#fotoni

Quando entra in gioco Einstein in tutto questo? Pronti, lo facciamo entrare subito, e che ci vuole

I più accorti lo sanno, sanno che Albert Einstein non attaccò subito con la relatività ma si dedicò prima allo studio dell'effetto fotoelettrico, per il quale vinse il suo Nobel per la fisica nel 1921.

L'effetto fotoelettrico era un fenomeno che aveva quasi del miracoloso: si scoprì che certi materiali, preferibilmente i metalli, se colpiti opportunamente da radiazioni, preferibilmente ultraviolette, emettevano elettroni.

Passo indietro. Non mi ricordo chi fu il primo a scoprire che il fenomeno dell'elettricità e quello del magnetismo erano così legati fra loro da poter essere unificati, non mi ricordo se fu il Faraday o Maxwell. In ogni caso l'elettromagnetismo da quel momento prese sempre più il sopravvento, tanto che con le radiazioni elettromagnetiche ci si ritrovò a fare un po' di tutto, dalla radio alle lastre alle ossa, fino ai cellulari che vi mandano le notifiche quando siete seduti sul water. Lo spettro elettromagnetico comprende, in ordine di lunghezza d'onda, le onde radio, le microonde, l'infrarosso, la luce visibile, l'ultravioletto, i raggi X e i raggi Gamma. A maggiore lunghezza d'onda, minore frequenza (vale a dire intensità energetica), e viceversa.

In tutto questo Albert Einstein propose di spiegare il fenomeno fotoelettrico considerando la radiazione elettromagnetica come corpuscolare e non continua e ininterrotta, secondo la logica della meccanica dei quanti proposta da Planck (vedi “Il corpo nero e la catastrofe ultravioletta”). In questo modo l'effetto fotoelettrico si sarebbe spiegato ipotizzando l'incontro-scontro fra gli elettroni del materiale irradiante e le particelle elettromagnetiche chiamate per l'occasione “fotoni” (detti anche “quanti di luce”, perché dovete tenere presente che luce visibile, onde radio, raggi X ecc. condividono la stessa natura elettromagnetica, solo con frequenze diverse).

Queste proprietà dei fotoni vennero poi confermate da Newton Compton, pardon, da Arthur Compton che studiò l’effetto che porta il suo nome: quando i fotoni si scontrano con gli elettroni cedono a questi parte della loro energia, cedendo energia diminuiscono anche di frequenza trasformandosi di fatto in un altro tipo di radiazione presente nello spettro. Tutto questo è possibile solo ammettendo la natura corpuscolare della luce: Einstein ci aveva visto giusto.

In tutto questo il più scettico, assieme a Lorentz (che poi fece ammenda), era sempre Planck, che per anni non volle credere nella quantizzazione dell’energia come un fatto reale ma solo come un mero stratagemma teorico e quindi non diede troppo credito alla teoria di Einstein sottostimando di fatto la portata del suo lavoro, del resto la storia della fisica è costellata di ostinati rifiuti e cocciuti dinieghi, lo stesso Einstein non manderà mai giù le implicazioni più stravaganti di quella stessa meccanica quantistica che contribuì a sviluppare svelando la natura corpuscolare della luce.

La luce si prepara a rivoluzionare i computer. Per rendere più veloci quelli tradizionali e quelli quantistici. Le particelle di luce, i fotoni, si preparano rivoluzionare i computer, accelerandone la velocità e le prestazioni nel calcolo. E' questa la strada indicata da due ricerche internazionali, la prima a guida giapponese e la seconda a guida italiana. La prima notizia è pubblicata sulla rivista Advanced Photonics dal gruppo di ricerca dell'Università di Tokyo guidato da Ryoichi Horisaki e indica che l'uso dei fotoni potrebbe favorire la nascita di una nuova generazione di computer classici. Lo studio giapponese riprende infatti alcune ricerche pioneristiche che negli anni ’80 si proponevano di utilizzare le particelle di luce nei tradizionali chip, così da rendere il calcolo più rapido e riducendo il dispendio di energia.

Intrappolare la luce, un nuovo paradigma della fotonica Uno studio internazionale che ha coinvolto, per l’Italia, l’Istituto di scienze applicate e sistemi intelligenti del Consiglio nazionale delle ricerche, apre nuove strade per intrappolare e convertire l’energia della luce. La ricerca, pubblicata su Nature, potrebbe favorire sviluppi nella tecnologia quantistica, nell’imaging ad alta risoluzione e nei dispositivi fotonici 

Biofotonit kertovat: Tietoisuus on valoa

Tiedemiehet ovat havainneet että neuronit nisäkkäiden aivoissa kykenevät tuottamaan valofotoneja, eli ”biofotoneja”.

Fotonit näkyvät näkyvän valon spektrillä. Ne vaihtelevat lähes infrapunasta ultraviolettiin, eli 200:sta 1300 nanometriin aallonpituudelta.

