#konsensus

Tieteellisestä konsensuksesta, Eugyppiuksen haastattelu

1. Ohjelmamme teeman mukaisesti, mitä pidät pandemian aikana vallinneen harhakäsityksen haitallisimpina ilmenemismuotoina?

”Illusorinen konsensus” on mielenkiintoinen käsite, en ole koskaan aiemmin ajatellut ilmiötä juuri näillä termeillä. Meitä hallitsevat monilla aloilla yhä useammin ihmiset, jotka esiintyvät asiantuntijoina ja joiden mielipiteet muka suuremman oppineisuutensa ja tietämyksensä vuoksi estävät julkisen keskustelun ja kaiken mahdollisen eriävän mielipiteen. Tätä me pohjimmiltaan tarkoitamme, kun puhumme ”teknokratiasta”. Tämän näkemyksen ongelmat ovat kaksijakoiset: Ensinnäkin se perustuu eräänlaiseen fabulistiseen käsitykseen yhtenäisestä, oraakkelimaisesta tieteestä, joka antaa aina ja kaikkialla yksiselitteisiä vastauksia poliittisiin kysymyksiin. Toiseksi, jotta tämä taru tieteestä säilyisi, teknokraattien on itse esitettävä yhtenäinen rintama. Teknokraattien sisällä esiintyvät eriävät mielipiteet heikentävät sen omaa mytologiaa ja heikentävät sen poliittista valtaa.

Pandemia-aikakauden teknokratia osoittautui huolestuttavan kyvykkääksi luomaan ja käyttämään väärää konsensusta monilla aloilla. Kolmella alalla oli mielestäni enemmän merkitystä kuin muilla. Viruksen alkuperästä käydyssä keskustelussa pieni ryhmä Anthony Faucin ja Jeremy Farrarin koolle kutsumia, kompromisseja tekeviä virologeja onnistui luomaan illuusion yhtenäisestä asiantuntijalausunnosta SARS-2:n luonnollisesta alkuperästä vain muutamassa viikossa helmikuussa 2020. Paljon hajanaisemmassa prosessissa, jossa Kiinan hallituksen virkamiehillä, WHO:lla ja Neil Fergusonin ympärillä toimineella Imperial Collegen ryhmällä oli ratkaiseva rooli, pandemian torjunta esitti joukkotorjunnan tieteellisesti hyväksyttävänä strategiana, vaikka siitä ei ollut mitään näyttöä ja vaikka se oli ristiriidassa vuosikymmeniä kestäneen sisäisen suunnittelun kanssa. Yhtä hajanaisella tavalla poliitikot ja kansanterveysviranomaiset eri puolilla länttä väittivät yhdessä, että rokotteet pysäyttäisivät viruksen leviämisen ja mahdollisesti jopa hävittäisivät SARS-2:n ihmisistä — jälleen kerran ilman mitään syytä uskoa, että tämä olisi edes mahdollista, ja ilman monia syitä epäillä, etteivätkö rokotteet voisi toimia tällä tavoin.

Kussakin näistä tapauksista väärä konsensus syntyi huolestuttavan nopeasti ja osoittautui huomattavan vastustuskykyiseksi todisteiden väärentämiselle – se hajosi vasta sen jälkeen, kun virushysteriaa oli mahdotonta ylläpitää ja poliittinen mielenkiinto näihin keskusteluihin haihtui.

2. Koska toimipaikkasi on Saksassa, mikä oli ainutlaatuista maassanne Covidiin reagoimisessa verrattuna muihin maihin?

Vaikka tämä on nopeasti muuttumassa, Saksan poliittinen kulttuuri on tyypillisesti vähemmän voimakkaasti polarisoitunut kuin eräissä muissa maissa ja perustuu enemmän puoluerajat ylittäviin konsensuskantoihin (vaikka ne ovatkin teoreettisia). Koko pandemian ajan kaikki valtavirran poliitikot kannattivat hillintää, ja ainoa merkittävä vastustaja oli Alternative für Deutschland -puolue, jota valtaapitävät pilkkasivat äärioikeistopopulisteiksi ja sulkivat sen vuoksi pois hallituskoalitioista. Keskustaoikeistolainen CDU Angela Merkelin johdolla nousi joukkotuhojen hillitsemisen ja joukkorokotusten veturiksi, mikä johtui osittain Merkelin henkilökohtaisesta pelosta virusta kohtaan, mutta mielestäni myös siitä, että CDU:n ikääntyvät äänestäjät olivat alttiimpia valtion tiedotusvälineiden levittämälle viruksen kauhupropagandalle.

