Kirjoitin nämä mietteet junassa Endurance 24h:sta edeltävänä iltana, mutta en saanut silloin vietyä tekstiä blogiin. Päivitin tekstiä kisan jälkeisenä päivänä. Ultran jälkeen on ollut ennennäkemättömän kiireiset kaksi viikkoa, enkä ennättänyt heti edes kunnolla käsitellä kokemustani. Siksi kisaraportti tulee poikkeuksellisen myöhässä. Toisen osan eli tunnelmat itse kisasta ja sen jälkeen voi lukea täältä.
Endurance 24h juostaan helmikuun loppupuolella Espoon Esport Arenalla keltaisella mondo-radalla, jonka pituus on 390,04 m. Juoksu alkaa lauantaina klo 12 ja päättyy sunnuntaina klo 12. Ilmoittautuminen täytyy tehdä hyvissä ajoin. Tällä kertaa paikat tulivat täyteen suunnilleen marraskuun puolessa välissä. Tapahtumaa mainostetaan kansainvälisestikin erittäin kovatasoiseksi, ja sellainen se myös oli, varsinkin näin aloittelijan vinkkelistä. Tätä ennen pisimmät juoksuni ovat olleet kahdesti 12 h rataultra (Joensuu Night Run 2018 ja 2019). Ne antoivat jonkinlaisen pohjan suunnitella vuorokauden kestävää suoritusta, mutta olisin voinut tehdä kotiläksyni vielä paljon paremmin.
Ennen ultraa
En oikeastaan ymmärrä, miten päädyin Esport Arenalle. Ilmeisesti iän myötä minusta löytyy impulsiivisuutta ja kokeilunhalua enemmän kuin luulinkaan. Reilu vuosi sitten olin mielenkiinnosta googlettanut tätä kisaa, mutta en uskonut voivani koskaan osallistua noin järjettömään koitokseen. Ajatus oli kuitenkin alkanut itää jossain tietoisuuden reunamilla. Viime marraskuun 12 h meni odotuksiani paremmin, joten päätin, että nyt tai ei koskaan! Uhkarohkeasti laitoin nimeni Endurance 24h:n jonotuslistalle. Sain muistaakseni jännittää pääsyäni mukaan joulun tienoille asti. Olin tosin jonotuslistalla alunperin jo kuudentena, joten järjestäjien mukaan todennäköisyyteni päästä kisaamaan oli hyvä.
En edes yrittänyt aloittaa harjoittelua uudelleen ennen kuin joulun jälkeen aikaisempien vuosien stressikuormasta viisastuneena. Silti palautuminen Joensuu Night Runista kesti 1,5 kk tai itseasiassa kauemminkin, sillä alku oli todella tahmeaa. Sain juosta pitkälle helmikuun puolelle, ennen kuin sykkeet alkoivat edes lähestyä normaalia tasoa. Juoksen normaalisti sen verran vähän (50-80 km/vko), että Joensuussa tuli omaan kuntoon nähden täydellinen maksimisuoritus parin kovemman treeniviikon jälkeen. Vaikka jalat toipuivat erittäin nopeasti, keskushermosto olisi vaatinut helpompaa arkea harjoitusvasteen kannalta.
