Hääpäivä
Jehovan todistajilla ei ole elämässään paljon aihetta juhlaan. Heidän tärkein (ja lähestulkoon ainoa) juhlansa liittyy kuolemaan- Jeesuksen kuolemaan ja sitäâ juhlitaanâ pääsiäisen aikoihin.
Muutamia juhlia heillä on kuitenkin sallittua juhlia. Esimerkiksi erilaisia (koulusta) valmistujaisia on sopivaa juhlia. Olen myĂśs ollut mukana juhlissa joissa on juhlittu jonkun pitkää âuraaâ Jehovan todistajana.Â
Hääpäivä on eräs näistä sallituista juhlista. Hääpäivää on sopivaa juhlia -ja sitä juhlitaankin joskus oikein kunnolla. Muistan tapauksen kun eräs seurakuntamme vanhimmistoon (johtajistoon) kuulunut mies oli vaimonsa kanssa ollut 50 vuotta naimisissa seurakunta järjesti heille suuret yllätysjuhlat.Â
Minäkin juhlin siis tänään Jehovan todistajille sallittua juhlaa. :D Olen ollut puolisoni kanssa naimisissa 3 vuotta.Kävimme maistraatissa 15.1.2015 rekisterĂśimässä parisuhteemme. RekisterĂśity parisuhde muuttui avioliitoksi viime vuoden maaliskuussa uuden tasa-arvoisen avioliittolain myĂśtä.Â
En olisi koskaan voinut kuvitellakkaan eläessäni todistajien yhteisĂśssä, että jonakin päivänä voisin jakaa elämäni rakastamani miehen kanssa. Se tuntui täysin mahdottomalta ajatukselta. Kun olin lapsi haaveilin, että aikuisena olisin Jehovan todistajien lähetystyĂśntekijä ja matkustelisin eri maissa puolisoni (vaimoni!) kanssa ja näkisin uusia paikkoja ja ihmisiä julistaessani sanaa. Tuo toive on osittain toteutunut.- ja olen kiitollinen siitä ettei osa ole toteutunut. Olen päässyt puolisoni kanssa matkustelemaan. Olemme käyneet yhdessä yli kolmessakymmenessä maassa. Olen nauttinut jokaisesta matkasta ja jokaisesta seikkailusta jonka olemme kokeneet. Nautin myĂśs aivan tavallisesta arjesta jota elämme. Siitä, että istua rĂśhnĂśtämme kotisohvalla tai siitä, että menen puolisoni kirjoittaman ostoslistan kanssa lähikauppaan.Â
Tänään meillä on aihetta juhlaan! Tämä päivä muistuttaa minua siitä miten onnekas olen nyt ja miten onneton olisin jos olisin vielä Jehovan todistaja.Â













