#luuseri

HAHAHHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHHAHAHHAHAHAHAHAHHA

OLE HYVÄ

you are more like 14 years old fangirls than I am pls

IKR

Minä en ole luuseri! Enkä ole koskaan ollut.

Ja jos olisinkin ollut, niin en sitä myöntäisi! Paitsi ehkä jos haluaisin kerätä säälipisteitä, mutta en muuten.

Luuseriutta ei oikein arvosteta, joten sellaiseksi ei kannata julistautua.

No, sen verran "luuserikokokemuksia" minultakin löytyy, että tiedän mistä puhutaan. Sellaisia kliseisiä juttuja, että kun koulussa jaettiin jalkapallojoukkueita, en ollut ensimmäisenä valittavien joukossa. En toki viimeisenäkään! Vaikka lähellä kyllä...tai siis no, myönnän, onhan siihen joku syy että otin juuri tämän aiheen käsittelyyn...

World of Psychology -lehdessä Therese J. Borchard kirjoittaa luusereista. Termillä hän tarkoittaa ihmisiä, jotka varsinkin koulu- ja opiskeluaikana olivat yksinjääneitä seinäkukkasia. Niitä, jotka eivät pärjänneet urheilussa, eivätkä olleet kaveripiirin sankareita. Puhumattakaan että olisi ollut mitään jakoa aloittelevilla parisuhdemarkkinoilla.

Hän luettelee kuusi psykologiseen tutkimukseen perustuvaa syytä, miksi olisikin loistavaa olla luuseri.

1. Me luuserit olemme realisteja

Luuserilla ei ole suuria odotuksia. Emme ota asioita itsestäänselvyytenä. Pienetkin hyvät asiat ovat voittoja, takaiskut taas ihan normielämää.

2. Me olemme lannistumattomia

Meidät saa potkia maahan vaikka kuinka monta kertaa. Ja me nousemme sieltä ylös! Ollaan totuttu, että näin tässä aina käy. Vanha japanilainen sanalasku on luuserin elämäntarina: "Kaadu seitsemän kertaa, nouse ylös kahdeksan kertaa". Ja tämähän on samalla voittajan elämäntarina!

3. Me olemme itsenäisiä

Suositut ihmiset tarvitsevat ympärilleen ihailijansa. Sitä suosio on. Luuserit taas ovat valmiiksi yksin, ei ole mitään menetettävää. Joten jäljellä on mahdollisuus tehdä mitä vain, muista piittaamatta. Pohjalla ollaan, ei tämä enää huonommaksi mene. Jäljellä on vapaus!

4. Me olemme hyväsydämisiä

Joka on kokenut olevansa päähänpotkittu, se joka hylätään ja josta ei välitetä, tietää myös miltä sellainen tuntuu muista. Hän osaa asettua toisen asemaan. Jopa kirjaimellisesti, sillä luuseri on valmis ottamaan muiden syyt niskoilleen. Siksi, että hän tietää miltä toisesta tuntuisi, jos toinen -sinänsä oikeudenmukaisesti- joutuisi kärsimään teoistaan. Hyvälle luuserille onni on sitä että edes toinen voi olla onnellinen.

5. Me olemme vaatimattomia

Vaatimattomuus tai nöyryys on se ominaisuus, jolla ihmisten kanssa tullaan oikeasti toimeen. Itseriittoiset "periaatteen miehet"  -tai naiset- ovat vain arrogantteja ankeuttajia. He ovat niitä, joille inhimilliset asiat ovat "periaatekysymyksiä", eivät elämää. Mutta todellinen ihmisyys asuu siiinä että osaa olla empaattinen ja ymmärtäväinen. Ja luuserit osaavat, se on se ominaisuus jonka varassa he ovat oppineen selviämään elämässä. (Tämän ajatuksen Borchard poimii Nelson Mandelalta -selittänee tämän tietyn mahtipontisuuden)

6. Me olemme neuvokkaita

Silloin kun aina istut lounaalla yksin, joudut olemaan luova.Yksinäinen ja unohdettu joutuu selviytymään kaikista tilanteista omalla tavallaan, hän ei voi koskaan mennä vain muun joukon mukana ja tehdä niin kuin muutkin. Siksi hän on mestari luovassa ajattelussa, osaa luonnostaan ajatella "laatikon ulkopuolelta".

  Tämähän kuulostaa siltä, että kannattaa olla luuseri. Borchard kirjoittaakin, että hänen tuntemistaan ihmisistä viisaimmat, persoonaltaan kiinnostavimmat ja myös menestyneimmät ihmiset ovat olleet nuorena luusereita.

Mutta on tässä vähän jeesus-syndrooman makuakin. Eiväthän kaikki luuserit voi oikeasti olla tuollaisia pyhimyksiä. Toisaalta, tämä on kuitenkin psykologiassa tutkittua tietoa, muotoilu on vain tehty artikkelissa vähän provosoivasti. Onhan se tervetullutta puhetta, tähän asti on dumpattu vain luusereiden jo muutenkin olematonta itsetuntoa selittämällä että heillä on vielä kiltin tytön tai kiltin pojan syndroomakin kaiken muun päälle.

Mikäli tuosta kaikesta edes neljännes on totta, otan alun vakuutteluni takaisin. Olisin mielelläni ex-luuseri. Sellaiseksi julistautuminen näyttää kyllä nyt edellyttävän aikamoista itsetuntoa. Joten jos todella alan kuvitella olevani noin erinomainen ihminen ja sovittelemaan itselleni sädekehää, niin potkaiskaa vaan mua! Olen tottunut.

  Borchardin artikkeli on tämän linkin takana. Se menee vähän erilailla kuin minun kirjoitukseni, sillä blogissahan on se ilo että voi yhdistää asioihin omia kokemuksiaan ja ajatuksiaan:

http://tinyurl.com/6f9skw4