tunteita ja toivomuksia

metsä pyörii

niin kovaa, etten näe sitä saatika puita

oksat kulkevat lävitseni

en saisi niistä otetta vaikka yrittäisin

(en ole yrittänyt)

pyörryttää

muut metsässä vanhenevat,

jatkavat matkaa

kohti koteja ja töitä

kohti rauhaa ja elämää

emme ymmärrä toisiamme

kaikki pyörii

paitsi minä

myrskyn silmässä ilma seisoo paikoillaan

teen siinä piruetin

pyörryttää

käperryn kerään sammalelle

nukun pahan olon pois

kevyt pää, kurniva vatsa

punaviini, pilvilinnat

kosketus ja lämpimät kainalot

niihin palasin,

kun muuta ei ollut

paitsi valinnan vaikeus

ja vaitonaiset viikot

kotini on kolkko ilman niitä,

joihin ennen ihastuin

jotka silittivät sieluani,

sanoivat ettei ole hätää

ja pitelivät puukkoa

hiljaiset kyyneleet helsinginkadulla

olisinpa sinulle enemmän

olisitpa minulle vähemmän

nuori ja tyhmä, vannoin etten rakastu

miten voit koskea niin, ja sitten unohtaa

kun mieleni teki tarttua kiinni,

eikä koskaan päästää irti

hiljaiset kyyneleet bussissa

mikset suojele minua kuin ennen

edes kysy, pääsinkö kotiin asti

kun mieleni teki astua auton alle

hiljaiset kyyneleet sängyssä

korvia myöten täynnä

tummaa, paksua, pahaa oloa

en halua enää olla se, miksi minut on määritelty

oksennan itseni ulos

revin kaiken riekaleiksi

jätän jälkeeni hajotettuja päiviä ja tahrattuja muistoja

ensimmäinen yöni yksin

kylmässä, vieraassa, omassa sängyssä

pää pilvissä voin kuvitella seinän selälläni sinuksi

mutta aina vain hetkeksi

itken, uuteen aamuun asti

kunnes auringonsäteissä hukun valtamereen

vuodatan kyyneleitä, joiden tarinaa et tiedä

etkä säännöilläni voi kuin katsoa vierestä

ja pyyhkiä poskiani

jumalan kaivertamilla käsillä

kultani, lupaan

jonain päivänä itkemme vielä yhdessä;

emme ikävöi ikuista yötä

vaan laulamme kanssa lintujen

aamuauringon loisteessa

tänään tunnen taas, kuinka se lähestyy

ravistan päätäni,

hiljennän

Kaiken

ja juoksen, juoksen niin kauan

ehkä olen juurikin niin mustavalkoinen kuin luulet

tai ehkä värini eivät saavuta kummankaan meidän silmiä tai sieluja

elämäni on käsissäsi

mieti siis tarkkaan, miten sitä pitelet

puolestani saat kyllä puristaa,

kunnes päiväni päättyvät

mutta ennemmin pyytäisin,

että pitelisit sitä kuin perhosta;

hellästi ja hartaasti

peläten, että hetkenä minä hyvänsä

se lentäisi pois

kai tiedät, kultani

etten itkisi enää ikinä

jos saisin lukea huuliltasi ne kaksi sanaa

ilman yhtäkään vivahdusta valheesta

voiko hetkeen jäädä?

tässä olisi niin hyvä olla

humalassa lattiallasi

saat kävellä ylitseni, tai päältäni

kunhan saan pysyä lähelläsi

halpa humala

on kuin helppo onni

vailla syvällisempää syytä

tai oikeaa aiheuttajaa

mutta se ei meitä haittaa

tanssitaan tänään

voisin nukkua vuoden

yli hyytävien talvimyrskyjen

ja kevään loskavuorten

läpi kesän kukoistuksen,

pikkulintujen laulun

syksyllä kääntäisin kylkeä

karpaloiden kypsyessä rämeellä

ensilumi laskeutuisi peitolle

hautautuisin uusiin nietoksiin

kunnes jälleen, kevät koittaisi

ja krookuksen lailla kohoaisin

viimeksi kun tarkistin, ei elämälle ollut sääntöjä

ei ohjeita mitä noudattaa,

eikä tavoitetta mitä havitella

pidä se mielessä,

seuraavan kerran,

kun aikataulutat arkea

tympäännyt tylsyyteen

kotini 

pieni, kovia kokenut

mustalla maalatut seinät

ja katseilta suojaavat kaihtimet

taas en jaksanut siivota

vaikka sotku ahdistaa eniten

jospa yrittäisin elää vain vähäsen?

hiipisin läpi huoneiden

kuin kissa reunalla kattojen

yöksi asetun sänkyyn,

makaisin lailla Ruususen

kellon lyödessä keskiyötä kolmelta

ymmärrän, ettei tähän kolkkaan 

  loista aurinko eikä kuu

eivätkä kuurankukat kuki

vaikka kylmyys kyllästää rintaa,

 muuttaa sormenpäät sinisiksi

ja ennen aamunkoittoa

kevääseen kohdistunut katse

haluan hävitä tästä hetkestä

poistua omasta päästä

en kuolla, enkä kadota

vaan olla, ilman oloa

miettiä ilman muistoja

ja tuntea ilman tuskaa

unohtaa ollut, unohtaa tuleva