0. Digitaalinen liiketoiminta
Nykypäivänä lähes jokaisen yrityksen liiketoiminnassa on jotakin digitaalista, digitaalisuuden määrittely tosin riippuu yrityksen omasta kehitys vaiheesta. Toiselle yritykselle sähköinen ajanvaraus järjestelmä on digitaalisuutta, toisille yrityksille se voi olla kehitteillä oleva chatbot. On siis hankalaa määritellä tarkkaan mikä on se konkreettinen toimi, jota yksittäinen yritys tarkoittaa tai kehittää, kun puhutaan digitaalisesta liiketoiminnasta tai sen kehittämisestä. Yleisesti tällä kuitenkin tarkoitetaan jonkin kokonaan uuden, yritykselle arvoa tuottavan asian kehittämistä, jossa digitaalisuuden aste on aiempaa suurempi. Karkeasti voidaan ajatella myös niin että halutaan muuttaa fyysinen palvelu kokonaan tai osittain digitaaliseen muotoon.
Olemassa olevalle yritykselle digitaalinen liiketoiminta tarkoittaa yleensä yrityksen digitaalisia toiminnan tukia tai palveluita. Yrityksen digitalisaation kehittäminen ei aina näy asiakkaalle ulospäin, sillä kyseessä voi olla tiettyjen palvelujen automatisoiminen. Jatkuvasti kasvava digitalisaatio pakottaa osaltaan yritykset etsimään uusia toiminta malleja. Datan jakaminen ja hyödyntäminen yrityksien toiminnassa korostuu, kun etsitään uusia keinoja tuottaa hyötyä asiakkaille tai tehostaa itse yrityksen toimintaa. Yrityksen liiketoiminnan kokonaan digitalisointi vaatii kokonaisvaltaisen strategisen näkemyksen, joka kattaa tuotteet, prosessit ja kanavat. Digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen haasteita voivat olla yksinkertaisesti osaamisen puuttuminen, varsinkin pienemmissä yrityksissä. Suuremmissa yrityksissä ongelmia kohdataan yleisimmin kansainvälistymisen kohdalla, sillä muissa maissa on erilaiset tietosuojalainsäädännöt sekä eroja digitaalisessa tunnistautumisessa.
Digitalisaatio itsessään helpottaa yritysten sekä asiakkaiden toimintaa ja tuo mukanaan myös uusia mahdollisuuksia kasvaa. Täysin digitaalinen liiketoiminta ylittää maantieteelliset rajat helpommin kuin perinteinen liiketoiminta. Paikallinen liiketoiminta myös laajentuu digitalisaation myötä helpommin kansainväliseksi. Lisääntyvä digitalisaatio siis edistää merkittävästi globalisaatiota yrityksen sekä asiakkaan näkökulmasta. Asiakkaan näkökulmasta digitalisaatio tuo saataville sellaisten yritysten palveluita, joita ei välttämättä omasta kotimaasta tai kaupungista löydy. Helpoimpana esimerkkinä tästä ovat verkossa toimivat erilaiset nettikaupat. Tässä yhteydessä myös asiakkaan omat kielelliset sekä digitaaliset taidot korostuvat.
Yritysten digitaalisen liiketoiminnan lisääntyminen on omassa arjessani helpottanut ja nopeuttanut asioita. Aina ei ole pakko lähteä selvittämään asioita fyysisesti esimerkiksi pankkiin vaan kaiken voi hoitaa sähköisesti. Myös verkkokaupat ovat avanneet mahdollisuuden sellaisiin toimijoihin, joilla Suomessa ei vielä ole fyysistä liikettä. Näen digitalisaation liiketoiminnassa erittäin positiivisena ja eteenpäin vievänä välttämättömänä asiana.











