#palaute

Professori Helena Ranta puhui innostavasti kansainvälisestä urastaan ja korosti koko työuran aikaisen opiskelun merkitystä. Opintoja pitäisi myös voida yhdistellä monipuolisesti yli tiedekunta- tai oppilaitosrajojen. Yliopistojen rakenteissa ei saisi myöskään esteitä, jotka haittaavat kansainvälisyyden kehittymistä. Lehtori Inkeri Ruokonen alusti ajatuksiaan opettajan identiteetistä, joka hänen mukaansa muodostuu ja kehittyy jatkuvasti vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa. Opiskelija Antti Seppänen valotti omien kokemuksiensa kautta, mitä on hyvä opetus ja oppiminen on. Viestin voi tiivistää siihen, että akateeminen oppiminen ei ole pelkästään kouluttamista, vaan se tapahtuu vuorovaikutuksessa opiskelijakollegoiden ja opettajien kanssa., 

Iltapäivällä työryhmissä pureskeltiin opetuksen ja oppimisen teemoja eteenpäin pienemmissä ryhmissä. Ensimmäinen ryhmä pohti hyvää opetusta ja oppimista, toinen opetustehtävää yliopistossa ja kolmas yliopiston kehittämistä koulutuksen näkökulmasta. Seuraavassa on esitelty työryhmien keskeisimpiä ajatuksia sekä jokaisen teeman osalta tiivistyksenomaisesti avainsanoja.

Hyvä opetus ja oppiminen

Työryhmässä pohdittiin mitä hyvä on opetus ja oppiminen yliopistossa, ja mikä edistää hyvää opetusta. Opetusta tarkasteltiin mm. laadun näkökulmasta: laadukkaan opetuksen nähtiin tuottavan sivistystä, vastuullisuutta ja vuorovaikutusta. Laadukas opetus tähtää ymmärtämiseen ja tiedon soveltamiseen ulkoa opettelun sijaan. Keinona on haasteiden antaminen ratkaistavaksi ja yhteistyöhön kannustaminen, jolloin opitaan myös työelämässä tarvittavia taitoja.

Hyvään opiskeluun kuuluu puolestaan vuorovaikutus opiskelukavereiden ja henkilökunnan kanssa ja tarttuminen opetuksessa annettuihin haasteisiin. Hyvässä opiskelussa vastuu oppimisesta on opiskelijalla. Jotta opiskelija voi kantaa vastuu, tarvitaan tueksi valmennusta opiskeluun. Ratkaisuksi ehdotettiin akateemisia taitoja ja opiskelutekniikoita kehittäviä opiskelutaitokursseja esimerkiksi ensimmäisen vuoden keväälle, jolloin opiskelijalla on jo käsitys, millaisia taitoja opiskelussa tarvitaan.

Opetukselle myönteinen ilmapiiri ja palaute edistävät hyvää opetusta. Hyvin keskeisenä pidettiin pedagogista johtamista, jolla voidaan vaikuttaa siihen, että opetusta pidetään tärkeänä ja että opettajilla on aikaa opetukseen ja sen kehittämiseen. Opetushenkilökunnan työtä auttavat myös pedagogiset mallit, joiden avulla he voivat suunnitella opetuksensa niin, että se esimerkiksi kehittää työelämässä tarvittavia taitoja.

Teeman alla pohditut kysymykset:

Opiskelijalähtöisyys ja työelämätaidot? Mikä edistää hyvää opetusta? Mikä on laatu yliopisto-opetuksessa? Miten voidaan tukea opiskelijan oppimista ja itsenäistä opiskelua?

