#komposti

Hän vaatii taloyhtiöön biojätteenkeräysastian (vaikka aikaisemmin on ollut ihan toimivat kompostit, ja osakkaita on neljä) ja laittaa biojätteensä sinne tavallisessa muovipussissa.

😂😂😂 Taattua laatua!

Tissikuvia ei valitettavasti ole tarjolla, ei täällä eikä muuallakaan, mutta ihan kiinnostavaa että ryntäiden perusteella joku mut tunnistaa 😆

On Krizanken jälkeinen aamu. Bojan availee unisia silmiään ja yrittää kietoutua tiukemmin lakanaan, josta peitto on valunut pois. Päässä jyskyttää pieni krapula ja keho on muutenkin hieman arka, mutta juuri sillä miellyttävällä tavalla, johon hän on tähän ikään mennessä jo tottunut. Hän kääntyy ympäri, mutta vieressä ei olekaan ketään. Eikä tämä ole hänen oma sänkynsä, eikä edes Krisin! Paniikki syöksähtää pintaan ennen kuin hän edes tajuaa kunnolla miksi, mutta samassa hänen korviinsa kantautuu kauempaa tuttuja ääniä ja hän ymmärtää olevansa Gustinien talossa. Mitenköhän me tänne oikein päädyttiin, hän pohtii hymyillen ja sulkee vielä silmänsä. Silloin ovi kuitenkin repäistään kiivaasti auki ja Bojan säpsähtää täysin hereille.

- Jumalauta ylös siitä! Painu helvettiin täältä!

Krisin pitkä vartalo peittää oviaukosta tulevan valon eikä hänen kasvojaan näy, mutta hänen asentonsa on niin täynnä vihaa, että Bojan ponnahtaa välittömästi ylös. Tai yrittää, sillä lakana on solmussa hänen vartalonsa ympärillä monilla kierteillä. Jostain kauempaa kuuluu kuinka ulko-ovi paiskataan kiinni ja samassa kaikki etäiset äänet ovat vaimenneet. - Kris, mitä nyt, mitä tapahtuu? Bojan kysyy hätääntyneenä. Paniikki alkaa vyöryä uudelleen hänen ylitseen, sillä hän ei kerta kaikkiaan muista mitä on voinut käydä. Kris tuhahtaa halveksuvasti ja pudistelee päätään epäuskoisena.

- Niin kuin et tietäisi. Paskiainen.

Bojan on valmis pyytämään anteeksi mitä tahansa, mutta hänen täytyy saada tietää mitä on tehnyt. Hän kieputtaa lakanaa ympäriltään ja yrittää säilyttää katsekontaktin Krisiin, jotta saisi edes jonkin vihjeen, mutta silloin ovikello soi ja kitaristi katoaa huoneesta. Bojan saa itsensä vihdoin vapaaksi ja alkaa etsiä vaatteitaan. Paita löytyy pöydältä, housut ovat mytyssä ovenpielessä. Kalsareita ei näy missään, ja Bojan on kiusallisen tietoinen alastomuudestaan. Tätä keskustelua ei voi kuitenkaan käydä ilman vaatteita, ja hän vetää housut jalkaansa ilman boksereita. Vetoketju hiertää etumusta pahasti, mutta tämä on nyt kestettävä. Eteisestä kuuluu hiljaista puhetta, josta Bojan ei erota sanoja, mutta äänensävyt ovat kiihtyneitä. Kris ja joku toinen. Ääni on etäisesti tuttu, mutta Bojan ei pysty yhdistämään sitä nyt keneenkään. Hän epäröi hetken, sillä ovensuukeskustelu vaikuttaa yksityiseltä. Pienen odottelun jälkeen hän päättää kuitenkin liittyä siihen, sillä kyse on luultavasti samasta asiasta, josta Kris on hänellekin vihainen. Ja jos ei ole, vieras voi ehkä toimia todistajana, jos hänen ruumistaan joudutaan tämän aamun jälkeen etsimään.

- Sun täytyy lähteä. Meidän välillä ei ole mitään, tajua jo! Kris yrittää kuiskia, mutta kiukku korottaa hänen ääntään tukahtuneiksi huudahduksiksi.

- Mutta sä suutelit mua, suutelit! ovelta singahtaa epätoivoinen vastaus juuri ennen kuin Bojan astuu heidän näkyvilleen. Urban, tietenkin! Miten hän ei heti tunnistanut, Bojan naurahtaa mielessään, kunnes sanat tavoittavat hänen tajuntansa. Suuteli? Kris? Urbania?! Mitä helvettiä, todellakin! Ja hänkö tässä on se, jolla on muka selitettävää, vaikka Kris on näköjään jaellut rakkauttaan avosydämin! Bojan vetää henkeä kuin hukkuva, ja molemmat pitkät miehet kääntyvät häntä kohti. Urbanin kasvoille kivettyy särkyvä sydän, kun hän tuijottaa laulajan ilmiselvästi pantua olemusta. Krisin silmät pyöristyvät kauhusta, kun hän tavoittaa Bojanin katseen. He seisovat sanomatta sanaakaan pitkän aikaa.

Bojan, Jure ja Kris saapuvat treenikämpälle kolmestaan. Kun he astuvat sisään, he näkevät heti Janin nojaavan sohvan selkänojalta parven kaiteisiin.

Syksyn sääennuste on tuttu tältä kasvukaudelta.