneet aiemmin teoksessa Prepare ye the way: aliens are coming!, meitä ei yllättäisi yhtään jos jokin virallinen ilmoitus tulisi joltain maailman valtiolta, että Maapallo on kokenut UFO-aktiviteettia jonka ‘täytyy olla’ kehittynyttä ja Maan ulkopuolelta. Mitä muutakaan se voisi heille olla?

Ja kuitenkin jos Knappin lähteet ovat oikeassa, valtion rahoituksen tälle UFO-tutkimusprojektille otti pois sellaiset viranomaiset, joiden mielestä nämä voisivat olla ennemmin demoonisia kuin Maan ulkopuolelta! En usko, että Bates olisi tietämätön Knappin tarinasta. Ehkäpä se ei sovi hänen haluamaansa narratiiviin.

Oli miten oli, Knapp päätti haastattelun aivan oikein sanomalla, että rahoituksen evääminen tutkimukselta oli nihkeää sen takia, että he uskoivat paholaisen olevan UFO-ilmiön taustalla:

“Kun joku sössöttää ja käyttää kummitusjuttuja ja uskonnollisia kantoja siivoamaan maton alle tieteellisen tutkimuksen tai legitiimin virkamiespyynnön, se on ongelmallista. Tiedätkö, ehkäpä kyseessä onkin perkele. Ehkäpä ne ovatkin demoneja. En tiedä mikä tässä nyt on. Ulottuvuuksienvälinen matkailu, ulottuuvusolennot, aikamatkaajat, kaikki nämä jo mainitut, tai kryptoalienit, tai Maan sisällä asuvat. En tiedä. Mutta meidän tulee selvittää tämä. Jos ei kansallisen tai henkilökohtaisen turvallisuuden takia, niin pelkästään siitä puhtaasta selville saamisen ilosta. On erittäin perseestä kansallisen turvallisuuden politiikalle sanoa ettemme halua tietää jotain asiaa. Siinä ei ole mitään järkeä.”

Artikkelin julkaissut exotheology.org

Ilmaistun Aikomuksen Doktriini ja muita huonoja argumentteja

Muutaman viime päivän ajan olen katsellut vuoden 2017 Roswell UFO Festivalin esityksiä: “70 Vuotta Myöhemmin: ET-hypoteesin Modernit Haasteet.”

Tämä postaus käsittelee esitystä, jonka on pitänyt RoswellMission.orgin perustaja ja konferenssin järjestäjä Guy Malone kesäkuun 30. päivänä 2017, otsikolla “Ovatko Avaruusolennot Demoneja? Todisteita Jotka Sanovat ‘Kyllä.’”

Vaikka saatan kommentoida hänen muuta esitystään myöhemmin, olin todella kiinnostunut sen loppuosasta, koska esityksen kuvaus lupasi, että hän päättäisi sen “paljastavalla vilkaisulla siitä ‘Mitä Raamattu Sanoo Elämästä Muilla Planeetoilla.’” Hän aloittaa periaatteessa olemalla samaa mieltä artikkelimme kanssa aiheesta: Raamattu ei sano avaruusolennoista mitään. Ei suoraan.

Suurin osa esitetystä materiaalista hänen esitelmässään näyttää olevan peräisin hänen artikkelistaan “Mitä Raamattu sanoo elämästä muilla planeetoilla?” AlienResistance.orgissa.

Guy Malone oikein huomauttaa, että meidän tulisi yrittää antaa raamatullinen vastaus mihin tahansa käsillä olevaan ongelmaan tai kysymykseen, olipa kyseessä sitten homoseksuaalisuus tai Maan ulkopuolinen elämä (hänen esimerkkejään). Ongelma on tottakai että Raamattu on Maan ulkopuolisesta elämästä hiljaa. Sulkeakseen Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuden pois epäsuorasti Malone vetoaa siihen mitä hän nimittää “Ilmaistun Aikomuksen Doktriiniksi.” Hän myöntää keksineensä termin. Ongelma Ilmaistun Aikomuksen Doktriinissa on, että se on yksinkertaisesti argumentti hiljaisuudesta.

