DICTUMVERBUMFAMEN

"Eli mitä minä teen, kun sinä sanot että rakastat minua? Minä menen pilaamaan sen. Minä torjun sen vittuilemalla sinulle Roland Barthesista."

"On nautinnollista löytää oma olo toisen kirjoittamasta tekstistä, ottaa se käyttöön. Lopputulos voi silti olla jotain aivan muuta. Prosessin myötä onkin singahtanut yhdestä mielialasta toiseen."

"Mahtava Teide, elämäni on sinun! Pyöri noiden säteilevien käsien alla ja anna jokaisen särmäni kimaltaa. Tahdon muodostaa kanssasi yhden ainoan sinun lihaasi olevan olennon, meduusojen lihaa olevan, yhden ainoan olennon, joka olisi halun merten meduusa. Niin taivaan kuin helvetin suu, minä pidän sinut tuollaisena, arvoituksellisena, kykenevänä kohottamaan luonnollisen kauneuden pilviin ja nielaisemaan kaiken. Sydämeni lyö koskemattomissa syvyyksissä, matemaattisen hulluuden sokaisevassa ruusutarhassa, jossa haudot salaperäisesti voimaasi. Viittokoot kaunista ja väreilevää mustaa verta virtaavat valtimosi minulle pitkään ja hartaasti suunnan kohti sitä, mitä minun on vielä opittava tuntemaan ja rakastamaan, kohti kaikkea mikä kokoaa sormieni päähän sulkatöyhtöä! Voisivatpa ajatukseni puhua sinun kauttasi, tuhansien kiljuvien kärpänkitojen kautta, joissa sinä avaudut tuolla ylhäällä aamun sarastaessa! Sinä totisesti kannat kukka-arkkia, ja se lakkaisi olemasta arkki ellet pitelisi salamoinnin uniikkia oksaa sen yläpuolella, sinä sekoitut rakkauteeni, tämä rakkaus ja sinä olette tarkoitetut ikiajoiksi toistenn hiottaviksi. Suuret pohjattomat valojärvet seuraavat sisälläni savupilviesi joutuisaa vaellusta. Jokikinen äärettömyyteen vievä tie, kaikki lähteet ja kaikki säteet saavat alkunsa sinusta. Deria-i-Noor ja Koh-i-Noor: yhden ainoan välkkeen kaunis huippu. Sinä järiset!"

"Luonto kirkastuu ja pimenee, palvelee ja satuttaa minua vain siinä määrin kuin tunnen lieskojen kasvavan ja hiipuvan tulipesässä, joka on yhtä kuin rakkaus, ainoa rakkaus, rakkaus yhteen olentoon. Rakkauden loistaessa poissaolollaan olen saanut kokea todelliset tyhjät taivaat ja kukkien autiomaan, nähnyt sen, mitä minun oli tarkoitus poimia mukaani Kuolleenmeren pinnalta, kelluvan pelkkänä hylkyjätteenä. Pettikö luonto minut? Ei, tuhon lähde oli minussa itsessäni. Sisältäni puhkeava suuri tuli-iiris olisi riittänyt, jotta oleva olisi tullut palkituksi. Miten kaikki kaunistuukaan liekkien loisteessa! Pienikin lasisirpale onnistuu samanaikaisesti olemaan sininen ja ruusunpunainen. Tällä Teiden ylimmällä tasanteella, missä silmä ei erota ainoatakaan ruohoa, missä kaiken voisi kuvitella olevan yhtä jäätävää ja pimeää, minä katsele huumautuneena käsiäsi, jotka lämmittelevät risuista kasaamamme hulmuavan nuotion äärellä, taikakäsiäsi, elämäni tulen yllä liitäviä läpinäkyviä käsiäsi."

"(...) Ihminen on itsensä herra sinä päivänä jolloin hän maalarin lailla suostuu jäljentämään mitään muuttamatta sen, mitä tarkoituksen mukainen pinta hänelle etukäteen kertoo hänen omista teoistaan. Pinta on olemassa. Jokainen elämä pitää sisällään halkeilleita, pilvimäisiä, homogeenisia tapahtumien kokonaisuuksia, joita on vain katsottava kiinteästi voidakseen lukea omaa tulevaisuuttaan. Antakaamme ihmisen astua pyörteeseen ja seurata tapahtumien jälkiä, jotka tuntuivat hänestä erityisen haihtuvilta ja hämäriltä, ja raastoivat häntä. Silloin — jos hänen kysymyksenasettelunsa maksaa vaivan — loogiset periaatteet suistuvat raiteiltaan ja näennäisyyttä pilkkanaan pitävät objektiivisen sattuman voimat tulevat häntä vastaan. Kaikki minkä ihminen tahtoo tietää on kirjoitettu tähän pintaan fosforinhohtoisin kirjaimin, halun kirjaimin."

