Siun ei tarttee olla luova sillä median ihannoimalla tavalla, olla taiteelle omistautunut nero, joka kärsii romanttisesti jossain ja saa sitten kuuluisuutta muka sattumalta ja omasta kyvystään, kun vähintään 70 % on ollu tuuria, sitä et se on hyvin etuoikeutettu, ja että se tuntee oikeet ihmiset. Ja että sitten sitä kehutaan kaikkialla.

Ensinnäkin: kuuluisa taide ei oo ainoaa taidetta, jolla on merkitystä.

Toiseksi: taiteen tekeminen voi itessään olla ihan yhtä arvokasta kun se, että sitä sitten joku kahtoo tai kuuntelee. Vaikka lopputulos ei miellyttäis ees ihteä, ite tekeminen voi olla kokemus.

Kolmanneks: taidetta ja mitä vaan luovaa voi tehdä, vaikkei siinä olis ees hyvä. Vaikka media antaa helposti sellasta kuvaa, ei pie paikkaansa, että vaan ammattilaiset sais kirjottaa, piirtää, maalata tai laulaa. Eikä kukaan opi taitavammaks ilman, että kokeilee ja harjoittelee.

Luova tekeminen on luonnollista, inhimillistä ja mukavaa. Elä vertaa ittees muihin. Ei se haittaa, vaikka et olis ees hyvä jossain asiassa. Jos saat ite siitä jotain irti, se on kaikki kotiin päin.

1.

Innovointi – tuo päivän muotisana, joka kauhistuttaa minua. Se on uuden keksimistä, ideointia, mindmappaystä, out of the box – ajattelua, luovuutta, leikkisyyttä, tätä aikaa, ajankohtaista, tulevaisuutta, nuorten juttu, hirveän fiksujen ihmisten juttu, rohkeutta, kekseliäisyyttä, nörttiyttä, elinehto, maailmanparannusta, ymmärrystä teknologiasta, hurjapäisyyttä, sosiaalisuutta, ajatusten jakamista, usein yksinkertaisuutta, älynväläyksiä ja ongelmaratkaisukykyä, ainakin.

Siis kaikkia niitä asioita joita ihailen, mutta koen etten itse omaa. Myönnän, minulla on ennakkoluuloja innovointia kohtaan, ehkä pahojakin. Tai ei ehkä itse innovointia kohtaan, vaan sitä että se koskettaisi minua millään lailla...koska en koe olevani luova.

2.

Miellän innovoinnin sosiaaliseksi tapahtumaksi jossa nuoret ja kaikkia muita fiksummat ja luovemmat tyypit istuvat designtoimistossa ideoimassa, hörppivät siinä erikoiskahveja ja mehuja ja ovat ihan hirveän aktiivisia ja osallistuvia, iPadit ojossa. Niin ei-minun-juttu.

Noh, luulen, että ihan tätä ei ollut ilmassa kun Thomas Alva Edisonilla lamppu syttyi tai Einstein teorioineen mellasti tieteen kentällä. Joka tapauksessa tulee väistämättä mieleen, että innovointia tekevät tavalla tai toisella poikkeusyksilöt, poikkeuksellisissa tilanteissa ja mielellään oman mukavuusalueen ulkopuolella (where the magic happens), koska se ruokkii luovuutta.

Toisaalta totta tietysti on, että kaikki voivat innovoida (paitsi me, jotka emme ole luovia) omassa ympäristössään ja tuottaa siihen lisäarvoa mm. helpottamalla arjen rutiineja oivilla keksinnöillä. Niksi-Pirkka – palstahan on arjen innovoinnista loistava esimerkki.

3.

Ilman innovointeja ei parannettaisi sairaita, liikuttaisi paikasta toiseen nopeasti ja ilmojen halki tai viihdyttäisi äärettömiä tunteja laatuviihteen parissa paikassa kuin paikassa. Kaikkien hetkessään uusien, markkinoille tulevien tuotteiden ja palveluiden ja ajatusten takana on innovointia, älynväläyksiä ja oivalluksia.

Innovointia tehdään yleensä johonkin tarpeeseen, halutaan ratkaista ongelma. Halutaan parantaa olemassa olevan tavaran tai palvelun laatua, kehittää uusia toiminnallisuuksia tai keksiä jotain aivan uutta ja käänteentekevää.

Innovointi on ilman muuta tärkeää, elintärkeää, ehkä kaikkein tärkeintä! Kuinka pitkään ihmiskunta sinnittelisi tästä hetkestä eteen päin ilman ainoatakaan uutta innovaatiota, uutta lääkettä, paranneltua tuotetta tai palvelun muotoa?

Kiinnostava ajatus.

Lopuksi.

Edellä ilmi käyvästä ennakkoasenteestani huolimatta olen melko innokkaana ottamassa osaa tämän opintojakson innovointiprosessiin ja toivon siitä jotakin oppivani. Luova  kanssaopiskelijani lohdutti minua sanoen, että olen kyllä luova, mutta se ilmenee eri tavoin. Olen ollut hänen kanssa samassa ryhmässä kahden muun moduulin projektityössä, joten hän on nähnyt toimintatapani.

’Se ilmenee eri tavoin..’

Saan olla luoville innovoijille monesta kiitollinen– mutta se ei ole minun juttu  – vai olisiko sittenkin, jossakin muodossa?

