Iloista kehitystä Lifessa
2010 Laiffit olivat vielä pillerikauppoja. Sitten Erkki alkoi kiertää niitä (Halmetojan kapelimestaroidessa ahkerasti isoissakin medioissa), ja pillerihyllyistä tuli noin vuodessa ravinnetiheitä ruokakauppoja - ja se oli todella kiva nähdä. Plus, nykyään ne vähät pilleritkin ovat jo pääosin parempilaatuisia. On Puhdas Capsia, Bioteekkia, suihkeita, nesteitä, jauheita ja jopa ihonkin kautta imeytettäviä; enää se toksisimmilla mahdollisilla täyteaineilla kyllästetty, imeytymisen lähes ennaltaehkäisevä peruspilleri ei olekaan ainoa vaihtoehto niille jotka haluavat ostaa terveyttä ja luottavat saamaansa apuun. Esim. Antioksidanttiklinikalla olen nähnyt monien saavan loistavaa infoa ja ohjeistusta, mittausten osalta - ja sitten reseptinä syödä 62 huonolaatuista, ylihintaista täyteainepilleriä päivässä. En tiedä, onko se kovin paha asia jos joskus maistaa jotain huonolaatuista ravintolisää. Sen tiedän, että 62 pilleriä päivässä kannattaa joko korvata osittain luonnon aineilla, tai vähintäänkin katsoa mistä pillerinsä hankkii (ei ainakaan kyseiseltä klinikalta - voin olla väärässäkin, tietoni saattaa olla tältä osin vanhentunutta; olen kuullut myös huhuja että sielläpäin oltaisiin myös heräämässä laatuajatteluun, myös tuotteiden osalta, eikä enää pelkästään levätä monopoli-auktoriteettiaseman takana tässäkään asiassa. Jokatapauksessa kaiken kaikkiaan AO-klinikka on tehnyt erinomaista pioneerityötä tässä maassa, ja auttanut lukuisia ihmisiä - etenkin heitä jotka ovat tilanneet suositelluista tuotteista paremmat ja edullisemmat versiot muualta :)
Joensuussa usein menen sentimentaalisempaan moodiin ja sisäiseen maailmaan, paine- ja melutason laskiessa, välimatkojen lyhentyessä. Oli jälleen emotionaalinen kokemus käydä ostamassa joku pikkujuttu paikallisesta Lifesta, jonka kehitystä tullut seurattua jo siitä saakka kun sen nimi oli vielä Sinunkaupat. Se, mikä viime vuosiin asti on terveyskaupoissa edelleen häirinnyt, on ollut "urheilu"tuotteiden määrä - siis käytännössä Makuuniakin kehnompien aspartaamikarkkien pushaaminen terveysuskoisille asiakkaille.
Kysynnän kohentuminen muuttaa maailmaa, sitä mukaa kun tietoisuus kohenee eli tietoisuuden levittäjät eli me kaikki tehdään työmme. Nyt oli hassujen vaaleanpunaiseksivärjättyjen aspartaamiproteiinien tilalla mm. tällaisia herkkuja:
(okei, noita uudennäköisiä Yogeja, tässä kuvassa Snack Tea sekä Echinaceasta Gingeriin, en suosittele, koska niissä muistaakseni oli "luonnollisia aromeita" eli keinotekoisia kemikaaleja, joita legalistisen eli korporatiivisen lainsäädännön mukaan saa tietenkin sanoa luonnollisiksi - ja sama laki tietenkin kieltää ihan oikeasti luonnollisten aromien käyttäjiä kertomasta asiaa millään tavoin =D Muuten priimaa kamaa; Sweet Chili toimii edelleen, ja Pukka on mielestäni aina edustanut aika aitoa laatua, kuten myös Numi.)
