#vaihdossa

TUNTEITA JA TUOKSUJA

Morjens pöytään. Kävin tänään* sekä Suomen suurlähetystössä että Marimekon myymälässä, joten tunnelmani ovat suorastaan isänmaalliset: siksi suomipostaus. Suomen suurlähetystö oli rupuisen ostarin toimistoblokissa, ja siellä hengaili Turun matkailuesitteitä. Se tuntui lähestulkoon eksoottiselta. Marimekon myymälä oli luksusostarilla, joka tuoksui paremmalta kuin itse tein. (Ihan tosissaan, täällä paremmilla ostareilla vedetään ilmanvaihdon kautta shoppaajien iloksi parfymoitua ilmaa. Samoin Changin lentokentällä... Voi Singapore. Sua syytetään jatkuvasti steriiliksi ja persoonattomaksi, kiillotetuksi suorastaan, ja ymmärrän sen erityisesti Hong Kongin jälkeen, mutta rakastan sua siitä huolimatta ja sen takia.)

Vaihtoaikaa on jäljellä kuukausi ja täällä alkaa olla jo täysi maailmanlopun meininki. Sanotaanko nyt niin, että Vaihtarit Singaporessa voisi olla ohjelmakonseptina uusi Hottikset, Temptation Island ja Unelmien poikamies kaikki samassa paketissa. Tunteet kuumenevat kaveriporukoissa, eivätkä päivittäiset Singaporen sateetkaan pysty niitä viilentämään. Koska suurin osa vaihtareista on n. 5 vuotta nuorempia**, oloni on suurimmaksi osaksi että “lapset lapset” – mutta en, rehellisesti sanottuna, voi olla osaltani sekoittamatta soppaa. 

Sopan sekoittaminen on olennainen viihdykkeeni nyt, kun aikaa ei oikeasti ole enää edes Uutisraportin uusimpien jaksojen katsomiseen. Tälläkin hetkellä mun pitäisi kirjoitella osuuksiani pariinkin ryhmätyöhön, mutta nyt en pysty. En suosittele osa-aikatöitä koulun oheen, en etenkään kun kyseessä on Aasian paras yliopisto. Opinnot ovat lähteneet välikokeiden jälkeen keulimaan ihan kunnolla. Proffat senkun kuumottelee menemään. Jengi pakertaa esseitään ja laskujaan asuntolani ruokalassa, käytävillä ja tietokoneluokissa kello kolmeltakin öisin, välillä kipaisten kampuksen 24/7 Starbucksiin hakemaan yöllistä huikopalaa***. Ryhmätyötapaamisia pidetään 2-3 viikossa (myös viikonloppuisin, vaikka sit Skypellä) ja WhatsApp-ryhmächatit alkavat tuuttaamaan viestejä klo 22 jälkeen. Motivaationi on kuin lehmän häntä. Trendi on laskeva.

Välikokeiden tulokset tulivat myös. Olen itse siinä onnellisessa asemassa, että omani olivat pelkkiä monivalintakysymyksiä (MCQs) tai vaativat vain lyhyitä sanallisia vastauksia. PR- ja mainontastrategiat -kurssien proffien mielestä kursseista ei voi päästä läpi lukematta 500-sivuista kurssikirjaa kannesta kanteen, mutta kuitenkin käyvät kirjojen avainasiat luennoilla niin orjallisesti läpi, etten itse nähnyt syytä moiseen luku-urakkaan. Kiinnostavampia ovat ryhmätyöt, jotka ovat aika käytännöllisiä. Täällä ne otetaan myös aika tosissaan: yhdessä tulevassa esitelmässäni on pukukoodi.

Tuhat kertaa hauskempi keissi on Visual Design -kurssi, joka on työläin, kuumottavin ja mielenkiintoisin yliopistokurssini miesmuistiin: mitä miellyttävin sekamelska kognitiotiedettä, aivojen ja silmän yhteistoimintaa, UI/UX-hommia ja graafista suunnittelua. Proffan opetusmetodit pakottavat jokaisen olemaan aika aktiivinen ja ajattelemaan omilla aivoillaan: joka viikko paikallisessa Moodlessa on pakko tehdä kaksi quizia (ja luennolla tehdään kolmas), ja lisäksi joka viikko lukuläksyistä täytyy keksiä kysymyksiä, postata niitä, vastata kurssikavereiden kysymyksiin, ja arvostella muiden vastauksia.

