#opettelu

Kiitos!

Raskautetun kuvaamisen opettelua

Pääsiäinen on neljän viikon päästä mutta piti fiilistellä etukätteen. 

Olen varmaan kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta tässä se taas tulee: kukaan ei osaa mitään itsestään. Taipumuksia tottakai on, ja lahjakkuutta. Mutta mestarit ovat mestareita siksi, että he tekevät työnsä.

Joskus aikoinaan minulle oli ihmetys tajuta, että huipputaiteilijat tekevät luonnoksia, käyttävät malleja ja tekävät useita versioita samasta aiheesta. Todella kuvittelin, että he osaavat luonnostaan maalata ihmisten mittasuhteet, eri asennot, valot, varjot.. Ja keksivät mielikuvituksestaan kuva-aiheet. Tottakai ymmärsin, että JOTAIN harjoittelua on JOSKUS tapahtunut, mutta huipputasolle päästyä... Voin sanoa, että ei ollut kovin armollista yrittää löytää omaa tietänsä ajatusmaailmassa, jossa jotain joko osasi tai ei.

Mitä enemmän käyn erilaisia kursseja, opettelen uusia juttuja, tai otan asioista selvää, sitä selkeämpi onnistumisen kaava on. Ensin opetellaan perustaidot, sitten harjoitellaan ja opitaan (yleensä lukuisten epäonnistumisten kautta) ja kun osataan... Niin silti joka ikinen tehtävänanto suunnitellaan huolellisesti, otetaan selvää, ideoidaan, harjoitellaan, tehdään eri versioita, luonnostellaan, käytetään tarvittavia apuvälineitä - ja SITTEN vasta tehdään lopullinen työ. Ja jos menee pieleen, niin otetaan opiksi ja tehdään uudelleen. Prosessi on sama aloittelijalle ja huippuammattilaiselle. Tavoite ei siis olekaan tulla niin hyväksi, ettei prosessia enää tarvita, se vain sujuvoituu kokemuksen myötä.

Voikohan sitä ikinä kehua ommaa penskaansa riittävästi..? Minusta ei, joten kehun taas vähän lisää! :D

Tänään siis kävimme toista kertaa Oulun Koirakoulussa pentukoulutuskurssilla. Harjoiteltiin maahan menemistä, siinä pysymistä (ei heti nousta ylös vaan jäädään maahan odottamaan palkkiota), kontaktia, luoksetuloa, ohitusta vaikeutettuna sekä pikkaisen agilityesteitä, eli rengasta ja putkea. Lisäksi olen ottanut naksuttimen helpottamaan koulutusta. Ja minun suureksi yllätykseksi Millin suoritus oli täysi kymppi! 

Millihän menee käsimerkistä välittömästi maahan, ilman istumista. Aluksi paikallaan pysyminen tuotti vähän vaikeuksia, mutta vain pari kertaa. Viidennellä kerralla tyttö jo hoksasi, mistä palkinnon saa. Eli maahan, pysytään siinä parhaimmillaan useampi sekunti ja jo kuuluu *naks* ja nakki on suussa. Tämän jälkeen odottamisessa ei ollut ongelmia kertaakaan. Aina mentiin maahan ja odotettiin tiukasti nakkia tuijottaen vaikka kymmenen sekuntia, että se nakki saatiin. Loistavaa! :)

Kontakti tuli taas aivan täydellisenä yllätyksenä, nimittäin Milsu otti kontaktia käskystä myös silloin, kun vieressä oli toinen koira! Ja tämä ei ollut mitään vilkaisua, vaan puhdasta kontaktin ottamista. Kontakti toimi myös silloin, kun harjoiteltiin ohitusta. Ensin mentiin vain muiden koirien vierestä ohi, sitten vaikeutettiin ja piti pujotella muiden ympärillä. Ja SILTI kontakti piti! Korkeintaan pikkupikku vilkaisuja muualle, mutta askel pysyi koko ajan liikkeessä ja alta sekunnin taas muistettiin että "ai niin, sinuahan minun piti tässä tuijottaa!". Ja tämä toimi myös ilman nakkia ja jatkuvaa palkkaamista. Palkan sai vasta lopussa. Silti penska jaksoi! Alusta loppuun. <3 Vielä lisäyksenä, että toisin kuin viime kerralla, Milli ei höseltänyt edes paljoa muiden koirien takia, vaan sitä kiinnosti enempi minun tekemiseni ja minun kanssa touhuaminen. Aivan käsittämätön edistys!

