Sauerkraut usw.

Kas näin, olemme kotona. Paitsi että kotia ei vielä ole, on vain kalustamaton asunto kaupungissa, joka ei vielä tunnu kovin kotoisalta. Arki alkoi virallisesti tänään, joten nyt on hyvä vetää yhteen kotimatka ja lopun ajat Saksassa. 

Turha varmaan erikseen kertoa (kerron näköjään silti), että viimeiset pari viikkoa Saksassa olivat yhtä hulinaa ja kuluivat enimmäkseen reissun päällä. Oli vohveleita ja herkkusuklaata Brysselissä, sohvasurffausta Bratislavassa, Euroviisuja Wienissä ja kreisibailausta Innsbruckissa. Lopulta pääsin viikonlopuksi kotiin ”rentoutumaan” eli juhlimaan Ruotsin viisuvoittoa, jonka ansiosta viisuihin lähdetään varmuudella myös ensi vuonna. Hurra till Måns och Sverige!

Måns voitti, Conchita vietiin varastoon.

1,5 sekuntia, 200 miljoonaa katsojaa. Nimmarinjakotilaisuus tulossa.

Edellä mainittujen rientojen jälkeen olikin hyvä aloittaa uusi, terveellinen elämä ja vanhan paketoiminen. Tein pakkaamisen ja siivoamisen yhteydessä muun muassa seuraavia huomioita:

Vaatteita voisi ostaa jatkossa vähemmän/harkitummin. Mukanani oli jätesäkillinen vaatteita, joista käytin vaihdon aikana noin kolmasosaa. Suomessa varastossa odottaa vielä ainakin toinen säkillinen vaatteita, joiden olemassaoloa en ole edes muistanut. Harkitsen jälkimmäisten hävittämistä.

Ei kannata haikailla Alpeilta tulevan raikkaan vesijohtoveden perään. Vedessä oleva kalkki jämähtää tehokkaasti muun muassa vedenkeittimeen, kahvinkeittimeen, pesukoneeseen ja etenkin suihkun seiniin, joista sitä joutuu kalkinpoistoaineen kanssa hinkkaamaan yömyöhään pois.

Loput kuivamuonat ynnä muut jämäsapuskat voi lahjoittaa kätevästi vaihtokavereille, jotka voi samassa yhteydessä valjastaa kätevästi kantamaan tavaroita, siivoamaan tai tekemään muita muuttoon liittyviä hanttihommia. :)

My little hamsters!

Viimeinen päivä Münchenissä oli legendaarinen. Jouni meni töihin nahkahousuissa, karjalanpiirakoiden ja muutaman litran munavoisatsin kanssa. Minä luovutin asunnon, kävin viimeisen kerran lähikebsulassa ja suljin pankkitilin (saksaksi). Kuvasin liikuttuneena kotikadun nimikylttiä, ja sain naapurin äijältä oudoksuvia katseita. Teki mieli selittää, että tämä on minun kotini, minun katuni, minun kaupunkini. Näköjään reilu 8 kuukautta riitti hyvinkin kotiutumiseen – toivottavasti sama, tai vähempikin, riittää uudessa kotikaupungissa.

Kadunnimi, jonka kirjoittaminen oli hankalaa vielä 8 kuukauden jälkeenkin.

Kotimatka Pohojammaalle kesti 3,5 päivää ja laittoi istumalihakset lujille. Lyypekin monet pitkät kylmät jäivät juomatta, eikä Tanskan maaperälle astuttu jalallakaan, vaikka ajoreitti kulkikin maan läpi. Sen sijaan opimme, että suomalaiset eivät ole ainoa viinarallikansa: Saksan pohjoisrajalla oli useampi tanskankielinen kaljamarket, joiden hyllyt notkuivat export-olutta ja joissa hinnat ilmoitettiin Tanskan kruunuissa. Skål og alt det bedste til Tina og Danmark!

Tanskan-lautalla oli kaljaturistien lisäksi myös nätti auringonlasku.