Päätin kokeilla jotakin uutta tänään. Sellaista, että kirjoitan ensin pätkän tajunnanvirtaa: annan sormien lentää näppäimistöllä, ja ainoa sääntö on se, että ei saa pysähtyä miettimään mitä sanoisi. Ei hetkeksikään. Ja se on monesti avannut monenlaisia uusia näkökulmia tai ainakin luonut yhteyksiä asioiden välille tai käyttänyt sanoja ja sanontoja joita “järkevästi ajatteleva minä” ei olisi…

Maa on kosteaa, multa pehmeää ja suloista. Nuuskiskelen ympäriinsä pitkällä kuonollani, viikseni vipattavat innokkaina. Maaperä tuntuu niin hyvältä tassunpohjissani, niin kotoisalta, niin turvalliselta. Tuntuu hyvältä uida mullassa, se tekee minut onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Maa.. voi maa.. juuret viileiden kivien väleissä; maakaton vankkumaton voima pääni yläpuolella. Hiekan tuoksu; kuinka…

Taloustieteen uudistaminen & arvon merkitys

kirjoittaja: O.G. Rose

Pohdintaa keskustelusta Voicecraftilla yhdessä Matthew Segallin kanssa

kuva: Sharon Pittaway

Oli ilo puhua Voicecraftissa Whiteheadin, Bergsonin, Steinerin, Schellingin ja muiden loistavan tutkijan, Footnotes2Platon Matthew Segallin, kanssa. Mielestäni on syytä ajatella, että Whiteheadin metafysiikalla voisi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, sillä se kehottaisi meitä ajattelemaan kysynnän ja tarjonnan lisäksi myös luovuutta.

Segall pohti keskusteluaan täällä, mikä on myös loistavaa luettavaa: https://footnotes2plato.substack.com/p/re-thinking-economics-and-the-meaning

Taloustieteen uudistaminen ja arvon merkitys

Voicecraft-keskustelu Daniel Garnerin ja Tim Adalinin kanssa

Eräässä toisessa Segallin kanssa käydyssä keskustelussa, jonka otsikko oli ”Reflections on ‘Naturalizing Relevance Realization’”, Tim Jackson totesi, että C.S. Peirce puolustaa ”abduktiota” esirationaalisena tai sellaisena, jota minä kutsun ”ei-rationaaliseksi” ja joka on sellaisenaan välttämätön rationaalisuuden ja logiikan alkamiselle ylipäätään. Ilman ensimmäistä ”mielivaltaista siirtoa” ei rationaalisuus voisi alkaa, ja lapsen kehittyessä lapsi ryhtyy monenlaiseen puuhasteluun, kokeilemiseen ja ”abduktioon” (ehkä intuition paikoista) kokeillakseen ja keksiäkseen, miten päättelyä ja logiikan käyttöä olisi parasta harjoittaa. Voisimme liittää tämän ”esirationaalisen” tilan ja sitä seuraavat ”ei-rationaaliset” teot tiloiksi, joissa Whiteheadin ja jopa Deleuzen pääoma-C-luovuus voisi tulla käyttöön ja ilmetä, ja ilman tätä ”esirationaalista ensiliikkujaa” voimme löytää itsemme jumissa epistemologiassa, jossa on ratkaisematon ”perustamisongelma”, joka pysäyttää ajattelun ja kehittymisen (asian, jonka Hume myös huomasi, kuten esitetään myös videolla ”Deconstructing Common Life”). Tätä silmällä pitäen Segall ja Jackson ehdottavat, että ajattelun ”avautumisen” kautta ja juuri siinä, kun ajattelu päätyy ”perustamisongelmaan” (mikä viittaa Hegeliin), voimme löytää perustan luovan tai vitalistisen projektin pohtimiselle. Itse ajattelussa voimme löytää syyn harkita vaihtoehtoa ”kovalle materialismille”, kuten mielestäni on syytä harkita myös taloustiedettä ”kysynnän ja tarjonnan” ulkopuolella.

Mielestäni Segall ja Jackson viittaavat siihen, että se, mitä Lordi Keynes viime kädessä ehdottaa väittäessään, että kapitalismi on pohjimmiltaan riippuvainen Kysynnästä (jonka kirjoitan isolla alkukirjaimella yhdessä ”Tarjonnan” kanssa kiinnittääkseni huomiota niiden taloudelliseen merkitykseen tässä), mutta Kysyntää emme voi ikuisesti stimuloida ilman, että tuotot pienenevät ja lopulta pysähtyvät (kuten minä väitän). Jos näin on, tämä tarkoittaa, että kapitalismi on riippuvainen Tarjonnan ja Kysynnän välisestä suhteesta, mutta valtio tai jokin muu instituutio ei voi lopulta tarjota keinoja Kysynnän luomiseen eikä vain sen stimuloimiseen. Kuten olemme väittäneet kohdassa II.1, ”Kysynnän stimuloinnin” ja ”Kysynnän luomisen” välillä on ero, ja siksi meidän on taloustieteessä puhuttava Tarjonnasta, Kysynnästä ja Luovuudesta, mikä viittaa mahdollisuuteen tarkastella ”abduktiivista” ja Whiteheadin kaltaisia ajattelijoita talouden termein. Voisimme sanoa, että Luovuus on taloutta edeltävää toimintaa, joka tekee talouden mahdolliseksi, kuten Luovuus on rationaalisuutta edeltävää toimintaa, joka tekee rationaalisuuden mahdolliseksi. Ilman Luovuutta ei ole Tarjontaa, jota koordinoida; ilman Luovuutta on vain Kysyntää sille, mitä ”on” (Tarjonta), kunnes Kysyntä tyydytetään tai ihmiset kyllästyvät siihen, mitä ”on” ja mitä he vaativat. Silloin ainoa tapa jatkaa talouden elvyttämistä ovat hallitusohjelmat, likviditeetin lisääminen, algoritminen ”tuuppaaminen”, konfliktit ja muut vastaavat. Ja jos nämä keinot osoittautuvat yhä epäluotettavammiksi tai jos pääsemme paikkaan, jossa ainoa tapa vastata johonkin ”Neljänteen käänteeseen” on konflikti ja tuho — Nick Land saattaa osoittautua oikeaksi.