Raamattu sanoo, että Kuu antaa valoa, ja että se toimii merkkinä vuodenajoille, ja että se ylistää Jumalan kunniaa. Jotkut kommentaattorit jopa sanovat, että Jeremia 31:35 viittaa Auringon ja Kuun vaikutukseen Maan vuorovesissä. Mutta missä Raamattu sanoo Kuussa olevan ihmisiä? Missä Raamattu edes kertoo siitä mahdollisuutena? Entäpä mahdollisuus kaivostoiminnalle Kuussa? Jos Moon Express onnistuu kaivamaan Kuusta Helium-3:a, olettaako Guy Malone, että Raamattu on nyt väärässä koska Kuu on näyttänyt tarkoituksen joka menee Raamatun Ilmaistun Aikomuksen tuolle puolen? Onko hän halukas ilmaisemaan, että ihminen ei koskaan kaiva Kuusta mitään perustuen tähän “Ilmaistun Aikomuksen Doktriiniin”? Tyytyykö hän sanomaan, että Moon Express tekee syntiä antautuessaan Helium-3:n muodossa esiintyvälle viettelykselle käyttäen Kuuta jonain muuna kuin sinä mitä Raamattu on ilmaissut sen aikeesta? Vai toteaisiko hän sen faktan, että hänen “doktriini” on itse asiassa looginen päättelyvirhe, ja että taivaankappaleilla voi olla muitakin tarkoituksia kuin niiden Raamatussa ilmaistu aikomus, vaikka se avaakin ovet mahdollisuudelle että Maan ulkopuolella on elämää?

Ehkä hän voisi säästää meidät tältä vaivalta ja korjata virheensä jo nyt.

Hänen UFO-ilmiöön liittymättömät argumenttinsa yksityiskohdat Maan ulkopuoleista elämää vastaan ovat aivan yhtä karmeita kuin hänen premissinsäkin.

Malone yksinkertaisesti toistaa samat väsyneet argumentit, joita muut avaruusolentoja vastaan olevat ovat tehneet, periaatteessa tehden selväksi sen että hän ajattelee että sinun täytyy valita Raamatun ja avaruusolentojen välillä.

Hänen ensimmäinen argumenttinsa on, että tähdistä ilmaistu ainoa aikomus on antaa valoa ja toimia vuodenaikojen merkkinä. Me käsittelimme tätä argumenttia artikkelissamme More Than Lights in the Sky, jossa me huomautimme, että Kuu on mukana hänen siteeraamassaan pyhässä tekstissä:

”Ja kuitenkin me olemme kävelleet Kuun pinnalla. Se on ainetta. Niin on myös muilla planeetoilla ja muilla kuilla Aurinkokunnassamme. Niiden päähyödyt Maalle (eli vuodenaikojen merkitseminen, valon paistaminen, Jumalan kunnian ja vallan julistaminen) eivät näytä olevan niiden ominaisuuksien summa. Eikä Raamattu koskaan sanonut, että asia olisikaan näin.”

Hänen toinen argumenttinsa perustuu yleiseen väärintulkintaan jakeesta Jesaja 45:18. Me huomautamme loogisista virhepäätelmistä, jotka tukevat tätä Raamatun väärinkäyttöä artikkelissa Why Isaiah 45:18 Say Nothing About Aliens.

Hänen kolmas argumenttinsa on, että Raamattu sanoo, että hän asutti taivaan enkeleillä (ei-biologisilla Maan ulkopuolisilla olennoilla), mutta se ei sano mitään Maan ulkopuolisista biologisista olennoista, mikä on bona fide argumentti hiljaisuudesta. Me olemme paremmin ottaneet kantaa tähän argumenttiin artikkelissa Wouldn’t God Have Mentioned Aliens If They Existed?

Mentäessä eteenpäin hänen kalvojaan Guy Malone esitti myös argumentin auktoriteetista.

