#itsekuri

Noniin, nyt loppu. En jaksa enää rämpiä. En ole hyvä kotona, enkä ole hyvä töissä, jos en saa niskaotetta tähän fiilikseen.

Ensimmäinen askeleeni on lopettaa sijaistekeminen ja harjoitella itsekuria. Olen siis kieltänyt itseltäni YouTuben ja Best Fiendsin. Ainakin loppuviikoksi. Pienin askelin..

Zbynek Drab kirjoitti Wisdomination-nimisessä blogissaan siitä, miksi itsekuri on motivaatiota paljon parempi keino päämäärien saavuttamiseksi.

On olemassa kaksi päätapaa pakottaa itsensä tekemään jotakin:

Ensimmäinen tapa - se suosituin ja musertavan virheellinen: yrittää motivoida itseään;

Ja toinen - vähemmän suosittu mutta täysin oikea tapa: kehittää itsekuria.

Tämä on yksi niistä tilanteista, kun erilaisen lähestymistavan omaksuminen johtaa välittömästi parempiin tuloksiin. Harvoin kuulee ilmaisua ”paradigm shift” oikein käytettynä, mutta tämä on juuri sellainen tapaus. Hetki, jolloin ”pään ylle syttyy lamppu”.

Missä on ero?

Yleispiirteisesti, motivaatio perustuu virheelliseen oletukseen, että tehtävän suorittamiseksi on välttämätöntä olla tietyssä mielentilassa.

Tämä on aivan väärä käsitys.

Kuri puolestaan erottaa toiminnan mielentiloista ja tunteista ja näin kiertää ongelman. Tulokset ovat ällistyttäviä.

Tehtävien suorittaminen menestyksellisesti johtaa sellaisiin sisäisiin mielentiloihin, joita krooniset viivyttelijät alkavat pitää välttämättöminä ryhtyäkseen suorittamaan jotakin tehtävää.

Yksinkertaisemmin sanottuna: aloittaaksesi treenaamisen sinun ei tarvitse odottaa, että olet kisakunnossa. Päinvastoin, treenaat päästäksesi siihen kuntoon.

Jos toiminta edellyttää tiettyjä tuntemuksia, oikeanlaisen mielenvireen odottaminen muodostuu erittäin petolliseksi viivyttelyn muodoksi. Tiedän tämän liiankin hyvin ja haluaisin, että joku olisi kertonut minulle tämän 20, 15 tai 10 vuotta ennemmin, kun oivalsin asian vihdoin itse.

Jos odotat hetkeä, jolloin tunnet olevasi valmis tekemään jotakin, liikut vaarallisilla vesillä. Juuri näin syntyvät hirvittävät viivyttelykehät.

→  ”Teen tämän myöhemmin” → ”Hitto, minusta on tullut niin aikaansaamaton” → ”Pitäisiköhän asialle tehdä jotain...” → ”... mutta en ole sellaisessa mielenvireessä, että tekisin sen hyvin” → “Teen tämän myöhemmin”  → ... 

Motivaation jahtaaminen on oikeastaan lapsellisessa illuusiossa elämistä, jonka mukaan meidän täytyy tehdä vain sitä, mitä haluamme tehdä. Ongelmaksi muodostuukin kysymys: ”Kuinka motivoida itseni tekemään sen, mitä olen aivoissani jo päättänyt tehdä?” - Ei hyvä.

Oikea kysymys kuuluu: ”Kuinka myöntäisin tunteeni epärelevanteiksi ja alkaisin tehdä asioita, jotka tiedollisesti haluan tehdä?” Juju onkin siinä, että pitäisi leikata poikki tunteiden ja toiminnan välinen yhteys ja tehdä sitä, mitä täytyy tehdä, tilanteessa kuin tilanteessa. Tuloksena olotilasi paranee ja tunnet itsesi energiseksi.

Motivaation jahtaaminen on väärä tie. Olen sataprosenttisen varma, että tämä virheellinen rajoite on pääsyy siihen, miksi monet kehittyneiden maiden asukkaat vain loikoilevat alushoususillaan sohvalla, pelaavat Xboxilla ja masturboivat sen sijaan, että tekisivät jotain hyödyllistä.

Usko motivaatioon on seurausta psykologisista ongelmista.

Koska todellinen elämä todellisessa maailmassa vaatii ihmisiltä sellaisten asioiden tekemistä, joita ei kukaan tervejärkinen voi tehdä innolla, motivaatio törmääkin ylitsepääsemättömään esteeseen yrityksessä herättää intoa sellaiseen toimintaan, joka ei yksinkertaisesti sitä ansaitse. Ainoaksi ratkaisuksi toilailun lisäksi jää tämän ”terveen järjen” sivuuttaminen. Tämä on kauhea ja onneksi virheellinen dilemma.

