Hapankorppuja

Museoiden pääsymaksut ovat yleensä varsin nimellisiä. Ne eivät merkittävissä määrin vaikuta museoiden taseeseen, mutta ovat silti kynnys kävijöille. 

Pääsymaksuttomuudesta on hyviä kokemuksia esimerkiksi Kainuun museossa, jossa on maaliskuussa käynyt kaksi kertaa niin paljon väkeä kuin viime vuonna samaan aikaan. 

Erityisen hienoa on mielestäni se, kuinka pääsymaksuttomuus mahdollistaa museossa piipahtamisen ikään kuin varkain: ruokatunnilla, huonon sään yllättäessä, linja-autoa odottaessa. Kävijä saattaa jopa palata tutustumaan mieltä askarruttamaan jääneeseen teokseen tai esineeseen.

Museoliitto on listannut museoita, joihin on vapaa sisäänpääsy. Osaan aina, osaan tiettyinä päivinä ja aikoina. Listalta puuttuu varmasti museoita; sellaisia sopii ilmiantaa kommenteissa.

Helsinki

Keskiviikko

Sinebrychoffin taidemuseo, kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 17-20

Valokuvataiteen museo, kuukauden viimeinen keskiviikko klo 17-20

Torstai

Luonnontieteellinen museo, kuukauden ensimmäinen torstai klo 16-18 (kesällä klo 15-17)

Tekniikan museo, klo 9-19

Perjantai

Arkkitehtuurimuseo, kuukauden ensimmäinen perjantai

Kiasma, kuukauden ensimmäinen perjantai klo 16-20

Kulttuurien museo, klo 16-18

Suomen kansallismuseo, klo 16-18

Ilmaiset museot Helsingissä

Diamus Helsingin Diakonissalaitoksen museo

Helsingin kaupunginmuseo:

Sederholmin talo

Hakasalmen huvila

Ratikkamuseo

Ruiskumestarin talo

Tuomarinkylän museo

Työväenasuntomuseo

Sofiankadun näyttelyt

Päivälehden museo

Reitzin säätiön kokoelmat

Suomen Pankin rahamuseo

Muualla Suomessa

Espoo

Espoon kaupunginmuseo:

Glims talomuseo, keskiviikkoisin klo 10-16 (kesällä klo 10-17 )

Lagstadin koulumuseo

Villa Rullud

Näyttelykeskus WeeGee, keskiviiikkoisin klo 18-20

Hyvinkää

Hyvinkään taidemuseo, keskiviikkoisin klo 16-18

Imatra

Imatran kaupunginmuseo

Imatran taidemuseo

Jyväskylä

Alvar Aalto -museo, ei pääsymaksua koululaisilta (alle 18-vuotiaat)