Toisaalta tämä teki pandemiapolitiikkojen vastustamisesta sosiaalisesti ja kulttuurisesti erityisen vaarallista — se oli suurin piirtein sama asia kuin itsensä paljastaminen rasistiksi. Tämä jäykkä yhteiskunnallinen yksimielisyys hälveni pandemian kuluessa, mutta se oli edelleen varsin pelottava koko ensimmäisen Omicron-aallon alkuvaiheen ajan. Toisaalta, koska hygieniatyranniasta ei koskaan keskusteltu kotimaassa, rokotusten ja naamioinnin kaltaiset asiat eivät koskaan saaneet sellaista poliittista signaalivoimaa kuin joissain muissa paikoissa, kuten Yhdysvalloissa. Kummallista kyllä, saksalaiset kokonaisuudessaan ovat luultavasti vähemmän radikalisoituneita Covid-asioissa kuin monet edistysmieliset amerikkalaiset, jotka henkilökohtaisesti samaistuivat maskivelvoitteiden ja loputtoman ikuisen buusterirokotekierteen kaltaisiin asioihin.

3. Mitä mieltä olet äskettäisistä FOIA-sähköpostiviesteistä, joista käy ilmi Covidin ylätason toimijoiden välinen poikkeuksellinen yhteydenpito?

Näitä julkaisuja on ollut viime aikoina paljon, erityisesti Saksassa, enkä ole varma, olenko pysynyt viimeisimpien amerikkalaisten uutisten perässä. Jos tarkoitat uusia paljastuksia, jotka koskevat Faucin neuvonantajan David Morensin pyrkimyksiä piilottaa arkaluonteinen viestintä mahdollisilta FOIA-pyynnöiltä, voin sanoa, että on vähintäänkin mielenkiintoista, että hänen väistelyt alkoivat näin aikaisin, heinäkuussa 2020. Yleisesti ottaen olen pitänyt asiakirjojen julkistamista sekä Saksassa että Amerikassa pandemiaa koskevien teesieni kannalta hyvänä. Ne osoittavat, että Kiina (WHO:n kautta) oli jo varhaisessa vaiheessa ratkaisevassa asemassa vakiinnuttamassa joukkotuhoa länsimaiden ensisijaiseksi pandemiavasteeksi, että suhteellisen pienten toimijaryhmien väliset epäviralliset suhteet olivat tärkeitä, kun tehtiin ratkaisevia päätöksiä, jotka poliittinen puoli levitti sitten nopeasti kansallisiin kansanterveysbyrokratioihimme, ja että arvokkaat ”tieteen” avatarimme käyttäytyivät suhteellisen manipuloivasti. Näistä paljastuksista on jatkuvasti puuttunut viittaus siihen, että pandemiaan reagoiminen olisi heijastanut Maailman talousfoorumin tai jonkin muun koordinoivan kansainvälisen instituution tai lobbaajaryhmän keskeistä kansainvälistä salaliittoa. Mielestäni on parasta ajatella länsimaisia valtioita hallinnoivia hallintobyrokratioita konsensuksen tuottamis- ja levittämiskoneina, joista on tullut erittäin hyviä esittämään yhtenäistä rintamaa kotimaassa ja myös määräämään hyvin yhtenäistä politiikkaa rajojen yli.