Kysynnästä (osa I)

Osion II.1 kohdat V.2A ja V.2B  (”Skaalan ongelma (osa I)”): Lordi Keynesin ”Yleisestä Teoriasta”

ogrose.substack.com

Kuten osiossa II.2, Benjamin Studebakerin teoksessa Walter Scheidelia tarkasteltaessa opimme, että ”kun poikkeuksellinen vaurauden ja vallan epätasa-arvo on kerran saanut jossakin yhteiskunnassa jalansijaa, se vain hyvin harvoin katkeaa.” [¹] Studebaker laajentaa tätä kohtaa loistavasti teoksessaan The Chronic Crisis of American Democracy ja väittää, että ”Scheidel yksilöi neljä voimaa, jotka ovat osoittaneet todellista kykyä heikentää tai syrjäyttää vakiintuneita oligarkkeja — sota, vallankumous, valtion romahtaminen ja pandemia. ’ [²] Voidaan sanoa enemmänkin, mutta Scheidel väittää, että ”kasvavan keskiluokan” tai talouden, joka ei perustu oligarkkeihin, kaudet ovat hyvin harvinaisia, ja ne saattavat määritellä vain rajallisia ajanjaksoja historiassa: näyttää siltä, ettei ole olemassa talousjärjestelmää, joka välttäisi oligarkit ikuisesti ja näin ollen myös radikaalin epätasa-arvon, joka uhkaa koko yhteiskuntajärjestystä. Uskon, että Keynes ehdotti tätä, kun hän ymmärsi, että kapitalismissa oli jotain sellaista, joka johti kohti pysähtyneisyyttä ja Kysynnän vähenemistä, mikä saattoi johtaa monopoliin tai ”rajoitettuun valikoimaan” Kysyntää muutamien tavaroiden ja palvelujen osalta, jotka omistaa rajallinen määrä ihmisiä (Tyler Cowen saattaa ehdottaa jotain vastaavaa). Kysynnän monimuotoisuus voisi kadota, mikä tarkoittaisi, että muutama yritys voisi nousta huipulle ja imeä kaiken Kysynnän Tarjontansa hyväksi. Tämä voisi synnyttää oligarkkeja ja Keynesin ja Scheidelin tunnistamia ongelmia, ja tämä tarina saattaisi toistua talousjärjestelmästä riippumatta kerta toisensa jälkeen. Mikään tämän prosessin toisto ei näytä täsmälleen samalta, mutta järjestelmästä riippumatta Kysynnän pysähtyminen näyttää lopulta alkavan. Onko tämä se, mitä William Straussin ja Neil Howen ”historiankäänteiden teoria” ehdottaa? Että on väistämätöntä, että tarvitsemme lopulta ”neljännen käänteen” luodaksemme jälleen kysyntää? Onko ”Neljännen käänteen” teoria linjassa Scheidelin kanssa? Ehkäpä.

”Neljäs käänne” voitaisiin nähdä historiallisena ajanjaksona, jolloin Kysyntää luodaan uudelleen ennen uutta ‘ensimmäistä käännekohtaa’, mutta se ei tapahdu siksi, että tiedostamme tietoisesti Luovuuden tarpeen tai eron ‘Kysynnän luomisen’ tai ‘Kysynnän stimuloinnin’ välillä, vaan siksi, että meidän on pakko harjoittaa Luovuutta, jos aiomme selviytyä. Mutta tässä on ongelma: tämä tarkoittaa, että Neljännessä Käänteessä meitä ”stimuloidaan luomaan” Kysyntää, mikä ei ole sama asia kuin ”luoda Kysyntää” suoremmin, ilman tällaista stimulointia. Kyllä, toki, jos meitä ”stimuloidaan Luovuuteen”, se on parempi kuin ei mitään, mutta tämä viittaa siihen, että jos meitä voidaan vain ”stimuloida Luovuuteen”, tarvitsemme historiallisia prosesseja ja syklejä, jotta voimme tahattomasti ja tiedostamatta hyödyntää sitä Luovuutta, jota tarvitsemme myös Tarjonnan ja Kysynnän mahdollistamiseksi — historialliset syklit itsessään saattavat viitata ”whiteheadilaisen taloustieteen” mahdollisuuteen ilman, että edes huomaamme sitä. Sivilisaatiosyklit yleisemmin saattavat myös viitata tähän, kuten olen keskustellut Michel Bauwensin kanssa, vaikka tämä vaatii tarkempaa käsittelyä toisella kertaa.