Sain sentään treenata terveenä tammikuussa ilmennyttä uutta jalkavaivaa lukuun ottamatta. Viime hetkellä iski huono onni, kun lapset saivat kuumetaudin, jota en lopulta pystynyt välttämään. Sairastuin pari viikkoa ennen Endurance 24:sta oikein kunnon yskään, ja yöt muuttuivat repaleisiksi. Vielä alkuviikosta yskin öisin, mutta ahkeran itselääkinnän, etukäteen aloitetun hiilihydraattitankkauksen ja päiväunien ansiosta tauti talttui juuri sopivasti. Pidempi toipumisaika kuin 4 päivää olisi kyllä ollut plussaa. Uskaltauduin käymään tiistaina kokeilemassa juoksumatolla, miltä hölkyttely tuntuu, ja siitä rohkaistuneena tein lyhyen ja kevyen lihaskuntoharjoituksen keskiviikkona. Se oli virhe, sillä sain reiteni aivan jumiin normaaleilla lämmittelypainoillamme. Tämä oli harmillista ja odottamatonta, mutta jälkikäteen ajatellen säännöllinen lihaskuntoharjoittelu oli kyllä pidemmän aikaa jäänyt syrjään ahnehtiessani juoksukilometrejä. Flunssasta johtuvan levon aikana tein lähes päivittäin joitakin kevyitä, lähinnä takareisiä aktivoivia liikkeitä, mutta salilla käynti paljasti, miten rapautumaan lihaskuntoni oli todellisuudessa päässyt. (Yllättäen ultralla tuntui silti helpolta pitää yllä juoksuasentoa, eikä minulle tyypillisiä lihaskipuja reisissä ollut kisan aikana eikä sen jälkeen).
Flunssa ajoittui onneksi keventelyviikoille. Sain siis tehtyä melkein ne harjoitusmäärät, jotka olin suunnitellutkin kilpailuun valmistavalle jaksolle. Vasemman jalkani sääri ei tykännyt yhtään nopeasti nostetuista treenimääristä ja mattojuoksusta, vaan jouduin tekemään lenkit monen viikon ajan juoksu-kävely-komboina penikkavaivan takia. Toisaalta jalkavaivan pakottamana maltoin tehdä lenkit riittävän leppoisina ajatellen kokonaiskuormitusta ja tavoitevauhtia kisassa. Tiesin ylikunnon riskin olevan melkoinen, sillä halusin saada kasaan edes pari 100 km harjoitusviikkoa (minulle harvinaista) erittäin kiivastahtisessa arjessani. Ohjelmaani kuului vain yksi vk-lenkki viikossa, enkä niitäkään ennättänyt tehdä monta.
Tein treenit 95%:sti juoksumatolla. En ole todellakaan mattojuoksun ystävä, mutta oli pakko taktikoida. En vuodenvaihteessa voinut vielä tietää, miten leuto talvi on tulossa, joten salikortti oli joka tapauksessa pakko maksaa varalta. Toisekseen uudet nastarit jäätikköteille olisivat tulleet huimasti kalliimmiksi kuin parin kuukauden jäsenyys salille, jossa on aina vapaita juoksumattoja. Kolmanneksi ajattelin mattojuoksun aika hyvin simuloivan Espoon Esport-areenan kovaksi mainittua mondo-rataa (missä olin oikeassa). Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, opiskelen edelleen työn ohella urheiluravitsemusta, jossa on aivan mahdoton työmäärä ja tiukka aikataulutus. Helpotti, kun sain kuunnella luennot matolla juostessani ja tihrustaa samalla kaavakuvia puhelimen pikkunäytöltä. Jossain vaiheessa hoksasin myös, että ulkona juostessa olisi pitänyt miettiä huolto aivan eri tavalla 50 km:n pitkillä lenkeillä. Kainuussa nimittäin on oikeahko talvi. Vaikka lauhaa onkin, ja lähes joka viikko on tullut myös vettä, niin pakkasen puolella on enimmäkseen menty. Juomat ja geelit on kyllä paljon mukavampi nauttia huoneenlämpöisinä kuin jäisinä.
