YHTEISÖMANAGERI
https://www.yrittajat.fi/uutiset/609377-yksinyrittaja-johanna-janhonen-tyokseen-yhteison-asiallahttps://kinda.fi/posts/uusi-ammattikunta-yhteisomanagerit/
(Kuvan lähde)
Kuka on yhteisömanageri?
Suomeen on syntynyt uusi ammattikunta, Community Managerit eli yhteisömanagerit. Työnimike saattaa olla myös yhteisöpäällikkö, verkkovastaava tai verkkoyhteisön alkuvaiheessa nettikätilö. Nykypäivän yhteisömanageri on todellinen ekstrovertti moniosaaja, jolla täytyy olla kaikki osa-alueet hallussa. Näitä ovat esimerkiksi viestintäsuunnittelija, digimarkkinoija, sisältöspesialisti ja sosiaalisen median asiantuntija.
Yhteisö voi muodostua tuotteen, palvelun, yrityksen, yhdistyksen, hankkeen tai vapaaehtoistoiminnan ympärille. Yhteisömanageri huolehtii yhteisöstä jatkuvassa vuorovaikutuksessa yhteisön jäsenten kanssa. Hän voi toimia organisaatiossa palkattuna, alihankittuna tai vapaaehtoisena. Hän seuraa erilaisia tietovirtoja, järjestää tapahtumia, tiedottaa, rakentaa verkostoja, koordinoi ja joukkoistaa.
Maailman paras yhteisömanageri
Pelkkä ulospäinsuuntautuneisuus ja ylitsepursuava sosiaalisuus eivät vielä riitä. Toki niitäkin tarvitaan, mutta seuraavassa muutamia tärkeitä pointteja hyvän yhteisömanagerin piirteistä.
Taitava yhteisömanageri osaa kuunnella ja ymmärtää. On oltava selkeä näkemys siitä, ketää yhteisöön kuuluu. Ja ennen kaikkea millaisia ihmistyyppejä he ovat, jotta heitä osaa kuunnella, ohjata ja auttaa. Lisäksi yhteisömanageri osaa kerätä tietoa, palautetta ja mielipiteitä yhteisön jäseniltä sekä koostaa näistä yhteinen sanoma, jota viedä eteenpäin.
Yhteisömanagereja toimii useilla eri aloilla. Hänen on osattava oma toiminta-alansa ja erityisesti työnantajayrityksen toiminta, tuotteet ja palvelut. Esimerkiksii pelialalla yhteisömanagerin on tunnettava peliteollisuus sekä pelinkehitysprosessin perusteet ja tekijöiden roolit siinä. Työ vaatii myös peligenrejen ja pelien tuntemusta sekä kiinnostusta niitä ja pelaamista kohtaan.
Osaamisen eri osa-alueet korostuvat toimialasta riippuen. Yhteisömanagereja toimii myös mm. artistien ja sosiaalisen median vaikuttajien yhteisöissä tai vuokra-asumisen alaisuudessa.
Vuokra-asuminen on kokenut viime vuosina suuria muutoksia ja kehittynyt normaalista asunnon vuokraamisesta laajemmaksi palvelualaksi. Tälläisestä ovat hyviä esimerkkejä mm. SATO ja Setlementtiasunnot. He tarjoavat normaalin vuokrasuhteen lisäksi paljo muuta palvelua. Tässä astuu kuvaan yhteisömanagerit, jotka pitävät huolta koko asuinkerrostalon yhteisöstä. He toimivat yhteishenkilönä asiakkaiden ja yrityksen välillä auttaen asiakkaita koko vuokrasuhteen ajan kaikessa asumiseen liittyvässä. Tälläinen palveluasuminen korostuu erityisesti vanhusten kohdalla, jotka haluavat maksaa vuokrassaan muutakin kuin pelkistä neliömetreistä.
Tästä linkistä voit lukea artikkelin SATO:n yhteismanagerista Olli Järvenkylästä, joka kertoo millaista on toimia vuokra-asumialalla yhteisömanagerina. SATOn yhteisömanageri Olli Järvenkylä kuvaa itseään osallistamisen ammattilaiseksi.
(Kuvan lähde)
Yhteisömanagerin työ kiinnostaa! Miten kouluttautua?
Koulutustaustat yhteimanagereilla vaihtelevat laidasta laitaan riippuen siitä millä alalla he toimivat. Yhteisiä avainsanoja heille kaikille voisi kuitenkin olla: viestintä, markkinointi, sosiaaliset taidot ja tietotekniikka.
Toisen asteen ammatilisissa oppilaitoksissa voit opiskella mm. viestintää, jolloin tutkintonimike olisi media-assistentti. Perustutkinnon suorittaminen onnistuu myös oppisopimuskoulutuksena, jolloin työskentelet jo alalla ja kouluttaudut työn ohella. Toisen asteen oppilaitoksissa myös toimiva koulutus tähän voisi olla liiketalouden perustutkinto eli merkonomi.
Ammattikorkeakoulussa opintotarjonnan laajuus on hieman parempi. Voit suuntautua mm. graafiseen tai digitaaliseen viestintään, journalismiin tai audiovisuaaliseen viestintään. Tällöin tutkintonimikkeesi olisi kulttuurialan medianomi. Ammattikorkeakouluissa voi opiskella liiketaloutta suuntautuen esimerkiksi markkinointiin, tieto- ja viestintätekniikkaan tai media-alaan. Tutkintonimike on liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto tradenomi.
Pelialalla toimii paljon yhteisömanagereja ja heitä palvelee loistavasti pelialan koulutus, jota tarjoaa mm. oma oppilaitokseni Haaga-Helia AMK.
Yliopistotasolta löytyy toki myös alalle sopivaa koulutusta. Tietynlaisilta yhteisömanagereilta vaaditaan hyvää ihmistuntemusta ja käyttäytymistiedeosaamista. Näitä voit opiskella yliopistossa. Yliopistoissa voi myös opiskella kauppatieteitä suuntautuen esimerkiksi markkinointiin. Alempi korkeakoulututkinto on kauppatieteiden kandidaatti. Ylempi korkeakoulututkinto on kauppatieteiden maisteri.
Lisäsin alle mielenkiintoisen työpaikkailmoituksen, jossa haetaan urheiluseuralle yhteisömanageria. Valitettavasti haku tähän on jo päättynyt, mutta pääset tutustumaan mitä salibandyä liigatasolla pelaava Westend Indians kaipaisi uudelta yhteisömanageriltaan. Painamalla tätä linkkiä pääset siirtymään rekryn sivulle.
(Kuvan lähde)
Tämän blogin lähdemateriaalit tarjosi: - https://vaqueroadvertising.com/espanol-habilidades-y-funciones-la-importancia-de-los-community-managers/ - https://www.slideshare.net/miiak/yhteisomanagerointi - https://tohtorilletoita.wordpress.com/2015/02/02/millainen-on-hyva-yhteisomanageri/ - https://grapevine.fi/millainen-hyva-yhteisomanageri-yhteisomanagerointi/ - https://kinda.fi/posts/uusi-ammattikunta-yhteisomanagerit/ - http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/57968be70a65344600b2e66c36a94672 - https://www.yrittajat.fi/uutiset/609377-yksinyrittaja-johanna-janhonen-tyokseen-yhteison-asialla