Ajankäyttöongelmani on tosin Ihan Oma Syy, koska kukaan ei käske käyttämään kaikkea vapaa-aikaansa joko a) matkustamiseen tai b) seuraavien matkojen suunnitteluun. Palasin toissapäivänä Hong Kongista, ylihuomenna on vuorossa Malesian Langkawi. Tulilla: Myanmar, Thaimaa ja Vietnam. (Ainiin, ja viikko Suomeen palaamiseni jälkeen täytyykin sitä piipahtaa Oslossa ja Tromssassa...)

Semmosta. Eiköhän täräytetä vaihdon viimeinen kuukausi käyntiin ihan kunnolla. Nakit silmille, tukka taakse ja elämä eteen yms tms. (Mutta ei ajatella sitä lähtöä, koska sielua kivistää jo nyt!)

* Kirjoitin tämän oikeasti viime viikolla, mutta ironista kyllä en ehtinyt postaamaan tätä matkakiireiden sun muun häsläyksen vuoksi HEH HEH

** Klubilla soi Flo Rida - Low. “Tää soi baareissa kun täytin 18!!!” intoudun. “Mä olin sillon 13”, sanoo paras vaihtarikaverisi. Tunnet vuosien painon hartioillasi. 

*** Totta puhuen kampuksen ilmapiiri on tarttuvaa: kello on 21:44 asuntolan ruokalassa, olen juuri syönyt iltapalat ja nyt tyytyväisenä vielä mietin että ihanaa, ainakin 4 tuntia hyvää opiskeluaikaa edessä. 

RECESS WEEK: Bali ✈️ Jakarta  ✈️ Singapore

Jakarta. I don’t know what to say.

If Bali was the party, then Jakarta was the hangover.

When we landed through only a thin layer of clouds, I got confused for a moment. Where did the light go? Suddenly, there’s something in your eyes, like a grey, dull filter over everything. Then you realize that it’s all smog. In +32 degree heat. It gives a certain sense of confinement. 

30 million people live in the Jakarta metropolitan area. It sprawls all around you. On the way from the airport it should dawn on you: this is a city you’ll never conquer. (Vice versa.)

BROOO!!!!!!!!!!

The place you want to see is often only 2-3 km away from you on a map, but it takes you 45 minutes to get there by car. You cannot walk. The city belongs to the cars and bikes. The sidewalks are jagged and dirty.

Eating mutton for dinner in an alley amongst sewer smells, famished ragged cats, on an oddly wet table. Food is delicious. People stare. You won’t see many white people this weekend.

You see one sight, but it’s exhausting. All the cars, waiting for rides, and everything is given a grey hue. You feel like you can’t really breathe. But. All the Indonesian schoolchildren want to take pictures with you, and they’re absolutely adorable. The girls flock and scream after the guys we travel with.

You go to the Grand Hyatt’s lunch buffet with two hungry Americans. You eat everything. You decide to see a movie. The movie theatre is in a mall that’s connected to the hotel, so you walk. You have to go through metal detectors and show what’s inside your bag. Inside, it’s all Hermès, Gucci, Louis Vuitton, Cartier, Givenchy, Prada, Bvlgari. The people are impeccably dressed. The kids wear white tulle dresses for the day in the mall, and their chauffeurs in huge SUVs drop them there. The contrast to the outside world is incredible.

Clubbing in Indonesia sounded a bit alarming, but was actually the most fun in a while. The weirdest thing was that the club’s dress code was so strict that they made me rent heels. For like 10 euros, I got to spend the night in the craziest stripper heels of my life.....

We were quite glad to come home on Sunday. Or everyone else was but me, whose infamous food poisoning nausea started on the flight back home. Jakarta truly left a lasting impression, it took another week to get over. 