Henkisesti vaikeinta harjoittelussa oli ajankäyttö johonkin niin vaikeasti arkijärjellä perusteltavaan kuin 50+30 km lenkkeihin. Tuntui, että viikonloput menivät kokonaan salilla. Aluksi podin siitä huonoa omaatuntoa, mutta kun pääsin siitä yli, omat tekemättömät työt alkoivat vaivata seuratessani ikkunasta päivän valkenemista ja sitten hämärtymistä kaikkien muiden kävijöiden paitsi itseni vaihtuessa salilla. En halunnut juosta varhain aamulla, sillä ennen näin pitkiä lenkkejä täytyy ennättää vajuttaa aamiaista, enkä halunnut lisätä univelkaani heräämällä aikaisemmin. Samaan aikaan koetin valmistella töihin koulutusmateriaalia, opiskella työn ohella, pitää nuorelle ajotunteja opetusluvalla ja ylipäätään handlata arjessa kaiken (paitsi siivousasteikolla valuin vielä entistäkin alemmas, jos se edes on mahdollista). Aloin odottaa Endurance 24:sta ihan vain sen takia, että sen jälkeen saisin vihdoinkin viikonloppuni takaisin. Jälkikäteen olen koko 24 h:n ultrassa hämmästynein ja ylpein siitä, että jotenkin merkillisellä tavalla onnistuin mahduttamaan viikkoon harjoitustunteja noin paljon. Samalla opin, että en mitenkään jaksa yhtä tiukkaa arkea jatkuvasti, joten joudun unohtamaan haaveeni juosta kesällä yli 80 km ultra.
Tailwind-testi
Espoo on meidän näkökulmastamme syrjässä, sinne kun ei niin vain reissata muutamassa tunnissa henkilöautolla. Logistiikka oli mietittävä etukäteen, ja siinä hahmottui heti, etten pystyisi junassa roudaamaan kisapaikalle sellaista määrää evästä ja juomaa, mitä todennäköisesti tarvitsisin. Herkkävatsaisenahan olen tähän asti luottanut omiin eväisiini. Järjestäjien tarjoama urheilujuoma Endurance 24:lla oli Tailwind. Olin kuullut urheilujuomasta aiemminkin, ja Joensuun jälkeen päätin vihdoin tutustua tuotteeseen. Voit lukea kokemukseni Tailwindista pitkissä harjoituksissa ja ultrakisassa täältä.
Mukaan pakattavaa evästä, geelejä ym. Näistä sai kyllä ihan riittävästi painoa matkalaukkuihin. Kahdet Hoka one onen kengät ja juoksuvaatteet varavaatteineen eivät näy kuvassa. Pakkasin mukaan myös ohuen juoksutakin energiahukan varalta, ja se tuli tarpeeseen.
Vielä sananen Endurance 24:n energiasuunnitelmasta
Vaikka valmistauduin testaamalla varsin perusteellisesti järjestäjän tarjoamaa urheilujuomaa, aiheita huoleen oli. Ensinnäkin minulta jäi käyttämättä aika paljon kofeinoituja geelejä Joensuu Night Runista. Kofeiini aiheuttaa minulle suoksito-oireita isoina annoksina. Geeleissä on kuitenkin rahaa kiinni, joten päätin huolettomasti käyttää ne pois tulevassa kisassa. Tilasin luottomerkiltäni lisäksi geelejä, joissa kofeiinia ei ole, mutta en tajunnut etukäteen, että niissä voisi olla muita sopimattomia ainesosia. Geeli myytiin marjan makuisena, mutta tietenkin siihen oli pitänyt sekoittaa omenaa halvempana ainesosana, joten pelkäsin saavani vatsaoireita yön aikana. Kaiken lisäksi vasta kisanalusviikolla tehdessäni tunnin tarkkaa energia- ja nestesuunnitelmaa kisaa varten laskin, että geelejä oli aivan liian vähän, joten jouduin käymään kiireellä kaikki kaupungin marketit läpi. Löysin vain Dexalin geelejä, joita olen viimeksi kokeillut huonoin tuloksia monta vuotta sitten. Toisin sanoen kaikki geelit, joita minulla oli, saattaisivat koitua ongelmaksi. Niin ne tekivätkin, mutta eri tavalla kuin kuvittelin.