Jyväskylän taidemuseo, perjantaisin klo 11-18

Galleria Harmoniaan

Keski-Suomen luontomuseo

Suomen käsityön museo, perjantaisin klo 11-18

Kajaani

Kainuun museo

Kajaanin taidemuseo

Kemi

Kemin historiallinen museo, perjantaisin klo 11-17

Kemin taidemuseo, perjantaisin klo 11-17

Kerava

Taide- ja museokeskus Sinkka, kuukauden ensimmäinen sunnuntai

Keuruu

Keuruun museo, talvikaudella ti-to klo 10-15

Kokkola

K. H. Renlundin museot, torstaisin klo 11-18

Kansansoitinmuseo

Luontokokoelma Kieppi

Kotka

Merikeskus Vellamo 

Suomen merimuseo ja Kymenlaakson maakuntamuseo, keskiviikkoisin klo 18-20

Lapua

Lapuan Patruunatehtaan museo

Lapuan taidemuseo

Maarianhamina

Ahvenamaan museo ja Ahvenamaan taidemuseo, loka-huhtikuussa

Mikkeli

Mikkelin taidemuseo, perjantaisin klo 10-17 loka-huhtikuussa

Nurmes

Nurmeksen museo, ma-pe klo 10-16

Oulu

Oulun taidemuseo, perjantaisin klo 10-17

Pori

Porin taidemuseo, keskiviikkoisin klo 18-20

Rauma

Teresia ja Rafael Lönnströmin kotimuseo

Riihimäki

Riihimäen kaupunginmuseo, sunnuntaina ja keskiviikkona klo 12-18

Riihimäen taidemuseo, perjantaisin klo 14–17

Salo

Salon taidemuseo Veturitalli, kuukauden ensimmäinen perjantai klo 10-18

Seinäjoki

Seinäjoen taidehalli, keskiviikkoisin

Tampere

Poliisimuseo

Työväenmuseo Werstas

Turku

Turun taidemuseo, perjantaisin klo 16-19

Ulvila

Friitalan nahkamuseo

Vaasa

Vaasan taidehalli

Vantaa

Vantaan kaupunginmuseo

Vantaan taidemuseo

Varkaus

Varkauden museo

Alkuun: Tämä blogikirjoitus on pitkälti sitä sorttia, jonka tarkoituksena on ollut ennen kaikkea selkeyttää omia ajatuksiani. Se on pitkähkö ja epäyhtenäinen. Ajatukset pääpiirteittäin ylös kirjattuani en lähtenyt tekstiä erityisemmin tiivistämään tai muovaamaan, sillä uskon, että tällaisten hieman raakilemaisten tuotosten julkaiseminen paremmin edesauttaa omaa oppimistani sekänäyttää kuinka ja miltä pohjalta omat ajatukseni ovatmuotoutuneet. Ennen tämän blogitekstin valmistumista aiheen tiimoilta syntyi sarjakuva.

Kulttuuritomittaja Pirkko Kotirinta kirjoitti viime keskiviikkona Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten asenteita kulttuurikysymyksiin.

Kyselyssä selvisi, ”että puolueen suhtautuminen kulttuuriasioihin merkitsi erittäin paljon vain kuudelle prosentille kaikista kyselyyn osallistuneista.” 38 prosenttia vastanneista ilmoitti, että puolueen suhtautumisella kulttuuriasioihin on heille äänestäjinä ”tuskin lainkaan merkitystä” ja 35 prosenttia vastaajista valitsi vaihtoehdon ”ei kovin paljon merkitystä”. Toisin sanoen lähes kolme neljästä kyselyyn osallistuneesta määrittelee itsensä kulttuurin suhteen välinpitämättömäksi. Tutkimusta varten haastateltiin 1 006 henkilöä. Virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä.

Kotirinka kysyykin olisiko niin, että kulttuuri on ”latautunut tällaisessa gallupissa liian etäiseksi, ei-välttämättömyydeksi?” Tulkinnan puolesta puhuu ainakin se, että vastaajista 44 prosenttia kannatti sitä, että valtio tukee Keskustakirjastoa rahallisesti sekä osaltaan myös se että vain neljännes haluaisi vähentää kulttuuriin rahoitusta. Lähes puolet haastatelluista halausi pitää kulttuurin rahoituksen ennallaan ja hieman yli viidennes halusi lisätä rahoitusta.

Kirjoitus sai pohtimaan paitsi kulttuurin merkitystä yhteiskunnassamme myös sitä mitä tarkoitamme puhuessamma kulttuurista.

Mitä se on se kulttuuri?

Kielitoimiston sanakirja määrittelee kulttuurin seuraavasti:

”yhteisön tai koko ihmiskunnan henkisten ja aineellisten saavutusten kokonaisuus; sivistys”, myös

”yksilön tai yhteisön henkisten tai ruumiillisten kykyjen kehittäminen tai kehittyneisyys, ajattelu- tai toimintatapojen kehittyneisyys, vakiintuneet toimintatavat”.

Ensimmäinen määritelmä vastaa lähinnä kuvailevissa ihmistieteissä vallalla olevaa näkemystä kulttuurista kaikkien niiden inhimilliset ilmiöiden summana, jotka yksilö on omaksunut osana yhteiskuntaa. Esimerkiksi antropologi Sir Edward Burnett Tylor (1974) kirjoitti kulttuurin olevan ”se monimutkainen kokonaisuus, joka sisältää tiedon, uskomukset, taiteen, moraalit, lait, käytänteet ja kaikki muut kyvyt sekä tavat, jotka ihminen on yhteiskunnan jäsenenä hankkinut”.

Jälkimmäinen määritelmä on lähempänä sitä miten tuo sana yleisesti ymmärretään. Valtaosalle ihmisiä kulttuuri merkitsee jonkinlaista henkisten kykyjen kehittämistä ja kehittyneisyyttä, hengen viljelyä. Animi cultura, kuten Cicero asian esitti.

Mutta mitä pitäisi ajatella, kun edellä mainitun kolumnin kommenttiosiossa julistetaan kulttuurin olevan nokkavaa, ylimielistä ja parhaimmillaankin vain turhaa. Kulttuuri on jotakin, jota ”kulttuuri-ihmisten” harrastavat. Rahvasta ei moinen toiminta kiinnosta saati innosta. Kulttuuri ymmärretään siis jonkinlaiseksi korkea- tai paremmin taidekulttuuriksi. Muumibaletti ja Mental Finland ovat kulttuuria, Popedan keikka ei. Robert Mapplethorpe Kiasmassa on kulttuuria, Paavo Pesusieni kuivalla maalla ei.

