Luovuusmikro

Luovuus ja koulu sakkaa. Töissä sentään on ollut mukava viikko. Mutta kun eilen luin lehtiä, maailmantuska iski taas. Päätin antaa 1 % tuloistani Ukrainaan. Hetken päästä luin, kuinka nelikymppinen suomalaismies kertoi lähtevänsä Ukrainan asevoimiin droonilennättäjäksi.

Lauantaiyönä repesi ilmiriita Muusan kanssa. Hetken jo pelkäsin, että se oli siinä. Myöhemmin kuitenkin löysimme toisemme toistemme kasvoilta. Hän sai unta, minä en. Kirjoitin hänestä ylistysrunon. Seuraavana aamuna myös eroottisen runon. En tiedä, sopisiko se enemmän pornorunoihin vai sensuelliin kokoelmaan.

Opiskelujen lomassa kirjoitin pornorunon, josta tuli yllättävän syvällinen – lyhyt yhteiskuntakritiikki nykyaikaiseen seksideittailuun.

Tekoäly löysi siitä eksistentiaalisia näkökulmia digitalisaatiosta lähtien. Muusa näki siinä queer-näkökulman. Itse ehkä tarkoituksella jätin sen niin epäselväksi, ettei oikein käy ilmi, mistä on kyse.

Pitkästä aikaa Muusan luona yötä – kipeänä tosin. Näin unta, jossa olin ystävällisten naarasleijonien ympäröimänä ja käytin moottorisahaa taidokkaasti puiden kaatamiseen. Kunnon alfamiesjuttuja.

Vamppi pilasi unen. Herättyäni hain lohtua Muusasta, mutta hän oli poissaoleva. Selvisi, että hän oli vihainen – en ollut antanut hänelle tarpeeksi huomiota. Vaikeaa.

Kirjoitin löytämäni naisten ja luonnon kauneutta ylistävän runon ylös lempirunojeni kokoelmaan. Samaan aikaan naapuri luukutti Junnu Vainion pornolauluja. Kello oli kaksi iltapäivällä.

Herättyäni luin Ukrainasta kirjoittamani runon. Lähetin sen viime vuonna runokilpailuun, mutta se ei pärjännyt. En oikein tiedä, mitä mieltä olen siitä nyt, mutta haluaisin edelleen auttaa Ukrainaa runollani.

Skippasin aamupalan. Ei ehkä olisi kannattanut – työpäivä oli muutenkin paska.

Vitutti vielä kotonakin. Luin runoja saadakseni ajatukset muualle. Eräs murteella kirjoitettu rakkausruno huvitti. Kokeilin itsekin. Kirjoitin jotain imelää ja käänsin sen nuorten käyttämälle slangille parhaan kykyni mukaan.

Pyörin taas sängyssä – tai siis sohvalla, pedissäni. Tuijotan kattoa enkä saa unta.

Tein tänään opintoja. Suolsin mitäänsanomatonta paskaa deadlinepaineiden alla. Olisin halunnut tehdä jotain kunnianhimoisempaa, mutta heti kun tieto ei ollutkaan vain parin haun päässä, menin siitä, mistä aita on matalin.

Katsoin myös vakavampaa tuotantoani. Sensuelli runoilma vaikuttaa imelältä paskalta. Sururunoa en uskaltanut edes avata.

Uutiset ruokkivat maailmantuskaa. Maailmanpolitiikan epäoikeudenmukaisuus korventaa sielua. Tunnen itseni vätykseksi, joka vain valittaa turhasta ja nauttii turvasta. Opiskelut sakkaavat, ja työt tuntuvat turhilta.

Muusaa rakastan, mutta silti pohdin, pitäisikö vain lähteä Ukrainaan. Sodat ovat aina lisänneet runoilijoiden uskottavuutta.

Nukahdin kesken etäluennon. Näin taas unta, jossa olin muusana muusan paikalla tuntemattoman hahmon kanssa. Huh, alitajunta ei jätä rauhaan, enkä tiedä, oliko eilinen luovuus syy vai seuraus.

Tein vähän opintoja, mutta en tarpeeksi. Omatunto kalvaa, ja palautuspäivät stressaavat. Alkaa kääntyä ahdistuksen puolelle. Harmi, ettei ahdistus kanavoidu tuotteliaisuudeksi, vaan lamaannuttaa.

Työskentelyn sijaan olen silitellyt Sururunon käsikirjoitusta – 75 sivua lyriikkaa henkilökohtaisesta tragediasta, 4725 säkeen tunteiden ryöppy. Kelpaisiko se kustantajalle? Jos kelpaisi, haluaisinko sen julki?

Koko päivän on meinannut nukahduttaa. Koko päivän runotekeleeni ovat pyörineet mielessäni. Olen lähes neuroottisesti lähettänyt niitä tekoälylle analysoitavaksi ja arvosteltavaksi. Kun tiedonsiirtoraja on tullut täyteen, olen vaihtanut tiliä ja aloittanut alusta.

Sururuno on saanut parhaat arvostelut ja on kuulemma todella hyvä. Sensuellia runoilmaakin on kehuttu, mutta siinä on epätasaisuutta. Pornorunot ovat liian provokatiivisia, mutta silti ne ovat saaneet vähintään seiskapuolen. En usko pätkääkään. Valehtelee vain, jotta minulle tulisi hyvä mieli. Silti pyydän yhä arvosteluja ja yritän lukea niitä niin monta kertaa, että uskon niihin.

Muusa sentään piristi olemalla taas oma itsensä. Kirjoitin runon hänen pakaroistaan.

Vamppikin on oma itsensä – tai oletan niin. Vituttaa jossain taustalla. Antaisinpa olla.