#luokka

Jonkin aikaa sitten Kalle Haatasen radio-ohjelmassa – ohjelma jonka ihanuutta en väsy ylistämään – oli vieraana Laura Kolbe. Aiheena oli suomalainen yläluokka ja yläluokkaisuus. Ohjelmasta keskustellessani eri yhteyksissä syntyi ajoittain lievää huvittuneisuutta ilmiön ”suomalainen yläluokka” äärellä. Onko sellaista muka? Kolben ja Haatasen keskustelussa nousi hyvin esiin se, että vaikka suomalainen yläluokka olisikin pieni, ovat yläluokkaiset tavat mieltää, jäsentää ja arvottaa elämäntapoja ja kulutustottumuksia kulttuurisesti voimakkaita ja läpitunkevia.

Tämän aamun (5.10.2014) Hesarin jutusta Mihin Stockmannin vetovoima katosi ne suorastaan puskevat iholle. Jutussa äänessä ovat toimittaja Anna-Stina Nykänen, tutkija Anna Kortelainen ja erittäin hermostuttavalla tavalla elitistiset elämäntapoja ja kulutustottumuksia koskevat arvotukset ja asenteet. Ne elävät ja hengittävät siinä, miten jutussa luonnehditaan erilaisia ostosympäristöjä. Vai mitä sanotte näistä:

Kuitenkin tavaratalossa nainen on normi: kun tulee kuulutus asiakkaille, se tarkoittaa lähtökohtaisesti naisia. ’Se on luksusta, joka tuottaa viihtymistä. Sitä samaa ei ole kauppakeskuksessa tai automarketissa.’

Tai

Nettiostaminen muistuttaa maaseudulla jo ammoin käytettyä postimyyntiä

Ja

Käydään katsomassa, millainen tunnelma tavaratalossa on. Ei kyllä näy halvan näköisiä ’laareja’ tai ’kämäisiä kenkiä’  (…) Eniten hämmästyttävät silti asiakkaat: kaikki ovat äärettömän kohteliaita toisiaan kohtaan, antavat huomaavaisesti tilaa, sanovat kauniisti kiitos ja anteeksi, miehet päästävät naiset hissistä ensiksi ulos.

Ja lopulta jutun sydäntäsärkevänä lopetuksena:

Nyt olemme saavuttaneet ostajina yhden ääripään. Siihen kuuluu nuhjuinen nettikaupan sormeilu. Ja karu kauppareissu, joka (…) kielii jo laitostumisesta. ’Onko mikään ankeampaa kuin automarketin autohallissa kärryjä työntävä ihminen. Siitä puuttuu kaikki aistikkuus'.

Jutussa toistensa vastinpareiksi asettuvat aistillinen ja kallis tavaratalo ja halpojen laarien sekä kämästen kenkien automarketti. Vai pitäisikö sanoa ylemmän keskiluokan legitiimi maku vastaan alaluokan ankea ja karu bulkkimaku? Tai ylemmän keskiluokan naisten helmikaulainen aistillisuus vastaan alemman keskiluokan ja työväenluokan naisten paplarit, ankeat alelaarit ja kämäset kengät? Tai sivistyneet ja kohteliaat kaupunkilaiset vastaan nuhjuisesti nettikauppaa sormeilevat maalaiset?

Jutussa oikeanlainen – aistikas, kohtelias, emansipoivakin – kuluttaminen tapahtuu Stockmannilla. Siellä voi jopa ”pysähtyä elvyttävälle lasilliselle rauhassa”, ilman pelkoa ”pubisoituneesta” ympäristöstä. Oikea naisten huone! Ymmärrän kyllä, että 1800-luvulla tavaratalot todella olivat emansipoivia tiloja (osalle) naisista: siellä saattoi käyttää omaa rahaa ja flaneerata hyvällä syyllä ja oikeutetusti. Mutta voiko naisen mahdollisuutta käyttää omaa rahaa kalliiden luksustuotteiden kuluttamiseen enää 2000-luvun Suomessa pitää emansipoitumisen merkkinä sinällään? Minusta ei. Naiset kun eivät ole mikään yksi joukko, tämänhän on feministinen (luokka)tutkimus niin monin erilaisin tavoin tuonut esiin.