Olin pitkillä lenkeillä laskenut, paljonko pystyn juomaan Tailwindia ja tiesin, etten energiansaannin kannalta saa sitä riittävästi alas vuorokauden mittaan. Geelejä oli pakko olla lisäenergiana. Banaania siedän hyvin harjoituksissa, mutta kisoissa en. Taateleissa on sama juttu. Pastaa en ole edes kokeillut pitkän lenkin tai kisan yhteydessä, joten jätin avoimeksi, ottaisinko sitä järjestäjiltä Endurancessa. Henkisenä turvana oli siripirejä ja vegaanisia karkkeja, mutta 12 tunnin juoksujen kokemuksesta tiesin suuni olevan loppukisasta niin kuiva, ettei kiinteitä ole mikään nautinto syödä. Suunnitelman ydin oli syöminen ja juominen tiheästi (15-30 min välein). Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tapahtuu, kun 12 tuntia on tullut täyteen. Käteni kieltäytyivät ensiksi naputtelemasta taulukkoon säännöllistä syömistä tuon ajan jälkeen. Kykenisinkö ottamaan sisuksiini enää mitään? Olisinko huonovointinen? Vannotin perhettäni eli huoltojoukkoani, että minut täytyy pakottaa edes juomaan, ja laadin sen heille myös kirjallisena ohjeena. Paha vain, että huoltajien täytyi nukkua välillä, joten sieltä ei ollut apuja tulossa pahimpina hetkinä.
Kuten aiemmin totesin, aloitin hiilihydraattitankkauksen tavallista aikaisemmin, jo viikkoa ennen kisaa, jotta samalla kehoni saisi energiaa voittaa flunssa. Nautin tankkauksen (4-5 vrk) aikana pääasiassa normaalia terveellistä ruokaa, mutta join lisäksi mehuja ja söin kuivahedelmiä ja -marjoja niin paljon, että en halua enää nähdäkään kuivattuja karpaloita. Kun tankkausaika oli noin pitkä, pidin tavoitellun päivittäisen hiilihydraatin saannin hieman alhaisempana kuin mitä käytin 12 h juoksuun. Pidin kaksi normaalin ruokavalion päivää ennen kilpailua. Oloni oli sen vuoksi ehkä hieman hutera, sillä noina päivinä hiilihydraattien saanti jäi kauas tavoitellusta erinäisten sattumusten vuoksi.
Edellisenä iltana ja kisa-aamuna
Päätimme lähteä vanhimman lapseni kanssa junalla kohti Espoota perjantai-iltapäivänä. Saapuisimme hotelliin suunnilleen nukkumaanmenoaikaan. Kokemattomana reissaamaan kisoihin julkisilla likennevälineillä tein kuitenkin pahoja virheitä. Ensinnäkin olin pakannut suurimman osan eväistämme kassiin, joka oli tulossa vasta kisapäivänä lauantaina muun perheen mukana autolla Espooseen, jotta kannettavaa olisi vähemmän. Huonoa valmistautumista oli sekin, että en nähnyt tarpeeksi vaivaa etsiäkseni meille majoitusta kaikkein lähimpää julkisia kulkuyhteyksiä. Metroasemalta hotellille oli reippaalle kuntojuoksijalle etukäteen ajatellen lyhyt matka, mutta nälkäisenä, janoisena ja hikoilevana raskaita kasseja kantaen ja kerran eksyen matka osoittautui aivan liian pitkäksi. Olimme perillä vasta klo 23 maissa, ja tuntui, kuin olisin jo kuluttanut kaikki tankkaamani hiilihydraatit ja nesteet. Hartiat menivät totaalijumiin, eikä henkikään kulkenut flunssan jäljiltä kunnolla. Kaiken lisäksi sain kuulla, ettei hotellivaraukseen kuulunutkaan aamupalaa, ja jouduin maksamaan siitä naurettavan kovan lisähinnan. Yhden naisen huoltojoukkonikaan ei ollut matkustamisen jäljiltä juhlatuulella. Menimme nukkumaan sangen vaisuissa tunnelmissa.
Kisa-aamuna oli eväiden loppumisen vuoksi tehtävä kompromisseja, ja nautittava hotelliaamiaisella sellaisiakin ruokia, joita en ole koskaan testannut ennen kisaa. Näistä ei kuitenkaan onneksi aiheutunut tuskia myöhemmin. Olimme valmistautuneet kantamaan pari kilometriä kassejamme, ja säälin jo etukäteen hartioitani. ONNEKSI satoi kaatamalla, joten sain syyn sittenkin tilata taksin Esport Areenalle pari tuntia ennen h-hetkeä. Paras päätös ikinä!
