Ajatuksia katutaiteesta.

Graffitin arvoasteikko on hyvin monimutkainen yhdistelmä erilaisia hierarkioita.

Näiden hierarkioiden avaaminen on melkein mahdotonta ja jokaisella maalarilla on tietysti omat mielipiteensä. Koska olen seurannut tilannetta vuosia, voin silti vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä tuntemastani maailmasta.

Yleisesti ottaen arvoasteikko voitaisiin määritellä esim. näin.

1 = heikko 10 = Tähtiainesta.

1.Oma autotalli.

2.Laillinen seinä (vaneri)

3.Laillinen seinä (betoni)

4. Luvanvarainen seinä. Alue ei ole virallinen graffitinmaalauspaikka, mutta sen maalaamiseen on saatu epävirallinen lupa esim. tilan omistajalta.

5.Puolilaillinen seinä ns. päivämesta. Puolilaillinen tarkoittaa tässä tapauksessa sellaista paikkaa jonka maalaamiseen ei ole saatu lupaa, mutta kohdetta on siitä huolimatta maalattu niin kauan, että juuri kukaan ei jaksa välittää paikan kunnosta. Kiinnijäämisriski olematon.

6.Päivällä maalattavissa oleva seinä. Kohde on laiton, mutta sen voi silti maalata päivällä, kun ottaa huomioon alueella liikkujat ym. Näihin seiniin kuuluvat myös junanradanvarrelle tehdyt maalaukset. Mikäli päivällä tehty työ on radanvarrella se nousee arvoasteikossa muutaman pykälän ylemmäksi. Kiinnijäämisriski tuurinvarainen

7.Yöllä maalattava seinä. Laiton. Kohde vaatii jonkin verran suunnittelua. Maalataan yöllä, jotta kiinnijäämisriski pienenee. Tarvitaan usein kavereiden apua vahtimaan selustaa ja varoittamaan mahdollisesta vaarasta. (Vaara= poliisi, vartija, postimies, taksikuski, bussi, juna ja koiranulkoiluttaja) Kiinnijäämisriski huomattava

8.Tavarajuna. Erittäin laiton. Liikuu raiteilla ja on näkyvä. Kiinnijäämisriski huomattava

9.Rooftop. Erittäin laiton. Korkealle paikalle esim kerrostalon katolla olevaan seinään tehty graffiti, joka näkyy koko kaupungille. Kiinnijäämisriski iso.

10.Tavallinen juna. Megalaiton. (Paikallisjuna, Intercity, pikajuna) Kiinnijäämisriski  suuri.

11. Pendolino ja Helsingin metro. Laittomuusluokka = terrorismi. Erittäin vaikeaa, kiinnijäämisriski CIA,FBI,KGB,SUPO

Graffitin arvoasteikon moninaisuus ei kuitenkaan ole näin helposti selitettävissä.

Arvoasteikoltaan alemman luokan kohteisiin tehtävät todella taidokkaat työt ja/tai arvostettujen maalareiden työt saavat arvostusta myös niillä seinäpinnoilla. Kun taas alemman arvoasteikon pintoihin tehdyt rumat, huonot, epäsopivat ja lelumaiset teokset saavat osakseen vain halveksuntaa.

Mutta jos tällaiset rumat, huonot, epäsopivat ja lelumaiset teokset tehdään junan kylkeen ne saavat heti osakseen arvostusta. Jos taas junaan käy maalaamassa tunnettu tekijä, upean teoksen, sen saama arvostus on mittaamaton.

Arvoasteikon kertoimeen vaikuttaa paljon laillisilla ja puolilaillisilla paikoilla, sekä varsinkin yöllä maalattavissa kohteissa, seinän puhtaus. Puhdas seinä on aina arvokkaampaa kuin jo ennestään maalattu seinä. Jos pinnassa on jo teos on erittäin huomioarvoista kenen tekemä se on. Jos aloittelija erehtyy maalaamaan kokeneemman päälle, arvoasteikko heilahtaa välittömästi heti miinuksen puolelle.