Yritys ylläpitää intoa periaatteessa elottomiin ja tappavan tylsiin tehtäviin on yksi tapa aiheuttaa itselleen tarkoituksellisesti psyykkistä vahinkoa. Tämähän on suorastaan vapaaehtoista hulluutta: ”Rakastan näitä taulukoita, haluttaa niin vimmatusti tehdä näitä laskutoimituksia vuositulon kartoittamiseksi, minä niin rakastan työtäni!”

Paljon parempi skenaario olisi tervejärkisyyden säilyttäminen, mitä on valitettavasti tapana virheellisesti tulkita moraalisena epäonnistumisena: ”En vieläkään pidä päämäärättömästä paperityöstäni”, ”Pidän edelleen enemmän piirakasta kuin parsakaalista enkä saa painoani putoamaan, olen varmaan vain surkimus”, ”Täytyy ostaa vielä yksi motivaatiokirja”. Hölynpölyä. Kriittinen virhe on siinä, että ylipäätään tarkastelee näitä asioita motivaation ja sen puutteen näkökulmasta. Ratkaisu on itsekurissa, eikä motivaation etsimisessä.

Motivaatiolla on olemattoman lyhyt käyttöikä ja sitä täytyy jatkuvasti uusia.

Motivaatio on sama asia kuin painaisit kahvaa aina manuaalisesti paineen voimistamiseksi. Parhaassa tapauksessa tämä säilyttää ja muuttaa energian konkreettisen tehtävän käytettäväksi. On tilanteita, joissa tämä on oikea lähestymistapa: mieleen tulee olympiakisat tai vankilapako. Tämä on kuitenkin hirveä perusta tavallisille, jokapäiväisille tehtäville ja tuskin auttaa pitkäaikaisten tulosten saavuttamisessa.

Kuri on kuin kerran käynnistetty moottori, joka tuottaa jatkuvasti energiaa koneiston käytettäväksi.

Produktiivisuudelle ei ole olemassa välttämättömiä psyykkisiä mielentiloja. Kun puhutaan jatkuvista ja pitkäaikaisista tuloksista, kuri voittaa motivaation 10-0. Lopulta motivaatio on vain yritys saavuttaa valmiuden tunteen jonkin tehtävän tekemiseksi. Kuri on sitä, että teet asioita riippumatta mielentilasta.

Lyhyesti sanottuna: kuri on systeemi, kun taas motivaatio on ennemmin itse päämäärän kaltainen. Kuri on jotakin enemmän tai vähemmän pysyvää, motivaatio on hetkellistä.

Kuinka kehittää itsekuria?

Hankkimalla rutiineja aloittaen pienistä, jopa mikroskooppisista; keräten tällaisia kierroksia ja käyttämällä niitä seuraavissa jokapäiväisen elämän muutoksissa; rakentaen näin positiivisen hyödyn ketjua.

Lähdeteksti: http://www.adme.ru/svoboda-psihologiya/pochemu-disciplina-gorazdo-vazhnee-motivacii-909310/

Nyt, kun on kohta vuosi menty enemmän tai vähemmän fiiliksellä ja ajauduttu tekemisten välillä lähinnä mielenkiinnon mukaan, alan todella kaivata rutiineja. Olen aina ymmärtänyt, että rutiinit ovat tuottavuuden ydin - ja juuri nyt niiden puute tuntuu kipeästi.

Koska vuoden aikana katsomani TED-videot ja YouTube-puheenvuorot voidaan laskea vuorokausissa, tiedän, että rutiinit vapauttavat aivokapasiteettia luovaan työhön. Kuulemma tehokkaimpien ja menestyksekkäimpien ihmisten salaisuus on nimenomaan juuri se, että elämä on kaikilta mahdollisilta osin jaettu rutiineihin. Ja siihen joukkoonhan haluan ilman muuta lukeutua - siis tehokkaimpien ja menestyksekkäimpien joukkoon.

Erityisen mielenkiintoista ja helpottavaa oli muuten saada selville, että itsekurikin toimii lihaksen lailla. Eli sitä voi treenata ja vahvistaa, mutta toisaalta se myös väsyy käytössä. Vakiintuneet tavat rasittavat sitä siis vähemmän (mielenkiintoinen puheenvuoro esim. täältä, jos kiinnostaa). 

Minullekin rutiinit toimivat juuri siksi, että kun saan tylsemmistä hommista tehtyä itselleni tavan, minun ei tarvitse joka kerta muistaa ja punnita erikseen, tekisinkö homman nyt - vai vasta huomenna. Eli ensi viikolla (lue: joskus toiste). Yritänkin nyt kovasti luoda rutiineja erityisesti kunnon ja elintapojen ympärille, jotta saisin ideaalipäiväni muutettua unelmasta normiksi - tai edes vähän sinnepäin.