Kulttuuri on totta kai paljon muutakin kuin muumeja estradilla. Helsingin Sanomien kulttuurisivulla kerrottaan esimerkiksi, että ”Finnkino tekee lipunmyynnissä ennätyksiä” ja että ”Disney tekee maailman menestyneimmälle animaatioelokuvalle jatko-osan”. Toisaalta kysytään ”Oliko 1800-luvun ihminen parempi kuin me?” ja kerrotaan miksi Robert Mapplethorpen valokuvanäyttely Kiasmassa kannattaa käydä katsomassa. Yle uutisten kulttuuriosiossa puolestaan paljastetaan mihin Yle käyttää rahasi ja kerrotaan kuinka ”Kauppakorkeakoululaiset muovaavat ilmakitaransoittoa sponsorisuhteiksi”.

Onko kahtiajako perusteltu? Voidaanko massakulttuuri erottaa korkeakulttuurista, taide viihteestä? Rakentavasti aihetta blogikirjoituksessaan vuonna 2012 käsitellyt Mikko von Bruun pitää korkeakulttuuria sekä ajankohtaisena että tarpeellisena käsitteenä.

Bruunille ”korkeakulttuuri tarkoittaa kaikkien kulttuurin alojen keskeistä antia.” Sellaista, joka ”antaa käyttäjälleen mahdollisuuden ymmärtää todellisuudesta – niin ulkoisesta kuin sisäisestä – jotakin merkittävää, jotakin, joka lähestyy omaa psyykkistä todellisuutta tai joka kuvaa edelleenkin jotakin totuutta lähentyvää piirrettä ihmisen elämässä”. Korkeakulttuuria edustavat sekä Bach että Beatles. 

Bruun kirjoittaa kulttuurituotannon kaupallistuneen ja kansainvälistyneen ja katsoo korkeakulttuurin olevan tänä päivänä ”yhä vaikeammin löydettävissä kulttuuritarjonnan yltäkylläisyydessä ja monimuotoisuudessa. – – Tavoitteena ei ole tarjota korkeaa, vaan jotakin, joka tuottaa voittoa.” Me kuluttajat olemme ”addiktoituneita välittömään nautintoon”, jota tarjoavat ”ajatuksettomat viihdeohjelmat, ajatukseton kirjallisuus ja musiikki. Tämä kulttuuri ei tarkoituksellisesti kuvaa mitään, vaan tarjoaa välittömän helpotuksen elämän frustraatioihin”.

Bruunin tapa erottaa korkeakulttuuri massakulttuurista on sukua Oskar Negtin ja Alexander Klugen näkemykselle taiteen ja viihteen välisistä eroista. Viihde on eskapismin väline, joka tukahduttaa ja hautaa alleen todelliset tarpeemme. Ajatukseton viihdekulttuuri saa meidät uskomaan, ettei maailmasta löydy mitään sitä todellisempaa. Taide on viihteen vastakohta: se auttaa meitä näkemään maailman sellaisena kuin se on ja arvioimaan ympäröivää todellisuutta itsenäisesti.

”Kyltyyri”

Helsingin murteella

“Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!” Tuo huuto on Suomessasyyri, Mut mikä se on se kyltyyri? Kas,siinäpä pulma on jyyri.

Se on yhdelle ooppera-kyyri, taastoiselle Tukholma-tyyri, Duncan, Forssellin figyyri tai Parisinpolityyri.

Tuhat karvainen on kyltyyri - se on Kiinassa Kiinaan myyri - mut Suomessa Suomen kyltyyri tuon kaiken on karrikatyyri.

Triathlonille Kiasmaan

Viime lauantaina järjestettiinkansainvälinen Art+Feminism Wikipedia Edit-a-Thon, jonka aikana Wikipediaan luotiin yli 400 uutta artikkelia. Toistakertaa järjestettävä tapahtuma kasvoi merkittävästi viimevuodesta; 30 erillisen tilaisuuden sijaan järjestettiin yli 75 jaosanottajia oli yli 1500, reilusti yli kaksinkertainen määrä edellisvuoteenverrattuna.

Tänä vuonna oman artikkelin saivat muiden muassa Elise Forrest Harleston, Amy Maria Sacker, Janet PayneBowles, Lisl Steiner, LaToya Ruby Frazier, Betty Gloria Miller,Camille Henrot, Sarah McEneaney, Kyle DeWoody, Jennie C. Jones ja Heresies Collective.

Hienoa!

Suomessa ei ikävä kyllä tänävuonna järjestetty ainoatakaan tapahtumaan liittyvää tilaisuutta.Porukalla tietoa taiteesta ja taiteilijoista Wikipediaan pääseekuitenkin lisäämään jo lauantaina 28.3. KiasmanWikitriathlonissa. Nähtäväksi jää ottaako teräsmies-Stubb osaa näihin kisoihin.