II

Elämästä: Kohti taloustieteen kokonaisbiologiaa

Tutkin sellaisten ajattelijoiden ajatuksia kuin Alfred North Whitehead, Francisco Varela, Jean Gebser, William Irwin Thompson ja…

Matt Segall muistuttaa Peter Poganya muistuttaen Alf Hornbergin työtä ja muistuttaa meitä siitä, että ”koneet eivät taikaiskusta luo ‘kasvua’, ‘edistystä’ ja ‘kehitystä’ teollisuuskeskuksissa: ne vaativat ympäristöjä, ihmisiä ja muita asioita, jotka ylittävät sen, mitä koneet voivat tarjota”. [³] Segall varoittaa meitä pohtimaan koneidemme ympäristövaikutuksia, ja samalla tavalla voisimme pohtia ”markkinarationaliteettimme” vaikutuksia markkinoiden ulkopuolella. Jos on totta, että kaikki rationaalisuus vaatii jotain ”ei-rationaalista” järjestäytyäkseen, niin markkinat Kysynnän ja Tarjonnan värähtelevinä prosesseina vaativat myös jotain ”markkinoiden ulkopuolella”, jotta ”markkinarationaalisuus” olisi mahdollista, ja tässä olemme kuvanneet sitä Luovuudeksi. ”Tehokas mentaliteetti, josta ensimmäisenä esimerkkinä oli Aristoteleen ajattelu”, Segall toteaa, ‘oli ihmishengen merkittävä saavutus’, mutta nyt tuo ‘tehokas henki’, joka ilmenee markkinoilla, yrittää kieltää oman mahdollisuutensa ja olla oma ‘perustansa’, kieltää ‘perustamisongelmansa’ ja on vaarassa joutua autokannibalismiin, mikä viittaa tarpeeseen harkita ja omaksua Luovuus. [⁴] Mutta miten hautoa Luovuutta? Se vaikuttaa kieltämättä mahdottomalta, ja niinpä taloustieteessä on luultavasti järkevää huolehtia vain Kysynnästä ja Tarjonnasta. Mutta jos näin on, ja kapitalismi on taipuvainen pysähtyneisyyteen ja Studebakerin, Cowenin, Keynesin ja muiden kuvaamiin ongelmiin, taloustiede ei ehkä ole kovinkaan helposti valmis puuttumaan omaan hajoamiseensa. Toisaalta, ehkäpä nykyään taloustieteen ainakin ”osoittaminen” omaan ”perusongelmaansa” riittää, että me ajattelemme sitä, mitä on ajateltava? Itse asiassa ehkä niin.

Hornborgiin viitaten Segall toteaa, että ”[materialistinen] pakkomielle [johtaa maailmaan, jossa] ajatus alkaa kuuliaisesti polvistua koneen voiman edessä […] avuttomana torjumaan sen termodynaamista rataa kohti yhä tehokkaampaa eksergian muuntamista entropiaksi suhteettoman rahallisen kasautumisen vuoksi.” [⁵] Ehkä juuri tämä ”kumartuminen” ja entropian väistämättömyyden hyväksyminen on osittain johtanut siihen, että olemme luopuneet kysymyksestä Luovuudesta Kysynnän ja Tarjonnan hyväksi? Jos ei ole mitään mahdollisuutta välttää ”hyödyttömän energian” häviämistä, tuntuu järjettömältä omistaa infrastruktuuria siihen, että näennäisesti kielletään väistämätön. Luovuuden syntyminen on onnea ja ”vika järjestelmässä”, voisi sanoa, mikä tarkoittaa, että sitä tapahtuu, mutta sitä ei voi suunnitella tai viljellä. Talouden ja yhteiskunnan on hyväksyttävä kyvyttömyys suunnitella ja kultivoida näitä asioita; käytännöllistä ja järkevää on keskittyä alastulon hallintaan. Luovuus ei voi radikaalisti muuttaa mitään. Olemme ”historian lopussa”…

Segall kirjoittaa voimakkaasti ongelmista, jotka liittyvät entropian liialliseen yleistämiseen, ja tämä ajattelu on saattanut vaikuttaa taloustieteeseen, joka korostaa Tarjontaa, Kysyntää ja jopa sellaisia käsitteitä kuin ”niukkuus” (jota Ivan Illich kritisoi). Tätä virhettä pahentaa ”[ajan] romahtaminen alueelliseksi sekvenssiksi, jossa jokainen otos liittyy ulkoisesti ja sattumanvaraisesti seuraavaan, [mikä] kukisti konkreettisen ajallisen intensiteetin, jota tarvitaan sen ymmärtämiseksi, miten muodolliset ja lopulliset syyt osallistuvat elävään organisaatioon.” [⁶] Taloustieteessä ei ajatella ”muodollisia ja lopullisia syitä”, sillä tämä on jätetty ihmisten päätettäväksi, mutta kuten Marx osoittaa meille (jota käsitellään II.2. kohdassa), kapitalismi toimii osittain siksi, että me metajulkaisemme todellisuuteen ”yhtäläisyysmerkin” (”=”), jota ei löydy faktuaalisuudesta tai materiaalisuudesta, mikä tarkoittaa, että taloustiede totuttaa meidät tiettyihin ”muodollisiin ja lopullisiin syihin” verrattuna toisiin, mutta samalla kieltää niiden roolin (kuten Segall toteaa, resepti patologiaan). Ja ongelmallista on, että ”=” saa meidät ”kohti” pysähtyneisyyttä ja pois luovuudesta (sillä ”yhtäläisyysmerkki” on lähes luovuuden vastakohta, ja itse asiassa mitä muuta on pysähtyneisyys kuin ”=”, joka ei voi paeta itseään). ”Korvaava” ja ‘Luovuus’ vaikuttavat samankaltaisilta, mutta itse asiassa korvattavuus viittaa siihen, että mitään ei voida luoda, sillä kaikki on jo ‘samaa’. Se, mitä luodaan, on metafyysisesti samanlaista kuin se, mikä on jo olemassa, sillä se on ”=” sille, mikä on, ja niinpä meidän tarvitsee huolehtia vain Tarjonnasta ja Kysynnästä: meidän ei tarvitse niin helposti tehdä ”tilaa” ”radikaalille toiseudelle” tai ”radikaalille uutuudelle” — mikä on seurauksellinen virhe.