Keitä ovat ne naiset, jotka pääsevät, haluavat tai joutuvat osallisiksi tähän oikeanlaisen kuluttamisen maailmaan? Kärjistäen on kyse aika pienestä joukosta ihmisiä: helsinkiläisestä ylemmästä keskiluokasta. Maaseudulla, ihan jo olosuhteidenkin pakosta, käytetään vaateostoksissa todella varmastikin enemmän nettikauppaa vanhan postimyynnin jatkumona. Veikkaan myös, että kehyskunnassa tai lähiössä asuvalla työssäkäyvällä/työttömällä kolmen lapsen äidillä ei ole varaa tai aikaa laittaa helmiä kaulaan ja lähteä Helsingin keskustaan Stockmannille ostostelemaan. Hänelle ainoa hetki kulutusfiilistellä voi olla juuri iltahetki netissä tai pieni tuokio automarketissa. Ainakin Eeva Jokisen tutkimuksessa (Aikuisten arki, Gaudeamus, 2005) pienten lasten äideille hetki netissä lasten mentyä nukkumaan oli tärkeää omaa aikaa ja tilaa.

En millään, en niin millään soisi, että tähän hetkeen liitetään määre ”nuhjuinen sormeilu”, kuten jutussa tehdään. Se tekee toisten unelmista ja unelmoinnista jotenkin likaisempaa kuin toisten.

Jokaisella on oikeus unelmiin. 

Ja lisään: etenkin heillä, jotka elävät elämän pakkoraoissa.

Tämän sanottuani totean vielä: en minäkään automarketteihin perustuvaa yhdyskuntarakennetta ja kulutusyhteiskuntaa ihannoi. Mutta minusta olisi syytä miettiä asiaa rakenteellisemmasta näkökulmasta ja kysyä, miksi elämme yhteiskunnassa, jonka yhdyskuntarakenne ja päivittäistavarakauppa tällä tavoin keskittyvät. Ja mitä sille voisi tehdä?

Nostaisin esille rahan mahdin ja poliittisen päätöksenteon merkityksen.

Sitä paitsi automarketissa, kauppakeskuksessa ja tavaratalossa asiointi ei ehkä sittenkään ole niin kovin eri asia kuin jutussa annetaan ymmärtää. Ostoksilla käyminen voi olla elämyksellistä toimintaa ympäristöstä riippumatta. En tarkoita tällä ihannoida kaupallisia tiloja – otan vain vakavasti sen tosiasian, että elämme markkinataloudessa jossa kuluttaminen on kuin onkin keskeinen osa elämäntapaamme. Itsessäni en huomaa suurtakaan eroa astuessani automarkettiin, kirpputorille tai Stockmannille. Jos tilanne on otollinen, asetun ohikiitäväksi hetkeksi sisäisen hykerryksen tilaan. Hetken kaikki on mahdollista ja olen kummallisen onnellinen: olisikohan täällä pinkkiä juoksupaitaa? Tai sopivia kangaskenkiä? Ihanan väristä syystakkia? Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Juttu päättyy toteamukseen:

Onko mikään ankeampaa kuin automarketin autohallissa kärryjä työntävä ihminen. Siitä puuttuu kaikki aistikkuus.

Miten se ihminen nyt voisi olla yhtään sen ankeampi tai vähemmän aistikas kuin joku toinen? Mitä tähän edes voi sanoa? 

Suututtaa ja surettaa. 

Ainoa sanottava, jonka juuri nyt keksin, on: minä rakastan sinua, automarketin autohallissa kärryjä juuri nyt tälläkin hetkellä työntävä ihminen, etkä sinä minusta ole yhtään ankea.

                                                   * * *

Suosittelen lopuksi vielä paria yhteiskuntatieteellistä kulutustottumuksia, ostosympäristöjä, ostostelua ja elämäntapaa avaavaa ja elähdyttävää lukukokemusta:

Järvinen, Katriina & Kolbe, Laura (2012) Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta. Helsinki: Kirjapaja.

Lehtonen, Turo-Kimmo (1999) Rahan vallassa. Ostoksilla käyminen ja markkinatalouden arki. Helsinki: Tutkijaliitto.

362. Luokka / our classroom

Tällainen siitä sitten tuli <3