Ennen 24 h ultraa mietin, kumpi on pahempaa vuorokauden juoksussa: kipu vai totaalisesta energiavajeesta johtuva väsymys ja mielialan vajoaminen lattiatason alle. Nytpä sen tiedän.
Anya is live and ready to show you everything. Watch her strip, dance, and perform exclusive shows just for you. Interact in real-time and make your fantasies come true.
✓ Live Streaming✓ Interactive Chat✓ Private Shows✓ HD Quality✓ Free Actions
Free to watch • No registration required • HD streaming
Tänään se tapahtuu, Joensuu night runin startti, aika tarkalleen 12 tunnin päästä. Aamiaista syödessä on aikaa kirjata ylös hajanaisia ajatuksia ultralle valmistautumisesta.
Osallistun 12 h sarjaan (toinen sarja on 6 h), joten ohjelmassa on ollut viisi yli kolmen tunnin lenkkiä. Panostin lenkkeihin, sillä tänä vuonna en ole käynyt yhdessäkään pitkässä kisassa heinäkuun jälkeen. Lenkeillä kokeilin uutena urheilujuoman nauttimista, sillä hampaitani sääliäkseni en ole käyttänyt kisoissa enkä lenkeillä urkkajuomaa varmaankaan seitsemään vuoteen. Viime vuonna Joensuuta varten ostin Pirkka-urheilujuomaa ja parilla lenkillä muistaakseni testasin sitä. Siinä ei ollut mitään vikaa, ja on helposti saatavilla lähimarketista, joten sillä mennään tänäkin vuonna. Juoman lisäksi olen nauttinut pitkillä lenkeillä tietenkin myös geelejä, joihin luotan kaikissa kisoissa. GU-geelejä tuli tilattua, mutta testilenkit osoittivat jälleen kerran, etteivät ne toimi omalla kohdallani. Koostumus on kerta kaikkiaan liian tönkköä nieltäväksi. Siksi otan niitä vain kisan alussa, kun saan ne vielä alas. Power geelien kanssa tuli sellainen moka, että tilasin huolimattomuuttani pelkästään kofeiinilla terästettyjä. Oli pakko tehdä toinenkin tilaus, etten mene ihan ylikierroksille tai saa migreeniä yön aikana.
Tässä näkyy osa yön aikana nautittavasta lisäenergiasta. Tein oikein exceliin ravinto- ja juomasuunnitelman, mutta rupesin eilen illalla muokkaamaan sitä, ja tänään täytyy vielä ajatuksella käydä se läpi. Olen jo pitkään luottanut 2 geeliä/tunti -taktiikkaan, mutta urkkaravitsemuksen opintojen perusteella päätin lisätä energian määrää. Nyt juuri ennen kisaa en olekaan varma, kestävätkö sisuskaluni moista, ja alan epäröidä.
Olen juossut parin viime kuukauden ajan enimmäkseen tasaisella, jotta oppisin kuulostelemaan sopivaa vauhtia. Poluilla juostessa vauhti muuttuu koko ajan maaston muodon mukaan, eikä tasaista askelrytmiä ole helppoa eikä käytännöllistäkään pitää yllä. Tämä on ollut ihan hyvä strategia muuten, mutta jalkojen lihaksisto on kärsinyt yksipuolisesta harjoittelusta. Salitreeniä on ollut vain kerran viikossa, enkä ole saanut itseäni tekemään kyykkyjä tms. kotona kuin satunnaisesti ja 1-2 sarjaa kerrallaan. Seuraukset ovat tuntuneet takareisien voimattomuudesta johtuvana kireytenä etenkin vasemmalla puolella. Kireys on heijastunut myös pohkeeseen ja nilkkaan. Kävin urheiluhierojalla, joka piti puhuttelun aiheesta, Sen jälkeen olen yrittänyt melkein päivittäin tehdä asialle jotain, ja olenkin saanut kireyden tunteen pois. Silti jännittää, palaako vaiva kisan aikana.
