Slushin markkinointiopit
Oneplus - puskaradiolla miljoonamyyntiin!
Tehtävänäni oli tutkia Slush 2017 esityksiä markkinoinnin näkökulmasta youtubesta. Tarkasteluni kohteeksi valikoitui huikea kiinalainen Oneplus -yrityksen menestystarina.
Videossa kiinalaissyntyinen Ruotsissa kasvanut (29-vuotias!) Oneplus -yrityksen perustaja ja omistaja Carl Pei kertoo yrityksensä poikkeuksellisesta markkinointistrategiasta: tehdä halpa, mutta teknisiltä ominaisuuksiltaan Android-huippumallien kanssa kilpaileva puhelin. Näin syntyi yrityksen ensimmäinen älypuhelin Oneplus One vain neljä vuotta sitten.
Puhelimen edullisuus perustuu ennen kaikkea siihen, että turhat välikädet jäävät pois, kun kuluttaja voi ostaa puhelimen suoraan valmistajalta. Perinteisen mainostamisen sijaan, Oneplus on keskittynyt verkossa toimivaan kutsukampanjaan, jolloin kuluttaja voi kutsun saatuaan ostaa puhelimen. Menestys perustuu myös niin sanottuun puskaradioon, onhan Oneplussaa kehuttu niin paljon eri tekniikkalehdissä. Sen ei ole siis tarvinnut mainostaa perinteisesti itseään, kun loistelias hinta-laatusuhde on puhunut puolestaan.
Oneplus panostaa myös oikeanlaisiin työntekijöihin. Aluksi oli vaikea saada hyviä tekijöitä, koska potentiaaliset työntekijät suhtautuivat kriittisesti täysin uuteen, vieraaseen kiinalaiseen yritykseen. Kun Oneplus One lanseerattiin, yritys sai kasapäin ansioluetteteloita työntekijöiltä, jotka olivat työskennelleet isoissa, maineikkaissa yrityksissä, kuten Applella, Googlella ja Facebookilla. Näiden työntekijöiden palkkaaminen kuitenkin osoittautui virheeksi uusien työntekijöiden kyseenalaisen moraalin takia, josta oppineena Oneplus panostikin hyviin tyyppeihin ja persoonoihin työkokemuksen sijasta.
Huippumenestys Oneplus One:in jälkeen lanseerattiin Oneplus One X, markkinointistrategiana vieläkin suurempi kohderyhmä edeltäjäänsä vieläkin huokeampaan hintaan! Samanlaista markkinointistrategiaa käytti myös Nokia aikanaan. Oneplusin kohdalla mentiin kuitenkin pahasti metsään. Niin halvalla hinnalla ei pystytty tekemään teknillisesti laadukasta taittuvaa Android -puhelinta.
Kun Oneplus oli vuoden vanha, suuri aasialainen teleyritys tarjosi yli 90 miljoonaa 250:sta tuhannesta puhelimesta. Oneplus kuitenkin kieltäytyi sopimuksesta, ja onneksi kieltäytyi, koska nyt tätä huippumenestyksekästä startupia ei olisi enää olemassa. Sopimusta tarjonnut yritys olisi maksanut aina sitä mukaa, kun myyntiä syntyi. Mutta mitä, jos myyntiä ei olisikaan syntynyt niin paljon? Ottaisiko tuore, pieni yritys vastuun kantaakseen, jos puhelimia valmistetaan liian suuri määrä kerrallaan, eikä kauppa käy. Tarjous tuntui liian hyvältä ollakseen totta: Oneplus kieltäytyi. Ja mitä kävikään: kyseinen teleyritys lanseerasi sittemmin toisen puhelimen, ja he saivatkin myytyä vain 20 000 kappaletta. Tämä varmasti hankala päätös siis kannatti.
https://www.youtube.com/watch?v=po1K8Kb5CwE&list=PLFChRVpZlTJSA1eh7zvo29cybDtEj7CLD&index=2
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tallainen-on-oneplus-puskaradiolla-miljoonamyyntiin/c045bb23-624f-30fd-a2a8-34944e22b60f
https://en.wikipedia.org/wiki/Carl_Pei
https://www.oneplus.com/fi/about-us