“On myös suurempi kuva sille miksi kirkon vastaukset tähän kysymykseen ovat niin tärkeitä. Asiantuntevien kristittyjen, jotka ovat tutkineet avaruusolentoilmiötä laajalti, enemmistömielipide on että se mitä maailma yleisesti nimittää “avaruusolennoiksi” nykyään on itse asiassa petkuttavat henget, jotka opettavat perkeleen doktriineja. Ja myös että ne ovat tuomassa maailmaan vahvaa harhaa joka syleilee Uutta Maailmanjärjestystä, yhtä maailmanhallitusta ja antikristuksen valtaa kun hän astuu esiin.”

Joten hän väittää, että suurin osa niistä jotka tarkastelivat aihetta läpikotaisin ovat päättäneet avaruusolentojen olevan demonisia? Gary Bates teki saman vetoomuksen väärään auktoriteettiin.

Tuo ei historiallisesti pidä paikkaansa. Vaikka kourallinen moderneja kristittyjä onkin päättänyt, että UFO-ilmiö (erityisesti silloin kun se koskettaa kokijaa) on demoninen, tämä on täysin erillään oleva kysymys siitä onko Maan ulkopuolella elämää joka ei ole vieraillut Maassa. UFO-ilmiön nimittäminen “avaruusolentoilmiöksi” yksinkertaisesti jo nostaa esiin tämän kysymyksen. Malonen yritys sekoittaa nämä kaksi ongelmaa keskenään on läpinäkyvä.

Historiallisesti eksoteologit CS Lewisista keskiajan oppineisiin kuten William Vorilong ovat pitäneet kristinuskoa yhteensopivana Maan ulkopuolisen elämän käsitteen kanssa. Gallupit heijastelevat sitä seikkaa, että suurin osa kristittyjä, jopa suurin osa kreationisteja eivät koe ongelmaa Maan ulkopuolisen elämän käsitteen kanssa. Enemmistö joihin hän viittaa ovat Ensimmäisen Kristillisen Avaruusolentosymposiumin jäseniä, tapahtuman jonka hän on itse järjestänyt ja täyttänyt samanmielisillä puhujilla edistääkseen juuri sitä ideaa, että UFO-ilmiöiden avaruusolennot ovat demonisia! Kyseessä ei ole muuta kuin todistusharha.

Vaikka Malonen kantaa tukisi enemmistökonsensus, se ei tekisi hänen kannastaan oikeaa. Galileo oli myös oikeassa äärimmäistä enemmistökonsensusta vastaan. Esitän, että kristitty konsensus Maan ulkopuolisesta elämästä on rakentanut konsensuksensa loogisille päättelyvirheille. Voitte osoittaa minut vääräksi, mutta en oleta teidän voivan piiloutua yleisön taakse.

Lisäarvobonuksena Guy Malone teki kaksi muuta vetoomusta seuraamuksiin.

1. Jos sanot, että avaruusolennot ovat olemassa, pelaat silloi Tulevan Suuren Huijauksen pussiin. Suuri Huijaus tulee tapahtumaan olipa Maan ulkopuolista elämää olemassa taikka ei. Kun langenneet enkelit esiintyvät avaruusolentoina tai järjestävät jonkinlaisen valheellisen false flag -avaruusolentotapauksen, jos idea Maan ulkopuolisesta elämästä on oikeasti mukana Suuressa Huijauksessa, Maan ulkopuolisen elämän olemassaolo itsessään on erillinen kysymys. Meidän ei tule hyljätä totuutta perustuen vetoomukseen mahdollisista seuraamuksista koskien juurikin sitä ideaa jota me itse ehdotamme. Samanlaisella argumentilla, kun sanoo että jos avaruusolennot olisivat olemassa, ihmiset käyttäisivät sitä todisteena mikrobeista-ihmiseksi -evoluutioteorialle. Jos avaruusolennot ovat olemassa, me mieluummin sanoisimme että Jumala on luonut ne.

Missä Raamattu sanoo että avaruusolennot, todelliset tai muutoin, ovat jossakin roolissa Lopun Aikoina? Koska Raamattu ei sano mitään avaruusolennoista. Hylkäämmekö me mahdollisuuden Maan ulkopuoliselle elämälle vain sen takia, että tieteiskirjallinen Lopun Aikojen skenaario on mahdollisuuksien häivänä olemassa? Muuten, osoittautuu että gallupit sanovat, että kristityt eivät heittäisi Raamattujaan menemään hos avaruusolennot näyttäytyisivät vaikka laskeutumalla Valkoisen Talon nurmikolle, joten ehkäpä näiden kaverien pitäisi miettiä argumenttiaan uusiksi.

