#whipagi

No agilityy, lenkkeilyy, temppuiluu, juoksenteluu. No oikeesti me ollaan oltu melkoisen laiskoja. Tai siis minä, koirathan nyt painaisi menemään vaikka koko ajan. Alkukeväästä päästiin vihdoin aloittamaan agilityn alkeiskurssi Lucien kanssa ja olin niiiin innoissani. En ollut tehnyt paljoakaan yksin sitä ennen, oli helppo syyttää olosuhteita, kun ei oo kenttää eikä esteitä, ni ei voi tehä mitään. Joo eipä.

Kesän ajan tahkottiin sekalaisissa alkeisryhmätreeneissä. Treenitahti oli Lucielle ajoittain turhan hieman haastava ja treenien “muoto” vähän epäsopiva. Aika paljon jouduttiin painimaan motivointi- ja vireongelmien kanssa, kun Lucie ei ollutkaan motivoitavissa samalla tavalla kuin ryhmän paimenet, tai kestänyt läheskään niin paljon toistoa ja pilkunviilausta. Myös kouluttajan kanssa meinasi mielipiteet mennä ristiin ja rastiin.. Ja sitten ketutti, kun tuntui, että loppupeleissä ainoastaan koiran motivaatio ja vauhti kärsii tästä soutamisesta ja huopaamisesta. 

No, toisessa tilanteessa (=Suomessa) olisin varmaankin tokaissut, että pitäkää tunkkinne ja etsinyt toisen paikan treenata. Sitä toista paikkaa ei vaan nyt ollut näköpiirissä ja tähänkin porukkaan olin tehnyt soluttautumista jo vuoden verran. Lisäksi tämä tuntui olevan ainoa paikka, jossa saisin edes pienen mahdollisuuden vapaaharjoitteluun. En tietenkään täysin varustellulla kentällä, vaan kerhon toisella, vähemmällä käytöllä olevalla kentällä, jossa ei varsinaisesti ole edes kunnon esteitä. Noh, tyhjää parempi ja sentään joku paikka, jonne roudata omat pienet treeniesteet.

Talven ajaksi laitettiin nyt ryhmätreenit tauolle (tai siis yksärit kuten kouluttaja suositteli, sillä hänen mielestään Lucie ei edes sovellu mihinkään ryhmään. Eei syö itsetuntoa ei..). Noh, kyllähän tässä peiliinkin saa katsoa, ja pitkään. En tosiaan ole ollut kovinkaan aktiivinen kaiken sen perustan, motivaation ja yhteistyön rakentamisessa. Loppukesästä aloin miettimään asioita sitten ihan kunnolla, ja luulen löytäneeni sen idean, jolla nyt haluaisin lähteä etenemään.

Avainsanoina hauskanpito, yhteistyön kehittäminen temppujen ja naksuttelun kautta, paljon yksinkertaista treeniä ja nopeita toistoja Lucien ehdoilla. Eikä tähän ihan oikeasti edes tarvitse niitä esteitä tai kenttää, kun järjellä ajattelee. Tämän kesän aikana olen tainnut todella ymmärtää sen eron vinttikoiran ja paimenkoiran treenaamisen välillä. Whippet ei halua työskennellä vain siksi, että pääsisi tekemään edes jotain yhdessä minun kanssa. Se valitsee mieluummin yksinään lelun kanssa juoksemisen tai pehmeän sohvan. Mutta parhaat tulokset saavutetaan, kun whippet pääsee agitreenissäkin juoksemaan, juoksemaan ja juoksemaan ja pitämään hauskaa  tällainen ilme naamallaan (mallina Lucien iskä pallojahdissa). Pitää vain löytää ne keinot, joilla se koira haluaa hyväksyä ohjaajankin mukaan leikkiin ;D Frisbee on meillä nykyään kova sana! 

Nyt ei hymy ihan helpolla hyydy - eilen oli Lucien ihka ensimmäiset agilitytreenit ja minun ensimmäiset kolmeen vuoteen! Mä olen ollut kyllä tosi laiska meidän omatoimitreenien kanssa.. ihan hävettää. No, Lucie osaa leikkiä ihan ookoosti (jos lelu on kiinni narussa..), syttyy lelusta, kulkee mukana, osaa odottaa ja tietää suurinpiirtein, että jonkinmoiselta lankulta poistuessa pitää pysähtyä. Näillä eväillä siis eteenpäin, hahaha!

Ekana otettiin vähän takaakiertoja pelkillä siivekkeillä. Aluksi oli vähän kankeeta (siis minä olin) ja Lucie hieman pelästyi siivekkeen rämähdystä. Yllättävän paljon se jäi sille päälle, mutta pystyttiin kuitenkin tekemään. Nyt vaan niitä puunkiertoja jatkamaan sitten! Minä haluan irtoavan whipetin, perskules! ;D

Sitten otettiin kolmen matalan hypyn suoraa. Tai siis yhdellä-kahdella kokeiltiin tietysti ensin. Mä olisin kyllä varmaan vielä perusteellisemmin vahvistanut sitä yhtä hyppyä ensin ja sitten siirtynyt eteenpäin. No, kouluttajan ohjeilla mennään ;) Etenemistä/irtoamista pitää kyllä harjoitella hurjasti. Onneksi mä tiedän meidän metsässä yhden ihmisten kuntoilupaikan, jossa on sopivia “hyppyjä” :D

Puomin kontaktilla käytiin syömässä namia ja odottamassa. Lucie osasi aika hienosti, vaikka ei se pysähtyminen nyt ihan selkärangasta tullut..

Keppejä lähdettiin tekemään kujana ja ohjureilla. Lucie ei meinannut ensin uskaltaa välistä ollenkaan, mutta loppua kohden alkoi jo vähän hoksottimet toimia ja juokseminen riemastuttaa.

Mehän tosiaan yritettiin vähän aloittaa jo sitä 2x2-metodia, mutta joku on ollut vähän laiska.. Mainitsin sitten kyllä kouluttajalle, että olin ajatellut käyttää tätä tapaa. Hän ei kuitenkaan ollut kovin vakuuttunut, että pystyisin sen tekemään yksinäni oikein ja pilkuntarkasti.. Mulla lähinnä oli syynä se, että haluaisin treenata useammin kuin kerran viikossa eikä meillä ole ohjureita/verkkoja, vain maahan tökättävät kepit. Hän kuitenkin lupasi selvittää, mistä ohjureita saisi, joten ehkä me sitten jatketaan kujalla kuitenkin. Mä luulen, että se on Luciellekin kivempi, kun saa vaan painattaa täysiä eteenpäin. Kovunkin kepeistä tuli kyllä aikanaan ihan ookoot kujalla, joten en valita :) Kunhan vaan muistaa treenata tarpeeksi monipuolisesti. Tosin nyt en ole ihan varma, että pystynkö tuota kujaakaan tekemään niin näppärästi ilman avustajaa. Noh, kattellaan.