”Korvattavuus”, kuten Marx kuvaa, on eräänlainen suhde, ja tietyssä mielessä ‘korvattavuuden’ luominen vaihtotapana oli alun perin luova edistysaskel historiassa, mutta ‘korvattavuus’ ja ‘luovuus’ eivät ole rinnastettavissa, ja itse asiassa korvattavuus näyttää siltä, että sitä on käytettävä vain tilapäisesti ‘vaihdon’ helpottamiseksi — mutta valitettavasti meillä voi olla tapana kohdella asioita ‘korvattavina’ ja ‘tasavertaisina’, mikä johtaa pakkautumiseen ja ‘reduktionismiin’, joka voi aiheuttaa ‘pahaa nihilismiä’. Siellä, missä on korvattavuutta, on vaikea saada aikaan ”kohtaamista” (rajoittuneisuuden kanssa, viitaten Alex Ebertin työhön), ja niinpä siellä on vain vähän emergenssiä ja siten myös Luovuutta. Korvattavuus saattaa helpottaa Luovuutta, mutta vain jos se palvelee Luovuutta eikä korvaa sitä. Samoin teknologia voi olla hyvä siinä määrin kuin se auttaa laajentamaan ihmiskuntaa, mutta on vaikeaa käyttää teknologiaa niin, ettei se korvaa meitä (kuten keskustelimme Ivan Illichin kanssa). Tätä kohtaloa on vältettävä, mutta miten ”muotoilemme” itsemme niin, ettemme lankea tapoihin, jotka saavat meidät ”kohti” tätä kohtaloa? ”Liminal Web” on esimerkki siitä, miten tämä voisi tapahtua, kuten II.2 kohdan lopussa todettiin, ja se viittaa siihen, että Liminal Webin roolia yhteiskunnassa olisi ehkä laajennettava.

Joka tapauksessa Segall pohtii Darwinia ja sanoo meille, ettemme saa ajatella ”elävää organisaatiota [vain] luonnon poikkeavuutena”, mikä on kovan materialismin käsite, joka saattaa levitä kapitalismia koskevaan ajatteluumme. [⁷] Monimutkaisuus ja Luovuus eivät ole virheitä, vaan luonnon piirteitä, mikä viittaa siihen, että taloustiede, joka ei ole sopusoinnussa Luovuuden kanssa, ei ehkä ole sopusoinnussa ”todellisuuden” kanssa (mikä klassisessa filosofiassa ja teologiassa voi johtaa puutoksiin ja patologioihin — tai pysähtyneisyyteen). Segall kirjoittaa taloustieteeseen liittyvistä vaikutuksista:

‘Vastaavasti aine liittyy läheisesti avaruuden ja ajan kehitykseen — ei avaruus-ajassa eräänlaisena inertinä ”aineena”, vaan kiinteästi sen kanssa kietoutuneena fysio-psyykkis-henkiseen prosessiin, jossa tietämätön kaipaus kukoistaa vähitellen valoisaksi tietoisuudeksi, myötätunnoksi ja autuudeksi.’ [⁸]

Taloustiede, joka esittää aineen olevan ”inerttiä tavaraa”, on hyvin erilainen kuin taloustiede, joka ottaa vakavasti sen, mitä Segall ehdottaa tässä, mikä voisi mielestäni lopulta johtaa talouteen, jossa Luovuutta ei pidetä poikkeavana vaan olennaisena ja jopa ”pääasiana”. Tällaista kapitalismia puolustetaan koko O.G. Rosen kirjassa, ja huomioimme tässä Robert Solow’n taloustieteilijänä, joka väittää, että ”teknologinen prosessi” on työn ja pääoman ohella keskeinen kasvutekijä. Mainitsimme Solow’n artikkelissa ”Luova yhteisymmärrys”, mutta Solow antaa meille analyysin, joka jättää meille ”Solowin jäännösarvon”, jota voimme pitää kasvuna, jota ei voida helposti selittää klassisilla talouden mittareilla. Voisimme ajatella ”Solowin jäännöstä” taloustieteen ”Gödelin pisteenä” eli pisteenä, jota ei voida selittää mallintamalla tai perinteisillä selityksillä. Tämä ei tarkoita, että pääoman tai työvoiman mallit olisivat vääriä tai hyödyttömiä, vaan että on olemassa ”jäännös”, jota näyttää olevan vaikea selittää muuten kuin ottamalla huomioon teknologisen kehityksen kaltaisia ”epämääräisempiä” muuttujia, jotka näyttävät olevan hallitsemattomissa.