Tätä kirjoittaessani takana on kesän ensimmäinen päivä ja ensimmäinen työpäivä uudessa työpaikassa. On siis syytä kääntää virallisesti uusi sivu ja lopettaa vaihtoblogi. Jääköön se tänne intter websiin ainakin joksikin aikaa, koska erehdyin laittamaan linkin vaihtoraporttiini (jos joku tämän blogin jutuista huolimatta haluaa vaihtoon Müncheniin, niin voi ottaa rohkeasti yhteyttä!). Ja ehkä näitä juttuja on hauska lueskella itse joskus myöhemminkin, jos esimerkiksi kaipaa vaihtelua seuraavan kuvan tasapaksuihin maisemiin. Auf Wiedersehen!

Yesterday I had my last hike in Germany - but no worries, I’ll definitely come back to the Alps someday! This time we headed for Tutzinger Hütte which greeted us warmly after walking some 3 hours literally in clouds. After the break we got the weather I had originally ordered ☀️

Hiking has been amongst the best things during my exchange period, and I’ve been extremely happy to share these experiences with dear friends. Sometimes old clichés actually have a point:

Koska Alpeille on hieman matkaa ja kaljafestareita vietetään vain pari kertaa vuodessa, on Suomi-vieraillemme pitänyt keksiä muutakin nähtävää Münchenissä. Viime kuukausina kertyneen matkaemäntäkokemuksen turvin kokosin tähän postaukseen kompaktin to see –listan, jotta tulevien München-turistien ei tarvitsisi luottaa reissulla vain Berlitziin ja Lonely Planetiin.

Oikeastaan tekisi kyllä mieli vastata ”There’s nothing to see here”, kun ihmiset kysyvät, mitä nähtävyyksiä Münchenissä on. Berliinin muurin kaltaiset must-kohteet puuttuvat, mikä on toisaalta hyvä – jääpähän enemmän aikaa ravitsemusliikkeissä lorvimiseen ja vuoristoretkeilyyn. Ne ovat oikeasti mielestäni kaksi parasta aktiviteettia tällä seudulla, sillä ruoka on kohtuullisen halpaa ja alppimaisemat hulppeita.

Kuluneen noin seitsemän kuukauden aikana meillä on käynyt suomalaisia vieraita yhdeksän kertaa (kiitos rakkaat!), ja kullekin porukalle olen näyttänyt kotikaupungistamme myös jotain muuta kuin paikallista ravintolakulttuuria. Seuraavassa on lueteltu turistikierroksen keskeiset kohteet.

Marienplatzin ympäristö

Vanhan kaupungin keskusaukio on se paikka, missä Münchenissä kuulee todennäköisimmin suomea – turisteja on siis paljon. Raatihuonerakennuksia voi pällistellä aasialaisten kanssa torilta käsin, mutta sen lisäksi kannattaa kiivetä läheiseen kirkontorniin Alter Peteriin. Parilla eurolla pääsee siedättämään korkeanpaikankammoa ja näkemään kaupungin katot. Marienplatzin vieressä on myös sympaattinen torialue Viktualenmarkt, mistä saa muun muassa hyvänhajuisia koriste-esineitä ja hunajaviiniä.

Talvimaisemat Alter Peteristä. Frauenkirchen toinen torni on ollut remontissa epäilyttävän kauan. Oikeasti varmaan piilottelevat jotain tuolla telineiden takana.

Englischer Garten

Paikallinen keskuspuisto, joka alkaa keskustan liepeiltä, muuttuu jossain kohdassa metsäksi ja jatkuu ehkä Berliiniin asti. Puistossa on hehtaareittain niittyjä loikoiltavaksi sekä monta biergartenia, joihin sniiduilijat voivat tuoda omat eväänsä. Englischer Gartenin eteläpäässä on myös jokeen rakennettu tekoaalto, jonka luona on hauska kuikuilla märkäpukuisia surffareita.

Englischer Gartenissa voi vaikka huilata rankan illan jälkeen.

