#rehellisyys

Jenna on kyllä rehellinen suomalainen nainen... #tisuomi

(Kommentti lehtijutussa koskien erään rasistiseksistipellen saamaa apurahaa) Koska kukaanhan ei voi rehellisesti olla sitä mieltä, että tasa-arvo ja ihmisarvoinen elämä kuuluu kaikille. Taikka että suurin osa lienee sitä mieltä ja ihan aikuisten oikeesti... Mutta näiden mielestä ainoastaan negatiivinen paskanjauhanta tai suoranainen vihapuhe "kertoo avoimesti sen, mitä ajattelee".

Puheenjohtajan pääkirjoitus Koko puolitoistavuotiaan poikani elämän ajan häntä on tuolloin tällöin ihasteltu: ”Hän on niin aito!” ”Hän on silkkaa läsnäoloa!” Se mitä tuo rutjake on koko sen ajan ollut on tietysti täydellisen itsekäs. Lausahdukset on esitetty sävyyn, ’tuohon olisi meidän kaikkien pyrittävä’, mutta en tiedä pystynkö itse pitämään ihanteenani yhteiskuntaa, jossa kaikki huutavat toisilleen päin naamaa, oksentavat ja kakkaavat kesken ruokailun, ja odottavat vielä että joku toinen tulee heidät pesemään sen jälkeen. Samat ihmiset eivät ole tulleet sanomaan, onko poikani heidän mielestään vähemmän aidosti läsnä oleva nyt kun hän osaa kalastella hymyllä suopeutta, ottaa muut ihmiset huomioon, esittää, teeskennellä. Olettaisin näin. Koska sanojat, ja tavallaan minäkin, olemme teatteri-ihmisiä, taustalla häilyy tietysti poikani alkuperäisen, tiedostamattoman olemisen tavan esittäminen tai toisintaminen lavalla, yleisön edessä. Kysymys rehellisestä taiteesta on ainakin minulle naiiviudessaan merkittävä, koska minun on vaikea perustella minkään tekemistä ei-rehellisesti. Kysymys on tietysti vaikea esittävien taiteiden ja erityisesti vaikka näyttelemisen suhteen, joka on ainakin äkkiseltään ajatellen juuri esittämistä, teeskentelemistä, valehtelemista. Mikä taide vaikuttaisi olemukseltaan suoralta, teeskentelemättömältä, rehelliseltä? Intuitiivisesti mieleen tulee punk. Ainakin kun kuuntelee vanhoja Johnny Rottenin haastatteluja, joka toinen sana on ’rehellisyys’. Vaikkapa haastattelussa 1977: Haastattelija: you’re quite famous, ain’t you? Johnny Rotten: yeah, I suppose so H: how did all that happen? JR: I don’t know. through being honest. H: are you honest? JR: yes I am, very H: I think you are trying to shock people JR: I don’t give a fuck what you think […] why do you ask me all these silly questions? do you really expect me to answer them? Samalla Johnny esiintyy jatkuvasti, hän vastaa jokaiseen kysymykseen eri äänellä ja aksentilla, miltei eri henkilönä. Mitä tarkoittaisi teatterissa tai draamassa punkin suoruus ja rehellisyys? Mitä tarkoittaisi, jos teatterintekijä, näyttelijä, ohjaaja tai kirjoittaja, olisi niin rehellinen että tekee kipeää? Rehellistä teatteria, punk-teatteria? Tätäkin toivottavasti pääsee Mysteeriteatteri tutkimaan alkaneena vuonna 2012. - lauri n. Sex Pistols: God Save the Queen

Ei mulla muuta.

Tai sitten voi olla kristitty ja molopää ilman, että ne liittyvät mitenkään toisiinsa. Niinkuin minä.