Mielestäni, kuten II.2 ja II.3 tarkentavat (Deidre McCloskeyn ”retoriikan” mukaisesti), Voicecraft voisi ehdottaa sitä, mitä meidän on levitettävä infrastruktuurin avulla, jotta voimme viljellä ja käsitellä ”Solowin jäännöstä”, joka on ”Lapsuuden” ja Luovuuden ”levittämistä”. Solowin ja Swanin kasvumallissa väitetään, että pitkän aikavälin kasvu edellyttää, että pääoma, työvoima ja teknologia työskentelevät ja kehittyvät yhdessä, mutta ”teknologia” on tietysti ongelmallinen tekijä, koska se vaikuttaa suunnittelemattomalta ja koska se voi johtaa ”singulariteettiin”. Kaikki teknologia ei ole samanlaista, ja jos tarvitsemme teknologiaa talouskasvuun, kuten Solow osoittaa, se tarkoittaa, että meidän on otettava riski Nick Landin kuvaamasta ja myös Ivan Illichin kuvaamasta vajaatoiminnasta. Riski on väistämätön, mutta onneksi se, mihin Solow keskittyy ”teknologiana”, voidaan nähdä Luovuutena. Sitä, mitä olemme käsitelleet Kysyntänä, Tarjontana ja Luovuutena, voidaan tarkastella pääoman, työvoiman ja teknologian kanssa, ja vaikka tarvitsemme jonkinlaista kolmikantaista kasvua varten, ”teknologia” on Luovuuden tuote, joka voi ilmetä monin eri tavoin. Tarvitsemme kyllä teknologiaa, mutta teknologian ei tarvitse korvata meitä.

Katson, että Deirdre McCloskey auttaa meitä mahdollisesti ymmärtämään Solow’n kuvaaman ”teknologisen kehityksen” edellytyksen, joka on ”retoriikka” ja/tai se, mitä me kutsumme Voicecraftiksi. Miksi näin on, johtuu helposti siitä, että todellisuus on juuri metafyysisesti sellainen kuin Matthew Segall kuvaa Whiteheadin, Schellingin, Bergsonin ja vastaavien rinnalla (jota voisimme kuvata kasvillisuudeksi, metafora, jota Matt Segall usein käyttää). Viime kädessä teknologia on Luovuuden ja mielikuvituksen tuote, mikä on meille nykyään vaikeaa sen jälkeen, mitä Segall kutsuu ”imagincideksi”, joka on ”mielikuvituksen murha”, kuten hänen kirjassaan Crossing the Threshold käsitellään.

Crossing the Threshold: Etheric Imagination in the Post-Kantian Process Philosophy of Schelling and…

Kuten ”[a]lati uutta luontoa ei voida vangita lopullisesti mihinkään kiinteään sanalliseen lausumaan tai loogiseen kaavaan, vaikka se olisi kuinka dialektisesti hienostunut” (kuten Segall toteaa), niin myös viime kädessä Luovuuteen ja mielikuvitukseen perustuvaa taloutta ei voida koskaan ”täysin mallintaa”, vaikka ymmärtäisimme Kysynnän ja Tarjonnan miten hyvin tahansa. [⁹] Segall keskustelee ”radikaalista panexperientalismista” Whiteheadin kanssa, ja ehkäpä tarvitsemme juuri tätä ajatellaksemme kapitalismia ja pitääkseen sen estämässä sitä ajautumasta stagnaatioon? [¹⁰] Ehkä.

Segall kuvaa Whiteheadin ajattelua:

‘Aika-avaruuden topologia on kosmisen naapurustomme muodostavien yksittäisten kokemuspisaroiden kollektiivisen luonteen emergentti tuote. Fysiikan tuntema aika-avaruusjatkumon matemaattinen rakenne ei ole mielen ennalta määräämä eikä tuonpuoleisesta luonnolle määrätty välttämätön laki, vaan keskinäisten suhteiden emergentti kuvio, jonka on saavuttanut tätä kosmista aikakautta läpäisevä laajimmalle levinnyt tilaisuuksien yhteiskunta. [¹¹]

Taloustiede muuttuisi, jos se ajattelisi itseään tämän valossa, eikö niin? Ja ehkä McCloskeyn ”retoriikka” johtaa suureen rikastumiseen juuri siksi, että keskustelu, ”kohtaaminen”, verkostoituminen (Randall Collins) ja muut vastaavat ovat inhimillisiä todellisuuksia ja kokemuksia, jotka parhaiten, emotionaalisesti, psykologisesti ja fyysisesti sopivat yhteen tämän Segallin kuvaaman metafyysisen todellisuuden kanssa. Kysyntä ja Tarjonta ovat ”taloustieteen ehtoja”, eivät koko taloustiedettä (kuten ”[t]ahti, aika ja kausaalisuus” kokemuksen kannalta), mutta niin myös Luovuus on tällainen ehto. [¹²] Jos emme saa takaisin Luovuutta, emme saa takaisin Luovalle taloudelle tarvittavia ehtoja, toisin sanoen sellaiselle taloudelle, joka ei vajoa Suureen pysähtyneisyyteen ja jonka kautta toinen Suuri rikastuminen, joka laajentaa ihmiskuntaa sen sijaan, että se korvaisi sen, voisi olla mahdollista.

III

Olemme keskustelleet koko O.G. Rosen ajan Kauneuden, Puutteen ja Joki-aukkojen merkityksestä jonkin negatiivisen, merkityksellisen ja ”kuuluvan” palauttamiselle, ja Segall kiinnittää huomiota Kantin Kolmanteen kritiikkiin tutkiakseen tätä aihetta ja sitä, miten Kauneuden palauttaminen voisi auttaa meitä palauttamaan Luovuuden metafyysisesti, mikä voisi lisäksi auttaa meitä taloustieteessä. Segall toteaa, että Kant ”kielsi tiedon luonnosta tehdäkseen tilaa vapaudelle”, mutta epäonnistui lopulta ”tunnustamaan luonnonkauneuden mielikuvituksellisen kokemuksemme ontologisen merkityksen” (minkä vuoksi meidän ei pitäisi olla liian ankaria Kantille, sillä tämän asian vakavasti ottaminen edellyttää, että kohtaamme ”Todellisen” ja sukellamme ”mielen ja luonnon juuriin”). [¹³] ”Peläten mielikuvituksen ylevää voimaa Kant rajoittaa mielen kuollutta Luontoa kuvaaviin representaatioihin, joita ymmärryksen kiinteät kategoriat valmistavat”; samoin, ehkä peläten taloudellisten malliemme murtumista, taloustieteilijät saattavat rajoittaa markkinat koskemaan vain Kysyntää ja Tarjontaa ja jättää huomiotta Luovuuden, joka voi uhata pilata kaiken… [¹⁴].