4. WHO:n pandemiasopimusta koskevat suunnitelmat ovat kaatuneet. Oletteko tyytyväinen?

Kyllä, olen iloinen, vaikka epäsuosittu mielipiteeni onkin, että monet vaihtoehtoisen covidnarratiivin piirissä ovat liioitelleet suuresti WHO:n sopimuksen ja myös kansainvälisiin terveyssääntöihin ehdotettujen (mahdollisesti merkittävämpien) muutosten merkitystä. Jos lukijanne ovat kiinnostuneita, kirjoitin kaksi pitkää viestiä molempiin välineisiin ehdotetuista parannuksista:

WHO esitetään usein roistomaisena kansainvälisenä virastona, joka pyrkii maailman herruuteen, vaikka itse asiassa se on raskas byrokratia, joka on Maailman terveyskokouksen jäsenvaltioiden orjuuttama. Tämä ei tarkoita sitä, ettei WHO:lla olisi lainkaan toimivaltaa, vaan pikemminkin sitä, että sen pyrkimykset ovat sen oman sisäisen, alati kiihtyvän byrokraattisen vauhdin ja niiden asioiden epäpyhä summa, joita 194 WHA:n jäsentä haluavat. Minusta sopimusehdotus oli eri versioissaan pitkälti banaali ja usein epämääräisesti muotoiltu asiakirja, joka oli täynnä byrokraattisia määräyksiä, joilla pyrittiin ennen kaikkea heikentämään immateriaalioikeuksia rikkaammissa maissa, jotta lääkkeitä olisi saatavilla enemmän ja halvemmalla kehitysmaissa. Tämän hankkeen aiheuttamat puuttumiset kansalliseen suvereniteettiin ovat mielestäni tärkein syy siihen, ettei tämä asia mennyt mihinkään. Monet ennustivat todellakin tämän lopputuloksen.

Silti on hyvä, että se kariutui, koska nämä ehdotukset sisälsivät joukon pehmeitä autoritaarisia toimenpiteitä, jotka eivät ennakoineet meille mitään hyvää, ja myös siksi, että kariutuminen itsessään osoittaa, miten epäonnistunut pandemiareaktio todella oli ja miten se on onnistunut pikemminkin jakamaan kuin yhdistämään kansainvälisen pandemiatutkimuslaitoksen.

5. Mikä on mielestäsi pandemian suurin anti? Jos emme ota opiksemme siitä, mitä teimme väärin, olemme tuomittuja epäonnistumaan uudelleen.

Suurin johtopäätökseni on jokseenkin masentava, koska en ole varma, voimmeko tehdä asialle paljon mitään, ainakaan välittömästi. Pandemia osoitti ennen kaikkea sen, miten meitä hallitsevat monimutkaiset byrokraattiset järjestelmät, joita on hyvin vaikea ymmärtää ulkopuolelta, jotka eivät oikeastaan ole minkään tiukan poliittisen kontrollin alaisia ja jotka käyttäytyvät yhä useammin radikaalisti ja arvaamattomasti. Nämä järjestelmät eivät ole mitään uutta. Ne ovat syntyneet valtion luonteessa tapahtuneiden massiivisten muutosten seurauksena, jotka ovat jatkuneet siitä lähtien, kun teollistumisen loppuvaiheet synnyttivät massayhteiskunnan. Pandemia oli vain ensimmäinen hetki, jolloin nämä mielettömän monimutkaiset järjestelmät tekivät massiivisen ja avoimen virheen ja vaikuttivat julkiseen elämään valtavasti tavalla, jollaista ei ole nähty sitten toisen maailmansodan. Ainakin sota oli vakava tapahtuma; reaktiomme Covidiin oli suurelta osin tarpeeton, koska se oli vastaus virukseen, joka ei useimmille ihmisille ollut koskaan kovin vaarallinen, ja kaikki tekemämme toimet olivat sekoitus vastatuotannollista ja ilmeisen tehotonta.