Luoksetulo oli hassun näköistä. Tehtiin siitä jopa hivenen vaikeampaa, eli ohjaaja otti koiran, minä menin muutaman metrin päähän sinne suuntaan missä muut koirat olivat. Kun kutsuin Milliä, se ohjaajan mukaan "ampaisi kuin tykin suusta" luokseni, ja vähät välitti takana olevista muista koirista. Aivan upea suoritus! Ja tätä toistettiin kolme kertaa, joka kerta tykinkuula lähti ku kuikka pesästä ja osoite oli aina sama. 

Sitten täysin uusi juttu, nimittäin agilityesteet. Rengas oli vähän haaste. Pyllerö ei meinannut aluksi tajuta, mistä namin saa. Vaikka kuinka yritit kiertää joka puolelta ja eri raosta, niin sitä namia ei vaan kuulunut. Lopulta hoksattiin, että jos mää laitan etutassut tähän renkaalle, niin määhän melkeen saan nuo nakit tuosta emännältä. Ja kun hoksattiin, hetkinen, jos otankin vauhtia ja pomppaan tuosta läpi, niin *naks* mulla on nakkeja älyttömästi suussa!  Milli ei onneksi pelkää tuota rengasta, muttei vielä aivan 100% hoksannut ideaa. Läpi kyllä mentiin, kun riittävästi ohjattiin, mutta vielä itsestäänselvyytenä se ei tullut. Mutta tämäkin on tuolta pikkuiselta mahtava suoritus! Putki taas ei tuottanut mitään ongelmia. Katsoi kerran, että mikäs piru tämä on, no mutta tuollahan on nakkeja! Ja homma oli sillä selvä. Oli jopa niin selvä, ettei maltettu oottaa edes kunnolla, että minä pääsin toiselle puolelle ja aloitin sanan "putkeen" kun oltiin jo menossa. :)

Ensi kerralla otetaan vähän lisää noita agilityjuttuja. Kotitehtäväksi tuli opetella maahan menoa ja siinä pysymistä pitempiä aikoja, sekä luopumista. Tunnin aikana sitä harjoiteltiin kyllä, mutta meillä meni valitettavasti kouluttajan kanssa vähän "ristiin" opetettavat merkit. Nimittäin opettaja neuvoi, että laitetaan nakki molempiin nyrkkeihin, ja annetaan koiran tutkia. Sitten heti, kun koira kääntää pään pois tai lakkaa tutkimasta kättä, niin annetaan palkkio toisesta kädestä. Idea hyvä, mutta meillä ollaan harjoiteltu tällä tavalla kontaktia. Nimittäin me laitettiin nakki molempiin käsiin ja nakin sai, kun et tuijottanutkaan käsiä, vaan silmiä. Joten tämä harjoitus meni sitten töllistelyksi.. :D Vaan ei se mitään, harjoitellaan tuolla uudella råtta-lelulla (kiitos Tuijalle <3) ja katsotaan, mitä tuloksia saadaan.

Näihin tunnelmiin. Minä olen niin onnellinen tuosta nakkimagneetista. Ja ihan älyttömän ylpeä. :) Ensi lauantaina sitten taas näyttelytottumuskurssi!

Ollaan aloitettu nyt Milsun kanssa näyttelytottumuskurssi sekä pentukoulutuskurssi. Niistä voisin mainita muutaman ajatuksen.