Tästä aiheesta saisi kokonaisen kirjan, joten sen tiivistäminen järkevän kokoiseksi tekstiksi aiheuttaa melkoista hyppimistä. Anteeksi siitä jo etukäteen.

Oulussa aloitettiin ”1000 katumaaluksen Oulu” –projekti,  http://oulunkatutaide.wordpress.com/ Sen tarkoituksena on kirjaimellisesti täyttää Oulu katutaiteella. Näin Oulusta halutaan uusi vetovoimainen kohde mm. turisteille. Tämän tyyppinen toiminta on tuttua maailmalta ja esim. Euroopan köyhissä kaupungeissa arkipäivää. Katutaide on oiva tapa kätkeä tyhjien ränsistyneiden talojen julkisivut ja työmaa-aidat, joiden takana olevat kohteet eivät koskaan valmistu. Suurista, pitkään jatkuneista projekteista on tuttu myös esimerkiksi San Franciscon muraaliprojekti.

Tässä yksityiskohta ensimmäisestä Ouluun valmistuneesta teoksesta.

En ala nyt ruotimaan katutaiteen laatukriteereitä, koska sellaisia ei ole. Katutaide ei ole kulttuurielitismin piiriin kuuluvaa, joten se ei ole tässä kohdin merkityksellistä. Maalaus on värikäs ja varmasti ilahduttaa joitain ohi kulkevia henkilöitä.

”Oulun projektin tavoitteena on luoda vuoteen 2017 mennessä Oululaisesta katutaiteesta Oulun identiteetti”. -Petteri Parhi, oulunkatutaide.wordpress.com. (Lainattu 26.3.2014)

Samassa projektin esittelytiedotteessa Sivuilla maalaillaan visioita ennalta suunniteluista kävelyreiteistä, joiden varrella teokset ovat helposti ja turvallisesti lähestyttävissä. Oulun katutaideprojektiin liittyy tämän lisäksi vielä yksi kummallinen seikka, joka on seinäpintojen vuokraaminen kaupungilta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että katutaide on edelleen täysin laitonta Oulussa.  Taiteilija voi kuitenkin ostaa itselleen seinäpinta-alaa. Projekti ei tuo Ouluun esim. Julkisia taideaitoja, joita kuka tahansa voi maalata. Kaupunki haluaa saada rahaa maalauksilla, joita se esittelee ylpeänä turisteille. Maalausten tulisi olla myös sisällöltään kaikille sopivia. Luonnokset teoksista pitää hyväksyttää etukäteen. Ouluun ollaan siis muodostettu samalla katutaiteen jyrytys -systeemi. Onko tässä mallissa jotain vikaa?

  Käytännössä Oulu ilmoittaa, että se ei halua laitonta katutaidetta. Oulu haluaa jotain muuta kuin kaupallista tilaa, luomalla kaupallisen katutaideseinäverkoston.

  Ai niin, meinasi jo unohtua. 1000 katutaideteosta on melkoinen hanke. Koko Suomesta ei löydy noin montaa katutaitelijaa edes etsimällä. Jos graffitimaalarit otetaan mukaan porukkaan, tuo määrä saadaan ehkä täytettyä. Nyt he pitäisi vaan saada kuljetettua Ouluun. Maksaa heidän matkat, maalit, sekä seinien vuokra. Myös työajasta olisi hyvä saada palkka. Tämän pitäisi onnistua, sillä olisihan se ikävää, jos joutuisimme tuomaan Oululaista identiteettiä rakentamaan ulkomaista työvoimaa.

Kun katutaiteilijasta tulee niin kuuluisa, että hän perustaa oman vaateimperiumin kuten Obey. On mielestäni mielekästä kysyä, kannattaako tällaisen taiteilijan töitä enää tilata talojen julkisivuihin. Miten nämä työt eroavat mainoksista?

Otiskossa linkki kuvaan Obeyn suuresta printistä Malagassa. Printti kuvassa oikealla.

Tässä lista erilaisista henkilöistä, jotka tuottavat kaupunkitilaan tarrataidetta. Lista pohjautuu omaan kokemukseni ja kaikki siinä esitetyt väitteet ovat karkeita yleistyksiä.