2. Jos sanot, että avaruusolennot ovat olemassa, joku voisi päättää liittyä UFO-kulttiin. Malonen sanoin, “oven auki jättäminen Maan ulkopuoliselle biologiselle elämälle aina johtaa mätiin omenoihin ja New Age -kulttiajatteluun.”

Aina? Oikeasti? Tuo paisuttelua.

Jos sanoo avaruusolentojen olevan olemassa ilman, että esittää Raamatun kanssa ristiriidassa olevan minkäänlaisen avaruusolentojen viestin tai siihen liittyvän opetuksen olevan väistämättä väärässä, silloin se voi johtaa jonkun Malonen kuvaamalle polulle, mutta kaltevan pinnan argumentti omin neuvoin olettaa, että kukaan ei koskaan esittäisi tuollaista kun sanoo, että Jumala olisi voinut luoda avaruusolennot.

Analogisesti evoluutioteoreetikot voivat väittää, että jotkut fossiilit ovat siirtymämuotoja ja näin ne ovat todisteita evoluutiosta. He myös väittävät, että kivikerrostumat ovat todisteita miljoonista vuosista. Raamattu opettaa, että Jumala sanoi maan tuottavan elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja että Maa on arviolta noin 6000 vuotta vanha. Malonen kaltevan pinnan argumentti on sama kuin sanoisi, että älkää opettako lapsillenne geologiaa ettei heistä tule ateisteja ja evoluutioteoreetikoita. Sen sijaan me opetamme lapsillemme geologiaa ja samalla opetamme heille totuuden Jumalan Sanasta ja ohjeistamme heitä hylkäämään kaikki opetukset ja kuvitelmat, jotka ovat Jumalan Sanaa vastaan, sillä Raamattu pysyy ainoana auktoriteettina jonka voi väittää olevan yliluonnollisesti virallistettu toteutuneella ennustuksella ja Jeesuksen Kristuksen Ylösnousemuksella.

Meillä ei ole mitään pelättävää Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuudesta tai edes UFO-ilmiön tutkimisesta niin kauan kun me pidämme Raamattua ylimpänä auktoriteettinamme.

Artikkelin julkaissut exotheology.org

Raamattu ja Maan ulkopuolinen elämä

Huom. tämä artikkeli käyttää nimityksiä argumenteille, kuten argumentti hiljaisuudesta, jotka on selitetty toisessa artikkelissa: Kristinusko + Avaruusolennot = Eksoteologia

John Weldon ja Zola Levitt ovat tunnettu kirjan UFOs: What on Earth is Happening? kirjoittajina. Vuoden 1975 kirja oli vaikutusvaltainen popularisoidessaan demoonista eskatologian hypoteesia UFOista, erityisesti koska se sai niin suurta rohkaisua Hal Lindseylta (kirja The Late, Great Planet Earth (1970) kirjoittaja) sekä Walter R Martinilta (eli alkuperäinen Bible Answer -mies ja kirjan Kingdom of the Cults (1965) kirjoittaja).

Weldonin ja Levittin kirja parhaiten on tulkittavissa saatanallisen paniikinlietsonnan tuotteeksi, jota liekittää evankelioivat saarnaajat. Weldon oli tutkimustoimittaja Walter R Martinin Christian Research Institutessa. Levitt oli jo tuolloin tunnettu kirjailija, joka oli jokin aika sitten tullut uskoon vuonna 1971. (Voit kuunnella Levittin puheen vuodelta 1975 kirjan materiaaleihin liittyen täältä: [Osa 1] [Osa 2].)

Vaikka aion käydä läpi kirjan argumentteja yksityiskohtaisemmin myöhemmin, halusin käyttää hetken käydä läpi joitain argumentteja, joita kirja esittää Maan ulkopuolista elämää vastaan Liitteessä 2: Raamattu ja Elämä Ulkoavaruudessa.

