#uhma

Eli tosiaan, päivät menee kyllä vauhdilla ja pentu kasvaa silmissä. Ekat rokotukset käytiin jo ottamassa ja olin valmistautunut kauheaan huutokonserttiin ja painiotteluun. Suureksi yllätyksekseni Milli ei edes huomannut koko pistosta, kun oli niin kova kiire syödä nameja Timon kädestä. Seuraavan kerran pistoksille mennäänkin sitten maaliskuun puolessa välissä. 

Olen yllättynyt myös siitä, miten viksu koira Milli on jo nyt. Pennuksi se oppii ihan älyttömän nopeasti uusia asioita. Jos otetaan päivän aiheeksi joku uusi temppu, sitä ei tarvitse uusia edes viittä kertaa, kun pentu jo yhdistää mitä pitää tehdä namin saamiseksi. Nyt ollaan opeteltu kontaktin ottamista ja täytyy kyllä sanoa, että nopeasti tuo kyllä hoksasi mistä oli kyse. Nyt sitten tillotetaan aivan varulta joka tempun alussa mammaa silmiin, josko mä tällä ton herkun saisin. Pitäisi vain vielä malttaa katsoa vähän kauemmin kuin sekunti..  Jaksan silti ilahtua joka kerta, kun tuo pentu osoittaa oman älykkyytensä. Vaikka minä en itse ole mikään kovin hyvä opettaja, ei Milli silti mikään aloittelija ole. :) Nyt kävi vielä niin tuuri, että päästiin Milsun kanssa yhdessä pentukoulutuskurssille! Huhtikuussa mennään pienryhmään opettelemaan ihan perusasioita, kuten kontaktin ottamista, luopumista (esim. lelusta), luoksetuloa ja peruskäskyjä. Lisäksi kokeillaan ihan pienesti vähän agilityä ja rallytokoa. (Pelkään kuollakseni että innostun niistä harrastuksista ja se on sitten rahoille hyvästi kun niitä alkaa harrastamaan..) Ja mulle aivan outona asiana mennään opettelemaan näyttelykäyttäytymistä. Joten paljon on asiaa tulossa.

Pieniä ongelmiakin on. Nimittäin Milli on oppinut nyt uhmaamaan ja kokeilemaan. En tottele. En tee. Puren tuosta. Syön tätä. Rikon tämän. En usko. En tule. Ja tätä rataa. Lisäksi on ruvettu ottamaan mittaa, kuka on kuka. Milli otti kerran vauhtia ja hyppäsi Timon reiteen kiinni. Minua kohti hyökättiin ja purtiin nyrkistä (olin puristanut käden nyrkkiin sohvannojaa vasten). Lenkillä on hyökätty vauhdilla nilkkaan ja pohkeeseen kiinni. Ja sitten on osoitettu selvästi että "minä en sinua tottele" joka päättyy joka kerta siihen, että koiraa napataan niskasta kiinni ja laitetaan selälleen ja siinä ollaan vaikka maailman tappiin asti, kunnes rauhoitutaan. Ja sekään ei aina auta. Joskus Milli oikein nauttii siitä, että sitä "retuutetaan", mikä vain yllyttää entisestään sitä riehumista. Sitten otetaan pahin vihollinen käyttöön: nimittäin suihkupullo! Pahimmillaan sitä on istuttu sohvalla suihkupullon kanssa ja joka kerta, kun pentu näyttää kiinnostuvan enemmän sormien puremisesta kuin leluista, niin annetaan tuntuva pläjäys vettä naamalle.

Lenkeillä ollaan ruvettu opettelemaan irrallaan olemista. Millissä on kyllä kieltämättä se hyvä puoli, että se ei lähde kauas. Korkeintaan noin 10m ja sen jälkeen pysähdytään ja jäädään odottamaan, mihin se emäntä/isäntä jäi. Joskus olen tehnyt sitä, että Millin ottaessa spurttia eteenpäin, käännänkin selkäni ja lähden kävelemään toiseen suuntaan. Voi sitä hätää mikä siitä seuraa. Hirviällä kiireellä takaisin ottamaan emäntää kiinni ja kummasti lenkin jatkuessa ei enää mennäkään kovin kauas ja vilkuillaan huomattavasti useammin taaksepäin. Valitettavasti me ei vaan vielä osata ohittaa muita koiria, pyöräilijöitä eikä hiihtäjiä. Kävelijät alkaa pikkuhiljaa sujua, koska kukaan ei pysähdy kohille vaan jatkaa matkaansa -> ei ole mielenkiintoinen. Mutta muut koirat osoittaa mielenkiintoa -> tahdon tuonne, enkä sun kans samaan suuntaan. Pyörät ja sukset on vaan niin jänniä, että niitä pitäisi päästä jahtaamaan. Joskus jopa hyökätään sitä pyöräilijää vasten, joten saa olla todella varovainen, ettei hypätä suoraan alle. Näitä pitäisi työstää vähän enempi ja joskus ihan pyytää jotakuta pysähtymään meidän kohdalle, että saataisiin kerran katsoa mikä se pyörä on tai mitä ne sukset on. Ja sitten vaan jatketaan kävelyä kerta toisensa jälkeen ohi ja toivotaan, että jossain välissä se mielenkiinto niihin loppuu. Mulla on nimittäin kova pelko, että joskus Milli ottaa ja lähtee irrallaan jonkun pyöräilijän perään, juoksee sen perässä niin kauan, että jää jonkun alle. Siksi olen kovin haluton pitämään Milliä missään irti, paitsi jossain ihan metsässä tai polulla, missä näen suoraan eteen ja taaksepäin mahdollisimman kauas (eli mulla on taktiset viitisen sekuntia aikaa ottaa koira kiinni tarvittaessa).

Tänään kokeiltiinkin sitten laumalenkkiä muiden gööttien kanssa. Kaveriksi lähti Millin veli Kamu, leikkikaveri Mörkö, sekä tätilauma Karkki, Maija sekä Bella ja uusina tuttavuuksina Etta ja Savu. (enhän nyt unohtanut ketään?) Lenkillä hujahtikin sitten toista tuntia ja nyt on tytöstä virta pois. Toivottavasti säät suosii jatkossakin ja saadaan porukkaa kasaan, nimittäin tuo on meille hyvää sosiaalistumisharjoitusta. Ja Millikin oppii, että muitakin on olemassa muitakin koiria maailmassa ja niistä kaikista ei oo aina pakko välittää. Tämä olisi nimittäin tosi jalo taito siellä pentukurssilla. :) 

Tulihan tuota tekstiä taas. Pitää yrittää jatkossa kirjoittaa vähän ahkerammin kuulumisia. Hyvää alkavaa kevättä kaikille!