Eli pentukoulun järjestäjänä toimii Oulun koirakoulu. Kurssi järjestetään aina tiistaisin, ja olemma käyneet siellä vasta yhden kerran. Minulla ei ole aiempaa kokemusta minkäänlaisista koirakursseista, joten lähdin avoimin mielin. Positiivisena plussana tuli, että ryhmä on pieni, vain 4 koirakkoa. Opettaja esitteli itsensä lyhyesti ja kysyi jokaiselta yksitellen mitä toivomme kurssilta, mihin tähtäämme ja mikä meitä kiinnostaa. Vastasin, että en tiedä vielä mitä tahdotaan, katsotaan ajan kanssa. Ainakin näyttelykehässä tulemme vierailemaan kasvattajan toimesta, muita juttuja en ole vielä tarkkaan tutkinut enkä tiedä missä voisi käydä kokeilemassa. Rally-toko on ainakin yksi mikä voisi vähän kiinnostaa, ehkä jopa kisailemiseen asti (?). Agilityä voisin harrastaa ihan vain harrastuksen ja liikunnan vuoksi, mutten kilpaillakseni. Toko voisi myös olla yksi vaihtoehto. Jostain syystä en ole koskaan tuntenut tarvetta kisata koiran kustannuksella, joten nämä kaikki tulisivat vain tekemisen iloksi, ei hampaat irvessä palkintojen toivossa. En koe tarvetta kisata eikä asia tunnu edes ajatuksen tasolla kivalta. Kurssin sisältö oli vähän kolkohko. Kerrottiin, mitä pitää opetella, jonka jälkeen opeteltiin itsenäisesti. Minua jännitti aivan kauheasti, joten se häiritsi myös Milliä; sitä ei kiinnostanut, se häselsi, huusi ja vinkui eikä halunnut keskittyä. Tunnin aikana opeteltiin kontaktia, istumista, maahanmenoa ja luoksetuloa käskystä. Kaikki nämä on opetettu Millille jo nuorempana, joten ongelmia temppujen teossa ei ollut. Ongelmia esiintyi lähinnä kontaktin pitämisessä; Milli ei malttanut kuin korkeintaan vilkuilla silmiini välillä, muiden tekemiset kiinnostivat paljon enempi. Eli käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Milli kyllä teki mitä pyydettiin, mutta katse oli tiukasti suunnattuna muihin ja kaikki asiat tehtiin vinkumisen/huudon/ulvonnan säestyksellä. Kontaktissa Milli vain vilkaisi silmiini, tarvittaessa peräti kaksi sekuntia, sitten se jo herpaantui katselemaan muiden tekemisiä. Eli tässä meillä on paljon opeteltavaa. Keskittyminen häiriöstä huolimatta, kontaktin pitäminen ja hiljaisuus. Toki positiivisena yllätyksenä oli tuo luoksetulo. Olin aivan sataprosenttisen varma, että Millin päästessä kouluttajalta irti (olin itse vähän matkan päässä) se lähtisi välittömästi muiden koirien luo. Vaan eipäs mennytkään! Milli kiinnostui kyllä kouluttajasta, jutteli hänelle, mutta kun minä menin kyykkyyn ja kutsuin Milliä, se tuli välittömästi empimättä luokseni! :) Se näki kyllä ne muut koirat, mutta tärkeämpää oli päästä minun lähelleni. Siitä Milsulle iso plussa. Ei turhaan olla tätä opeteltu tuolla järvellä.  Kaiken kaikkiaan olen silti tyytyväinen tähän ekaan kertaan. Milli osaa reippaaksi nelikuiseksi jo paljon asioita, joten mahdottomia ei saa vaatia. Keskittyminen yms. tulee kyllä myöhemmin. Ja varmasti tulokset paranevat, kun minäkin malttaisin rentoutua ja ottaa tsillisti. Ei täällä hampaat irvessä olla. :D

