#taidehistoria

Kuvanrakentaminen.

Taidehistorian työ. Akryyli kankaalle.

Valitsin aikakaudeksi barokin. Kangas pohjustettiin gessolla, jonka jälkeen luonnostelin aiheen lyijykynällä. Maalasin ensiksi ohuita, eri värisävyillä toteutettuja kerroksia himmeällä akryylimaalausnesteellä ohennetuilla väreillä, jonka tekniikan avulla halusin luoda läpikuultavuutta. Tulos ei ollut aivan toivottu, ja myöhemmin sain työhön lisää mehevyyttä käyttämällä paksumpia värikerroksia, joita varjostin käyttämällä hidastetta yhdessä tummempien värien kanssa.

Jouduin muokkaamaan alkuperäistä ideaa ja hahmon muotoa, mm. pituutta ja käsien muotoa, helman väriä ja taustalla olevia esineitä. Lopulta käytin referenssikuvia apuna. Riittävän varjon luominen oli aikaa vievä prosessi, ja on vielä kesken. Työ ei vielä mielestäni ole aivan valmis, vaan sitä voisi parantaa edelleen esim. koettamalla saada ihoon luonnonmukaisempaa tuntua ja syventämällä edelleen valon ja varjon vaihtelua, sekä hiomalla maalausjälkeä tasaisemmaksi.

Onnistuin maalaamaan drapeeraukset sekä helman ja kukat hyvin. Hahmo vaatisi edelleen muokkausta luonnollisemmaksi. Jatkoin vielä kehittelyä ja kokeilua josta kuva alla, mutta mielestäni maalaus ei siitä välttämättä parantunut. Toisaalta voin olla liiankin kriittinen tekemistäni kohtaan.

Kuvanrakentaminen.

HI2 - Uusi aika / the Modern Era Tieteen kehitys ja kulttuurin murros / Scientific achievements and cultural changes

Perinteisesti Uuden ajan alku ajoitetaan 1400- ja 1500-lukujen vaihteeseen. Renessanssiaikaa voidaan aloittaa tutkimaan kuitenkin jo 1350-luvulla taiteen, kirjallisuuden ja oppineisuuden piirissä. Italialaiset kaupunkivaltiot, esimerkiksi Venetsia ja Milano, olivat rikastuneet keskiajan lopulla Osmanivaltakunnan kanssa käydyn kaupan ansiosta. Porvariston ja ruhtinaiden vaurauden kasvu mahdollisti renessanssin synnyn juuri Italiassa.

Uuden ajan humanististen tieteiden - kirjallisuuden, historian, filosofian ja psykologian - syntyperä oli muslimialueilla, itäisessä Euroopassa ja luostareissa säilyneissä antiikin ajan teksteissä. Antiikkia ihailtiin tieteissä ja taiteissa, ja oppineiden ja varakkaiden piirissä leviävä humanistinen ajattelu korosti ihmistä ja hänen tekojaan yksilönä. Perinteinen, keskiaikainen ajattelu korosti edelleen seurakuntaa, kyläyhteisöä ja sen edun mukaista, nöyrää elämää. Kirkon valta väheni rikastuvissa kaupungeissa ja kansallisvaltioissa, ja vaikka uskonnolla oli yhä suuri merkitys, tiede ei enää ollut täysin siitä riippuvaista. Oppineisuus ja kansankielinen kirjallisuus alkoivat hitaasti lisääntyä sivistysihanteen johdosta. Kansankielisiä kirjailijoita myöhäiskeskiajalta renessanssiajan loppupuolelle ovat esimerkiksi Dante (Jumalainen näytelmä), Cervantes (Don Quijote) ja Shakespeare (Romeo & Julia, Julius Caesar, sonetit).

Tervehdys teille!

Tämä on ensimmäinen blogipostini, joten lienee syytä kertoa hieman itsestäni. Nimeni on Antti ja olen 22-vuotias taidehistorian opiskelija Tampereelta. Minua kiinnostavat erityisesti valokuvan historia ja vaikutus, 1800-luvun lopun Pariisin taidemaailma sekä nykytaiteen kehitys. Rakkaita taiteilijoita, muutamia mainitakseni, ovat Honthorst, Cézanne, Gallen-Kallela, Klee, Miró ja aikalaisista Patrick Brill (Bob and Roberta Smith).

Kulutan aikani, paitsi taiteen syvintä olemusta pohtien, myös juosten, vaeltaen ja valokuvaten. Viimeksimainitusta minulle maksetaan toisinaan jopa pientä korvausta. Pidän pitkistä matkoista niin vaelluksilla kuin juostessakin. Tavoitteeni on seuraavan vuoden aikana osallistua ultramaratonille. 

Taidehistorian lisäksi opiskelen viestintää. Toimin avustajana omalaatuisessa musiikkiohjelmassa, jota voi kuunnella maanantaisin – niinä päivinä, kun ohjelmapaikalla ei kuulla kunnanvaltuuston kokousta – kello 18 Radio Moreenissa. 

