Helsinki Coffee Festival järjestettiin 20.-22.3.2015. Sielä pidettiin myös kahvialan kilpailut. Itse olin kisaamassa Cuptastingissa. Kilpailu oli itselleni ensimmäinen kahvialan kilpailu, jos Aeropress SM skaboja ei lasketa.
Perjantaina lähdin heti aamujunalla kohti Helsinkiä. Paikanpäällä piti olla jo yhdeksän jälkeen. Kisaajille pidettiin ensin ohjeistus ja sitten kisat aloitettiin. Olin vasta viidennessä heatissä niin ehdin kierrellä festarialueella jonkinaikaa.
Festivaalit pidettiin Suvilahden Kattillahallissa.
Festarien infopiste. Tältä pisteeltä mukaani tarttui kuvassa näkyvä kangaskassi.
Turun Kahvipaahtimon piste. Turusta olen tilannut kahvia heidän nettikaupastaan ja oli hienoa nähdä TKP:n väkeä livenä. Festareilla he keittivät kahvia GS3:lla, Aeropressillä ja Kalitalla. Tältä pisteeltä ostin yhden paketin Tanzanialaista Tweegaa. Tweega oli todella erinomainen kahvi. Marjainen, erittäin makea ja mukava hapokkuus.
Good Life Coffee. Kolmisen vuotta toiminut kahvila Kalliosta. GLC avasi vähäaikaa sitten myös paahtimon ja ostinkin heiltä paketin Etiopian Wottona Boltunaa. Maistelin myös Laurin kettämää Warkaa espressona. Täytyy sanoa, että on hieno ständi ja kahvipaketit. Kiitokset Good Life Coffee!
Good Life Coffeen pisteellä pidettiin Nordic Approachin cupping. Tarjolla oli kahveja Keniasta ja Etiopiasta.
Cuppingia oli myös Johan & Nyströmin pisteellä. Kahveja oli montaa erilaista. Itseäni säväytti J&N:n Panamalainen Pineapple Thief. Yllätyin miten kahvi voi maistua kuin makea ananasmehu.
Kaffa Roastelyllä maistelin Kenialaista N’Dumberia ali-, yli-, ja oikein uutettuna. Maisteltavana oli myös samaa kahvia kylmäuutettuna. Kahvi oli kyllä Kenialaiseen tapaan erittäin herukkainen. Itselleni ostin pussillisen Burundilaista Munkazea, mitä olen maistellut aikaisemmin Kaffan kahvibaarissa Punavuoressa.
Festareilla oli muutama todella tuore pienpaahtimo. Yksi näistä oli Punainen Kirahvi Jyväskylästä. Paahtimo aloitti toimintansa tämän vuoden alussa ja paahtaa kahvinsa kilon paahtimella. Kahvit tulevat Punaiselle Kirahville Nordic Approachilta.
Toinen uunituore paahtimo on Suomen pohjoisin. Rovaniemen Paahtimo paahtaa kahvinsa kilon paahtimella ja ostaa kahvinsa myös Nordic Approachilta.Â
Cuptasting kisat menivät omalta osaltani ihan hyvin. Jatkoon olisi menty, jos olisin maistanut yhden kahvin enemmän. Voiton vei toista kertaa peräkkäin Panu. Rata oli todella vaikea ja maistoin oikein neljä kahvia kahdeksasta.
Festareilla käytiin myös brewers cup ja vuoden barista kilpailut. Itse seurasin brewersiä muutaman kilpailijan verran. Voiton vei Mikaela Coffee Collectivelta. Vuoden barista kilpailun voitti Kalle Freese Coffeelta. Itse en ollut sunnuntaina seuraamassa baristakilpailua.
Festarit olivat todella mahtava tapahtuma. Ensivuonna uudestaan.