Tapahtuma sijoittuu samalle viikonlopulle IHME-nykytaidefestivaalien kanssa ja tilaisuudesta onkin hyvä jatkaa, kuten allekirjoittaneella on aikomus, seuraamaan 24 Hour Rockshowta Vanhalla.

Triathlonin kaikki kolme etappia – olemassa olevan artikkelin parantaminen, uuden sivun luominen ja linkitysten lisääminen – suorittaneet palkitaan.

Art+Feminism-tapahtuman hengessä toivoisin myös suomenkieliseen Wikipediaan lisää artikkeleita naistaiteilijoista. Ajattelin itse kirjoittaa ainakin Art+Feminism-tapahtuman myötä löytämästäni Sarah McEneaneysta, mielelläni myöskin jostain suomalaisesta taiteilijasta. Ehdotuksia otetaan vastaan! Ja enköhän vielä ehdi lisäämään jokusen rivin Wikströmistä ja hänen teoksistaan.

Tule Kiasmaan moikkaamaan! Tapahtumaan voi ilmoittautua täällä.

Niin tosiaan, Kiasma aukeaa huomenna!

Tervehdys teille!

Tämä on ensimmäinen blogipostini, joten lienee syytä kertoa hieman itsestäni. Nimeni on Antti ja olen 22-vuotias taidehistorian opiskelija Tampereelta. Minua kiinnostavat erityisesti valokuvan historia ja vaikutus, 1800-luvun lopun Pariisin taidemaailma sekä nykytaiteen kehitys. Rakkaita taiteilijoita, muutamia mainitakseni, ovat Honthorst, Cézanne, Gallen-Kallela, Klee, Miró ja aikalaisista Patrick Brill (Bob and Roberta Smith).

Kulutan aikani, paitsi taiteen syvintä olemusta pohtien, myös juosten, vaeltaen ja valokuvaten. Viimeksimainitusta minulle maksetaan toisinaan jopa pientä korvausta. Pidän pitkistä matkoista niin vaelluksilla kuin juostessakin. Tavoitteeni on seuraavan vuoden aikana osallistua ultramaratonille. 

Taidehistorian lisäksi opiskelen viestintää. Toimin avustajana omalaatuisessa musiikkiohjelmassa, jota voi kuunnella maanantaisin – niinä päivinä, kun ohjelmapaikalla ei kuulla kunnanvaltuuston kokousta – kello 18 Radio Moreenissa. 

Olen elätellyt ajatusta taidehistoriaa(kin) käsittelevän blogin perustamisesta jo jonkin tovin. Tuumasta toimeen pääsin kuitenkin vasta nyt, kun kesätyö museossa varmistui. Kävin viime viikon torstaina työhaastattelussa Visavuoressa ja toissa päivänä kuulin ilouutisen: toukokuussa aloitan työni museo-oppaana. Tästä tiedosta en ole vieläkään toipunut.

Tieto työpaikasta auttoi keskittämään ajatuksiani ja tässä blogissa varmasti käsitelläänkin seuraavan puolen vuoden aikana suurissa määrin Suomen taiteen kultakautta, suomalaista veistotaidetta ja ennen kaikkea kuvanveistäjä Emil Wikströmiä.

Lukija saattaa pohtia mitä tekemistä hapankorpuilla on taidehistorian kanssa. Enkä ole vielä kerennyt rakentamaan uskottavaa aasinsiltaa näiden kahden asian välille. Periaatteenani nimeä miettiessä oli, ettei nimi blogia pahenna, ellei blogi nimeä. Ja minä kun kovasti pidän hapankorpuista!

Kirjoittaminen käy minulta harvoin luonnostaan ja suomen kieli tuntuu usein erityisen haastavalta. Opinnoissanikin, erityisesti taidehistorian saralla, on englanti saanut enemmän harjoitusta. Mutta kuten Emil Wikström aikanaan totesi, ”jos ei työtä tehdessä ole tuska päällä, ei synny oikein kunnollista” (Suomalainen, 2014). Eli itseni kehittämiseksi, ajatusteni selvittämiseksi ja omaksi sekä toivottavasti myös jonkun toisen iloksi minä aion nyt kirjoittaa.

Loppuun vielä pari ajankohtaista kulttuuriuutista:

Kanye West on tätä nykyä kuraattori Kanye West.

Museovirasto julkisti innovatiivisiin hankkeisiin jaetun avustuksen saajat. Onnittelut kaikille 25 museolle!

Kirjallisuutta