Korkkarit kattoon, Suomi on 100!
Itsenäisyyspäivä numero 100 on hurja, ihana luku. Sitä juhlistetaan varmasti suomalaisissa kodeissa useammin ja isommin kuin aiemmin. Syödään vähän paremmin, pukeudutaan hienommin, kammataan tukka.
Jos Itsenäisyyspäivän juhlavastaanotto on perinteisestikin vuoden katsotuin ohjelma - se on sitä satavarmasti myös nyt. Istumme sohvalla katselemassa, millaisiin pukuihin, koruihin ja kampauksiin vieraat ovat tänä vuonna sonnustautuneet. Illan juhlia odotellessa, ajattelimme listata vuosien varrelta muutaman oman kampaussuosikin.
Juhlakampauksissa kampaajakin pääsee käyttämään osaamistaan täydeltä laidalta. Painetut laineet ovat erityisen haastavia toteuttaa ja vaativat paljon kädentaitoa - kaikki kampaajat eivät edes suostu niitä tekemään. Haastavuus tulee siitä, ettei laineita voi pakottaa pysymään muodossa pinneillä. Lyhyet hiukset eivät ole sen helpommat kuin pitkätkään.
Maria Ylipää ihastutti kampauksellaan 2012 (Kuva: Iltalehti)
Ja muutamaa vuotta myöhemmin, 2014, Satu Taiveaho (Kuva: MTV)
Muotoilutuotteita on varmasti pohjalla runsaasti, jotta kampauksesta saadaan kestävä, mutta se ei näy päälle.
Tanja Karpela on vuodesta toiseen yksi seuratuimmista juhlan kaunottarista, jonka asu on viimeistä piirtoa myöten mietitty kokonaisuus.
Vuonna 2008 hänellä nähtiin mahtava kiharapilvi. Taidokas kampaaja on loihtinut hiukseen hienon, pienen, selkeän kiharan. Kiharoiden siloitus ja esille tuominen niin, ettei kampaus jää näyttämään ‘karvaiselta’, on taito itsessään. Karpelan kampaus näyttää siltä, kuin kiharat olisi muotoiltu kampauksen pintaan pienissä osissa. Työläs kampaus, jolla on upeasti saatu muoto esille. (Kuva: Lehtikuva/MTV3)
Myöskään lyhyitä hiuksia ei tarvitse aina laittaa samalla tavalla. Chisu näytti mallia vuonna 2010 vähän särmikkäämmästä juhlatyylistä. (Kuva: MTV)
Susanna Koski puolestaan oli viime vuonna yksi juhlien ehdottomista tyylikuningattarista lyhyissä hiuksissaan. (Kuva: Aamulehti)
Kaiken pituisiin hiuksiin saa kauniita ja näyttäviä juhlakampauksia - tässä oli vain muutama esimerkki siitä, mitä taidolla, ajalla ja vaivannäöllä on saatu vuosien varrella aikaan. Tuskin maltamme odottaa iltaa.
Hyvää syntymäpäivää 100-vuotias Suomi!