Tärkeimmät testilenkit tein vähintään osaksi radalla, joka oli vielä kuukausi sitten juoksukunnossa. Viimeisen yli 30 km lenkin tein kolme viikkoa sitten. Tein osan siitä kovempikuntoisen seuralaisen kanssa. Vaikka lenkki sujui varsin rattoisasti jutustellessa, olo oli sen jälkeen todella nuutunut. Kaikki muut lenkit olen tehnyt hyvinkin mukavuusalueella, eikä niistä toipumisessa ole ollut pulmia. Suunnitelmissa oli juosta parilla viikolla 100-110 km, mutta eihän se harjoituspäiväkirjan mukaan toteutunut. Yhdellä viikolla pääsin melkein sataseen, mikä on minulle todella paljon. Juoksuvauhtini ei ole sitä luokkaa, että voisin keräillä kilometrejä käytettävissä olevan vapaa-aikamäärän puitteissa.
Olen kuitenkin yrittänyt hoitaa juuri nuo pitkät lenkit huolella, ja toisaalta olen uskaltanut lyhentää niitä reilusti, jos olen ollut aistivinani flunssan alkua. En ole varsinaisesti sairastanut, mutta taudinaiheuttajia on ollut liikkeellä lähipiirissä. Pelasin varman päälle ja kevensin todella reilusti viimeiset kaksi viikkoa, etten vaan sairastu viikkoa ennen h-hetkeä, kuten viime vuonna kävi. Tällä viikolla kilometrejä on tullut 12, ja viime viikolla vajaa 30. Selkä ja jalat eivät ole tykänneet yhtäkkisestä liikunnan vähentämisestä. Ehkä hieman pienempi keventäminen olisi ollut järkevämpää, mutta psyykkisesti on ollut parempi ratkaisu vähentää kiirettä arjessa. Tai no ei se vähentynyt ole, kun aika on mennyt kaikkeen muuhun akuuttiin, mutta olisi ollut hölmöä survoa siihen väkisin vielä treeniäkin. Kaiken lisäksi talvi on saapunut, ja nastarit on täytynyt kaivaa esiin. Siinäkin on riskinsä, jos alkaa äkisti juosta lumella ja jäällä nastareilla isoja määriä.
Kaiken kaikkiaan valmistautuminen ultraan on mennyt mukavasti. Ei jännitä niin paljon kuin viime vuonna, kun olin ensikertalainen. Opin viime vuodesta sen, että kannattaa testata myös kisapäivän aamupala ja lounas etukäteen. Viime vuonnahan kaikki meni vahingossa nappiin, joten olen jalostanut ravitsemusta siltä pohjalta. Sen asian olen tehnyt erilailla, että kun vuosi sitten en tankannut, niin nyt tankkasin hiilareita ma-ke. Eilen illalla luin kyllä netistä, että naiset eivät hyödy hiilaritankkauksesta. Kylläpä ärsytti lukea sellaista päivää ennen kisaa reilua kiloa normaalia painavampana! Yritin etsiä muutakin kuin jutussa mainittua tutkimustietoa aiheesta, mutta en löytänyt. Sitten päätin, että myöhäistä se nyt on, eiköhän mennä näillä mitä on.
Tämän päivän rutiineissa en noudata niitä oppeja, että kisapäivänä kannattaa syödä kevyesti. Syön aamulla ja aamupäivällä normaalit määrät helposti sulavaa hiilihdraatti- ja proteiinipitoista ruokaa, sillä mikään ei ole kisassa pahempaa kuin nälkä ja siitä seuraava huono olo. Myöhäistä se on enää kisan alettua alkaa paikkailemaan pelkillä geeleillä ja banaaneilla energiavajetta.
Olo on jo hieman malttamaton! Täältä tullaan Joensuu!