He aloittavat odottamattomalla varoituksella syvistä teologisista ongelmista:

“Salliiko Raamattu elämän toisilla planeetoilla jossain päin universumia? Vaikka Jumala on voinut luoda toiset planeetat, tämä johtaa suunnattomiin raamatullisiin ongelmiin jos sellaiset olennot ovat UFO-ilmiön taustalla.”

Joten heti kättelyssä meillä on ongelma. He ovat tarpeettomasti kietoneet UFO-ilmiön kiinni aivan irralliseen kysymykseen mahdollisuudesta Maan ulkopuoliselle elämälle joka ei vielä ole vieraillut tällä planeetalla. Katsotaan miten tämä edistyy.

“Ensinnäkin, Raamattu ei anna mitään viitteitä siitä, että sellaista elämää olisi olemassa.”

Tässä on heti argumentti hiljaisuudesta. Ei mitenkään yllättävää.

“1 Moos 1:14-18 sanoo, että tähdet ja taivaanvahvuus luotiin merkeiksi, vuodenaikoja, päiviä ja vuosia varten ja valaisemaan maata, ei miksikään asuinpaikoiksi.”

Huomaa miten he ovat töksäyttäneet “ei miksikään asuinpaikoiksi”-väitteen, jota ei Raamatusta edes löydy. He periaatteessa seurailevat virheellistä Ilmaistun Aikomuksen Doktriinia, joka on osoitettu vääräksi sillä, että me olemme käyneet kävelemässä Kuussa vaikka se on pelkkä valonlähde vuodenaikoja varten. Selvästikään ilmaistun aikomuksen ei tarvitse olla ainoa aikomus, mikä jättää auki mahdollisuuden sille, että kaukaiset tähtijärjestelmät ovat avoimesti asutettuja.

“5 Moos 4:32 viittaa siihen, että Jumalalla ei ole liittoa minkään muiden olentojen kanssa universumissa.”

Raamatunkohta oikeasti kuuluu näin:

“Sillä kysy menneiltä ajoilta, jotka ovat olleet ennen sinua, alkaen siitä päivästä, jona Jumala loi ihmiset maan päälle, kysy taivaan äärestä toiseen: onko koskaan mitään näin suurta tapahtunut, tai onko mitään tällaista ikinä kuultu? “

Huomauttaisin, että se seikka, että meitä on pyydetty “kysymään taivaan äärestä toiseen”, viittaa jo siihen että olisi joku joka kysyisi, vaikka Jumala olisikin liitossa ainoastaan israelilaisten ihmisolentojen kanssa. Jae ei oikeastan sano sitä mitä he sanovat sen sanovan, siksi kukaan ei myöskään meistä käytä tuota argumenttia nykyään.

“Psalmi 115:16 viittaa siihen, että ihmiselämä on ainutlaatuista Maassa.”

Itseasiassa se sanoo, että Jumala on antanut maan ihmiselle. Se ei sano mitään elämästä muualla, ihmiselämästä eikä mistään muustakaan. Se ei sano edes, että ihmiskunta olisi rajoittunut pelkästään maahan, mikä on selvää siitä seikasta että olemme käyneet Kuussa.

“Missään kohtaa Raamattu ei mainitse muita planeettoja. (King James -käännöksen termi “maailmat” Hebrealaiskirjeessä 1:2 ja muualla kirjaimellisesti tarkoittavat “aikakausia” kreikankielellä.)”

Toinen argumentti hiljaisuudesta. Mennään eteenpäin.

“Toiseksi, jotkut ufonautit ovat selvästikin syntisiä, sillä he raiskaavat, murhaavat, valehtelevat ja pettävät. Näin he ovat selvästi pelastuksen tarpeessa. Tässä me ajaudumme ongelmiin. Raamattu vihjaa, että Kristuksen inkarnaatiota oli suunniteltu etukäteen ikuisuuden ajan tapahtumaan juuri oikeaan aikaan. Kun hän oli kuollut ihmisten syntien tähden, hän ei koskaan enää kuole: Hänen työnsä on valmis. Kuitenkin ihmisten syntien tähden kuoleminen oli absoluuttisen tarpeellista, jotta Hän olisi voinut muuttua ihmiseksi, jotta hän todella voisi edustaa ihmiskuntaa.” “Avaruusolentojen ongelma on, että ainoa tapa Jumalalle pelastaa nämä kaikki oletetut miljoonat olennot on inkarnoitua heidän kaltaisekseen (Hebr. 2:17) jokaiselle heidän planeetalleen ja sitten saada aikaan Kristuksen kuoleman yhä uudelleen ja uudelleen.”