Meteorit, kraatterit sekä mannermaisen ja analyyttisen välinen kuilu

Aiheiden käsittelemisestä ”negatiivisesti” ”jäljittämällä niiden ympärillä” ja eräistä eroista analyyttisen ja mannermaisen välillä…

o-g-rose-writing.medium.com

Pelkkään Tarjontaan ja Kysyntään perustuva taloustiede keskittyy todennäköisesti ensisijaisesti yhteiskunnan ulkoisiin motiiveihin ja kannustimiin, ja jos ne alkavat epäonnistua tai tahattomasti johtaa meidät johonkin ”merkityskriisiin”, taloustiede ei pysty juurikaan puuttumaan ongelmaan. Jos taloustiede johtaa aikaenergian katoamiseen, koska kannustimien on toimittava aikaenergiaa vastaan (viitaten McKerracherin erinomaiseen työhön), silloin taas emme voi tehdä juuri mitään, ja mikä vielä pahempaa, jos aikaenergiaa tarvitaan esimerkiksi Luovuuteen, silloin taloustiede voi johtaa oman autokannibalisminsa edellytyksiin. Välttääkseen tämän kohtalon taloustiede näyttää kuitenkin siltä, että sen on tunnustettava ”jonkin sellaisen” rooli, joka on sen ulkopuolella, mitä se voi helposti laskea tai ymmärtää, kuten Luovuus — joka vaikuttaa minusta keskeiseltä ”Solowin jäännökselle”. Yleensä jäännös edustaa kaikkea sitä, mitä ei voida selittää pääoman tai työvoiman vaihteluilla, ja joidenkin mallien mukaan jäännös muodostaa 20-50 prosenttia kasvusta ja tuottavuudesta (tästä tosin kiistellään). Jos näin on, se on poikkeuksellista, mutta luultavasti on virhe, että residuaalin osuus on niin suuri. Siitä huolimatta on syytä ajatella, että merkittävä osa kasvun ja tuottavuuden muutoksesta johtuu jostain, mitä emme oikeastaan ymmärrä ja mitä taloustiede voi mallintaa vain ”negatiivisesti” ja/tai ”apofaattisesti” (kuin kävelisi meteoriitin kraatterin ympärillä), ja parasta, mihin näyttäisimme pystyvän, on ”kysynnän stimuloiminen” investoinneilla, maksuvalmiuden lisäämisellä, alhaisemmilla koroilla jne. Mutta jos on totta, että näiden menetelmien tehokkuus vähitellen heikkenee ja hiipuu tai aiheuttaa hirvittäviä tahattomia seurauksia, meidän on harkittava Luovuutta tarkasti. Mutta miten me ”haudomme luovuutta”, toisin sanoen puutumme tarkoituksellisesti Solowin jäännösvaikutukseen? Se vaikuttaa ristiriitaiselta. Niin onkin, ja ehkä juuri siksi tarvitsemme Hegelin kaltaisia ajattelijoita (A/B)…

Mielestäni ei ole kohtuutonta olettaa, että Retoriikan ja Voicecraftin edellytysten luominen voisi auttaa meitä puuttumaan jäännösongelmaan, ja jos retoriikka todellakin määrittelee ne edellytykset, joissa Solowin jäännösongelma kehittyy tuottavasti, niin näin me ”luomme Kysyntää”. Liminal Webissä käydään monia keskusteluja Dialogoksen, Circlingin ym. mystisistä, negentropisista ja luovista dunktioista, ja kaikkea tätä voitaisiin pitää todisteena siitä, että McCloskey on oikeassa hänen sanoessaan, että Retoriikka on Rikastuksen ytimessä (ja niin myös jäännösvaikutuksen).

Jos tämä pitää paikkansa, voisimme sanoa, että Solowin jäännöserän käsittely retoriikan avulla voisi johtaa toiseen suureen rikastumiseen ja että retoriikka ja Luovuus ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa ja hautovat toisiaan Randall Collinsin kuvaamien ”verkostovaikutusten” kautta, kuten arkkitehtonisesti ja esteettisesti hautomalla ja kouluttamalla (kuten kohdassa II.2 käsitellään). Jos näin on, voisimme sanoa, että koko Liminal Web on mahdollisesti yksi suuri infrastruktuuri Solow’n jäännöserän käsittelemiseksi, ja jos emme puutu siihen, ”Luojien luokka” (Artifex) vähenee, ei-nollasummasta tulee todennäköisesti nollasumma, ja Suuri stagnaatio pahenee jatkuvasti Minskeyn suhdannevaihteluiden ja Suurten tasoitusten kautta…

