#kosinta

Ettei tällaisissa tilaisuuksissa lemmen seikkojakaan unehutettu, oli aivan luonnollista; sillä niin hyvin meno- kuin tulomatkoilla sekä itse juhla-aikanakin yhtyivät pojat ja tytöt yhteen seuraan, jossa usein lempi nousi liehumaan, kunnia kukoistamaan. Entiseen aikaan kuuluivat kirkkopyhät olleen kosioimispyhien aika. — Tarkempien tietojen mukaan on Pärttylin päivä ollut tamppaamisen päivä eli tuppijuhla, sillä silloin aloitettiin naimiskaupat. — Silloin tyttö käveli jonkun nuorikon, kaason, kanssa ympäri kirkkomäkeä. Tytöllä oli vyö vyöllä, ja siinä oli selän takana tuppi. Kävellessä hyräili kaaso kuuluvalla äänellä: Tyttö on tupelle tullut, neito varrelle valunut: ken tahtoo, niin tampatkoon. Muutamat kaasot hyräilivät: Ken tahtoo tampata, täll tytöll on tyhjä tuppi. Poikamies, joka tyttöä mieli morsiamekseen, pisti uuden tammipäisen veitsen tytön tyhjään tuppeen. Kaaso oli varoillaan ja katsoi kuka tamppaaja oli. Jos sulhanen oli mielen mukainen, niin annettiin veitsen olla tupessa, jos ei ollut mieleinen, niin kaaso korjasi veitsen, joten tuppi jäi uudelleen tyhjäksi, tampattavaksi, ja toinen sulho sai tampata. Kotiin päästyä pisti kaaso veitsen tuvan oven sisäpuoliseen kamanaan. Viikon varrella jonakin yönä kävi tamppaajapoika tytön oven kamaan tarkastamassa. Jos hän huomasi siinä veitsensä, hän otti sen sukkelaan pois ja meni kotiinsa. Jos taasen ei veitsi ollut oven kamanassa, niin poika tiesi asiansa onnistuvan ja meni siis rohkealla mielellä lemmittynsä huoneeseen, jossa tuumittiin asiaan kuuluvista seikoista. Tästä tamppaamisesta on kirkkopyhä saanut nimen tuppijuhla. Tämä suitti olla käytännössä kaukaisessa muinaisuudessa; sillä eivät nykyisistä ihmisistä vanhimmatkaan enää muista tuppijuhlaa, vaan se on ainoastaan historiallisena kertomuksena kulkenut polvesta polveen. Sitä siis ei ole tällä yhdeksännellätoista vuosisadalla vietetty.