Olen elätellyt ajatusta taidehistoriaa(kin) käsittelevän blogin perustamisesta jo jonkin tovin. Tuumasta toimeen pääsin kuitenkin vasta nyt, kun kesätyö museossa varmistui. Kävin viime viikon torstaina työhaastattelussa Visavuoressa ja toissa päivänä kuulin ilouutisen: toukokuussa aloitan työni museo-oppaana. Tästä tiedosta en ole vieläkään toipunut.

Tieto työpaikasta auttoi keskittämään ajatuksiani ja tässä blogissa varmasti käsitelläänkin seuraavan puolen vuoden aikana suurissa määrin Suomen taiteen kultakautta, suomalaista veistotaidetta ja ennen kaikkea kuvanveistäjä Emil Wikströmiä.

Lukija saattaa pohtia mitä tekemistä hapankorpuilla on taidehistorian kanssa. Enkä ole vielä kerennyt rakentamaan uskottavaa aasinsiltaa näiden kahden asian välille. Periaatteenani nimeä miettiessä oli, ettei nimi blogia pahenna, ellei blogi nimeä. Ja minä kun kovasti pidän hapankorpuista!

Kirjoittaminen käy minulta harvoin luonnostaan ja suomen kieli tuntuu usein erityisen haastavalta. Opinnoissanikin, erityisesti taidehistorian saralla, on englanti saanut enemmän harjoitusta. Mutta kuten Emil Wikström aikanaan totesi, ”jos ei työtä tehdessä ole tuska päällä, ei synny oikein kunnollista” (Suomalainen, 2014). Eli itseni kehittämiseksi, ajatusteni selvittämiseksi ja omaksi sekä toivottavasti myös jonkun toisen iloksi minä aion nyt kirjoittaa.

Loppuun vielä pari ajankohtaista kulttuuriuutista:

Kanye West on tätä nykyä kuraattori Kanye West.

Museovirasto julkisti innovatiivisiin hankkeisiin jaetun avustuksen saajat. Onnittelut kaikille 25 museolle!

Kirjallisuutta

Historiaa kuvin -blogin vierailevien kirjoittajien sarjan aloittaa Turun yliopiston taidehistorian pääaineopiskelija Marika Honkaniemi.

“Our pictures are our footprints. It’s the best way to tell people we were here.” - Joe McNally

  Tekijyys on sotavalokuvasta puhuttaessa mielenkiintoinen ja monitahoinen käsite. Keitä kuvia ottivat? Mitä tiedämme kuvia ottaneista tekijöistä? Ajaudun seuraavassa pohdiskeluni myötä hieman myös nykypäivän puolelle ja valotan nykypäivän sotavalokuvaaja James Nachtweyn tekijyyttä suhteessa Suomessa esimerkiksi jatkosodan aikana ilmenneisiin tekijyyden tyyppeihin.

                      Jatkosodan aikana TK-kuvaajat tallensivat sodan tapahtumia päämajan asettamien kuvausohjesääntöjen viitoittamina. Tekemisen tavoitteena tuntuukin tuolloin olleen pyrkimys välittää urheutta, joukkojen elinvoimaisuutta, uhrimieltä ja inhimillisyyttä huokuvia sotakuvia, mutta pyrkiä samalla tallentamaan dramaattista taistelumateriaalia. Rivisotilaat tallensivat puolestaan sodan jokapäiväisen puolen. Kuvia ilmentävät aseveljeyden osoittaminen, huumori ja kuolemanpelkokin. Tekijyyden osalta ongelmallista on juuri kahtiajako TK-kuvaajien ja rivisotilaiden tekemisen välillä. Aina ei pystytä tarkasti sanomaan, onko materiaali TK-kuvaajan omaa tuotosta, vai onko kuva kerätty päämajan ohjeen mukaisesti nimettömäksi jääneen rintamamiehen yksityisen valokuvamateriaalin joukosta. Joskus ongelmia oli myös siinä, voitiinko tekijää missään vaiheessa edes nimittää TK-kuvaajaksi – ottihan moni kirjoittava TK-mies itse reportaasinsa kuvat olematta missään vaiheessa virallisesti TK-kuvaaja.

TK-kuvaajien otokset (tai ainakin heidän ottamakseen osoitetut kuvat) ovat yleensä onneksi varustettu jonkinlaisin kuvatiedoin. Kuvateksti voi kuitenkin useassa tapauksessa olla harhaanjohtava – samasta kuvasta saatettiin tehdä useampia vedoksia, jotka sitten päätyivät moneen eri sota-ajan kuvakokoelmaan aina eri tiedoilla varustettuna. Nämä kuvatekstit kuitenkin antavat edes jotain pohjaa kyseisen kuvan tulkinnalle. Rintamamiesten kuvissa esiintyy valitettavasti harvemmin tietoja tekijästään tai tekemisen ajankohdasta. Tällöin tekijän identiteetti ja aikomukset jäävät usein vain arvailujen varaan.