Olympiapark

Jos puistoista ei saanut Englischer Gartenissa tarpeekseen, voi suunnata vuoden 1972 olympialaisten tapahtuma-alueelle. Puiston konkreettinen kohokohta on Olympiaberg, mutta todelliset nähtävyyshaukat hakeutuvat tietenkin voimistelevan naisen alias persenaamapatsaan luo! Kiitos Virvelle ja Googlelle, ilman teitä tämä Münchenin helmi olisi jäänyt meiltä kokonaan löytämättä.

Olympiastadion ja Olympiasee. Mäellä laiduntaa nykyään vanerilampaita!

Schloss Nymphenburg

Baijerin kuninkaiden kesäkämppä ja etenkin sen edustalla oleva puutarha on ihan juhlava kompleksi, vaikka komeampia linnoja löytyykin Saksasta pilvin pimein. Linnan sisälläkin on kai jotain, mutta kunnon turistipistekerääjille riittävät hyvin puutarhassa palloilu, kalojen ja lintujen taivastelu sekä läheinen gelato-kahvila.

Linnalle voi halutessaan myös uida.

Allianz Arena

Vaikka en ymmärrä jalkapallosta sitäkään vähää mitä jääkiekosta, olen ollut jo kahdesti katsomassa FC Bayern Münchenin peliä sekä kerran areenan esittelykierroksella ja klubin museossa. Ja tunnistan ulkonäöltä ainakin Danten! Areenakierros oli ei-jalkapallofriikillekin yllättävän mielenkiintoinen, ja areena itsessään on juhlava näky etenkin kotipelien aikaan. Lippuja niihin on kuitenkin saatavilla nihkeästi; ostoksilla pitää olla hyvissä ajoin, eikä sekään aina riitä, vaan liput myydään usein loppuun jo fanikaupassa. Tämän takia taloutemme toinen asukas liittyi syksyllä FCB:n jäseneksi. Sen jälkeen lippuihin ja oheistuotteisiin onkin käytetty rahaa melkein FF Jaron vuosibudjetin verran ja kotona on soinut taukoamatta tämä. Siksi suosittelen kaikkea FCB:hen liittyvää lievällä varauksella.

Potkupallo kiinnostelee katsojamääristä päätellen muitakin.

Münchenissä lämpötila huitelee jo yli 20 plusasteessa, mutta viime viikolla otimme takapakkia talveen Itävallassa. Etelänaapurin rinteet aiheuttivat mustelmia ja naaman palamista sekä ennen kaikkea alamäkiurheilun riemua: ”Eihän tää varmasti oo musta rinne?”

Muutaman vuoden tauon jälkeen hieman hirvitti palata laskettelusuksien päälle, koska ennakkotietojen mukaan Itävallan Alpeilla olisi mahdollisesti tarjolla kovempaa kyytiä kuin Lapuan Simpsiön rinteissä. Onneksi Serfaus-Fiss-Ladiksen yli 150 rinteen joukkoon mahtui muitakin kuin mustia rinteitä, muun muassa lasten kelkkamäki, jonne laskimme vahingossa ja josta sai hyvän aikaa lykkiä itseään ihmisten ilmoille. Note to self: seuraa rinnemerkintöjä jatkossa paremmin.

Tumblr raiskaa kuvanlaadun aika tehokkaasti, mutta tässä kuitenkin sekalaista kuvamateriaalia iPhonen uumenista:

Pääsiäissunnuntaina otettiin rinnetuntumaa kävellen (lol). Ylämäessä ei pelottanut.

Ensimmäisenä laskupäivänä näkyvyys oli mitä sattui. Tästä huolimatta ensimmäisenä piti päästä keskuksen korkeimmalle huipulle 2830 metriin. Kuvan henkilö saattaa liittyä em. päätökseen.

Toisena päivänä oli maailman paras laskusää. Maisemat ja siirtymäreitit pistivät haukkomaan henkeä.

… siksi olikin asiallista pitää tauko ylihintaisten rinneravintolasafkojen äärellä. Viinipullo kuvausrekvisiittaa.

Kolmantena päivänä harjoiteltiin selfien ottamista. Tämä aktiviteetti kiinnosti noin 50:tä prosenttia retken osallistujista.

Jouni hankki rusketusta, öh, hampailleen?