Jos otetaan jokin tietty vastenmielinen pandemiapolitiikka — vaikkapa maskipakko — ja jäljitetään sen syntyä sen synnyn kautta, kun sen synnyttäneiden tilapäisten neuvoa-antavien ryhmien, tiedekomiteoiden, valtion virastojen ja poliittisten päättäjien huimaava joukko on saanut sen aikaan, jäämme täysin neuvottomiksi siinä, miten tämä hulluus voitaisiin estää tulevaisuudessa. Pääsyyllinen näyttää olevan valtiovallan luonteen rappeutuminen; monien sukupolvien ajan tämä valta on vuotanut ulospäin ja alaspäin, poliittisesta kädestä monenlaisiin lobbaustoimiin, akateemisiin elimiin, urakoitsijoihin ja yrityksiin ja jopa valtioon rajoittuviin journalistisiin yrityksiin, kuten julkisiin tiedotusvälineisiin. Tämä on eristänyt valtion kritiikiltä, koska nykyaikaisen valtion toimintaan liittyy väistämättä lukemattomia tuhansia yksittäisiä toimijoita, jotka ovat jakautuneet instituutioiden sokkeloihin sekä valtiokoneiston sisällä että sen ulkopuolella. Se on myös omituisella tavalla demobilisoinut valtion, koska niin monen ihmisen on osallistuttava jokaiseen merkittävään päätökseen. Tämän massiivisen koneiston liikkeelle paneminen edellyttää jonkinlaista koordinoivaa sysäystä. Lehdistön edistämästä hysteriasta ja paniikista on näin ollen tullut länsimaissa valtiovallan keskeinen piirre, joka on tärkeä paitsi kansalaisten propagandan kannalta myös valtion toimijoiden sisäisen koordinoinnin kannalta. Kun elefantti on kerran lähtenyt liikkeelle, kaikki sen tekemät toimet ovat uskomattoman inertion alaisia. Se jatkaa ilmeisen huonosti harkittua politiikkaa vuosikausia sokeana sen tuholle ja kustannuksille.

Ainoastaan rutiininomaiset valtion toimet, kuten veronkanto ja liikennesääntöjen valvominen, jäävät muodollisesti valtion yksinomaiseen toimivaltaan. Kaikki erityiset aloitteet ja kampanjat, olivatpa ne sitten ilmastonmuutosta, pandemioiden torjuntaa, ulkopolitiikkaa tai liikenneturvallisuutta, näyttävät syntyvän niin sanotuista ”vaikutussolmuista”. Nämä ovat epävirallisesti järjestäytyneitä eturyhmiä sekä valtion sisällä että yksityisissä instituutioissa, jotka vastaavat erityispolitiikkojen muotoilusta ja niiden edistämisestä poliittisessa järjestelmässä. Nämä solmukohdat kamppailevat jatkuvasti keskenään vaikutusvallasta ja pääsystä valtion vallan vipuvarsille. Vaikka näiden solmupisteiden sisällä olevilla toimijoilla on muodollisesti määriteltyjä tavoitteita suhteessa ulkomaailmaan, niiden todelliset tavoitteet ovat välttämättä urapoliittisia — ne haluavat lisää rahoitusta, lisää työpaikkoja ja lisää tulevaisuudennäkymiä itselleen, joten ne suosivat interventionistisia lähestymistapoja kaikkeen. Joskus, kuten Covidin aikakaudella, tapahtumat juonivat yhteen, jotta yksi tietty solmu nousisi valta-asemaan, ja silloin olet periaatteessa mukana matkassa. Ratkaisevaa on, että pandemian ”vaikutussolmu” kannatti vuosikymmeniä lähinnä hyväntahtoisia pandemian torjuntasuunnitelmia, ennen kuin helmi- ja maaliskuussa 2020 sattunut outo tapahtumasarja radikalisoi sen jäsenet ja sai kansanterveyslaitoksemme yhtäkkiä käyttämään kaiken vaikutusvaltansa ja tieteellisen auktoriteettinsa joukkotorjunnan ja myöhemmin joukkorokotusten tukemiseen.

