Kyyhkysposti

"Synti, joka niin helposti kietoutuu meihin" (Hepr. 12:1). Näin kuvaa Kirje heprealaisille elämän taakkoja, jotka hidastavat meitä matkallamme. Varistaminen on kuin variksen lennähdys – kevyt, mutta vakaa päätös, jolla ravistamme pois sen, mikä painaa sydäntämme ja mieltämme.

Yksi tällainen taakka voi olla kiroilu, joka tarttuu helposti arjen keskellä. Hesari kertoi taannoin, että kirosanat voivat aiheuttaa aivoissa pienen kipureaktion – ne kantavat mukanaan aggressiota, joka leviää ympäristöön. Miksi aggressio nousee? Se voi olla suojamuuri, tapa pitää muut loitolla tai itse suojautua vihamielisyydeltä. Kuitenkaan tuo muuri ei suojaa, vaan eristää ja satuttaa – meitä itseämme ja läheisiämme. Varistaminen on päätös luopua näistä taakoista. Se on luottamusta siihen, että Jumala ohjaa ja varjelee elämäämme.

Muistan taannoin kun olin Punkaharjulla vetämässä riparia. Olimme lenkillä parin ohjaajan kanssa. Eteemme asettui kolme varista, ikään kuin kullekin omansa. Sitten kun lähestyimme, ne lehahtivat lentoon. Tulkitsin varisten ilmestymisen merkkinä meille: meistä pidetään huolta, varjelus pelaa.

Kun luotat Jumalan varjeluksen toimivan, sinun ei itse tarvitse jäädä taakkoihisi. Kuten varikset Punkaharjulla lehahtivat vapaaksi, luota siipiesi kantavan. Heprealaiskirje kehottaa meitä juoksemaan sinnikkäästi, katse suunnattuna eteenpäin, pois kaikesta, mikä pitää meitä kiinni vanhoissa tavoissa.

Kun huomaat tarpeettoman taakan nousevan, pysähdy. Hengitä syvään ja pyydä Jumalalta voimaa varistaa se yltäsi. Hän on luvannut kantaa taakkamme ja antaa meille vapauden juosta kevyin askelin.

Apokryfikirjassa ”Pietarin teot” kerrotaan, kuinka Pietari pakeni Roomasta kristittyjen vainoja. Kaupungin ulkopuolella hän kohtasi Jeesuksen ja kysyi: ”Herra, minne menet?” Jeesuksen vastaus, ”Menen Roomaan uudelleen ristiinnaulittavaksi”, pysäytti Pietarin. Nämä sanat käänsivät hänen tiensä takaisin Roomaan, missä hän lopulta kärsi marttyyrikuoleman. (vrt. Joh. 13:36)

Pietarin kysymys ei ollut vain hetken hämmennys, vaan se heijastaa syvää, inhimillistä kaipuuta ymmärtää Jumalan tahtoa. Uskovaisen elämässä ”Minne päin, Herra?” on kuin kompassi, joka ohjaa meitä etsimään Jumalan suunnitelmaa. Se muistuttaa, että Jumala kutsuu meitä kulkemaan Hänen jäljissään – joskus myös silloin, kun tie on raskas ja täynnä haasteita. Pietarille tuo tie johti ristiin, mutta samalla se oli Jumalan tahdon täyttymys.

Meitäkin kutsutaan kysymään: ”Minne päin, Herra?” Elämän risteyksissä, kun kohtaamme vaikeuksia, on luonnollista etsiä helppoja polkuja tai jopa paeta. Kuitenkin Raamattu muistuttaa, että Jumalan tie on paras, vaikka se kulkisikin hankalien paikkojen läpi. Taivaan Isä, joka loi meidät, tietää, mihin meitä kutsuu. Hänen suunnitelmansa on aina meidän parhaaksemme, vaikka se vaatisi uskoa ja rohkeutta astua eteenpäin.

Raamattu itsessään voi joskus tuntua vaikealta. Jeesus kuitenkin sanoi: ”En ole tullut lakia ja kirjoituksia kumoamaan, vaan toteuttamaan.” (Matt. 5:17) Jumalan Sana on kuin suuntaviitta, joka ohjaa meitä – joskus lempeästi, joskus haastaen. Sen sanoista löytyy apu ja lohtu, vaikka ne voivatkin joskus ravistella meitä hereille.

Elämän polulla on myös hetkiä, jolloin Jumalan rakkaus tuntuu käsittämättömältä. Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan: ”Jumala on rakkaus.” (1. Joh. 4:8) Hänen rakkautensa on suurempi kuin voimme ymmärtää, ja se kantaa meitä silloinkin, kun olemme heikkoja tai epävarmoja. Hän ei jätä ketään kutsunsa ulkopuolelle.

Kysypä itseltäsi: mikä on isonen? Onko se vain nuori, joka on käynyt riparilla ja isoskurssilla? Vai onko se jotain suurempaa?

Monilla leireillä isonen kantaa hengellistä vastuuta. Hän kulkee rinnalla, rohkaisee leiriläistä rukoukseen, auttaa löytämään yhteyden Jumalaan ja avaa Raamatun sanoja uusien oivallusten äärelle. Jos isosen rooli jää vain mukavan leirikokemuksen toistamiseen, jotain tärkeää jää puuttumaan.

