Mä rakastan
Oppimista! Joskus mun oppiminen on suunniteltua: käyn (katson) kurssin ja sovellan käytäntöön. Joskus taas lupaudun johonkin, tai muuten vain löydän itseni tilanteesta, josta jää jotain korvan taakse. Pahoittelut radiohiljaisuudesta. Mulla oli viikonloppuna 50 tunnin rupeama, josta yli 40 tuntia kului kirjoittamiseen. Lupauduin kirjoittamaan 26 artikkelia sosiaalisesta mediasta neljässä päivässä. Pääosa työstä jäi viikonlopulle. Vaikka aiheet oli annettu valmiiksi, se oli kauheaa. Aikaisesta aamusta myöhään yöhön - ja sama uudestaan. Todella. Aivan järkyttävää. Sunnuntaina myöhään oli deadline - aivan en ehtinyt. Sain kuitenkin leijonanosan eteenpäin, ja se riitti. Maanantaina oli jo töitä, joten viimeisten artikkelien viimeistely meni myöhään sinäkin päivänä. Juuri äsken asiakas hyväksyi työn ja antoi hehkuvat arviot. Hyvä niin. Hirveä univelka ja päänsärky jäi. Oliko sen arvoista? No ei todellakaan. Opin, etten enää ota tuollaisia urakoita vastaan. Ikinä. Hitto, tässä iässä toipuminenkin vie kauemmin. Oppimisen tunne on kyllä mulla aina sama. Sitä välillä havahtuu kesken tilanteen tajuamaan, miten ymmärrys karttuu. Jatkossa hinnoittelen työni asiallisemmin ja olen realistisempi aikataulujen kanssa. Jos yrittää miellyttää liikaa, vetää itsensä nopeasti loppuun. Ja mikä pahinta - jos kuormittaa itsensä pikkurahoilla, ei ole resursseja hoitaa vastaan tulevia unelmajuttuja!