Tämä on Heimoveli-Pelastaja -argumentti ja tämä versio tekee tarpeettoman oletuksen siitä, että Kristuksen olisi pakko inkarnoitua Jumala-Klingonina tai Jumala-Vulkaanina pelastamaan nuo avaruusolentojen rodut. Ongelma on, että jos he ovat langenneet johtuen Aatamin synnistä Aatamin verilinjan ulkopuolella, silloin henkiset vaikutukset tästä Lankeemuksesta tulevat heidän osakseen; jos asia on näin, vanhurskaus voidaan samalla tavoin antaa heidän osakseen armon kautta uskomalla Kristuksen uhrautuneen kaikkien puolesta. Ainoa mitä vaadittaisiin on, että heille kerrotaan tästä, ei tarvita useita inkarnaatioita.

Nyt varautukaa kaikkein kaameimpaan eksoteologiseen argumenttiin avaruusolentojen olemassaoloa vastaan minkä olen koskaan lukenut:

“Kristuksen olisi pakko ollut inkarnoitua hirviönä, kääpiönä, pyramidin muotoisena olentona, kuusikätisenä ja nelijalkaisena olentona jne., sillä tämä on se miltä osa ufonauteista näyttää. Heprealaiskirje 9:25-28 näyttää meille, että tämä ei ole mahdollista. Kutsuttaisiinko Kristusta koskaan hirviön veljeksi (Hepr. 2:11)? Vai voisiko selleriltä näyttävä olento koskaan tulla kutsutuksi Jumalan pojaksi?

Oikeasti? Argumentti oksetuksesta. Tuota ei todellakaan näe joka päivä. Pelkästään surullista.

Kannattaa varmaan tässä mainita, että vaikka olisikin niin, että Kristus joutuisi inkarnoitumaan laajalti Jumalan luomakuntiin, mikäli Maan elämänmuotojen suuri määrä kertoo yhtään mitään, Hän ei varmaankaan olisi yhtä mieltä antroposentrisestä estetiikasta tässä asiassa. Kauneus on katsojan silmässä ja olen varma, että Luoja näkee kauneutta jokaisessa Hänen luomuksessaan. Oli miten oli, sellaiset inkarnaatiot ovat tarpeettomia.

“Jos Kristus joutuu kuolemaan miljardien muiden olentojen puolesta, kaikkein uhrauksellisin teko koko historiassa — Inkarnaatio, jolla on kaikki sen merkityksensä — siitä tulee aivan yleinen asia ja ikuisuuksien ajan suunniteltu teko ei ole enää uniikki. Jopa Kristus Itse, Jumala-Ihminen, ei olisi enää ainutlaatuinen. Historia ja kaikki asiat Jeesus Kristuksen elämisestä Ihmisen Poikana, Jumalan Poikana eivät enää tiivistyisi hänessä (Efesolaiskirje 1:10). Raamattu paljastaa, että Kristus palaa takaisin korotettuna ihmisenä, Ihmisen Poikana. Se seikka, että Kristus pysyy Ihmisenä tarkoittaa, että muut langenneet olennot eivät voi pelastua.

Kuten huomautimme aiemmin, oletus useista inkarnaatioista ja ristiinnaulitsemisista on itse asiassa tarpeeton, joten Kristuksen ainutlaatuisuus on koskematon elämän mahdollisuudesta Maan ulkopuolella.