Näyttelykurssin järjestäjänä toimii Koirakoulu Vietti. Siellä olemme käyneet nyt kaksi kertaa, lauantaisin. Tällä kurssilla tuli kaksi haastetta; nimittäin muut koirat ja oma velipoika Kamu. Pennuista on ihan käsittämätöntä, että ollaan samassa paikassa, ja ei saakaan leikkiä eikä painia! Ensimmäinen kerta menikin vähän plörinäksi, sillä Millillä ei löytynyt korvia, järkeä, eikä keskittymistä. Kaikki muut "häiritsivät" niin paljon, ettei tunnista meinannut tulla mitään. Liikkuminen oli kuin pomppupallon kanssa olisi yrittänyt mennä ja kävely oli kaukana sulavasta. Pöytätreeni kyllä sitten onnistui jotenkuten, hampaat kyllä näytettiin ja annetaan tutkia, mutta paikalla pysyminen ei onnistu, pöydältä meinataan tippua ja koko ajan töllistellään muita koiria. Nyt toisella kerralla uskallan väittää, että omasta mielestäni oltiin petrattu TOSI paljon. Vaikka alkuhetket tunnista oli taas tätä säheltämistä ja pomppipomppia, niin jo puoleen väliin tuntia Milsu rauhoittui ja malttoi seistä käskystä ja pysyä paikallaan. Pöytätreeneissä sain vinkkiä koiran pitämisestä ja siitä miten narua kannattaa pitää, eli pikkuvinkkejä mitkä helpottavat minun työskentelyäni. Ja tästä lähtien yritän aina esittää koiran edestäpäin, jottei tulisi enää näitä "nojaan sinuun ja hups tipahdin"-tilanteita. Ohjaaja kehui, että hienosti Milli selvästi osaa, kun vain malttaa olla välittämättä niistä muista. Aluksi kävely ringissä ei onnistunut ihan ollenkaan, mutta lopussa oli tapahtunut selvä muutos ja Milli käveli kontaktin kanssa oikein reippaasti! Eli sen alkuhäsellyksen jälkeen hommat sujui ja muut eivät kiinnostaneet enää niin paljoa (vähän kuitenkin), harmi vain, että tästäkin huolimatta Milli huusi ja vinkui koko tunnin ajan. Ei varsinaisesti resunnut, mutta istui paikallaan ja ulisi. Tässäkin siis harjoitusta, joka tulee ajan kanssa. Tanja kehui, että hienosti meillä meni, ja tämä nostatti vähän omaa itsetuntoa; tästä on hyvä lähteä jatkamaan. Ainoa miinuspuoli tässä kurssissa on se, että koirakkoja on mielestäni vähän liikaa. Ja täällä ovat sekaisin sekä isot että pienet. Olisi ehkä vähän helpompi, jos olisi joko vähän vähempi porukkaa, tai selvästi pienet ja sitten isommat. Kokoeroksi voin kertoa, että pienin siellä ollut oli prahanrottakoira ja suurin newfoundlandinkoira. Kokoero on siis aivan uskomaton. :D Mutta nytpä ainakin opitaan sitä häiriötekijöiden kestämistä..

Huomenna olisi Kempeleessä mätsäri. Kaveri houkutteli osallistumaan, mutta en ole varma ollaanko Millin kans vielä valmiita. Eikä meillä ole edes virallista näyttelyhihnaa (kursseilla olen käyttänyt Millin pentuhihnaa, joka ei ole ehkä sievin mahdollinen). Tarkoituksena olisi tehdä Millille ikioma uniikki ohut näyttelyhihna käsityönä, joka korkattaisiin sitten 21.4 Oulun mätsärissä. Harkitsen silti käymistä tuossa huomisessa mätsärissä ihan vain katsojana ja otan Millin mukaani. Näempä ainakin harjotuksen vuoksi, miten Milli suhtautuu niin suureen koiramäärään. Noh, huomennapas se nähdään! 

Eli tosiaan, päivät menee kyllä vauhdilla ja pentu kasvaa silmissä. Ekat rokotukset käytiin jo ottamassa ja olin valmistautunut kauheaan huutokonserttiin ja painiotteluun. Suureksi yllätyksekseni Milli ei edes huomannut koko pistosta, kun oli niin kova kiire syödä nameja Timon kädestä. Seuraavan kerran pistoksille mennäänkin sitten maaliskuun puolessa välissä. 