Hauskaa retkellä oli huomata, miten korkeuserojen ansiosta pienenkin alueen sisällä voi olla ”monta vuodenaikaa” yhtä aikaa. Alhaalla laaksossa, joka sekin toki on lähes kilometrin merenpinnasta, oli kevät, kun taas viereisillä vuorilla oli pari metriä lunta ja pakkastakin aamuisin kymmenisen astetta. Tai no, vietettiinhän Suomessakin viimeksi keskikesän juhlaa vain parin lämpöasteen voimin…

Sauerkraut usw. on viettänyt viime viikot vielä tavallistakin hiljaisempaa hiljaiseloa. Syynä tähän oli kolmen viikon stintti Kaakkois-Aasiaan, tarkemmin Vietnamiin, Kambodžaan ja Thaimaahan. Reissutarinoita riittäisi kuin kaloreita Antti Rinteen pekonipastassa, mutta tarjoilen tällä kertaa näin vaihtoblogin hengessä lyhyen Saksa-painotteisen kuvakoosteen.

Alkuun on todettava, ettei Kaakkois-Aasiassa ainakaan päässyt eroon saksalaisista. Saksalaisilla yliopistolla on parhaillaan Semesterferien, paikallinen spring break, jonka aikana järjestetään talvilukukauden tentit ja näköjään vedetään myös lonkkaa Aasian aurinkorannoilla (no, itsellänikin oli viimeinen tentti jo helmikuun puolivälissä, joten kyllä muillakin saattaa olla ihan oikeaa lomaa ennen kesälukukauden alkua). Joka tapauksessa saksalaisia reppureissaajia oli jokaisessa hostellissa, resortissa ja turistinähtävyydessä paljon, joten saksaakin tuli vähän puhuttua. Suomalaisia näin koko kolmen viikon aikana 6 kpl.

Hanoista, todennäköisesti Saksan suurlähetystön edustalta, löytyi kotoisa juhlavuosiposteri. Huomatkaa myös housuvalinta: ostin ko. pökät sosiaalisen paineen alla (kiitos Jenni), koska “kaikilla on täällä tollaset”. No, lähes kaikilla reppureissaajilla tosiaan oli tuollaiset, koska NE ON MAAILMAN PARHAAT HOUSUT. Kevyet, mukavat, löysät, vievät rinkassa vähän tilaa, sopivan rumat. T. nimim. En halua palata farkkuihin.

Mekongin maista löytyi syötävää myös saksalaiseen makuun! Döner-mestoja oli isoissa kaupungeissa yllättävän paljon. En silti testannut paikallista kebua, sitä saa ihan tarpeeksi täälläkin.

Sen sijaan brezeä ei voinut vastustaa, kun sellaisen näin kahvilan vitriinissä Koh Changilla! Tämä yksilö oli paitsi kummallisen muotoinen myös aika sitkeä. Suolaakin oli liian vähän. Maistui silti!

Oli kiva juoda välillä muutakin kuin Weißbieriä – esimerkiksi tämä vietnamilainen Biere Larue maistui +30 asteen lämpötiloissa oikein hyvin. Weißbieriä olisi silti ollut tarjolla useammassakin paikassa: esimerkiksi saksalais-kambodžalaisen pariskunnan isännöimän Schein Guesthousen jääkaapissa oli Erdingeriä! Jos ikinä menette katsomaan Angkorin temppeleitä, niin yöpykää ihmeessä Scheinissa. Mainio hinta-laatusuhde ja hei c’mon, baijerilaista vehnäolutta aulan jääkaapissa.

Vietnamilaisen lentokenttäkyltin kakkoskohta muistutti siitä, että Saksa ei ole läpeensä paska maa. Täällä on esim. demokratia.

Huom! Teksti sisältää räikeää tuotesijoittelua ja kaljahehkuttelua. Sen myötä haluan lähettää lämpimät kevätterveiset Valviralle!

