Kyllikki Kylänkävijä

Karstaava tyttö / Girl Carding Wool — 1883

Deities, ancient Finnish gods, respect that was lost somewhere along the way.

A series of ink paintings inspired by Finnish mythology and folk beliefs. These paintings will be available as special foil prints in future cons and in my Etsy store later this fall.

K E K R I | old finnish holiday, which combined new year’s eve, harvest, and day of the dead. the table was full of food of the season, and even dead relatives’ ghosts were invited to the great feast.

activities included new year’s spells and bonfire dancing, and a visit from kekripukki and his group. they were local people going from house to house demanding food and alcohol, and threating to trash the house if they didn’t get any.

some of the characters of the group were kekripukki (most prominent and someone dressed as a goat monster), the tallest and most handsome was dressed as a woman called kaisa of the village, a goddess of abundance who had a large breast covered in nipples, and kekritär, a female spirit of kekri.

Karkki vai kepponen? Monet paheksuvat halloweenin viettoa Suomessa liian amerikkalaisena, mutta se on oikeastaan ikiaikaisen kekrin ilmentymä.

”Halloweenin taustalla on sama juhla kuin kekri”, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS:n arkistotutkija Juha Nirkko kertoo.

”Sen sijaan pyhäinpäivä on myöhäisempää, kristillistä perua.”

Jos nykylapset kyselevät karkkia, kyseltiin esimerkiksi Savossa köyriä eli kekriä.

”Kun vieras saapui taloon, sanoi hän: ‘Köyriäkö vai uunia?’ Jos vastattiin köyriä, kävi vieras syömään, mutta jos vastattiin uunia, ryhtyi hän särkemään uunia”, Lyyli Karhulta Kuopiossa kerätty muistelma vuodelta 1936 kertoo.

Karhun mukaan köyriä pidettiin marraskuun ensimmäisenä päivänä, ja köyriviikko kesti kahdeksan vuorokautta. ”Lapsia peloteltiin silloin kaikenlaisilla kummituksilla.”

Myös naamiaisasut kuuluivat juhlintaan. ”Pojat kuljeksivat nurinkäännetty takki yllään, joka oli sidottu kiinni olkisiteellä ja siihen oli ripustettu kaikenlaisia kapineita. Tällaista kutsuttiin köyrimöröksi”, Karhu kuvailee.

”Tytöillä oli taas päällään valkeat vaatteet. Tyttöjä nimitettiin kekriättäreiksi.”

Ensimmäiset kirjalliset maininnat kekristä ovat 1500-luvulta, Nirkko kertoo. Ne ovat Mikael Agricolan paheksuvia merkintöjä pakanallisesta juhlimisesta.

Sadonkorjuuta juhliva kekri oli tarjoiluiltaan luontevasti vuoden runsain juhla, joka aloitti uuden viljelysvuoden.

Vielä 1900-luvun alussa kekri oli esimerkiksi Kainuussa joulua tärkeämpi. Sillä oli vahva suosio talonpoikien keskuudessa, joulua pidettiin herraskaisena.

”Kekriin ovat kuuluneet ennusteet tuleville vuosille, kuten tinojen valaminen. Lisäksi on poltettu kokkoja ja joulupukin esikuva kekripukki on kiertänyt pyytelemässä kestitystä”, Nirkko listaa.

”Nuorilla oli vapaata sadonkorjuun loputtua, ja renkien ja piikojen lomaviikko ajoittui kekriin. Juhlaan on liittynyt vahva karnevalismi, vallattomuus ja outous, ehkä myös siksi sen paheksuntaakin pidetään melkein asiaan kuuluvana.”

Halloween on alun perin lähtöisin Britanniasta. Sen vanhin muoto on Euroopan kelttiläisillä alueilla vietetty sadonkorjuujuhla samhain, joka erotti toisistaan kesän ja talven vuosipuolikkaat.

Ajankohta on merkittävä myös latinalaisessa Amerikassa. Meksikossa marraskuun toinen päivä on tärkeä ”día de Muertos”, kuolleiden päivä. Silloin kuolleiden ajatellaan nousevan kulkemaan elävien keskuuteen.

Sekä suomalaiselle kekrille, halloweenille että día de Muertosille yhteistä ovat pimeyden ja valon välinen jännite, yliluonnollisen ja maallisen yhdistyminen.

”Juhlaan kuuluu vahva yliluonnollinen väreily”, Nirkko kuvailee.

Helena Veijalainen on kirjoittanut uskontotieteen pro gradussaan suomalais-karjalaisen kekriperinteen vainajakultista.

Kuopio, Finland, wedding dresses 1898-1920

Finnish national costume of Koivisto

I inherited this costume from my mother’s father’s mother. I’ve never met her. My great-grandmother and her son (my grandfather) were evacuees from the Karelian Isthmus. My great-grandmother purchased this national costume of her lost hometown likely sometime between the end of war and the late 60s. It may be that no one has worn it since she did, though my mother could not be sure. As far as she knows, it has been kept in the attic for years. 

I only got it because I saw an old book about Finnish national costumes among all the items my mother had cleared from her parents’ house. I asked if I could have it, and my mother said yes, but was confused why I would want it. I told her I was really interested in the national costumes and really wished I had one. She told me we had one in the attic at her parent’s house and that it was mine if I wanted it!

Words aren’t enough to describe how extremely excited and happy I am about inheriting this costume! Anyone can wear whichever costume they like the best, but I, as many others, specifically wanted a costume that represents my roots. Out of all the possible costumes and areas I could have chosen, Koivisto was always my number one. I feel like it’s fate! I cannot wait for more chances to wear it.

The costume consists of:

pleated, checkered woolen skirt with striped woolen hem

cotton linen apron with woven stripes, lace, and fringe trim

pleated linen shirt with large embroidery on the chest (called rekko) and collar, and embroidered cuffs with strings for securing

light woolen jacket with embroidery and string for securing

engraved silver buckle called paljinsolki

woolen headband called säppäli with tin ornaments

Not featured here:

white knee-high socks *

alternative thicker woolen jacket with slightly longer sleeves for winter

headdress consisting of pleated white veil and wide red band for securing **

[YLE 8.5.2019] 

Elannon Läyliäisten Meijerin maitoautonkuljettaja Jussi Ravantti nostaa maitotonkkaa auton lavalle yhdessä puolisonsa Elsan kanssa. Loppi, Kanta-Häme 1957.