Opetustehtävä yliopistossa

Opiskelijajoukko heterogeenistyy jatkuvasti muun muassa kansainvälistymisen myötä, mikä tuo haasteita opettajan tehtävään. Kansainvälisyys opetuksessa ei ole pelkästään kurssin opetuskielen vaihtaminen englanniksi vaan tarvitaan muutakin, jotta kursseille luotaisiin aitoa vuorovaikutteisuutta. Työryhmässä pohdittiin mm. vieraskielisyyden vaikutusta oppimiseen ja opettajien syventymistä eri maiden kulttuureihin kurssimuotoisesti tai opetusvaihdon kautta. Myös yliopistopedagogisiin opintoihin voidaan sisällyttää kv-pedagogiikkaa sekä edellyttää kansainvälistymistä esimerkiksi vaihdon muodossa. Lisäksi kansainvälisyys olisi hyvä saada osaksi opetussuunnitelmia. Kansainvälisyys tulee nähdä opetuksen laatua parantavana ulottuvuutena.

Toinen työryhmässä pohdittu aihe oli se, miten yliopisto-opettajat saadaan tekemään yhteistyötä esimerkiksi kurssin järjestämiseksi. Yhteistyössä tekemisen pitäisi lähteä opettajan oman innostumisen kautta. Yliopistot voivat tukea tätä luomalla kannustimia tai ainakin purkaa mahdollisia esteitä yhteistyön muodostamiseksi. Ajatus siitä, että yhdessä tekeminen on helpompaa, tulisi saada kaikkien mieliin. Helppous tulee siitä, kun kukin tekee osion kurssille siitä, missä hänellä on paras tietämys ja osaaminen. Yliopistoissa voitaisiin myös toteuttaa enemmän sisäistä liikkuvuutta. Esimerkkinä mainittakoon opettajien ja opiskelijoiden osallistuminen tutkimusryhmien toimintaan omalla panoksellaan. Lisäksi opettajien liikkuvuuteen korkeakoulujen välillä tulee kannustaa.

Kolmanneksi työryhmä keskusteli tutkimuksen näkökulmasta mm. sitä, miten opiskelijat saadaan paremmin osaksi tutkimusta ja sen kehittämistä. Ratkaisuna nähtiin se, että opiskelijat otettaisiin osaksi tutkimusprojekteja jo opintojensa aikana. Tuoko opettaja uusimman tiedon kurssille vai tehdäänkö tutkimusta vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa? Tutkimuksen tulevaisuus myös kiinnosti työryhmää ja miten siitä voidaan yhteistyössä saada yhteiskunnalle veturi. Avoimeksi jäi myös kysymys siitä, miten koulutamme viisi vuotta eteenpäin olevaan maailmaan, kun ajantasainen tutkimustieto on julkaistaessa jo vanhaa? Keskitymmekö tulevaisuusnäkökulman löytämiseksi tutkimustaidon opetukseen ja uuden tiedon arviointiin eli tieteellisen tiedon luku- ja kirjoitustaitojen parantamiseen?

Yliopistokoulutus ja työelämän yhteistyö myös puhututtivat ryhmässä. Yliopistojen tehtävä on tuottaa asiantuntemusta. Vastuu koulutuksen täydentämisestä on myös työelämällä, eikä kaikkea voida sisällyttää yliopiston tehtävään. Jos ajatellaan elinikäistä oppimista, jatkokoulutuksen tulisi jatkua läpi koko työelämän – myös tätä voisivat yliopistot ja työelämä suunnitella yhdessä. Yliopistojen keskeinen tehtävä on antaa valmiudet kehittää itseään koko elämän.

Teeman alla pohditut kysymykset:

Miten KV-opetustaitoja kehitetään? Miten kansainvälisyys saadaan osaksi opetuksen kehittämisessä? Miten saadaan yliopisto-opettajat saadaan tekemään yhteistyötä keskenään? Miten tutkimusta hyödynnetään? Miten saadaan opiskelijat paremmin osaksi tutkimusta ja sen kehittämistä? Miten saadaan tutkimuksesta uusi veturi? Yliopisto-opetuksen ja työelämän yhteistyö.