Entä jos ottaisimme tämän asenteen jokaiseen päivään ja jokaiseen kohtaamiseen? Kuvittele, että lähestyt jokaista ihmistä ajatuksella: "Haluan auttaa, tukea, kulkea vierellä ja kantaa yhdessä taakat Jumalalle." Mitä jos olisit isonen – ei vain leirillä, vaan joka päivä, jokaiselle vastaantulijalle?

Ajattele, millaista olisi elää niin, että välität sydämestäsi – kuin koko elämäsi ja toisten hyvinvointi olisi siitä kiinni. Kuuntelet, kun ystävä tarvitsee apua. Autat, kun näet hädän. Kuljet rinnalla, kun joku kaipaa tukea. Tämä on kaunis kuva ihmisyydestä, jossa rakkaus ja välittäminen ovat tekoja.

Tavataan siellä, missä olenkin. Bussissa, metrossa, pihalla, sisällä omassa huoneessa. Tavataan siellä, missä olenkin. Tule joka hetkeen, tule katseisiin, puheisiin, ajatuksiin ja tekoihin. Tule Herra ja ole läsnä siellä missä olenkin. Tavataan siellä.

Kyrie eleison

Hymyillään siellä, missä hymyjä puuttuu. Itketään siellä, missä jaettu suru keventää. Koetaan kaikenlaisia tunteita, ja kuljetaan niiden läpi kannettuina. Auta myötäelämään ja rakastamaan niin kuin sinä rakastit.

Kyrie eleison

Etsitään siellä, missä tietä ei näy. Etsitään vielä kun joutuu yö. Etsitään valoa sieltä mistä sen voi löytää. Etsitään sanoja, jotka olet puhunut yllemme. Etsitään yhdessä. Etsitään tietä. Etsiessämme löydämme, kolkuttaessamme meille avataan ja pyytäessämme saamme.

Kyrie eleison

Ankkuroi sydämemme siellä, missä myrsky käy rajuna. Sytytä toivo sinne missä sitä ei ole. Paranna haavamme kun olemme edessäsi. Kiitos että saan mitä tarvitsen, Herra, minun paimeneni.

Kyrie eleison

Ota kädestä kiinni eksyvää. Anna arvot jotka pysyvät. Anna armot, jotka uudistavat. Anna totuus joka säilyy. Anna antaa kaikki tiellä Kristuksen, jolla itse olet valo.

Maailmassamme me tullaan jokainen kohtaamaan ja kokemaan kipeitä ajatuksia. Ne on ajatuksia, jotka ei tunnu mukavilta. Tällaiset ajatukset saavat meidät kulkemaan vähän vinossa. Jos niitä ajatuksia kertyy liikaa, niin ne kääntää koko ihmisen tällä tavalla vinoon. (vinossa kävelyä)

Mitkä ajatukset tekee sulle kipeää?

Joskus kipeät ajatukset johtuvat siitä, että muut ihmiset sanovat meille jotain tai tekevät jotain mikä meitä itseä ei miellytä. Kipeyttä syntyy siis muiden ihmisten toiminnasta.

Joskus kipeät ajatukset taas johtuvat siitä, että me itse ajattelemme itsestämme jotain, mikä tekee kipeää, kuten että ”en kelpaa”, tai ”en pärjää”, tai ”mitähän muut ihmiset nyt ajattelevat minusta?”, eli pelkäämme.

Sekin aiheuttaa meissä kipua, kun satutamme toista tai itseämme. Meissä on kaikissa järjestelmä nimeltä omatunto, joka muistuttaa meitä silloin kun teemme väärin. Omatunnon Samu Sirkka tulee istumaan olalle ja alkaa kuiskaamaan, että ”hei, et sä voi noin tehdä” tai ”nyt tuli mokattua”.

Tämä on elämää. Jokainen meistä mokaa joskus. Minusta tuntuu, että meidän elämäämme ei määritä kuitenkaan se, että ollaan mokattu. Ei se ole paha asia, että mokaa. Thomas Edison, joka keksi hehkulampun, yritti 1000 kertaa tehdä toimivan pelin, mutta mokasi joka kerta. Vasta tuhannen kerran jälkeen homma toimi, ja nyt maailmassa on enemmän valoa. Musiikissa sama juttu, virheiltä ei voi harjoittelussa välttyä, ja jos niitä pelkää, ei voi vapaasti improvisoida. Virheet ovat kasvussa välttämättömiä.

Virheet ovat elämää. Kukaan meistä ei varmaankaan halua tehdä virheitä, mutta se että niitä tulee, ei ole se ratkaiseva asia, vaan se, miten niihin virheisiin reagoi. Miten sä reagoit omiin virheisiisi? Jäätkö sä vatvomaan niitä? Annatko sen liimautua osaksi sun identiteettiäsi, että sä mokasit? Vai menetkö eteenpäin?

Jeesus tiedostaa ihmisen puuttellisuuden, eikä odota meiltä täydellisyyttä. Hän päinvastoin kutsuu joka päivä tuomaan ne virheemme hänen eteensä ja aloittamaan uudelleen puhtaalta pöydältä. Hän auttaa meitä hioutumaan, niin että ne virheet, joita kutsutaan rakkaudettomuudeksi, voitaisiin ikään kuin hiekkapaperilla kaunista puuesinettä työstäen pikku hiljaa saattaa pois meistä – ja rakkaudeksi. Hän on taivaan puuseppä, joka työstää meistä jokaista, jos annamme hänen tehdä sen.

”En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen” (Joh. 12:47)