Tiedemiehet epäilevät että aivomme neuronit saattavat kyetä kommunikoimaan valolla. He epäilevät, että aivomme saattavat olla optisia kommunikaatiokanavia, mutta heillä ei ole ideaa siitä mitä on se mitä kommunikoidaan.

Mikä vieläkin innostavampaa, he väittävät että jos optista kommunikaatiota tapahtuu, aivojemme tuottavat biofotonit saattavat lomittua kvanttitasolla, mikä tarkoittaa että on vahva linkki näiden fotonien, meidän tietoisuutemme sekä mahdollisesti monissa kulttuureissa Henkenä tunnetun käsitteen välillä.

Parissa kokeessa tiedemiehet ovat havainneet, että rottien aivot voivat välittää yhden biofotonin per neuroni minuutissa, mutta ihmisaivot kykenevät välittämään yli miljardi biofotonia sekunnissa.

Tästä päästään kysymykseen: voisiko olla mahdollista, että mitä enemmän valoa kykenee tuottamaan ja kommunikoimaan neuronien välillä, sitä tietoisempi on?

Jos on olemassa mitään korrelaatiota biofotonien, valon ja tietoisuuden välillä, sillä voi olla suuret vaikutukset siihen, että on olemassa enemmän valoa kuin mistä me olemme tietoisia.

Mieti tätä hetki. Monet tekstit ja uskonnot menneinä aikoina, ihmissivilisaation alusta lähtien, ovat raportoineet pyhimyksistä, ylösnousseista olennoista ja valaistuneista yksilöistä, joilla on hehkuvat kehät päänsä ympärillä.

Muinaisesta Kreikasta ja Roomasta hindulaisuuden, buddhalaisuuden, islamin ja kristinuskon teksteihin, pyhät henkilöt on kuvattu hehkuva sädekehä päänsä päällä.

Jos he olivat valaistuneita niin kuin heidät kuvataan, ehkäpä silloin tämä hehkuva sädekehä johtuu heidän korkeasta tietoisuudestaan, ja näin korkeammasta taajuudesta ja biofotonien tuottamisesta.

Ehkä nämä henkilöt tuottivat korkeamman tason biofotoneja suuremmalla intensiteetillä johtuen heidän valaistumisestaan, mikäli on olemassa jokin yhteys biofotonien ja tietoisuuden välillä.

Jopa sana VALaistuminen viittaa korkeampaan tietoisuuteen, jolla on jotain tekemistä valon kanssa.

Mutta tämän löydöksen kaikkein innostavimmat implikaatiot siitä, että aivomme tuottavat valoa, on että ehkäpä tietoisuutemme ja henkemme ei olekaan kehomme sisällä. Tämä johtopäätös on täysin valunut tiedemiesten sormien lävitse.

Kvanttilomittuminen tarkoittaa että kaksi fotonia voivat reagoida jos yksi fotoneista on vaikutuksen alaisena, huolimatta siitä missä toinen fotoni on universumissa, ilman viivettä.

Ehkäpä on olemassa maailma tämän valon sisällä, ja huolimatta siitä missä me olemme universumissa fotonit, toimivat portaaleina jotka mahdollistavat kommunikaation näiden kahden maailman välillä.  Ehkäpä henkemme ja tietoisuutemme kommunikoivat kehojemme kanssa näitä biofotoneja käyttäen. Ja mitä enemmän valoa me tuotamme, sitä enemmän valaistuneita me olemme, täydellisemmällä tietoisuudella.

Tämä voisi selittää sen ilmiön miksi fotonin tilaan vaikuttaa sen pelkkä havainnointi, niin kuin on monien kvanttikokeiden avulla on osoitettu.

Ehkäpä havaintomme kommunikoi jotain biofotoniemme välityksellä fotonille jota havaitaan, samalla tavoin kuin kvanntilomittumisessa, niin kuin valo on yksi yhtenäinen aine joka hajaantuu universumiin ja on jokaisen valohiukkasen vaikutuksessa.

Mikään tästä ei tietenkään ole lähelläkään teoriaa. Mutta tällaisten kysymysten kysyminen ja metafyysisten hypoteesien heittely voi johtaa meidät lähemmäksi totuutta siitä mitä tietoisuus on, mistä se tulee ja mitä mysteerejä valoon kätkeytyy.

  Artikkelin julkaissut Humans Are Free

Esperimento mostra validità della relatività e della costanza della velocità della luce. Un interessante esperimento è stato condotto da un team di ricercatori del Los Alamos National Laboratory. L’esperimento confermerebbe che le leggi della fisica valgono in maniera indipendente da dove ci si trova o dalla velocità con la quale ci si muove. In particolare l’esperimento mostra la solidità della teoria dell’invarianza di Lorentz secondo la quale, appunto, le leggi della fisica rimangono le stesse per tutti gli osservatori che si muovono l’uno rispetto all’altro. Per dimostrare questo, i ricercatori hanno utilizzato l’osservatorio Cherenkov, un osservatorio posto ad alta altitudine nei pressi di Puebla, in Messico. Con l’osservatorio i ricercatori hanno rilevato raggi gamma provenienti da galassie lontane.