Heidän viimeisimpänä pointtinaan he tekevät argumentin UFOjen saatanallisuudesta:

“Viimeisimpänä me tarkastelemme Raamatun viitteitä siitä, että UFOt voisivat olla demoonisia. Hypoteesi siitä, että UFOt olisivat esimerkki saatanallisesta yliluonnollisesta petkutuksesta sopii niiden pahanlaatuiseen luonteeseen, ilman että yllämainitut ongelmat muuttuvat esteeksi. Koska Raamattu sanoo, että viimeisinä aikoina saatana tulee maailmaan “kaikin voimin ja merkein ja väärin ihmein ja kaikella pahuuden petkutuksella” ja että Jumala sallii “ihmeet taivaasta”, joten ilmiö kuten saatanalliset UFOt voidaan melkein odottaa näkyvän kun aikamme lähenee loppuaan. Efesolaiskirje 2:2 viittaa saatanaan kun se puhuu “ilmavallan hallitsijasta, hengen hallitsijasta.” Alkuperäisessa kreikankielessä sana “valta” (exousia) on kollektiivinen termi, mikä tarkoittaa kokonaista pahojen henkien imperiumia, ja termi “ilma” (aer) tarkoittaa gfyysistä ilmaa normaalissa merkityksessä. Demooninen vallan keskus, tämän jakeen mukaan, on maan ilmakehä. Jos ilma on demonien mahdin aluetta, me voimme helposti nähdä yhteyden UFOihin joka voisi olla. Kaiken kaikkiaan, kaikki se mitä voisi odottaa henkiseltä sodankäynniltä ja petkutukselta voidaan löytää UFO-ilmiöstä. Raamattu sanoo, ”Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa (Efes. 6:12).”

Nyt kun tämä tyypillinen argumentti on esitetty, että “saatana elää taivaassa ja UFOt ovat taivaassa, sitenpä UFOt ovat saatanallisia”, he palaavat takaisin eksoteologisiin argumentteihin Maan ulkopuolista elämää vastaan:

“Vaikka on totta, että toiset langenneet rodut voitaisiin odottaa kieltävän Kristus (niinkuin langenneet ihmiset tekevät), me emme odota tämän olevan totta jokaisessa tapauksessa. Ja jos ei ole keinoa pelastaa näitä olentoja, miksi Jumala ne sitten loi? Ja jos he kieltävät Kristuksen koska he eivät ole hänestä koskaan kuulleet, onko käsitettävä se niin että Jumala ei paljastaisi itseään näillä miljardeille roduille, jotka hän on oletettavasti luonut? Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä enemmän ymmärtää UFOista mitä ne ovat.”

Jälleen kerran mikään näistä pointeista ei oikeasti pidä paikkaansa. Se on pelkkää vetoamista tarpeelliseen reiluuteen koska he olettavat useiden inkarnaatioiden olevan itse asiassa tarpeellisia.

Tämä viimeinen pointti on tiivistelmä koko asiasta, jossa esitetään että Demooninen Hypoteesi on parempi kuin ET-hypoteesi UFOjen selittämiseksi. Saatanallisen paniikinlietsonnan aikakauden suuri paine oli kytkeä kaikki perkeleeseen, joten tämän kirjan tulokulma ei yllätä yhtään:

“Teoria siitä, että UFOt ovat saatanallista alkuperää sopii niin hyvin Raamattuun, että se on kovasti suosittavampi kuin että yksinkertaiset, omituiselta näyttävät, mutta uskomattoman kehittyneet Jumalan luomat olennot ovat tulleet kaukaa universumin tuolta puolen tuntemattomista syistä tarkkailemaan tai terrorisoimaan planeettaamme kaikin niin omituisin tavoin.”

Tottakai UFO-ilmiöllä ei ole mitään tekemistä Maan ulkopuolisen elämän kysymyksen kanssa (ja se on yksi niistä pointeista joista jopa NASA on yhtä mieltä), ja, jos suoraan sanotaan, UFOjen Psykososiaalinen Hypoteesikin on parempi selitys koetuille ilmiöille kuin Demooninen Hypoteesi.

Toivon kovasti, että näiden huonojen argumenttien läpikäynti tämän kristillisen UFO-klassikon sivuilta on ollut avuksi, erityisesti koska monet näistä samoista huonoista argumenteista esiintyvät nykyäänkin avaruusolentoja vastustavassa kristillisessä retoriikassa.

Artikkelin julkaissut exotheology.org