Olen yllättynyt myös siitä, miten viksu koira Milli on jo nyt. Pennuksi se oppii ihan älyttömän nopeasti uusia asioita. Jos otetaan päivän aiheeksi joku uusi temppu, sitä ei tarvitse uusia edes viittä kertaa, kun pentu jo yhdistää mitä pitää tehdä namin saamiseksi. Nyt ollaan opeteltu kontaktin ottamista ja täytyy kyllä sanoa, että nopeasti tuo kyllä hoksasi mistä oli kyse. Nyt sitten tillotetaan aivan varulta joka tempun alussa mammaa silmiin, josko mä tällä ton herkun saisin. Pitäisi vain vielä malttaa katsoa vähän kauemmin kuin sekunti..  Jaksan silti ilahtua joka kerta, kun tuo pentu osoittaa oman älykkyytensä. Vaikka minä en itse ole mikään kovin hyvä opettaja, ei Milli silti mikään aloittelija ole. :) Nyt kävi vielä niin tuuri, että päästiin Milsun kanssa yhdessä pentukoulutuskurssille! Huhtikuussa mennään pienryhmään opettelemaan ihan perusasioita, kuten kontaktin ottamista, luopumista (esim. lelusta), luoksetuloa ja peruskäskyjä. Lisäksi kokeillaan ihan pienesti vähän agilityä ja rallytokoa. (Pelkään kuollakseni että innostun niistä harrastuksista ja se on sitten rahoille hyvästi kun niitä alkaa harrastamaan..) Ja mulle aivan outona asiana mennään opettelemaan näyttelykäyttäytymistä. Joten paljon on asiaa tulossa.

Pieniä ongelmiakin on. Nimittäin Milli on oppinut nyt uhmaamaan ja kokeilemaan. En tottele. En tee. Puren tuosta. Syön tätä. Rikon tämän. En usko. En tule. Ja tätä rataa. Lisäksi on ruvettu ottamaan mittaa, kuka on kuka. Milli otti kerran vauhtia ja hyppäsi Timon reiteen kiinni. Minua kohti hyökättiin ja purtiin nyrkistä (olin puristanut käden nyrkkiin sohvannojaa vasten). Lenkillä on hyökätty vauhdilla nilkkaan ja pohkeeseen kiinni. Ja sitten on osoitettu selvästi että "minä en sinua tottele" joka päättyy joka kerta siihen, että koiraa napataan niskasta kiinni ja laitetaan selälleen ja siinä ollaan vaikka maailman tappiin asti, kunnes rauhoitutaan. Ja sekään ei aina auta. Joskus Milli oikein nauttii siitä, että sitä "retuutetaan", mikä vain yllyttää entisestään sitä riehumista. Sitten otetaan pahin vihollinen käyttöön: nimittäin suihkupullo! Pahimmillaan sitä on istuttu sohvalla suihkupullon kanssa ja joka kerta, kun pentu näyttää kiinnostuvan enemmän sormien puremisesta kuin leluista, niin annetaan tuntuva pläjäys vettä naamalle.

Lenkeillä ollaan ruvettu opettelemaan irrallaan olemista. Millissä on kyllä kieltämättä se hyvä puoli, että se ei lähde kauas. Korkeintaan noin 10m ja sen jälkeen pysähdytään ja jäädään odottamaan, mihin se emäntä/isäntä jäi. Joskus olen tehnyt sitä, että Millin ottaessa spurttia eteenpäin, käännänkin selkäni ja lähden kävelemään toiseen suuntaan. Voi sitä hätää mikä siitä seuraa. Hirviällä kiireellä takaisin ottamaan emäntää kiinni ja kummasti lenkin jatkuessa ei enää mennäkään kovin kauas ja vilkuillaan huomattavasti useammin taaksepäin. Valitettavasti me ei vaan vielä osata ohittaa muita koiria, pyöräilijöitä eikä hiihtäjiä. Kävelijät alkaa pikkuhiljaa sujua, koska kukaan ei pysähdy kohille vaan jatkaa matkaansa -> ei ole mielenkiintoinen. Mutta muut koirat osoittaa mielenkiintoa -> tahdon tuonne, enkä sun kans samaan suuntaan. Pyörät ja sukset on vaan niin jänniä, että niitä pitäisi päästä jahtaamaan. Joskus jopa hyökätään sitä pyöräilijää vasten, joten saa olla todella varovainen, ettei hypätä suoraan alle. Näitä pitäisi työstää vähän enempi ja joskus ihan pyytää jotakuta pysähtymään meidän kohdalle, että saataisiin kerran katsoa mikä se pyörä on tai mitä ne sukset on. Ja sitten vaan jatketaan kävelyä kerta toisensa jälkeen ohi ja toivotaan, että jossain välissä se mielenkiinto niihin loppuu. Mulla on nimittäin kova pelko, että joskus Milli ottaa ja lähtee irrallaan jonkun pyöräilijän perään, juoksee sen perässä niin kauan, että jää jonkun alle. Siksi olen kovin haluton pitämään Milliä missään irti, paitsi jossain ihan metsässä tai polulla, missä näen suoraan eteen ja taaksepäin mahdollisimman kauas (eli mulla on taktiset viitisen sekuntia aikaa ottaa koira kiinni tarvittaessa).

