wide endless oceans

“Tavallaan pidän siitä ajatuksesta, että minä olen minun, vaikka samalla kaikkien, ja toisaalta, en kenenkään. Minä kävelen maailman läpi ja suljen syliini kaiken kauniin hetket, sanat, muistot - ne minä pidän omanani, kaikesta tarpeettomasta luovun. Pidän hyvän, pidän lempeän. Suutelen toisinaan pitkään kadunkulmassa, mutta aamuisin palaan luokseni. Elämäni rakkaus on kaikki rakkaus elämässäni, ei vain yhden ihmisen varjo, eikä ääriviivat, ei haamutunne hänestä rintakehässä. Minä olen minun: Elävä kätteni alla, olemassa rajattomasti myös näin - yksin.”

“Minä vuodan ääriviivoistani aina kun ajattelen rakkautta muutun musteläiskäksi, kysymykseksi: “Miten tulkitsisit tämän kuvan?” Sinimustia, levinneitä kuvioita sydämen nurkkiin kudottu kauniita, monimutkaisia seittejä avonaisia haavoja, avonaisia kysymyksiä kysymysten perään epätietoisuus kuin kohoava nyrkki minun mieleni lohduttomat aallokot toiveikkuuden meressä, odottaen, silti (Vastaus: Sinä, maailman toisella laidalla)”

“Sellaisina hetkinä, kun auringon kirkas valo unohtaa kaikki käytöstavat ja lupaa kysymättä, täysin yllättäen hyväilee unisia kasvoja sotkuisessa keittiössä Sellaisina hetkinä pahaa-aavistamaton ihminen saattaa sokaistua ja pudottaa sydämensä nähdessään ensimmäistä kertaa auringon syleilyssä ne utuisen vihreät silmät, jotka on kohdannut unissaan miljoona kertaa aiemmin”

“Seinään kaiverretut kirjoitukset muistoina siitä, minkä piti olla ikuista pohjaton tunne, johon pystyi vain hukkumaan, mutta hämillisyydelle annoit nimesi kirjoitit valheesta kaunista ja lopussa minä annoin käteni luulin, että se mitä pitelin kämmenilläni oli eräänlainen kunnianosoitus elämälle, rakkaus nyt voisin nauraa itseni hengiltä ja kuulla kuinka linnut kavahtavat metsässä ääntä, vierasta ääntä jota ei nauruksi synnytetty varovaisin sormenpäin minä kosketin taivasta niin kauan kuin uskalsin olla hengittämättä ja lähtemättä, sillä sen minä tein lähdin, vaikka tahdoin olla sinulle varjosi, enkä koskaan, k o s k a a n kadota kyllä sinä tiedät kuinka paljon minä uskoin sinuun ja elämään jalkojesi alla minne se tie vei, jolle eksyin ja mihin kohtaan minä jäin tienviitaksi eiliseen”