Pienet tarrat on jees -tyyppi.

Hintalapunkokoinen ja sitä pienempi tarra on tarrataiteen mysteeri. Tarrat ovat selkeästi tarkoitettu kaupunkitilaa suurennuslasilla tarkkaileville. Niihin mahtuu pieni sana, kuten MOI tai HEI. Luontevia hahmoaiheita näissä ovat leppäkertut ja hymynaamat. Näiden tekijä ei usein tuota kovin isoa erää, joten sarjallisuutta ei pääse syntymään. Pienet tarrat eivät useinkaan ole ammattilaisten tekemiä, vaan hetken huumassa syntyneitä päähänpistoja. Teho perustuu vahvasti yllätykseen, joka syntyy tilanteesta, kun melkein kävelet tarran ohi ja huomaat jonkun raapustaneen jotain mahdottoman pientä. Vielä puoli tuntia myöhemmin ajattelet, miksi?

Toistajat.

Tuottavat ison määrän samanlaisia tarroja. Toistajat käyttävät usein sabluunaa tai jotain muuta vastaavaa nopeaa tarran tekotapaa. Myös painolaitoksesta tilatut vinyylitarrat ovat toistajien mieleen. Toistajien tarkoitus on saada mahdollisimman suuri näkyvyys omalle jutulleen. Kun jonkun asia toistuu katukuvassa, siihen alkaa usein kiinnittää huomiota enemmän. Toistajille on tyypillistä toimia mainosmaailman brandääjien jalanjäljissä. Toistajat toimivat useimmiten muutaman vuoden sykleissä.

Tägitarrailija.

Tägitarraaja on henkilö, joka tekee usein myös graffiteja, sekä tägäilee tussilla satunnaisesti (usein humalassa). Tägitarra muistuttaa paljon toistajaa, sillä yleensä tägi on aina sama. Tägitarrat ovat kuitenkin muodoltaan, tyyliltään ja tarrapaperilaadultaan hyvin erilaisia. Useimmiten tägitarra tehdään jostakin ylijääneelle tarrapaperille tai muulle ilmaiselle materiaalille, jota satutaan löytämään. Tyypillisiä tarrapohjia ovat esim. postin kirjetarrat.


Tarrataiteilija.

Tarrataiteilja käytää töihinsä paljon aikaa. Hän tutkii tarran mahdollisuuksia ja käytää monelaisia tekniikoita halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Tarrapohja voidaan esim. maalata ensin Spraymaalilla ja koristella lopuksi maalitussilla. Tämän jälkeen tarran voidaan vielä piirtää joku hahmo, tai kirjoittaa kantaaottava teksti. Tarrataiteilijat ottavat tarrat vakavasti. He etsivät tarkasti tarroillee parhaan mahdollsin paikan. toiset haluavat näkyvyyttä, toiset säilyvyyttä. Jos tarran laittaa korkealle se pysyy paikoillaan kauemmin, mutta silloin harvempi saattaa nähdä sen. Paikkasidonnaisuus on heille tärkeää. Tarran pitää sopia ympäristöönsä ja jopa muuttaa sitä. Tarrataiteilijat ovat tarramaailman visionäärejä, jotka ovat omaksuneet katutaiteen mahdollisuudet ja supistaneet ne tarrakokoon. Tarrataiteilijat arvostavat käsityötä ja he saattavat upottaa töihinsä valtavia määriä aikaa, aikaa joka saatetaan repiä peltisestä vesikourusta alas minuutissa.

Tarranvaihtajat.

Tarranvaihtajat kuuluvat kaikkiin yllä oleviin ryhmiin, mutta useimmiten he ovat kuitenkin tarrataiteilijoita, sekä toistajia. He tutustuvat kaduilla, sekä internetissä toisiin tarrataiteilijoihin ja vaihtavat tarroja keskenään. Tarroja vaihdetaan kaikilta mantereilta ja tarranvaihto onkin urbaania kirjeenvaihtoa. Heistä on jännittävää nähdä Japanilainen tarra Helsingissä. Tarranvaihtajat tietävät kaiken tarrakulttuurista ja he ovat tarrataiteilun moniosaajia. Tarravaihtajat luovat usein myös erikokoisia comboja, eli eräänlaisia kollaaseja eri henkilöiden tekemistä tarroista. Näin he saavat luotua kaupungille jopa satojen tarrojen kokoisia luomuksia, jossa saattaa olla tarrataiteilijoita jokaiselta mantereelta.