Saksaan saapuessamme München oli Oktoberfestien ansiosta kaljaturistien kansoittama kaupunki. Myöhemmin opin, että se on sitä oikeastaan aina. Münchenissä on kuusi ikiwanhaa suurpanimoa ja koko joukko pienempiä seuraajia, minkä takia kalja eli bisse eli bischofshofen on kaupungille ja ympäröivälle Baijerille paitsi huurteinen ilonaihe myös merkittävä elinkeino.

Itse olen ollut jo vuosia oluen ystävä, joskin opiskeluaikana lähinnä juoman kustannustehokkuuden takia. Jossain vaiheessa noin vuosi-pari takaperin taloudessamme alkoi puolitarkoituksellinen Saksa-orientaatio, joka alkoi lähi-Salen vehnäolutvalikoiman kartoittamisella ja päätyi siihen, että perjantaisin oli lähdettävä autolla (!) Prismaan (!), jotta jääkaappiin saatiin viikonlopuksi riittävän monenlaista vehnäistä. Oluthifistelyn aika oli alkanut, ja se on saanut vain lisää maltaista vettä myllyynsä täällä Saksassa. 

Weißbier ei ehkä ollut varsinainen syy muuttaa Saksaan, mutta ehdoton plussa se on kyllä ollut. Suomessakin vehnäolutta toki valmistetaan (katso hyvä sokkovertailu täältä), mutta kotimainen markettitavara myydään jostain syystä aina tölkeissä. Täällä olen oppinut, että vehnäolut maistuu parhaalta pullosta, mielellään korkeaan lasiin kaadettuna. Alkon tuontioluet ja suomalaiset pienpanimotuotteet ovat toki asia erikseen, valitettavasti myös hintansa puolesta. 

Ja paljonko ensiluokkainen Weißbier sitten rasittaa lompakkoa Saksassa? Noin viisi kuukautta jatkunut empiirinen tutkimus osoittaa, että saksalaisten vehnäoluiden kuningas on Franziskaner Hefe Weissbier. Tämä meripihkankeltainen, samea, runsasvaahtoinen, keskitäyteläinen, miedosti humaloitu, hedelmäinen, hennon banaaninen ja kevyen yrttinen herkku maksaa Alkossa 3,94 euroa, meidän lähi-Normassamme 0,78 euroa. Nokkelimmat arvaavat, että vehnäoluen kulutus kasvoi lähes eksponentiaalisesti ensimmäisten Saksan-viikkojemme aikana, ihan vain juoman naurettavan hinnan takia. Halpaan kaljaan tottui kuitenkin yllättävän nopeasti, ja jo lokakuun lopulla saavutettiin jonkinlainen rajapyykki:

"Ostin halvinta kaljaa, jota kioskista löytyi." - Jouni bussimatkalla Salzburgiin.

Meneillään oleva kristittyjen paastonaika on muuten eräänlainen juhlakausi ainakin täällä Baijerissa. Paastoavat munkit täyttivät vatsansa sapuskan sijaan tavallista vahvemmalla oluella, koska luonnollisesti tuplapukkia on hyvä juoda tyhjään mahaan...? Tämän vanhan perinteen kunniaksi Münchenissä vietetään parhaillaan Starkbierfestejä, missä kalja on vähintään 7,5-prosenttista.

Kävimme H&M:n kanssa testaamassa Starkbierfestien Salvator-bissen. Tummaa ja täyttävää, tarjoiluastiana asianmukainen savi-Maß.

Halvoista hinnoista, kaljafestareista ja varsin näkyvästä kaljamainonnasta huolimatta meistä ei ole tullut alkoholisteja, eikä alkoholismi käsittääkseni ole Saksassa yhtään sen suurempi ongelma kuin se on Suomessa, todennäköisesti päinvastoin. Jounin työkaveri kuvaili olutta taannoin sanaparilla ’basic food’, ja sitä se myös täällä on. Vielä muutama vuosi sitten tämän työpaikan limsa-automaatista muuten sai myös alkoholipitoista olutta (nykyään enää alkoholitonta). Ja on kuulemma aivan tavallista, että perheenisät juovat tuopin sunnuntain kirkonmenon jälkeen.

Fransiskaanimunkki houkuttelee paheiden tielle katuvaloissakin!