In hindsight, I wouldn’t have missed Jakarta for the world. It was one of the weirdest city experiences, but at least it wasn’t boring. I can’t put my finger on it: all my memories from the Big Durian are hazy. I remember my fingertips getting dirty from being outside, and my friends falling asleep on me on the Uber backseat because it takes such a long time to get anywhere.

Kotitönöni ja meikämandoliini toisessa kodissani 7/11:ssä pohjustamaan tätä arkipostausta

Ihmisen mukautumiskyky vie kyllä riemun ihan kaikesta. Oli kyseessä sitten huikea matka, uusi parisuhde tai työpaikka, niin jokapäiväiseksi elämäksi sekin jossain vaiheessa muuttuu – ja jos ei pidä varaansa, siihen alkaa ihan huomaamattaan suhtautua enenevissä määrin tympeällä asenteella. Onneksi det är inte hur man har det men hur man tar det: sitä pitää välillä vain ottaa itseään reippaasti niskasta kiinni. Omassa tapauksessani tämä tarkoittaa itseni muistuttamista siitä, kuinka kertaheitolla arkeni on muuttunut Suomi-elämääni verrattuna ja kuinka ihmeelliseltä tämä kaikki kuulostaa sen Saijan korviin, joka kaivoi nenää Kumpulassa vielä joulukuussa 2016 (tai itse asiassa koko vuoden 2016). Joten tässä kooste niistä asioista, joihin olen vaarallisissa määrin näin kuukaudessa täällä tottunut – koska näitä alan myös ikävöimään kaikista eniten palatessani kotiin.

Aamu alkaa alakerran maapähkinävoi & hillo -paahtiksella (ja voiko ihanammin enää alkaakaan, kysynpähän vaan, ja vastaan että EI). Jos joudut NUS:issa johonkin UTownin collegeen, joudut maksamaan päälle vielä meal planin, jolla aterioit collegen omassa ruokalassa aamupalat ja illalliset. Olen jo vuosia asunut omillani ja joutunut vääntämään omat sapuskani, joten tämä on ollut jotain uutta. Nyt olenkin sitten jo laitostunut! (Systeemi on myös saanut ihmettelemään kuinka paljon ruoanlaittoon, kaupassakäymiseen ja ruokasuunnitteluun menee aikaa – ihan HEMONA nimittäin! On hyvin miellyttävää vapauttaa aikaa ja aivokapasiteettia muihin puuhiin neljäksi kuukaudeksi, vaikka ruoan rasvapitoisuus, ravintoarvot ja valmistusmetodit välillä pistääkin tämän entisen chia-raakapuuronpopsijan vähän ahdistumaan.) Mutta kyllähän pitopalvelu pelittää! Singapore on todellakin yksi maailman monikulttuurisimmista maista, ja se heijastuu myös sapuskoihin: ruokalassa saat valita eri asemilta joko nuudeleita, aasialaista, malesialaista (halalia), länkkäriä tai intialaista ruokaa. Seikkailumielisimmät vetävät aamupalaksi nuudeleita, mutta itse olen aamuisin niin herkässä tilassa että pakko pitäytyä muroissa! Tänään muuten huhujen mukaan paikalle kärrättiin vielä frozen yogurt -masiina, elikkäs my life is now complete. ❤___❤

Ja tässä se karu totuus: arkipäivä toisensa jälkeen kökötät jossain kahvia ryystäen ja koitat pitää pääsi pinnalla opiskelujen ja töiden suhteen... minulla on pelkkä minimimäärä kursseja (3 moduulia), mutta näistäkin saisi itselleen kokopäivätyön, jos oikein viitsisi. Joka viikko annetaan aikamoinen määrä lukuläksyjä, tutoriaalitehtäviä ja muuta sälää, joita voi jonglöörata parhaansa mukaan. Itse jätin ‘pakolliset’ viikoittaiset kurssikirjan lukuläksyt (n. 50 sivua viikossa per kurssi) jo päiväjärjestyksestäni pois. Ainakin omilla kursseillani proffat olettavat että ne on etukäteen luettu, vaikka samat asiat sitten luennoidaan läpi orjallisesti samaista kirjaa noudattaen. Ei natsaa, luennoissa pitää olla jokin yllätysmomentti! Tutoriaaleihin valmistautuminen on taas mielekkäämpää, koska pääsee itse vähän käyttämään aivojaan (oho!!) kaikenlaisia online quizeja ja muita soveltavia tehtäviä tehdessään. Esimerkiksi Advertising Strategies -kurssin tutoriaaliin pitää joka kerralle tuoda luennoilla käydyn teorian pohjalta läjä mainoksia, joita sitten ruoditaan yhdessä.