Tänään kokeiltiinkin sitten laumalenkkiä muiden gööttien kanssa. Kaveriksi lähti Millin veli Kamu, leikkikaveri Mörkö, sekä tätilauma Karkki, Maija sekä Bella ja uusina tuttavuuksina Etta ja Savu. (enhän nyt unohtanut ketään?) Lenkillä hujahtikin sitten toista tuntia ja nyt on tytöstä virta pois. Toivottavasti säät suosii jatkossakin ja saadaan porukkaa kasaan, nimittäin tuo on meille hyvää sosiaalistumisharjoitusta. Ja Millikin oppii, että muitakin on olemassa muitakin koiria maailmassa ja niistä kaikista ei oo aina pakko välittää. Tämä olisi nimittäin tosi jalo taito siellä pentukurssilla. :) 

Tulihan tuota tekstiä taas. Pitää yrittää jatkossa kirjoittaa vähän ahkerammin kuulumisia. Hyvää alkavaa kevättä kaikille!

Tänään ollaan käyty ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kunnon lenkillä. Tähän asti on ollut ihan hillittömiä pakkasia ja ei ole pihalta kauas menty, pieniä matkoja tuossa pyörätiellä, mutta sitten on pitäny jo kääntyä takaisin kun on tullut vilu. Nyt käytiin kiertämässä jopa ison korttelin verran (en taas viksummin osaa kuvata) ja voi sitä riemua kun päästiin isoille lumikinoksille.. Ohimenevä postimieskin hymyili mennessään kun rinsessa yritti kovasti päästä kinoksen päälle ja sitten tulikin tenkkapoo että miten täältä tullaan alas.  Meillä ei ole tähän asti pidetty Millillä mitään kaulapantaa, koska tuo miun ostama panta on vielä vähän liian iso. Remminä onkin sitten toiminut tuollainen "näyttelyremmi", jonka päässä on säädettävä kaularenksu. Hyvin on ajanut asiansa, paitsi että Milli ei arvosta ihan yhtään. Alussa ei meinattu päästä metriäkään mihinkään suuntaan kun aina piti istahtaa rapaamaan kaulaa. Nykyään päästään lenkin alussa jopa useampi kymmenen metriä, ennenkuin pylly lyödään kenttään ja rapsunrapsun alkaa. Kotimatkalla ei sitten sujukaan, kun alkaa kiukuttelu, rapsuttelu, vasten hyppiminen, yhteistyöhaluttomuus (tahdon eri suuntaan kuin sinä) ja housujen pureminen (olen kävellyt oikeasti pari askelta pennun roikkuessa lahkeesta). Mutta sitten jostain syystä, kun saavutaan alueelle, minkä Milli tunnistaa lähialueeksi (nyt puhutaan vain n. parista kymmenestä metristä ennen kotia) niin johan tulee tyttöön virtaa ja pitäisi olla jo menossa. Liekkö turhauttaa, kun lenkkipolku on outo ja määränpää "tuntematon". 