‘”Schellingille […] filosofia on pääasiassa pyrkimys muistaa täydessä tietoisuudessa se, mikä aluksi tapahtui tiedostamatta” — kuten Segall kirjoittaa, pitäisikö meidän ajatella taloustiedettä nykyään samalla tavalla? [¹⁵] Taloustiede kehittyy tiedostamattaan kysynnän ja tarjonnan kautta ja on näyttänyt unohtaneen Luovuuden. Segall huomauttaa, kuinka ”Nietzschen arvottaminen tulemisesta ja pohdinnat vallan ontologiasta resonoivat Schellingin ja Whiteheadin prosessisuhteellisen esteettisen ontologian kanssa”, ja mielestäni Nietzsche voi samalla tavalla auttaa meitä lähestymään ja ajattelemaan taloustiedettä, jota tarvitsemme tänään, ja siksi painotamme Lapsuutta teoksessa Belonging Again. [¹⁶] Nietzschestä opimme, että ”[v]alta ei ole subjektin kyky, vaan subjektin tuottava kyky”; samoin on myös Luovuuden ja taloustieteen suhteen laita. [¹⁷] Taloustiede ei anna meille Luovuutta, vaan Luovuus antaa meille taloustiedettä, ja jos taloustiede luopuu Luovuudesta kysynnän ja tarjonnan hyväksi, taloustiede pystyy siihen vain Luovuuden ansiosta. ’Mieli […] muuttuu monimutkaisemmin taitelluksi Luonnoksi’, ja siksi se voi ajatella toisin; jos se tekee tämän virheen, tarvitaan ”refleksiivisyyttä” (Soros) ja itsereferenssiä, jotta voimme korjata asiat (käsitellään II.1). [¹⁸] ”‘Meidän on oltava systemaattisia’, Whitehead [sanoo meille], ‘mutta meidän on pidettävä järjestelmämme avoimina [ja pysyttävä] herkkinä niiden rajoituksille’” — niin se menee taloustieteessä. [¹⁹]

Niinpä edessämme on suuri työ, johon meidän on tartuttava, ja voimme paremmin varustautua Matt Segallin, Voicecraftin ja muiden Liminal Webin jäsenten työn avulla. Muista tilata ja seurata näitä tänään:

Footnotes2Plato

Tämä kanava on omistettu filosofialle. Julkaisen videoita akateemisista puheista ja luennoista, filosofian verkkokursseista ja…

https://www.youtube.com/@Footnotes2Plato/videos

Voicecraft

Missä äänenkäytön taidokkuus kutsuu taiteelliseen filosofiaan. Täältä löydät ainutlaatuisia keskusteluja ja lyhyitä kappaleita teemoista…

https://www.youtube.com/@Voicecraft

.

.

Lähdeviitteet

¹Studebaker, Benjamin. The Chronic Crisis of American Democracy. Switzerland. Palgrave MacMillan (Springer Nature Switzerland), 2003: 15.

²Studebaker, Benjamin. The Chronic Crisis of American Democracy. Switzerland. Palgrave MacMillan (Springer Nature Switzerland), 2003: 15.

³Segall, Mathew. On the Matter of Life: Toward an Integral Biology of Economics, 2010: 71–72.

⁴Segall, Mathew. On the Matter of Life: Toward an Integral Biology of Economics, 2010: 73.

⁵Segall, Mathew. On the Matter of Life: Toward an Integral Biology of Economics, 2010: 79.

⁶Segall, Mathew. On the Matter of Life: Toward an Integral Biology of Economics, 2010: 81.

⁷Segall, Mathew. On the Matter of Life: Toward an Integral Biology of Economics, 2010: 85.

⁸Segall, Mathew. On the Matter of Life: Toward an Integral Biology of Economics, 2010: 86.

⁹Segall, Matthew David. Crossing the Threshold. Olympia, WA: Integral Imprint, 2023: 205.

¹⁰Segall, Matthew David. Crossing the Threshold. Olympia, WA: Integral Imprint, 2023: 28.

¹¹Segall, Matthew David. Crossing the Threshold. Olympia, WA: Integral Imprint, 2023: 116–117.

¹²Segall, Matthew David. Crossing the Threshold. Olympia, WA: Integral Imprint, 2023: 118.

¹³Segall, Matthew David. Crossing the Threshold. Olympia, WA: Integral Imprint, 2023: 124.

¹⁴Segall, Matthew David. Crossing the Threshold. Olympia, WA: Integral Imprint, 2023: 124.

¹⁵Segall, Matthew David. Crossing the Threshold. Olympia, WA: Integral Imprint, 2023: 129.

¹⁶Segall, Matthew David. Crossing the Threshold. Olympia, WA: Integral Imprint, 2023: 139.

¹⁷Segall, Matthew David. Crossing the Threshold. Olympia, WA: Integral Imprint, 2023: 143–144.

¹⁸Segall, Matthew David. Crossing the Threshold. Olympia, WA: Integral Imprint, 2023: 167.

¹⁹Segall, Matthew David. Crossing the Threshold. Olympia, WA: Integral Imprint, 2023: 175.

.

.

Lisää sivustolla O.G. Rose.com. Katso myös YouTube-kanava sekä  Instagram ja Facebook.

Lähde: https://ogrose.substack.com/p/on-re-thinking-economics-and-the

Johdanto Tämä artikkeli pohjautuu Joshua Stapletonin “AI Explained” YouTube-kanavalla 18.6.2024 julkaistuun puolituntiseen videoon, jossa tutkitaan tekoälyn nykyistä tilaa ja sen tulevaisuuden mahdollisuuksia. Sinulle annetaan seuraavassa kaksi esimerkkiä (kuva 1), jossa vasemmanpuoleisia syöteruudukkoja seuraa tulosteruudukot oikealla. Molemmissa esimerkeissä oikeanpuoleiseen ruudukkoon…