Olin yrittänyt saada tapaamista tuotantoneuvojalta leffaprojektiin liittyen. Hän puolestaan ehdotti puhelinpalaveria, joka saatiinkin sovittua nopealla aikataululla viime viikolle. Kysymyksilleni varattiin vartti. 15 minuuttia! Olen suhteellisen... krhm... laaja-sanainen, joten aikaraja tuntui melko absurdilta tavoitteelta. Kulutan esittelyyni enemmän aikaa. Mutta päätin, että tämä ensikontakti hoidetaan himaan ja rajaa kunnioitetaan. Aloitin siis valmistautumisen. Kulutin pohjatyön tekemiseen ja kysymysten laatimiseen ja järjestelyyn aikaa varmaan pari tuntia! Matkan varrella aloin ihan nauttia hommasta. Palaverit olisivat kaikki niin paljon tehokkaampia, jos niissä olisi takarajat ja pohjatyöt tehtyinä. Itsellenikin selvisi paremmin, mitä haluan saada vastapuolesta irti. Kun lopulta soitin - minuutilleen oikeaan aikaan - laitoin jopa ajastimen itselleni piippaamaan ajankulua. Miten kävi? Sain paljon loistavaa tietoa ja kaiken haluamani. Puheluun kului puoli tuntia. Mutta vain siksi, että vastapuolikin alkoi puhua!
Olen varmaan kirjoittanut tästä aiemminkin, mutta tässä se taas tulee: kukaan ei osaa mitään itsestään. Taipumuksia tottakai on, ja lahjakkuutta. Mutta mestarit ovat mestareita siksi, että he tekevät työnsä.
Joskus aikoinaan minulle oli ihmetys tajuta, että huipputaiteilijat tekevät luonnoksia, käyttävät malleja ja tekävät useita versioita samasta aiheesta. Todella kuvittelin, että he osaavat luonnostaan maalata ihmisten mittasuhteet, eri asennot, valot, varjot.. Ja keksivät mielikuvituksestaan kuva-aiheet. Tottakai ymmärsin, että JOTAIN harjoittelua on JOSKUS tapahtunut, mutta huipputasolle päästyä...
Voin sanoa, että ei ollut kovin armollista yrittää löytää omaa tietänsä ajatusmaailmassa, jossa jotain joko osasi tai ei.
Mitä enemmän käyn erilaisia kursseja, opettelen uusia juttuja, tai otan asioista selvää, sitä selkeämpi onnistumisen kaava on. Ensin opetellaan perustaidot, sitten harjoitellaan ja opitaan (yleensä lukuisten epäonnistumisten kautta) ja kun osataan... Niin silti joka ikinen tehtävänanto suunnitellaan huolellisesti, otetaan selvää, ideoidaan, harjoitellaan, tehdään eri versioita, luonnostellaan, käytetään tarvittavia apuvälineitä - ja SITTEN vasta tehdään lopullinen työ. Ja jos menee pieleen, niin otetaan opiksi ja tehdään uudelleen. Prosessi on sama aloittelijalle ja huippuammattilaiselle. Tavoite ei siis olekaan tulla niin hyväksi, ettei prosessia enää tarvita, se vain sujuvoituu kokemuksen myötä.
Huippu-urheilijatkin sanovat haastatteluissa, että voidakseen urheilla ammatikseen, täytyy rakastaa harjoittelua - kisat ovat niin pieni osa tekemistä. Sama juttu joka asiassa. Se, joka harjoittelee tunnollisesti ja valmistautuu huolellisesti päivästä toiseen, pärjää kisan tullenkin paremmin.
Anya is live and ready to show you everything. Watch her strip, dance, and perform exclusive shows just for you. Interact in real-time and make your fantasies come true.
✓ Live Streaming✓ Interactive Chat✓ Private Shows✓ HD Quality✓ Free Actions
Free to watch • No registration required • HD streaming
Workshop torstai-aamuna. Niin monta kuin olen pitänyt, tämä tuntuu erilaiselta. Valmistautuminenkin on jotenkin vaikeampaa... Kauheat paineet. Tämä on ensimmäinen tätä lajia yrittäjänä, se kai se on. Pitää omaksua uudenlainen rooli ja tuottaa lisäarvoa. Auttaa ja hurmata.