Tunnelma on aika rento, ja tutoriaaleissa pääsee puhumaan muidenkin kuin vaihtareiden kanssa. Singaporelaiset paikalliset ovat ihan älyttömän mukavaa, ystävällistä ja Suomesta kiinnostunutta sakkia! (Ylipäänsä kaikki paikalliset tuntuvat tietävän missä Suomi on, ja osa osaa ladata pöytään kaikenlaista faktaa maailman parhaasta koulujärjestelmästä, joulupukista ja poroistakin!)

Kampuksen jaat paitsi kaikkien uusien kavereidesi, myös muutaman eläinkunnan edustajan kanssa! Esim: sammakot sateella sekä yksi kampuskissa, joka saa polveni veteliksi, terveisin nimimerkki CrazyCatLady91. Ötököitä ei näy, hyttysiä ei nimeksikään. Torakoita ei lainkaan. Näin eilen kyllä yhden rotan, mikä ei ollut mikään mieltäylentävä kokemus...

Jotkut asiat ne ei vaan silti muutu: yöllinen nöpöttäminen ja snäksit. Tässä mä tositoimissa onigirin ja Nuuskamuikkusen kanssa. Onigirien lisäksi parasta ovat myös merilevälastut ja kookostäytteiset Oreot. 

Noniin. Sitten vielä haluaisin puhua kanssanne tärkeimmästä eli säästä. Tunnelmat täällä päiväntasaajalla ovat aika trooppiset, joten vettä tulee harva se päivä ja muutenkin ukkostaa. Kuurot ovat paikallisia eivätkä kestä kauaa, mutta just silloin tulee aivan esterin persuksista kun olet optimistisesti lähtenyt ulos ilman sateenvarjoa. Aloittelijan virhe. Eräs päivä satoi niin, ettei eteensä nähnyt ja koko kerros melkein tulvi.

...Nii auta armias ku aurinko paistaa, silloin helvetinkyytiä poolille. (Kampuksen uima-altaalle – ja kuntosalille, ja molemmat on muuten vaihtareille ilmaisia! – on kotoa kävelymatkaa n. 2 minuuttia.) En kyllä tajua, että miten ihmeessä kaikki aurinkoiset päivät ovat osuneet nyt just perjantaille eli päivälle, jolloin mulla on kaikista eniten luentoja... Ei siinä mikään auta. On pakko olla periaatteita, ja omiin ehdottomiin periaatteisiin kuuluu altaalla lötkötys. Luen luentodiat myöhemmin.. 

Mutta paras juttuhan on tämä: Männäviikkona sataa ropotti pari päivää putkeen niin että lämpötila tippui +25 asteeseen, ja kyllähän siinä alkoi jo vähän kylmä tulla. Suomalaisittain kyseessä oli helleraja, mutta olin jo vetämässä hupparia niskaan. Olen integroitunut yhteiskuntaan!! 

One of my professors is from Sweden. In that class, I tend to sit with a Danish girl, and this certainly has caught his attention. He’s the one who likes to choose random victims among the leccy crowds, so in the first lectures we really caught him by surprise:

Prof: Hey, you, the Danish girl, and you -- (looks at me) We: Finnish Prof: ... Prof: FINLAND??????? Prof: I’M SURROUNDED BY ENEMIES The Swede, the Dane, and the Finn: lol 97 other people in the lecture room: ?

Prof: And where’s James, who’s been raising trouble in the forum and giving serious feedback about the deadlines Poor James: raises hand Prof: Like, I didn’t expect all this trouble-making from you James. The Dane, I could understand, but you... The Swede, the Dane, and the Finn: lol 97 others: ????????????

I love it. Your Nordic inside jokes and stereotypes*, can’t escape them wherever you go. It makes me feel like home