"Kosketus, joka ei edes ollut sellainen, tahaton kosketus yhteen yksinäiseen mimoosan varpuun saa niityn, niin ulko- kuin sisäpuoleltamme vavahtamaan. Meillä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, tai kovin vähän, ja kuitenkin koko ruohokenttä lakoaa. Kyseessä on aivan tavanomainen kaato, kuin kirkkaassa auringonpaisteessa singottu lumipallo lumikeilapelissä. Tai rummunpärinä, joka kertaheitolla kokoaa yhteen lukemattomat peltopyyparvet. Minun tarvitsee tuskin hipaista sinua kun jo mimoosan elohopea kallistaa harppunsa kohti taivaanrantaa. Mutta jos hetkeksikään seisahdumme, ruoho versoo ja viheriöi taas, ja tämän jälkeen uusilla askeleillani ei ole muuta päämäärää kuin keksiä sinut uudelleen. Aivan kuten haluan nähdä runouden ja elämän luovan itseään keskeytyksettä, tulen keksimään sinut itselleni uudelleen. Kun siirryn tuntokasvin lehvästä toiseen — uhmaten anakronismien kohtaloa ja vailla pelkoa että rikkoisin avaruuden lakejä — minusta on hauskaa ajatella, että hienon hieno ja pettämätön varoitus kulkee tropiikista napaseuduille kuin maailman alusta sen toiseen ääripäähän. Jos matkallani huomaankin olevani pelkkä mitätön syy, minä hyväksyn sen. Ainoastaan yleismaailmallisella ja ikuisella vaikutuksella on merkitystä: olen olemassa vain siinä määrin kuin se palautettavissa minuun itseeni."

"Outoa ei voi erottaa rakkaudesta, se ohjaa rakkauden ilmentymistä niin yksilöllisellä kuin kollektiivisellakin tasolla. Miehen ja naisen sukupuolielimet vetävät toisaan puoleensa vain jos niiden välille asetetaan alinomaan uudesti syntyvien epävarmuuksien kude — kuin kokonainen kolibriparvi päästettäisiin vapaaksi ja se pyyhältäisi itse helvettiin siloittamaan sulkiaan. (...) Rakkauteni sinuun on ensimmäisen päivän jälkeen vain kasvanut: keisarillisen viikunapuun alla se väreilee ja nauraa kaikkien jokapäiväisten ahjojensa kipinöissä. Koska sinä olet ainutlaatuinen, et voi olla olematta minulle aina toinen, toinen sinä. Edessäni kasvavien käsittämättömien kukkien moninaisuuden lävitse minä rakastan häilyvää sinua punapaitaisena, alastomana, harmaapukuisena."

"Aina kun ihminen rakastaa, hän auttamattomasti kietoo ympärilleen kaikkien ihmisten herkkyyden."

"Uuno Kailaasta on tehty väitöskirja. Tapaus miellyttää minua, koska Kailaskin oli niitä, jotka eivät osanneet opiskella. Nyt hän tekee eräästä tyhmyristä tohtorin."

"God grant me the serenity to accept the things I can not change  Courage to change the things I can  And the wisdom to know the difference"

"Joskus nuorempana hän oli yrittänyt kuvitella itseään isänä, jonka lukuisten lasten terveissä suonissa hänen olemuksensa olisi tiivistynyt tulevaisuuteen, mikä olisi taannut hänelle sen jatkuvuuden, joka niin miellyttää niitä, jotka hetken ajan näkevät ihmisessä ikuisuuden."

  "Kello soi. Hän nousi seisomaan. Oli aika mennä pitämään tuntia. "Lähdet varmaan Bostoniin seuraavalla junalla?” 

"15.4.1956

"-Absurdia! Minä olen lukenut Balthazarin käsikirjoituksen; Marie, se olet sinä! Hän tietää, että se olet sinä! Koekuvauksia toisen tytön kanssa? Pyh...

"Mikä on naisen kautta hankitun tyydytyksen suhde luovaan työhön?"