Nähdäkseni suurin vaara ei välttämättä ole se, että saamme uuden kierroksen lukituksia ja rokotehysteriaa seuraavan muodikkaan viruksen ilmaantuessa (vaikka niinkin voi toki tapahtua), vaan pikemminkin se, että sama patologinen radikalisoitumisprosessi yhden ainoan kapeasti määritellyn uhan ympärille voi tapahtua millä tahansa alueella, jolloin mikä tahansa monista erilaisista ”vaikutussolmukohdista” (joista monista tuskin olemme tietoisia) voi kaapata elämämme ja yhteiskuntamme luoja tietää minkälaisen mielipuolisen projektin palvelukseen.

6. Miten päädyit kirjoittamaan Covidista ja miksi? Mikä on taustasi? Odotitko menestyväsi näin hyvin Substackissa? Miten se tapahtui?

Aloitin Covidista kirjoittamisen loppusyksystä 2020, koska olin raivostunut hellittämättömästä ja yhä järjettömämmästä virushysteriasta, mutta sain merkittävän yleisön vasta vuotta myöhemmin alkaneen joukkorokotusvillityksen myötä. En koskaan odottanut menestyväni näin hyvin, mutta kun muutama blogikirjoitukseni levisi elokuun 2021 jälkeen, tajusin, että minulla oli jo huomattava lukijakunta, ja aloin käyttää enemmän aikaa kirjoittamiseen. Tämä oli melko helppoa, sillä siihen mennessä olin viettänyt yli vuoden vajaa kotitoimistossa. Minulla ei ole minkäänlaista ammatillista taustaa kansanterveydestä tai virologiasta; olen — tai ennen kuin lopetin kirjoittamisen Substackille kokopäiväisesti, olin — antiikin historioitsija/filologi.

7. Covid on kuoleva aihe. Mihin muihin aiheisiin keskityt nykyään?

Covidin jälkeen olen yrittänyt keskittyä niihin Saksan politiikan aloihin, joihin pandemian aiheuttama hulluus näyttää vaikuttaneen. Saksan poliittinen johto oppi karanteeneista ja joukkorokotuksista, että valtiolla on varaa puuttua asioihin paljon enemmän kuin se oli koskaan kuvitellutkaan, ja sen vuoksi siitä on tullut hyvin aktivistinen yrittäessään määrätä ilmastopolitiikkaa energiamurroksen aikaansaamiseksi ja tukahduttaakseen ”populistiseksi oikeistoksi” kutsumansa poliittisen opposition vapaan sananvapauden ja poliittiset mieltymykset.

    Lähde: https://www.illusionconsensus.com/p/interview-with-eugyppius-on-scientific

Moderne politiske bevegelser har ikke sjelden gjort krav på å være basert på vitenskap, fra immigrasjonsrestriksjoner og eugenikk (i USA etter første verdenskrig), til antisemittisme og raseideologi (i Hitlers Tyskland), til kommunisme og lysenkoisme (under Stalin). Hver av disse påkalte feilaktig en vitenskapelig konsensus som overbeviste høyt utdannede borgere, som likevel var uvitende om…

Fakta 31: Forskning er ikke konsensus, og konsensus er ikke forskning

I mange diskusjoner fremlegges det påstanden om at alle forskere er enige om at vi har en klimakrise og derfor, siden de har konsensus på sin side så må det være sant. Men dette er ikke forskning og der finnes heller ikke noe slikt konsensus. Cooks 97 % non-sensus-publikasjon viser at klimasamfunnet fremdeles har en lang vei å gå, med å luke ut dårlig forskning og dårlig oppførsel. Om du ønsker…

Target Kinerja Perusahaan, Prospek Pendapatan dan Laba Emiten #LaporanTahunan #InvestasiSaham #YukNabungSaham

Artikel kali ini membahas tentang target kinerja perusahaan, prospek pendapatan dan laba emiten. Saya tulis artikel ini karena sebelumnya ada komentar dari Om dude Melki yang bertanya tentang hal ini. Om dude mohon dibantu dimana kita bisa dapatkan informasi mengenai penjelasan manajemen tentang target dan prospek kinerja masa depan, potensi kenaikan pendapatan dan margin labaMELKI Mungkin ada…