Ja myös tänään valloitettiin lumivuoria. Valitettavasti päästiin melkein sujuvasti ylös, mutta sitten tuli kamala huuto, kun tie alas ei ollutkaan niin helppo. Annoin pennun hetken aikaa arpoa itse, mistä voisi päästä alas. Sitten huijasin vähän, osoitin aina mistä kannattaa yrittää tulla ja lopussa otin kopin. Mutta ei kerrota tätä kellekään. Timolle väitän, että itse se sieltä alas tuli omin avuin. :)

Ruokailut meillä on vähän hiinä ja tässä. Milli on kyllä perinyt äitinsä ruokahalun, mutta kun syöminen kupista ei oikein kiinnosta. Meillä on ruoka-ajat, joista on pyritty pitämään suurinpiirtein kiinni (aamulla 6-7 aikaan annetaan aamupala, päivällä 15-16 annetaan päivällinen ja 21-22 annetaan iltapala), mutta Milli ei ole oikein hoksannut vielä ideaa. Tarkoitus olisi, että ruoka syötäisiin kerrasta, eikä närpittäisi. Puhuimme asiasta Tuijan kanssa, joka neuvoi, että kyseessä voi olla puhtaasti sisarusten puutos. Ei tarvitse kilpailla. Joten syönpä silloin kun huvittaa, koska eihän se ruoka tuosta häviä kuitenkaan. Ja sitten oho, no koko kuppi hävisi sittenkin, tyhmä emäntä vei sen. Nyt on sitten tehty ohjeen mukaan niin, että ensin tarjotaan kuppia ja osoitetaan että ruoka on siellä. Jos ei kelpaa, niin sitten otetaan nappulat ja levitetään ne vähän kerrallaan lattialle. Tässä on joku taika, koska kummasti ruoka maistuu! Tässäkin lienee useampi harjoitus paikallaan. Pitää vain luottaa, että pentu hoksaa mikä juttu tämä "ruoka-aika" on. Niinkuin rakas äitini sanoisi "jos et ole ruoka-aikaan kotona, niin myöhemmin on sitten turha koluta jääkaapilla".

Huomenna on ensimmäinen yksinjääminen edessä. Alunperin suunniteltiin, ettei Millin tarvitse olla kertaakaan tällä alkuviikolla täyttä päivää (6h) yksin. Timo on kulkenut iltavuorossa ja minä käyn päivällä koulussa, joten ollaan "läpsystä vaihdossa" ja kotona on aina joku. Eilen harjoiteltiin yksinoloa pakon edessä, koska jouduin käymään lääkärissä ja olin poissa tunnin. Illalla harjoiteltiin uudestaan ja Milli oli yksin kolme varttia, koska hain Timon töistä. Huomenna Timo joutuu vaihdon takia menemään yhteen aamuvuoroon ja minun on pakko mennä kouluun. Milli on yksin kahdeksasta kahteen, joten tänään harjoitellaan yksinoloa vähän lisää. Melko todennäköisesti saan höperön leimaan otsaani kyykkimällä tuolla käytävässä, mutta kumpi on pahempaa; vähän hupsu naapurin tyttö vai ulvova koira aamulla kahdeksalta? Saattaa olla, että jos pyydän todella kauniisti, saan pitkän ruokatauon koulusta ja käyn puolessa välissä päivää kotona pissittämässä Millin. Eiköhän tämä hyvin mene.

Harmi, että minä en osaa käyttää noita Timon kameroita. Olisin tänään saanut monta hyvää kuvaa Millistä. Taidan seuraavaksi hankkia semmoisen pienen yksinkertaisen "tavis"digitaalikameran, jota osaa käyttää tämmöinen pyhäjärveläinenkin. :) Tai vaihtoehtoisesti hankin semmoisen hienonhienon kännykän jossa on hienohieno kamera (ja jota en sitten lopulta osaa enää edes käyttää). Timo lisäilköön tänään vielä päivän kuvan jossain vaiheessa.

Eipäs tässä sitten ihmeempiä. Jatketaan harjoituksia!

PS. Äitille terveisiä, mie tiiän että sie luet tätä! Hyvää reissua! ;)