* Lisäys: tsekkasin asiaa, ja joo: jos ostat Yogia, kannattaa valita sellainen, jonka ainesosalistassa ei lue sanaa "aromi" - tai jos lukee, niin siinä on ainakin se luomuun* viittaava* merkki* perässä, tai joku muu vihjaus siitä että kyseessä olisi luonnonuute, eteerinen öljy, tai jokin muu kuin keinotekoinen esanssi. iHerbista tilatut Yogit, eli jenkki-versiot ova olleet kokemukseni mukaan lähes juomakelvottoman kehnoja; Lifesta, Ruohonjuuresta ja kumppaneista saa varmasti vielä hyviäkin, kunhan lukee pakkaukset tarkkaan. Tosin, miksi vaivautua jos vieressä on rehellisiäkin merkkejä. (itse tykkään kyllä edelleen joidenkin Yogien mausta :)
Yhden potentiaalisen yhteistyökumppanifirman tuotevastaava oli selvittänyt, mitä Coco Hydro oikeasti sisältää, ja kuulemma tutkimuksen mukaan tapiokaglukoosin, eli aika puhtaan lisäsokerin, osuus oli valtavan suuri, tyyliin jopa yli puolet! En tiedä tästä sen tarkempaa dataa; maistuuhan tuote aika makealle - itse olen kuitenkin edelleen tykännyt Coco Hydrosta, ainakin maustamattomasta eli sinisestä perus Original -versiosta, etenkin kaliumin lähteenä. Kuvan alarivin Rebel Kitchen -valmisdrinkeistä olen tykännyt; propsit myös epätasaisesta koostumuksesta, jonka olisi voinut "korjata" kemiallisilla eli esim. mitälie-homesieniä rääkkäämällä tuotetuilla whoknows-what-koostumuksenmuokkausaineilla, mutta meininki on ilmeisesti haluttu pitää aitona ja astetta rehellisempänä)
Löytyipä, hieman pienentyneestä, herahyllystä myös kaksi kärkisuosikkiani:
Niissä on sama raaka-aine, kuusamolaiselta astetta perinteisemmin asioita tekevältä tilalta - josta kirjoitan varmasti jutun jahka seikkailen sinnepäin. Yllätyin, kun ensikertaa kokeilin tuota Foodin-heraa. Olen testannut melkein kaikki länsimarkkinoiden hifi-herat (ainakin ne mistä olen kuullut), ja melkeinpä herasta kuin herasta tulee minun kroppaan ihan selvästi tunnistettava tulehdusreaktio. Tuo oli vasta toinen koskaan testaamani hera, josta sitä ei tullut, vaan jäi oikeastaan pelkästään aika hyvä olo. Ensimmäinen minun keholleni kelvannut hera oli vuohen fermentoitu erikoishera, ja luonnollisesti huomattavasti hintavampi sellainen. Biomedia en ole vielä testannut, se vasta hintava erikoistuote onkin; uskon kuulevani tuotteesta (Actiwhey) vielä paljonkin lisää.
Tässä hyvä meininki, mutta Biohakkereilta itsekin opin, että alumiini kannattaa pitää kaukana kokkailusta:
http://www.biomed.fi/fi/artikkelit/432-aktivoitu-raakasuklaa
Plussat hyvistä aikeista ja positiivisesta panoksesta; malliesimerkki markkinoinnista joka ei ole turhaa spammia massoille, vaan kohderyhmälle kiinnostavaa, kohottavaa, hyödyllistä itsessäänkin vaikkei kauppoja aina heti tulisikaan; silti syntyy hyvää suhdetta jokatapauksessa ja arvokas oppi tai asiantuntemus leviää; the real money is in the relationships anyway:
Bonus: leipomossa sokeroimaton karpalomehu <3 Näitä lisää <3 Valkosokeri ei vaikutuksiltaan taida olla paljon kokaiinia kummempaa, vaikka sokeriteollisuus, diabetesliitto ja herra professori Matti Uusitupa mainostavat sitä suunnilleen maailman luonnollisimpana energianlähteenä =D
Itse söin pitkästä aikaa makeampaa ja laimeampaa ja vaikeammin sulavaa suomiruokaa, ehkä viikon ajan. Oli muuten ihan hyvä - ei tarvinnut aina maustaa omaa ruokaa erikseen tai miettiä, suunnitella, säätää safkailuja sen kummemmin. Tuli kuitenkin aika hiivainen olo kroppaan, mihin en ole tottunut, ja immuunijärjestelmä otti osumaa; sain lopulta kurkunkin kipeäksi, ja nyt hoidan itseäni taas mausteisuuden lisäämisellä ja makean vähentämisellä takaisin elävien kirjoihin. Enkä tarkoita pelkkää chiliä, vaan kymmeniä huippumausteita ja makuja, joita missä tahansa alkuperäistä ruokakulttuuria sisältävässä mestassa pidetään itsestäänselvyytenä. Lounastin Namaskaarissa, ja aika erilainen olo oli sen jälkeen, varsinkin kun vedin melkein kokonaisen lautasellisen sipuliakin samassa: