Syyskuun AVAV-esitysten jälkikeskusteluissa sanottua ja jälkikäteen viesteinä tullutta palautetta.
”Tietynlainen pyhyyden kokemus sai mut keskittymään siihen esitykseen, eikä käyttäytymään niin kuin burleskiesityksessä, mutta nyt kun sanoin tän ääneen niin alan kyseenalaistan sen, että miksi pyhän tarvis olla ainoastaan harrasta.”
”Yllättävä kokemus oli, että yleensä barokkimusiikkia kuunnellessa on tottunut siivoamaan tietynlaiset assosiaatiot pois, esimerkiksi just kaikki ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvät, niin oli kiinnostavaa, että täällä ne olikin silmien edessä tosi hienosti. Avartava kokemus.”
”Se oli huisia, että kirkkomusiikin melankolinen tunnelma toi esiin sen, millaisesta näkökulmasta Neitsyt Marian tarinaa on kerrottu, ja tässä kontrastoitiin sitä hienosti. ”
Anna: ”Aivan mieletön, rohkea ja kantaaottava projekti! Kai tiellä on lisää konsertteja tiedossa? Mun lempikohta oli alussa, kun Neitsyt Mariasta kuoriutui sieltä vuosisatojen aikana rakennettujen kulttuuristen merkitysten alta ihminen. Te vapautitte Neitsyt Marian! Amen!”
Noora Oksa: ” Selvästi tällaiselle avaukselle oli tarvetta ja tilaa. Mariana oleminen tulee vähän läheisemmäksi ja saavutettavammaksi ja merkityksellisemmäksi. Ja Maria astuu muiden naisten ja ihmisten joukkoon. Mitähän kaikkea se voi merkitä, esim. monelle vastakkainasettelulle ja erottelulle. Päällimmäiseksi jäi harras ja tosi vaikutelma ja se, että se ei tunnu olevan ristiriidassa seksuaalisuuden kanssa, onkin ilahduttavaa.”
Sanna Korteniemi: ”Kiitos hienosta konsertista! Oli ilahduttavaa kuinka tarkasti ja syvällisesti Maria-kuvaa oli tutkittu. Tuntuu että vasta konsertin jälkeen minulle on alkanut aueta eri roolien ja kuvien olemus. Etenkin se ensimmäinen vähän nunnamainen peitetty/paljas raskaana oleva Maria, jonka kohdussa ei ollutkaan mitään. Ja vielä se ledivalonännit ja Bellissima Regina -kappale. Vasta jälkeenpäin tajusin, että musiikki oli maallisesta yhteydestä. Siinä oli jotain todella vaikuttavaa. Valaistut nännipihat toi mieleen sädekehän, ja tuon rinnan paljastamisen sakraalin ulottuvuuden, syntynyt kokonaisuus oli yhtä aikaa vakava ja koominen, maallinen ja ylevä.
Projektinne liittyy yleisempäänkin keskusteluun siitä, miten taide vaikuttaa ja ottaa kantaa. Riittääkö se, että konserttiyleisö toteaa esityksen olleen "kiva"? Olitteko todella odottaneet, että yleisössä olisi ollut joku, joka olisi aidosti kyseenalaistanut tämän yhdistelmän?
Katson tietysti kokonaisuutta kuvataiteilijan näkökulmasta, ja tällaisia vaikuttamisen ja kontroversaalien lähestymistapojen mahdollisuutta jokainen taiteilija miettii. Onhan se vähän kuin taiteilijan märkä uni (jos ilmaus tässä yhteydessä sallitaan:) että onnistuisi tekemään jotain mikä todella vaikuttaisi, herättäisi vaikka pahennusta, kunhan herättäisi todellisia reaktioita, ei vain ympäripyöreää hyminää ja selkään taputtelua.”
Katri Kallio: ”Tulin ystävän kutsusta, odotin ehkä enemmän tietoista ärsyttämistä, mitä tässä ei ollenkaan ollut, mä ilahduin siitä, että se oli niin tyylikkäästi tehty ja nää kaikki ilmeisesti lähti jostain Neitsyt Marian kuvista. Se mitä meille barokkimusiikista on säilynyt, on tää kirkkomusiikki, mutta toki ne säveltäjät pölli ne melodiat maallisista renkutuksista. Se, että kirkkomusiikissa on erotiikkaa ja aistillisuutta, ei varmaan ole yllätys kenellekään ja hirveen hienolla tavalla saitte sen sieltä esiin. Kiitos siitä.”
Anniina Seppänen: ” Kun mä näin tän projektin, niin mun eka ajatus oli että jes, mahtavaa että joku vihdoinkin tekee jotain tällasta! Mua on ihmetyttänyt ja ällöttänytkin se, että Mariassa hienointa on nimenomaan sen neitsyys ja ajattelin heti, että haluan ehdottomasti nähdä tän. Oon tosi iloinen ja kiitollinen, että te ootte tehnyt tän. Kiitos.”
”Tunnelma oli niin hieno, että se ei vaatinut väliaplodeja tai sellasta”
”Sitä vaan odotti seuraavaa tapahtumaa, koko esitys oli yhtenäistä tarinaa eikä sitä tehnyt mieli keskeyttää.”
Tuukka Haapakorpi: ”Mä katsoin tätä esitystä ei-naisoletetun näkökulmasta se, mitä mietin esityksen aikana, oli teidän suhde Mariaan semmosena nais-vertaisena meidän yhteiskunnassa. Ja suhteessa siihen, että miten te musiikillisesti tai taiteellisesti koette, että mitkä teidän mahdollisuudet on, että missä eri positioissa te voitte näyttää tätä Mariakuvaa, ja vaikuttaako teidän sukupuoli teidän suhteeseen siihen musiikkiin? Ja esimerkikisi, jos musiikin esittäjät olisi olleet miehiä ja muuten esityksen sisältö ois ollut sama, olisiko se muuttanut jotain ja mikä olisi muuttunut. Ja mitä se kertoo tämän päivän mahdollisista positioista naiselle olla osa tota musiikin historiaa.”
”Mä olin ajatellut viettää koti-illan, mutta sain sitten kaverilta vinkin tulla tänne ja mut sai liikkeelle kontrasti näissä teemoissa, selkeästi klassisen puolen musiikki, joka mun silmissä on tosi siveää ja kunnollista ja säädyllistä ja sit tää toinen puoli, joka haluaa provosoida. Mulla ei oikeestaan ollut odotuksia, mä halusin vaan nähdä, mitä te teette näillä elementeillä. Aika kilttejä oli mun makuun noi kaikki numerot.”
Iina Peltomäki: ”Tosi hienosti säilytitte sen arvokkuuden, joka tän teeman ympärillä on. Tää ei missään mielessä ollut halpa, mitä mä vähän pelkäsin, että tää vois olla.”
”Mä tulin tänne burleskiesiintyjänä ja sen katsojana ja just siksi, että mä koen, että busleskitaidetta voi hyvin levittää performanssitaiteen puolelle ja myöskin barokkimusiikin rakastajana mä nautin tosi paljon siitä, että mä sain sen mitä halusin ja jotain, mitä en oo kokenut aiemmin ja mä kiitän siitä.”
Josef Donner: ”Tosi raikasta. Mä nyt en tiedä niin paljon asiasta, mutta ihana oli nähdä sitä riemua siitä, että voi itse päättää, mitä tekee sen musiikin ja sen visuaalisuuden kanssa. Myöskin se burleskin kauneus tuli ihan eri tavalla esiin, kun on käynyt katsomassa näitä villimpiä siinä ei tule keskityttyä sellaseen, miten kauniisti valo osuu ihoon tai miten käsi voi valaista kasvot tai viuhkat valaisee koko takaseinän. Siinä menee monet asiat ohi, kun kattoo vaan, millon seuraava vaatekappale lähtee.”
Marianna Haapakoski: ”Mä taas aistin kipua enemmän kuin riemua, tosi kiinnostava kuulla, että sulla tuli tuo olo. Mulle jäi päällimmäisenä mieleen sellanen naisena olemisen kipu ja se kauneus siinä.”
Anne Nimell: ”Yks kiinnostava elementti oli se tilan ottaminen, että asiat tapahtuu omassa rytmissään ja säännöllisesti, kasataan kamat ja sitten se sama sääntö, että tullaan istumaan ja sitten alkaa seuraava asia ja kaikella on oma aikansa ja tilansa, mikä mulla liittyy tuohon kuvastoon, että onko se Maria siellä kuvana, ja että kuka päättää siitä Mariasta ja omasta kuvastaan ja kehostaan. Herää myös kysymys teistä kaikista muista, se ei ole pelkästään Armi, joka on neitsyt Maria. Mietin semmosta kysymystä, että ikään kun jos on erilaista katsojuutta, että kun on katsojia, jotka on enemmän katsoneet burleskia tai sitten tätä musiikkia, ja vaikka tässä oli kaikki tosi orgaanista, niin tuli silti kiinnostavia hetkiä, että miten reagoi itse.
Laura Reunanen: ”Mietin sitä, että kun lavalla on Buleski-Maria, niin sopiiko käyttäytyä yleisössä niin kun burleskikeikalla käyttäydytään, vaikka tää tila ja setup oli selkeästi niinku klasarimainen, mikä sai varmaan ihmiset olemaan hiljaa.”
”Pidin teoksen rauhasta. Burleski ja musiikki muotosivat yhdessä saumatonta, jopa yllättävän ristiriidatonta tunnelmaa. Minulle kyse oli keskiaikaisen musiikin voimalla neitsytmariamyytin ruumiskuvien esiin manaamisesta. Seurakuntamme edessä esiintyjät muuttuivat ja liittyivät osaksi kristillisen kulttuurin perimmäisintä naiskuvaa. Burleskin ruumiillisuus ja visuaalisuus tavoittivat neitsytmariamyytin kaksinaisuuden: pyhä ja puhdas & neitsyt/äitifantasia ja eroottisuus. Mielestäni nämä kristillisessä eetoksessa näennäisen vastakkaiset suunnat, halu ja pyhyys, avautuivat Armin ruumiissa kauniisti toisiinsa kietoutuneina ja ajoittain erottelun ylittäen. Tekijät framesivat teokselle feministisen ja purkavan lähdön teoskuvauksella, käsiohjelmassa ja yleisökeskustelussa. Mielestäni teos avasi neitsytmariamyytin nähtäväksi, mutta ei radikaalisti purkanut neitsytmariamyyttiä miesten luomana(?), ylläpitämänä(?) ja suppeaa naiskuvaa(?) rakentavana konstruktiona. Jäin ehkä toivomaan röyhkeyttä ja näkyjä ruumiillisuudesta, joka räjäyttää neitsytmariamyytin, pesee sillä lattiat ja jatkaa eteenpäin. Toisaalta yleisökeskustelu mahdollisti esityksen jälkeisen tilan, jonka kautta myös näihin kysymyksiin oli mahdollista palata. Arvostan kyllä myös tekijöiden valitsemaa kunnioittavaa sävyä tässä ajassa.”
Kiitos kaikille ajatuksiaan jakaneille.