Yliopistojen kehittäminen koulutuksen näkökulmasta

Teeman alla pohdittiin oikeastaan koko opiskelijan opintokaareen ja opetuksen järjestämiseen liittyviä asioita, hyvin arkisiakin, joihin etsittiin järjestelmätason ratkaisuja.

Vaikka kysymykset erosivatkin toisistaan, oli yhteneviä ja risteäviä näkemyksiä paljon. Toistuvasti esille nousi vuorovaikutuksen, yhteistyön ja yhteisen suunnan tarve sekä hyvien käytäntöjen levittäminen opettajakollegojen ja opiskelijoiden välillä. Ohjaus puhutti erityisesti siitä näkökulmasta, että usein kolmantena opiskeluvuonna opiskelujen luonne muuttuu ohjatummasta enemmän omaehtoiseksi, jolloin opiskelijat tarvitsevat itseohjautuvuuteen myös tukea.

Joustavien opiskelumahdollisuuksien suhteen toivottiin enemmän pitkäjänteistä suunnittelua ja malttia arvioida tehtyjen toimenpiteiden vaikutukset ennen uusien ratkaisujen tekemistä. Kaiken kaikkiaan palautetta pitäisi käyttää paljon enemmän hyödyksi arvioitaessa sitä mitä ja miten asioita pitäisi edistää. Vilahtipa yliopistokoulutuspoliittinen uusi lyhenneystävämme MOOC keskustelussa myös muodossa “akateeminen aikuisviihde”. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan lisäuutisia tämän tiimoilta.

Liikkuvuuteen liittyen ryhmä päätyi ehdottamaan pilotointia, jossa kokeiltaisiin tuottaa tutkintosisältöä useammasta yliopistosta. Tällaiselle toiminnalle toivottiin myös esimerkiksi rahoituksellisia kannusteita. Lisäksi toivottiin, että oma pesä hoidettaisiin ensin kuntoon, eli että oma tiedekunta pyrkisi luomaan mahdollisuuksia suorittaa joustavammin toisen oppiaineen opintoja sivuaineina. Vanhana tuttuna keskusteluun nousi myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen ontuvat käytännöt, joiden toivottiin pikkuhiljaa alkavan kehittyä.

Opetuksen kehittäminen lukee ryhmän näkemyksen mukaan lähes poikkeuksetta yliopistojen strategioissa, mutta siihen se sitten jääkin. Todettiin, että paikallinen omistajuus johtamiselle jää usein niin heikoksi, että mitään ei tapahdu. Jyväskylästä kerrottiin kuulumisia pedagogisten johtajien mallista, jota nyökytellen taidettiin viedä seminaarin jälkeen kuulumisina muutamaankin yliopistoon. Tärkeimpänä pidettiin, että johtamiselle ja siitä keskustelulle on oikeasti aikaa, jolloin sitoutuminenkin on todennäköisempää.

Koulutuksen laatumittareita pohtinut ryhmä joutui toteamaan samaa kuin moni muukin aiemmin, eli koulutustehtävässä onnistumisen mittaamisen vaikeuden. Keskustelussa kuitenkin virisi ajatuksia siitä, että koska ulkoisia koulutuksen arviointeja on kuitenkin pystytty tekemään sekä Suomessa että muualla maailmassa, pitäisi näistä arvioinneista lähteä katsomaan kriteereitä hyödynnettäväksi myös ulkoisten arviointien välillä.

Teeman alla pohditut kysymykset:

Miten opiskelijoiden kiinnittymistä opintoihinsa voidaan tukea opetuksen johtamisen keinoin? Miten voidaan toteuttaa joustavampia opintopolkuja, mutta saavuttaa myös lyhyemmät opintoajat? Miksei joustavia opintomahdollisuuksia jo ole, entäs e-oppimista? Miten lisätä liikkuvuutta korkeakoulujen välillä? Miten saada opetuksen kehittäminen yliopistojen strategioihin ja tosielämään? Koulutuksen laatumittarit, so what?