Suurin osa tavallisten rintamamiesten kuvaamasta materiaalista on siis tekijyyden kannalta hyvin ongelmallista. Koska kuvaustoiminta ja tekijyys ei ollut järjesteltyä, vaan sattumanvaraista ja kesti mahdollisesti muutamien kuvien tallentamisen verran, ei tekijöiden nimiä tallennettu kuvamateriaalin yhteyteen. Nykyään tekijän allekirjoituksien puuttuessa tekijä on helpointa selvittää vaikka kokonaisten kuva-albumien perusteella – ihanteellista on, jos tekijän identifiointi tapahtuu esimerkiksi kuvaajan sukulaisen, muun läheisen tai varman tiedon omaavan välikäden kautta. Osa rintamamiesten tekijän arvosta on joutunut valitettavasti TK-kuvaajien sieppaamaksi päämajan ohjeistuksen vuoksi. Tällöin rintamamiesten saavutukset tekijöinä on siirretty kuin huomaamatta TK-kuvaajien ansioluetteloon. Luonnehtisin rintamamiesten tekijyyttä eräänlaisena hajaantuneena tekijyytenä, jonka tuottamia teoksia tulee vastaamme vähän väliä. Vaikka tekijyys onkin hajaantunutta, voisi rintamamiesten taiteilijuuksia ja heidän ottamaansa materiaalia mahdollisesti nimittää yhteiseksi – rintamamiesten – taiteilijabiografiaksi.

TK-kuvaajista löytyy muun muassa koostettuja nimilistoja, joiden perusteella voisi puhua paljon selkeämmistä tekijyyksistä rivimiehistä rakentuneeseen kokonaiskuvaan verrattuna. Heille on nimensä ja kuvien merkintöjen perusteella luotavissa sota-aikaisia taiteilijabiografioita ja on heidän suoritustaan jopa arvioitukin. Esimerkiksi TK-kuvaaja Erkki Viitasalo on saanut Päämajan Kuvaosastolta toiminnastaan keskiarvon 8 rohkeana, aikoinaan tuotteliaana, mutta myöhemmin väsähtäneenä, valokuvaajana. Tällainen tekijyyden kouluarvosana-arvostelu on tekijyyden kannalta hyvin mielenkiintoinen konsepti. Harvemmin esimerkiksi maalaustaiteilijan teoksia tai kokonaistuotantoa on millään tavalla mielekästä arvostella kouluarvosanoin. TK-kuvaajien tapauksessa heidän tuotannon laatuunsa kohdistuvat odotukset oli kuitenkin jo etukäteen säädetty – arvosana kieli pikemminkin siis tekijän ottaman materiaalin oikeellisuudesta kuin sattumanvaraisen tarkastelijan mielipiteestä.

James Nachtweyn tekijyyden tuotteet ovat maailmankuuluja. Hän on toiminut kuvaajana maailman suurimmilla konfliktialueilla kuten Afganistanissa, Kosovossa ja Ruandassa. Toisin kuin juuri esimerkiksi jatkosodan aikana, jolloin tekijyyksiä tuntuu ajaneen tarve välittää tietynlaista kuvaa itsestä rohkeana ja väsymättömänä taistelijana ja vihollisesta tunteettomana eläimenä, on Nachtwey korostanut asemaansa puolueettomana sivustaseuraajana. Amerikkalaisuudestaan huolimatta hän on onnistunut henkeäsalpaavasti välittämään Afganistanissa sodan kauheuksia kohdanneiden tunteita ja kärsimystä. Katsoessani vuonna 2001 ilmestyneen Nachtweystä kertovan dokumentin War Photographer, huomasin sen ilmentävän kiinnostavalla tavalla aivan erilaista näkökulmaa sodan tallentamiseen: ”If you make an honest picture of war, it will be an antiwar photograph”.

Sotavalokuvaajat tuntuvat nykyään erottuvan yhä enemmän massasta omina erillisinä tekijyyksinään. Heille on myös selkeästi koostettavissa omia biografioita, mikä luokittelee heidät helposti suoraan myös taiteilijoiksi. Taiteilijuuden on luonnollisesti mahdollistanut ennen kaikkea valokuvauskaluston saatavuus ja se, että valokuvaus mielletään aikaista tehokkaammin taiteen lajiksi. Edellinen on ollut vain pintaraapaisua sotavalokuvauksen tekijyyden käsittelyssä, mutta tulen keskittymään siihen laajemmin proseminaaritutkielmani yhteydessä. Lisäksi tavoitteena on pohdiskella myös sotavalokuvauksen dokumentaarisuutta. Aineistonani käytän jatkosodan aikana otettua taistelukuviksi luonnehdittavissa olevaa sekä TK-kuvaajien että tavallisten rivimiesten ottamaa materiaalia.

  Marika Honkaniemi