Liisteröijät.

Liisteröijät tekevät jättikokoisia tarroja ohuelle paperille, joka voidaan kiinnittää kaupunkitilaan itse tehdyllä liisterillä. Liisteröitävä materiaali ei ole varsinaisesti tarra, mutta usein liisteröijät tekevät myös tavallisia tarroja. Liisteröinnin edut ovat selvät. He voivat tehdä isokokoisia tarroja  millä tahansa välineellä. Paperille voidaan maalata akryylillä, tussilla, spraymaalilla, glitterillä, sabluunalla tai siihen voidaan kiinnittää vaikka valmiita valokuvia sanomalehdistä.  Suosituin tapa tehdä isoja tarroja on niiden tulostaminen printterillä. Liisteröinnin koolla ei ole ylärajaa ja maailmalla on tehty jopa koko talon päätyseinän kokoisia liisteröintejä. Liisteröijä onkin hyvässä asemassa sillä isokokoisenkin työn kiinnittäminen on melko nopeaa. Tämä vähentää kiinnijäämisriskiä merkittävästi esim. perinteiseen graffitimaalaamiseen. Liisteröinnistä, kuten muustakaan tarrataiteesta, ei lähde hajuja eikä ääniä. Tämä tekee tarrataiteilusta ninjamaista toimintaa, jota harrastettaan useimmiten päivällä.

Graffiti ei kuulu galleriaan! (Jos gallerialla on aukioloajat?)

Mikä erottaa taidegallerian laillisesta seinästä? Taidegallerioiden toiminta ei rajoitu vain sisätiloihin. Usein taidetta tehdään kaduilla ja toreilla monin eri tavoin. Suvilahden ja Kalasataman tyyliset graffitaidat ovat ulkotiloihin julkisella tuella pystyettyjä taidegallerioita. Ei taidegalleriassa tarvitse olla neljää seinää ja kattoa. Torit ovat täynnä taidetapahtumia, eikä niissä kukaan kaipaa seiniä ympärilleen.

Graffitipiireissä törmää usein keskusteluun graffitista taidegalleriassa, sen merkityksestä siellä jne. Usein kuitenkin samat henkilöt, jotka vastustavat ehdottomasti graffitin viemistä sisätiloihin, ovat samoja henkilöitä, jotka maalaavat laillisilla seinillä. Miksi laillinen vanerigalleria on arvokkaampi ja katu-uskottavampi kuin taidegalleria? Onko tosiaan niin, että ulkona graffiti on aina aitoa ja sisällä aina kaupallista, sielutonta roskaa?

Katutaide on mahdollista vain kaduilla. Se menetää etuliitteensä "katu" välittömästi, kun se siirretään sisätiloihin. Banksyn töitä on ostettu taidekokoelmiin siirtämällä kokonaisia seiniä, johon työt on maalattu. Kun tälläiset seinät siirretään galleriaan, voidaan ehkä puhua katutaiteesta. Gallerioihin tehdystä katutaidevaikutteisesta taiteesta olisi parempi puhua urbaanina taiteena. Tällöin katutaiteilija voi siirtää osaamisensa galleriaan kivutta, eikä kenekään tarvitse jäädä märehtimään, mitä taidetta tämä oikeastaan on. Urbaani taide istuu täydellisesti termistöön, jonka avulla voidaan vihdoin alkaa vahvistaa yhteistä kieltä kuvataiteen, katutaiteen ja graffititaiteeen välillä.

Street art vs. Urban art.  

Katutaiteena voidaan pitää kaikkea kaduilla tapahtuvaa aktivismia, joka jättää jonkun merkin tilaan edes hetkeksi. Sen tunnusmerkkejä ovat laittomuus, leikkiminen, poliittisuus ja vahva paikkasidonnaisuus.