Innovaatio ja innovointi
Innovaatio eli uudistus voi olla yrityksen itsensä kehittämä tai jo olemassa oleva asia, jonka yritys ottaa joko suoraan tai soveltaen käyttöön omissa tuotteissaan, palveluissaan, tuotanto- ja palveluprosesseissaan tai muissa sen toiminnan kannalta merkityksellisissä yhteyksissä. Innovaation määritelmä on jalostettu kaavaksi ”Innovaatio = uusi idea + toteutus + arvon luominen”. Tärkeätä on huomata että innovaatio ei ole vain idea eikä edes keksintö, vaan jotain joka on todella hyötykäytössä ja tuotannossa. Innovointi on innovaatiotoimintaa, eli toisin sanoen raakaa työtä ja totuttujen rajojen ylittämistä.
Innovaatiotoiminta sekoitetaan joskus virheellisesti tutkimustoimintaan. Pelkkä tutkimustulos ei ole kuitenkaan innovaatio, ellei sitä hyödynnetä kaupallisesti. Toisin sanoen tutkimustulos on apukeino innovointiin, jonka avulla voi hyödyntää kyseistä tietoa kaupallisesti.
Esimerkkejä
Hyvä innovointi takaa yritykselle kilpailuedun, sillä aktiivisella innovoinnilla toimintatavat ja tuotteet ovat askeleen edellä kilpailijoihin nähden. Esimerkkinä tähän toimii Espoon kaupungin Ropsu-robotti innovointi vanhustenpalveluiden kotihoitoon. Ropsu-robotti on ohjelmisto, joka auttaa kotihoidon työjärjestelyissä. Työssä tarvitaan eri tietojärjestelmien tietojen hakemista, vertailua, yhdistämistä ja päivittämistä. Ropsu-robotti käyttää sovellusta samoin kuin ihminen eikä robotin käyttöönotto aiheuta muutoksia käytössä oleviin tietojärjestelmiin. Tämä vapauttaa kaupungin työntekijät ”keskittymään” tärkeämpiin asioihin. Ropsu-robotti vähentää siis työntekijöiden työn määrää ja sen myötä kustannukset pienenevät. Ropsu-robotti on voittanut julkisen sektorin palveluinnovaatioiden sarjan kansallisessa Quality Innovation Award -kilpailussa.
Toinen esimerkki on Suomen siemenperunakeskus lähti kehittämään uudenlaista perunaa kahdeksan vuotta sitten. Heidän uusi innovaationsa on ”ilmaperuna”, joka pystyy kasvamaan ilman multaa tai aurinkoa. Tämä innovaatio voisi pelastaa mahdollisissa kriisitilanteissa ihmiset nälänhädältä.
Yhteenveto
Innovointi on yrityksille tärkeää, sillä keksimällä hyvän idean tai sen ottamisen käyttöön yrityksen prosesseissa, takaa se yrityksen kustannuksien vähenemisen ja tulojen kasvamisen. Näin ollen hyvä innovointi on suora tie menestykseen ja päivittämällä omia toimintoja moderniksi ja helpommaksi pysyy yritys kilpailussa muiden yritysten kanssa mukana tai jopa edellä. Jatkuvalla innovoinnilla yhteiskunnan kaikki toiminnot ja tuotteet kehittyvät entistä paremmiksi ja hyödyllisemmäksi.
https://digitalworkforce.fi/case-ropsu-espoon-vasymaton-digiduunari/
http://www.inno-vointi.fi/fi/innovoinnin-periaatteet/innovaatio-ja-innovointi-myos-julkisella-sektorilla
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710292200494082_u0.shtml









