"Kosketus, joka ei edes ollut sellainen, tahaton kosketus yhteen yksinäiseen mimoosan varpuun saa niityn, niin ulko- kuin sisäpuoleltamme vavahtamaan. Meillä ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, tai kovin vähän, ja kuitenkin koko ruohokenttä lakoaa. Kyseessä on aivan tavanomainen kaato, kuin kirkkaassa auringonpaisteessa singottu lumipallo lumikeilapelissä. Tai rummunpärinä, joka kertaheitolla kokoaa yhteen lukemattomat peltopyyparvet. Minun tarvitsee tuskin hipaista sinua kun jo mimoosan elohopea kallistaa harppunsa kohti taivaanrantaa. Mutta jos hetkeksikään seisahdumme, ruoho versoo ja viheriöi taas, ja tämän jälkeen uusilla askeleillani ei ole muuta päämäärää kuin keksiä sinut uudelleen. Aivan kuten haluan nähdä runouden ja elämän luovan itseään keskeytyksettä, tulen keksimään sinut itselleni uudelleen. Kun siirryn tuntokasvin lehvästä toiseen — uhmaten anakronismien kohtaloa ja vailla pelkoa että rikkoisin avaruuden lakejä — minusta on hauskaa ajatella, että hienon hieno ja pettämätön varoitus kulkee tropiikista napaseuduille kuin maailman alusta sen toiseen ääripäähän. Jos matkallani huomaankin olevani pelkkä mitätön syy, minä hyväksyn sen. Ainoastaan yleismaailmallisella ja ikuisella vaikutuksella on merkitystä: olen olemassa vain siinä määrin kuin se palautettavissa minuun itseeni."
André Breton: Hullu rakkaus (s. 114)
